Puuhastava Pelvoitus VH19-018-1001

08.11.2023 Hali, ihana rakas hurmaava Halimme, laskettiin ikivihreille. Harvoin Susirajassa on hiljennytty niin totaalisesti kuin jätettyämme hyvästit Halille.

Nimi	Puuhastava Pelvoitus "Hali"	Kasvattaja	Susiraja, Suomi
Rotu, sukupuoli	suomenhevonen, ori	Omistaja	Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri	152cm, punarautias	Meriitit	YLA2, SLA-I, KERJ-I
Syntynyt, ikääntyminen	s. 01.11.2019, 27v satunnainen (3v 22.11.2019)	Painotuslaji, koulutustaso	kenttäratsastus he B / 100cm / 100cm / helppo

20.02.2021 Halisemme edusti rotunsa laatuarvostelussa palaten kotiin SLA-I -palkittuna. Voi, miten ylpeitä olemmekaan!

25.02.2021 vanha herramme edusti vielä kenttäratsastusjaoksen laatuarvostelussa. Iloitkulta ei säästytty, kun Hali palkittiin KERJ-I -palkinnolla!

31.10.2023 iäkäs ihanaisemme vietiin vielä viimeiselle edustusreissulleen, jolta Hali palasi kotiin YLA2 -palkinto mukanaan. Niin ilo kuin itku olivat kaikilla herkässä.
Mahtava suku, vähäisen jälkeläismäärän takia jalostuspisteet jäivät valitettavan alhaisiksi!

© Meeri N.

Luonnekuvaus

Jos jossain linjassa olemme onnistuneet kasvattamaan luonnetta, emmekä edes omaamme, se on Pelvoituslinja! Hali jatkaa samaa supersöpöä hyvänmielen halihevonen -linjaa kuin sen isä ja isänisä. Ujo, herkkäsieluinen oripoika rakastaa paljon, eikä koskaan käyttäydy huonosti. Se korkeintaan menee piiloon ihmisen selän taakse pelottavia asioita ja toivoo paljon tukea sekä kannustusta uskaltaakseen jänniä asioita. Se on nöyrä, motivoitunut ja kilttiäkin kiltimpi hevonen, joka ehdottaa nätisti, kysyy sievästi ja ujostelee hurjasti. Hyvä on, ehkä Hali voisi olla vähän rohkeampi ja avoimempi, mutta toisaalta ketään ei oikeastaan kiinnosta moittia oria sen ujostelusta. Susirajassa sen kanssa kun puuhaavat vain tutut ihmiset.

Sukunsa tavoin Hali suhtautuu uusiin ihmisiin hieman varauksella ja ennemmin tarkkailee karsinannurkasta varovaisesti kuin tulee heti tekemään tuttavuutta. Se on herkkäsieluinen toveri, jota ei koskaan saa kohdella kovin ottein tai epäreilusti, tai Hali sulkeutuu kuoreensa ja jää kuin tatti paikalleen seisomaan, uskaltamatta liikahtaa. Sen kanssa joutuu tekemään tuttavuutta hyvän aikaa ja tässä onkin ehkä Halin suurin (eli erittäin pieni) vika. Hitaasti lämpeävä ori on kuitenkin tutuille ihmisille seurallinen, pehmeäluonteinen hevonen. Se kerjää huomiota omalla hiljaisella, ujolla tavallaan, mutta hoitaja voi olla varma Halin puolelleen saamisesta siinä vaiheessa, kun ori painaa turpansa niskaan kun sen etusia suojittaa tai käärii pinteleihin. Halista on vaikea keksiä yhtäkään oikeasti huonoa puolta, vaikka tarkoituksella yrittäisi.
Yllättäviä, äkillisiä asioita Hali piiloutuu taluttajansa selän taakse ja tarkastelee sieltä maailmaa vähän silmiään muljautellen. Jos orin antaa pyyhkiä nenänsä selkäänsä voi olla varma, että näin on hyvä - Hali ei koskaan loiki taluttajansa päälle, ei juoksentele, ryskää tai ryykää. Raudikkoa ei kannata kovin paljoa häätää tai komennella - yksi, se on täysin turhaa ja kaksi, se saa Halin vain epävarmaksi ja jännittyneeksi.

Vieraiden on oikeastaan epämiellyttävä ratsastaa Halia. Se ei varsinaisesti vastustele mitään apuja, mutta toteuttaa ne kaikki niin varovaisesti ja hitaasti, että ori tuntuu todella raskassoutuiselta ja hitaalta reaktioiltaan. Tuttujen ihmisten kanssa se on kuitenkin yksinkertaisesti aivan ihana. Mikään ferrari raudikko ei ole, ennemmin tasaisesti hyrräävä dieselkone, mutta se reagoi kuitenkin kaikkiin apuihin hyvin ja emältään se on selvästi perinyt levollisen liikkeensä. Hali ei ole mikään liitokavio eikä jokaiseen apuun heti isosti vastaava balettitanssija, se tavoittaa mitä mainioimmin juuri kouluratsastuksen ytimen: harmonian.
Vaikka kapasiteetti itsessään ei päätä huimaa, on Halia kuitenkin ilo ratsastaa. Sen kanssa tuntee todella tekevänsä yhteistyötä, melkein kuin tanssivansa. Hali on harkitsevainen liikkeissään, mutta se tuntuu vain parantavan asiaa. Ori tekee kaiken keveästi ja juuri oikealla volyymilla: se ei turhaan säästele vaivojaan, eikä liioittele mitään. On oikeastaan suunnaton sääli, ettei Halilla riitä kapasiteetti pidemmälle, sillä tällä luonteella ja ratsastettavuudella voisi hyvin kuvitella hätyyttelevänsä voittajien kintereitä korkeammallakin tasolla.
Väliäkö sillä oikeasti on, kun Halin selässä yksinkertaisesti vain viihtyy, riippumatta siitä, millä tasolla sitä ratsastaa.

Yllättävää kyllä raudikko ei oikeastaan ujostele edes jännittäviä johteita. Sen sijaan Halia hieman pelottavat isot esteet. Se suoriutuu mainiosti hyvällä jalkatekniikallaan aina metrin radoista, mutta Hali ei ihan luota itseensä. Se kaipaa paljon tasaista eteenratsastusta, tukea ja kehuja ratsastajaltaan uskaltaakseen lähteä hyppyyn. Aikaratojen ruusukehai Hali ei ole, mutta kun ratsastaja on tehtäviensä tasalla se tasan tarkkaan tekee puhtaita ratoja. Hali ei koske puomeihin, ei vaikka ponnistuspaikka olisi vähän huono tai hyppy vino. Ori voi kyllä kieltää, mutta siinäpä se taitaa olla: jos hevonen ei ole varma siitä, että se pääsee puhtaasti yli, se ei hyppää. Hali vain saisi olla välillä varmempi siitä itsekin, sillä ilman kunnon tukea selästä se saattaa kieltää helpollekin linjalle.
Maastossa on hirrrrmuisen mukavaa, mutta vähän jännää! Hali on silti mitä luotettavin hevonen, oli kyseessä sitten rauhallinen lenkki ilman satulaa, hurja kilpalaukka pellolla tai maastoesteiden loikkimista. Ori nauttii silminnähden maastoilusta ja hyppää ehdottomasti rohkeammin kuin kentällä, vaikka vaatii edelleen ratsastajaltaan tukea. Se kuitenkin on reipas, eteneväinen ratsu joka korkeintaan pörisee ja kaartaa vähän kauempaa, jos jokin puska meinaa hieman pelottaa.

Autossa Hali osaa matkustaa yksin ja porukassa, mutta yksin sitä meinaa vähän pelottaa ja se ilmenee hermostuneena kuopimisena ja hikoiluna. Kaverin kanssa ei kuitenkaan ole mitään hätää vaikka matka olisi hieman pidempikin. Kisapaikoilla Halia ujostuttaa kovasti ja se turvautuu vahvasti ihmisiin. Tutussa, turvallisessa porukassa ori uskaltaa rentoutua pian eikä se pahemmin välitä kuulutuksista tai yleisön melusta. Huolellinen verryttely hevosta kuulostellen on aina avain onnistuneeseen suoritukseen, sillä toisinaan Hali kaipaa hieman enemmän tukea uskaltaakseen uskaltaa kuin toisina kertoina.

Sukutaulu

i. Pottuuntunut Pelvoitus ✝ SLA-I, KERJ-I sh, trt, 154cm	ii. Pihkaantunut Pelvoitus ✝ YLA3, SLA-I, KERJ-II sh, vprt, 155cm	iii. Pieni Pelvoitus ✝ SLA-I, KERJ-I sh, vrt, 166cm
		iie. Leskenlempi ✝ SLA-I, KERJ-II, KRJ-II sh, prn, 155cm
	ie. Kiukustutti ✝ SLA-I, KERJ-I sh, trt, 155cm	iei. Ähäkutti ✝ SLA-I*, ERJ-II, KRJ-II sph, trtkrj, 144cm
		iee. Kielletään Kaikki ✝ YLA2, SLA-I, KERJ-II sh, rtkm, 151cm
e. Ch Turmeltajan Pottupuutarha ✝ KTK-II, SLA-I, KERJ-I sh, prt, 154cm	ei. Untenruhtinas ✝ KTK-II, SLA-I, KERJ-I sh, rt, 162cm	eii. Ch Nornaliekki ✝ KTK-II, SLA-I, KERJ-I sh, rt, 160cm
		eie. Unihuuru ✝ KTK-II, SLA-I, KERJ-I sh, vprt, 162cm
	ee. Kelopuutarha ✝ KTK-II, SLA-I, KERJ-I sh, vrt, 165cm	eei. VIR MVA Ch Marrasmieli ✝ YLA1, KTK-II, SLA-I*, KERJ-I sh, rt, 169cm
		eee. VIR MVA Ch Hirsipuutarha ✝ KTK-II, SLA-I*, KERJ-I sh, trn, 163cm

Jälkeläiset

s. 05.05.2020 sh-o. Punastuva Pelvoitus, e. Kaunon Pärlafink, om. Susiraja

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Valmennukset & päiväkirja

20.12.2019 Joulutunnelmia, kirjoittanut Saana (VRL-05810)

Kiesus, että oli kylmä viima! Hytisten tarvoin viimeisetkin askeleet tallinovelle lumituiskussa, hädintuskin eteeni hämärässä nähden. Onnistuttuani kiskomaan tallinoven viimein perässäni kiinni ja jättäessäni tuulenujelluksen ulkopuolelle, kasvojani vasten tulvahti tallin lämpö, hevosten tuoksu ja radion jouluiset sävelet. Paljon parempi, hymisin itsekseni ja aloin kieputtaa kaulahuivia pois suuni edestä, pudistellen enimpiä lumia vaatteistani ovensuuhun ennen kuin astelin toimistoon. Sivuutin huvittuneen silmäyksen kera käytävän laitaan koristellun kuusen, jonka jostain syystä yhdeltä sivulta katkeilleet ja havunsa menettäneet oksat oli käännetty taktisesti seinännurkkausta kohden. Yskähdin, herättäen tallitoimistossa papereita - jotka kylläkin näyttivät ihan joulukorteilta ... - täyttäneen Lissun huomion. “Moikka, joko hevosille on joulupöperöt jaettu?”, virnistin ja riisuin enimmät toppavarustukseni naulakkoon. “Ei, oonkin odotellut, että kaikki tulisivat paikalle, saataisiin sitten pari joulukuvaa napattua. Siinä sullekin rekvisiittaa.”, Lissu hymyili heittäen minulle punaisen tonttulakin. “Jaahas.”, hymyilin, mutta puin sen tottelevaisesti päähäni ennen kuin läksin suuntamaan karsinoille, seuraten ensialkuun vaimeita keskustelunääniä, jotka vain kovenivat mitä lähemmäs pääsin. “Täällä on ilmeisesti glögiä jo terästetty vai mikä tämä torikokous on?”, virnistin kun silmiini osui eräällä karsinalla maleksiva tallityöntekijöistä koostuva ihmislauma. “Saana, hei, hyvää joulua! Ota pipari. Ja tadaa, eikös Hali oo söpö, se pääsee meidän kanssa joulukuvaan!”, Sarlotta hymyili. Hali - eli siis suomenhevosori Puuhastava Pelvoitus - seisoi tallitytön takana silmät suurina ja hämmentyneen näköisenä, tonttulakki toisen korvan varassa roikkuen ja jouluinen, kranssin tapainen seppele kaulallaan, punainen joululoimi peittonaan. “No onhan se ihan liian söpö.”, totesin heti kun huuliltani oli lähtenyt hyvin aikuismainen awww-hihkaisu. Tarjosin Halille toisen nappaamistani pipareista ja silmäilin sitten jouluisesti koristeltuja karsinoita havunoksineen ja ovikransseineen. Harmi, kun ulkona emme saisi otettu talvikuvia, mutta toisaalta tallissa oli juuri täydellinen tunnelma joulukuvauksiin. “Noniin, kaikki paikalla! Asettukaahan siihen Halin ympärille ja sanokaa muikku!”, kehotti kameran kanssa paikalle ilmestyvä Lissu narri vanavedessään. Kun kamera oli asetettu jalustalleen, valot säädetty, koko talliporukka tiivistetty yhteen riviin ja Hali lahjottu seisomaan kaikkien keskellä orvon näköisenä, turpa piparikoria kohti varovasti kurotellen, oli aika aloittaa valokuvaussessio. Kuvien joukossa oli varmasti monta onnistunutta, mutta minusta paras oli silti se, missä Hali onnistui työntämään turpansa piparikoriin, joka läksi kaatumaan, Sarlotta yritti napata sen yhtäaikaa Lissun kanssa, samalla kun Pertti yritti viimein liueta paikalta, saaden narrin roikkumaan takkinsa helmassa ja minä onnistuin viimeinkin asettelemaan mistelinoksan sopivasti Santerin ja uuden harjoittelijan ylle viaton ilme kasvoillani. Hyvää joulua!

10.03.2020 Vieraskuski hyppää, kirjoitti Sorel

Susirajassa ratsastaminen sai jatkua, kun edellisen hevosen kanssa saavuttuani talliin, oli jo seuraava valmisteltu minua varten. Nyt oli kuulemma vuorossa hitaasti lämpenevä esteratsu, edellisen veikeän kouluratsun sijasta. Raudikko ori seisoi käytävällä pää alhaalla roikkuen, mutta silti katse seurasi minun liikkeitäni. Se ei tunnistanut minua, joten olin sen mielestä varmasti joku ihme hyypiö avaruudesta. Nappasin orin ohjat käteeni ja lähdin taluttamaan sitä ulos. Kentällä oli kunnon kuhina, kun tallitytöt olivat tulleet rakentamaan minulle muutamia esteitä. Tässä talossa palvelu pelaa aina erinomaisesti!

Alkuun veryttelin hevosta käynnissä. Hain ohjastuntumaa ja kävin apuja läpi, sekä istuntaa, kuinka Hali reagoisi istunnan paineeseen. Orin korvat oli kuin liimattu niskaan kiinni, se oli kokoajan hieman epävarma ja varautunut minun tekemisiini, mutta hienosti se kyllä kuunteli apuja ja teki toivotut asiat kunnialla (muutaman lisäpyynnön jälkeen). Ravi oli jännittynyttä mutta jotenkin laiskaa, yritin ratsastaa enemmän eteen ja ylös. Hali askelsi varmajalkaisena kaviouralla, välillä välittämättä pyynnöistäni. Tiesin hevosen olevan herkkä, enkä halunnut lähteä sitä paineistamaan liikaa, joten mennään mitä nyt pystyy. Laukan jälkeen Hali hieman virkistyi ja liike tuntui jo paljon paremmalta ja verkkaammalta.

Ensimmäisenä oli perus okseri, joka ei ollut kovin korkea. Nostin laukan ajoissa ja lähdin lähestymään estettä. Esteelle lähestymismatka oli sopivan pitkä ja ori pystyi varautumaan tulevaan ajoissa. Muutama askel ennen estettä vauhti hidastui enkä kunnolla tajunnut reagoida tilanteeseen napauttamalla pohkeita kylkiin napakammin, joten ensimmäinen hyppy oli kuin pystyyn kuolleen tuntiponin ponnistus viimeisillä voimillaan. Tottakai puomit kolahti maahan, mutta kentälle oli jääty minulle nostamaan esteitä. Esteen jälkeen jatkoin laukkaa ja vaadin nyt tempoa lisää. Ori laukkasi korvat luimussa ja välillä häntää heilauttaen hermostuneesti, se ei selkeästi pitänyt pyytämästäni. Vauhti oli nyt sopiva ja sitten vain uudestaan esteelle. Nyt sujui jo paljon paremmin, lähestyminen meni hyvin ja askeleet osuivat aivan nappiin ja ori ponnisti hyvin ja voimakkaasti esteelle. Ylitimme esteen vielä muutaman kerran ja sitten oli aika kokeilla sarjaestettä.

Sarja ei ollut kovin vaativa. Esteiden väliin oli jätetty kolme laukka-askelta ja vauhti täytyi saada sovitettua tähän sopivaksi. Edelleenkin, jouduin ratsastamaan reilusti eteenpäin, että hevonen viitsisi pitää tempoa yllä - satulassa ei ilmaiseksi matkusteta askeltakaan! Napakasti pohkeet kiinni ja reippaasti esteen yli ja askeleet osuivat hyvin kohdilleen. Ori hyppää kyllä hyvin ja hyvällä tekniikalla. Puomeihin ei kolahtanut enään kertaakaan, ensimmäisen esteen kolinan jälkeen. Intoa kertyi hiljalleen ja ratsastamisesta tuli miellyttävämpää ja kevyempää. Sarjan jälkeen otin mukaan vielä perus pystyesteen ja lähdin suorittamaan tätä pientä esterataa yhtenään. Tein muutaman reippaan laukkaympyrän ja sitten lähdin suorittamaan minirataa. Hali narskutti kuolaimia ja reagoi äkäisesti paineeseen, jota annoin aina muutama askel ennen estettä. Tempo täytyi pysyä tasaisena, koko suorituksen ajan. Sarjalle menoa epäröi hieman ja jos en olisi raipalla huomauttanut, olisi hevonen luultavasti kieltänyt esteen. Tilanne pelastui ja Hali suoritti esteradan lopulta nätisti ja hyvässä vauhdissa. Taputin orin kaulalle ja annoin pidemmät ohjat. Ori ravasi kaula alhaalla pitkillä ohjilla kaviouralla, venyttäen samalla selkäänsä.

Loppuun ravailimme rennolla otteella, tehden samalla isoja ympyröitä kumpaankin kierrokseen. Hali rentoutui ja hiljalleen askel alkoi tuntua raskaalta. Annoin orin kävellä pitkillä ohjilla, samalla kun minä juttelin tytöille, jotka auttoivat esteiden kanssa. Hali on mielenkiintoinen pakkaus, jolta ei osaaminen ja potentiaali lopu kesken. Luotettavan ja tutun ratsastajan kanssa ori näyttää varmasti aivan erilaiselta radalla, kuin tänään minun kanssani.

03.05.2020 Estevalmennus, valmensi Oona (VRL-11983)

Pienehkö, pörröisen harjan omaava suomenhevonen odotti meitä kentällä kevätauringossa. Esteet oli rakennettu jo valmiiksi, joten pääsin keskittymään jo verrytelyssä ratsukkoon hyvin. Ensisilmäyksellä tein huomion, että Hali on hitaanpuoleinen avulle, muttei suinkaan laiska ja työmoraaliton, vaan ennemmin “menen sieltä mistä pyydetää, enkä yhtään enempää”. Koska haluan, että esteradalla hevonen on äärettömän nopea avuille, sillä radalla reaktion läpi meneminen hitaasti, johtaa helposti puomin pudotukseen ja jopa kieltoon. Otin ratsukon isolle kahdeksikolle, jonka keski kohdassa eli I-kirjaimessa oli ravipuomit. Ravipuomien kohta oli paikka, jossa suoristus tehtiin ennen seuraavalle ympyrälle kääntymistä. Pyysin ratsastajaa ratsastamaan toisen ympyrän reipasta, jopa kiireistä ravia eteenpäin ja toisella hakemaan hidasta, tasapainoista ravia, jolla paino saataisiin takaosalle. Missään kohtaan hevonen ei saa jäädä kättä vasten tai kaatua etupainoiseksi. Hali vertyi hyvin ja lähti jo muutaman ympyrän jälkeen vastaamaan apuihin pyydetystä. Eteenpäin ori lähti välittömästi kun ratsastaja pyysi, mutta hitaan ravin puolella Hali välillä jäi kättä vasten ja painui kuolaimen alle hieman. Käskin ratsastajaa aktivoimaa hevosta jalalla ja käyttämään vähemmän kättä, jotta orin olisi pakko nostaa itsensä ylös. Hali tajusi heti, että nyt loppui laiskottelu ja töihin on ruvettava. Ori nousi mukavasti edestä ja siirsi painoaan taakse, ero ensimmäisiin ympyröihin oli huomattava ja ratsastaja myös tästä mainitsi.

Sileän verryttelystä siirryttiin esteille. Kentälle oli rakennettu pieni rata, jota lähdettiin alkuun hyppäämään tehtävä tehtävältä läpi. Rata alkoi kaarevalla okseri-pysty suhteutetulla, joiden väliin tuli viisi laukkaa. Suhteutetulta ratsastettiin lävistäjälle, jossa oli pysty-pysty linja kuuden laukan välillä. Linjalta kaarrettiin pitkälle sivulle, jonka alussa oli pystyeste ja siltä neljä laukkaa loivasti kaartaen okseri-pysty sarjalle. Sarjan jälkeen tultiin vielä keskihalkaisijalla oleva pysty vinoon ja rata loppui suunnan muutokseen. Aloitimme tekemällä kaksi ensimmäistä tehtävää yhteen eli suhteutetun ja linjan. Ratsastaja meinasi lähteä Halin kanssa radalle välittömästi, mutta painotin, että alkuun laukka pitää saada pyöriväksi ja siihen löytää rytmi, ennen kuin voi aloittaa. Ratsukko teki työtä käskettyä ja kohta ori jo lähestyi energisessä ja hyvässä tahdissa ensimmäiselle esteelle. Suhteutetulla linjalla löytyi jo ensimmäinen ongelma, kun orille väli meinasi jäädä pitkäksi ja se empi kaukaista paikkaa toiselle esteelle. Ratsastaja kuitenkin laittoi jalan tiukasti kiinni ja ori rohkaistui sekä hyppäsi ongelmattomasti. Hali sai tästä hieman vauhtia ja seuraava linja oli todella helpon oloinen hevoselle. Siirryttiin seuraavaan tehtävään eli suhteutettu sarjalle ja sarjalta vinolle. Suhteutetulla ratsastaja oli nyt tarkempi ja tuki oria alusta asti, joka rehdisti suoritti tehtävän. Vinolla lähestymisellä ori meni, joka selittyi ratsastajan huolimattomasta suoristamisesta. Ripitin tarkkaan, että vaikka este tullaan vinoon, tulee hevosen olla suora eikä banaani. Nöyrin mielin kuski korjasi virheensä ja Huli suoritti ongelmatta tehtävän. Sitten tultiin koko rata putkeen. Ratsukko lähti itsevarmana liikkeelle ja nyt ensimmäinen tehtäväkokonaisuus sujui oppikirjan mukaisesti. Linjalle ensimmäiselle esteelle paikka osui lähelle, mutta ratsastaja tsemppasi Halia nopeasti ja ori venytti askeltaan hienosti, jolloin toiselle esteelle saatiin hyvä hyppy. Vauhtia alkoi löytymään ja se selkeästi helpotti myös pystyltä sarjalle menevää reittiä. Ori hyppäsi korvat hörössä ja kyttäilemättä. Vinolla linjalla ratsastaja taas meinasi vähän oikoa, mutta korjasi loppujen lopuksi, jolloin onnistunut hyppy saatiin viimeisellekin esteelle. Siirryttiin loppuverryttelyihin, jotka ratsukko suoritti ravissa eteen-alas. Halin ollessa hyvässä tahdissa ja tasapainossa, annoin luvan siirtyä loppukäynneille. Taputukselle orille ja pitkät ohjat.

10.09.2020 Uusi ihminen, kirjoittanut Sonja

"Tää on ehkä ylivoimaisesti suloisin orilinja, josta oon eläessäni kuullut", totesin ihastuneena, rapsutellen punarautiaan Halin ryntäitä. Lissu oli juuri kertonut minulle kaiken tästä upeasta Pelvoitus-linjasta. Eivät linjan orit ehkä mitään vaativan tason jumalratsuja olleet, mutta luonteeltaan ja asenteeltaan aitoja suomalaisia parhaimmillaan. Tarkoituksena olisi, että ratsastaisin Halin tänään itse, jotta huomenna minulla olisi syvempi ymmärrys orin sielunelämästä valmennusta varten. "Tekee varmasti sen psyykkeelle hyvää", Lissu totesi hieman huvittuneena, katsoessaan minua ja lähestyviä varusteita huolestuneena pälyilevää oria.

"Se voi tuntua hieman epämiellyttävältä alkuun", Lissu oli varoitellut, ja valitettavasti oletus oli osunut täysin oikeaan. Hali ei suinkaan tehnyt mitään väärää, vaan kulki eteenpäin mitään mutisematta. Ori ei kuitenkaan ollut matkassa mukana yhdessä kanssani, vaan tuntui kauhistelevan koko tilannetta, reagoiden apuihin hyvin varovaisesti ja laskelmoivasti. Aloittelin läpiratsastuksen siis hyvin hellin ottein, kehuen oria hurjasti aina, kun se uskalsi rentoutua avuilleni.

Tajutessaan, etten ole vihainen tai ilkeä täti, vaan ihan rento ja mukava tyyppi, Hali alkoi parantua nopeasti. Ei se tosiaan mikään maailman elastisin ja lennokkain liikkuja ollut, mutta siitä huolimatta olo sen kyydissä oli hyvin kotoisa ja ennen kaikkea rauhallinen. Suorittaminen tuntui helpolta ja kivuttomalta, joten uskalsin pian pyytää orilta muutakin kuin ympyröillä taipumista. Lisäsin pitkille sivuille avotaivutuksia ja vaihdoin vähän väliä suuntaan tehden halkaisijoilla lisäyksiä. Laukassa jatkoimme halkaisijan jälkeen aina hetken vastalaukkaa, jumpaten näin orin tasapainolihaksistoa. Loppukäynneissä allani oli hikinen ja tyytyväinen pieni hevoinen, jota ei enää pelottanut mikään.

11.09.2020 Estevalmennus, valmensi Sonja

Ratsastettuani Halin itse edellisenä iltana, oli minulla nyt selvä käsitys orin vahvuuksista ja puutteista, mikä tietenkin helpottaa valmennuksen pitämistä. Toki Hali käyttäytyisi hieman eri tavalla tutun ratsastajan kanssa. Lisäjännitystä tosin toi typötyhjä maneesi, jonka katto kupisi pelottavasti sateen piestessä ulkomaailmaa. "Ei anneta sille aikaa järkyttyä äänistä, pidä se töissä koko ajan", kehotin kuuluvalla äänellä sateen ropinan ylitse. Olin suunnitellut, että jatkaisimme tänään eilen aloittelemiani vastalaukkaharjoituksia, enkä aikonut muuttaa mieltäni häiritsevän sateen takia.

Alkuverryttelyjen jälkeen Hali liikkui jo kuin sula vaha Lissun käsissä, välittämättä lainkaan yltyneestä ropinasta. Tästä oli hyvä lähteä vaikeamman osion kimppuun. "Aloitetaan yksinkertaisella vastalaukkakaarteella. Molemmille pitkille sivuille loivat kaarteet, taivutus ulospäin ja laukka ei saa vaihtua. Päädyissä noin kymmenen metrin laukkavoltit", selitin. Parivaljakko lähti hommiin siltä istumalta, nostaen rytmikkään oikean laukan.

Kaarteessa laukka säilyi oikeana vaikka taivutuksen suunta vaihtui, mutta tempo hiipui aivan täysin. "Ei saa hidastua! Rytmi säilyy, vaadi että se käyttää lihaksistoaan!" komensin. Voltin aikana Lissu kokosi Halia vielä paremmin avuille. Seuraavassa kaarteessa laukka meinasi hiipua uudestaan, mutta nyt kuski oli hereillä ja sai tempon kutakuinkin säilytettyä. Jatkoimme vielä pari kierrosta tähän suuntaan, vaihtaen sitten toisin päin. Vasemmassa laukassa vastalaukka oli paljon helpomman näköistä nyt, kun koneista oli kunnolla herätetty ja lämmitetty.

Kaarteilta siirryimme halkaisijoille. "Kokorataleikkaa laukassa, laukka ei vaihdu kulmassa, ja tavoitteena saada koko seuraava pitkä sivu vastalaukkaa. Lyhyellä sivulla raviin, myötälaukka, ja heti uudestaan halkaisijalle", selitin tehtävän. Muutamalla ensimmäisellä kierroksella vastalaukka rikkoutui raville jo pitkän sivun alussa tai puolivälissä, mutta lopulta ratsukko sai pinnisteltyä koko pitkän sivun loppuun. Sen enempää ei viitsinyt hiestä märkää Halia enää jumpata, päivän tavoitteet oli saavutettu.

06.11.2020 Kinttuhuolia, kirjoitti narri

Hali-parka on liikkunut takaosastaan jäykästi ja epämääräisesti jo jonkin tovin. Oletamme sen liukastuneen tarhassa tai säikähtäneen jotain, sillä emme ole huomanneet sen kolhineen itseään missään muualla, kuten karsinassa. Ori on saanut hoidokseen lepoa, kylmäystä ja savea, kipulääkettä, jos se on näyttänyt olleen tarpeen, eläinlääkärin ohjeiden mukaan. Mutta kun tilanne ei ole rauhoittunut, varasimme Halille klinikka-ajan. Tavoilleen uskollisena rakas pikkuisemme käveli autoon hyvää uskoen, valitettavasti emme voineet tällä kertaa ottaa sille kaveria matkaan, joten jouduimme vain loimittamaan orin ja tarjoamaan sille heinää rauhoittavaksi matkaevääksi. Onneksi raudikkomme osaa matkustaa yksinkin, vaikka se ei siitä järin nautikaan. Emmekä mekään tästä matkasta järin nauttineet, ei koskaan ole mukavaa viedä hevosta klinikalle siksi, että ei tiedä mikä sitä vaivaa. Huonojen uutisten odottaminen on etenkin Lissun bravuurinumero.

Kun saavuimme paikan päälle, Lissu lähti klinikan kansliaan ilmoittautumaan ja minä jäin ulos purkamaan Halia autosta. Se oli hionnut kevyesti tavoilleen uskollisena, mutta ei onneksi hätäillyt klinikkaympäristöä sen pahemmin. Suukko rohkealle pikkuorillemme oli toki paikallaan!
Klinikalla oltiin onneksi aikataulussa, ei akuuttitapauksia jonon ohitse tällä kertaa, vaan Hali otettiin suoraan sisään ja alettiin tutkailla, mistä ongelma voisi johtua. Koska ori liikkui sen verran oudon epämääräisesti, ettei eläinlääkäri saanut paikallistettua vaivaa kunnolla mihinkään niveleen, päädyttiin melko nopeasti siihen, että parempi siirtyä suoraan siihen vaiheeseen jossa jalasta otetaan suosiolla röntgenkuvat. Hali oli oikein kiltisti ja rohkeasti huisin röntgenlaitteen luona, ja sitten kuvia katsomaan!

...kuvia, jotka olivat täyttä suttua, koska rontgenlaite kiukutteli. Niinpä Hali-parka joutui uudelle kierrokselle ja se meinasi olla sille hurjaa. Onneksi rauhoitteet ovat ystäviä, kun on tarkoitus pitää hevonen, no, rauhallisena silloin kun meinaa tehdä mieli vähän lähteä paikalta. Toiset kuvat onneksi onnistuivat paremmin ja saimme tuomion: traumaperäinen kinnerpatti. Huokaisimme helpotuksesta, kun kyseessä ei ollut perinnöllinen vika (totta kai olemme surullisia orin kivusta, mutta jalostushevoselta sitä aina ennemmin toivoo traumaperäistä kuin perinnöllistä vikaa) ja saimme hyvät kotihoito-ohjeet.
Ensin lepoa kotosalla, sitten katsellaan piikityksiä ja jatkoa. Todennäköisesti Hali kuitenkin tulee kestämään sen, mitä sille on luvatta eläkepäivikseen, nimittäin kevyttä humputtelua ja ehkä varsa, tai sitten ei.

Vaikka uutiset eivät olleet parhaita mahdollisia, saamme onneksi pitää rakkaan Halimme vielä kevyessä halauskäytössä.