Kiukustutti VH17-018-1863

04.09.2018 Kimumme laukkasi vihreämmille niityille. Tammaa ikävöi koko talliväki.

Nimi	Kiukustutti "Kimu"	Kasvattaja	Susiraja, Suomi
Rotu, sukupuoli	suomenhevonen, tamma	Omistaja	Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri	155cm, tummanrautias	Meriitit	SLA-I, KERJ-I
Syntynyt, ikääntyminen	s. 18.09.2017, 27v satunnainen (4v 16.10.2017)	Painotuslaji, koulutustaso	kenttäratsastus he B / 90cm / 80cm / harraste

20.07.2018 Kimu aloitti laatuarvostelukierroksensa komeasti SLA-I -palkinnolla.

25.07.2018 tamma jatkoi ykköslinjalla tullessaan palkituksi KERJ-I -palkinnolla.

Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan.

Luonnekuvaus

Virallisesta nimestään huolimatta Kimu ei ole lainkaan kiukkuinen. Raudikon ratsastaja tosin saattaa silloin tällöin tuntea kiukun ja epätoivon tunteita, mutta Kimua itseään ei kiukustuta juuri koskaan. Korkeintaan, jos ruoka ei saavu ajallaan. Rauhallinen (joku kuvailisi laiskanpulskaksi), hyvähermoinen kenttäneitimme on äärettömän tasainen persoona, joka ei juuri korvaansa lotkauta tallipihan draamoille, oli aiheena sitten tallikaverin lohikäärmekiima tai naapurin karannut, Susirajan pihalle eksynyt hieho.

Vaikka tallikäytävä kuhisisi kiljuvia, juoksevia lapsia jotka kiskovat Kimua korvista, hännästä tai mistä nyt kiinni saavatkaan, raudikko pysyisi tyynen rauhallisena. Suklaansävyinen tamma on tasaisuudessaan, hyvähermoisuudessaan ja pitkämielisyydessään korvaamatonta pr-matskua; tämän hevosen kanssa me kierrämme päiväkodit ja vanhustentalot, kyyditämme lapset, mummot ja erityisryhmät. Kimu on niin pomminvarma käsiteltävä kuin hevonen vain voi olla, ja tätä tammaa voi ihan oikeasti hoitaa kuka tahansa. Aran, kokemattoman tai muuten ei-tottuneen hevosenkäsittelijän kanssa Kimu tuntuu varovan, mihin jalkansa laskee ja miten paljon tohtii pyydettäessäkään siirtyä. Tamma ei itse arastele tai ujostele mitään tai ketään, on vain ja pönöttää, oli sitten kiinni tai ei. Jos hoitaja oikein hakee kontaktia Kimu saattaa painaa turpaansa kättä vasten ja vähän höristä, perus harjailun aikana tamma korkeintaan torkkuu alahuuli pitkänä. Luonteenlaatunsa vuoksi Kimu on eläinlääkärin ja kengittäjän suosikkeja, sillä tammalle käy kaikki. Matolääkkeet sun muut suun kautta otettavat tropit raudikko suorastaan ahmaisee, suihkepullot eivät pelota sen enempää kuin klipperikään, mahanalusta saa harjailla, lämmön mitata.. Kaikki käy.
Kimu ei lähde tuulen mukaan. Eikä tunnu aina lähtevän ihmisenkään matkaan, sen verran verkkaisesti neiti kävelee. Jos tamma jotakin sattuu säikähtämään, se lähinnä hätkähtää, muttei anna asian sen enempää häiritä (ellei taluttaja saa slaagia; muiden hevosten kauhunhetkille Kimu viittaa kintaalla). Vaikka tammaa kuinka hoputtaisi, askel ei muutu yhtään sen ripeämmin, joten Kimun kanssa kävely kestää, kestää ja kestää. Taluttaja saa olla tarkkana, ettei tienpientareen houkutteleva voikukka tai läheinen koivunoksa houkuttele raudikkoa syömään – Kimu ei varmana lopeta mussuttamista ihan heti, jos ehtii iskeä hampaansa johonkin vihreään.
Tamma on äärettömän helppo lastata ja kuljettaa millaisessa kuljetusvälineessä tahansa, yksin, kaksin tai porukassa. Kunhan heinäverkko on tarpeeksi pullea. Mikäli ruoka loppuu, Kimu kyllä ilmoittaa siitä voimakkaalla kuopimisella sekä tyytymättömällä kiljunnalla.

Maastoratsuna sekä erilaisten ryhmien talutus- ja ajelutushevosena Kimu on lyömätön. Rauhallinen, tasainen, varma. Kovakalloisuutemme vuoksi leivomme raudikosta kisa toisensa jälkeen uskottavaa kilparatsua, olkoonkin, ettei kapasiteetti tai hevosen motivaatio päätä huimaa. Ainakaan Kimu ei jäänyt samalle tasolle kuin emänsä.
Kimusta löytyy kyllä hyviäkin kilparatsun ominaisuuksia, esimerkiksi sen raudanlujat hermot. Valitettavasti suomineidon vakavamman puoleiset motivaatio-ongelmat nostavat päätään heti, kun humputtelu muuttuu treeniksi ja hommassa on pieninkään mahdollisuus tulla hikiseksi.
Puhtaat, melko tavalliset askellajit (mukavan pitkä askel, hyvä tahti), yllättävän notkea ja taipuisa, herkkä avuille. Toisaalta herkkä kuuroutumaan avuille, kun niitä töitä pitäisi tehdä. Kimu on patalaiska, jokseenkin itsepäinen ratsu, jonka eteenpäinpyrkimyksessä ei ole moitteen sijaa homman pysyessä kevyenä. Heti, kun pitäisi koota, lisätä, mitähän vielä, Kimu toteaa, ettei kiinnosta. Tamma vaatii valtavasti vakuuttelua, kiitosta ja patistamista, että sen saa tekemään yhtään mitään. Koulupuolella raudikko on aika peruspuksu, joka ajoittain väläyttelee kykyjä vähän paremmastakin kuin helposta Beestä. Ehkä seuraava sukupolvi sitten.

Valitettavasti rata- ja maastoesteet eivät saa Kimua yhtään sen innostuneemmaksi. Käsijarru päällä puksuttelulaukkaava tamma ei todellakaan luo mielikuvaa kenttäkilpurista, jollaiseksi me yritämme kasvattiamme väittää. Hyppääminen kyllä sujuisi; hyvä, vahva ponnistus kahdella jalalla, pyöreä hyvä hyppy, Kimu ei leiju viikkoa esteen päällä, se venyy vähän joka esteen ylitse eikä ole niin justiinsa, vaikka lähestyminen olisi lyhyt, vino tai jotenkin huono, Kimu paikkaa yllättävän hyvin. Jos jaksaa. Jalkatekniikka on vaihteleva; jos Kimun saa tekemään töitä, tekniikka on OK, jos hevonen laiskottelee, se vain roikottelee jalkojaan keräten puomin toisensa perään mukaan. Maastoesteillä raudikko on sentään sen verran reipas, ettei klopsi esteisiin; Kimu tietää, että niiden kanssa voi vetää ympäri. Laiskanpulskea neiti vaatii jälleen kiitosta, motivointia ja vähän pakottamista, että laukan saa pyörimään ja homman etenemään – jos saa. Hyppääminenhän on raskasta, hyvänen aika! Plussapuolia ovat taas ne hermot; ratsastajan jännitys ei haittaa, jännät johteet eivät haittaa, mikään ei haittaa. Paitsi se työnteko.
Maastoillessa tamma on parhaimmillaan, niiden talutus- ja ajohommien lisäksi. Peltolaukat ja hiihtoratsastus sujuvat juuri sitä vauhtia kun pyydetään, kunhan ei aleta hifistelemään muodon tai sen sellaisen kanssa. Reipas, maastovarma Kimu on yksi Susirajan suosituimpia maastohevosia toimivuutensa, hermojensa sekä mukavien liikkeidensä vuoksi. Eivät ne ehkä koulutuomaria säväytä, vaan jestas, että niissä on hyvä istua!

Kilpapaikka voisi olla sirkus, eikä Kimua kiinnostaisi. Tamma käyttäytyy vieriassa paikoissa täsmälleen kuten kotonakin. Stressi (sekä se työmotivaatio..) loistaa poissaolollaan, vaikka hoitaja söisi kynsiään ja ratsastaja tutisisi selässä jännitystään. Ei Kimusta parhainakaan patistelupäivinä saa tehtyä rotunsa tai edes tasonsa kärkihevosia, mutta ihan perushyvä peli tämä on.

Sukutaulu

i. Ähäkutti ✝ SLA-I*, KRJ-II, ERJ-II sph, trtkrj, 144cm	ii. Himskatti evm, sh, trt, 150cm	iii. Turkanen evm, sh, rt, 151cm
		iie. Hilivatti evm, sph, tprt, 146cm
	ie. Kanervaksi evm, sph, trtkrj, 141cm	iei. Piiskaksi evm, sph, prt, 143cm
		iee. Kanervaski evm, sph, prtkrj, 141cm
e. Kielletään Kaikki ✝ YLA2, SLA-I, KERJ-II sh, rtkm, 151cm	ei. Menipä Taas evm, sh, trt, 149cm	eii. Oliko Pakko evm, sph, trt, 148cm
		eie. Pahoin Palo evm, sh, prt, 156cm
	ee. Hallahilla evm, sh, rtkm, 152cm	eei. Tuhkatuisku evm, sh, mkm, 154cm
		eee. Vadelmaija evm, sh, prt, 150cm

Jälkeläiset

19.11.2017 sh-o. Pottuuntunut Pelvoitus, e. Pihkaantunut Pelvoitus, om. Susiraja

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Valmennukset

23.01.2018 Kouluvalmennus, valmensi Crimis

Seuraavalla viikolla olin taas Susirajassa valmentamassa. Pakkasta oli hitosti liikaa, jos minulta kysyttiin, mutta narri oli silti halunnut pitäytyä aikataulussa. No, ainakin taivas oli kirkas, lumihiutaleet putoilivat kevyen romanttisesti lumiseen maahan ja muuta roskaa.
”Miksi sä asut Suomessa, jos vihaat talvea niin paljon?” narri härnäsi. Kasvattamassa suomenhevosia tietenkin, kuten sinäkin. Mulkaisin naista ja siirsin katseeni tuon alla olevaan hevoseen. Minulla oli samasta emästä tamma kotona, ja mielenkiinnolla odotin, olisiko Kiukustutti samanlainen kuin emänsä ja siskonsa. Tummanrautias oli ainakin emäänsä nätimpi (kuten omanikin), mutta yhtä laiskalta se vaikutti laahustaessaan etanavauhtia eteenpäin. Niinpä tietenkin.

”Pohkeita, raippa, hophop”, komensin heti. Ja sellaista seuraava tunteroinen sitten olikin. Patistamista, maanittelua, että sai tamman tekemään yhtään mitään enempää kuin lompsimaan eteenpäin. Tuskanhiki taisi nousta meistä jokaisen kolmen otsalle, kun Kimua ei kiinnostanut yhtään emmekä me kaksijalkaiset millään meinanneet saada sitä kiinnostumaan. Mutta kovasti yritettiin. Ja lopussa kiitos seisoo, kuten sanontakin sanoo. Loppuoliskolla saimme nimittäin ihan kohtuullista harjoitusravia- ja laukkaa, tehden ihan kohtuullisia voltteja, kahdeksikkoja ja kiemurauria. Loppujen lopuksi Kimu oli kuin olikin mukavan taipuisa.
Kokoaminen ja takaosan käyttö oli kuitenkin puutteellista. Narri sai toden teolla ratsastaa Kimua aktiivisemmaksi. Lihasten käyttämin ei vaan hirveästi huvittanut tätä tammaa. Kauhulla huomisen maastoesteosuutta odottaen lopettelin valmennuksen tältä päivältä sellaiseen ihan ok -suoritukseen. Miten tämä patalaiska elikko pääsisi kiinteistä esteistä yli?

24.01.2018 Maastoestevalmennus, valmensi Crimis

Minua hirvitti, narrin ilmeestä en ottanut selvää ja Kimua ei taaskaan olisi voinut vähempää kiinnostaa. Eilinen sileän treeni oli mennyt niin tahmeasti kuin olla ja voi, enkä voinut uskoa että tällä hevosella muka ihan tosissaan kilpailtiin kenttää. Silti, tässä me nyt olimme aloittamassa maastoestevalmennusta. Lumisella kentällä parilla hassulla kiinteällä esteellä, mutta kuitenkin. Epätoivoani ei auttanut jumalaton pakkanen, joka oli vain kiristynyt entisestään. Ainakin puuteriluminen pohja sopi hyppäämiseen, toisin kuin peilijäinen tai loskainen maa.

Alkuverryttely sai minut kiristelemään hampaitani. Narri sai tosissaan ratsastaa eteen ja ylös, Kimu kun olisi niin mielellään puksutellut vain hissukseen eteen-alas. Ainakin ratsukko lämpeni hyytävässä pakkasessakin, kun väännettiin laukasta pyörivää kuin viimeistä päivää.

”Okei, tuu tukille”, huokaisin lopulta. Ei tästä tulisi mitään. En kuitenkaan antanut ammattimaisesta valmentajan ilmeestä paistaa läpi sitä epäluottamusta valmennettavaan hevoseen ja turhautuneisuutta Suomen keliin, mitkä paukuttivat päätäni kuin pahakin krapula. Narri nyökkäsi kuuliaisesti ja ohjasi tummanrautiaan esteelle. Ihme ja kumma, Kimu hyppäsi. Eikä edes huonosti, ei satuttaen jokaista arvokasta(ko) koipeaan. Tamma ponnisti vahvasti – ai se osasi käyttää takaosaansa, oho – hyppäsi selkä pyöreänä, kiitettävällä ilmavaralla ja laskeutui varmasti toiselle puolelle. Silmät ja suu pyöreinä katsoin tammaa ja mietin, oliko hevonen vaihtunut välissä.

”Kyllä se varoa osaa, vaikka laiska paska onkin”, narri naurahti huomatessaan hämmästyneisyyteni. Ehkä sillä oli siis kokemusta liiasta laiskottelusta kiinteillä esteillä.. Auts. Pudistelin inhottavat mielikuvat pois päästäni ja nyökkäsin hyväksyvästi.

”Sitten pensasaita!” Nyt hymynkare hiipi jo huulilleni.

Lue päiväkirjaa