Nornaliekki VH17-018-0532
29.12.2017 komea raudikkomme siirtyi vihreämmille niityille.| Nimi | Nornaliekki "Noki" | Kasvattaja | Elina Leimukangas, Suomi |
| Rotu, sukupuoli | suomenhevonen, ori | Omistaja | Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701) |
| Säkäkorkeus, väri | 160cm, rautias | Meriitit | Ch, KTK-II, SLA-I, KERJ-I |
| Syntynyt, ikääntyminen | s. 12.12.2016, 23v satunnainen (3v 02.01.2017) |
Painotuslaji, koulutustaso | kenttäpainotteinen he A / 110cm / 100cm / CIC1 |
20.05.2017 liinakko kirjattiin R-suunnalle 74 pisteellä ja KTK-II -palkinnolla.
26.07.2017 nokipojalle myönnettiin Championin arvonimi.
25.11.2017 Noki osallistui KERJ:n laatuarvosteluun tuoden mukanaan 101,5 pistettä ja KERJ-I -palkinnon.
20.12.2017 ori esitettiin SLA:n tuomareille. Tuloksena oli komeat 102 pistettä ja SLA-I -palkinto.
Kuvaajat eivät halua nimiään mainittavan
Luonnekuvaus
Joskus (tai oikeastaan aika usein) tekisi mieli todeta Noen ajattelevan jalkovälillään. Olettaen, että raudikko ajattelee ollenkaan. Se on pörhäkkä, oman elämänsä supersankari, herkästi innostuva ja vähän kuunteleva. Perus teinipoika siis? Noki on tyhmänrohkea, taipuvainen orimaisiin hörhöilyihin sekä pomppimisiin, mutta pohjimmiltaan kuitenkin käsiteltävissä. Kunhan vain käsittelijä on kokenut ja määrätietoinen, tuntee sen stereotyyppisen orin perikuvan, josta maalaillaan aina kauhukuvia aloittelijoille. Koska sellainen Noki on - suorituskyky, rakenne ja suku kuitenkin korvaavat paljon, eikä Susirajassa nyt niin kokematonta sakkia ole.
Kunhan muita hevosia ei ole näkyvissä (tai ne ovat ruunia, joihin Noki ei kiinnitä mitään huomiota), kaikki sujuu hyvin. Ihan joka aloittelijan tai kummilapsen hoidokki kenttäpelimme ei ole, Noki ei ole mikään haliponi, eikä aina yhteistyöhaluisin hevonen. Perus harjaaminen nyt sujuu, mutta jo kavioiden nostaminen tai kuolainten suuhun ottaminen saattaa vaatia keskustelemista. Kuumeen mittaamisesta Noki ei tykkää ollenkaan, eikä korviin koskemisesta. Klippaaminen on ihan okei, loimittaminen taas ei (etulukkoja sulkiessa täytyy olla varuillaan, ettei ori näyki). Jokaisen arkisen tai vähemmän arkisen askareen saa kyllä suoritettua, kunhan on jämäkkä eikä anna Noelle yhtään tilaa osoittaa mieltään. Yleensä putkiaivopöljämme oppii, keille ei kannata kiukutella ja koetella onneaan, mutta etenkin uudet ihmiset Noki testaa. Ja jos tallikäytävän toisessa päässä menee tamma tai toinen ori, se huutamisen ja ketjuista irtiriuhtomisyritysten määrä..
Noki talutetaan ketju tai orikuolain suussa, eikä raipan mukana pitäminen ole ollenkaan huono idea. Mikäli muita hevosia ei olisi näkyvillä, ja raudikko pitää taluttajaa auktoriteettina, kaikki sujuisi nätisti. Muiden hevosten täysi välttely on kuitenkin mahdotonta, joten Noki saattaa huutaa, stepata ja koettaa nykiä itseään muiden luokse. Oria saa ja pitää komentaa, yleensä Noki uskoo kerrasta, vaikka jääkin pörisemään. Ja huutamaan. Ärsyttävä elikko, joka etenkin tammojen kiimojen aikana tuntuu kävelevän kahdella jalalla (vaikkei onneksi niin teekään - ainakaan usein).
Jos Noelle jostain voi antaa kehuja ja kiitosta, niin siitä, että se on äärettömän helppo lastata ja hyvä kuljettaa. Yksin tai ruunan kanssa, orien tai tammojen kanssa samassa kopissa/rekassa matkustamisesta ei tule kuin huutoa ja seinien potkimista.
Noki ei ole aloittelijan tai heikon ihmisen ratsu. Se on erittäin voimakas edestä ja erittäin menevä. Etupainoinen ori ei sentään ole, mutta muuten se on kyllä kädelle vahva ja sen herkistäminen on varsinainen operaatio. Pohkeella ratsastaminen ei ole hyvä idea, koska Noella on vauhtia omasta takaa jo niin paljon ja se harmillisen usein ottaa tavallisen jalalla ratsastamisen kehotuksena singota kentän toiseen päähän kuin Nato-ohjus. Pahimmillaan ori on täysin kuuro pidätteelle ja juoksee ratsastajan alta pois pää pystyssä ja selkä notkolla. Silloin kun se ei keskity yhtään, on Noki yksinkertaisesti vedettävä solmuun yhdellä ohjalla ja tehtävä sille selväksi, ettei se pääse tilanteesta pois juoksemalla.
Nokea ei ole tehty kouluratsuksi, vaikka se sileällä pärjääkin kenttäratsun toimensa vaatiman määrän - jos se kuuntelee. Ori kaipaa taitavan ratsastajan, joka ratsastaa sitä siististi istunnalla, minimaalisen vähän pohjetta käyttäen. Ohjalle herkistäminen on melkoinen operaatio joka joskus kaipaa niitä vähän rumempia otteita, jotta Noki keskittyisi. Parhaimmillaankin ori on lähinnä kelvollinen: edelleen vahva edestä, vähän kiireinen, mutta työstää kuitenkin takaosallaan ja vastaa apuihin, jos ratsastaja siltä kunnolla vaatii.
Kato kato äiti, ei aivoja eikä jarruja! Mieli tekee huutaa, laittaa orille norsujarru suuhun ja roikkua ohjassa kuin ratsastaessa ei muuta tehtäisikään. Ainakin pahimpina päivinä. Noella on kieltämättä hyvä hyppytyyli ja ihan mukavasti estesilmää, mutta se ottaa myös turhia ja typeriä riskejä. Askel ei passaa? No hypätään silti! Orin puolustukseksi on sanottava, että se on monesti hypännyt "mahdottomasta" paikasta onnistuneesti venyttämällä hyppyään uskomattoman paljon tai tekemällä muita ihmeitä. Ei kuitenkaan aina. Ratsastajan on tärkeää saada pidettyä vauhti aisoissa (helpommin sanottu kuin tehty) ja koetettava saada askel sopimaan - Noki voi pelastaa tilanteen huonostakin paikasta, mutta sen varaan ei kannata laskea.
Maastoesteillä Noki on hieman tyhmänrohkea, joten ratsastajan pitää olla tilanteen tasalla ettei ori ota turhia riskejä. Paikat on katsottava sopiviksi, vauhtia hillittävä ja pidettävä se kohtalaisena - vaikka se tarkoittaisi rumaa ratsastusta. Itsesuojeluvaisto on lähellä nollaa, kun Noki hyppää maastoesteitä samaan tyyliin kuin rataesteitä. No, ainakin se varoo jalkojaan. Ori on maastossa rohkea ja reipas, ja jos se ei painaisi niin hillittömästi kädelle ja pitäisi vauhtia liiallisena se olisi oikeasti mukava maastoratsu. Oikeastaan mikään ei saa Nokea säikkymään, se suhtautuu traktoreihin, hirviin, postilaatikoihin, sateenvarjoihin, lastenvaunuihin ja karanneisiin lehmiin uteliaan varmasti.
Joskus sitä tulee kiitelleeksi aiempia kasvojen menettämisiään, sillä Noen kisapaikkakäytös ei juuri kehuja ansaitse. Ori käy melko kierroksilla, huutaa, hilluu ja pörhistelee ja täyttää melko hyvin ”kärjistetyn stereotyyppinen ori” -kuvauksen. Valkojouhtamme talutellaan kauempana muista hevosista raippa tukevasti toisessa kädessä, korvatulppia kaipaillen.
Kun steppaavan, ylienergisen orin selkään nousee, saa muutaman kerran laskea kymmeneen. Verryttelyihin ei riitä ”pari hyppyä ja radalle” -meno, vaan Noen kanssa tarvitaan valitettavan paljon valmistautumista, jotta hevosen kiinnostuskiikarit saa lajitovereista työntekoon. Noki on tykki, kun sen saa keskittymään, mutta tykinkuula, jos valmistautuminen jää puolitiehen.
Sukutaulu
| i. Noenhehku evm, sh, vrt, 160cm |
ii. Hurjahorha evm, sh, trt, 161cm |
iii. Tulipesä evm, sh, vprt, 162cm |
| iie. Hummaillen evm, sh, prt, 163cm | ||
| ie. Tuhkaksi evm, sh, vrt, 156cm |
iei. Kierrekumma evm, sh, vprt, 157cm | |
| iee. Tuhkakeksi evm, sh, trt, 160cm | ||
| e. Huumantuoja evm, sh, trt, 161cm |
ei. Tuulenkantaja evm, sh, prt, 163cm |
eii. Makiantaitaja evm, sh, rt, 155cm |
| eie. Viiniän Viima evm, sh, rt, 162cm | ||
| ee. Hurmahilla evm, sh, rn, 161cm |
eei. Huntutanssi evm, sh, prt, 159cm | |
| eee. Illanpeitto evm, sh, m, 157cm |
i. Noenhehku oli komea 160cm korkea vaaleanrautias, jonka rakennekaan ei ollut yhtään sen pöllömpi. Ryhdikäs, hieman tukevampitekoinen ratsutyyppi, erityisen hyvä kaula, hieman painunut selkä, hyvä takaosa, jaloissa ei juuri sanomista vasikkapolvisuuden lisäksi. Noenhehkulla oli erityisen hyvä käynti, tahdikas, matkaavoittava ja pitkä, ravi oli hieman matalaa ja kiireistä, laukassa oli hyvä tahti, mutta silti se oli parhaimmillaankin vain kohtalaista tasoa. Vaikka orilla oli kehnohko hyppytekniikka (ylikompensointia korkeuden suhteen, tapa hypätä ilman selkää ja vähän liian kaukaa) se oli silti enemmän estepuolen hevonen. Noenhehku korvasi puutteellista taitoaan yritteliäisyydellä niin, että se kilpaili melko hyvällä menestyksellä 110cm luokissa. Helppo B -tasoinen ori kipaisi läpi myös muutaman kouluradan sekä tutustumisluokan kenttäradan, mutta kenttäpuolellakin sen menestys tyssäsi koulupuolen ongelmiin. Sileällä keskittymiskyvytön, etupainoinen jyrä, esteillä taas kuuliainen ja eteenpäinpyrkivä ratsu - ei siis mikään yllätys, että ratsastettavuuspisteet jäivät kantakirjassa mataliksi. Alun perin kolmosella R-suunnalle kirjattu Noenhehku korotti palkintoaan myöhemmin kakkoseen kisatulosten perusteella.
Noenhehku jätti vain kahdeksan jälkeläistä sen sperman heikon laadun vuoksi. Kaikki sattuivat syntymään orivarsoina ja ne olivat suurimmaksi osaksi enemmän suoritus- kuin jalostushevosia: kahdeksasta varsasta viisi ruunattiin, jolloin niiden jyräävä luonne tasoittui huomattavasti. Kaikki kuitenkin suorittavat erinomaisesti este- ja kenttäratsuina ja oreiksi jätetyt yksilöt kyllä ansaitsivat pitää sukukalleutensa.
ii. Hurjahorha, piirtopäinen tummanrautias (161cm). Se oli jämäkkärakenteinen, raamikas ja suurilinjainen hevonen, sillä oli hieman painunut selkä, lyhyt kaula, laskeva lautanen ja hyvät jalka-asennot. Kavioiden kanssa oli hieman ongelmaa niiden hauraiden seinämien vuoksi, mutta ammattitaitoisen kengittäjän työllä ne pysyivät oikein hyvässä kunnossa. Hurjahorhalla oli erityisen hyvä laukka, vaikka ravi ja käyntikin olivat oikein mallikelpoiset noin ratsuhevoselle - ehkä hieman kiireiset, mutta muuten. Orilla ei juuri riittänyt kärsivällisyyttä kouluratsastukseen. Perusratsastus sileällä onnistui, etenkin jos apuna käytettiin puomeja, mutta varsinainen kouluvääntö oli sen mielestä tylsääkin tylsempää. Selvisi Hurjahorha kuitenkin CIC1-tason vaatimista koululuokista hyväksytysti ja se kilpailikin kenttää hyvällä menestyksellä. 110cm ratoja vaivatta hypännyt ori tekikin sen hyvällä tyylillä, nostaen kaikkia jalkojaan kuin oppikirjoissa konsanaan. Vaikka käsiteltävyys oli Hurjahorhalla kouluarvosanana kymppi, se vaati selkäänsä ehdottomasti ammattilaisen. Ori oli vahva ja omapäinen ratsu, jonka kanssa pärjäsi vain vankalla kokemuksella. Hurjahorhaa ei koskaan kantakirjattu.
Vaikka ori oli hyvä suorittaja eikä pöllömpi ulkomuodoltaankaan, se ei ollut mikään periyttäjä. Rakenne siirtyi eteenpäin heikonlaisesti, samoin liike. Erinomainen hyppytyylikin jäi lähes kaikilta jälkeläisiltä uupumaan ja ainoa yhdistävä tekijä tuntui olevan ratsastettavuuteen jäänyt tietty vahvuus. Ori astuikin vain kolme kautta ja ehti saada 11 jälkeläistä.
ie. Tuhkaksi oli sievä, urheilutyyppinen tamma. 156cm korkea vaaleanrautias oli tammaksi erittäin ryhdikäs, kaunis, hyväkaulainen ja pitkärunkoinen. Takaosa oli hyvä, jaloissa vain vähän sanomista (käyrähköt kuristuneet kintereet ja pystyhköt vuohiset), liikkeet olivat tyypillistä suomenhevosta. Säännölliset, hieman ahtaanlaiset, matalahkot, mutta kyllä niillä pärjäsi elämässä. Pärjäsi myös kilpailuissa helppo B -radoilla, joita Tuhkaksi kisasi. Tammalla oli heikko hyppytyyli ja se kuumui esteillä erittäin paljon, joten muutoinkin koulupainotteinen omistaja ei pahemmin esteitä hevosellaan harrastanut. Muutoinkin Tuhkaksi eli enemmänkin harrastekilpurin elämää, se oli ensisijaisesti omistajansa harrastuskaveri, jolla kilpailtiin kakkostason luokkia hyvällä mielellä sen suurempia tavoittelematta. Tamma kuitenkin kilpaili kaksi kautta myös esteitä sen omistajan annettua hevosensa ylläpitoon oman elämäntilanteensa vuoksi ja Tuhkaksi suoritti kyllä 100cm radoilla hyvin. Ruusukkeitakin tuli tasaiseen tahtiin, joten heikko hyppytyyli ei suorittamista estänyt. Tuhkaksi oli mukavan pirteä, luotettava ja hyväntuulinen hevonen, vaikka vähän kiireisyyttä olikin ilmassa. Koska liiempiä tavoitteita ei ollut, tammaa ei koskaan kantakirjattu.
Tuhkaksi teki vain kaksi varsaa, mikä oli sääli sillä tamma tuntui periyttävän parhaita puoliaan. Kovin hyvää hyppytyyliä jälkeläiset eivät perineet ja niiden luonne ei ollut sovelias harrastehevoselle, mutta molemmat tekivät kilpahevosina erinomaista tulosta esteillä 110cm luokissa.
e. Huumantuoja, tummanrautias liinaharjainen tamma (161cm) oli kaunisilmeinen hevonen, mutta hieman epäsopusuhtainen rakenteeltaan. Isohko pää, kevyt kaula, pitkähkö runko, laskeva lautanen. Jalka-asennoissa vikaa oli lähinnä käyrähköissä kintereissä, etusääret olivat hieman supistuneet, mutta muuten kintuilla kipitti kyllä hyvää vauhtia pakoon ihmisiä ja emää. Huumantuoja oli varsasta asti erittäin itsenäinen hevonen, joka ei turhia uhrannut ajatuksia emän huolelle tai ihmisten rapsutuksille. Hitaasti kehittynyt tamma sai kasvaa rauhassa pitkään, laatuarvostelut ja kasvattajakisa jätettiin välistä aivan suosiolla. Aikuisena Huumantuojaa saatiin jo motivoitua paremmin töihin samalla hyvällä kaavalla kuin emää: muuten se sai olla aivan rauhassa, hoito pidettiin minimissä jolloin ratsastuksessa se toimi erinomaisesti. Tamma kilpaili kenttäratsastuksessa CIC1-tasolla ja menestyi erittäin hyvin. Huumantuoja voitti pari kertaa suomenhevosten kenttämestaruuden ja oli kolme kertaa pronssilla.
Huumantuoja jätti viisi varsaa, joista kaikki hyppäsivät erittäin hyvin. Muutoin tamman periyttäminen jäi heikonlaiseksi ja se päästi isää paljon läpi. Varsoista tuli kuitenkin hyviä kenttähevosia lukuunottamatta yhtä tuntiratsua, joka viihtyi omassa hommassaan paljon paremmin kuin kisaratsuna jollaiseksi sitä alun perin kaavailtiin.
ei. Tuulenkantaja oli punarautias 163cm korkea hevonen piti itse asiassa nimetä liekehtivän punaisen värinsä vuoksi Tulenkantajaksi, mutta kirjoitusvirheen vuoksi rekisteriin meni nimi Tuulenkantaja. Orin kanssa palloteltiin pitkään ruunaus-eiruunaus-linjalla, kunnes se päätettiin kuitenkin kokeilla pitää orina. Varsana varsin karjas ja suorastaan hankala hevonen kasvoi hyvin epätasaisesti (varsanäyttelyissä se sai parhaimmilaankin III+ -palkintoja keskeneräisyytensä vuoksi) ja oli muutenkin hidas kehittymään: laatuarvosteluista tai kasvattajakilpailuista ei kannattanut edes haaveilla. Iän ja liikutuksen myötä Tuulenkantajan hankala luonne kuitenkin tasoittui hiljalleen, vaikka se edelleen olikin enemmän ammattilaisen peli. Kun kasvu viimein pysähtyi oli orista kehittynyt sopusuhtainen, komea hevonen, hieman lyhytkaulainen ja lyhyselkäinen, laskevalla lautasella varustettu hyväjalkainen hevonen. Kelvolliset liikkeet takasivat kohtalaisia prosentteja helppo A -radoilta ja metrin radat sujuivat oikein hyvin. Tuulenkantaja keskittyi kuitenkin kouluratsastuksen helppo B/A -tasoon, sillä kuumuminen ja pudottelu esteillä eivät näyttäneet oikein hyvältä tuloksissa ja tammanomistajien silmissä. Ori kirjattiin toisella palkinnolla ratsuksi.
Tuulenkantajaa käytettiin monelle huono- ja lasijalkaiselle tammalle eikä se pettänyt. Vaikka jälkeläisten luonne ei ollut se helpoin ja ori tuntui jättävän hidasta kehitystään eteenpäin, se annettiin anteeksi helposti: tuntui, että kaikkein huonojalkaisinkin tamma teki kelpokinttuisia jälkeläisiä Tuulenkantajan kanssa. Jälkeläisiä kertyikin lopulta noin 40, vaikka taso olikin muuten hieman epätasainen.
ee. Hurmahilla, ruunikkotamma (160cm) ei ollut kedon kaunein kukkanen, vaikka suoritushevonen olikin. Sillä oli iso, kolho pää, kevyt kaula, korkea säkä, pitkä runko ja huipukas, laskeva lautanen. Sapelijalat ja käyrät kintereet tuntuivat kruunaavan kokonaisuuden, eikä Hurmahillaa saattanut sanoa nätiksi hevoseksi edes hyvällä tahdolla (vaikka kauniit ja erittäin runsaat jouhet sillä olivatkin). Huono rakenne ei kuitankaan estänyt tammaa olemasta erinomainen ratsuhevonen. Se kilpaili koulua vaativa B -tasolla, rataesteet ylittyivät metriin asti, vaikka tamma ei niitä kisannutkaan. Se oli koulu- ja kenttäratsu, kenttää Hurmahilla kilpaili helpoissa luokissa hyvällä menestyksellä. Tamma hyppäsi hyvällä tyylillä, nosti etusia hyvin polvista ja avasi takaa erinomaisesti, selän käyttö olisi voinut olla hieman parempaa. Luonteeltaan Hurmahilla oli omaa rauhaansa arvostava, mutta kiltti ja yhteistyökykyinen loppuun asti - kunhan sen annettiin kotioloissa olla omissa oloissaan.
Hurmahilla varsotettiin kaksi kertaa samasta yhdistelmästä, mutta valitettavasti toinen varsoista kuoli kolmivuotiaana. Tamman jälkeläiset kuitenkin perivät emäänsä paremmat jalat, ne hyppäsivät hyvällä tekniikalla ja henkiin jäänyt varsa pärjäsi vallan hyvin kenttäratsastuksessa.
Jälkeläiset
s. 28.02.2017 sh-o. Kaaheen Kipinäherkkä, e. Hiimuisen Ihana, om. mori-mori (VRL-11325)
s. 23.06.2017 sh-o. Juhannustaikoja, e. Lapinleimu, om. Siiri K. (VRL-00430), Joikujärven Suomenhevoset
s. 05.08.2017 sh-t. Riidenmarja, e. Kaunakarpalo, om. Susiraja
Kilpailukalenteri
Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).
| KERJ - 40 sijoitusta joista 8 voittoa | VSR - 0 sijoitusta joista 0 voittoa |
|
01.04.2017 Wolf Sporthorses CIC1 1/30 01.04.2017 Hukkapuro CIC1 5/30 03.04.2017 Hukkapuro CIC1 5/30 04.04.2017 Wolf Sporthorses CIC1 3/30 04.04.2017 Turmeltaja CIC1 5/30 07.04.2017 Kärmeniemi CIC1 5/40 16.04.2017 Hukkapuro CIC1 1/30 16.04.2017 Wolf Sporthorses CIC1 2/30 17.04.2017 Wolf Sporthorses CIC1 5/30 18.04.2017 Wolf Sporthorses CIC1 2/30 18.04.2017 Kievarinkuja CIC1 3/30 21.04.2017 Wolf Sporthorses CIC1 1/30 21.04.2017 Hukkapuro CIC1 1/30 21.04.2017 Valborg CIC1 4/30 22.04.2017 Valborg CIC1 2/30 25.04.2017 Hukkapuro CIC1 5/30 27.04.2017 Hukkapuro CIC1 2/30 30.04.2017 Wolf Sporthorses CIC1 5/30 01.05.2017 Vinkavuo CIC1 4/30 01.05.2017 Kettula CIC1 2/30 02.05.2017 Silverlode CIC1 2/30 07.05.2017 Silverlode CIC1 1/30 07.05.2017 Kurkijoen ratsutila CIC1 3/30 10.05.2017 Silverlode CIC1 4/30 12.05.2017 Vinkavuo CIC1 1/30 12.05.2017 Kurkijoen ratsutila CIC1 1/30 15.05.2017 Mörkövaara CIC1 3/30 15.05.2017 Silverlode CIC1 2/30 16.05.2017 Kettula CIC1 4/30 18.05.2017 Kurkijoen ratsutila CIC1 3/30 22.05.2017 Silverlode CIC1 2/30 22.05.2017 Kettula CIC1 1/30 25.05.2017 Silverlode CIC1 5/30 26.05.2017 Kurkijoen ratsutila CIC1 4/30 26.05.2017 Vinkavuo CIC1 5/30 28.05.2017 Vinkavuo CIC1 2/30 28.05.2017 Kurkijoen ratsutila CIC1 5/30 29.05.2017 Kettula CIC1 3/30 30.05.2017 Kurkijoen ratsutila CIC1 3/30 30.05.2017 Kettula CIC1 2/30 |
sijat |
Valmennukset
22.06.2017 Kouluvalmennus, valmensi leahiiii
Kävellessäni kohti Susirajan kenttää, tuli askeleeseeni pieni iloloikka: pääsin taas jälleen keskelle hienoja suomenhevosia ja jopa valmentamaan yhtä niistä ! Puhelimessa sanottiin, että mennään mieluummin kauimmaiselle kentälle, jotta päivän ratsulla olisi vähemmän häiriötekijöitä näkövinkkelissä - “Se voisi ehkä jopa kerrankin keskittyä !”, kuului puhelimesta.
Astuessani kentälle, oli siellä täysi työmaa päällä. Päivän päätähti, Noki, yritti erittäin äänekkäästi laittaa hantiin ratsastajalleen, joka yritti saada siitä ravaamaan rauhallisesti. Otin syvään henkeä ja valmistauduin henkisesti vaikeaan valmennukseen. Tervehdin ratsastajaa ja päätin tulla avuksi jo alkuverryttelyihin, jotka olivat kaikkea muuta kuin rentouttavat ja työntekoon valmistavat. Menihän ne verryttelyt sitten jotenkin, ja ratsastajan kanssa käytiin juttuja läpi välikäyntien aikana (Nokikin kuunteli innostuneena ja yritti jopa osallistua keskusteluun omituisilla äännähdyksillään).
“Jahas, laitetaanpas tämä kakara töihin,” sanoin läpsäyttäessäni käsiä yhteen ja kehottaen ratsastajaa keräämään narut käteen. Orin kiusaaminen aloitettiin ihan yksinkertaisilla perustehtävillä ravi-käynti-siirtymisiä tehden. Annoin ratsukolle säännöllisin väliajoin uuden, hieman vaikeamman tehtävän, jotta Noen mieli pysyisi virkeänä. Alkuverryttelyihin verrattuna Noki kulki jo paljon rauhallisemmin, johon osasyy oli se, että tehtävä ehti vaihtua, ennen kuin liinakko ehti osoittaa mieltään edellisestä.
Käyntisiirtymiset jätettiin pois, kun meno alkoi näyttää rauhalliselta - tai niin rauhalliselta kuin Noen kohdalla mahdollista. Kun ravissa ratsukko pääsi työskentelemään ilman siirtymisiä, alkoi ori jopa pyöristyä mukavasti ja antaa ratsastajalle jopa hieman periksi.
Laukkatyöskentelyyn jatkettiin suoraan ilman mitään taukoja. Noki näytti sen verran hyvältä, etten halunnut ratsastajan heittävän hyvää tuntumaa pois edes hetkeksi. Tehtävät pidettiin edelleen aika simppeleinä, ja välillä ratsukko sai tehdä pätkän ravityöskentelyä Noen rauhoittamiseksi. Laukasta ori tahtoi innostua sen verran, että kun saatiin tappelemalla hyvä ja rauhallinen pätkä, kehuttiin oria vuolaasti ja otettiin hetkeksi taas raviin.
Noki alkoi pikkuhiljaa näyttää nöyrtymisen ja väsymyksen merkkejä, joten pyysin ratsukolta enää vain yhden laukkapätkän. Viimeinen suoritus oli ratsukolta ihan täyskymppi (Noen asteikolla), eikä oria tarvinnut enempää kiusata. Loppuverryttelyksi ratsastaja sai ottaa ravia hieman pidemmällä ohjalla ja antaa Noen venyttää kaulaansa. Kun ratsukko siirtyi käyntiin, kävimme vielä lyhyen briiffauksen ja annoin muutaman vinkin ennen lähtöä - huomenna tavattaisiin uudestaan maastoesteiden merkeissä.
29.06.2017 Maastoestevalmennus, valmensi leahiiii
Kävelimme Noen ja tämän ratsastajan kanssa kohti maastoesterataa jutellen niitä näitä. Ratsukko oli kentällä purkanut orin pahimpia energiavarastoja, mutta pyysin ratsastajaa silti tekemään muutaman kierroksen sekä ravissa että laukassa. Noki oli niin into piukeana, että toivoin ratsastajan saavan siihen edes vähän jotain kontrollia.
Ohjeistin ratsukkoa tekemään ympyrää laukassa, ja kun Noki tuntui hyvältä ja rauhalliselta, ottamaan hypyn matalalle tukkiesteelle, joka oli ympyrän vieressä. Pari ensimmäistä hyppyä oli aivan sydäntä raastavaa, kun Noki hyppäsi jäätävällä loikalla yli ja otti vielä muutaman spurttiaskeleen esteen jälkeen. Käskin ratsastajaa tekemään pienemmän ympyrän ja kääntämään takaisin sille heti esteen jälkeen, ettei Noki pääsisi ryntäilemään niin paljon. Ori pysyi nyt paremmin hanskassa, joten laajensimme tehtävää ja otimme mukaan myös toisen tukkiesteen sekä risuesteen. Edelleen ratsukko sai tehdä väliin voltteja, jos vauhti kiihtyi hallitsemattomaksi.
Noki oli hyvin tympääntyneen oloinen, kun ratsastaja oli valmiina tekemään voltin heti, kun se yritti lähteä kuin tykinkuula. Kehuinkin ratsastajan reaktiokykyä, vaikka Nokimaisesti vauhti pysyi edelleen turhan kovana eivätkä pidätteet olleet mistään kauneimmasta päästä. Kuitenkin ori oli jo paremmin hallinnassa, eikä koko juttu levinnyt heti esteen jälkeen. Uskalsinkin päästää ratsukon suorittamaan jo pientä rataa, mutta ensin pyysin tulemaan banketin muutaman kerran läpi. Noki ei tahtonut kuunnella ratsastajaansa, ja tuli banketille sellaisella räminällä, että en uskaltanut edes katsoa. Ratsukko selvisi onneksi yhtenä kappaleena, ja toinen kerta sujui jo paremmin.
Itse radan ratsastamisessa oli tavoitteena tehdä mahdollisimman vähän voltteja. Ensimmäiset kerrat olivat kyllä aika pelottavaa katseltavaa, kun ratsukko kiitää esteiden välejä hurjassa vauhdissa ja ratsastaja yrittää saada hevoseensa jotain kontrollia ennen estettä. Kun Noki hieman jo väsähti, tuli radoista astetta rauhallisempia ja siistimpiä. Neljännen kerran jälkeen ori puuskutti jo siihen malliin, että viimeisimpään suoritukseen oli tyydyttävä. Noh, olisihan se rata huonomminkin voinut mennä, jos positiivisesti ajatellaan.