08.08.2016 Vanhuus alkoi näkyä muuten niin pirtsakassa ja reippaassa Tutissa hampaiden kulumisena. Siinä vaiheessa, kun ori ei enää voinut syödä kuin vellejä päästettiin rakas Tutti vehreämmille laidunmaille.

Pieni Pelvoitus VH14-018-1702

NimiPieni Pelvoitus "Tutti" KasvattajaHermanni Hoo, Suomi
Rotu, sukupuolisuomenhevonen, ori OmistajaSusiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri156cm, vaaleanrautias MeriititSLA-I, KERJ-I, jälkeläisluokka C
Syntynyt,
ikääntyminen
s. 08.06.2013, 27v
satunnainen (3v 12.08.2013)
Painotuslaji,
koulutustaso
kenttäratsastus
he A / 110cm / 100cm / CIC1

25.01.2016 pikku pupusemme vietiin KERJ-tuomareiden eteen. Tutti sai komeat 104 pistettä ja KERJ-I -palkinnon. Hieno ihana kultamurumme!

01.04.2016 Tutille myönnettiin jälkeläisluokka C.

20.07.2016 Tuttelson käytettiin suomenhevosten laatuarvostelussa pokkaamassa SLA-I 102:lla pisteellä - hieno, hieno poika!


Kuvat © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Luonnekuvaus

Tuttia ei voi olla rakastamatta! Olkoonkin, että liinakkomme on vähän ruunamainen nössö, se on hyvin rakastettava sellainen. Ori on umpikiltti, rauhallinen ja lunki kaveri, jota haluaa vain rapsutella ja pussailla minkä kerkeää. Hevonen nauttii huomiosta rapsutellen varovaisesti takaisin. Nöyrä, miellyttämisenhaluinen hevonen on nallekarhu ja pullasorsa, joka kaikkein mieluiten muuttaisi ratsastuskouluun hölkyttelemään aloittelijoiden tunteja ja syömään porkkanoita niin, että muuttuu oranssiksi. Toki tästäkin elikosta saa kaivettua esiin suorittajaa – ei tämä muuten kilparatsuna olisi -, mutta Tutti itse on kovastikin sitä mieltä, että moinen on turhaa hosumista.

Tutin voi loistavasti pitää irrallaan sitä hoitaessa, ja vaikka oven auki pitäminen saattaakin olla riskaabelia, ei ori ole ainakaan tähän mennessä lähtenyt kälppimään edes käytävällä talutettavan tamman perään. Kannattaa silti pitää sen ovea kiinni sitä hoitaessa, varmuuden vuoksi, jotta sitä ensimmäistäkään vahinkoa ei pääse käymään. Tutti on mahdottoman suloinen tapaus, se rakastaa seuraa ja pussailua, mieluiten se vain parkkeeraisi turpavärkkinsä ihmisen naamalle ja kuolaisi naaman likomäräksi. Totta kai orille kelpaa muunkinlainen huomio, sitä voi harjata, putsata ja puunata sydämensä kyllyydestä, eikä se tähän päivään mennessä ole näyttänyt yhtään orimaista tapaa - ei pörhistelyä, ei komentelua, ei niin mitään siihen viittaavaakaan. Eläinlääkäri varmistelee kerta toisensa jälkeen, onko kyseessä todellakin ori, kun toimenpiteet käyvät vaikka kiimaisen tamman vierellä, eikä kengittäjä ainakaan Tuttia moittimaan pääse. Jos nyt eivät sitten turhasta seurallisuudesta sitä tee.
Taluttaessa ei Tutti tarvitse mitään varotoimia, ei ketjuja tai kuolaimia, kun sitä taluttaa. Narusta totta kai kannattaa pitää kunnolla kiinni, sillä vaikka ori ei ryysää, liian lepsu ote ja meno voivat saada hevosen erehtymään suunnasta ja kun Tutti pääsee irti, se ravaa yleensä talliin. Tietenkään se ei maailmaa kaada, mutta turhaa juoksemista siitä tulee. Koppiin ori kävelee kiltisti ja sen voi huoletta laittaa matkaamaan tammankin kanssa - kohteliaana herrasmiehenä se ei häiriköi, kunhan varovaisesti flirttailee neitokaiselle väliseinän yli.

Nöyrä, kiltti ja eteenpäin tasaisesti puksutteleva ruunan-- orinrupsukka, siinä Tutti pähkinänkuoressa ratsailla. Ori on tasainen ja kiltti niin kauan, kuin sillä hölkyttelee eteenpäin, sen askeleet ovat tasaiset ja meno varmaa. Työnteko onkin sitten asia erikseen. Äärettömän nöyrä hevonen tekee kaiken, kuten pyydetään, sille menevät hyvin läpi eteenajavat ja pidättävät avut eikä sen ratsastamisessa ole sinänsä mitään vaikeaa. Tuttia on kuitenkin vaikeaa saada mitenkään näyttäväksi tai hienoksi työntekijäksi - se tuntuu aina tekevän kovin tasapaksua jälkeä. Lisäksi asiasta tekee hankalahkon se tosiseikka, että heti kun Tutin saa jollain tavalla näyttäväksi tai komeaksi, sen askeleista tuntuu tulevan mahdottomia istua. Oikeastihan esimerkiksi orin ravi olisi isoa, eteensuuntautuvaa liikettä oikein kunnolla takaa läpi selän, mutta siellä istumista on verrattu muun muassa extremeurheiluun ja maaliravistuskoneeseen.
Tutin kanssa hankalaa ei ole itse ratsastaminen, vaan se, miten saada siitä esille kaikki se potentiaali, mikä hevosessa on. Parhaimmillaan ori on nimittäin niin näyttävä kuin vain suuriravinen suomenhevospulla osaa olla, nöyrä poika, joka tekee pyydetyt asiat heti eikä viidestoista päivä. Yleensä vain meinaa itkettää, miten vaikeaa Tutista on saada se hevonen esiin ja miten vaikeaa sen hevosen kanssa oleminen sitten on.

Esteillä on hieman helpompaa ratsastaa Tuttiin liikettä, sillä se pitää hyppäämisestä kovasti ja etenee hyvin. Nöyränä poikana se tekee, kuten ratsastaja haluaa ja innokkuudestaan huolimatta ei koskaan lähde lapasesta. Jotta orin innon saisi valjastettua parhaalla mahdollisella tavalla, on osattava jo jotain: jos hevosta vain pidättää, sen liike lopahtaa ja into katoaa, aika on hidas ja tiputukset todennäköisiä. Kun vain Tutin innon saa kanavoitua kunnon eteenpyrkivään laukkaan ja hyvään hyppyyn, se tekee tappotarkkaa, hyvää työtä. Ripein hevonen ori tuskin koskaan on, mutta uusintavauhtikaan ei ole ongelma.
Metsikköön, pellolle, tiettömälle tielle: mihin vain olit menossa, Tutti on loistovalinta. Se on innokas, varmajalkainen ratsu, joka kuljettaa reippaasti eteenpäin, mutta ei harkitsekaan ryöstämistä. Ori arkoo hieman veteen menoa, mutta kun sen saa sinne kannustettua ei vedessä porskuttaminen ole ongelma eikä mikään. Maastoesteillä kannattaa olla ratsastajana tarkkana. Vaikka Tutti on varma ja innokas, se saattaa ottaa hypyt hieman liiankin "just eikä melkein" -tyylillä ja hypätä turhan matalalta, läheltä estettä. Sitä pitää hieman nostaa eteenpäinajamisella esteen yli, jotta hyppyyn saataisiin varmasti tarpeeksi korkeutta, mutta muutoin ori on loistava peli niin tavan maastopuksutteleen kuin hyppäämiseenkin.

Kisapaikoilla Tutti paljastaa sen verran olevansa ori, että paikalle saapuessaan sen täytyy päästä ilmoittamaan tulleensa paikalle. Siihen se sitten jääkin, muutoin ori käyttäytyy moitteettomasti. Oli kyseessä sitten varustus tai taluttelu, oma porukka on tärkeintä Tutille ja se korkeintaan katselee uteliaana ohi kulkevia hevosia. Koskaan se ei ala käyttäytyä huonosti, saati riehua. Verryttelyissä kannattaa yrittää parhaansa mukaan ratsastaa Tuttia vähän näyttävämpään, esittävämpään malliin kuin se yleensä kotona on. Kyllähän ori suorittaa joka tapauksessa juuri niin hyvin, kuin se ratsastetaan, mutta esitys voi jäädä hieman tylsäksi, jos Tutti ravailee omaan letkeään, laiskannäköiseen tahtiinsa. Sai suoritukseen särmää eli ei, voi olla varma, että kotiin tuomisina on vähintäänkin hyvä mieli, jos nyt ruusuketta ei sillä kertaa saatukaan.

Sukutaulu

i. Pikkuinen Pelästys
evm, sh, klrt, 153cm
ii. Pikkusen Pimiä
evm, sh, trt, 159cm
iii. Melekonen Monsteri
evm, sh, rt, 164cm
iie. Kolohon Mahtujainen
evm, sh, trt, 156cm
ie. Kuolopiilo
evm, sh, rt, 158cm
iei. Tuoneenviejä
evm, sh, rt, 155cm
iee. Ajanhukka
evm, sh, m, 162cm
e. Tullee Sotkua
evm, sh, rtkm, 160cm
ei. Sotijalo
evm, sh, rtkm, 161cm
eii. Kaukovallan Konrad
evm, sh, prt, 157cm
eie. Sutillan Priska
evm, sh, rtkm, 160cm
ee. Tuupelilla
evm, sh, vrt, 158cm
eei. Nikanorikka
evm, sh, rt, 159cm
eee. Kyymäen Vilima
evm, sh, rt, 156cm
Näytä / piilota sukuselvitys

i. 42p. KTK-ori Pikkuinen Pelästys oli hillittömän komea ja lahjakas kenttäori, joka teki uraa myös estepuolella. 153-senttiseksi jäänyt tähtipäinen kulorautias vakuutti tuomarit varsanäyttelyissä ja laatuarvostelukarsinnoissa, oli ikäryhmänsä lahjakkaimpia esteratsuja ja voitti kuusivuotiaana kasvattajakilpailun esteosuuden – aivan kuten isänsäkin. Raudikon hyppykapasiteetilla ei tuntunut olevan loppua, kisauraa tehtiin CIC1-kenttäratojen ohella 110-120cm esteradoilla, yksittäisenä hypättiin 135cm asti. Hevosen ainoa huono puoli oli sen epäileväinen, nössö ja pehmeä luonne; oria piti kohdella kuin kukkaa kämmenellä, se vaati hirveästi kehuja ja rohkaisua eikä sitä voinut komentaa. Pikkuinen Pelästys oli yhden ihmisen hevonen; ratsastajaansa se oppi luottamaan täysin ja meni epäröimättä omituisimpienkin esteiden ylitse ollen juuri niin herkkä, nöyrä ja tulostatekevä ratsu kuin siltä odotettiinkin. Käsitellessä Pikkuinen Pelästys oli arka ujopiimä, joka kyttäsi kaikkea uutta ja haki turvaa ihmisestä. Kisasuoritukset, erinomaiset käyttökokeet ja 42p. rakenteesta (erittäin hyvät tyypit, pyöreä sopusuhtainen runko, ylhäälle asettuva kaareva kaula, pitkä niska, korkea, muuten hyvä säkä, hyvät lavat ja lautaset, erinomaiset jalat) – menestyneen kenttäorin KTK-I oli läpihuutojuttu.
Suomenhevosten kolminkertainen kenttämestari ja parikertainen estemestari jatkoi voittokulkuaan myös jalostuksessa. Pikkuinen Pelästys periytti varsoilleen hyvää rakennetta, liikettä ja hyppykykyä – kaikki sen varsat ovat korrekteja, hauskan näköisiä ja lahjakkaita hevosia -, joskin mukana tuli valitettavan usein pehmeä luonne. Raudikon varsoja näkee yhtä paljon harraste- ja kilpakentillä, ja ne ovat kautta linjan erinomaisia siinä, mitä tekevät. Ori kuoli 27-vuotiaana.

ii. Kuusivuotiaana kasvattajakilpailun esteosuuden voittanut Pikkusen Pimiä oli varhaiskypsä, lahjakas ratsuori. Tummanrautias, 159-senttiseksi kasvanut ori teki vaikutuksen erinomaisella laukallaan sekä hyppytyylillään, käynti ja ravi olivat huomattavasti vaatimattomammat (joskin perushyvät). Raudikon rakenne ei ollut rodun kirkkainta kärkeä, mutta hyvännäköinen hevonen Pikkusen Pimiä oli joka tapauksessa; vankanlainen, hieman avo, sopusuhtainen runko, leveä kaareva, hyvin asettunut kaula, lyhyt säkä, viisto lapa, pitkä loiva lautanen, lyhyitä vuohisia lukuun ottamatta moitteettomat jalat. Hyväntuulinen, reipas ja menevä ori hurmasi myös olemuksellaan, sillä siinä oli aikuisenakin aimo annos pojanviikariutta. Se oli kuitenkin rehellinen, palveleva hevonen, joka suoritti saamansa tehtävät suurella sydämellä parhaan kykynsä mukaan. Ajoittaisesta kakaramaisuudestaan huolimatta Pikkusen Pimiä oli ehdottoman kiltti ja hyväkäytöksinen. Ori oli lahjakkaampi estepuolella – tuloksia 100-110cm tasolta, yksittäisesteinä 125cm -, mutta kisasi myös kenttää helpolla tasolla. Koulupuolella riitti yritystä enemmän kuin yritystä, vaikka ori suorittikin heB/heA –ohjelmia (osin vaihtelevalla menestyksellä).
Pikkusen Pimiä kirjattiin KTK-III –palkinnolla, joskin myöhemmin palkinto nousi KTK-II:ksi kisanäyttöjen perusteella. Heti kirjaamisensa jälkeen ori siirtyi jalostuskäyttöön, ja Pikkusen Pimiä olikin pari kautta yksi käytetyimmistä ratsuoreista. Raudikko periytti etupäässä erinomaista luonnetta ja tasaisia, harrastehevoselle sopivia liikkeitä. Valitettavan harvasta orin varsasta tuli kilparatsua, vain kymmenkunta kisaa esteitä ja/tai kenttää. Ori kuoli 26-vuotiaana.

ie. Kuolopiilo, 158-senttinen rautias piirtopää, oli hyvin epäluuloinen hevonen. Juoksijataustastaan huolimatta tamma oli ostettu vuosikkaana kenttäratsuksi, ja tammasta leivottiinkin CIC1-tason suorittaja. Ratsutettaessa raudikko paljastui lahjakkaaksi ratsuksi; heA/110cm, yksittäisinä 120cm esteet eivät tehneet tiukkaakaan. Ravi oli jokseenkin ravurimaista, mutta Kuolopiilo paikkasi sitä hyvällä laukalla ja loistavalla hyppytekniikalla. Vaikka runko ja jalat olivat pitkät ja kokonaisilme turhankin kevyt, Kuolopiilossa oli myös ratsuihmisten arvostamia ominaisuuksia; pitkä niska, hyvin asettunut kaula, hyvät lavat, lanne ja lautaset, kestävät ja hyväasentoiset jalat. Raudikko oli myös yllättävän helppo koota rakenteen sallimissa puitteissa. Hevosen epäluuloisuus ilmeni kaiken uuden kieroonkatsomisena, ja tammalle pitikin esitellä erikoisesteet, kouluaidan koristekukat ja tuomarinpöytä, tai Kuolopiilo saattoi ottaa äkkilähdön kesken suorituksen. Tammassa esiintyi ajoittain myös arkuutta, mutta rutiinit ja tuttu ihminen rauhoittivat ja mahdollistivat treenin ja kisamenestyksen. Perusluonteeltaan raudikko oli kuitenkin kiltti, älykäs, eteenpäinpyrkivä ja työmotivoitunut. Tamma oli tasonsa parempaa keskikastia, paremmilla kouluprosenteilla Kuolopiilo olisi sijoittunut useammin.
Periyttäjänä Kuolopiilo oli ristiriitainen. Se antoi varsoilleen omat ja isäorin parhaat rakenneominaisuudet – tamman kirjatut jälkeläiset ovat saaneet vähintään 39p. rakenteesta, parhaimmillaan 42p. – sekä kapasiteettia niin koulu- kuin estepuolelle. Valitettavasti näiden ominaisuuksien mukana tuli kiltti ja yritteliäs, mutta auttamattoman nössö, välillä epäluuloinenkin luonne. Kahdeksan varsaa tehnyt tamma on kuitenkin jälkeläisvalio, sillä nössöpetterivarsatkin suorittivat kisaradoilla rohkaisevan ihmisen kanssa. Tamma lopetettiin 29-vuotiaana.


e. Tullee Sotkua oli ehdottomasti käyttö-, ei näyttöhevonen. Rautiaankimo, 160cm korkea yleis-/kenttätamma oli hyväliikkeinen, hyvällä hyppytekniikalla varustettu energinen hevonen, joka lähti aina mielellään töihin. Rakenteeltaan keskikastia (37p., tasainen seiskarivi yhdellä kasilla); hyvänpuoleiset tyypit, pyöreä, hieman avo runko, lyhyt, mutta hyvin asettunut kaula, jyrkkä lautanen, etuset hyväasentoiset, takaset hieman pihdissä. Tamman KTK-I –palkinto tuli jalostusvaliokunnan kokouksen kautta hevosen kilpailunäyttöjen perusteella. Tullee Sotkua oli kestävä, erittäin terve hevonen, joka omaksi onnekseen ei perinyt isänsä lasijalkoja, vaan mennä porskutti junnun opetuskisahevosen vielä parinkympin jälkeenkin. Käsitellessä kimo saattoi olla tammamaisen kiukutteleva, joustamaton luupää, mutta ratsuna se oli erinomainen; herkkä ja sopivan säpäkkä, mutta nöyrä ja yhteistyöhaluinen. HeB-heA –radoilta tamma sai kehuja etenkin siirtymisistään ja pohkeenväistöistään, este- ja kenttäradoilla (100/110cm, helppo) tamma oli järjestään luokan kärjessä, etenkin rotuluokkien. Tullee Sotkua mitteli suomenhevosten este- ja kenttämestaruudesta kolmena vuonna voittaen kerran kentän ja saaden joka vuonna mitalin joka lajista.
Tamma ei ollut ehkä kedon kaunein kukkanen, mutta se oli erinomainen kilpahevonen. Omistaja valitsi orit tarkkaan, painottaen suorituskyvyn ohella hyvää rakennetta paikatakseen tammansa puutteita. Tullee Sotkua teki seitsemän varsaa, joista kaksi päätyi esteradoille ja loput kenttäuralle. Luonnepuolella hajontaa esiintyy kullanmurusta kiukkupeppuun, mutta rakenteeltaan kaikki ovat emäänsä parempia, suorituskyvyltään emänsä tasoa tai hieman parempia. Terästamma on nyt yli kolmenkymmenen, ja edelleen kotitallinsa kuningatar.

ei. Rautiaankimo, 161-senttinen monitoimiori Sotijalo oli ikäluokkansa lahjakkaimpia esteoreja. Rakenteeltaan ori oli hieman eriparinen – etuosa huusi työhevosta, takaosa oli jo ratsumaisempi (pitkä, syvä avo runko, leveä ja leveästi liittynyt, lyhyehkö alakaulainen kaula, matala säkä, kantava lanne, hentoluiset, mutta hyväasentoiset jalat)-, liikkeetkin olivat laukkaa lukuun ottamatta aika tavanomaiset ja voimattoman. Sotijalolla oli kuitenkin loistava hyppytekniikka ja hyvä laukka, se hyppäsi kaiken niin kentällä kuin maastossa ja teki tuloksia 100-110cm esteradoilla ja harraste-/tuttari-kenttäluokissa. Sotijalo kirjattiin KTK-II –palkinnolla pääasiassa kilpailunäyttöjensä avittamana, orin ratsastettavuus ei ollut parhaasta päästä, eikä luonne muutenkaan. Hevonen oli kova, itsepäinen ja joustamaton, eikä se tehnyt mitään, mitä ei halunnut. Eteenpäinpyrkimystä ja yhteistyökykyä löytyi tasan siihen pisteeseen asti, että homma muuttui hevosen mielestä tylsäksi. Kimo oli ollut hankala kouluttaa, kilpaurankin huippuhetket olivat esteradoilta; kenttämenestys vesittyi koulukokeiden vuoksi. Sotijalon suurin vika olivat sen lasijalat; ne eivät kestäneet oikeastaan mitään, ja ori oli koko ajan saikulla ja lopulta hyppykiellossa heikkojen jalkojensa vuoksi.
Jalkaterveytensä vuoksi Sotijalo ei ollut erikoisen suosittu tammanomistajien keskuudessa, vaikka hevosen näyttöjä tai kapasiteettia ei voinut moittia. Myös hevosen uppiniskainen, kova luonne rokotti Sotijalon tammamäärää. Orin ensimmäisen ikäluokan osoittauduttua hyväliikkeiseksi, lahjakkaaksi tulevaisuuden suorittajalössiksi tammanomistajat uskalsivat käyttää kimoa. Orin heikot jalat eivät periytyneet, ja etenkin emänisänä Sotijalo on tehnyt upeaa työtä. Ori lopetettiin 24-vuotiaana.

ee. Tuupelilla (suurimerkkinen vaaleanrautias, 158cm) oli kaunotar, joka kävi napsimassa BIS-sijoja match showeista ja shownäyttelyistä, ennen kuin se kantakirjattiin KTK-I –palkinnolla hyvin käyttökokein ja komealla, 41p. arvoisella rakennepisterivillä. Erittäin hyvät tyypit ja leimat, pyöreä, syvä avo runko, kaunis pää, hyvin asettunut, pitkä kaareva kaula, hyvät lavat ja lautaset, hyvin kestäneet ja hyväasentoiset jalat – Tuupelilla tosiaan oli hyvännäköinen, ja ilmeikkään päänsä sekä karismaattisen esiintymisensä ansiosta hevonen keräsi katseita. Raudikko oli hyvin rauhallinen, järkevä hevonen, joka ei turhia hötkyillyt tai säikkynyt. Ratsuna Tuupelilla oli kuitenkin sopivan eteenpäinpyrkivä ja reipas, ja nämä ominaisuudet yhdistettynä nöyrään, palvelevaan luonteeseen sekä kapasiteettiin niin koulu- kuin estepuolella tekivät tammasta myös erinomaisen ratsun. Tuupelilla kisasikin koulua (heA-vaB) erinomaisella menestyksellä pitkin Suomea voittaen myös suomenhevosten kouluhopeaa. Esteitä ja kenttää tamma kilpaili yhden kauden (90-100cm / harraste), omistaja oli enemmän kouluihminen. Tuupelillalla oli erinomaiset liikkeet ja hyvä hyppy, joita hehkutettiin myös sen kantakirjalausunnossa.
Koska tamma itse oli jokaisella osa-alueella esimerkillisen hyvä hevonen, sen omistaja uskalsi ottaa riskejä orivalinnoissa. Tuupelilla teki kaikki viisi varsaansa suorittajaorien kanssa, joiden kilpanäytöt ja kapasiteetti olivat kohdillaan, luonteen ja rakenteen suhteen omistaja uskalsi tinkiä. Tuupelillan varsat ovat perushyvännäköisiä, osa hieman oikukkaita hevosia, mutta ehdottomasti kisapelejä vähän lajiin kuin lajiin. Tamma kuoli 27-vuotiaana.

Jälkeläiset

s. 05.12.2014 sh-o. Keskiyön Kauhia Kummitus, e. Yön Saastainen Harakka, om. dookie VRL-04373, Turmeltaja
s. 35.02.2015 sh-t. Lapikasta!, e. Selkäsaunatonttu, om. Riella VRL-01744, Riikinneva
s. 02.05.2015 sh-o. Pikku Hiprakka, e. Bilehile, om. Satu VRL-12808
s. 20.06.2015 sh-o. Kummitusta Kutittaa, e. Luulievo, om. Naxu (VRL-12320)
s. 03.09.2015 sh-o. Melkoinen Myrkkytatti, e. Myrkynkylväjä, om. annika n VRL-10352
s. 07.10.2015 sh-o. Pihkaantunut Pelvoitus, e. Leskenlempi, om. Susiraja

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Näytä / piilota sijoitukset
KERJ - 42 sijoitusta joista 5 voittoaVSR - 1 sijoitusta
30.09.2014 Rasco Sportponies CIC1 3/30
02.10.2014 Rasco Sportponies CIC1 4/30
02.10.2014 Rasco Sportponies CIC1 5/30
03.10.2014 Rasco Sportponies CIC1 5/30
03.11.2014 Rasco Sportponies CIC1 2/30
06.11.2014 Rasco Sportponies CIC1 1/30
18.11.2014 Rasco Sportponies CIC1 2/40
22.11.2014 Taikakuun Kartano CIC1 4/40
24.11.2014 Rasco Sportponies CIC1 6/40
25.11.2014 Rasco Sportponies CIC1 3/40
30.11.2014 Rasco Sportponies CIC1 6/40
05.12.2014 Rasco Sportponies CIC1 4/40
23.12.2014 Taikakuun Kartano CIC1 1/50
23.12.2014 Mörkövaara CIC1 4/40
26.12.2014 Mörkövaara CIC1 5/40
26.12.2014 Taikakuun Kartano CIC1 6/50
27.12.2014 Mörkövaara CIC1 3/40
28.12.2014 Mörkövaara CIC1 6/40
15.01.2015 Taikakuun Kartano CIC1 7/50
16.01.2015 Mörkövaara CIC1 6/40
17.01.2015 Taikakuun Kartano CIC1 2/50
19.01.2015 Taikakuun Kartano CIC1 5/50
20.01.2015 Mörkövaara CIC1 5/40
22.01.2015 Mörkövaara CIC1 3/40
23.01.2015 Mörkövaara CIC1 6/40
24.01.2015 Deathrow Stables CIC1 5/30
25.01.2015 Deathrow Stables CIC1 2/30
28.01.2015 Pirunportti CIC1 1/30
29.01.2015 Mörkövaara CIC1 5/40
04.02.2015 Lamoca CIC1 2/30
12.02.2015 Paris Warmbloods CIC1 1/40
14.02.2015 Diverso Team CIC1 1/38
14.02.2015 Mörkövaara CIC1 5/40
15.02.2015 Mörkövaara CIC1 5/40
15.02.2015 Kilpailukeskus Holmberg CIC1 5/30
18.02.2015 Deathrow Stables CIC1 3/26
19.02.2015 Delmenhorst CIC1 3/30
19.02.2015 Susiraja CIC1 2/40
24.02.2015 Devilsfair CIC1 5/40
03.03.2015 Marvel Ponies CIC1 4/40
05.03.2015 Marvel Ponies CIC1 5/40
08.03.2015 Lamoca CIC1 2/30
31.10.2014 VSR Cup CIC1 3/29

Valmennukset

19.09.2014 kouluvalmennus, valmensi yaren

"Usko pois, tämä hevonen on täyttä kultaa silloin, kun sen vain saa toimimaan! Ja sinun tehtäväsi on saada se esille", narri lateli minulle faktoja pöytään ja asetti minulle samalla sellaiset vaatimukset, joihin pelkäsin edes vastata. Pieni Pelvoitus aka Tutti vaikutti kyllä kieltämättä varsin lupsakalta tapaukselta varsinkin oriksi, mutta kyllähän se oli pakko myöntää, että meno oli vähintäänkin mitäänsanomatonta. Narri ratsasti hevosta hyvin, ja sai kaiken maailman vastalaukat ja pohkeenväistöt sormia napsauttamalla tehdyksi, mutta melko vaatimattomalta se siltikin näytti. Tutti tuntui milloin laahaavan jalkojansa pitkin sohjoista kenttää ja milloin vain lönköttelevän eteenpäin näyttäen melkein jo siltä, että ontuisi jokaista jalkaansa vuoronperään.

Eipä tässä tilanteessa auttanut muu kuin käskyttää narri vain ahkeraan pohkeiden käyttöön herätellen ratsustaan edes jotain uljautta sieltä syövereistä. Temponlisäykset olivat meidän tämän päivän avainsanana ja kyllähän minä kentälle muutamat maapuomitkin raahasin ihan vain sen takia, jotta saataisiin niihin jalkoihin sitä toivottua ytyä. Eteen alas -ratsastus ei ihan vieläkään sieltä tuntunut kunnolla kirpoavan, mutta jotain toivonpilkahdusta oli jo huomattavissa. Narrin aktiivisempi pohjetyöskentely sai selvästi hevoseen toivottua ytyä ja puomit vahvistivat työskentelyä entisestään. Tutti joutui muutaman kompastelun kautta oppimaan sen, ettei jalkatyöskentely ollut mitään laiskottelua. Nyt minäkin saatoin jo huomata muutoksen hevosen olemuksessa ja jossain vaiheessa ori tuntui jo käyttävän selkäänsäkin entistäkin enemmän. Narri huomasi heti muutoksen ratsastuksessa ja alkoi hänkin tekemään entistä enemmän töitä sen eteen, että sama meno pysyisi yllä. Takaosakäännöksellä saatiin entistä enemmän pontta hommaan ja minun täytyi olla jo varsin ylpeä ratsukon menosta.

Ihan normaalissa harjoituslaukassa pitkin suoraa uraa saattoi pikkuhiljaa huomata orin rentoutuneen olemuksen, mutta samalla myös väsymyksen. Hevonen ei selvästikään ollut tottunut aktiivisesti nostelemaan jalkojaan riittävästi, eikä käyttämään selkäänsä näin rutkasti. Tämä oli kuitenkin hyvä alku, sillä narri oli saanut nyt hyvin eväitä yksinään työskentelyynkin ja oli selkeästi tyytyväinen tänään päästyihin saavutuksiin. Ehkä vielä olisi toivoa, että joskus Tutistakin saataisiin mallikelpoinen kansalainen seurapiireihin asti!

25.09.2014 estevalmennus, valmensi kuristaja

Susiraja kutsui taas minua valmennusten merkeissä ja tarkoituksena olisi valmentaa Tutti nimistä suomenhevosoria esteillä. Talvi oli tullut takaisin ja lunta pyrytti, mutta se ei varmaan menoa haittaisi, kun menisimme lumisateelta suosiolla turvaan maneesiin ja pihallakin oli niin liukasta, ettei siellä uskaltanut hypätä. Ratsukko alkuverrytteli sillä välin, kun kasailin pientä viiden esteen rataa ratsukolle. Tuttikin hieman mulkoili esteitä kiinnostuneena ja innostuikin jo ajatuksesta, että tänään hypätään!

Rata koostui pystyistä, oksereista ja parista erikoisesteestä jotka olivat orin kisakorkeudella. Ratsukko sai ennen radantuloa hypätä pari pienenpää verryttelyestettä ennen kuin aloittaisimme varsinaisen tehtävän. Orilla oli oikein mukavanoloinen ja kevyehkö hyppytyyli ja näytti, että ratsastajakin nautti olla kanssamatkustajana. Aloitimme radan suorituksen ratsukon kanssa ja aluksi vain tarkkailin heidän menoaan. Osille esteille askeleet menivät hieman sekaisin ja tuli pudotus, mutta aina kun ratsukko sai sovitettua askeleet oikein tuli oikein näyttävä hyppy. Neuvoin ratsukkoa hetken miten parantaa aikaa radalla ja muutoinkin hieman vinkkejä miten säästyä virhepisteiltä. Hetken vielä rataa treenattuamme aloitimme viimeisen tehtävän. Tarkoituksena olisi, että minä otan aikaa ja ratsukko tulee radan mahdollisimman puhtaasti ja hyvällä ajalla.

Suoritus alkoi puhtaasti, sekä tiukemmatkin käännökset esteille onnistui ratsukolta kiitettävästi. Viimeiselle esteelle vauhtia oli kumminkin liian vähän ja siihen tuli pudotus, mutta tämähän ei menoa haitannut ja toistimme vielä kertaalleen saman radan. Sinänsä aika oli hyvä, mutta sitäkin saisi paranneltua vielä hiomalla hieman teitä enemmän. Toisella kerralla tulikin puhdas rata ja kiitettävällä ajalla ja tähän olisikin tältä päivää hyvä lopetella. Kiitin ratsukkoa päivästä ja poistuin itse kotia.

17.10.2014 kouluvalmennus, valmensi kuristaja

Siellä se mennä puksutti oikein napakan näköinen oripoika, jonka selässä ratsastaja raukka pompahteli ja meno ei todellakaan näyttänyt mitenkään miellyttävältä. Siinä hetken seurailinkin vain sivusilmällä ratsukon menoa samalla, kun rustailin kalenteriini seuraavia valmennusaikoja. Kun ratsukko oli saanut alkuverkat tehtyä, lähdimme ensimmäisenä lisäämään askellajeja, joka meinasi tänään käyntiä ja ravia. Kyllähän Tatti työtä käskettyä teki, mutta oli se nyt hulvattoman näköistä, kun ratsastaja sai sinnitellä pompottavassa ravissa että persus pysyisi penkissä. Toivotaan, ettei ratsastaja raukalle tule pahoinvointia tuosta sirkuksesta.

Lisäykset onnistuivat siis hyvin, vaikka mitenkään helpolta ja miellyttäviltä ne eivät näyttäneet. Seuraavan vuorossa olisi vastalaukkaa ja sen jälkeen laukanvaihtoa käynnin kautta. Suuri askellus orilla laukassakin oli, mutta huomattavasti helpompi istuttava kuin sen ravi. Tutti oli hevonen, joka teki kaiken mitä pyydettiin mutta jotenkin siitä ei huokunut sitä tekemisen fiilistä ja suoritukset jäi lattekasi, vaikka ne olivatkin oikein suoritetut. Laukanvaihdot taisivat olla orin vahvuus, jotka se suoritti oikein napakasti ja puhtaalla tyylillä. Lopputunnista vielä tyydyimme hieman hakemaan avo- ja sulkutaivutuksia, joihin Tutti taipuikin oikein nätisti ja herkästi, mutta edelleen jotakin puuttui; se oli vaan yksinkertaisesti liian tasapaksu hevonen luonteeltaan. Annoinkin ratsukolle hetken huilia ja pyysin heitä tekemään laukassa itsenäisesti pääty-ympyröitä ja siirtymisiä. Hetken murto-osan näin kuinka iloinen Tutti oli kun pääsi vapaammin menemään, mutta sitten se taas kaikkosi kun alkuriemun laukkapätkät oli ohi.

Viimeinen tehtävä olisi vielä vain perus vastalaukka, joka onnistui Tutilta oikein hyvin, vaikka näyttävää meno ei siltikään ollut. Oli aika lopetella tunti siihen ja annoin vielä pienen suullisen palautteen ja keskustelimme hieman muutoin yleisestikin miksi Tutti oli tuommoinen kuin oli.

07.11.2014 kouluvalmennus, valmensi Laura

Pieni Pelvoitus -niminen vaalea ori ratsastajineen oli jo menossa alkukäyntejä, kun pyyhälsin paikalle Susirajaan, valmentamaan Tuttia. Komea tähtipää nosti heti korvat pystyyn saapuessani maneesiin, muttei sen enempää minusta välittänyt, jatkoi nätisti askeltamista. Selitin ratsastajalle hieman päivän suunnitelmaa, ja päästin sitten ratsukon jatkamaan verryttelemistä ihan kaikessa rauhassa.
Verryttelyn lomassa päädyimme myös hieman kokeilemaan hevosen taivuttelua, ja nelikaarinen kiemuraura sujuikin ratsukolta hyvin - hevonen totteli loistavasti ohjeiden antajaa ja ei vaikuttanut yhtään kankealtakaan, vaikka näin alussa oltiinkin.

Verryttelyjen jälkeen ravailimme päädyssä hieman ympyrää, ennen kuin käskin nostamaan laukkaa. Kokeilimme hieman laukan kokoamista, ja herra kokosi loistavasti käskystä - vähän jouduimme etenemään hitaammin kokoamisessa kuin oli tarkoitus, mutta loppupeleissä Tutti kuitenkin ymmärsi idean ja laukka näytti mahtavalta. Pienen harjoituslaukkapätkän jälkeen jatkoimme suoraan uraa pitkin, ja aloimme työskentelemään laukanvaihtojen kanssa. Tehtävänantona oli käyntiinlaskeminen, ja sen kautta sitten vastalaukan nostaminen. Päätyihin käskin ratsastamaan voltteja ravissa, ja ravia sitten saattoi koota jos siltä tuntui. Työskentely Tutin ja ratsastajan välillä toimi, vaikka herran askeleet suuret olivatkin. Hieman orilla oli hankoilua vastalaukan kanssa, mutta parin vaihdon jälkeen alkoi työskentelemään senkin kanssa aivan normaalisti. Teimme samaa tehtävää myös toisessa suunnassa, jolloin vastalaukka ei enää tuntunut ollenkaan hankalalta tehtävältä - Tutti keskittyi ratsastajan ohjeiden mukailuun ja niiden toteuttamiseen, ja pienten apujen kanssa hevonen siirtyi aina sujuvasti askellajista toiseen.

Lopputunnista päätin vielä pyytää laukassa kolmikaarista uraa, ja kuten kouluohjelmassakin, keskihalkaisijalla kuului tehdä laukanvaihto. Pieni Pelvoitus toimi hyvin ja taipui mukavasti, ja toimi ongelmitta myös laukanvaihdon kohdalla. Oli kyllä mukava valmennella tällaista toimivaa hevosta, työskentelyä oli mukava seurata kun Tutti tykkäsi ja teki asiat kuten piti!

18.12.2015 kouluvalmennus, valmensi annika

Kun saavuin maneesiin kahvitauoltani, oli narri saanut alkuverryttelyt suoritettua ratsunaan tällä kertaa Pieni Pelvoitus aka "Tutti". Kävimme siis pikaisesti valmennuksen ohjelman läpi ja siirryimme tosi toimiin. Aloitimme pohkeenväistöjen hiomisella. Teimme pituushalkaisijalta vuoroin oikealle ja vuoroin vasemmalle väistäen kohti uraa. Uralle päästyään nostettiin laukka ja laukattiin seuraavan pitkänsivun keskelle asti, jossa tehtiin siirtyminen raviin tai käyntiin riippuen kummassa askellajissa tultiin väistöihin. Orin ensimmäisten askelten aikana meinasin jo käskeä narria pysähtymään ja hakemaan toisen hevosen, sillä koskaan en ollut nähnyt yhtä epämiellyttävää menoa. Narri kyllä ratsastu hevostaan hienosti ja sai sen tekemään kaiken pyytämänsä vain sormiaan napsauttamalla, mutta hevosen liikkeet olivat hyvin vaatimattoman näköiset ja ratsastaja suorastaan pomppi orin selässä sen ravatessa. Melko pian käskytinkin narria käyttämään enemmän pohjetta, tai valmennus ei päättyisi mitenkään hyvin. Ratsukko oli selkeästi kuitenkin treenannut yhdessä paljon, joten narri sai nopeasti oriin hieman uljautta, vaikkei ori kummoiselta vieläkään näyttänyt. Orin selässä istuminen ei varmastikkaan ollut helppoa, mutta ei sen sitä tarvitse ollakkaan.
Muutaman kierroksen jälkeen narrin pohjetyöskentely tuotti selvästi tulosta ja meno alkoi näyttääkin jo joltain, joten lisäsin hieman haastavuutta pidentämällä laukkapätkän viimeiselle ikkunalle asti ja pitkänsivun ajan ratsastamaan avotaivutusta laukassa. Tutti oli selvästi mielissään työn teosta, mutta narri oli ajoittain hieman liian kontrollifriikki ja rajoitti askeleen lennokkuuta. Asiasta kuitenkin tarvitsi huomauttaa vain kerran ja keskilaukan ja -ravien jälkeen ratsastajakin tajusi, että normaali vauhti orilla on ihan hyvä.
Valmennuksen loppupuolella ori kulki nätisti, vaikka parantamisen varaa vielä löytyisi. Annoin narrille pikaisen palautteen ja jätin ratsukon jäähdyttelemään.

17.03.2016 estevalmennus, valmensi Minja E.

Maneesille saapuessani jäin tuijottelemaan kahta ratsukkoa, jotka parveilivat siellä täällä. Oli pyydetty Susirajaan valmentamaan suomenhevosoria esteillä, mutta maneesissa näin vain ruunan ja erehdyttävästi tammaa muistuttavan nelijalkaisen - yhtään oria siellä ei kyllä ollut. Minut huomattuaan tuo tamman näköinen poistui maneesista kiireen vilkkaan ja jäimme kahden tuon ruunaratsukon kanssa. Pian kyseisen ratsun selässä istuva nainen kuitenkin avasi suunsa ja tiedusteli, olinko mahdollisesti Minja, jonka oli määrä valmentaa heitä. Hetken kelasin päässäni tätä asetelmaan, kunnes tajusin sen - siinähän se valmennettava ratsukko oli suoraan edessäni. Tuo kyseinen oriksi väitetty otus oli kuitenkin onnistunut olemuksellaan hämäämään itsensä ruunaksi melko tehokkaasti - oman tallin orit kun oli niitä poikia, joiden sukupuolta ei tosiaan ole hankala päätellä käytöksestä.

Alkusekaannusten ja -verryttelyiden jälkeen olimme valmiit aloittamaan itse työskentelyn. Koska tuo suomenputte ei jotenkin muistuttanut yhtään estehevosta (hyvä kun jaksoi omin voimin liikkua!), päätin tarkastaa asian. Ohjeistin paria tulemaan verryttelyesteenä 80cm -korkean pystyesteen ja enpä sitten tiedä, mikä oma reaktio oli. Ei Tutti mikään vetopeli ole, mutta pääsi kuitenkin ihan sujuvasti yli - eikä edes aivan rimaa hipoen. Ohjeistin ratsastajaa käskemään oria tehokkaammin eteenpäin ja seuraavalla yrityksellä orista huokui energiaa sen puksuttaessa estettä kohti. Kun sitten viimein uskoin, että tuo epäilyttävästi ruunaa muistuttava laiska-Jaakko tosiaan osaa hypätä (ja pääsee niiden tikkujen yli), kerroin ratsukolle seuraavan tehtävän. Maneesin pitkällä sivulla oli kolmen esteen sarja - kaksi pystyä ja parin laukka-askeleen päässä okseri. Ensimmäisellä yrityksellä ori liikkui kuin täi tervassa ja hyppykin oli vetelä kuin ylikypsä spagetti. Siitä huolimatta muut hypyt alkoivat sujumaan kerta kerralta paremmin ja kun viimein näin ratsukolta lähes täydellisyyttä hipovan suorituksen, annoin heille luvan loppuverryttelyihin. Vaikkei tämä ori minua onnistunutkaan ensinäkemältä vakuuttamaan kyvyistään, niin silti sillä niitä selvästi on! Hyvää työtä!

10.06.2016 kouluvalmennus, valmensi yaren

"Jaksaa, jaksaa!" hoputin Lissua yhä uudestaan ja uudestaan, ja naisen kasvoilta saattoi lukea sen mitä tuskaisimman ilmeen. Nyt oltiin koulutreeneissä, eikä laiskottelulle ollut sijaa! Naisen ratsu Tutti oli osoittautunut erittäin kiltiksi ja kuuliaiseksi (tästä epäsusirajalaisuudesta yllätyin kerta toisensa jälkeen), mutta suurin ongelma oli selkeästi se, ettei liikkeisiin tullut sitä jotakin. Ravissa tämän huomasin kaikista parhaiten, sillä takapää jalkoineen tuntui jäävän onnettomasti jälkeen varsinkin lisätyssä askellajissa, eikä etujalatkaan venyneet niin paljon kuin olisi pitänyt. Kaikessa yksinkertaisuudessaan - Tutti kyllä suoriutui tehtävästä, muttei mitenkään erikoisemmin. Ori ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään jäykänpuoleiselta, se vain vaati jotakuta, joka laittaisi sen tekemään hommat kunnialla. Onneksi selässä oli henkilö, joka siihen kykenisi...

Perinteiseen tyyliinsä sain kuulla Lissun suusta jos jonkinmoista sadattelua, mutta minä en antanut sen haitata. Herkempi tai tietämättömämpi olisi saattanut hätkähtää, mutta me kumpikin tiesimme, ettei ratsastaja päässyt minun silmieni alla helpolla. Olimme takoneet jo jokusen tovin erilaisia tehtäviä, jotka veisivät ratsukon lähemmäs onnea, mutta vieläkään en nähnyt sitä mestarisuoritusta. "No voi nyt helvetti sentään, on tässä jo tarpeeksi sitä JOTAKIN", Lissu kiukkusi entisestään ja hytkyi samanaikaisesti epätoivon partaalla Tutin pompotteluravissa. "Ja seuraavalla pitkällä sivulla sulkutaivutus..." jatkoin opetustani osoittamatta minkäänlaista huomiota juuri äsken kuulemaani. Tämäkin liike oli ehdottomasti vietävä juuri tällä kerralla huippuunsa, kasvattihan se Tutin takajalkojenkin vahvuutta! Käskytin Lissua nojaamaan enemmän liikkeen suuntaisesti ja käyttämään ulkopohjetta entistäkin hanakammin. Ja sieltä se pieni kajastus tuli! Hetken saatoin jopa ihailla Tutin jalkatyöskentelyä, ja se olikin minulle lupaus tulevasta. Tämähän oli vasta alkua!

Lue päiväkirjaa