Kurjenpesä



Päätalli

Omalla tontillani, kotini pihassa sijaitseva 20-karsinainen talli.

KURJEN KURPITSAKUNINGATAR "KURPITSA"
shetlanninponi, tamma
i. Mairoth Grimani e. Dogaressa Zilia Christina Grimelda ei. Modern Pharaoh
yleispainotteinen

Ensimmäinen kasvattini tuli laitettua alulle melko nopeasti, ja hieman päähänpistona (tämän myöntäminen hieman hävettää). Minun ei pitänyt kasvattaa vielä yhtään mitään keittiön heikkohappista basilikaa lukuun ottamatta, mutten silti kadu halloweenina syntyneen Kurpitsan teettämistä. Tamma on ihan näppärän näköinen ponineiti, josta on kuoriutunut emänsä kaltainen monipuolinen, terve käyttöponi kolmeen lajiin. Kurpitsa on pärjännyt häkellyttävän hyvin cupeissa!

IMPRESSING THE CZAR "LEMPI"
holstein, tamma
i. Prikaz e. Spellfest ei. Daze
koulupainotteinen

Tammikuussa 2018 haaveeni ja suunnitelmani ”siitä toisesta” koulutammasta toteutui. Tosin Venäjältä videoiden ja kuvien perusteella ostettu neiti on vasta viisivuotias GP-ratsun aihio, mutta ainakin kyse on koulupainotteisesta, hevoskokoisesta tammasta. Suurikokoinen Lempi on ylväs, nopeasti ja vahvasti vähän kaikkeen reagoiva tapaus, 170 senttiä vahvoja mielipiteitä ja venäläisdiivan elkeitä. Ei tämä mikään haliponi tai helpoin treenikaveri ole, vaan jessus, että se on upea!

VUORNAN TŠAIKOVSKI "TSAARI"
suomenhevonen, ori
i. Villahaan Tolstoi e. Koistilan Surupulla ei. Hämyinen
yleispainotteinen

Tilasin pienhevoskokoisen tamman, sain (sukuunsa nähden) ihan ylikorkeaksi venähtäneen orin. Vuornasta tilaamani hevonen on syntisen komea ja kivaliikkeinen nuori, josta odotan paljon etenkin koulupuolelle. Tsaari on melkoisen tarkka omasta tilastaan, viihtyy hyvin omissa oloissaan ja ihan tarvitsee rauhaa ja hiljaisuutta ladatakseen akkujaan. Nuori lupaukseni on nykyään aikuinen, kaikki lupaukset lunastanut kilpa- ja jalostusori!

KURJEN RAMMSTEIN "HEVARI"
norjanvuonohevonen
i. Ramsfjell e. Rindr ei. Mothi
koulupainotteinen

Kahden oman hevoseni jälkeläinen, suomivuono saksalaisella nimellä. Hevari on syntisen komea, ryhdikäs hevonen, josta odotan pätevää kisapeliä helppo A -luokkiin. Rohkea, itsenäinen ja järkevä nuori on ollut äärettömän helppo opettaa tavoille, ja muutenkin Hevarin kanssa on ollut ilo puuhastella. Ei tämä nyt enää ihan nuori ole, aikuinen hevonen, mutta aivan yhtä ihana kuin silloin nuorena.

IZRUNOV "RUNO"
holstein, ori
i. Ismáylov e. Flirting With Anarchy ei. Roquefort PB
estepainotteinen

Ennen kouluhevosia talliin muutti kimo esteori. Runo muutti Kurjenpesään reilu vuoden vanhana, ja energinen, utelias, iloluontoinen hölmöläinen hurmasi minut nopeasti. Hyväliikkeistä, komeaa nuorta kelpaa katsella, enkä malta odottaa pääseväni kunnolla töihin Runon kanssa! Valitettavasti tässäkin hattaraisessa unelmassa on vikansa; ori on aika tyhmä. Etenkin Mankin poisnukkumisen myötä Runo on tallin kiistatta pöljin.

KURJEN IIK "IIK"
suomenpienhevonen, tamma
i. Hiivurin Ikirouta e. Kuurtolan Pöö ei. Tiilikan Jörö
yleispainotteinen

Pöön tytär Iik, tai Inkeri, on aivan yhtä kaunis kuin emänsäkin. Samaa herkkyyttäkin tyttärestä löytyy, tosin Iik ei ulkoilmaa pelkää! Taivaalta voi sataa ihan mitä tahansa, eikä tämä topakka pikkutamma tee elettäkään lähteäkseen sisälle. Siellä se tönöttää pihalla takamus tuulta päin kamalassakin kelissa eläen parasta elämäänsä. Kaavailen Inkeristä hyvää yleisratsua sekä toivon sen osoittautuvan hyväksi periyttäjäksi.

LLANLLWNI BRIN "BRITA"
welsh D, tamma
i. Croes Dewi Star e. Penwyllt Bronwen ei. Tegeirian Ieuan
koulupainotteinen

Brita saapui Kurjenpesään jo kisanneena, kantakirjattuna, paljon nähneenä ponina. Teimme yhdessä vielä kilpauraa koulukentillä, mutta siitostammaksi minä Britan ensisijaisesti ostin. Tietysti kaunis, tyylikäs tamma sykähdytti ulkonäöllään. Minulle Brita on kuitenkin paljon muutakin kuin "se kaunis poni".


(Vuokra)pihatto

Naapuritontilla sijaitseva, naapuriltani vuokrattu noin kymmenelle hevoselle mitoitettu pihatto. Pihatto sijaitsee aivan oman tonttini vieressä.

NORDLIE DAGNY "DAGNY"
norjanvuonohevonen, tamma
i. Morten e. Ashild ei. Fritiof
koulupainotteinen

Dagny on sentään koulupainotteinen, vaikka se hevoskokoisuus loistaa vieläkin poissaolollaan. Supersympaattinen, muumimammamaisen halittava ihanainen tuli minulle (kuinka ollakaan!) vahingossa; lähdin koeratsastamaan westfalentammaa, tulin kotiin vuonohevosneidin kanssa. Uransa kouluratsuna tehnyt vuono on nykyään kahden hienon varsan emä. Aina positiivisen, yritteliään tamman kanssa on ilo touhuta.

RINDR "RIIPPA"
norjanvuonohevonen, tamma
i. Mothi e. Fafnir ei. Skjoldi
koulupainotteinen

Riipan myötä Kurjenpesä muuttui virallisesti lastentarhaksi ja ”rakastan nämä ehjäksi” -projektiksi. Kengitysmörön vaivaama Riippa on supersöpö nuori pikkupunkkari, joka ihastuttaa äärettömän positiivisella luonteeltaan. Nopeasti uutta oppivasta neidistä kasvaa toivon mukaan fiksu hevoskansalainen ja hyvä peli helppoihin koululuokkiin. Kun vain Dagnyn ja Walpun esimerkki uppoaisi Sillin ja Shaahin pelleilyä paremmin..

KURJEN HELHEIM "EINI"
norjanvuonohevonen
i. CHR Múspellsheimr e. Kurjen Valkyrja ei. Valaskjálf
koulupainotteinen

Kainon tytär ja Dagnyn tyttärentytär, ensimmäisen vuonotammalinjani jatkaja. Eini on kaunis, tyylikäs vuonohevonen, joka tosin näyttää alati pitkästyneeltä. Pitkästyneisyyden lisäksi välinpitämättömyyttä huokuva Eini ei tosiaan ole mikään haliponi (tai saa sitä halata, tammaa vain ei kiinnosta), mutta mahtava ratsu tämä on!

CRANE GRIMGRIN "MIRRI"
oldenburg, tamma
i. Mourning Coffee e. Grim and Kisses ei. Salute to the Victors
este-/kenttäpainotteinen

Kouluratsastajan ihan itse kasvattama este-/kenttäpainotteinen.. no, ei nyt hairahdus, mutta vähän väärän lajin ratsu silti. Mirri on kotosalla viihtyvä sylikissa, hirvittävän kiltti ja sympaattinen hevonen, jonka elämässä ruoka näyttelee melkoisen suurta osaa. Hitaasta startista huolimatta komean kilpauran tehnyt uunituore siitostamma.

KURJEN TIHVINÄTAFTI "TIHVINÄ"
suomenhevonen, tamma
i. Ristikallion Kinuskikummitus e. Samettisuudelmia ei. Koistilan Pietu
yleispainotteinen

Sametin tytär on samanlainen kiltti, mukavuudenhaluinen (no olkoon, laiska) yleishevonen kuin emänsäkin. Tihvinä ei mielellään rasita itseään, sellainen tuntuu vallan ikävältä, sen sijaan ruoka ja rapsutukset kelpaavat voikolle aina. Vaikka aionkin kilpailla ja kilpailuttaa Tihvinää, en odota siitä erityisen menestynyttä kilparatsua. Tihvinän vahvuudet ovat muualla.


(Vuokra)talli

Heittäytyessäni kokonaan hevosalalle vuokrasin tien toiselta puolelta, omaa tonttiani vastapäätä olevan tontin rakennuksineen. Talo on tyhjillään, mutta parikymmenpaikkainen talli sekä kenttä ovat ahkerassa käytössä.

ELOHILJAN KUOLEMANHELEÄ "HELJÄ"
suomenhevonen, tamma
i. Tiilikan Tuonpuoleinen e. Elohiljan Virnuvalkea ei. Turmeltajan Hornanhymy
yleispainotteinen

Ihan hävettää myöntää, mutta Heljäkin on tilausvarsa. Olin katsellut tamman emää jo aiemmin, ja Tiilikan Tuonpuoleiseen törmättyäni tiesin, mistä yhdistelmästä halusin hevosen. Heljästä kasvoi emänsä kaltainen ruunikko kaunotar, hyvin näyttävä hevonen, josta odotan itselleni hyvää kilpa- ja treenikaveria heA/vaB -luokkiin. Ponnuakin löytyisi; saa nähdä, onko Heljä sellainen hevonen, jolla uskallan hypätä!

RUBIDIUM "DIO"
hannover, ori
i. Rubiner Oak e. Ramant Siberie ei. Siberian Code
estepainotteinen

"Ostin kun mahdollisuus oli" -esteori Dio on ryhdikäs, raamikas ja kaikin puolin komea hevonen. Mainitsinko jo, että mokoma on estepainotteinen ori? Ostin komean kilpauran tehneen orin lähinnä Edan sulhaseksi, vaikka halvempiakin ratkaisuja olisi ollut.. Dio on nyt vähän laadukkaampi (maasto)humputteluhevonen, joka kiertelee myös näyttelyitä.

SHĀH MĀT "SHAAHI"
new forest, ori
i. Aghazadeh e. Priyome ei. Tilburg King Walk
yleispainotteinen

”Jos minä ponin ostankin, en ainakaan oria” -ori Shaahi tuli minulle vahingossa valmentajani kautta. Kapasiteetikas, kevyesti liikkuva poniori tuli valmentajalleni myyntivälitykseen lupaavana tulevaisuuden kilparatsuna. Hyvin loogisesti hän lähti myymään ponioria minulle, joka hain Walpun seuraksi toista hevostammaa. En ole kuitenkaan katunut, Shaahi sopii minulle kuin nenä päähän. Vähän termiittimäinen, riiviömäinen poninperkele, mutta niin hieno ja rakas.

CRANE LIPSTICK MARKS "MARNA"
hannover, tamma
i. Kaer Lovebites from London e. Ecstatic Disaster ei. Excusemyfrench PB
estepainotteinen

Rakkaan Edani tytär - ja millainen tytär! Tammassa on ruutia, samaten eleganssia, tyyliä ja jopa koppavuutta. Marna on suorastaan inhorealistinen peili niin käsittelijöistään kuin ratsastajistaan, mitä en pidä lainkaan huonona asiana. Tämän kaltaisten hevosten kanssa sitä viimeistään oppii hevostaitoja jos on oppiakseen. Persoonansa sekä lahjojensa puolesta Marna on selkeä emänsä tytär, jolle suunnittelen komean kilpauran päälle siitostamman virkaa.

CRANE SIBERIAN SINS "BABA"
hannover, tamma
i. Cranleigh Lost Siberian e. KHw Diaryworld ei. Grove GER
estepainotteinen

Kaunis, tyylikäs, elegantti - Baba. Tamma tietää olevansa upea, sen käytöksessä on hieman koppavan kartanonrouvan vikaa. Tämä koppavuus rajoittuu pitkälti käsittelytilanteisiin (eikä Baba niissäkään hankala ole, ehkä hieman raskassoutuinen mielensäpahoittaja), esteradoilla tamma on vähemmän koppavaa ja nokkavaa. Tosin Baba tekee itsenäisiä ratkaisuja, mikäli kokee, ettei ratsastaja ole tilanteen tasalla.

EVERHOLT SANTA MUERTE "MUURA"
holstein, tamma
i. Kerberos PB e. Malleu's Amina CT ei. Malleus Maleficarum
koulupainotteinen

Yksi Kurjenpesän irlantilaisvahvituksista, Muura, on kaunis, korrektirakenteinen Grand Prix -ratsu. Ja maailman uneliain kaveri! Joskus olen ollut rehellisen huolissani siitä, ettei hevonen voi olla näin uninen, mutta ei tästä mitään vikaa ole löytynyt. Ratsastaja selässään tamma sentään herää. Tosin nyt Muura saa lähinnä olla ja torkkua sekä keskittyä (harvakseltaan) äitiyden iloihen.


Muualla asuvat

Muutama omistuksessani oleva hevonen asustaa muualla, kuka mistäkin syystä.

MOURNING COFFEE "MURMUR"
englantilainen täysiverinen, ori
i. Café Noir e. White Mourning ei. Rayon Rain
este-/kenttäpainotteinen

Näin Murmurissa valtavasti potentiaalia, minkä vuoksi laitoin vähän lisärahaa kiinni "väärän painotteiseen" täysiveriseen. No, onhan minulla noita estetammoja. Murmur on todellinen kestävyysurheilija, hieman kuumuvaa sorttia, mutta todella sisukas, rohkea ja periksiantamaton, rehellinen ja työteliäs hevonen, kunhan se yhteinen sävel löytyy.
Ylläpidossa ja kisattavana Uuskaarlepyyssä.

Edesmenneet & muualle myydyt


© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen