Kurjenpesä

Kurjen Valkyrja "Kaino"
✝ 01.11.2022

Lopetuspäätös on aina raskas, mutta omistajan velvollisuus; eläin ei osaa pyytää poispääsyä. Kainon askel oli alkanut hiljalleen painaa, ja marraskuun ensimmäinen rakas vuonotammani siirtyi ikivihreille, vielä pirteänä sekä hyväkuntoisena, vaikka ikä hallakossa näkyikin.

Perustiedot

Meriitit

Norjanvuonohevostamma, syntynyt 06.06.2018 (28-vuotias)
145-senttinen ruunihallakko
Koulupainotteinen (he A / 80cm)
Omistaa Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä
Kasvattanut Aino Kurkinen, Kurjenpesä
VH18-053-0043

KTK-I (20 + 19 + 21 + 20 = 80p.)
VIR MVA Ch
KRJ-I (8 + 40 + 22 + 20 + 15 = 105p.)
YLA1 (34 + 23 + 20 + 15 + 9,5 = 101,5p.)

Tausta

Olin nähnyt Valaskjálfista vain kuvia, mutta ori tuntui oivalta vastaparilta Dagnylle. Korrektirakenteinen, komea punkkari, kilpaillut kouluratsastuksessa helppo A -tasolle asti. Lopulta lähestyin orinpitäjää sähköpostilla kysyäkseni, saisiko orista mahdollisesti siirtospermaa tammalleni. Onnekseni tämä sopi, ja paperinpyörittelyjen, jokusen siemennyksen ja ultrauksen jälkeen jäin odottamaan Dagnyn toista varsaa.

Pikkuinen punkkarityttö syntyi kesäkuun alussa. Alusta asti räpsyripsinen, suklaasilmäinen tamma ihastutti niin minua kuin naapureitani. Tamman kasvaessa sen ihana, vähän emäänsä kainompi persoona alkoi näkyä, eikä minun tarvinnut pohtia kovin kauaa Valkyrjaksi nimeämäni tamman pitämistä. Olin varma, että tästä neidistä tulisi lähes yhtä upea kuin isoveljestään. Valkyrja vain tuntui sopivan minulle heti alusta asti paljon paremmin kuin veljensä.

Pikku-Kaino jäi Kurjenpesään, tulevaksi hyvän mielen humputteluhevoseksi, kouluratsuksi, toivon mukaan kantakirjatuksi näyttelymenestyjäksi ja siitostammaksi.

Luonne

Kaino, Kurjenpesän kaino, vieno pieni sydäntenmurskaaja. Vähän pidättäytyvä, hitaasti lämpenevä vuononeito, joka suhtautuu kaikkeen järkevän rauhallisesti. Tammalla ei ole koskaan kiire mihinkään, ei sen enempää ruokakupilleen kuin tutustumaan uuteen ihmiseen. Tämän hevosen kanssa on parempi edetä oikeasti hitaasti ja rauhallisesti, silkkihansikkain, ettei raukkariepu kauhistu. Kovin rempeät ihmiset ja hevoset saavat Kainon varautuneeksi, eikä tamma muutenkaan ole mikään sosiaaliperhonen. Ennemminkin vähän syrjään vetäytyvä, pienessä piirissä viihtyvä hevonen, joka kaipaa arkeensa rauhaa, hiljaisuutta ja järjestystä.

Hieman syrjäänvetäytyvänä, pidättyväisenä ja ujonpuoleisena hevosena Kaino vähän kauhistuu ja ahdistuu, jos uusi tuttavuus loikkaa suorilta käsin suoraan turvan eteen lääppimään ja puuhailemaan. Kaikkein mieluiten Kaino tutustuu rauhassa, tulee itse ihmisen luo tekemään tuttavuutta, jahka on todennut toisen rauhalliseksi kaksijalkaiseksi. Lapsista, kovin levottomista, rempseistä tai äänekkäistä ihmisistä hallakko ei juuri pidä, tai ainakin tamma suhtautuu näihin ihmisryhmiin (turhankin suurella) varauksella.
Rauhallisesti liikkuva ja puhuva ihminen on Kainolle mieluisin hoitaja. Kaikkeen harjaamisesta pesemiseen, varustamisesta kengittämiseen saa vuononeidin mielestä käyttää ennemmin liikaa kuin liian vähän aikaa. Kunhan sinunkaupat on tehty ja Kaino uskaltaa rentoutua hoitajansa seurassa, tamma nauttii joka harjanvedosta ja rapsutuksesta, saattaa ihan pyytää rapsuttamaan, jos jotain paikkaa oikein kutittaa. Lapa ja säkä ovat yleensä hyviä rapsutuspaikkoja. Klipperin ääni meinaa edelleen vähän hirvittää, mutta Kaino antaa kuitenkin klipata itsensä ongelmitta klippaajan ollessa tuttu ihminen (vieras ei tasan tarkkaan saa koskea). Muuten tamma on ongelmaton, helppo hoitaa. Järkevä, rauhallinen tamma ei kisko jalkaansa kengittäjältä tai nojaile, eläinlääkäri saa hoitaa pistokset rauhassa ilman toimenpidettä vaikeuttaa hevosen jatkuvaa heiluntaa ja niin edelleen. Nuorempana Kaino oli paljon kauhistuneempi kaikesta – onneksi ikä ja kokemus toivat varmuutta, eikä neidin tarvitse enää ahdistua oikein mistään.
Talutettaessa vuono kulkee vähän taluttajansa takana, kuin turvaa hakien. Myös kotipihan tutuissa ympyröissä. Kaino katselee paljon ympärilleen ja säikähtää välillä turhankin herkästi ääniä. Onneksi tamma ei yleensä reagoi isosti, säpsähtää ja ottaa jokusen kauhistuneen sivuaskeleen, siinä se. Kunhan itse pysyy rauhallisena eikä lähde tamman mahdollisiin kauhisteluihin mukaan talutuspätkät sujuvat hyvin.
Aluksi lastaustilanteet olivat Kainolle kovin jännittäviä; ensin tamma ei meinannut astua lastaussillalle ollenkaan, sitten se juostiin ylös. Nykyään Kaino on helppo, joskin vähän kiireinen, lastattava. Valitettavasti hallakko myös vähän jännittää kuljetuksia, etenkin yksin ollessaan. Rauhallisen matkakumppanin kanssa Kaino rohkaistuu eikä ole niin stressaantunutta. (Tamma reagoi stressiin todella herkästi mahallaan, mikä on tietenkin aina ikävää.)

Kunhan itse on tyyni, rauhallinen ja selkeä, pärjää Kainon kanssa pitkälle. Tamma on loistava talutustuntiratsu sekä kokeneen ihmisen treenikaveri, muttei oikein mitään siltä väliltä. Tasapainoaan hakeva ihminen, jo itsenäisesti ratsastava vasta-alkaja sekä hermoilevaa sorttia oleva ratsastaja saavat Kainonkin hermostumaan. Pikkuinen on vähän turhankin stressiherkkä, mitä työntekoon tulee.
Yhteisen sävelen löytyessä (ja ratsastajan pysyessä rauhallisena; kiirehtiminen ja mistään hermoileminen on kiellettyä tämän neidin selässä!) Kaino on ihana ratsu. Herkkä, eteenpäinpyrkivä, pehmeä, yhteistyöhaluinen. Mikään karismaattinen kilparatsun perikuva Kaino ei ole, ennemminkin todella tunnollinen työmyyrä, joka jaksaa ja haluaa tehdä asiat kunnolla. Mikäli jokin liike ei muutamalla toistolla parane, kannattaa se jättää sikseen ja kokeilla jotain muuta; Kaino tuntuu stressaavan saman liikkeen pitkää hinkkaamista – eikö hän osaa, eikö hän olekaan riittävän hyvä? Stressaaminen näkyy ylisuorittamisena, tahtirikkoina ja hermostumisena, mikä viimeistään levittää pakan ihan kokonaan.
Kun kaikki sujuu kuten pitääkin, Kaino on se tasaisen varma, todella miellyttäväliikkeinen hevonen, jonka kanssa on ilo kerrata vanhoja ja opetella uutta. Mikäli ratsastajan istunta ja tasapaino ovat kunnossa Kaino on omiaan ilman satulaa ratsasteluun, ja olen minä pelkkää kaulanaruakin kokeillut. Sen päälle Kaino ei ihan hirveästi ymmärtänyt, ihme viritys, ilmeisesti. Vähän rennompaa menoa haluava voi lähteä maastoilemaan; pikkupunkkarini on paljon rennompi, vähemmän tekemisistään pingottava ratsu maastossa. Peltolaukkailleissa tamma tuntuu ihan vapautuvan ja jokseenkin rentoutuvan! Kaino on vähän tiukkapipoinen tapaus, kun puhutaan työskentelystä. Ja aivan turhaan, kyllähän tamma osaa ja pystyy, eikä liikkeissäkään ole valittamista.

Kisareissut onnistuvat vain mukana olevien ihmisten ja hevosten ollessa stressivapaata sakkia. Näyttelyissä Kaino on vähän vähän rennompi, ja etenkin kehässä esiintyminen ja kameroille poseeraaminen tuntuu olevan hallakon mieleen. Ratsastuskilpailuissa Kaino taas stressaa ensin vähän matkaa, sen jälkeen taas suoritusta. Kisapaikkojen tunnelma tai mahdollisesti jännittävät kilpakumppanit eivät ainakaan helpota Kainon oloa. Kun olen itse pitänyt pääni kylmänä, olen jutellut Kainolle, rapsutellut sitä ja muutenkin tehnyt vähän kukkahattutädin temppuja kaiken normaalin rauhoittelun lisäksi, olen saanut Kainosta irti hyviä suorituksia myös kouluradoilla. Ihan ruusukkeiden arvoisia.

Sukutiedot

i. Ch Valaskjálf KTK-I nvh, rnhkko, 142cm	ii. Midnatthimlen evm, nvh, rnhkko, 141cm	iii. Holstofte Månelys evm, nvh, rnhkko, 145cm
		iie. Tyv Susanne evm, nvh, rnhkko, 142cm
	ie. Hovnæss Topas evm, nvh, rnhkko, 144cm	iei. Hovnæss Revehale evm, nvh, hkko, 143cm
		iee. Perle evm, nvh, rnhkko, 141cm
e. VIR MVA Ch Nordlie Dagny YLA1, KTK-II, KRJ-I nvh, rnhkko, 144cm	ei. Morten evm, nvh, rnhkko, 145cm	eii. Mikkelsen evm, nvh, rnhkko, 145cm
		eie. Tove evm, nvh, vrnhkko, 140cm
	ee. Ashild evm, nvh, rnhkko, 141cm	eei. Fritiof evm, nvh, vrnhkko, 144cm
		eee. Aurora evm, nvh, vrnhkko, 140cm

(Emän puolen) sukuselvitys

ei. Morteniin kohdistui valtavasti odotuksia, jotka ori täytti loistavasti. Ori ei perinyt emänsä epäsopusuhtaisuutta, vaan sai isältään paljon hyviä rakenneominaisuuksia. 145cm korkea ruunihallakko oli melkoisen komea; ryhdikäs, erittäin hyvät tyypit ja leimat (joskin hieman kevyt), hyvin asettunut pitkähkö kaareva kaula, hyvät lavat, pitkähkö lihaksikas runko, pyöreä lautanen, hyväasentoiset kestävät jalat. Ori liikkui suorin, tahdikkain ja irtonaisin liikkein, yliastunta oli hyvä. Morten kantoi itsensä hyvin, takaosa työnsi kunnolla, liikkuminen oli kevyen ja vaivattoman näköistä.
Uransa alussa fiksu, hyväluonteinen Morten toimi omistajiensa tytärten ratsuna. Tytöt veivät orin 90cm esteradoille ja helppo A -kouluradoille, ruusukkeita tipahteli tasaiseen tahtiin. Jonkin verran työhevosen töitä tehnyt Morten loisti kuitenkin valjakossa nousten aina vaikeisiin luokkiin ja Ruotsin mestaruushopealle ja -pronssille peräkkäisinä vuosina. Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa valjakkoa kisannut ori sijoittui lähes jokaisessa kilpailussa ja oli erityisen tasainen, hyvä suorittaja koulukokeessa. Kilpailujen ohella Morten teki paljon hääajelukeikkoja. Pari kertaa ori pääsi malliksi kalenteriin, lehtiin ja kortteihin; Morten oli Ruotsissa julkkis.
KTK-I -palkittu Morten oli tasaisen suosittu jalostusori. Yhteensä 188 varsaa jättänyt Morten tunnetaan etenkin hyvänä luonneperiyttäjän, vaikka punkkaritukan jälkeläiset ovat kautta linjan hyvin liikkuvia ja hyväliikkeisiä hevosia, ja etenkin orijälkeläiset ovat pärjänneet koulu- ja valjakkokisoissa. Morten eli 27-vuotiaaksi.

eii. Mikkelsen oli harvinaisen lahjakas valjakko-ori, joka kilpaili vaikeissa luokissa ympäri maailmaa ja toi kahdesti Norjan mestaruuskullan kotiin. 145 senttiä korkea ruunihallakko oli ryhdikäs, erittäin hyväleimainen ja komea ori, jonka rakenteen ainoa isompi vika oli hieman jyrkkä lautanen. Mikkelsen ei ollut erikoisen sosiaalinen hevonen, se viihtyi lähinnä itsekseen eikä perustanut hevos- tai ihmisseurasta. Hieman kovapäinen, omanarvontuntoinen hallakko oli todella tarkka saamistaan avuista, mutta hyvän ohjastajan kanssa eteenpäinpyrkivä, rohkea, yhteistyöhaluinen työmyyrä, joka nautti etenkin maratonista. Laukka oli ehdottomasti Mikkelsenin paras askellaji; melko ylämäkeen rakentunut, tahdikas, hyvin pyörivä ja irtonainen. Ravi ja käynti eivät paljoa laukalle hävinneet. Näyttelykehien ja valjakkokilpailujen lähes satavarma sijoittuja kiersi jonkin verran kouluratoja helppo A -tasolla menestyen myös näissä kinkereissä mukavasti. Ori oli kantakirjatilaisuutensa paras, ja KTK-I -palkinto irtosi erittäin hyvillä pisteillä ja arvosteluilla. Pitkän kilpauran sekä mittavan näyttelymenestyksen jälkeen Mikkelsen vakuutti myös siitosorina; 100 kantakirjattua poikaa Norjassa, Ruotissa ja Suomessa, laadukkaat tyttäret (ja ruunatut orit) siihen päälle. Mikkelsen periytti 351:lle jälkeläiselleen vahvasti itseään luonteesta liikkeiseen, rakenteesta kapasiteettiin. Ori lopetettiin suolisto-ongelmien vuoksi 24-vuotiaana.

eie. Tove (vaaleanruunihallakko, 140cm) oli hieman epäsopusuhtainen, mutta ehdottoman sympaattinen tamma. Norjalaissyntyinen tamma kärrättiin vuosikkaana Ruotsiin suuren vuonohevostallin hevoskantaa monipuolistamaan. Lyhyt, leveästi liittynyt kaula, pitkä säkä, pysty lapa, pieni takaosa, erittäin hyvät jalat - Tove oli vioistaan huolimatta kehityskelpoinen. Askeleet olivat matkaavoittavat, etenkin käynti oli pitkää ja laadukasta, ravi ja laukkakin olivat tahdikkaat, pitkät ja melko irtonaiset, joskin vähän matalat. Luonteeltaan hyvin iloinen, vähän turhankin innokas ja häslä tamma ei koskaan tarkoittanut pahaa ja pyrki olemaan mieliksi, mutta aika usein homma meni koheltamiseksi. Toven vähäiset kisastartitkin menivät jännityksen ja pystyharjan häsellyksen takia penkin alle (kapasiteettia olisi ollut etenkin valjakkoajoon, mutta ainoat hyväksytyt tulokset ovat heB-koulua ja 70-80cm esteitä). Saman häsellyksen takia Tove saatiin kantakirjaan nippa nappa KTK-III -palkinnolla. Kaikeksi onneksi tamman kahdeksan varsaa saivat tasaisemman luonteen kuin emänsä. Valtaosasta Toven varsoista tuli ihan harrastehevosia, mutta kahdesta pojasta tuli geenilottovoittajia; upeita kantakirjaoreja. Tove eli jopa 32-vuotiaaksi.

ee. Ashild oli äärettömän hyvännäköinen vuonohevostamma, joka kantakirjattiin KTK-I -palkinnolla. 141-senttinen ruunihallakko oli erittäin hyvätyyppinen ja -leimainen, ryhdikäs ja suurilinjainen tamma, jolla oli ilmeikäs pää, hyvin kiinnittynyt kaareva kaula, hyvät lavat, sopusuhtainen pyöreä runko sekä pyöreä lautanen. Jalat järeähköt, hyväasentoiset ja kestävät. Hyvän rakenteen kanssa samassa linjassa olivat hyvät liikkeet; hyvä liikemekaniikka, tahdikkuutta ja irtonaisuutta, riittävä yliastunta, hyvä ryhti ja tasapaino. Ashildissa oli paljon, mitä kehua.
Norjalaissyntyinen tamma ostettiin jo nuorena Ruotsiin, missä se kilpaili hyvällä menestyksellä koulua (heB-A) sekä vielä paremmalla menestyksellä noviisia ja vaativaa valjakkoa. Nöyrä, positiivinen, työteliäs ja hyvähermoinen Ashild lähti aina mielellään töihin, toimi aloittelijoilla ja kokeneilla ratsastajilla ja ohjastajilla, oli hyvä, helppo käsitellä kaikissa tilanteissa. ”Täydellinen tamma, sopii kaikille, sopii kaikkeen!”, totesi tamman omistaja useampaan kertaan. Ratsu- ja valjakkoajokäytön lisäksi hallakon kuntoa luotiin työhevostöillä, etenkin puukuormien ajolla. Talvisin Ashild veti rekeä, ja tehtiinpä tammalla useita hääkyydityksiäkin niin vaunuilla kuin reellä.
Hyvin tiinehtyvä, pitkään terveenä pysynyt tamma teki yhteensä kuusi varsaa, joista viimeisen se varsoi 21-vuotiaana. Ashild periytti paitsi kaunista rakennettaan, myös erittäin hyvää luonnettaan. Ashildin kaikki varsat ovat kantakirjattuja, koulu- ja/tai valjakkokilpailuissa menestyneitä hevosia. Kolme varsaa ostettiin Norjaan, kaksi jäi Ruotsiin, ja viimeinen matkasi Suomeen. Ashild lopetettiin 24-vuotiaana pahenevien hammasongelmien vuoksi.

eei. Vaaleanruunihallakko, 144cm korkea Fritiof oli varhaiskypsä hevonen, joka hurmasi ihmiset jo nuorena varsanäyttelyissä. Kantakirjatilaisuudessa ori loisti kaikin puolin; upeat, ilmavat ja näyttävät liikkeet, hieno rakenne (erittäin hyvät tyypit ja leimat, hyvin kiinnittynyt kaula, lähes moitteeton runko sekä hyväasentoiset, joskin matalavuohisiset jalat). Fritiof sai kehuja myös työteliäisyydestään sekä yhteistyökyvystään, samaten herkkyydestään. Ihan kenen tahansa käsiteltävä Fritiof ei ollut, sen verran omanarvontuntoinen se oli. Työntekoon ori suhtautui vakavasti, lähes intohimoisen tuntoisesti – ei ihme, että orista sai irti upeita suorituksia niin ratsuna, valjakko- kuin työhevosena! Helppo A / vaativa valjakko -tasoilla kilpaillut ori reissasi pitkin Pohjoismaita valjakkokilpailuissa tuoden ruusukkeen poikineen kotiin. Työhevoskilpailuissa ori ei pärjännyt ”oikeille työjuhdille”, mutta sai kiitosta asenteestaan sekä hyvistä käynti- ja ravikokeista (eivätkä ne vetokokeetkaan huonosti menneet).
Fritiof, laajalti kilpakentillä menestynyt KTK-I -ori, näyttelytähti. Norjalaiskomistuksen luo tuotiin vuonotammoja Ruotsia ja Suomea myöten. Yhteensä 236 jälkeläistä jättänyt Fritiof ei ollut luonneperiyttäjä, mutta rakennetta, liikettä ja kapasiteettia ori periytti todella hyvin. Ori kuoli 27-vuotiaana.

eee. Alkujaan perhehevosena ihastuttanut Aurora vaihtoi omistajaa pitkien maanittelujen ja lukuisten tarjousten jälkeen erään vuonohevoskasvattajan hoksattua Auroran match show’ssa. 140-senttinen vaaleanruunihallakko söpöläinen ei ollut rakenteellisesti rotunsa kärkeä (hyvät tyypit ja leimat, matalaryhtinen, ilmeikäs pää, pystyhkö pitkähkö lapa, suora lanne ja lautanen, hyväasentoiset etuset, käyrähköt kintereet) – mutta ne liikkeet! Suorat, irtonaiset, tahdikkaat, hyvä työntö takaa, ilmavuutta näyttävyyttä.. Iloinen, pirteä ja energinen tamma oli aina valmiina kaikkeen, se oli lempeä, kärsivällinen ja nöyrä, luotettava hevonen moneen menoon. Tammalla oltiin kisattu jonkin verran (heB/80cm – Aurora hyppäsi mielellään ja oikein näppärällä tyylillä), se veti kärryjä, hiihtoratsastajaa, rekeä, puukuormaa.. Täyttä kapasiteettia tammasta ei koskaan otettu irti, mutta se oli pehmeä, hyvä ratsastaa ja ajaa, yritteliäs ja työteliäs.
Omistajanvaihdoksen jälkeen Aurora kantakirjattiin (KTK-III) ja siitä tuli perhepuksuttimen sijaan siitostamma. Auroran kymmenen varsaa perivät emältään upean luonteen sekä hyvät liikkeet, rakenne periytyi onneksi enemmän isäoreilta. 25-vuotiaaksi elänyt Aurora oli omistajansa lempitammoja luonteensa sekä korkealaatuisten varsojensa ansiosta.

Jälkeläiset

01.05.2019 nvh-o. Kurjen Vánagandr i. Fenrir of Smithloch om. Uppe VRL-11253
10.04.2021 nvh-t. Kurjen Helheim KTK-I i. CHR Múspellsheimr om. Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä
02.06.2021 nvh-o. Kurjen Randvér Ch KTK-II i. Kurjen Rammstein om. alina (VRL-14858)

Kilpailutulokset

Sijoitukset

Päiväkirja & valmennukset

03.02.2019 Kouluvalmennus, valmensi Hazel
Kainoksi esitelty tamma näytti varsin suloiselta tapaukselta pystyharjan keikahdellessa käynnin tahdissa puolelta toiselle ja ruskeiden silmien tapittaessa uteliaasti minua. Kylmä ilma tuntui hyytävältä seistessäni kentän laidalla ja näytinkin varmasti varsin huvittavalta tehdessäni toinen toistaan mielenkiintoisempia liikkeitä yrittäessäni pysytellä lämpimänä. Kaino ei tuntunut kuitenkaan häiriintyvän jumppaamisestani, joten oletin sen olevan ihan okei parivaljakolle.

Kaino vaikutti olevan jo aluksi nätisti kuulolla ja ratsastaja käsitteli tammaa silkkihansikkain. Ainolla ja Kainolla oli siis selkeästi muutakin yhteistä, kuin lähes samalta kuulostavat nimet. Ratsukko lämmitteli molempiin suuntiin lähinnä asetusten ja taivutusten sekä käynti-ravisiirtymisten merkeissä. Tamma tuntui jäävän ehkä aavistuksen jäykähköksi rungostaan, mutta notkistui ympyröiden myötä hiljalleen.

Tänään joka tapauksessa valmennuksen aiheena toimivat pääasiassa mahdollisimman vaivattoman näköiset siirtymiset, lisäykset sekä peruutukset ja niistä raviin siirtyminen. Käynnistä raviin ja toisinpäin näytti sujuvan jo melko vaivattomasti valmennuksen alussa, mutta laukkaan tarvittiin enemmän puhtia. Erityisesti suoraan käynnistä laukkaan Kaino ei olisi mennyt mielellään ilman raviaskeleita. Aino saikin tehdä useamman toiston, ennen kuin tamma alkoi saada jutun juonesta kiinni. Kaino vaati hyvät valmistelut, ennen kuin se tosiaankin nosti laukan tyylipuhtaasti suoraan käynnistä. Heti onnistumisen jälkeen vaihdettiin kuitenkin seuraavaan tehtävään, jotta tamma ei alkaisi hermoilla.

Käynti-laukkasiirtymisten jälkeen peruutuksesta raviin siirtyminen sujui oikein nätisti muutaman kerran jälkeen, eikä parivaljakolla näyttänyt olevan minkäänlaista ongelmaa tehtävän kanssa. Siispä loppuun halusin nähdä vielä muutaman käynti- ja ravilisäyksen lähinnä suoralla uralla. Ratsukko suoriutui tästäkin kunnialla ja saikin sitten suorittaa itsenäiset loppuverryttelyt.

01.05.2019 Vappuvarsa
Kainon ensimmäinen sulhanen oli minulle tuttu lähinnä näyttelyistä. Hyvin pärjännyt, KTK-I -palkittu näyttelymenestyjä oli Seppäjärven kasvatustyötä, aivan kuten Viggonikin. Lähempi tarkastelu paljasti Fenririn helppo B -tason kouluoriksi. Olin toivonut helppo A -tason sulhasta, mutta 46 sijoitusta heC-B -tasoilta, erittäin korrekti rakenne sekä hyvä liikemekaniikka puhuivat kuitenkin puolestaan. Unohtamatta sukua! Fenririn isä oli poikansa tavoin helppo B -tasoinen. Seitsemän jälkeläistä, helppo B -tasoisia korrekteja vuonoja, kisanneita, yksi KRJ-palkittu, sekä yksi kantakirjaori. Fenririn emä taas oli helppo A -tasolla kisannut tamma, jonka kahdeksaan varsaan mahtui muun muassa Viggoni emä. Embla jätti heB-A -tasoisia, kisoissa pärjänneitä jälkeläisiä sekä pari kantakirjaoria. Näillä sukunäytöillä ei paljoa helppo B -taso haitannut!

Kerrasta tiinehtynyt Kaino kantoi varsansa ongelmitta (olkoonkin, että vuononi muuttui kantoaikana paljon tavanomaistakin sulkeutuneemmaksi), eikä vappupäivälle sattunut varsominenkaan aluksi vaikuttanut hankalalta. Orivarsa syntyi nopsaan, oli pian jaloillaan, haparoi tietään maidon luokse. Kainon jälkeiset eivät kuitenkaan meinanneet irrota, ja jouduin soittamaan eläinlääkärin paikalle. Onneksi niin tamma kuin emäntäkin selvisivät tästä pelkillä sydämentykytyksillä.

En yllättynyt lainkaan Kainon paljastuessa vähän hermoilevaksi, hysteeriseksi kanaemoksi, joka ei malttanut laskea poikaansa kovin kauas itsestään. Onneksi tamma antoi ihmisten tulla lähelle ja kosketella sekä itseään, että varsaansa, vaikkakin vähän nyrein ilmein. Pikkuori ei onneksi tunnu perineen emänsä huolestunutta mielenlaatua, tai sitten se peittyy kaiken uuden ihmettelyyn. Eihän kaverilla kyllä olekaan ikää kuin joitakin tunteja.

06.04.2022 Kainon kuulumisia
Kolmannen varsansa jälkeen Kaino palasi aktiivitreeniin, välillä minun ratsunani, mutta pääosin liikutuksesta on vastannut naapurini Jarna. Onhan Jarnalla jokunen omakin hevonen sekä ratsutettava, mutta hän on ollut aivan ihastuksissaan Kainosta jo pidemmän aikaa tutustuttuaan vuonotammaani hieronnan yhteydessä. Vaihdoimme hevosia päiksemme; otin yhden Jarnan hevosista itselleni treeniin ja kisattavaksi, Jarna otti Kainon. Molemmat hevoset tosin pysyivät edelleen omissa pihoissaan, välimatka on niin lyhyt, ettei tallipaikan vaihdolla paljoa voitettaisi.

Olen välillä (viimeksi maaliskuun loppupuolella) käynyt Kainon kanssa valmennuksissa sekä ratsastanut myös itsenäisesti, hyvin harvoin kylläkin. Jarnakin on valmentautunut Kainon kanssa, lähinnä istuntavalmennuksissa, sekä liikuttanut tammaa niin ratsain kuin ajaen. Maastossa käymme muutenkin todella usein yhdessä, ja niillä reissuilla tuli vaihdettua hevostemme kuulumisia siinä, missä omiammekin. Kaino on nauttinut Jarnan kanssa työskentelystä valtavasti, heillä henkilökemiat selkeästi kohtaavat! Olenkin vähän härnännyt häntä, että kohta naapuripihastakin löytyy vuono tai kaksi.. Ei kuulemma löydy, kun Kaino on spesiaaliyksilö ja ties mitä. Niin niin.

Oikein muuta sen suurempaa Kainon elämään ei kuulu. Se on pysynyt terveenä, hampaissa tai kavioissa ei ole ollut mitään sanottavaa. Varsalukukin on hyvin suurella todennäköisyydellä täynnä, en ole suunnitellut neljättä varsaa ja tokkopa sellaista tuleekaan, ellei Jarna halua ihan omaa pikku-Kainoa. Dramaattisin tapahtuma taitaa olla yksi irtokenkä, sekin pari päivää ennen kengitystä, tai jokunen pienen pieni naarmu. Kohta hallakkoni pääsee taas vähän lähimaastoja pidemmälle vähän edustamaan Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelun tuomareiden eteen. Sitten minullakin on vähän isommin kerrottavaa! Toki suurin osa elämästä on arkea ja arjesta löytyy paljonkin kerrottavaa, pieniä iloja ja huomioita, ja pihaton tammaporukasta löytyisikin paljonkin juteltavaa! Ehkä joku toinen kerta kirjoitan pidemmin, kuinka Kainolla ja Mirrillä on nykyään jokin mammajuorukerho, tai kuinka Tihvinä on kuin varkain soluttautunut tähän mammakerhoon ja miten kaikki kolme ovat viettäneet alkukevään aurinkoisimmat päivät makaamalla melkein vieri vieressä auringoissa kuin mitkäkin kyyt rantakivellä.

01.06.2022 Tavallinen keskiviikko
Mustanharmaa, sametinpehmeä turpa koskettaa kämmensyrjääni, sieraimista virtaa lämmintä ilmaa iholleni. Pysähdyn, käännyn katsomaan viimeinkin likelle tullutta Kainoa, hymyilen ja kurotan rapsuttelemaan hallakkoani. Muut pihaton asukkaat ovat jo aikaa sitten käyneet moikkaamassa minua, tutkimassa talikkoani ja lantakärryjäni, kun taas Kaino pysytteli kauempana katselemassa mitä ihmettä minä oikein puuhaan. Tämä on jo toinen kärryllinen, ja vasta nyt kainovieno Kainoni uskalsi lähemmäs.
"Ole iloinen, että kontti on huollossa, muutenhan minä talikoisin konttiin ja siirtelisin sitä traktorilla", juttelen tammalleni, katselen, kuinka se haistelee talikon vartta kuin varmistuakseen kyseessä olevan se tuiki tavallinen, tuttu työväline, "eihän tämmöisen hevosmäärän tarhoja kottikärrypelillä siivota ainakaan yhden naisen voimin, tässähän menee ikä ja terveys.. Vaan kuules, minä voisin jatkaa, sitten lähdetään maastolenkille."

Pihaton ja tarhojen siivous on toki yhtä tärkeää kuin karsinoittenkin puhtaana pitäminen, mutta tämä pihattosiivoaminen oli ollut lähinnä vaihtelun kaipuuta ja erilaista liikerataa ratsastustreenien väliin. Minun pitäisi saada traktorikontti huomenna takaisin naapurista (sulkumekanismissa on jotain jumia, joka ei minun huoltokonsteillani ratkennut), joten mikään ihan pakottava kiire tälläkään siivoamisella ei oikeasti olisi ollut.
Tyhjättyäni kottikärryt ja palautettuani sekä kärryt, että talikot paikoilleen, palaan pihatolle hakemaan Kainon varustettavaksi. Muut pihaton tammat tulevat taas minua vastaan, moikkaavat, pyytävät rapsutuksia. Mirri olisi lähdössä mukaani, puoliverinen vaikuttaa selkeästi pettyvän hakiessani Kainon muiden takaa ja jättäessäni kaikki muut pihattoon.

Pieni tuulenvire tai puolipilvinen sää ei juuri auta, miltei parikymmentä astetta tuntuu etenkin koleampien sadepäivien jälkeen todella kuumalta. Maastoreitin puiden varjo suo vähän viileyttä ja helpotusta olooni. Mitenköhän minä kesähelteistä selviän?
Kaino, kuten yleensäkin, höllää nutturaansa poistuessamme pihasta, askeltaessamme kauemmas kentästä, syvemmälle metsään puiden seassa mutkittelevaa metsätietä pitkin. Ratsastan pitkin ohjin, pyydän toki aktiivista käyntiä sekä ravia, pelaan vähän asetuksen kanssa, ettei lenkki nyt ihan pelkkää löntystelemistä ole. Kaino kuuntelee minua, linnunlaulua, tuntuu selkeästi vapautuneemmalta kuin mitä oli esimerkiksi eilisessä sileätreenissä hioessaan kulmat kurtussa ja nuttura kasvojenkohotuskireydelle vedettyä pohkeenväistöjä sekä kulmia. Enkä minä todellakaan nipottanut siinä määrin kuin vakava ratsuni! Hymähdän taas, rapsuttelen Kainon säkää.
"Kuulehan Kainoseni, meidän pitäisi kummankin höllätä nutturaamme, muuallakin kuin maastoillessa", juttelen puolittain Kainolle, puolittain itselleni.