Kurjenpesä

Hiivurin Ikirouta "Kosti"

Perustiedot

Meriitit

© kuvaajat eivät halua nimiään mainittavan

Tausta

Kosti on tilausvarsa. Tuumin Kurjenpesän pienhevosjalostuksen kaipaavan hieman vahvistusta, joten katselin ensin läpi markkinat aikuisten sekä myynnissä olevien varsojen varalta. Päädyin kuitenkin ottamaan yhteyttä Hiivurin Ennaan, jolta löytyikin oikein mainio yhdistelmä tulevan pienhevoseni vanhemmiksi. Hyvin tavanomainen tarina, ei mitään ihmeellisyyksiä, hauskoja sattumia tai draaman kaaria.

Jo Kostin ollessa aivan pieni maitovarsa Enna naureskeli minulle pikkuorin olevan ikinälkäistä mallia, sen vatsalaukun olevan aivan pohjaton, näläntunteen vakio. Myöhemmin, varsan kasvaessa, viesteihin tuli vähän vakavampi sävy, "Sillä tuntuu ihan oikeasti olevan koko ajan nälkä, tulee jotenkin kummasti Sälli mieleen..". Kiitos ennakkovaroitusten, osasin odottaa varsin ruokaorientoitunutta hevosta, enkä erityisemmin yllättynyt pikku-Kostin ollessa jatkuvasti nälkäkuoleman partaalla.
Alituisessa nälässä (Kostin mielipide, ei kenenkään muun) pitämisestä huolimatta pienhevosestani kasvoi vankka, terve hevonen, jolla kaikesta ruokinnan optimoinnista ja liikunnasta huolimatta on melkoinen vatsanympärys. Orini on ilmeisen hyvä rehunkäyttäjä, sekä kamala ahmatti – toisinaan pelkään hevosen tukehtuvan rehuihinsa, sellaista tahtia se syö! Heiniä varten hankittiin melko nopeasti slow feeding -verkkoja. Siinä on kyllä mainio keksintö.

En yllättynyt hiivurilaiseni ruokahalusta, vaan työmotivaatiosta, vieläpä positiivisesti! Jotenkin sitä antaa itsensä uskoa ja olettaa kliseisiin, joten kun Kosti paljastuikin laiskamadon sijaan melkoiseksi työmyyräksi olin onnesta ymmyrkäisenä. Toivoin ja odotin kivaa harraste- ja kilpahevosta, jota käyttää myös jalostukseen, ja sellaisen tosiaan sain!

Luonne

Omasta mielestään Kosti elää jatkuvassa nälässä saamatta tarpeeksi ruokaa, hyvä kun vettä riittää. Ori on aivan kammottava ahmatti, ja se syökin joka ikisen heinäannoksensa slow feeding -heinäverkosta, sisällä ja ulkona. Väkirehut katoavat hetkessä, joskus pohdin, mahtaako pikkuori pureskella laisinkaan vai onko sen syöminen imurointi ja nielaisu -mallista. Saa kai siinä sitten ihmetellä, miksi muut syövät vielä senkin jälkeen, kun Kostin oma kuppi ammottaa tyhjyyttään.

Mikäli kaikki kliseet täyttyisivät, pieni pyöreä ahmattini olisi vielä laiska ja mukavuudenhaluinen, vaan vielä mitä! Pikkuorista löytyy virtaa kuin keskisuuresta kylästä, töihin Kosti lähtee aina intoa puhkuen eivätkä sen patterit vain tunnu lopahtavan. Ori kyllä nautiskelee vapaa-ajastaan täysin rinnoin, Kosti piehtaroi paljon sekä nukkuu pitkin pituuttaan niin tarhassaan kuin karsinassaankin.
Orista varttui toiveitteni mukainen monipuolinen ratsuhevonen, joka osaa paljon ja myös haluaa tehdä paljon. Ikuista laihdutuskuuria en osannut odottaa enkä tosiaan toivonut, Kosti on turhankin hyvä rehunkäyttäjä..

Kosti liikkuu tahdikkaasti, rennon letkeästi, kuitenkin riittävällä voimalla ja tarmolla. Käynti on vähän ahtaanlaista, ravissa liike on väljää, samaten laukassa. Hypyt ovat jotenkin.. iloisia, elastisen kumipallomaisia Kostin hypätessä terävästi ponnistaen nopealla loikalla esteen ylitse. Se nostaa jalkansa nopeasti todella ylös – lausahdus ”lentävä lihapulla” käväisee vähän väkisinkin mielessä. Kostin hyppyjä katsomalla saa satavarmasti hyvän mielen!
Yleensä Kosti kuuntelee ratsastajaansa loistavasti tehden kaiken pyydetyn just eikä melkein niin kuin pyydettiin. Raudikko tulee juttuun kokemattomampienkin kanssa, mutta saattaa tehdä itsenäisiä päätöksiä ellei hoksaa mitä siltä pyydetään tai mikäli ratsastaja jää vain matkustamaan. Oman pään mukaan tekeminen ei koskaan nouse Kostille päähän, vaan se palaa mielellään tekemään ratsastajan ohjeiden mukaista treeniä saadessaan jälleen selkeät, ymmärrettävät ohjeet. Ratsastus saa olla oikeasti melko kovin avuin tehtyä ja roisia, jotta ori heittää hanskat tiskiin; se ymmärtää hyvin pitkälle virheitä, puristavaa polvea ja jännityksestä jäykistyvää kättä.
Koulukiemurat ja (maasto)esteet ovat pikkuorin mielestä samalla viivalla, hauskaa puuhaa kumpainenkin. Se on myös ratsastajan näkökulmasta tasavahva joka lajissa, varma hyppääjä ja yhtäläisen varma suorittaja koulupuolella. Kaikkein parasta Kostin mielestä on kuitenkin maastoilu, niin reipastahtiset lenkit kuin kevyet, melkein vetelät, käveleskelyt. Kosti on naapuruston tallien välisten hanki- ja peltolaukkojen kruunaamaton kuningas!

Peruskiltistä, iloisesta luonteestaan huolimatta Kostissa on vähän röyhkeän opportunistin vikaa mitä ruokaan tulee. Se kohnii taskut, laatikot ja vähän kaikki muutkin sopukat mikäli vain ehtii, lähtee heinien tai minkä tahansa muun syötäväksi kelpaavan perään ellei taluttaja ole tarkkana. Kostille joutuukin pitämään melkoista kuria. Jotain kertoo sekin, että vaikka herra kuinka ymmärtää tammojen päälle tajuten oman oriutensa, niin irti päästessään Kosti säntää ensin syömään, sitten kosioreisulle, jos jaksaa ja ehtii.
Noin muuten ongelmia ei ole, pikkuori malttaa seistä nätisti läpi kengitysten, klippausten ja kaiken vähän lyhyempikestoisenkin ilman ongelmia. Kosti nauttii hurjasti harjattavana olemisesta sekä ryntäittensä ja kaulansa rapsuttelusta. Matolääke ja aivan kaikki muukin suuhun laitettava katoaa hurjaa vauhtia, Kosti varmaan söisi raspikin, ellei suunavaaja estäisi..

Heinäverkko pitää Kostin tyytyväisenä pitkilläkin matkoilla. Matkaseura tai sen puute ei kiinnosta sitten ollenkaan, eikä kyllä mikään muukaan, koska se heinäverkko on siinä. Se riittää.
Kilpailut sujuvat aika lailla omalla painollaan, samaan tapaan kuin treenitkin. Kosti tekee mielellään töitä, muttei tee sillä tavalla eroa harjoitusten ja kilpailuiden välille, että kaivaisi jostain takataskusta showmiehen elkeitä. Kosti vain menee ja tekee mitä siltä pyydetään. Sitten syömään, kiitos!

Sukutiedot

Jälkeläiset

03.07.2022 sph-t. Kurjen Iik i. Kuurtolan Pöö om. Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä

Kilpailutulokset

Päiväkirja & valmennukset

25.06.2023 Treenivisiitti Pyökkipolussa, kirjoittanut Veera R.
Aino Kurkinen pisti viestiä taas, että onnistuisiko jotain valmennusta ajella heille pitämään. Nainen ehdotteli vain keskipäivän aikoja ja itselläni hikivirtasi jo ajatuksesta seistä hiekkakentällä helteessä. Sanoinkin heti, että siinä tapauksessa saa ratsukko ajella tuon parin tunnin matkan meidän maneesiimme treenaamaan. Olkoot vaikka saman tien yön yli, nii voivat mennä itsenäisesti vielä toisena päivänä katon alla, niin ehkä alkavat harkitsemaan sen oman maneesin rakennusta. Kuulemma vaatisi rahaa sellainen, luuleeko se, että mullakaan ylimääräistä on… No joka tapauksessa, Aino ja Kosti sitten saapuivat Päijät-Hämeen puolelle treenaamaan. Hetken sai ratsu tallissa levätä heinien parissa ja Aino ojennella jalkojaan, ennen kuin ilmoitin, että tositoimiin aletaan sitten heti, kun ovat vaan valmiita.

Olin asettanut toisen pitkän sivun kulmiin kartiot ja keskelle pitkää sivua, uran ulkopuolelle, yhden kartion. Lisäksi asetin pitkälle sivulle neljä puomia, kahden puomin sarjoina. Alkuun välit oli asetettu ihan vain käyntipuomeksi. Olin päättänyt olla tylsä ratsastajalle ja ottaa ihan todella perusharjoituksia. Tämä tarkoitti sitä, että puomit tultiin ensiksi käynnissä, ennen puomeja siirryttiin hyvissä ajoin kevyeeseen istuntaan ja puomien päällä tehtiin selkeä myötäys. Takapuoli takaisin satulaan puomien jälkeen ja valmistellaan pysäytys keskimmäisen kartion kohdalle. Tämän jälkeen tehdään voltti ja sitten ratsastetaan toiset puomit samalla tavalla kuin ensimmäiset. Tämä tylsä tehtävä tehtiin vain kaksi kertaa kumpaankin suuntaan pienenä alkuverryttelynä, kun ratsukko ei ollut kerennyt kävelemään etukäteen kovin pitkään.

Seuraavaksi pidensin puomien välit ravipuomeksi ja pysähdyksen sijasta ratsukon tuli tehdä keskikartiolla käyntisiirtyminen ja ratsastaa volttikäynnissä, muuten sama kuin käynnissä. Tylsää, tiedetään. Lentävä lihapulla selkeästi toivoi enemmän äksöniä päiväänsä, mutta pienet kontrolliharjoitukset tekevät joka pojalle hyvää. Koska ratsastaja pyöritteli silmiään siihen malliin muutaman toiston jälkeen ratsunsa selässä, totesin olevan parempi pistää pientä estettä ratsukolle. Toinen puomisarja sai pysyä ravipuomeina, mutta toisista puomeista tein isohkon ristikon. Nyt tehtävänä oli tulla ravipuomit, kartion kohdalta laukkaympyrä ja sitten pieni este ja ennen kulmaa jo ravi. Kosti meinasi, että on se piru, että pitää tämmöisiä turhia mutkia pistää matkalle ja raukka meni aivan sekaisin jaloissaan ympyrällä. Ratsastaja saikin tehdä uuden ympyrän heti perään, sillä semmoisella hirven laukalla, ei esteen lähestymistä kannattanut miettiä. Muutamat hypyt otettiin näin ja vaihdettiin ristikon paikkaa, jotta päästiin tekemään toisesta suunnasta tämä tehtävä.

Kosti tuntui kuuntelevan kyllä hyvin ratsastajansa pienimpiäkin apuja, mutta ratsastaja otti tehtävän liian lepsusti, jolloin ratsastus oli hieman laiskaa. Tässä kohtaa päätinkin lisätä ympyrälle pienen ristikon ja korottaa suoralla olevat esteet pieniksi pystyiksi. Ympyrän esteen jätin ristikoksi vain siksi, jotta ratsastaja saisi tähdättyä helpommin keskelle estettä. Nyt tehtävä tultiin muutoin laukassa, mutta ympyrä tehtiin ravissa. Ja taas ratsukko huusi päässään – tylsää! Sorry not sorry, mutta tänne asti ette tulleet vaan kaahailemaan. Hyvin malttoivat molemmat mielensä ja tehtävä suoritettiin nyt tunnollisesti ja huolella. Ten points!

Ja kun alkaa ratsastamaan huolellisesti, pääsee meillä hyppäämään vähän korkeampia esteitä. Tänään ei estekorkeus noussut edes metriin, mutta nyt hypättiin – taas tylsästi – kahta peräkkäistä pystyä, josta tuli tiukka kaarre keskellä olevalle isolle ristikolle. Tämä vaati huolellista ratsastusta toisen esteen jälkeen – pelkkä ohjasta vetäminen ei nyt riittänyt, vaan vaadittiin vähän kroppaa muutenkin avuksi. Pieni pyöreä lihapulla yllätti ketteryydellään! Huusinkin ristikon jälkeen, että heittää ristikolta käännöksen takaisin toiseen päähän laukaten ja pystyt heti perään uusiksi. Näihin hyppyihin sai Kosti ja Aino lopettaa nämä loikat. Kyllä ne nyt näinkin tylsillä tehtävillä oli saaneet hien pintaan, että ei vissiin ihan turha reissu.

15.08.2023 Perinteikäs kuulumiskirjoitelma
Kosti on ollut pidemmän ajan kisatauolla. Koulu- ja kenttäsijat ovat niin sanotusti täynnä, sen sijaan pikkuorin esteuraa olisi tarkoitus jatkaa syys- ja talvikauden (halli)kisoissa. Onnettomuus, sairasloma tai mikään sellainen ikävyys ei katkaissut Kostin kilpauraa, ori lähti ylläpitoon ystävälleni ja kisahommat jäivät siksi tauolle. Kostilla esteitä ja kenttää kilpaillut Vilma Kuusmäki siirtyi kisaamaan toisella hevosellani, sitten seuraavalla, välillä poneilla ja välillä vähän isommilla hevosilla. Nyt, Kostin palattua kotiin, olemme Vilman kanssa treenanneet oria yhdessä, minäkin silloin tällöin esteillä Vilman valvovan silmän alla.

Eniten tässä on kuitenkin hiottu kouluohjelmia, sillä aion ilmoittaa Kostin mahdollisimman pian, kenties viime tipassa jo tässä kuussa, Kouluratsastusjaoksen laatuarvosteluun. Olemme Vilman kanssa tuskailleet Kostin ikipyöreyden kanssa (aivan kuten ylläpitokotikin teki – tämä hevonen tuntuu lihovan silkasta ruoan ajattelemisestakin!!), ruokintaa on laskettu, laskettu ja optimoitu, samaten liikuntaa. Paljon käyntiä monipuolisissa maastoissa, jokainen eteen osunut mäki, pienikin, on tullut hyötykäytettyä. Ei ori paljoa painoa ylläpitoaikanaan kerryttänyt, ja onhan se lihava ollut Kurjenpesässäkin. Ahmatti, turhan hyvä rehunkäyttäjä, kas siinä nykypäivänä jo melkein epäkiitollinen yhdistelmä. Kostihan ei todellakaan syö mitään teollisia energiarehuja, ruokinta on niin pelkistettyä kuin ikinä mahdollista, jottei sille tule syötettyä turhia sokereita tai mitään muutakaan sen puoleen.

Kaikeksi onneksi Kosti tykkää työnteosta ja liikunnasta, joten se on aina lähtenyt minun, Vilman, kenen tahansa kanssa töihin. Vaikka tämä onkin ikilaihduttaja, ainakin se painonhallinta on hevoselle itselleenkin ihan kivaa hommaa; Kosti lähtee riemumielin pitkille käyntimaastoille, hikisille koulutekniikkatunneille, esteradoille. Toki liikunta on pohdittu painon mukaan, aina kun Kostin paino on päässyt karkaamaan turhan ylös hyppääminen on jäänyt välittömästi. Välillä koen itseni huonoksi omistajaksi, kun Kosti ei kaikista yrityksistä huolimatta vain tunnu pääsevän ihannepainoon.

09.11.2023 Toinen treenivisiitti Pyökkipolussa, kirjoittanut Veera R.
No mutta vanha tuttu Lentävä Lihapullahan se meidän maneesimme uraa kiersi, kun saavuin hieman myöhässä valmennusta pitämään. Nyt en voi syyttää itse edes keliolosuhteita, kun vain kävelin kämpästäni maneesille. Kunnon valmentajahan ei kysele valmennettavaltaan etukäteen millä hevosella tämä ajatteli puksutella, saati mitä lajia. Aino tykkää onneksi enemmän sileän treenistä, joten harvemmin tässä kohta tarvitsee alkaa kantamaan esteitä yksinään areenalle. Koska Kosti vilautteli ratsastajansa kanssa jo kivoja avoja siinä, totesin heidän olevan valmiita aloittamaan työt.

Aloitimme salmiakkitehtävällä, jossa lähdettiin toisen lyhyen sivun keskeltä kohti seuraavan pitkän sivun keskikohtaa, josta taas seuraavan lyhyen sivun keskikohtaa ja sieltä taas kohti pitkän sivun keskikohtaa. Lyhyesti ja ytimekkäästi siis tehtiin salmiakkikuviota – toiset sanoo timantiksi, mutta nyt ollaan Suomen loskamoskan ympäröimänä, vaikkakin maneesin turvissa. Ratsastajan tuli asettaa hevosta hyvin suorilla pätkillä ja valmistautua väistättämään takaosa käännöksissä suoraksi. Puolikkaita takaosakäännöksiä ikään kuin.

Tehtävää lähdettiin hiomaan käynnissä ja Kostilla oli etujalat hyvin hallinnassa – avoa se tarjosi näköjään itsekin suorilla pätkillä. Takapään mukaan löytyminen vaati hieman työstöä, mutta koska tämä ori yrittää aina kaikkensa ja hallitsee kyllä helposti tämän tyyliset jutut, ei sillä kestänyt kauaa sisäistää tehtävää. Vaihdoimme välillä suuntaa ja tässä kierroksessa teimme tehtävää muutaman kerran myös ravissa.

Seuraavaksi hioimme pohkeenväistöjä tiimalasin muodossa. Pitkän sivun alusta lähdettiin väistättämään noin 1/3 matka kentän leveydestä, muutama metri suoraan ja väistätys takaisin uralle niin, että osuttiin pitkän sivun loppupäähän. Lyhyillä sivuilla tehtiin pysähdys-peruutus-eteenpäin herättelyä. Kostin takapää tarvitsi taas hieman herätystä tähän päivään, sillä etujalat peruuttivat, mutta takapää oli laiskempi, joten peruutukset menivät muutamaan otteeseen ihan vinoiksi. Kun takapää oli taas herätelty (miksei se pysy hereillä, kun sen kerran etsii töihin?!), oltiin kaikki tyytyväisiä. Tätä tehtävää ratsukko sai työstää enemmän ravissa, joten teimme niin, että tiimalasin keskellä otettiin ihan muutaman askeleen käyntisiirtymiset horjuttamaan tehtävän helppoutta tälle ratsukolle. Kosti on kyllä niin takuuvarma suorittaja, että aika helpolta se näytti näin maasta käsin.

Laukkatehtävänä oli vastalaukkaa ympyrällä. Saatiin Kostin ulkokylki venymään ja vanumaan, kun pistettiin vielä taivutus ympyrän suuntaan. Ratsastajan tuli nyt isontaa ympyrää ja pienentää välillä volttia kohden. Kostilla on kyllä mahdottoman hyvä tasapaino, sillä se kantoi itseään tässä tehtävässä, jotenkin superterhakkaan näköisesti. Tehtävää tehtiin kumpaakin suuntaan, eikä siinä oikein ollut mitään ihmeellisen oloista – täytyy todella alkaa kaivamaan jostain varastosta, jotain vaativampaa tehtävää näille pian.. Loppuun ratsukko sai itsekseen vielä laukkailla uraa pitkin muutaman kierroksen ja suorittaa itsenäiset loppuverkat. Itse lähdin pitämään pientä pikapaussia, sillä seuraava valmennus alkaisi vartin kuluttua samassa lokaatiossa.

18.12.2023 Jouluporsas
Painomittanauha esittää edelleen varsin mielen maahan vetäviä lukuja, vaikka tässä on taas miten Kostia jumpattu, liikutettu, katsottu ruokintaa ties mistä vinkkelistä. On valmentauduttu ja kilpailtukin, treenattu ahkerasti, muistettu lepopäivät. Silti pikkuorini pitää hartaudella kerryttämänsä kilot, aivan kuin valmistautuisi nälänhätään jolloin ainoa saatavilla oleva ravinto olisi hengellistä sorttia. Niin maani myynyt kuin olenkin ikipyöreän Kostin vuoksi, olen koettanut pitää hyvät asiat mielessäni etualalla. Kyllä, hevosen ylipainosta on terveydellistä haittaa ja altistusta, nehän ne minua alati huolestuttavat. Klinikalta tuli kuitenkin, jälleen, täysin puhtaat paperit, joskin taas huomautuksia orini ylipainosta. Olen oikeasti, jälleen, paitsi huolissani myös mielestäni kamalan huono hevosenomistaja.

Sain minä silti, monen yrityksen sekä orastavan mielipahan ohitettuani, hymyiltyä naapurini kutsuttua Kostia Kurjenpesän omaksi jouluporsaaksi. Pikkuori itse tuntuu elävän parasta elämäänsä, sillä on hauskaa, oli edessä heinäkasa taikka hankitreeni. Hevosen pitäisi antaa murehtia, sillä kun on isompi pää, vaan entä kun hevonen ei murehdi ollenkaan? Olenko minä nyt taas hankkimassa itselleni pientä kriisiä sekä orastavaa vatsahaavaa?
Vaikka joulun aikaan Kurjenpesässä onkin rauhallisempaa, Kosti ei kuulu joululomailemaan (kevyemmin liikutettavaan) porukkaan. Se saa maastoilla tavalliseen tapaan kevyempää ja reippaampaa lenkkiä, tehdä hikisempiä koulutreenejä, miten tässä nyt järjestänkään pyhien aikana hevosten liikuttamisen. Tiedän Kostin lähtevän innolla mukaan aivan kaikkeen, aivan sama vaikka valjastaisinkin sen yks kaks kärryjen eteen satuloinnin sijasta. Ehkä niitä nuoruuden ajotaitoja pitäisi vähän verestää, nyt kun tulin sanoneeksi.. Kyllähän minä ajan monellakin suomenhevosellani, Kostin kanssa ajotreenit vain jäivät sinne junnuvuosien hämärään. Ehkä tässä olisi vähän uuden vuoden lupauksen tynkää? No, joulu ensin, katsotaan nyt tämä vuosi rauhassa loppuun, vaikka tämmöisenä suorittajamurehtijastressaajana olenkin tehnyt valtavan paljon suunnitelmia tulevalle vuodelle. Myös Kostin suhteen, totta kai.

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen