Kurjenpesä


Grim and Kisses "Manki"
Perustiedot
Meriitit

Oldenburgtamma, syntynyt 15.05.2016 (24-vuotias)
173-senttinen mustanruunikko tobiano
Estepainotteinen (he A / 140cm)
Omistaa Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä
Kasvattanut Martin & Elsa Abendroth, Saksa
VH17-013-0118
KTK-III (14 + 17 + 13 + 17 = 61p.)
Champion
ERJ-I (7 + 40 + 20 + 20 + 15 = 102p.)


© Kurjenpesä

Tausta

Valmentajani piti ryhmätunnin, johon osallistuin Walpun kanssa (ensimmäisiä valmennuksiani tamman kanssa). Samaan valmennukseen osallistui kenttäratsastaja, jonka tunsin lähinnä nimeltä, ison kirjavan puoliveritamman kanssa. Siinä, missä Walpu kulki harmonisen hallitusti, tuo pelkkää jalkaa ja kaulaa oleva tamma koikkelehti sinne tänne kuin Bambi jäällä. Vika ei tosiaan ollut ratsastajassa, nainen ratsasti niin kauniisti hevosta häiritsemättä, etten voinut kuin kadehtia.

Ilmeisesti olin tuijotellut ratsukkoa enemmänkin, tai ainakin turhan avoimesti, sillä valmennuksen loppukäyntien aikana nainen ratsasti vierelleni kysyen hymyillen, tahdonko kokeilla tammaa.
”Tämä on myynnissäkin”, hän kertoi hymyillen, ”vaikka eihän tämä kummoinen koulupeli, kuten huomasit; esteitä tällä kisataan.” Juttelimme vähän lisää Mankiksi kutsutusta tammasta, joka koetti kovasti haistella ja pusutella Walpua, joka vaikutti lähinnä valmiiksi väsyneeltä laikkupeppuiseen lajikumppaniinsa.

Sillä kertaa Manki jäi kokeilematta. Läksin kuitenkin viikonloppuna valmentajani patistamana estekisoihin katsomaan, miten ”se kirjava kirahvi” oikein hyppääkään.
Kouluvalmennuksen onneton räpiköijä selvitti esteen toisensa perään ongelmitta, voittaen molemmat luokkansa (120cm & 130cm). Upea, ylös rakentunut, pyörivä laukka, koostaan huolimatta kevyt ja ketterä hevonen. Valmentajani myhäili tyytyväisyyttään, vaikka enhän minä sitä huomannut.
Seuraavalla viikolla menin kokeilemaan Mankia. Naureskelin kyllä olevani kouluratsastaja, mutta se oli kuulemma nopeasti korjattavissa.

Seuraavana viikonloppuna Walpu sai taas aihetta huokailuun, kun ylituttavallinen laikkupeppu muutti naapurikarsinaan ja tunki vielä samaan tarhaan. En vieläkään tiedä, mitä minä estehevosella teen – kai tässä on korkea aika alkaa hyppäämään.

Luonne

Suoraan sanottuna; Manki on idiootti. Herttainen, hyväntahtoinen höppänä, mutta idiootti. Laikkupeppuinen oldenburg ei tekisi pahaa kärpäsellekään, eikä varmasti käyttäydy huonosti tahallaan. Mankin ymmärrys on kuitenkin rajallinen, ja piuhat melko pitkät, joten asioiden perille meneminen on hidasta ja toistoja vaativaa, eikä aivan jokainen syy-seuraus -suhde uppoa tamman sievään päähän. Esimerkiksi sähkölangasta saatava sähköisku yllättää Mankin joka ikinen kerta, kun tamma osuu lankaan kurotellessaan jotakin lankojen yli, ali tai läpi. Ei tälle hevoselle (saati sille suloisen hölmistyneelle ilmeelle) voi kuin nauraa.

Hoitotilanteissa kirjava testaa tahtomattaan hoitajansa hermoja ja huumorintajua. Nämä ominaisuudet ovat tämän hevosen kanssa työskennellessä lähes yhtä tärkeät kuin hevosenkäsittelytaidotkin. Mankin satumainen tyhmyys tuntuu ylittävän kaikki rajat, eikä tamman somaan päähän tunnu uppoavan juuri mikään – tai jos uppoaakin, niin hyvin hitaasti. Tämän takia Mankin kanssa ei koskaan saisi olla kiire; jo jalkojen nostaminen kavioiden puhdistamista varten voi viedä hetken laikkupepun hitaanpuoleisten aivojen prosessoidessa pyyntöä tarpeettoman kauan.
Mikäli hitaus ja tyhmyys jätetään laskuista, oldenburgini on oikea ideaalihoidokki kaiken ikäisille; kiltti, lempeä, sopivan sosiaalinen, ennemmin rohkean utelias kuin varautunut, ’kaikki käy’ -tyyppi. Tämä neitokainen ei varmasti saa sätkyä suihkepullosta sen enempää kuin kaivonkannestakaan, klipperi ei ole sapelihammastiikeriin verrattava peto ja jokainen suun kautta annettava lääke tuntuu olevan Mankille mahdollisuus, ei uhka. Tamma ei välitä, vaikka sitä kiskoisi hännästä tai korvista (serkunpoika kokeili, kun silmä vältti, eikä Manki sanonut mitään), eikä mikään taida oikeasti haitata kirjavaani. Ihminen puuhaa hänen kanssaan, sehän on aina mukavaa! Kengittäjän ja eläinlääkärin käynnit sujuvat aina helposti, kunhan Manki vain hoksaa, mitä siltä milloinkin halutaan.
Talutettaessa laikkupeppu on sitä haahuilevaa mallia, joka kävelee tasan sinne, minne turpa osoittaa. Vaikka päin tallin seinää. Mankia taluttaessa joutuu vähän varomaan varpaitaan, vaikkei tamma todellakaan tahallaan tähtää ihmisten kengille. Lisäksi tammalle pitää jutella tai pitää muuten jotain ääntä, ettei ohi lentävä koivunlehti tai vastaava ulkoinen ärsyke vie Mankin huomiota, turvan suuntaa ja sitä myötä koko hevosta taluttajan haluamalta reitiltä pois. Tämä ’hevonen menee minne turpa osoittaa’ on toki lastatessa äärettömän kätevää; Manki kävelee kyytiin joka koppiin ja rekkaan vaikka lähettämällä, kun vähän maiskuttaa tai muuten osoittaa, että nyt pitäisi kävellä. Matkustaminenkin sujuu rauhallisissa merkeissä (tokkopa tämä yksilö edes tajuaa, mitä tapahtuu..), vaikka mahdollinen matkaseura olisi seiniä pitkin kiipeilevä kiimahirviö, stressiin taipuvainen tai muuten hankala kuljetettava. Haluaisin sanoa, että Mankin hermot ovat terästä, mutta ’rajallinen ymmärrys’ lienee totuudenmukaisempi ilmaisu.

Kuka ikinä Mankin ratsuttikaan; kiitos. Ja anteeksi. Tämän hevosen liikkumisesta on harmonia ja eleganssi kaukana; ensivaikutelmani Bambista jäällä kuvaa oldenburgiani hyvin. Jollain kurin Mankille on opetettu kaikki helppojen luokkien asiat, vaikka todennäköisesti koulutuomari päästäisi tamma helppo A -luokasta läpi lähinnä säälistä sekä myötähäpeästä.
Kokoisekseen Manki liikkuu melko kevyen oloisesti, ja etenkin laukka on ihan oikeasti hyvä, jahka sen saa pyörimään. Eteenpäinpyrkivä, työstä nauttiva Manki mennä viipottaa onnesta soikeana jokaisen saamansa avun perässä, vaikkei tunnukaan aina erottavan pohkeenväistöä avotaivutuksesta. Onneksi tämä ei ole kouluhevonen.. Kirjavan puolustukseksi on sanottava, että se tosiaan on todella yritteliäs, miellyttämisenhaluinen ja työstä tykkäävä kaveri, todella rehellinen ja lunki hevonen, joka hyvän luonteensa vuoksi sopii kokemattomallekin ratsastajalle (kunhan tasapaino on kunnossa; Manki ravaa sulokkaasti kuin kameli). Tähän päivään mennessä epäselvät avut, puristava polvi tai mikään muukaan ratsastajan virhe ei ole Mankin menoa haitannut, tamma vain toteaa asioiden olevan nyt näin ja jatkaa menoaan aivan yhtä tyytyväisenä kuin taitavan ratsastajan kanssa. Epäselvät avut saadessaan Manki päättää itse, mitä tekee; yleensä kirjava tarjoaa rentoa mummohölkkälaukkaa.

Jos Manki jostain jotain ymmärtää, niin hyppäämisestä. Estetehtävien parissa, etenkin kokonaisilla esteradoilla, kirjava kirahvini on kuin toinen hevonen. Tai ainakin korvien välissä tuntuu tapahtuvan muutakin kuin läpiveto. Tamman ryhti paranee, olemus valpastuu, mummolaukan tilalle tulee oikeasti ylös rakentunut, aktiivinen, pyörivä laukka. Koostaan huolimatta Manki on aika nopea, ketterä hevonen, joka ei ole moksiskaan suht tiukoista kurveista tai lyhyistä reittivalinnoista. 140cm radat sujuvat täysin ongelmitta, helpon ja vaivattoman näköisesti.
Toki Mankissa on muttalauseensa; tammalla on enemmän tahtoa kuin tekniikkaa. Esteälyä tällä hevosella kyllä on, tai sitten satumainen tuuri ponnistuspaikkojen ja muiden esteteknisten seikkojen suhteen. Niin tai näin, Manki tuntuu aina löytävän juuri oikean kohdan ponnistaa, minkä lisäksi se venyy aina vähän enemmän, hyppää aina vähän ylemmäs, jottei vahingossakaan koskisi puomeihin. Hypyt ovat pyöreitä ja nopeita, ja niissä on suorastaan naurettavan helppo olla mukana. Mutta se tekniikka! Mankin jalat tuntuvat sojottavan vähän minne sattuu, mutta pääasia taitaa olla, että jalat nousevat nopeasti, eivät osu puomeihin ja esteeltä laskeuduttaessa kintut ovat missä niiden pitääkin olla. Tamman hypyt ovat kyllä vinhan näköisiä, ja vaikka kirahvihevonen käyttääkin selkäänsä ja kaulaansa hyvin, hyppytekniikasta tuskin tulisi kovin mairittelevia tyyli- tai tekniikka-arvosteluja aivan omaa elämäänsä elävien jalkojen vuoksi.

Vieraissa paikoissa Manki olla möllöttää paikoillaan kuin mikäkin märehtivä lehmä, tutkaillen ympäristöään ja höristen silloin tällöin joko muille hevosille tai aidantolpalle. Laikkupeppu pysyy rauhallisena klinikkareissuilla, näyttelyissä, kisoissa – ihan joka paikassa. Erilaisten kissanristiäisten kiertäminen onkin ollut helppoa, kun vieras paikka ja väenpaljous ei ole nostanut tamman kierroslukumittaria. Kilpailutilanteessa Manki toimii kuten kotonakin, eihän tämä minkään esiintymisen päälle ymmärrä ja karismaa on vähemmän kuin teelusikalla.

Mutta ei jokaisen hevosen tarvitsekaan olla showbisneksen lempilapsi.

Sukutiedot

i. Salute to the Victors
evm, old, mrnkrj, 174cm
ii. Starkad
evm, old, m, 167cm
iii. Sazerac
evm, old, rt, 162cm
iie. Ride of the Valkyries
evm, old, mkm, 169cm
ie. Victory or Valhalla
evm, old, mrnkrj, 174cm
iei. Bartholeyns
evm, old, prt, 163cm
iee. Vernissa
evm, old, mrnkrj, 171cm
e. Grimorna
evm, old, m, 165cm
ei. Silver Wraith
evm, old, rnkm, 166cm
eii. Silver Ghost
evm, old, rnkm, 167cm
eie. Bejaranoa
evm, old, prt, 162cm
ee. Grimmaira
evm, old, m, 161cm
eei. Morginsaer
evm, old, m, 169cm
eee. Grizelle
evm, old, m, 155cm
Sukuselvitys

i. Salute to the Victors oli vanhempiensa ehdottomasti paras jälkeläinen. Mustanruunikonkirjava, 174-senttinen ori ei ehkä ollut se kaikkein korrektirakenteisin hevonen, mutta se hyppäsi mitä tahansa. Tiukkaväliset sarjaesteet olivat melko laajoilla kaarilla hyppäävän kirjavan ainoa kompastuskivi. Ryhdikäs ori oli melko pitkäjalkainen kaveri, sen kaula oli pitkä, hyvin liittynyt ja hyväasentoinen, lapa pitkä ja hyväasentoinen, säkä pitkä ja matala, selkä suoranlainen, lanne aavistuksen kantava ja lautanen lyhty ja jyrkähkö. Pitkät jalat olivat hyväasentoiset, samaten vuohiset. Jalkojen luustossa tai kestävyydessä ei ollut moittimista, kavioaines olisi saanut olla kestävämpää sorttia. Käynti oli irtonaista, tahdikasta ja pitkäaskelista, ravi väljää, suoraa, elastista, hyvä työntö takaa. Laukka jatkoi samalla linjalla; irtonaista, lennokasta, elastista, hyvä työntö takaa. Salute to the Victors hyppäsi hieman laajoilla kaarilla, mutta nopeasti ja pyöreästi käyttäen kaulaansa ja selkäänsä hyvin ja nostaen jalkansa todella nopeasti hyvin ylös.
Kirjava oldenburg sai oritestissään hyvät liike-, este- ja luonnepisteet, muttei turhan paljoa kehuja rakenteestaan. Muilla osioilla loistanut ori pääsi kuitenkin kärkikymmenikköön ja hyväksyttiin ajallaan oldenburgin lisäksi muihinkin kantakirjoihin, jotka kirjavan värityksen sallivat. Vireä, eloisa Salute to the Victors suoritti aina suurella sydämellä; se rakasti työntekoa ja hyppäämistä. Ori vaikutti käsiteltäessä aina vähän keskenkasvuiselta ja kiireiseltä; valtava kontrasti siihen keskittyneeseen, rohkeaan suoritushevoseen, joka oldenburg oli kaikissa työtilanteissa, oli se sitten taluttajan kanssa raviliikkeiden esittäminen tai 160cm esterata. Herkkä, eteenpäinpyrkivä, hyväntuulinen kirjava oli mitä miellyttävin, työteliäin ratsu. Pääasiassa Saksassa, Ranskassa ja Belgiassa 150-160cm ratoja kisannut ori voitti ja sijoittui hyvällä prosentilla, vaikkei ihan aikansa kiistattomimpiin tähtiin kuulunutkaan.
Osittain värinsä, mutta luonnollisesti myös kisamenestyksensä avittamana Salute to the Victors sai mukavan määrän tammoja ja 138 jälkeläistä. Oldenburgin suurin ansio on sen periyttämä hyvä luonne sekä yleensä mukava estekapasiteetti; Salute to the Victorsin jälkikasvua on näkynyt 130-160cm radoilla. Jalostukseen hyväksyttyjä orijälkeläisiä on kaks (oldenburg ja swb), kantakirjatammoja useita kymmeniä, samaten erinomaisia käyttöruunia. Salute to the Victorsin jälkeläiset eivät yleensä ole kaikkein kauneimpia hevosia. Oldenburg lopetettiin suolistovikojen vuoksi 21-vuotiaana.

ii. Starkad voitto oritestinsä näytösluontoisesti saaden yhdeksän pistettä niin hypyistään kuin laukastaan. 167cm korkuinen, kuonopilkulla koristettu sukkajalkainen ruunikko liikkui ylämäkeen kevyen lennokkaasti, upealla eteenpäinpyrkimyksellä ja mielettömällä askelpituudella, aina tahdissa ja tasapainossa. Hyppytekniikka oli lähes moitteeton nopeasta, vahvasta ponnistuksesta nopeisiin, hyvin nouseviin ja tarpeeksi takaa levittäviin jalkoihin. Ruunikko oli jalo, ryhdikäs hevonen, pää oli ilmeikäs, kaula kaikin puolin erinomainen, runko sopusuhtainen ja lihaksikas, lavat hyväasentoiset, lautanen pyöreä. Etujalat olivat vähän hajavarpaiset, muuten orin jalka-asennoissa, luustossa tai jalkojen kestävyydessä ei ollut moitteen sijaa. Liikemekaniikkakin oli ihmeen suoraa.
Melko herkkä, nopeasti ja kohtalaisen isosti vähän kaikkeen reagoiva Starkad oli nopea, ketterä, todella työteliäs hevonen, joka vaati ratsastajaltaan paljon mutta antoi takaisin yhtä paljon. Esteradoilla oldenburg oli taistelija, joka jaksoi aina yhden esteen lisää, löysi itsestään vielä vähän lisää voimaa ja nopeutta, kykeni tiukkoihin kurveihin eikä epäröinyt heikommillakaan lähestymisillä. Ruunikko ”hyppäsi vaikka taloja”, venyi, paikkasi, korjasi todella hyvin. Ori nähtiinkin kansainvälisillä 150-160cm radoilla, ja Starkad kuului muun muassa olympiakultaa voittaneeseen saksalaisjoukkueeseen. Käytökseltään Starkad oli kuitenkin siivo, vaikkei ihan joka tallitytön käsiin sopinutkaan.
Suorastaan ilmiömäinen kilpaura sekä KTK-I -palkinto takasivat komealle, lahjakkaalle orille tamman toisensa perään. Ikävä kyllä Starkad oli ensiluokkainen kilpahevonen, muttei ensiluokkainen periyttäjä. 33-vuotiaaksi elänyt teräsorhi periytti hyvin vaihdellen lahjakkuutta, hyppytekniikkaa, rakennetta, luonnetta – enemmän varsat (kaikki 347) peilasivat emiään. Starkadilla on muutama saksalaisten kantakirjojen jalostukseen hyväksytty orijälkeläinen ja jokunen erinomainen tammajälkeläinen. Suurin osa on kuitenkin ruunia ja ’ihan kivoja’ tammoja, 120-130cm ratojen hevosia.

ie. Todella lupaava, lahjakas estetamma Victory or Valhalla teki nuorena muutaman varsan ennen kilpauransa aloittamista. Nuorten luokat jäivät suurimmaksi osaksi välistä, mutta kirjava oldenburg otti vahingon takaisin noustessaan 140-145cm radoille. Mustanruunikonkirjava Victory or Valhalla oli suurikokoinen (174cm) hevonen, jolla oli elegantti pää, lyhyehkö niska, pitkä ylös asettunut kaula, pitkät lavat, pitkä matala säkä, hieman suoranpuoleinen selkä, pitkähkö avohko runko ja lyhyt jyrkähkö lautanen. Jalat olivat kuivat, hyväasentoiset ja kestävät, kavioaines priimaa. Ei ehkä kaunein hevonen, mutta laukka oli laadukas (ylämäkeen rakentunut, vahva, tasapainoinen ja pitkäaskelinen, elastinen ja tahdikas), ravi ja käynti olivat lähes yhtä laadukkaat. Hyppytekniikka oli nopea, terävä ja yleensä melko liioiteltu eikä aina se ratsastajaystävällisin. Kirjava puoliverinen käytti jalkojaan ja selkäänsä erinomaisesti, kaulaansa vähän niin ja näin. Kapasiteettia oli paljon, mutta vielä enemmän esteälyä, osaamista paikata virheitään, kykyä venyä joka esteellä.
Pääosin Victory or Valhalla kilpaili Saksassa, mutta tamma haki ruusukkeita kotitalliinsa myös Ranskasta ja Belgiasta. Kokoisekseen todella nopea ja ketterä tamma antoi hyvin vastuksen muille, joskin yleensä kirjava selvisi kärkikahinoihin ja ruusukkeille. Oldenburg oli kisojen väriläikkä muutenkin kuin ulkonäöltään; iloisen pirteä, aina positiivinen puoliverinen huokui hyvää mieltä sekä urheilun riemua. Eteenpäinpyrkivä, herkkä, sopivissa määrin reaktiivinen, todella rohkea, kenties hieman yksinkertainen, mutta yksinkertaisen ihastuttava hevonen. Hyvä käsitellä, aina oloonsa tyytyväinen.
KTK-II -palkittu tamma tiinehtyi vanhemmalla iällään heikosti. Pitkänpuoleinen kilpaura oli rokottanut varsomisvuosia, heikko tiinehtyminen teki lisähallaa, ja nuorena tehdyistä varsoista huolimatta kirjavan varsamäärä jäi kolmeen. Tamma periytti vahvasti hyppykykyä, esteälyä ja upeaa laukkaa, samaten todella positiivista, ilahduttavaa luonnetta. Ei ihme, että 25-vuotiaana kuolleen Victory or Valhallan jälkikasvu on vallannut sekä kilpakentät, että melkoisen jalansijan jalostuspuolella!


e. Musta, 165-senttinen Grimorna ei ollut se kaikkein kaunein hevonen, mutta se liikkui ja hyppäsi tarpeeksi hyvin paikatakseen ulkonäkönsä puutteita. Pitkäjalkainen, vähän lyhytrunkoinen tamma oli kyllä ryhdikäs, sen pää oli pienehkö ja ilmeikäs, niska pitkä, kaula pysty ja kevyenpuolinen, säkä ja lavat hyvät, lanne kantava, lautanen lyhyt ja jyrkähkö. Sääret olivat vähän sironlaiset ja lyhyet, reidet lihaksikkaat, jalat melko hyväasentoiset pientä suppuvarpaisuutta lukuun ottamatta. Liikkeet olivat kuitenkin tahdikkaat, joustavat ja suorat, niissä oli korkeutta ja keveyttä, eikä Grimornan liikemekaniikasta ylipäätään löytynyt kamalasti moitittavaa; oli yliastuntaa, oli aktiivinen takaosa, oli kaikkea mitä toivoa saattoi. Hyppytekniikka oli nopea, pyöreä ja vaivaton, ponnistukset vahvat ja terävät, jalkatekniikka nopea, kaulan käyttö vähän niin ja näin, kun taas selkäänsä puoliveritamma käytti hyvin. Tammatestissään Grimorna sai loistavat arviot niin liikkeistään kuin estekokeesta, joskin rakennepisteet verottivat lopullista sijoittumista. Nuorten hevosten esteluokissa hyvällä menestyksellä kilpaillut oldenburg jatkoi uraansa aina 135-145cm radoille saakka, ja yhden ehjän, melko hyvätuloksisen kauden jälkeen tamma siirtyi siitoskäyttöön.
Grimorna ei ollut suorastaan tyhmä, mutta melko suoraviivainen putkiaivo se oli. Esteälyä löytyi vaikka kuinka paljon, mutta siihen se melko pitkälti jäikin. Herttaisen yksinkertainen oldenburg oli muutenkin herttainen, hyvin lauhkea, ystävällinen ja sosiaalinen tamma, joka tuli toimeen kaikkien kanssa. Täydellisen helppo käsiteltävä, erittäin nöyrä, miellyttämisenhaluinen ja eteenpäinpyrkivä ratsu, todellinen koko perheen hevonen; toimiva niin aloittelijoilla kuin kisakuskillaan. Vauhtia juuri sen verran, kuin ratsastaja pyysi. Teräshermoinen, mitään säikkymätön, varma.
Orivalinnoissa kiinnitettiin erityisen paljon huomiota rakenteeseen, jotta Grimornan viat eivät ainakaan toistuisi. Tamma teki kahdeksan varsaa, jotka perivät emältään esteälyä ja -kapasitettia; kaikkia grimornalaiset hyppäävät hyvin, helposti ja vaivatta ja ovat menestyneet 140-160cm radoilla. Yhdestäkään orijälkeläisestä ei tullut jalostusoria, vaan hyviä kilparuunia. Tammajälkeläisiä on käytetty jalostukseen, vaikka ne ovatkin olleet valitettavan paljon emänsä näköisiä. Grimornan linja tuottaa etupäässä hyviä kilparatsuja, jalostushevoset ovat olleet tiukemmassa. Tamma eli 26-vuotiaaksi.

ei. Silver Wraith suoritti oristestinsä hyväksytysti ollen keskiverto-ori. Hyvä hyppytekniikka ja laukka, vähän vaatimattomammat käynti ja ravi, erinomainen, joskin aika yksinkertainen luonne. Ruunikonkimo, 166-senttinen ori oli osoittanut olevansa hyvähermoinen, rohkea, miellyttämishaluinen ja nöyrä hevonen, joka suoritti suurella sydämellä ja ikävuosiaan suuremmalla varmuudella. Hypyt olivat vähän hitaita, mutta jalkatekniikka ja hyppytyyli muuten lähes moitteettomat, laukkaa pystyi säätelemään loputtomasti. Kaikissa tilanteissa rauhallinen, positiivinen ja herrasmiesmäinen ori kävi vähän hitaalla, mutta ainakin hevonen oli hyvin mutkaton, helppo käsitellä ja ratsastaa.
Ori astui nuorena pari kautta Saksassa, sitten se myytiin Norjaan. Pohjoismaissa 140-150cm luokissa kilpaillut kimo napsi ruusukkeen poikineen, joskin on myönnettävä, ettei Silver Wraithista olisi ollut haastamaan Keski-Eurooppalaisia kilpakumppaneitaan (eikä oria kovin monissa kansainvälisen tason kisoissa nähtykään). Hieman matalaryhtinen, pitkäjalkainen ja kevyenpuoleinen ori oli sporttimallin puoliverinen, jolla oli kevyt, kaareva kaula, pitkähköt lavat, hyvä säkä ja satulansija, pyöreä runko ja lautanen, hyvät reidet ja käyriä kintereitä lukuun ottamatta hyväasentoiset jalat.
Silver Wraith vaikutti pääasiassa norjalaiseen, ruotsalaiseen ja suomalaiseen hevoskantaan. Ori jätti yhteensä 152 jälkeläistä, joista kuusi on jalostukseen hyväksyttyjä oreja (3 oldenburgia, kaksi swb:tä, yksi fwb). Silver Wraith periytti jälkeläisilleen hyvää, helppoa hyppytekniikkaa, kapasiteettia +120cm radoille sekä äärettömän hyvää luonnetta. Valtaosa orin jälkikasvusta on enemmän harrastetason kisaratsuja, vaikka joukossa muutama ns. 'vakavasti otettava' kilpa- ja siitoshevonen onkin. Ori kuoli 28-vuotiaana.

ee. 161cm korkea, musta Grimmaira oli yhden aikansa vaikuttavimman jalostusorin sekä hyvästä esteperiyttäjäemälinjasta tulevan periyttäjätamman tytär. Ryhdikäs, kaunispäinen tamma näytti hyvältä; pitkä niska, hieman leveästi asettunut kareva kaula, piirteetön säkä, hyväasentoiset lavat, hyvä satulansija, pitkähkö pyöreä runko, kantava lanne, jyrkähkö lautanen, suppuvarpaiset, muuten hyväasentoiset jalat, erinomaiset reidet ja kaviot. Oldenburgtamman käynti ja ravi olivat matalat, mutta pitkäaskeliset ja elastiset, laukka oli korkeampaa, näyttävämpää ja kaikin puolin oikein hyvää. Hypyt olivat melko nopeita ja pyöreitä, ponnistus varma, tamma korjasi hyvin ja nosti jalkansa nopeasti sekä levitti takasiaan hyvin. Tammastestissään Grimmaira olikin kärkipään tammoja.
Hyvä, herkkä, työteliäs ratsastaa, rohkea ja hyvällä tavalla itsevarma suorittaja. Hyvä, kiltti käsitellä, joskin kiima-aikoina tammamaisen oikukas. Hyvähermoinen, utelias ja sosiaalinen. Grimmairan luonne oli yksinkertaisen hurmaava. Etenkin hyppääminen oli mustan tamman mieleen, ja hevosella oli selkeästi lahjoja lajiin - mutta oliko se ihmekään, kun emälinja oli tuottanut useita 150-160cm ratojen hyppääjiä ja maajoukkueratsuja.
Hieno suku yhdistettynä muihin hyviin ominaisuuksiinsa varmistivat, ettei Grimmairaa nähty laisinkaan kilparadoilla, ainoastaan näyttelyissä varsoineen. Peräti 31-vuotiaaksi elänyt oldenburgtamma teki elämänsä aikana 15 varsaa, joille tamma periytti vahvasti hyvää liikemekaniikkaa, hienoa hyppytekniikkaa sekä estekapasiteettia ja -älyä. Vaikka Grimmairan jälkikasvu oli tasaisen vahvaa esteosaajaa, orijälkeläiset olivat tammajälkeläisiä parempia rakenteensa sekä periyttäjäkykyjensä puolesta. Grimmairan kaikki kuusi orijälkeläistä ovat kantakirjattuja jalostusoreja (kaikki useaan kantakirjaan), tammajälkeläisistä löytyy 'parempaa harrastehevosta' sekä hyviä siitostammoja.

Jälkeläiset

17.07.2018 fwb-o. Crane With Grin i. With Lust om. Liia (VRL-11284), Kronovalls
10.11.2018 old-t. Crane Grimgrin i. Mourning Coffee om. Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä
05.06.2019 fwb-o. Crane Grinning Ghosts i. Ishaq om. Laura (VRL-11124)

Kilpailutulokset

Sijoitukset

09.10.2017 Kurjenpesä irtoSERT (tuom. Sorel)

ERJ 48 sijoitusta joista 11 voittoa
10.11.2017 Team J&K 130cm 4/24
13.11.2017 Team J&K 130cm 1/24
14.11.2017 Team J&K 130cm 2/24
22.11.2017 Duán Stable 140cm 5/30
24.11.2017 Duán Stable 140cm 3/30
28.11.2017 Duán Stable 140cm 4/30
01.12.2017 Mörkövaara 140cm 5/30
05.12.2017 Mörkövaara 140cm 4/30
07.12.2017 Mörkövaara 140cm 1/30
07.12.2017 Mörkövaara 140cm 5/30
08.12.2017 Mörkövaara 140cm 2/30
11.12.2017 Mörkövaara 140cm 4/30
16.12.2017 Mörkövaara 140cm 5/30
18.12.2017 Mörkövaara 140cm 5/30
23.12.2017 Mörkövaara 140cm 5/30
25.12.2017 Mörkövaara 140cm 4/30
26.12.2017 Mörkövaara 140cm 3/30
27.12.2017 Mörkövaara 140cm 4/30
01.01.2018 Mörkövaara 130cm 3/51
05.01.2018 Mörkövaara 130cm 1/51
19.02.2018 Susiraja 140cm 4/24
19.02.2018 Susiraja 140cm 1/24
28.02.2018 Susiraja 140cm 1/24
01.03.2018 Susiraja 140cm 3/24
02.03.2018 Susiraja 140cm 2/24
02.03.2018 Susiraja 140cm 3/24
03.03.2018 Susiraja 140cm 1/24
04.03.2018 Susiraja 140cm 2/24
06.03.2018 Susiraja 140cm 2/24
09.03.2018 Susiraja 140cm 1/24
13.03.2018 Priton Budyonnys 140cm 2/23
17.03.2018 Susiraja 140cm 4/24
19.03.2018 Susiraja 140cm 4/24
20.03.2018 Priton Budyonnys 140cm 2/23
22.03.2018 Susiraja 140cm 1/24
26.03.2018 Susiraja 140cm 3/24
28.03.2018 Susiraja 140cm 2/24
11.04.2018 Priton Budyonnys 140cm 4/19
12.04.2018 Priton Budyonnys 140cm 4/19
13.04.2018 Priton Budyonnys 140cm 1/19
13.04.2018 Priton Budyonnys 140cm 1/19
14.04.2018 Priton Budyonnys 140cm 3/19
16.04.2018 Priton Budyonnys 140cm 3/19
20.04.2018 Priton Budyonnys 140cm 4/19
21.04.2018 Priton Budyonnys 140cm 4/19
21.04.2018 Priton Budyonnys 140cm 4/19
23.04.2018 Priton Budyonnys 140cm 1/19
29.04.2018 Priton Budyonnys 140cm 3/19

Päiväkirja & valmennukset

16.01.2018 Mankin kuulumisia
Paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen, kun ostin Mankin. Viime vuoteen mahtui näyttelyitä, kantakirjaus, kilpailemista (tosin ei minun toimestani, Mankilla on ollut palkkakuski hoitamassa 130-140cm radat) sekä treeniä, rentoa maastoilua, hassuja sattumuksia ja paljon, paljon muuta. Aloitan kuitenkin virallisemmista osuuksista.
Viime vuonna Manki reissasi useammissa mätsäreissä ja näyttelyissä, ja millä menestyksellä! Kunniamaininta mätsäreistä, kolme irtoSERTiä ja MVA-SERT! Kaikki tamman sertit napsittiin yhden kuukauden aikana. Olihan siinä ajelua ja puunaamista (onneksi kaksi näyttelyistä oli kotikentällä), mutta kaikki oli tosiaan vaivan arvoista. Haaveilen Mankin saavan vielä yhden MVA-sertin, sillä saisi anoa VIR MVA Ch -palkintorimpsun. Tosin jo pelkkä Ch on erittäin kova saavutus, puoliveristen taso on todella kova! Eikä Manki kuitenkaan ole se kedon kaunein kukkanen, symppis ja kaunispäinen kyllä. Tätä mieltä taisivat kantakirjatuomaritkin olla, sillä laikkupeppuni pisterivi oli 14 + 17 + 13 + 17 = 61p., eli KTK-III. Palkinto oli se, jota odotinkin, mutta kyllähän nuo matalammat pisteet vähän kirpaisivat – Manki on kuitenkin mamman mussukka.

Viime vuoden kilpailutus kantoi hedelmää, Manki toi kotiin yhteensä 20 ruusuketta, joista kolme oli sinivalkoisia. Tamma starttaa myös tällä kaudella palkkakuskin kanssa, toivottavasti menestys jatkuu yhtä tasaisena! Ehkä minäkin hiljalleen pääsen (ja uskallan) isompien esteiden kimppuun, Shaahin kanssa olen kokeillut pitkästä aikaa 110cm esteitä, Mankin kanssa olen pysytellyt maksimissaan metrissä. Manki on hyvä hyppääjä, mutta niin tolkuttoman iso hevonen, että minua jotenkin hirvittää hypätä kovin korkeita tämmöisellä hirvikirahvilla. Shaahi on siihen hommaan paremman kokoinen, vaikkei orin ratsastettavuus olekaan ihan yhtä priimaa kuin ”kyllä kaikki käy tehdään noin kas este jee!” -Mankilla. Ja oikeastihan se on Manki, jolla kuka tahansa uskaltaa hypätä melkein mitä tahansa - tamma toimii ihan aina. Oikeasti.
Kotona höppänä oldenburg on raastanut Walpun hermoja sekä toiminut tukena ja turvana niin minun kuin naapureideni nuorille hevosille. Etenkin maastoillessa Manki on paras vetohevonen ikinä, jos mukana on nuori, kokematon, epävarma, säikky tai muuten vähän epävakaa maastokaveri. Riipankin kengitysharjoitukset ovat edistyneet hurjasti, kun samaan aikaan käytävällä on tönöttänyt Manki, jonka jalkoja hiplataan, nostellaan ja työstetään siinä, missä Riipankin.

Tulevaisuudelta toivon monia, monia yhteisiä vuosia ja kokemuksia Mankin kanssa. Viimeinen MVA-SERT ja kisatulokset, kenties jopa Esteratsastusjaoksen laatuarvostelu, olisivat hienoja etappeja. Mielessäni kuitenkin kutkuttelevat rauhalliset maastot, pikku kouluvääntö ja puomitreenit. Uittoreissut, nuorten opettaminen Mankin avulla.. pikku-Mankit. Jos laikkupeppu vain tiinehtyy, Kurjenpesässä tullaan näkemään vielä pikku-Manki tai useampi. Värillähän ei ole väliä, mutta olisihan kirjava varsa aika makea. Pääasia tosin on terve, kivaluontoinen varsa. Mutta näitä ehtii miettimään myöhemminkin, tällä hetkellä astutusta ajankohtaisempaa on Mankin pesu. Karsinassaan pyörivä kirjava ei tosiaan pysy valkeilta alueiltaan hohtavan valkeana itsekseen..

17.07.2018 Ensimmäinen pikku-Manki
Mankin ensimmäisen varsa oli vasta oriaseman kanssa hoidetut muodollisuudet, mutta jouduin jo silloin kertomaan itselleni, ettei tamman ensimmäinen varsa jäisi Kurjenpesään. Vaikka miten olisi tamma, vaikka miten olisi Mankin varsa.
Olin varautunut kuskaamaan tamman useaan kertaan oriasemalla. Pari kertaa riitti; kerran siemennettäväksi, kerran tarkistettavaksi, kantava on, kaikki hyvin kiitos. Kantoaika sujui tavattoman hyvin, Manki ei stressannut edes viimeisinä kantopäivinään eikä sitä kiukuttanut, vaikka ison mahan kanssa piehtaroiminen oli vähän vaivalloista. Minä tietenkin jännitin ja stressasin hevosenikin puolesta.

Heinäkuun puoliväli ja kamalat helteet tulivat. Toivoin Mankin kantavan varsaansa ainakin helleaallon ajan, mutta vielä mitä; 17. heinäkuuta oli ensimmäisellä vartillaan Mankin todetessa varsansa olevan valmis tähän maailmaan.

Iso, pitkäkinttuinen oripoika oli ensiaskelistaan alkaen todella määrätietoinen, ”minä osaan, minä itse, älä neuvo” -tyyppi. Selkeästi aimo annoksen isänsä luonteenpiirteitä perinyt rimppakinttu tutki maailmaa rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, eikä juuri emäänsä kaivannut tutkiskellessaan laidunvaltakuntaansa. Silloin tällöin Mankimainen hellyttävä yksinkertaisuus puski näkyville pojassakin; toivottavasti poika ei ole yhtä typerä kuin emänsä. Toisaalta, onko sillä näin kovapäisen, itsevarman ja itseriittoisen varsan kanssa väliksikään, onko se fiksu vai tyhmä. Pikkuherra kun on omasta mielestään oikeassa joka tapauksessa.

23.01.2019 Suomenhevoseksi luultu, kirjoittanut Assi
Olin sopinut Kurjenpesän Ainon kanssa, että hoitaisin hänen Mankiaan eräänä tammikuisena päivänä, kun hän olisi itse uusia tulevaisuuden lupauksia skouttaamassa. Niinpä kurvasin heti aamusta Kurjenpesään, kun normaalit ihmiset suunnistivat töitä tekemään. Olin pidemmän aikaa jo seurailut tallin toimintaa, joten oli mahtavaa päästä kurkistamaan kulissien taakse. Pienen hetken jouduin etsimään tämänpäiväistä hevostuttavaani, mutta pian löysin karsinan, jossa luki etsimäni nimi. Olin jostain syystä odottanut hevoskaverini olevan suomenhevonen, mutta jo Mankin kirjava väritys antoi vihiä siitä, että metsään oli menty arvauksessa. Minua katsova hevonen oli ehta puoliverinen ja varsin suurikokoinen sellainen.
”Hei”, sanoin hieman typertyneenä Mankin ojentaessaan turpaansa minua kohti. ”Säkin tykkäät varmaan pienestä lenkistä hangessa, vaikket suomenhevonen olekaan?” kysyin edelleen asiasta hieman typertyneenä. Manki tönäisi minua varsin voimakkaasti kylkeen, jonka oletin olevan myöntävä vastaus.

Hoitotoimet sujuivat läikikkään kanssa hyvin, mitä nyt olin murtaa varpaani, kun tamma ajatuksissaan siirtyi jalkani päälle ja katsoi minua ihmeissään, kun yritin huitoa sitä pois. Onneksi kulmassa oleva heinänkorsi alkoi kiinnostaa Mankia, joten tamma siirtyi pois jalkaparkani päältä.

”Oletko valmis?” kysyin Mankilta, kun olin saanut talutettua neidin tallin pihalle jakkaran vierelle. Uhkarohkeasti olin jättänyt satulan kokonaan pois ja jättänyt vain loimen Mankille, sillä Aino oli luvannut, että tamma olisi lauhkea tapaus. Hyppäsin ähisten Mankin selkään ja suuntasin uljaan ratsuni pellolle.
”Oh lord”, suustani pääsi siirtäessäni Mankin raviin. Käynnissä olimme jolkotelleet hyvin rauhallisesti ja ilman ongelmia peltoa ympäri, mutta jo ensimmäinen raviaskel oli heittää minut mäkeen. Roikuin tamman harjassa kuin vasta-alkaja, ja kierroksen jälkeen luovutin, kun olin jo lähes tamman kyljessä roikkumassa.
”Onneksi en mennyt lupaamaan hikitreeniä vaan kevyen liikutuksen”, mutisin jatkaessani visusti käynnissä. Loppulenkkimme sujui rauhallisesti ja lähtiessäni tunnin päästä läikikkään luota kotia kohti suunnittelin jo, milloin pääsisin uudestaan Mankia näkemään.



© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen