Kuvat © kuvaajat eivät halua nimiään manittavan

Siperiantiara "Siperia" Sintti, Tirppa, Tintti, Tirriäinen.. VH21-018-0998	kasv. Susiraja
suomenhevonen, tamma	om. Lissu T., VRL-12701
165cm, vaaleanpunarautias	VIR MVA Ch, KTK-I, SV-I, KEV-I
12v, s. 10.07.2021, satunnainen ikääntyminen	kenttäpainotteinen; he A / 110cm / 100cm / CIC1

SV-I, paras nelivuotias
KEV-I, paras nelivuotias

KTK-I
VIR MVA Ch

Kuten vähän kaikki päätökset Susirajassa, myös Inarin astuttaminen Hailla tuntui neronleimaukselta, jossa mikään ei voi mennä pieleen. Kuitenkin, armaan hölmöläisemme vatsanseudun pyöristyessä, ryhdyimme narrin kanssa ihan ajatuksen kanssa pohtimaan kaikkia niitä tulevan varsan luonteen mahdollisia.. hiomista vaativia kulmia. Toisaalta, Inarin esikoisen, harvinaisen järkevän tamman isä on Vaiva, joka nyt on.. no, yksi helvetin maanvaiva. Hai nyt on vain vähän hiomista vaativa yksilö eikä yhtikäs mitään sen toisen pässinpään rinnalla. Toinen uhkakuva oli saada emän ja sen toisen varsan kaltainen satumainen tyhjäpää. Loppupeleissä totesimme narrin kanssa, että eiköhän Susirajan tontilla ole jo kaikki nähty ja siitä näkemästä vielä selvittykin, joten aivan sama, millaisen Luciferin seuraajan tai mistään ymmärtämättömän hölmön Inari aikanaan varsoo.

Kesävarsan syntymä sattui lämpimälle päivälle. Ei helteiselle (onneksi!), tuulikin vilvoitti mukavasti. Tiesimme Inarin varsomisen olevan lähellä, joten etenkin minä ravasin tuon tuosta laitumella katsomassa, joko nyt, joko nyt. Kunnes lopulta osuin paikalle juuri parahiksi toteamaan tilanteen olevan ohi Inarin nuorimmaisen haparoidessa pystyyn ankaran keskittynyt ilme sievillä varsankasvoillaan. Eivät ne nivelletyt tikut oikein totelleet! Ja montako niitä edes oli?!
Kävimme varsasta vähän epävirallista palaverintynkää, jonka seurauksena ostin pikkuisen itselleni. Sen tilisiirron turvin jyräsin nimi-ideani läpi (käytännössä narri antoi minun nimetä varsan, mutta haluaisin uskoa, että minulla on auktoriteettia sanoa se viimeinen sana edes johonkin). Emän nimeä mukaillen pienestä tammavarsasta tuli Siperiantiara, eli Siperia. Sintti, Tirppa, Tintti, Tirriäinen.. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Luonne

Ei tullut Siperiasta katseellaan tulipaloja sytyttävää antikristusta tai päivästä toiseen samoista asioista uudelleen hölmistyvää hupsua, vaan hyvinkin viisaan oloinen, ylväs tamma. Eikä edes sellainen kiukkuinen, kaikkia turvanvarttaan pitkin katseleva hapannaama, vaan ikääntyvän, maailmaa nähneen, reilun ja oikeudenmukaisen aristokraatin ylväydellä maailmaa katseleva hevonen. Voi kyllä, minä kehun ja kuvailen tätä hevosta varsin ylitsevuotavin sanoin, sillä Siperia on äärettömän hieno ja minulle varsin rakas. Olisi tämä ollut rakas ja ihana lohikäärmeenä sekä riemuidioottinakin, ei tässä siitä ole kyse. Myönnän kyllä, että hienokäytöksinen, viisas hevonen on ilo, kun sukuna on sellainen perinteinen susirajasirkus. Joka on sitten paras sirkus ikinä, ettäs tiedätte.

Siperiasta se sirkus jäi kuitenkin uupumaan. Pienestä pitäen tamma on ollut reipas, fiksu hevonen, nopeasti uutta omaksuva ja oppiva herranterttu, jota ei ole lässyttävä ja pusutteleva tätiomistaja haitannut. Jo maitovarsana raudikko hoksasi asioita nopeasti, esimerkiksi riimuun sekä talutettava olemiseen tamma oppi nopeasti. Emänsä kaikessa hölmistyneisyydessään oli mainio kontrasti..
Nykyään, ihan aikuisena hevosena, suslapseni on edelleen fiksu sekä oppivainen. Hyvin helppo hevonen, jonka kanssa arki sujuu jouhevasti eivätkä erikoisemmatkaan tilanteet saa sormea tai kaviota suuhun. Kengitys, raspaus, rokotus, kaikenlaiset taivutuskokeet sun muut menevät samalla rauhallisella rutiinilla kuin harjaukset, loimitukset, pesut ja varustamiset. Klippauskoneet, suihkepullot, kaivonkannet tai ihmeellisellä nuotilla mouruava tallikissa eivät aiheuta korvan lotkauttamista suurempaa reaktiota; nämä jutut on jo kertaalleen ihmetelty. Talutettaessa sekä lastaustilanteissa Siperian käytös on edelleen suorastan esimerkillistä, ja totta kai minä esittelen Siperian kaltaisia hevosia kovaan ääneen jonkun jupistessa jotakin takapajulalaisesta luonteenlaadusta.

The Kenttäratsu. Sukukin antoi olettaa, että tässä ollaan leipomassa yhden tähden peliä eikä mitään aloittelijaluokan entistä lupausta, mutta olen minä silti ylpeä, kun Siperia lunasti kaikki sukunsa sekä kasvattajiensa odotukset. narrikin on kehunut tamman ryhtiä, tapaa käyttää koko kroppaansa liikkuessaan sekä hyppytekniikkaa, vaikka mokoma olisi ihan hyvin voinut naljailla minun lunastaneen tallista jonkun jämäpalan ulos. Ja tällähän on suomenhevoseksi ihan hyvän mittainen kaulakin, ei sellainen olematon töpö. Muutenkin arvon Siperialla on rakenne kohdallaan, kaiken muun kauniin päälle. Liikkeetkin tasaista kasia tai jopa ysiä, enkä nyt kehu yksinäni. Pitkä, matkaavoittava, tasainen ja tahdikas askel, liike kaikissa askellajeissa väljää, suoraa ja ilmavaa, kantaa hyvin, notkea, pehmeät kauniit siirtymät, kokoaa hyvin.. No, saitte jutun juonesta kiinni.
Estetekniikka ei tosiaan jää heikommaksi, Siperia käyttää kaulaansa, selkäänsä sekä jalkojaan esimerkillisesti, on nopea ja huolellinen, avaa takaa, ponnistaa nopeasti, hyppää nopeasti ja pyöreästi, on tasapainoinen ja ketterä.. Rotunsa aatelia, omakehu tai ei.

Ihaninta Siperiassa ei ole tekninen erinomaisuus tai suuri kapasiteetti vähän joka osakokeessa, vaan sen rohkeus, rehellisyys, työmotivaatio, yhteistyöhaluisuus. Tamma on nöyrä muttei lapatossu, se antaa virheitä anteeksi ja kestää aloittelijoidenkin koeratsastukset, muttei anna mitään vähänkään vaativampaa ilmaiseksi tai suostu kannattelemaan suoritusta kokonaisen esteradan verran. Raudikko lähtee aina mielellään töihin nauttien kevyistä hölkkämaastoista siinä, missä hikisimmästä kouluväännöstä tai reippaimmista maastoestetreeneistä. Kaikki käy, kaikki on kivaa, ja tämmöisen hevosen kanssa sitä itsekin hymyilee kuin mikäkin idiootti ihan pikkujutuistakin. Siperian kanssa treenaaminen on yksinkertaisesti ilo, kuten ratsastuksen kuuluu ollakin. Ja ilo on kahta suurempi hevosen nauttiessa työskentelystä vähintään yhtä paljon.

Suurikaan yleisö tai pitkäkään matka ei Siperiaa jännitä. Se ihan rakastaa esiintymistä, eikä matkustaminen (oli matkantekoväline mikä tahansa, seura kelpaa muttei ole pakollista) tunnu olevan Siperialle kuin pakollinen välivaihe, jonka voi ohittaa olankohautuksella. Tamma syö, juo ja käyttäytyy vieraissa paikoissa aivan normaalisti, mistään ei huomaa, että sitä jännittäisi. Ratsastettavuuskin pysyy täsmälleen samanlaisena.
Yleisön edessä, näyttelykehissä kuin ratsastuskilpailuissa, Siperia kuitenkin säkenöi. Tammasta näkee, miten se tiedostaa saamansa huomion, ja voi, kuinka se katseista nauttiikaan!

i. VIR MVA Ch Hautavalkea ✝ YLA1, KTK-II, SLA-I, KERJ-I sh, tprn, 160cm*	ii. Herra Hauta ✝ YLA1, KTK-II, SLA-I, KERJ-I sh, m, 158cm*	iii. Iankaikkinen ✝ YLA1, SLA-I, KERJ-I sh, m, 164cm
		iie. Hiienhauta ✝ SLA-I, KERJ-I sh, trt, 157cm
	ie. Ch Hirttovalkea ✝ YLA1, KTK-II, SLA-I, KERJ-I sh, rnvkk, 159cm*	iei. VIR MVA Ch Aarnivalkea ✝ YLA1, KTK-II, SLA-I, KERJ-I sh, vkk, 153cm*
		iee. VIR MVA Ch Hirsipuutarha ✝ KTK-II, SLA-I, KERJ-I sh, trn, 163cm*
e. VIR MVA Ch Inarinkruunu YLA1, KTK-II, SLA-I, KERJ-I sh, rt, 161cm*	ei. Ch Kaunakohva ✝ KTK-II, SLA-I, KERJ-I sh, tprt, 161cm	eii. Mahlavuotos ✝ KTK-II, SLA-I, KERJ-I sh, vrt, 161cm
		eie. Ch Vihavalkea ✝ KTK-III, SLA-I, KRJ-I, ERJ-I sh, rtkm, 165cm
	ee. Ch Hallaviikate ✝ KTK-II, SLA-I, KERJ-I sh, prn, 156cm	eei. Myrskyviikate ✝ KTK-II, SLA-I, KRJ-I, ERJ-I sh, tprn, 160cm*
		eee. Ch Hankihenki ✝ YLA1, KTK-II, SLA-I, KERJ-I sh, rnpäis, 151cm

Siperia ei ole tarjolla jalostukseen.

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset. Tamma kilpailee kenttäratsastuksessa.

Spoiler:

Valmennukset & päiväkirjamerkinnät

Spoiler:

20.10.2021 Paras 4-vuotias
Inarin tyttärissä on selkeästi laatua. Louhenleuku on tehnyt upean kilpauran, se on selkeästi The Kilpahevonen. Siperia sekä toinen siskonsa, Tervatsarina, tuntuvat tulevan perässä. Siperiaa sekä Louhenleukua yhdistää emää fiksumpi luonne, siinä missä Tervatsarina on sellainen pyhä yksinkertaisuus. Ja kuitenkin suomenhevosten varsa-arvostelun kaksi luokkavoittajaa olivat nimenomaan Tervatsarina ja Siperia, kumpainenkin myös ikäryhmänsä koulukokeen paras. Kyllä me Miljan kanssa olimme ihmeissämme!

Siperia oli tilaisuuden paras kolmesta nelivuotiaasta, ja voitti toiseksi tulleen pienellä, muutaman pisteen kaulalla. Luonteestaan tamma sai komeat 19/20 pistettä, mistä olen kaikkein ylpein. Toki myös muut korkeat pisteet sekä koulukokeen voitto lämmittävän mieltä, mutta silti olen kaikkein ylpein tammani todella kovista luonnepisteistä. Tällä tuloksella on hyvä lähteä kohti seuraavia etappeja, jotka ovat kantakirjaus, suomenhevosten ikäryhmäkilpailut sekä kenttävarsojen laatuarvostelu. Siperia 4v pääsee kertaheitolla reissaamisen sekä tapahtumissa toimimisen makuun ennen varsinaista kilpauraa!

31.10.2021 Kantakirjatamma
Tässähän ihan halkeaa ylpeydestä! Minun Siperiani, KTK-I komealla 83 pisteen tuloksella! Tietenkin olisin tyytyväinen mihin tahansa palkintoon, jo kolmonen kertaa hevosen olevan ihan hevosen näköinen. Toki olen tiennyt Siperian olevan hyvännäköinen, korrekti suomenhevonen (johan näitä on kasvattanut ja tuomaroinut niin näyttelyissä kuin kantakirjassakin, joten kyllähän tässä jotain silmää pitääkin olla). Ehkä olen pelännyt laittavani jotain ruusunpunaista kasvattaja-omistaja -lisää arviooni, mutta myönnän; ykköstä minä tammalleni lähdinkin hakemaan. Kilistelimme narrin kanssa seuraavana päivänä vähän kalliimman merkin kahvia sekä söimme ihan liikaa pullaa ja possun mallisia ruskeita pipareita (ensimmäinen koe-erä joulua ajatellen). Siperia taas sai vähän ylimääräisiä herkkuja, kuivattua leipää, porkkananpaloja ja sen sellaista, vaikka tokkopa raudikko tajuaa, mistä hyvästä sitä nyt lahjottiin.
Erinomaisen tuloksen lisäksi olen äärettömän ylpeä tammani käytöksestä! Siperia oli koko päivän hyvin rauhallinen, esiintyi kehässä kaikin puolin edukseen eikä muutenkaan tehnyt mitään, mikä olisi lyönyt sille sellainen perinteisenkliseisen Susirajaleiman takamukseen. Nelivuotias kantakirjatamma, lupaava kenttähevosen alku.. Voi, kun tulevaisuus jatkuisi yhtä ruusuisena kuin mitä Siperian elämä ja menestys on tähän mennessä ollut!

30.06.2022 Eräänkin ~~velvoitetyöllistetyn~~ hevosenhoitajan Tirriäiskokemus, kirjoittanut Veera R.
Olin Lissun kanssa sopinut meneväni liikuttamaan tämän suokkitammaa tämän nauttiessa aurinkoisesta kisaviikonlopusta hevosenhoitajana toiselle hevoselleen, jota lainaratsastaja ratsasti kenttäkilpailuissa pohjoisemmassa Suomessa. Lissun hevosista ei oikein aina tiennyt, että oliko ne lintuja vai kaloja, mutta tämän se oli kyllä luvannut olevan rehti suomalainen. Lissulta olikin aamulla pudonnut viesti WhatsAppiin jo ennen kuin olin edes herännyt.
”Nii hei ku meet sitä Tirppaa liikuttaa, nii se on niist laitumen tammoista sit se rautias, jol on musta nahkariimu. Ei siel taida muita rautiaita olla, jolla olis nahkariimu raaskittu päähän jättää. Riimunnaru on siin portil se musta nahkane ketjunaru, riittää ku pistää vaa suoraa riimuu kii – ei se mitää ketjua nimittäi, mut se o ainoo riimuu mätsäävä naru. Varusteet löytyy varustehuoneesta nimetyiltä paikoiltaa, ei tarvii suojia, jos et aio mennä jotai jorpakkolenkkiä. Sutase sille vettä niskaa sit lenkin jälkee, jos yhtää hikoo. Ei tarvii kuivata, ku voi käydä ottaa sit itte luonnon omat ötökkämyrkyt laitumel, eli mutaa pintaa. Soita jos tulee jotai kysyttävää, viestejä en varmaa edes huomaa. Kiiiitti!”
Tavasin viestiä muutaman kerran samalla, kun pyyhin unihiekkoja silmistäni. Käänsin vielä hetkeksi kylkeäni ja jatkoin unia – saa kaikki päivän aktiviteetit odottaa vielä hetken.

Muutaman tunnin päästä parkkeerasin autoni tallin pihaan. En vielä jaksanut vaihtaa ratsastushousuja tai muita kamoja päälle, joten kävin viskaamassa ne vain talliin odottamaan. Samalla törmäsin yhteen tallitytöistä, jolta varmistin vielä, että olinhan ymmärtänyt oikein, että millä laitumella tammat olivat. Tämä vahvisti tietoni oikeaksi. Kasasin Tirpan kamat jo hoitopaikalle odottamaan, jotta ei tarvitse sitten hevosen paikalla ollessa niitä etsiskellä. Sään ollessa erittäin lämmin mieleni teki kysyä, olisiko maneesi vapaana, mutta olin luvannut sen viedä nimenomaan maastoon, joten en uskaltanut lähteä omistajan tahtoa uhmaamaan. Tämän jälkeen lähdin tallustamaan kohti tammojen laidunta – tietenkin sitä kauinta laidunta mikä tältä tallilta löytyi.

”Hoi Tirriäinee!” kajautin heleällä kauniilla äänelläni laitumen portilta kauempana laiduntavalle suokkitammojen laumalle, josta kaikki nostivat päänsä maasta ja katselivat, että kuka tolvana se sieltä nyt tulee onneaan yrittämään. Yksi vilkaisu minuun päin riitti jokaiselle ja päät laskeutuivat takaisin maan antimien pariin. Onneksi näille oli riimut jätetty päähän, joten hevosen värin ja riimun värin tietäessäni, osaisin Tirpan sieltä tunnistaa. Nyt pitäisi jaksaa vain kävellä lähemmäksi katsomaan kuka se näistä oli, kun en näin kaukaa mitään riimun värejä erottanut. Siinä kävellessäni löysin matkaani yhden irtokengänkin, jonka toivoin kovasti kuuluvan jollekin muulle, kuin päivän ratsulleni. Poimin sen mukaani, jotta voivat tallilla arvuutella ja pistää vedonlyönnit pystyyn, että kenen hevonen on Tuhkimoksi alkanut.

Lähemmäksi päästyäni muutama uskalias lähti minua kohden, luultavasti herkkujen toivossa. Näistä kukaan ei kumminkaan ollut hakemani Tirppa, mutta pian bongasin sen turpa maahan liimattuna kauempana raivokkaasti nyhtämässä evästä kitusiinsa. Se ei kerennyt elettäkään tekemään, kun olin jo saanut sen narun päähän kiinni ja tamma katseli hämillään, et ”Häh? Ai töihi pitäis lähtee? Mut mää tulin tänne vasta kaks päivää sit, nii en oo vielä kerenny halkee täst ruuan määräst! Tiiäks ku se o niinku go big or go home ja mä en oo vielä yhtää valmis poistuu mestoilt”. Huoh. Hetken jaksoin hinata hangoittelevaa tammaa perässäni, ennen kuin komensin sitä tosissaan nostamaan päänsä maasta. Tämän jälkeen minulla olikin loukkaantunut, pää pilvissä kulkeva sipsuttelija narun päässä – parempi sekin tällä kertaa. En oikein tuntenut Tirppaa, vastahan me tavattiin, mutta näytti vähän siltä, että se oli saanut tehdä mitä haluaa ja ei ollut kovasti tottunut komenteluun. Ihan asiallinenhan tämä tuntui olevan, mutta silti just semmoinen tätiomistajan kultalusikalla ruokittu mussukka tuntui olevan kyseessä. Mutisin kyllä siinä kävellessäni, sen kultalusikan käyneen muuallakin tämän kohdalla...

Tirppa nuokkui melkeinpä koko hoitosessiomme ajan, ilmeisesti tallissa oli mukavan viileä ja ötökätöntä, niin tehotirsoille oli hyvä hetki. Sainpahan hyvin sen putsattua lomalla hankituista pöllyistä. Kaviot se nosti hyvin laiskasti ja sainkin habaa tosissaan käyttää saadakseni jalat ylös ja kaviot puhtaaksi. Satulavyön kanssa vähän sain puhkua ja puhallella, jotta sain sen ensimmäiseen reikään sujahtamaan. Meinasin jo suitsia alkaa laittamaan, ennen kuin muistin, että minunkin pitäisi varustusta vaihtaa. Tirppa saikin hetken yksinään seistä odottelemassa, kun kävin pistämässä itseni kuntoon. Tässä kohtaa räpelsin myös SportsTrackerin valmiiksi puhelimeen mittaamaan matkamme pituutta ja kulutettuja kaloreita – kaikki liikunta mistä ei dataa saa ylös ja someen esille, niin on hukkaan heitettyä. Tamma tarvitsi enää suitset päähän ja sitten olimmekin molemmat lähtövalmiita.

Auringon säteet grillasivat nahkaa sen verran tehokkaasti ihan vain kävellessäkin, että mitään hurjan reipasta lenkkiä emme tulisi tekemään. Tirppa käveli hieman laiskasti poispäin tallilta ja päästi muutaman oikein kimeän hirnahduksen kavereilleen alkumatkasta, mutta rentoutui päästyämme ehkä noin kilometrin päähän. Metsän siimeksessä oli hieman viileämpää, joten siellä otimme hieman ravilla ötököitä pakoon. Olin unohtanut myrkyttää meidät kummatkin ötököitä vastaan, joten tyhmästä päästä kärsii nyt molempien kropat. Ravipätkän jälkeen nappasinkin koivusta oksan, jolla oli hyvä huitoa ötököitä kauemmas. Tirppa ei onneksi näyttänyt olevan kovin herkkis, kun sain senkin korvista ja hännäntyvestä risulla huitoa ötökät pois ilman järkytystä. Lenkkimme aikana ei tapahtunut oikein mitään kummoista. Otimme pari laukkapätkää ja ravipätkiä aina, kun ötököitä alkoi tuntuvan olevan liikaa ympärillä. Muuten käppäilimmekin vain rauhaksiin. Tirppa yllätti minut oikein rentoudellaan ja mukavalla ratsastettavuudellaan.

Reilun tunnin höntsämaaston jälkeen olimme takaisin tallilla. Meistä molemmista olisi voinut varmasti ämpärilliset hikeä puristaa, sen verta märkiä oltiin kumpikin. Riisuin tammalta varusteet ja kävin laittamassa sille mashiä, suolaa ja elektrolyyttejä sisältävän mehun valmistumaan. Tämän jälkeen suunnattiinkin pesupaikalle ja tamma sai mukavan viilentävän pesun, josta se tuntui nauttivan suuresti. Huomasin ötököiden purreen sen takajalkojen välistä pienen alueen verille, joten siihen laitoin hieman haavavoidetta. Tamma sai pesarissa hetken odotella, kun hoidin sen varusteet pois ja vaihdoin omat vaatteeni kevyempiin. Sitten palkitsin tamman urheilujuomallaan, josta puolet se roiski tallin käytävälle, mutta kyllä osa upposi suusta alaskin.

Matkalla takaisin laitumelle tamma sai näykkiä tien pientareelta hieman voikukkia, kun selkeästi teki nälkäkuolemaa jo, kun en lenkillä ollut sen antanut syödä yhtään. Olin sen verta iloisella tuulella hyvin sujuneesta lenkistä, että mieleni ei tehnyt palauttaa Tirppandeerusta ollenkaan laitumelle, vaan pistää auton takaluukkuun ja viedä kotiin. Mut Lissulle en kyllä myönnä, että tykkäsin tästä hevosesta. Se nimittäin käyttäisi kyllä tilaisuutta hyväkseen ja löytäisin itseni tämän vakiliikuttajana, -hoitajana ja ties minä vielä, joka tarkoittaisi sitä, että hyppäisin pian päivittäin sen hevosia hoitamassa. Saapuessamme laitumenportille, oli siellä melkoinen ruuhka kaikkien ollessa pakkautuneena juuri tähän nurkkaan siestaa viettämään. Jouduinkin olemaan melko tarkkana, että sain Tirpan portista sisään ja ettei ketään päässyt ulos tungeksiessaan siinä. Katselin hetken hevosia, jotka tyytyväisenä nuokkuivat, välillä vähän häntäänsä heilauttaen, ennen kuin suuntasin takaisin tallia kohti.

12.11.2024 Muuttopohdintoja ja muuta hölinää
On joko hauskaa tai surkuhupaisaa, miten monella eri tallilla hevoseni oikein asuvat. Ylläpitodiilit sun muut erikseen, silloin nyt on ihan luonnollistakin ettei hevonen majaile Susirajan tai Tuonisen karsinoissa. Sintti-Siperiani asustaa pienellä takapajulalaisella yksityistallilla, ja ihan itse liikutan tammani. Vaikka Tuonisen talli on varsin täynnä, olen silti pohtinut yhden (asiakas)paikan uhraamista, jotta saisin ainakin Siperian omaan talliini, sillä onhan tilanne todella typerä sekä aikaa vievä. Mutta katsoo nyt, en minä ennen vuodenvaihdetta tee mitään lopullisia ratkaisuja, tässä on hirveän paljon muutakin puuhaa.

Yksi suurimmista syistä Siperian kotiin tuomiseen on mahdollinen siemennys. VSR:n cupeista tammalla on seitsemän sijoitusta eli vähän enempikin kuin mistä rotulaatuarvostelu palkitsee, ja vaikka tieten mieluusti kilpailenkin Siperian kaltaisella hevosella KERJ:n cupeissa sekä muissa kenttäkarkeloissa niin kyllähän tämän voisi hissukseen jättää mammalomalle. Haluan itselleni Siperian varsan, ja toivon mukaan saan jokusen myytyäkin – olisi sääli jättää näin hienon tamman varsamäärä vain yhteen! Enkä ole edes kovin räikeän puolueellinen tämän mielipiteen kanssa.

Noin yleisellä tasolla tammalle ei kuulu mitään, mikä tässä yhteydessä on ainoastaan hyvä asia. Sairastelut, liikuntatapaturmat, irtokengät ja säilöheinäripuli sun muut ikävyydet ovat suopeasti jättäneet hevoseni rauhaan, Siperia tulee loistavasti toimeen tallin muiden hevosten kanssa eivätkä sen loimetkaan ole vaatineet korjaamista. Tavallista, mukavaa arkieloa, helppoa olemista ja elämistä onnistuneine ja vaisumpine treeneineen, kivoine maastoreissuineen ja satunaisine tympeine päivineen, kun joko minun tai hevosen mielenkiinto on ollut jossain hyvin kaukana siitä mitä ikinä teimmekään. Ei elämä ole jatkuvaa ilotulitusta ja merkityksellisiä tapahtumia toisensa perään, eikä tarvitse ollakaan. Tämä tasainen, kuitenkin onnellinen arki on aivan ihanaa, kisareissut sun muut kyllä nostavat sykettä sekä aiheuttavat vatsanpohjan kutkutuksia aivan riittämiin. Sinttiseni on terve ja onnellinen, heinämahaakaan ei ole kertynyt, joten omistajatädin on helppo hymyillä.