Iankaikkinen VH14-018-0293
30.07.2016 30-vuotias kenttäkuninkaallisemme siirtyi vihreämmille niityille. Kiljua jää kaipaamaan koko talliväki.| Nimi | Iankaikkinen "Kilju" | Kasvattaja | Ville Vatanen, Suomi |
| Rotu, sukupuoli | suomenhevonen, ori | Omistaja | Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701) |
| Säkäkorkeus, väri | 164cm, musta | Meriitit | YLA1, SLA-I, KERJ-I |
| Syntynyt, ikääntyminen | s. 16.07.2013, 30v satunnainen (3v 03.10.2013) |
Painotuslaji, koulutustaso | kenttäratsastus he A / 105cm / 100cm / CIC1 |
25.1.2016 Kilju sai (kuvitteellisen) kruunun päähänsä; KERJ-I -palkinnon myötä. Pistesaalis orillamme oli komeat 102p., tässä kelpaa röyhistellä rintaansa!
25.05.2016 orimme sai lisää mainetta ja kunniaa YLA:n tilaisuuksista; hienot 101,5p. ja YLA1!
20.07.2016 Kilju-pappa edusti rotunsa laatuarvostelussa saaden hienot 101p. ja SLA-I palkinnon. Meidän oma hieno ja komea oriherra.
Ok leimat. Hyvä pää, hieno orikaula, iso pitkäpiirteinen säkä, ok lavat, pitkärunkoinen, takaosa saisi olla vahvempi, pitkäjalkainen, pitkähköt vuohiset.
© narri
Luonnekuvaus
Kiljua on monet kerrat verrattu borzoihin orin luonteen ja olemuksen vuoksi. Musta suomenhevonen on aristokraattinen, ylväs olento, jonka olemuksesta kuvastuvat rauha ja pidättyväisyys, varmuus ja pelottomuus. Ori on viileän etäinen vieraille ihmisille ja osin tutuillekin, sillä - toisin kuin borzoit - Kiljulla ei ole mitään tarvetta olla miellyttävä tai tottelevainen, mikäli se pitää käskijäänsä itseään huonompana. Aika usein se pitää.
Tiedä sitten onko Kiljulla noussut ulkonäkö tai narsismi tai iltakaurat päähän, mutta käytös on kuin siniverisimmällä aristokraatilla joka on laskettu rahvaan sekaan. Kilju ei missään nimessä ole huonokäytöksinen, riehuva tai ilkeä mulkvisti, hevonen vain osaa olla toisinaan... haastava ja hyvin yhteistyökyvytön.
Tässä on hevonen, jota ei voisi vähempää kiinnostaa jotkut rapsutukset ja paijaukset. Kilju ei kaipaa pönkitystä egolleen (kaikkea muuta, jonkun pitäisi vähän puskea orin paisunutta egoa johonkin koloon) eikä se muutenkaan pidä soveliaana sitä, että rahvas tulee ja lääppii. Pelkkä harjaaminen voi olla rakettitiedettä, sillä liian pehmeitä harjoja sekä niillä kutittelua kritisoidaan jalkaa polkemalla. Mitä kovempi harja, sen parempi, ja harjalla kyhnääminen kelpaa aina, vaikkei sormin rapsuttelu olekaan mistään kotoisin. Pesari on paha paikka, sinne ei mennä kuin pakottamalla. Hänen Majesteettinsa inhoaa vettä ja kastumista, ja jollei oria osaa komentaa se ei tasan mene pesarille kasteltavaksi.
Talutettaessa Kilju kävelee liioitellun hitain, korkein liikkein, mikä aiheuttaa tirskuntaa muissa ja huokailua taluttajassa. Mikäli oria hoputtaa turhan paljon, se ei tasan liiku mihinkään vaan kasvattaa juuret ja jää paikoilleen seisomaan. Kilju kulkee talutettavana tasan omalla aikataulullaan, ja jos sitä hoputtaa saa todeta kävelevänsä ilman hevosta.
Lastaus ja kuljetus sujuvat rutiinilla, ei mitään jännää niissä. Kilju menee asiallisesti koppiin/rekkaan ja tulee ulos yhtä asiallisesti, kuljetettavana olo on yhtä jännää kuin omassa karsinassa oleminen. Kilju on aivan liian kuninkaallinen hermostuakseen siitä, että sitä viedään muualle näytille.
Kiljun ratsastaminen on parhaimmillaankin haastavaa ja pahimmillaan lähes mahdotonta. Ylväs, aristokraattinen ori ei koe oikein mitään arvolleen sopivaksi ja kokee ratsastajan yleensä turhana painolastina. Hevosen ei kannata pelätä pukittelevan tai hyppivän pystyyn, sellainen nyt ei varsinkaan sovi Kiljun arvolle. Se on kuitenkin äärettömän taitava kasvattamaan kavioihinsa juuret ja jämähtämään paikalleen silloin, kun ei halua tehdä jotain tai siltä on pyydetty liian ronskisti. Ori tekee asiat omalla aikataulullaan, ottaa hoputuksesta nokkiinsa ja käyttäytyy ylipäätään niin, että hän suvaitsee tehdä nyt näin. Kiljun selässä saa huokailla ja kiristellä hampaitaan, kun avut tuntuvat kaiken aikaa kaikuvan kuuroille korville. Hevosta on pakko ratsastaa silkkihansikkain, sillä liian kovista otteista se ei varmasti tee mitään. Eikä aina niistä kevyistäkään, mikä luo yleensä lähes vastustamattoman halun sanoa hevoselle rumasti. Siitä ori kuitenkin sydämistyy enemmän.
Kyllähän Kilju osaa ja tekeekin aina silloin tällöin. Orin voi saada työskentelemään ja kun se tekee töitä, se myös tekee töitä. Aristokraattinen, näyttävä ori on täsmällinen, karismaattinen katseidenkääntäjä joka toimii vain ja ainoastaan kevyin avuin ratsastaen. Kun Kilju toteaa, että tämä voi mahdollisesti sopia Hänen Majesteetilleen orin selässä on kuin seitsemännessä taivaassa. Herkkä ja taitava hevonen palkitsee ratsastajansa moninkertaisesti - kuin kuninkaallinen.
Hyppääminen Kiljulla aiheuttaa usein kentän laidalla tirskuntaa. Arvokkaasti askeltava ori ei toki näytä ensimmäisenä esteratsulta, mutta se hyppää sujuvasti reilua metriä radalla, yksittäisenä sillä on kokeiltu toistaiseksi vain 115cm. Kilju ei kuitenkaan esteradallakaan siedä vauhdin huumaa - se liikkuu omaan tahtiinsa, oli se sitten reipas tai ei, ratsastajan kovat avut saavat aikaan totaalikieltäytymisen ja hoputtaminen jarruttaa menoa entisestään. Ratsastajalla on oltava herkät näpit hevosen mielialojen suhteen ja niitä on mukailtava. Hieman roisimmalla päällä (jos Kiljun korvat ovat peräti hörössä) sen saa kulkemaan nätisti pyytämällä hyvää, reipasta ja uusintakelpoista ratavauhtia. Sen sijaan orin ollessa ylväässä mielentilassaan sen kanssa on tyydyttävä hevosen määräämään tempoon ja annettava hienovaraiset suuntaohjeet. Hyppytekniikka on kohtalainen, laukka melko hyvä ja Kiljulla on silmää esteille.
Maastossa on syytä suosiolla letittää Kiljun jouhet, sillä niin neitimäiseltä kuin se vaikuttaakin ori ei etene senttiäkään, jos sen jouhet ovat kasa takkua ja takiaista. Ori on täysin maastovarma, se ei säiky mitään - ei kaiketi sovi sen arvolle - eikä se kompuroikaan juuri koskaan. Ratsastajan on osattava maastossa istua hiljaa ja hevosta häiritsemättä, kuten muulloinkin, hermostua ei saa ja hevosta on käsiteltävä silkkihansikkain. Kilju on myös maastossa varma ja tarkka hyppääjä, jonka kanssa on ilo maastoilla niin kauan, kun ori suvaitsee toimia.
Yllättävää kyllä vieraassa paikassa Kilju toimii hieman paremmin kuin kotona, ainakin jos kisat ovat tarpeeksi isot. Kaiketi se kokee olevan arvollensa sopivaa, että Häntä käydään näyttämässä kodin ulkopuolellakin. Oli häly millainen tahansa, ori käyttäytyy aina viileän arvokkaasti. Se ei anna sellaisten pikkuseikkojen kuin muiden hevosten, kovaäänisten tai yleisön häiritä aristokraattista olemustaan. Ainakaan Kiljun kanssa ei tarvitse pelätä hevosen lentävän tuulen ja aplodien mukana läheiseen metsikköön. Ratsastaa hevonen on haastava, kuten kotonakin, mutta pistää hieman enemmän mukaan esitykseensä. Se saattaa jopa sietää ratsastajan pikkuvirheet, jos kokee saavansa yleisöltä tarpeeksi ihailua. Roisia ratsastusta Kilju ei kuitenkaan kisapaikallakaan siedä, vaan sen kanssa pitää edelleen toimia siististi ja hevosen ehdoilla. Tulosta kuitenkin syntyy tällä reseptillä ja se lienee tärkeintä.
Sukutaulu
| i. Ikiaikainen evm, sh, m, 166cm |
ii. Ikiuninen evm, sh, m, 168cm |
iii. Ikivaivainen evm, sh, trt, 161cm |
| iie. Unentuoja evm, sh, m, 163cm | ||
| ie. Neiti Aika evm, sh, trn, 162cm |
iei. Kellokoneisto evm, sh, rn, 167cm | |
| iee. Neiti Kevät evm, sh, vrt, 161cm | ||
| e. Valonkantaja evm, sh, m, 163cm |
ei. Valolaikku evm, sh, vrn, 166cm |
eii. Kimaltaja evm, sh, rn, 166cm |
| eie. Lasitus evm, sh, rt, 163cm | ||
| ee. Ihmeruusu evm, sh, m, 159cm |
eei. Vaalijankaunis evm, sh, vrt, 162cm | |
| eee. Valioihme evm, sh, rn, 154cm |
i.
i. Ikiaikainen oli ryhdikäs, komea musta kenttäori. 166cm korkuinen hevonen oli rakenteeltaan pikkuvikainen (vähän sanomista jalka-asennoissa, pieni pää ja paksu kaula ym. epäsopusuhtaisuuksia), mutta orin ryhti, hyvä lihaksisto, tapa olla ja etenkin liikkeet huijasivat monia pitämään Ikiaikaista paremman näköisenä kuin se todellisuudessa olikaan. Viileän etäinen, joka tilanteessa rauhallinen ja upseerimaisen jämäkkä ori kisasi kenttää CIC1-tasolla vuosikaudet tehden loistavaa tulosta niin koulu- kuin rata- ja maastoesteosuuksilla. Ikiaikainen voitti tai sijoittui lähes jokaisissa kisoissa, joihin osallistui, ja oli aikansa menestyneimpiä CIC1-tason kenttäratsuja. Tahdikkaat, lennokkaat liikkeet ja hyvä hyppytekniikka sekä radoilla esiin tullut temperamentti ja voitontahto tekivät Ikiaikaisesta loistavan kilparatsun.
Oria on käytetty jalostukseen säästeliäästi, eikä sillä ole kuin kaksitoista varsaa. Ikiaikainen on periyttänyt erittäin vahvasti luonnettaan ja liikkeitään, osin myös ryhtiään ja pikkuvikaista rakennettaan. Orin jälkeläiset ovat järjestään kilparatsuja, niiden luonne ei kestä hyvän mielen maastomopon virkaa.
ii. Ikiuninen, musta, 168cm korkuinen kenttäori, oli harvinaisen hyväliikkeinen (kantakirjauksessa käynti- ja ravipisteet 9, laukka 10), komea ratsuhevonen. Hitaasti lämpenevä, hivenen sisäänpäin kääntynyt ori ihastutti CIC1-kenttäradoilla, vei suomenhevosten kenttämestaruuden mukanaan kolmena vuonna ja pärjäsi myös rataesteillä ja koulukentillä. Ikiuninen vaati jämäkän käsittelijän ja ratsastajan, sillä hiukan pidättyväisestä luonteestaan huolimatta ori vei arempia tai osaamattomampia ihmisiä miten tahtoi. Kiitos ryhdikkään, sopusuhtaisen ratsun rakenteensa, loistavien liikkeidensä ja kilpailunäyttöjensä, Ikiuninen kirjattiin KTK-I -palkinnolla. Valitettavasti orin hyppytyylissä oli toivomisen varaa, vaikka 110cm esteradat sujuivatkin leikiten.
Siirryttyään jalostuskäyttöön Ikiunisesta tuli hetkeksi muotiori paitsi suorituskykyä, myös väriä hakeville. Orin jälkeläisistä löytyykin paljon mustia, ruunikoita ja ruunivoikkoja, mutta onneksi myös loistavia suoritushevosia etenkin kenttäratsastuksen saralla. Ikiuninen periytti vahvasti ryhdikästä, sopusuhtaista rakennettaan sekä hyviä liikkeitään, jonkin verran myös luonnettaan ja rakennettaan. Ori eli 32-vuotiaaksi asti ennen kuin kuoli omaan karsinaansa.
iii. Ikivaivainen oli 161-senttinen, tähtipäinen monitoimiratsu. Niin kenttää, rataesteitä kuin kouluakin kilpaillut tummanrautias ori sai kehuja etenkin ravistaan ja hyppytekniikastaan laukan ollessa valitettavan vaatimaton askellaji. Ori kokosi itseään hyin, kantoi itsensä hienosti ja etenkin lisätyssä ravissa Ikivaivainen oli upea näky. Valitettavasti oria ei koskaan kantakirjattu, vaikka sen rakenteessa ei isompia vikoja ollutkaan ja Ikivaivaisen kilpailunäytöt olivat erinomaiset. Luonteeltaan raudikko oli nöyrä, miellyttämisenhaluinen ja reipas, esteillä ja maastossa hivenen kuumuva. Oria piti osata komentaa, kun sillä ratsasti, muuten hevonen oli hyvin lauhkea käsitellä, kaiken kaikkiaan järkevä ja hyväkäytöksinen hevonen. Monipuolisesti kisannut ori pärjäsi etenkin kenttäratsastuksessa ja rataesteillä, kouluradoilla vaatimaton laukka rokotti kokonaispisteitä.
Ikivaivainen ei ollut erityisen suosittu jalostusori, mutta sillä oli ihailijansa. Raudikolla on 34 varsaa, jotka perivät isänsä monilahjakkuuden ja kapasiteetin. Omistajasta riippuen Ikivaivaisen jälkeläisiä löytyy kansallisen tason kilparatsusta ratsastuskoulun tuntipuksuun ja maastomoposta tavoitteellisempaan harrasteratsuun. Ori lopetettiin 26-vuotiaana jatkuvien selkävaivojen vuoksi.
iie. Unentuoja oli musta, herasilmäinen läsipää tukkajumalatar, niitä hevosia, joiden kuvia pikkutytöt leikkelivät lehdistä ja huokailivat onnesta. 163-senttinen tamma oli hyvin rauhallinen, jopa passiivinen, ja viileän etäinen niin ihmisille kuin muille hevosille. Unentuoja oli helppo, asiallinen käsitellä, ratsuna tamma vaati pehmeäapuisen, eleettömän ratsastajan, että teki yhtikäs mitään. CIC1-tasoinen kenttäratsu kilpaili ympäri Suomea tehden tasaisen hyvää jälkeä. Aikansa huippuja tamma ei ollut, hyvää keskikastia kylläkin, mutta Unentuoja jäi kaikkien mieleen ulkonäöllään ja hyvällä laukallaan. Tasaisen varma suorittaja, joka teki hyvää jälkeä kerta toisensa jälkeen jokaisessa kenttäratsastuksen osakokeessa. Unentuojan vahvuus oli sen ryhdissä ja rungon mallissa, kantakirjapalkinnoksi tuli KTK-II.
Ensimmäinen varsa jäi Unentuojan viimeiseksi; tamma sai pahan kohtutulehduksen, joka eteni kaviokuumeeseen ja elimistön myrkytystilaan aiheuttaen Unentuojan kuoleman. Tamman ainoa jälkeläinen, orivarsa Ikiuninen, kasvoi toisen tamman avulla ja myöhemmin seurasi emänsä kavionjälkiä kenttäradoille. Unentuoja periytti pojalleen värinsä ja hyvän ratsuhevosen laukkansa.
ie. Neiti Aika (tummanruunikko, 162cm) herätti kiinnostusta heti varsana. Hyvärunkoinen tamma sai järjestään I-palkintoa varsanäyttelyissä, ja aikanaan tamma kantakirjattiin I-palkinnolla ratsusuunnalle. Vireä, hyvin tammamainen (ja kiimassa äärimmäisen kiukkuinen) Neiti Aika tarvitsi kovan kuolaimen, koska kovakalloinen hevonen ei yksinkertaisesti kuunnellut pidätteitä, jos suussa oli vaikkapa nivelkuolain. Kovalla kuolaimella Neiti Aika toimi kuin ihmisen mieli, pehmeät avut riittivät ja hevonen teki töitä mielellään. Helppojen luokkien sankaritar voitti kertaalleen suomenhevosten kenttämestaruuden, voitti ja sijoittui monet kerrat pienemmissä kisoissa ja teki muutenkin loistavan uran. Vahvimmillaan Neiti Aika oli rata- ja maastoesteillä, ravurimainen ravi pudotti kouluosuuden pisteitä.
Tammalle valittiin sulhasiksi menestyneitä kenttäoreja, ja varsat myytiin emän alta kenttäratsastajille. Neiti Ajan varsat ovat hyvärakenteisia, kapasiteetikkaita kilparatsuja (helppo / CIC1), joilla on vahva, hyvä laukka ja erinomainen hyppytyyli. Tammaa arvostetaan kenttähevosten suvussa etenkin orijälkeläistensä kautta, tammajälkeläisten menestyminen ja periyttäminen kun on ollut vaatimattomampaa. Neiti Aika lopetettiin 24-vuotiaana vaikean ähkyn vuoksi.
iei. Kellokoneisto, 167-senttinen ruunikko, oli raviradoilla napakan uran tehnyt ori; mahtavan koelähtöajan paukutellut Kellokoneisto sai ikuisen kilpailukiellon ensimmäisissä raveissaan, kun häiriökäyttäytynyt hevonen todettiin vaaralliseksi muille valjakoille, ohjastajalleen ja itselleen. Kimpaantunut omistaja myi orinsa pilkkahintaan, ja muutaman vuoden kiertolaisuuden jälkeen Kellokoneisto päätyi myyntitallin kautta nuoria hevosia kouluttavalle kenttäratsastajalle. Mies tykästyi ruunikkoon ja koulutti Kellokoneistosta oman kilpatykin, jonka kanssa aikanaan voitti suomenhevosten kenttämestaruuden kolmena vuonna peräkkäin. Helpoissa luokissa loistanut, aikansa ehdoton kenttätähti oli kärryjen edessä katastrofi, mutta ratsuna helppo, kuuliainen ja äärimmäisen fiksu tapaus. Kellokoneistoa kehuttiin rehelliseksi, sopivan varovaiseksi ja yritteliääksi. Ravurin ravi, mutta yllättävän hyvä laukka, aika keskinkertainen runko mutta loistavat jalka-asennot.
Kiitos suoritustensa ja omistajansa hehkutuksen, Kellokoneisto sai valtavan suosion siirryttyään siitoskäyttöön. Orilla on satakunta varsaa, harrastehevosista kisapeleihin. Ori periytti hyvin vahvasti liikkeitään ja jalka-asentoaan, sekä hyvää, tasapainoista hyppytekniikkaansa. Kellokoneisto kuoli omaan karsinaansa 31-vuotiaana vanhuuteen.
iee. Neiti Kevät oli kenttä- ja esteratsu henkeen ja vereen, vieläpä todella hyvää tulosta tehnyt sellainen. 161-senttinen vaaleanruunikko tamma oli bongattu irtohypytystapahtumasta, johon se oli kolmivuotiaana kärrätty. Menestynyt kenttäratsastaja osti Neiti Kevään, tuntematonsukuisen mutta todella hyvärakenteisen tulevaisuuden lupauksen. Tammasta tuli CIC1-kenttäratojen menestyjä ja suomenhevosten kenttämestari useammaksi vuodeksi. Esteradoilla Neiti Kevät teki tulosta 110-120cm radoilla, yksittäisesteenä ylittyi 140cm okseri. Vaaleanruunikko tamma oli korrektirakenteinen, kaunis ratsutyypin tamma, ja tamman vielä kilpaillessa se kantakirjattiin KTK-I -palkinnolla; pisteet olivat erinomaiset jokaiselta osa-alueelta. Neiti Kevät oli mutkaton hevonen, lempeäluontoinen ja lauhkea käsitellä, mutta ratsuna vaati vähän kovempaa rautaa suuhun ja jämäkän ihmisen selkäänsä, että tamma teki mitä ratsastaja halusi eikä mitä se itse halusi.
Tamman varsat herättivät suurta kiinnostusta, ja kaikki myyntiin laitetut menivät kaupaksi saman tien. Neiti Kevät teki yhteensä kuusi varsaa, joille tamma periytti erittäin vahvasti rakennettaan. Jokainen tamman varsoista on kilpaillut, yleensä kenttä- tai esteradoilla, mutta kaikkien kapasiteetti ei ole yltänyt samaan kuin emällään. Neiti Kevät kuoli 27-vuotiaana.
e. Valonkantaja, musta lyhtypäinen ja sukkajalkainen 163cm korkea tamma oli sanalla sanottuna kaunis hevonen. Hieman jykevämmänpuoleinen, ryhdikäs hevonen jolla kuitenkin oli selkeä tammaleima. Edes mitään isompaa rakennevirhettä ei Valonkantajasta löytynyt, vaikka toki pikkupuutteita (sapelihakuisuutta, huipukas lautanen, takasissa pystyt vuohiset) ja se kiskoikin jo varsanäyttelyistä vähintään kakkosia. Erityisesti Valonkantajan korkeanpuoleiset liikkeet ja sen luontainen eteenpäinpyrkimys vakuuttivat ja tamma myytiinkin kasvattajalta kouluratsua etsineelle kolmivuotiaana. Tamma kisasi vaativa B -tasolla ja sijoittui lähes joka kerta. Luonteeltaan asiallinen, joskin hieman sulkeutunut hevonen alkoi kisata myös esteitä vanhempana 100cm radoilla. Valonkantaja on kantakirjattu ratsusuunnalle ensimmäisellä palkinnolla.
Valonkantajan viisi jälkeläistä perivät kaikki emänsä liikkeen. Rakennettaan ne perivät eniten isältään, joten usein ne ovat olleet emäänsä hieman sporttisempia, erittäin hyväliikkeisiä hevosia. Kaikki ovat kilparatsuja, kuka tekee mitäkin sillä Valonkantajan varsoista oli moneen lajiin.
ei. Valolaikku oli monilahjakas, osaava ratsu. 166cm korkea vaaleanruunikko ori aloitti kilpauransa nuorten hevosten este- ja koululuokissa siirtyen kenttäratsuksi, kun ikää ja kokemusta oli kertynyt enemmän. Valolaikku kilpaili parhaimmillaan helppoa kenttää ympäri Suomen. Kenttäkilpailujen ohella Valolaikku starttasi helppo B-A koulua (kapasiteettia olisi ollut vaativaa B:hen asti) ja metrin esteitä hyvällä menestyksellä. Monilahjakas ori pärjäsi lajissa kuin lajissa, kiitos hyvien liikkeidensä, hyppytyylinsä ja ratateknisen osaamisensa. Vaaleanruunikko ori oli hyvähermoinen, työhön täysillä keskittyvä suoritushevonen, josta kuoriutui tuomareiden silmien alla näyttävä kilpahevonen. Kotona Valolaikku oli rennompi, mutta vaati johdonmukaista käsittelyä pysyäkseen tyytyväisenä. Kilpailumenestyksessä tai luonteessa ei ollut valittamista, eikä myöskään rakenteessa; varsanäyttelyissä ori sai järjestään ykköspalkintoa, ja aikuisena ori kantakirjattiin KTK-II –palkinnolla. Kehuja tuli erityisesti ryhdistä, jalka-asennoista ja kaulasta.
Valolaikku on jättänyt monia erinomaisia suoritushevosia, jotka ovat myös periyttäneet osaamistaan. Orin jälkeläiset ovat tunnettuja upeista liikkeistään, ja vaikka ori on vaikuttanut eniten kenttäratsusuvuissa, sen jälkeläisten koulunäytöt ovat aina olleet omaa luokkaansa. Hyvien liikkeiden lisäksi ori periytti kapasiteetikkuutta ja hyvää rakennetta; etenkin orin tammajälkeläiset ovat kauniita katsella. Valolaikku kuoli 28-vuotiaana vanhuuteen.
eii. Kimaltaja, komea, ryhdikäs kenttäura, teki menestyksekkään kilpauran CIC1-radoilla. Ruunikko, 166cm korkuinen tähtipää teki pitkän uran, ja osallistui viidesti suomenhevosten kenttämestaruuteen. Voitto tuli kerran, neljällä muulla kerralla ori sijoittui tai oli ensimmäinen ei-sijoittunut. Kimaltajalla oli korkeat, näyttävät liikkeet, erinomainen hyppytekniikka ja hyvä tasapaino. Rohkea, vakaaluontoinen ori vaati jämäkän ratsastajan ja selkeän kurin, että toimi, muuten hevonen oli ongelmaton käsitellä kaikissa tilanteissa. Ori oli tasaisen vahva suorittaja kaikilla kenttäkilpailuiden osa-alueilla, ja pärjäsi myös koulu- ja estekilpailuissa. Näyttelyissä komeaa Kimaltajaa ei nähty, orin omistaja ei ollut kiinnostunut näyttelytoiminnasta. Kimaltaja kuitenkin kantakirjattiin, ensin KTK-II:lla, myöhemmin näyttöjen perusteella KTK-I:llä. Hieman sapelihakuisia etujalkoja, lyhyttä niskaa ja alakaulaisuutta lukuun ottamatta orin rakenne oli priimaa turvasta hännänpäähän.
Ori tiinehdytti heikosti, minkä vuoksi orilla on vain seitsemän varsaa. Nämä seitsemän ovat kuitenkin kaikki kilpailleita, menestyneitä ratsuja vähän joka lajissa. Kimaltaja periytti kapasiteettiaan niin koulu- kuin esteradoille, samaten vakaata, mutta kuria vaativaa luonnettaan. Varsojen välillä on suuria rakenne-eroja, Kimaltajalaiset tunnistaa lähinnä pään muodosta. Ori kuoli 22-vuotiaana suolenkiertymän seurauksena.
eie. Lasitus, rautias, 163cm korkuinen tamma on vahvasti ravisukuinen; sen molemmat vanhemmat ovat ratsutettuja ex-ravureita. Tamma itse ei ole ratoja nähnyt, vaikka onkin ajolle opetettu, Lasituksen kanssa keskityttiin alusta asti ratsastuskisoihin. Pirteä, menevä tamma ei pelännyt mitään, oli mahdottoman nöyrä ja halukas tekemään töitä, ja hevosta kehuttiinkin monen ihmisen toimesta ideaaliseksi työkumppaniksi. Lasituksella kisattiin pari kautta esteitä ja koulua (he C-B, 90-100cm) vaihtelevalla menestyksellä, mutta Lasituksen ratsastajan hurahdettua kenttään se oli menoa. Ratsukko alkoi valmentautua vakavissaan ja tehdä tulosta tuttari - helppo -luokkavälillä. Rohkea, varmajalkainen Lasitus oli tasaisen varma maastoesteosuuksilla, ja kokemuksen myötä myös koulu- ja rataesteosuudet paranivat. Vaikkei kapasiteetti päätä huimannutkaan, niin Lasitus oli ehdottomasti oman tasonsa kärkinimiä.
Ennen jalostuskäyttöön siirtymistä Lasitus kantakirjattiin, ja erityisesti tammaa kehuttiin sen jalka-asennoista, pitkästä niskasta ja ratsastettavuudesta luonnetta unohtamatta. KTK-II -palkitulle tammalle valittiin orit tarkasti, minkä vuoksi Lasituksen kaikki viisi varsaa ovat kasvattajansa suunnitelmien mukaisia hyväluontoisia, monipuolisia kilparatsuja.
ee. Ihmeruusu, hieman tammamaisempi musta 159cm korkea tapaus oli kyllä asiallinen hevonen käsitellä ja ratsastaa, mutta tammana sillä oli omat mielipiteensä vähän joka asiaan. Ryhdikäs ja kaunis hevonen, jonka rakenteesta ei koskaan saatu kovin tarkkaa arviota - sen kasvattaja piti hevosiaan hieman puskassa, ja kun Ihmeruusu viisivuotiaana myytiin, sen kanssa saatiin aloittaa sellaisesta perusasiasta kuin riimun pukeminen. Tamma saatiin kyllä koulutettua, sen kapasiteetti olisi voinut riittää peräti vaativaan A:han, mutta myöhäisen koulutuksen ja pellossa eletyn nuoruuden vuoksi sen kanssa pysyttiin helppo B -luokissa. Ihmeruusulla oli kuitenkin erinomainen liike, minkä vuoksi se alun perin ostettiinkin. Kotona tammalla hypättiin yksittäisenä 110cm, ratana 90cm ja kisoissa 80cm. Ihmeruusua ei ehditty kantakirjata sen kuollessa vasta 18-vuotiaana rekan alle tamman karattua tarhastaan hirveä säikkyessään.
Ihmeruusulla teetettiin kaksi varsaa, molemmat tammoja. Sen tammalinjaa pidetään erinomaisena ja sitä himotaan erityisesti koulupuolelle sillä Ihmeruusun tammalinja on kautta rantain ollut hyväliikkeistä, kaunista katsottavaa.
eei. Vaalijankaunis oli kovin naisellisesta nimestään huolimatta ryhdikäs, erinomaisella sukupuolileimalla varustettu ori. Vaaleanrautias, 162cm korkea Vaalijankaunis teki kilpauransa valjakkoajossa pärjäten vaativissa luokissa erinomaisesti, vaikeissa luokissa keskinkertaisesti. Kotona orilla treenattiin myös ratsain, ja karkea arvio hevosen tasosta oli heA/95cm; ratsastuskisoissa tai valmennuksissa - muissa kuin valjakkovalmennuksissa - Vaalijankauniilla ei koskaan käyty, joten omistaja perusti arvionsa sille, mitä kotikentällä saatiin suoritettua. Ympäri Suomen kilpaillut Vaalijankaunis oli aikansa ja tasonsa menestyneimpiä valjakko-oreja, eikä rakenteestakaan löytynyt suurempia vikoja. Vankkaluinen, kestäväjalkainen ja hyvärunkoinen Vaalijankaunis oli parhaimmillaan ravissa, ja etenkin orin lisätty ravi aiheutti huokauksia. Ori oli mutkaton luonne, ystävällinen ja vähän typerä, mutta reipas ja sovitteleva. Vaalijankaunis ei koskaan kiukutellut tai käyttäytynyt huonosti, ja vanhoilla päivillään orista tulikin opetusmestari kotitallin nuorikoille.
Vaalijankauniin orilinja on sen 40:stä varsasta huolimatta sammunut. Ori periytti hienoja liikkeitään ja hyvää luonnettaan sekä kestäviä, hyväasentoisia jalkojaan. Vaalijankauniin varsoja nähtiin niin valjakkoajon kuin ratsastuksen parissa napsimassa ruusukkeita kotiin, osasta orin jälkeläisistä tuli harraste- ja terapiaratsuja. Suurin yhdistävä tekijä Vaalijankauniin jälkeläisille on laatu; kaikki ovat hyvännäköisiä ja -luonteisia hevosia, jotka pärjäävät juuri siinä hommassa, mihin ne on laitettu.
eee. Valioihme, ruunikko vaatimattoman oloinen, mutta kaunis tamma (154cm) oli nuoruudessaan hienoinen floppi. Valioihme kasvoi hyvin epätasaisesti, se oli vielä viisivuotiaanakin keskenkasvuinen ja koulutus oli pahasti vaiheessa. Luonteeltaan se oli melko arka, syrjäänvetäytyvä hevonen joka ei tuonut itseään esille millään tavalla. Laumassa se ei ollut edes pahnanpohjimmainen, muut hevoset eivät huomioineet sitä mitenkään. Valioihmeellä oli kuitenkin hyvä liike ja helppo A -radoille koulutettu tamma tuntui kouluaitojen sisällä heräävän enemmän eloon, ryhdikkääksi kouluratsuksi. Se napsikin voittoja ja sijoituksia tasaiseen tahtiin aluetasolla. Tammalla ei hypätty kuin mielenpiristykseksi 70cm ratoja kotona, mutta hyvä tekniikka, samoin estesilmää sillä oli. Valioihme myytiin 15-vuotiaana omistajan selkäongelmien vuoksi. Se kilpaili vielä pari vuotta ennen jalostukseen siirtymistä.
Valioihme teki kaksi hieman kyseenalaisemmissa oloissa kasvanutta varsaa, joista toisesta saatiin kilparatsu, toinen lopetettiin luonneongelmien vuoksi. Pakkohuutokaupan perästä Valioihme päätyi asiallisempaan kotiin, jossa se varsoi vielä kolme kertaa. Sen jälkeläiset ovat poikkeuksetta peilanneet eniten isäänsä, mutta Valioihmeen tammavarsat ovat kauniita katsoa ja niin tammat kuin oritkin perivät emänsä hyvän liikkeen.
Jälkeläiset
s. 13.11.2013 sh-t. Joogin Ailanto, e. Hepulin Amalia, om. Taikakuun Kartano
s. 13.02.2015 sh-o. Herra Hauta, e. Hiienhauta, om. Susiraja
s. 18.02.2015 sh-t. Ajatonna, e. Lounatuuli, om. Maisi, VRL-13938
s. 10.01.2016 sh-t. Ajasta Ikuisuuteen, e. Univelka, om. Cirus VRL-12925
s. 07.04.2016 sh-t. Ikilumi, e. Hankihenki, om. Vibaja (VRL-00727)
Kilpailukalenteri
Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).
| KERJ - 0 sijoitusta joista 0 voittoa | KRJ & VSR - 5 sijoitusta |
|
22.09.2013 Susiraja CIC1 2/14 12.10.2013 Lumivuo CIC1 1/47 19.10.2013 Charlie's CIC1 1/28 22.10.2013 Silence Ponies CIC1 4/30 23.10.2013 Solo CIC1 3/30 24.10.2013 Huvitutti CIC1 2/30 27.10.2013 Huvitutti CIC1 3/30 27.10.2013 Nuovan Talli CIC1 2/30 27.10.2013 Pirunportti CIC1 5/33 28.10.2013 Pirunportti CIC1 3/33 02.11.2013 Lumivuo CIC1 4/30 09.11.2013 Pirunportti CIC1 6/36 09.12.2013 Pirunportti CIC1 5/40 14.11.2013 KK Bailador CIC1 1/45 15.11.2013 KK Bailador CIC1 4/45 19.11.2013 KK Bailador CIC1 2/45 05.12.2013 Susiraja CIC1 2/20 09.12.2013 Pirunportti CIC1 5/40 11.12.2013 Pirunkorpi CIC1 2/68 19.12.2013 Marike CIC1 7/64 01.01.2014 KK Bailador CIC1 2/41 08.01.2014 KK Bailador CIC1 1/41 22.01.2014 Taikakuun Kartano CIC1 1/50 01.03.2014 Solo CIC1 5/40 10.03.2014 Solo CIC1 6/40 16.03.2014 Pirunportti CIC1 4/30 17.03.2014 Pirunportti CIC1 2/30 08.04.2014 Kärmeniemi CIC1 4/30 09.04.2014 Kärmeniemi CIC1 4/30 12.04.2014 Kärmeniemi CIC1 3/30 17.04.2014 Kärmeniemi CIC1 1/30 22.04.2014 Susiraja CIC1 1/11 (avoinna s(p)h) 01.05.2014 Kärmeniemi CIC1 3/40 02.05.2014 Foxvale CIC1 5/40 04.05.2014 Foxvale CIC1 6/40 14.05.2014 Susiraja CIC1 4/50 15.05.2014 Huvitutti CIC1 1/30 01.06.2014 Susiraja CIC1 6/38 07.06.2014 Susiraja CIC1 6/50 08.06.2014 Susiraja CIC1 3/50 12.06.2014 Muiston suomenhevoset CIC1 4/40 13.06.2014 Special Ring CIC1 4/50 14.06.2014 Muiston suomenhevoset CIC1 4/40 |
25.04.2014 Rimeyard Haflingers he B 9/100 19.06.2014 Ascuns Farm he A 4/30 24.06.2014 Ascuns Farm he A 5/30 31.05.2015 Fiktio VSR Cup helppo 3/46 31.07.2015 Fiktio VSR Cup CIC1 5/71 |
Valmennukset
04.05.2014 Kouluvalmennus, valmensi Dora
Tänään meidän olisi pitänyt harjoitella narrin ja Kiljun kanssa laukkatyöskentelyä, mutta toisinpa kävi. Hänen Majesteettinsa lähinnä vain puhisi tyytymättömästi, mateli uralla ja jos ratsastaja sattui vähän hoputtamaan, pysähtyi kovakalloinen kaakki paikoilleen ja murjotti siinä hyvän tovin. Jo alkuverkoista saakka narri sai taistella ratsunsa kanssa ja kuunnella minun neuvojani.
"Reippaammat pohkeet vain, houkuttele sitä ihan kunnolla eteenpäin, hyvä tuo vauhti on ihan oikea, pidä tuo, älä anna sen hidastaa! Jatkaa jatkaa, hienoa, älä anna sen hyytyä!", tuntui että hoin samoja sanoja kerta toisensa jälkeen siinä samalla kun ohjeistin ratsukolle koulukiemuroita. Iankaikkiseksi nimetty ori vain ravisteli päätään ja tuntui mulkoilevan minua paheksuvasti - miten tuokaan olento uskalsi tulla hänen areenalleen inisemään? Hitaasta ja tahmeasta alusta päästiin loppujen lopuksi sinne laukkatyöskentelyihinkin saakka. Ratsukko sai ensin laukata keskiympyrällä ja siinä etsittiin sopiva vauhti kyseiseen askellajiin ja pidettiin sitä yllä. Kilju yritti välillä hidastella, mutta narri oli hyvin aina hereillä ja onnistui pitämään orin vauhdin sopivana. Keskiympyrältä siirryttiin uralle ja tehtiin vaihtoja harjoituslaukasta keskilaukkaan ja toisin päin. Liikkuessaan hyvin Kilju kyllä näytti vaikuttavalta ja itsensä hyvin kantavalta hevoselta. Vaihtoja tehtiin molempiin suuntiin ja loppuun otettiin vielä laukanvaihtotehtävä. Ratsukon piti laukata uralla ja lyhyellä sivulla käynnin kautta vaihtaa laukkaa. Alkuun Kilju ei meinannut millään uudestaan nostaa laukkaa kävelypätkän jälkeen, mutta valmentajan nalkutuksella ja ratsastajan itsepäisyydenkin ansiosta sekin saatiin onnistumaan. Kilju selvästi osaa, mutta se selvästi myös itse päättää että mitä tekee ja milloin tekee.
11.05.2014 Kouluvalmennus, valmensi Jenna S.
Kilju oli alkuverryttelyissä tahmein pitkään aikaan näkemäni hevonen. Se kulki juuri ja juuri käynnissä eteenpäin narrin puhistessa selässä. Hetken aikaa touhua katseltuani katsoin parhaaksi hakea pitkän teleskooppimaisen juoksutusraipan tallista ja avittaa ratsukkoa sen avulla vähän alkuun. Kun narri ei vieläkään saanut Kiljua raviin, meninkin takaviistosta lähemmäs ratsukkoa ja ajoin hevosta vähän eteenpäin. Tästäkös Kilju riemastui, se nimittäin pysähtyi niille jalansijoilleen ja tuijotti minua kuin jakomielitautista. Vaistosin, että tässä on nyt kyse tahtojen taistosta ja yritin pysyä mahdollisimman ryhdikkäänä kävellessäni kohti hevosen peräpäätä ja huiskiessani raipalla. Yllättävän pitkään Kilju seisoi pakoillaan korvat luimussa, mutta sitten se huiskautti häntäänsä vihaisesti ja lähti kuin lähtikin raviin. Kehuin äänellä heti ja siirryin takaisin paikoilleni kentän keskelle. Kehotin narria ratsastamaan huolelliset alkuverryttelyt ja mahduttamaan mukaan miljoonia ja taas miljoonia voltteja, siirtymisiä, suunnan vaihtoja ja kiemurauria. Itse keskityin korjailemaan narrin istuntaa ja pysymään raipan kanssa hereillä, sillä Kilju yritti vieläkin tehdä täystoppia koko ajan. Muistutin narria, että hevosen pusertaminen jatkuvasti jaloilla eteenpäin ei ole hyvä juttu, vaan se täytyy saada liikkumaan reippaasti eteenpäin kohti tuntumaa. Rauhallinen pohje ja herkkä käsi ovat selkeästi avainsanat tämän hevosen kanssa. Parit laukannostot ja sitten välikäynnit. Kilju näytti jo hieman paremmalta, mutta silti pyyhin tuskissani otsaani kuvitellessani loppuvalmennuksen kulkua. Välikäyntien jälkeen kehotin narria jatkamaan ravissa ja ottamaan mukaan myös pieniä pätkiä väistöjä. Ja jälleen kerran muistutin herkemmistä ja pienemmistä avuista. Pian Kilju alkoi kuin alkoikin toimia, sillä mitä pienempiä apuja narri malttoi käyttää, sitä herkemmäksi ja yhteistyöhaluisemmaksi Kilju muuttui. Muistutin kuitenkin, että pieni ja hellä apukin voi olla napakka ja ihan yhtälailla hevosen täytyy reagoida siihen heti eikä vasta vuoden päästä. Kohta Kilju kulkikin ryhdikkäässä muodossa takajalat loistavasti allaan moottorina ja narrikin istui oikein hyvän näköisessä istunnassa selässä, oho! Aloin luettelemaan ratsukolle ainoaa ulkoa muistamaani Helpon A:n koulurataa ja kuinka ollakaan, se sujui kuin vettä vain! Ainoa liike, mikä tuotti aluksi ongelmia, oli takaosankäännös, mutta narrin rauhoituttua antamaan rauhallisempia apuja sekin alkoi sujua. Meinasin innostua ratsukon yhteistyöstä, mutta lopulta maltoin päästää vieläkin yllättyneenä ratsukon loppuverryttelemään. Upeaa!
25.05.2014 Kouluvalmennus, valmensi Jasmin
Aloitimme Kiljun valmennuksen lisätyllä käynnillä. Kun käynti alkoi näyttää kunnolla lisätyltä, siirryimme raviin. Myös ravia oli tarkoitus lisätä. Aluksi ravi oli hetken lisättyä, mutta vauhti hiljeni aina. Pyysin antamaan ohjaa, jonka jälkeen ori ravasi lisättyä ravia ilman, että sitä kokoajan tarvitsee eteen hoputtaa. Pyysin heitä menemään puolikierrosta vastalaukkaa, jonka jälkeen vaihtaa laukka käynnin kautta. Ratsukko alkoi heti suorittaa annettua tehtävää. Vastalaukka sujui niin kuin myös käynnin kautta vaihto ilman raviaskelia. Tämän jälkeen pyysin heidät käynnin kautta pysähtymään. Pysähdyksestä vielä takaosankäännös niin voidaan lopettaa. Ratsukko teki sitten vielä sen takaosan käännöksen, jonka jälkeen lähdin.
01.06.2014 Estevalmennus, valmensi Tierra
Alkulämmittelyksi pyysin ratsukkoa kävelemään maapuomeja ja tekemään isot voltit aina pitkälle sivulle. Ori yritti hieman laistaa töistä ja jouduin neuvomaan usein pohkeiden käytössä jotta hevonen pyöristyi mukavasti. Ravissa jatkoimme hetken samaa ja sitten siirryttiin esteille. Ori oli selvästi hieman omapäinen tapaus ja nakkeli niskojaan komennuksille mennä reippaammin. Opastin ottamaan raippaa mukaan tarvittaessa ja pitämään kädet vakaina. Puolipidäte aina ennen kun tehdään jotain. Aloittelimme 60 cm esteillä, jotka ori hyppäsi hienosti. Ponnistus tapahtui hieman kaukaa ja keskityimme oikean kohdan hakemiseen kun siirryimme 80-100 cm esteille. Kilju ei olisi halunnut millään lisätä tempoa, mutta hienosti osasit lukea sitä ja sait hevosen hiljalleen lisäämään tahtia. Kun vielä itse laskit askelet tarkoin ja sait puolipidätteillä ja istunnalla hevosen osumaan kunnolla esteen eteen, hypyt olivat kyllä todella tyylikkäitä ja puhtaita. Hevonen innostui loppua kohti itsekin ja vauhti alkoi nousta jopa liikaa, eikä sen hillintäkään näyttänyt olevan mikään maailman helpoin juttu. Lopettelimme vielä jumppasarjoihin, joissa yhteistyön pitää todella pelata. Ensimmäisen kerran tiputteluiden jälkeen Kilju kuunteli hyvin ja sait sen tekemään tarkkaa ja hyvää työtä.
21.06.2014 Maastoestevalmennus, valmensi Tea
Tapasimme ratsukon kanssa vesiesteen luona. Vesieste oli himan erilainen – edessä oli tukki, josta hypättäisiin veteen.
Musta suomenhevosori seisoi tukin vieressä hieman höristen minulle, kun kävelin puskan keskeltä sen näkökenttään. Tervehdittyäni ratsukon kumpaakin osapuolta he vielä hieman verryttelivät ympäri nurmikenttää ja ori sai tutustua hieman niin tukkiin kuin veteenkin.
Ravissa orin tumma letitetty harja pomppi ylös alas hassusti ja orin heilauttaessaan päätä kuului kova ääni, kun suuri lettikasa paiskautui vasten sen kaulaa. Aloitimme mahdollisimman nopeasti, koska sää ei ollut parhain. Käskin ratsastajaa ohjata selkeästi keskelle estettä ja pysytellä rentona, koska este ei ole tavallisin mitä löytyy.
Ensimmäisellä yrityksellä liika ajaminen ja patistelu sai Kiljuksi kutsutun orin hieman epäröimään ja pysähtyi ryntäät tukkiin kolahtaen. Neuvoin ratsastajaa antamaan hevosen viedä ja, että hänen tehtävänsä on ainoastaan tuoda ori keskelle estettä.
Toisella kerralla ori lähestyi huomattavasti laiskemmin, mutta selkeästi itsevarmempana. Hypättyään esteen se kuitenkin huomasi olevansa vedessä ja loikkasi keskeltä vesivallia kuivalle maalle aivan tukin viereen niin, että käännöksessä ratsastajakin jäi jälkeen melkein pudoten. Sade iski huonoon aikaan, mutta ratsukko kertoi pystyvänsä jatkamaan.
Tulimme vielä useamman kerran, jotta ori uskaltaisi veden läpi laukata. Yritimme toista lähestymistapaa - parivaljakko kävelisi tukin vierestä kääntyen veden läpi, jotta ori tietäisi sen olevan turvallista. Käynnissä Kilju yhtään syvemmälle päästyään peruutti takaisin, eikä suostunut patistelemisesta huolimatta menemään. Ravissa saimme kuitenkin läpimurron tehtyä - ori ravasi lammikon päästä päähän, vaikkakin jalkojaan erityisen korkealle nostellen.
Tulimme vielä kahdesti esteen kera ja se sujui erittäin hyvin, jos pientä liukastumista märän nurmen vuoksi ei lasketa.
Lopuksi saimme juosta takaisin talliin sadetta pakoon, kun se sattui juuri päälle. Otimme pikaiset loppuverryttelyt kentällä, jotta lihakset pysyisivät hyvinä, eikä Kilju aivan jumiin joutuisi.
02.01.2015 Kouluvalmennus, valmensi Crystal
Sain valmennettavaksi ensimmäistä kertaa ikinä ratsastuksenohjaajakoulutuksesta valmistumiseni jälkeen komean Kilju-suomenhevosorin. Ori olikin nimensä veroinen - ei sen juoman, vaan huudon - ja kiljui kurkku suorana ensimmäiset viisitoista minuuttia maneesiin tultuaan. Oripoika oli todella innoissaan edellisellä tunnilla mukana olleista tammoista, joista selkeästi jollakin oli ollut kiima. Kilju ja ratsastajansa keskittyivät kuitenkin huolellisiin alkukäynteihin ja verryttelyihin. Pyysin ratsukkoa tekemään itsenäisesti alkuun voltteja, hakemaan hyviä pysähdyksiä, testailemaan hieman asettamista sekä miten pakki tänään sujuu. Peruutukset tulivatkin Kiljulta hienosti suoraan, en tiedä johtuiko se sitten innostuksesta vai mistä, mutta minun oli välillä pakko jopa hieman aploodata tälle ratsukolle. Niin kauniita peruutukset olivat. Alkuverkkojen jälkeen aloitettiin tositoimet. Kilju ei tässä vaiheessa olisi oikein malttanut keskittyä, vaan puski lapa edellä kentän keskelle päin ja teiskui. Ratsastajansa sitkeistä yrityksistä huolimatta Kiljun temppuiluissa meni reilu kymmenen minuuttia. Kun Kiljulle lopulta melkein suututtiin, uskoi ori tilanteen olevan vakava ja alkoi se näyttää hienoa lisättyä ravia pitkillä sivuilla kuten oli tarkoituskin. Valmennus sujui tämän jälkeen mainiosti. Kilju näytti, miten se osaa nostaa laukan juuri oikeassa pisteessä ja miten keskihalkaisijalla mennään täsmällisen suoraan. Ori alkoi todella panostaa lopussa ja sain valmentajan roolissa lähinnä katsoa suu apposen auki upean ratsukon liikettä. Hieman jouduin korjailemaan ratsastajan istuntaa, joka tahtoi väkisin valahtaa hieman tuoli-istuntaan. Ratsukon suoritus oli kuitenkin yhdeksikön arvoinen, kun valmennus viimein loppui hieman ryntäiltä hikisen hevosen puuhkuttaessa sopivasti. Jätin ratsukon verkkaamaan loppuverkat itsenäisesti ja lähdin kohti kotia.
19.06.2014 estevalmennus, valmensi Víva
Musta suomenhevonen mulkoili ja luimi kärttyisän oloisesti Narrille, joka yritti saada hevoseen hieman liikettä. Kilju näytti nimittäin jymähtäneen totaallisesti kentälle, eikä Narri näyttänyt saavan sitä enää liikeelle. Niimpä menin ottamaan ohjista kiinni, ja vetämään Kiljua liikkeelle. Lähtihän se liikkeelle, mutta nosteli koipiaan maasta erittäin vastahakoisesti. Hetken päästä se sitten jumitti uudelleen paikoilleen, jolloin päätin hakea raipan. Narri sai alkaa moksimaan sillä orin takapäätä, jos se ei alkaisi liikkumaan. Kun raippa oli heitetty Narrin kouraan, ja kokeiltu uudelleen orin liikkeelle laittamista, niin alkoihan se Kilju siitä liikkumaan. Narri taivutteli vastahakoisesti kulkevaa oria hetken aikaa, kunnes siirryttiin esteille. Sama meno jatkoi esteillä, ja sain kyllä huokaista aina helpotuksesta, kun ratsukko suoritti hypätyt esteet puhtaasti vaika Kiljun hyppytyyli olikin hieman omituinen. Siltikin ori suoritti hypättävät esteet hyvin. Kun ratsukko oli hypännyt jonkun aikaa, niin siirryttiin sitten lopulta pienelle radalle, johon kuului perus pystyä sekä oksereita. Ratsukko lähti suorittamaan rataa suht. keposesti, eikä esteiden ylittäminen tuntunut olevan kaksikon mielestä vaikeaa. Pari kolahdusta tuli, mutta muutoin ratsukko suoritti radan puhtaasti. Keskusteltuamme Narrin kanssa hetken aikaa radasta, niin päästin heidät hyppäämään rataa vielä uudelleen. Tällä kertaa Narri oli valppaana, eikä antanut Kiljun kolautella esteillä. Tuolla kerralla ratsukko suoritti radan puhtaasti ja kolauttelematta. Tähän olikin hyvä alkaa lopettelemaan valmennus, ja käskin Narria loppuverrytellä Kiljun itsenäisesti, samalla kun keskustelimme valmennuksesta. Tosiaan hyvinhän se loppujen lopuksi meni vaikka Kilju tuntuikin sanovan oman mielipiteensä lähes joka väliin.