Aarnivalkea VH16-018-1224

i. Palottarainen tehtiin sillä ajatuksella, että siitä tulee kisahevonen. Mieluummin mestaruustason kisahevonen. Riina Lumivirran tamma oli heikko tiinehtymään (Palottarainen oli toinen kahdesta syntyneestä varsasta), joten odotukset olivat sitä suuremmat. Isäoriksi oli valittu komea kouluori, jolla oli ennestään jokunen lahjakkaan oloinen, hyväliikkeinen ja -luonteinen ikäluokka varsoja. Joskus käy kuten elokuvissa, ja Palottaraisesta tuli kaikkea mitä kasvattajansa toivoi – ja vähän enemmän. Vaaleanpunarautias, 156-senttinen ori ryhdikäs, hyvätyyppinen ja -leimainen hevonen, sellainen moderni kevennetty ratsutyyppi. Pää oli ilmeikäs, niska pitkä, kaula erittäin hyvin liittynyt ja hyvän muotoinen, joskin lyhyehkö. Lavat olivat hyväasentoiset, säkä pitkähkö ja selkeä, runko sopusuhtainen, lautanen jyrkähkö. Reidet olivat lihaksikkaat ja hyvän mittaiset, jalat olivat erittäin hyväasentoiset ja kuivat, kavioissa ei moittimista. Palottara liikkui kevyesti, tahdikkaasti ja elastisesti pitkin askelin. Takasten liike oli käynnissä vähän ahdasta, mutta väljeni ravissa. Laukka pyöri hyvin, kaikkia askellajeja oli helppo säädellä, orin sai ratsastettua helposti kevyemmäksi ja pois lievästä etupainoisuudestaan, kokoaminen oli melko helppoa. Hauskannäköinen raudikko keräsi kiitosta varsanäyttelyissä II-palkintojen verran, laatuarvostelukarsinnoista ori lähti finaaliin sijoittuen aina kärkikymmenikköön. Kiitosta tuli etenkin estepuolella, eikä ihme; nopea, erinomainen jalkatekniikka, nopea terävä ponnistus, pyöreä nopea tasapainoinen hyppy, esteälyä, hieman puutteellinen kaulan käyttö, selän käyttö OK. Kasvattajakisan koulupuolella Palottarainen jäi puolivälin tietämille, esteillä mitali lipsahti kavioista sijoituksen ollessa neljäs.
Helppo A, 110cm, CIC1. Lahjakkaasta nuoresta kasvoi iän ja kokemuksen myötä ruusukehai, joka menestyi etenkin este- ja kenttäradoilla. Kenttäratsastuksessa ihan mestaruustasolla; pari pronssia ja yksi hopea. Riina Lumivirta kiitti oriaan aina eniten sen luonteen vuoksi; kisapaikoillakin tyynen rauhallinen, kenen tahansa käsiteltävissä oleva positiivinen herrasmies, aina innokkaana tekemässä töitä. Mutkaton, ’kaikki käy’ -tyylinen hevonen, reipas, herkkä ja eteenpäinpyrkivä ratsastaa, teräväpäinen, mutta ilman taipumusta oppia niitä pahoja tapoja. Kuuliainen, eteenpäinpyrkivä, työteliäs ja rohkea ratsu, joka nautti niin rennoista maastoista kuin reippaista kisaradoista täysin rinnoin.
Kisasuoritustensa sekä erinomaisten käyttö- ja luonnepisteiden avittamana Palottarainen kantakirjattiin RKTK-I -palkinnolla. Myöhemmin raudikolle myönnettiin Jälkeläisvalion arvo, eikä ihme; 121 jälkeläistä jättänyt ori periytti vahvasti melko komeaa, korrektia rakennetta, mutta ennen kaikkea suorituskykyä hermorakenteesta ratsastettavuuteen, liikkeistä ja hyppytekniikasta kapasiteettiin. Erityisen meritoituneita palottaraiset ovat kenttä- ja esteradoilla. Ori lopetettiin hammasvaivojen vuoksi 25-vuotiaana, ja se haudattiin kasvattaja-omistajansa Riina Lumivirran tiluksille, lähelle emänsä hautaa.

ii. Järvivirsu oli kaikkea sitä, mitä kasvattajansa Krista Elo-Honkainen oli toivonut; hyvätyyppinen ja -leimainen, ryhdikäs hevonen, jolla oli hyvin liittynyt pitkähkö kaareva kaula, hyvä säkä, pystyhköt lavat, sopusuhtainen pyöreä avohko runko, huipukas lautanen, hyvät reisilihakset, kestävät melko hyväasentoiset jalat (lyhyehköt etusääret, käyrähköt kintereet). Vikoja nyt ei tietenkään oltu toivottu, mutta Järvivirsun rakenteen viat eivät haitanneet sen menestyksekästä uraa ratsuna.
Nuorena ori kasvoi epätasaisesti saaden varsanäyttelyistä vuorotellen III- ja II-palkintoa. Kolmivuotislaatuarvostelut jätettiin suosiolla välistä, mutta nelivuotiaana ori pääsi finaaliin sijoittuen seitsemänneksi. Viisivuotisfinaalipaikka oli jo tienattu, mutta loukkaantuminen esti osallistumisen. Kasvattajakisassa ori teki tasaiset suoritukset ollen molempien osioiden kahdeksas. Rautias, 154-senttinen ori liikkui pitkin, suorin ja väljin liikkein, kantoi itsensä hyvin, oli helppo koota. Askelissa oli tahdikkuutta, elastisuutta ja säätövaraa, hyppääminen oli helpon ja vaivattoman näköistä, vaikka jalkatekniikka olikin melko hidasta (eikä ori levittänyt takaa käytännössä ollenkaan). Krista Elo-Honkainen panosti hyviin valmentajiin ja ammattiratsastajaan, joka tuli orin kanssa juttuun. Järvivirsu oli melko vähäeleinen, rutiinirakas hevonen, joka ei pitänyt turhasta lässyttämisestä eikä sietänyt ratsastajaltaan turhan montaa virhettä. "Melko vakava kaverihan se on, mutta todella yhteistyöhaluinen ja työteliäs, eteenpäinpyrkivä", Krista kertoi.
Järvivirsu kisasi jokusen 90-100cm esteluokan sekä tutustumisluokan kenttästartin, mutta päätyönsä ori teki heA-vaB-kouluradoilla. Neljästi mestaruuksiin osallistunut ori koskaan yltänyt mitaleille, paras sijoitus oli viides. Muuten ori kyllä toi ruusukkeita kotiin. RKTK-II -kantakirjattu raudikko sai 'mestaruusrevanssin' isäorina; 66 jälkeläistä, joista 11 on osallistunut koulumestaruuksiin ja kaksi voittanut mitalin. Järvivirsulaiset eivät ole yhtä 'vakavia' kuin isänsä, mutta yhtä työteliäitä ja lahjakkaita kylläkin. Ori lopetettiin 22-vuotiaana sen hampaiden nopean heikentymisen vuoksi.

iii. Vesiveisu, 157 senttimetriä vaaleanrautiasta arvokkuutta, oli upea hevonen. Melko tuoretta ratsukasvatusta, mutta onnistunutta sellaista. Erittäin hyvätyyppinen ja -leimainen, ryhdikäs oli korrektilla rakenteella ja hyvillä jalka-asennoilla – puhumattakaan niistä laadukkaista, lennokkaista liikkeistä! Pitkät, tahdikkaat, elastiset, suorat ja väljät, paljon säätövaraa.. Joku totesi joskus Vesiveisun olevan "kylmäveristen puoliverinen", mitä liikkeisiin tuli. Hyppytekniikaltaan raudikko oli melko keskinkertainen, vaikka 90-100cm radat sujuivatkin, mutta Petri Kaskisaari olikin kouluratsastaja. Yhdessä ratsukko nousi vaativa B -tasolle voittaen ja sijoittuen lukuisia kertoja niin avoimissa kuin suomenhevostenkin luokissa; myös koulumestaruuksissa (kulta, kaksi hopeaa ja neljäs sija). RKTK-I, Jälkeläisvalio, laajalti hyvähermoisena, asiallisena hevosena tiedetty, kantakirjauksessa erittäin hyvästä ratsastettavuudesta kiitelty. Petri jaksoi kehua Vesiveisua järkeväksi työmyyräksi ja kotitallinsa lempeäksi kuninkaaksi. Ratsusuomenhevoskasvattajien onneksi 30-vuotiaaksi elänyt kouluori periytti varsoihinsa vahvasti oman leimansa liikkeistä rakenteeseen – vesiveisulaiset ovat pärjänneet niin näyttelyissä, kouluradoilla kuin jalostuksessa.

iie. Krista Elo-Honkaisen suomenhevoskasvatuksen kulmakivi, Virranpieli, tuntui hieman hullunkuriselta ratkaisulta ratsujalostuksen kantatammaksi. 156-senttinen, suuriläsinen punarautias oli työhevostyyppisen tamman ja juoksijaorin jälkeläinen, joskin tamma itse toimi ikänsä ratsuna. Erittäin pitkämielinen, hyvähermoinen, rohkea, sosiaalinen – Krista olisi voinut kehua tammansa luonnetta viikon. Olkoonkin, että Virranpieli vankkarunkoinen, järeäjalkainen ja kaikin puolin työhevosmainen, se liikkui yllättävän kevyesti. Hyppäämään raudikosta ei oikein ollut, mutta Krista kisasi Virranpielellä heC-B -koulua sekä vaativaa valjakkoa, jälkimmäistä erittäin hyvällä menestyksellä. Krista kantakirjasi tammansa Ta-suunnalle (tamma sai KTK-III -palkinnon), sillä ”eihän tästä kunnon ratsua saa eikä vauhti riitä ravuriksi”. Tamma sai valtavasti kehuja käynnistään, luonteestaan ja ajettavuudestaan. Kantakirjauksen jälkeen Krista piti päänsä teettäen tammallaan kuusi varsaa. Kiitos naisen hyvän hevossilmän ja onnen, Virranpielen varsat ovat ratsurunkoisia, hyviä suoritushevosia, jotka perivät emänsä äärettömän hyvän luonteen ja ratsastettavuuden/ajettavuuden.

ie. Turhattara kasvoi äärettömän epätasaisesti hyvin epäkiitollisissa sykleissä; se oli aina rumimmillaan näyttelyiden ja laatuarvostelukarsintojen aikana. Epäsopusuhtaisuus yhdistettynä osin uhmaikäiseen kiukkuun ja siitä johtuvaan heikkoon liikkumiseen toivat tammalle vain kolmospalkintoja sekä laatuarvostelukarsintojen häntäpäätuloksia. Kuusivuotiaana Lehtivihreän perheen omistama tamma osallistui kasvattajakilpailuun Riina Lumivirran ratsastamana, ja yllättäen oli koulupuolen seitsemäs ja esteiden kolmas. Riina päätyi ostamaan tamman, ja ratsukosta tuli tuttu näky este- ja kenttäradoilla.
Läsipäinen, 156-senttinen vaaleanpunarautias tamma tasoittui iän myötä niin rakenteensa kuin luonteen puolesta. Tammalla oli ilmeikäs pää, pitkähkö niska, kaareva leveähkösti liittynyt kaula, hyvät lavat ja pitkähkö matala säkä, vankahko pitkähkö pyöreä runko, lyhyehkö jyrkähkö lautanen ja hyväasentoiset, joskin lyhytvuohisiset järeähköt kuivat jalat. Tammalla oli isänsä kevyet, ylämäkeen rakentuneet elastiset liikkeet, joissa oli hyvä tahti, irtonaisuus ja yliastunta. Lisäksi Turhattara kantoi itsensä hyvin ja oli helppo koota. Rumasta ankanpoikasesta todellakin kasvoi joutsen, kasvattajansa ja uuden omistajansa peittelemättömäksi riemuksi. Hypyt olivat vähän kiireisiä ja selättömiä, mutta kapasiteettia riitti, ja läsipää paikkasi hyppyjään nopealla, hyvällä jalkatekniikalla.
Riina ja Turhattara kisasivat 100-110cm esteratoja sekä tuttari/helppo -tason kenttäluokkia voittaen ja sijoittuen (parhaana tuloksena seuramestaruuspronssi molemmista lajeista). Riina jaksoi kehua ratsunsa yritteliäisyyttä, yhteistyöhalua, eteenpäinpyrkimystä ja taistelutahtoa kilparadalla, järkevää suhtautumista vähän kaikkeen sekä hyvää käsiteltävyyttä. Samaa kehui myös kantakirjatilaisuuden testiratsastaja; Turhattara saikin luonteestaan yhdeksän pistettä. Kantakirjaluokka oli vahva RKTK-II.
Hyväluontoinen, kilpailuissa menestynyt tamma oli heikko tiinehtymään, eikä yrityksistä huolimatta saanut kuin kaksi varsaa. Turhattaran molemmat varsat ovat emäänsä paremman näköisiä, mutta aivan yhtä hyväluonteisia, miellyttäviä ratsuja, jotka ovat jatkaneet emänsä jäljissä este- ja kenttäratsastuksen pariin. Turhattara kuoli 23-vuotiaana rajuun ähkyyn, ja on haudattu Riina Lumivirran tallin maille.

iei. Ryhdikäs, runsaat jouhet, pyrstötähti, kuonopilkku ja eri korkuinen sukka joka jalassa. Iiro Saarihovin mestaruusratsu Tinasotilaallinen oli hauskannäköinen, näyttävä hevonen muutenkin kuin liikkuessaan. 157cm korkuinen ratsu liikkui harvinaisen kevyesti ja elastisesti ylämäkeen, askelet olivat ilmavat, tahdikkaat ja juuri niin pitkälle hienosäädettävissä, kuin ratsastajalla riitti taitoa.
Sopusuhtainen runko, pitkähkö hyvin kiinnittynyt kaula, hyvä satulansija, loiva lapa, lyhyehkö jyrkähkö lautanen, hyväasentoiset, joskin ohutsääriset jalat. Tinasotilaallinen kesti katselua muutenkin kuin kouluradoilla. Kansallisen tason ratsukko kisasi menestyksekkäästi aina vaativa A -radoilla loistaen etenkin kür -luokissa sekä rotumestaruuksista, joista kotiin tuotiin yhteensä seitsemän mitalia (joista kaksi kultaista).
Sosiaalinen, utelias, energinen ori oli vähän varsamainen käsitellä, mutta äärettömän työteliäs, herkkä ratsastaa. RKTK-I -palkinto tuli melkein heittämällä, vaikkei ori estekokeessa loistanutkaan. Tinasotilaallinen jätti 157 varsaa, joille se periytti keskivertoa parempia liikkeitä sekä korrektia rakennetta.

iee. Turhamantärkätty oli ratsuisän ja työhevostaustaisen, ratsuksi muovatun tamman jälkeläinen, Lehtivihreän perheen harrasteratsu. Punarautias, 160-senttinen läsipää oli vankkarunkoinen, hieman matalaryhtinen ja lyhytkaulainen tamman, joka paikkasi pitkää runkoaan ja jyrkähköä lapaansa järeillä, äärettömän hyväasentoisilla jaloillaan.
Lehtivihreät harrastivat lähinnä kotonaan käyden silloin tällöin mätsäreissä tai harjoituskilpailuissa. Turhamantärkätyn äärettömän rauhallinen, kärsivällinen, lempeä ja nöyrä luonne teki siitä hyvän perhehevosen ja lasten ratsun, opetusmestarin hevosten maailmaan. Kovin tasokas ratsu raudikko ei ollut (heC-B, 60-70cm), eivätkä sen matalat, joskin säännölliset liikkeet olleet erityisen vaikuttavat. Eteenpäinpyrkimys oli hyvä, vaikkei vauhtia ylenpalttisesti ollutkaan. Rautainen terveys sekä äärettömän hyvä, palveleva luonne olivat seikat, jotka tekivät tammasta hyvän hevosen.
Turhamantärkättyä ei kantakirjattu. Rakkaalla perhehevosella teetettiin kuitenkin kolme varsaa, joille emä periytti järeitä, hyväasentoisia jalkoja sekä hyvää luonnettaan. Isäorit onneksi paransivat jälkikasvun rakennetta ja kapasiteettia.

e. Useista ostotarjouksista huolimatta Rukiinmäen väki ei suostunut myymään Koivukultaa kokonaan. Lahjakkaan kenttätamman ympärille muodostettiin jo tamman varsa-aikana kimppa, Team Tulenpalo; porukka kasvatti myöhemmin paljon hienoja kenttä- ja yleishevosia, muun muassa Aarnivalkeat ja Vihavalkean. Koivukulta oli kuitenkin kimpan ensimmäinen tamma, ja ainakin Rukiinmäen Tarmon mukaan ”se kaikkein hienoin”. Ja olihan Koivukulta hieno; ryhdikäs, sporttinen ja hyväleimainen ratsu, 151 senttiä voikkoa eleganssia. Pää oli kaunis ja ilmeikäs, niska pitkä, kaula hyvin asettunut, pitkähkö ja kaareva. Hyväasentoinen lapa, korkea säkä, pitkähkö pyöreä runko, pitkähkö jyrkähkö lautanen. Erinomaisen kestävät jalat pienestä sapelihakuisuudesta ja käyrähköistä kintereistä huolimatta. Pitkät, väljät, suorat ja tahdikkaat liikkeet, erinomainen yliastunta, ylös rakentunut laukka. Koivukulta haki varsanäyttelyistä II+ -palkintoja sekä roppakaupalla kehuja, joskin jokusen huomion ’kiireisyydestä’ sekä ’eläväisyydestä’, yhtenä kommenttina kaunisteltu kiertoilmaus ’huumorintajuinen’.
Sillä voikko oli melkoinen sähikäinen. Kolmivuotiaana laatuarvostelukarsinta oli sirkusesitys, joka ei poikinut finaalipaikkaa. Nelivuotiaana tamma pääsi niukin naukin karsinnan läpi, mutta häikäisi finaalissa ollen kokonaiskisan kolmas. Viisivuotiaana tamma esiintyi jo vähän asiallisemmin ollen lupaavin estehevonen. Kuusivuotiaana pipariksi mennyt kasvattajakisan kouluosuus sekä kultajuhlat estepuolella. Hypätä tamma osasi; se oli rohkea, älykäs hyppääjä, joka korjasi hyvin omia ja vähän ratsastajankin vikoja, käytti jalkojaan moitteettomasti ja kaulaansa ja selkäänsäkin hyvin. Vahva, terävä, nopea ponnistus, yhtä nopea, pyöreä, tasapainoinen hyppy, lähes ilmiömäinen kyky venyä jokaisen esteen yli, kammeta itsensä yli niistäkin esteistä, joiden ponnistus lähti aivan juuresta. Koivukullan ainoa heikkous oli sen sähikäisyys yhdistettynä hienoiseen kuningatarmaisuuteen; häntähän ei neuvottu eikä komennettu. Hyppyhaluja oli, kouluradat menettelivät, mutta ratsastajan piti olla samaan aikaan eleetön, pehmeä ja järkähtämätön kuin vuori. Sopivan ratsastajan löydyttyä Koivukulta nousi nopeasti 100-110cm esteluokkiin ja helppo-CIC1 -kenttäluokkiin, ruusukkeita alkoi tipahdella, lopulta niitä sinivalkoisia. Diivamainen, hieman oikukas käsiteltävä, mutta todella rohkea kilparatsu ja esiintyjä – Koivukullasta tuli äkkiä nuorten hevoslehtien juliste- ja tarinamateriaalia. Sähikäistamman ura huipentui kenttämestaruuteen.
RKTK-II -palkinto nousi kisatulosten myötä RKTK-I -palkinnoksi. Team Tulenpalo teki Koivukullalla kuusi varsaa, kaikki tarkoin valikoiduista oreista, ja jälki on sen mukaista. Kuusi kantakirjattua, menestyksekkäästi kisannutta jälkeläistä, Koivukullalle Jälkeläisvalio. Tamma periytti vahvasti vähän sähikäismäistä, menevää persoonaansa, mutta myös kykyä ja näköä; koivukultalaiset ovat ehkä vähän kulmikkaita, mutta yhtä kaikki ryhdikkäitä, hyvin liikkuvia ja -hyppääviä Kilpahevosia. Isolla alkukirjaimella. Kuningatartamma eli 28-vuotiaaksi.

ei. Alusta alkaen oli selvää, että Korvessakulkevi myytäisiin tavoitteelliseen kotiin. Hirvenhaaran ratsastuskoulun kasvatti oli kahden erittäin hienon kilparatsun jälkeläinen, ja jo varsalaitumella komeita liikkeitä väläytelleestä orista odotettiin paljon.
Julius Pajupihlaja osti orin sen ollessa parin kuukauden ikäinen. Kolme varsanäyttelyä (kaikista II+ -palkinto, kehuja tyypistä ja liikkeistä), kolme laatuarvostelufinaalia (11., 5. ja 5. sijat), kasvattajakisassa kouluosion häntäpään tulos mutta esteosion viides. Vaaleanpunarautias, loistoliinakko Korvessakulkevi kasvoi 153cm korkeaksi hyväluontoiseksi, lahjakkaaksi ratsuksi, jonka ainoa vika oli ajoittainen.. eläväisyys. Todella innokas ja sen vuoksi toisinaan keskittymiskyvytön ori pärjäsi yleensä loistavasti esteillä, mutta kouluradoilla raudikko ennakoi aivan liikaa tulevia tehtäviä eikä siksi yleensä saanut kummoisia prosentteja. Menestyksekäs kenttäura kaatuikin juuri kouluosioon (orilla on jokunen tulos helposta luokasta), esteradoilla ori sen sijaan voitto ruusukkeen poikineen 100-110cm radoilta. Laadukas, elastinen, ylös rakentunut laukka, pitkät tahdikkaat ja väljät käynti- ja raviliikkeet. Erittäin hyvä hyppytyyli varmasta, nopeasta ponnistuksesta nopeaan, hyvään jalkatekniikkaan ja pyöreään, nopeaan hyppyyn. Selän ja kaulan käyttö OK, Korvessakulkevi oli tarkka jaloistaan, sillä oli esteälyä; se osasi pelastaa Juliuksen arviointivirheitä melko pitkälle.
Kantakirjatessa Korvessakulkevista todettiin seuraavaa; lyhyehkö hyvin liittynyt kaula, korkea säkä, hyvä satulansija. Pyöreä sopusuhtainen runko, pitkähkö jyrkähkö lautanen. Hyvin kestäneet jalat, hyväasentoiset etujalat, käyrähköt kintereet. Eteenpäinpyrkivä ratsastaa, suhtautuu positiivisesti tehtäviin. Utelias, hieman rauhaton tarkistaa, kuitenkin kiltti ja nöyrä. Julius tunnisti hevosensa; äärettömän kiltti ja miellyttämisenhaluinen, mutta ajoittain turhan eläväinen kaveri, joka ei kyennyt keskittymään ’tylsiin’ asioihin. Korvessakulkevi palkittiin RKTK-II -palkinnolla.
Juliuksen ja Korvessakulkevin kilpaura oli pitkä ja menestyksekäs. Jalostuksen saralla raudikko teki lähes yhtä hienon uran; 76 jälkeläistä, jotka tunnetaan hyppylahjoistaan ja estekapasiteetistaan. Monia menestyneitä este- ja kenttähevosia, kantakirjapalkittuja ratsuja. Melko korrektirakenteisia hevosia, yleensä melko eläväisiä, mutta kilttejä. 26-vuotiaana kuollut Korvessakulkevi oli omistajansa ”elämän hevonen”.

eii. Korvenkaisla oli erittäin lupaava kenttähevonen. Suurimerkkinen tummanrautias, 155cm korkea suomipoika ihastutti jo varsanäyttelyissä sopusuhtaisella rungollaan, hyvällä kaulallaan ja letkeällä ravillaan, ja jatkoi ihastuttamista laatuarvosteluissa sekä kasvattajakilpailuissa.
Anna-Katriikka Aittala, kasvattaja-omistaja, oli äärettömän ylpeä oristaan, ja kuvaili sitä usein "aikuiseksi kakaraksi; tarhassa vähän kaiken tuhoava, tallissa kepposteleva räkänokka, joka kuitenkin tekee töitä mielellään ja kunnolla keskittyen". Ori ei kuitenkaan ollut hankala käsitellä, ja loimien retuuttaminen tuskin olisi ruunaukseen loppunut, joten Korvenkaisla sai pysyä orina. Etenkin (maasto)esteet olivat orin mieleen, kisatuloksia löytyy 110cm/CIC1 -tasoilta asti, ja hyppyhalujen lisäksi orilla oli hyppylahjoja.
Kantakirjattuaan orin - RKTK-II, kehuja etenkin ravista ja hyppytyylistä - Anna-Katriikka tarjosi Korvenkaislaa jalostukseen. Vain yhden kauden astumisen jälkeen hevonen kuoli liikenneonnettomuudessa. Kymmenen jälkeläisen ikäluokasta on ponnistanut hyviä este- ja kenttähevosia, osa hieman.. eläväisempiä persoonia kuin toivottavaa olisi.

eie. Hirvenhaaran ratsastuskoulun sekä Kalevi ja Outi Hirvenhaaran ylpeys, Nuotiossanukkuvi, oli erinomainen ratsu kaiken tasoisille ratsastajille. Kisakaudella tamma kilpaili niin oppilaiden kuin omistajiensa kanssa (heC-heA, 70-110cm, jokunen tuttari-helppo -kenttästartti ratsastajasta riippuen), tuntikäytössä tamma opasti aloittelijat lajin pariin ja antoi uusia oivalluksia konkareille. Etenkin Kalevin kanssa Nuotiossanukkuvi sai ruusukkeen poikineen satulahuonetta koristamaan.
Hyväluontoinen, energinen, työnteosta nauttiva tamma oli lempeä opetusmestari ja sisukas kisaaja, erittäin hyväliikkeinen ja hyvällä tekniikalla hyppäävä hevonen - ei ihme, että Hirvenhaarassa ylpeiltiin sellaisella kultakimpaleella.153-senttinen, vaaleanrautias tamma oli kaunis kuin karkki, hieman vankkarunkoinen ja käyrähkökintereinen, mutta kaunis yhtä kaikki.
RKTK-I -tammalla on neljä hyväluontoista, erinomaisella kapasiteetilla ja ratsastettavuudella siunattua varsaa, joista yksi jäi paikkaamaan emänsä jättämää aukkoa ja loput myytiin kisa- ja siitoshevosiksi.

ee. Rukiinmäen ravitallin vanhempi isäntä Tarmo kuvaili kasvattiaan Lehtikultaa eräälle tuttavalleen seuraavin sanoin; "Kaunis se on ku mikä, mutta ei se juosta ossaa. Paitsi karkuun tarhassa."
Lehtikulta oli päällisin puolin kuin ilmetty emänsä; sama voikon sävy, samat 151 senttiä korkeutta, täsmälleen sama olemus, rakenne-erot niin pienen pieniä, ettei tammoja välttämättä erottanut vielä kolmannellakaan vilkaisulla toisistaan. Ravinkuninkaallisten tyttärestä ei juoksijaa tullut, se kävi Rukiinmäen väelle selväksi ennen kuin kukaan ehti sanoa "opetuslähtö". Tarmo ei kuitenkaan raskinut myydä lempitammansa kovin samanoloista tytärtä, ja nykyään Rukiinmäellä nauretaan, miten "vanhan hölmön mielenoikku toi ratsuja taloon". Ravurina ennen aikojaan flopanneesta Lehtikullasta tuli erinomainen ratsu, joskin vain estepuolelle; kouluaitojen sisäpuolella voikko oli täysi katastrofi. Hyppääminen sujui, niinkin hyvin, että muutamana vuonna Rukiinmäet saivat edustaan niin ravureiden kuin ratsujen kuninkaallisissa. Lehtikullan uraan mahtuu monia voittoja ja sijoituksia 100-120cm tasolta, suurimpina saavutuksinaan suomenhevosten estemestaruuskultaa kahtena vuonna.
Rakenteensa puolesta juoksijasukuinen Lehtikulta sopi yllättävän hyvin ratsun muottiin; kaunis, ilmeikäs pää, pitkähkö niska, hyvänmuotoinen kaula, loivahko lapa, syvä pyöreä runko, lyhyehkö jyrkähkö lautanen, hyvät etuset, takaset hieman pihdissä. Tamman liikkeet olivat tahdikkaat ja elastiset, ravi hieman matalaa, yliastunta hyvä, laukka pyöri hyvin. Hyppytekniikastaan voikko sai vain kehuja. Ratsastettavuudessa oli hieman sanomista, kipakanpuoleinen Lehtikulta ei aina ollut se helpoin tai yhteistyöhaluisin ratsu. Tamma oli muutenkin hieman oikukas voimakastahtoinen tamma, joka odotti kuningattaren kohtelua vaikka toisinaan käyttäytyi kuin sika.
Kilpauransa jälkeen Lehtikulta teki kuusi varsaa, kaikki huolella valittujen ratsuorien kanssa. Tamma periytti vahvasti estekapasiteettia sekä hyvää hyppyä, perushyvää rakennetta (maininnan arvoista on, että Lehtikullan jälkeläisillä on erittäin kestävät jalat) sekä aavistuksen omapäistä, oikukasta luonnetta. Kun tamma sai RKTK-I -palkintonsa päälle vielä Jälkeläisvalion, Tarmo totesi silmäkulmiaan pyyhkien; "Hyvä se o. Vaikka juosta se ei ossaa vieläkkää."

eei. Varikkohaastattelussa Reino Hallalta tiedusteltiin nuorten ravilupausten perään. "On minulla yksi Seinäruusu kasvamassa", oli mies todennut itsekseen myhäillen. Jotkut muistivat vitsin, kun Reino toi orinsa radoille.
Seinäruusu oli vankkarunkoinen, järeäjalkainen orinmurkula, joka toi mieleen enemmän työhevosen kuin ravurin. 159-senttinen tummanpunarautias kuitenkin ravasi menemään siinä missä kevyemmät kilpakumppaninsa, usein jopa paremmin. Hieman hitaasti kehittyneeltä orilta jäivät varhaisluokkien meriitit keräämättä, mutta raudikko otti vahingon takaisin voittamalla nimiinsä kolme ravikuninkuutta. Reino kuvaili oriaan "hiljaiseksi, asialliseksi kaveriksi, joka tekee töitä kymmenen edestä".
JKTK-I -ori juoksi kotiin arvokisavoittojen lisäksi sievoisen summan rahaa, ja kasvatti pottia myöhemmin varsamaksuilla. Lähes viiteensataan jälkeläiseen mahtuu niin ravi- kuin ratsumenestyjää, harrastekaveria, terapiaratsua, työhevosta ja opetusmestaria. Seinäruusu on Jälkeläisvalio, joka periytti hyväasentoisia, kestäviä jalkoja sekä elastista, vaivatonta liikkumista.

eee. Kultakuume, 151cm korkea voikko juoksijatamma, oli Rukiinmäen kasvatteja ja Tarmo-isännän suosikki. Kipakka, omapäinen, hieman röyhkeä tamma tiesi olevansa tallin kuningatar, ja sikaili surutta etenkin oudoille ihmisille. Tamma kuitenkin juoksi "kuin sillä olisi piru perässään", ja koska Kultakuumeen voittorahoilla ruokittaan pari karsinanaapuriakin, tamman käytöstä katsottiin sormien läpi.
Tarmo luotsasi kasvattinsa voitosta toiseen, aina kolmiin kuningatarkilpailuihin asti, joista kotiin tuotiin yksi "ensikertalaisen hopea" ja kaksi kuningattaruutta. Kuningatarseppeleiden lisäksi Kultakuume sai tunnustusta kantakirjatilaisuudessa - JKTK-I - sekä myöhemmin jälkeläisistään Jälkeläisvalion muodossa. Kaunis, upealiikkeinen tamma koetettiin ostaa monet kerrat, mutta Tarmo ei suosikkiaan myynyt - hyvä kun pari sen varsoista raaski laittaa isolla rahalla eteenpäin.
Kultakuumeen seitsemästä varsasta kuudesta tuli erittäin menestyneitä ravureita, yhdestä taas erinomainen esteratsu. Tamma periytti vahvasti kipakkaa luonnettaan ja rakennettaan, ja sanotaankin, että Kultakuumelaiset tunnistaa kyllä pään ja kaulan mallista.