Hirttovalkea VH16-018-2006

ii. Palottarainen tehtiin sillä ajatuksella, että siitä tulee kisahevonen. Mieluummin mestaruustason kisahevonen. Riina Lumivirran tamma oli heikko tiinehtymään (Palottarainen oli toinen kahdesta syntyneestä varsasta), joten odotukset olivat sitä suuremmat. Isäoriksi oli valittu komea kouluori, jolla oli ennestään jokunen lahjakkaan oloinen, hyväliikkeinen ja -luonteinen ikäluokka varsoja. Joskus käy kuten elokuvissa, ja Palottaraisesta tuli kaikkea mitä kasvattajansa toivoi – ja vähän enemmän. Vaaleanpunarautias, 156-senttinen ori ryhdikäs, hyvätyyppinen ja -leimainen hevonen, sellainen moderni kevennetty ratsutyyppi. Pää oli ilmeikäs, niska pitkä, kaula erittäin hyvin liittynyt ja hyvän muotoinen, joskin lyhyehkö. Lavat olivat hyväasentoiset, säkä pitkähkö ja selkeä, runko sopusuhtainen, lautanen jyrkähkö. Reidet olivat lihaksikkaat ja hyvän mittaiset, jalat olivat erittäin hyväasentoiset ja kuivat, kavioissa ei moittimista. Palottara liikkui kevyesti, tahdikkaasti ja elastisesti pitkin askelin. Takasten liike oli käynnissä vähän ahdasta, mutta väljeni ravissa. Laukka pyöri hyvin, kaikkia askellajeja oli helppo säädellä, orin sai ratsastettua helposti kevyemmäksi ja pois lievästä etupainoisuudestaan, kokoaminen oli melko helppoa. Hauskannäköinen raudikko keräsi kiitosta varsanäyttelyissä II-palkintojen verran, laatuarvostelukarsinnoista ori lähti finaaliin sijoittuen aina kärkikymmenikköön. Kiitosta tuli etenkin estepuolella, eikä ihme; nopea, erinomainen jalkatekniikka, nopea terävä ponnistus, pyöreä nopea tasapainoinen hyppy, esteälyä, hieman puutteellinen kaulan käyttö, selän käyttö OK. Kasvattajakisan koulupuolella Palottarainen jäi puolivälin tietämille, esteillä mitali lipsahti kavioista sijoituksen ollessa neljäs.
Helppo A, 110cm, CIC1. Lahjakkaasta nuoresta kasvoi iän ja kokemuksen myötä ruusukehai, joka menestyi etenkin este- ja kenttäradoilla. Kenttäratsastuksessa ihan mestaruustasolla; pari pronssia ja yksi hopea. Riina Lumivirta kiitti oriaan aina eniten sen luonteen vuoksi; kisapaikoillakin tyynen rauhallinen, kenen tahansa käsiteltävissä oleva positiivinen herrasmies, aina innokkaana tekemässä töitä. Mutkaton, ’kaikki käy’ -tyylinen hevonen, reipas, herkkä ja eteenpäinpyrkivä ratsastaa, teräväpäinen, mutta ilman taipumusta oppia niitä pahoja tapoja. Kuuliainen, eteenpäinpyrkivä, työteliäs ja rohkea ratsu, joka nautti niin rennoista maastoista kuin reippaista kisaradoista täysin rinnoin.
Kisasuoritustensa sekä erinomaisten käyttö- ja luonnepisteiden avittamana Palottarainen kantakirjattiin RKTK-I -palkinnolla. Myöhemmin raudikolle myönnettiin Jälkeläisvalion arvo, eikä ihme; 121 jälkeläistä jättänyt ori periytti vahvasti melko komeaa, korrektia rakennetta, mutta ennen kaikkea suorituskykyä hermorakenteesta ratsastettavuuteen, liikkeistä ja hyppytekniikasta kapasiteettiin. Erityisen meritoituneita palottaraiset ovat kenttä- ja esteradoilla. Ori lopetettiin hammasvaivojen vuoksi 25-vuotiaana, ja se haudattiin kasvattaja-omistajansa Riina Lumivirran tiluksille, lähelle emänsä hautaa.

iii. Järvivirsu oli kaikkea sitä, mitä kasvattajansa Krista Elo-Honkainen oli toivonut; hyvätyyppinen ja -leimainen, ryhdikäs hevonen, jolla oli hyvin liittynyt pitkähkö kaareva kaula, hyvä säkä, pystyhköt lavat, sopusuhtainen pyöreä avohko runko, huipukas lautanen, hyvät reisilihakset, kestävät melko hyväasentoiset jalat (lyhyehköt etusääret, käyrähköt kintereet). Vikoja nyt ei tietenkään oltu toivottu, mutta Järvivirsun rakenteen viat eivät haitanneet sen menestyksekästä uraa ratsuna.
Nuorena ori kasvoi epätasaisesti saaden varsanäyttelyistä vuorotellen III- ja II-palkintoa. Kolmivuotislaatuarvostelut jätettiin suosiolla välistä, mutta nelivuotiaana ori pääsi finaaliin sijoittuen seitsemänneksi. Viisivuotisfinaalipaikka oli jo tienattu, mutta loukkaantuminen esti osallistumisen. Kasvattajakisassa ori teki tasaiset suoritukset ollen molempien osioiden kahdeksas. Rautias, 154-senttinen ori liikkui pitkin, suorin ja väljin liikkein, kantoi itsensä hyvin, oli helppo koota. Askelissa oli tahdikkuutta, elastisuutta ja säätövaraa, hyppääminen oli helpon ja vaivattoman näköistä, vaikka jalkatekniikka olikin melko hidasta (eikä ori levittänyt takaa käytännössä ollenkaan). Krista Elo-Honkainen panosti hyviin valmentajiin ja ammattiratsastajaan, joka tuli orin kanssa juttuun. Järvivirsu oli melko vähäeleinen, rutiinirakas hevonen, joka ei pitänyt turhasta lässyttämisestä eikä sietänyt ratsastajaltaan turhan montaa virhettä. "Melko vakava kaverihan se on, mutta todella yhteistyöhaluinen ja työteliäs, eteenpäinpyrkivä", Krista kertoi.
Järvivirsu kisasi jokusen 90-100cm esteluokan sekä tutustumisluokan kenttästartin, mutta päätyönsä ori teki heA-vaB-kouluradoilla. Neljästi mestaruuksiin osallistunut ori koskaan yltänyt mitaleille, paras sijoitus oli viides. Muuten ori kyllä toi ruusukkeita kotiin. RKTK-II -kantakirjattu raudikko sai 'mestaruusrevanssin' isäorina; 66 jälkeläistä, joista 11 on osallistunut koulumestaruuksiin ja kaksi voittanut mitalin. Järvivirsulaiset eivät ole yhtä 'vakavia' kuin isänsä, mutta yhtä työteliäitä ja lahjakkaita kylläkin. Ori lopetettiin 22-vuotiaana sen hampaiden nopean heikentymisen vuoksi.

iie. Turhattara kasvoi äärettömän epätasaisesti hyvin epäkiitollisissa sykleissä; se oli aina rumimmillaan näyttelyiden ja laatuarvostelukarsintojen aikana. Epäsopusuhtaisuus yhdistettynä osin uhmaikäiseen kiukkuun ja siitä johtuvaan heikkoon liikkumiseen toivat tammalle vain kolmospalkintoja sekä laatuarvostelukarsintojen häntäpäätuloksia. Kuusivuotiaana Lehtivihreän perheen omistama tamma osallistui kasvattajakilpailuun Riina Lumivirran ratsastamana, ja yllättäen oli koulupuolen seitsemäs ja esteiden kolmas. Riina päätyi ostamaan tamman, ja ratsukosta tuli tuttu näky este- ja kenttäradoilla.
Läsipäinen, 156-senttinen vaaleanpunarautias tamma tasoittui iän myötä niin rakenteensa kuin luonteen puolesta. Tammalla oli ilmeikäs pää, pitkähkö niska, kaareva leveähkösti liittynyt kaula, hyvät lavat ja pitkähkö matala säkä, vankahko pitkähkö pyöreä runko, lyhyehkö jyrkähkö lautanen ja hyväasentoiset, joskin lyhytvuohisiset järeähköt kuivat jalat. Tammalla oli isänsä kevyet, ylämäkeen rakentuneet elastiset liikkeet, joissa oli hyvä tahti, irtonaisuus ja yliastunta. Lisäksi Turhattara kantoi itsensä hyvin ja oli helppo koota. Rumasta ankanpoikasesta todellakin kasvoi joutsen, kasvattajansa ja uuden omistajansa peittelemättömäksi riemuksi. Hypyt olivat vähän kiireisiä ja selättömiä, mutta kapasiteettia riitti, ja läsipää paikkasi hyppyjään nopealla, hyvällä jalkatekniikalla.
Riina ja Turhattara kisasivat 100-110cm esteratoja sekä tuttari/helppo -tason kenttäluokkia voittaen ja sijoittuen (parhaana tuloksena seuramestaruuspronssi molemmista lajeista). Riina jaksoi kehua ratsunsa yritteliäisyyttä, yhteistyöhalua, eteenpäinpyrkimystä ja taistelutahtoa kilparadalla, järkevää suhtautumista vähän kaikkeen sekä hyvää käsiteltävyyttä. Samaa kehui myös kantakirjatilaisuuden testiratsastaja; Turhattara saikin luonteestaan yhdeksän pistettä. Kantakirjaluokka oli vahva RKTK-II.
Hyväluontoinen, kilpailuissa menestynyt tamma oli heikko tiinehtymään, eikä yrityksistä huolimatta saanut kuin kaksi varsaa. Turhattaran molemmat varsat ovat emäänsä paremman näköisiä, mutta aivan yhtä hyväluonteisia, miellyttäviä ratsuja, jotka ovat jatkaneet emänsä jäljissä este- ja kenttäratsastuksen pariin. Turhattara kuoli 23-vuotiaana rajuun ähkyyn, ja on haudattu Riina Lumivirran tallin maille.

ie. Useista ostotarjouksista huolimatta Rukiinmäen väki ei suostunut myymään Koivukultaa kokonaan. Lahjakkaan kenttätamman ympärille muodostettiin jo tamman varsa-aikana kimppa, Team Tulenpalo; porukka kasvatti myöhemmin paljon hienoja kenttä- ja yleishevosia, muun muassa Aarnivalkeat ja Vihavalkean. Koivukulta oli kuitenkin kimpan ensimmäinen tamma, ja ainakin Rukiinmäen Tarmon mukaan ”se kaikkein hienoin”. Ja olihan Koivukulta hieno; ryhdikäs, sporttinen ja hyväleimainen ratsu, 151 senttiä voikkoa eleganssia. Pää oli kaunis ja ilmeikäs, niska pitkä, kaula hyvin asettunut, pitkähkö ja kaareva. Hyväasentoinen lapa, korkea säkä, pitkähkö pyöreä runko, pitkähkö jyrkähkö lautanen. Erinomaisen kestävät jalat pienestä sapelihakuisuudesta ja käyrähköistä kintereistä huolimatta. Pitkät, väljät, suorat ja tahdikkaat liikkeet, erinomainen yliastunta, ylös rakentunut laukka. Koivukulta haki varsanäyttelyistä II+ -palkintoja sekä roppakaupalla kehuja, joskin jokusen huomion ’kiireisyydestä’ sekä ’eläväisyydestä’, yhtenä kommenttina kaunisteltu kiertoilmaus ’huumorintajuinen’.
Sillä voikko oli melkoinen sähikäinen. Kolmivuotiaana laatuarvostelukarsinta oli sirkusesitys, joka ei poikinut finaalipaikkaa. Nelivuotiaana tamma pääsi niukin naukin karsinnan läpi, mutta häikäisi finaalissa ollen kokonaiskisan kolmas. Viisivuotiaana tamma esiintyi jo vähän asiallisemmin ollen lupaavin estehevonen. Kuusivuotiaana pipariksi mennyt kasvattajakisan kouluosuus sekä kultajuhlat estepuolella. Hypätä tamma osasi; se oli rohkea, älykäs hyppääjä, joka korjasi hyvin omia ja vähän ratsastajankin vikoja, käytti jalkojaan moitteettomasti ja kaulaansa ja selkäänsäkin hyvin. Vahva, terävä, nopea ponnistus, yhtä nopea, pyöreä, tasapainoinen hyppy, lähes ilmiömäinen kyky venyä jokaisen esteen yli, kammeta itsensä yli niistäkin esteistä, joiden ponnistus lähti aivan juuresta. Koivukullan ainoa heikkous oli sen sähikäisyys yhdistettynä hienoiseen kuningatarmaisuuteen; häntähän ei neuvottu eikä komennettu. Hyppyhaluja oli, kouluradat menettelivät, mutta ratsastajan piti olla samaan aikaan eleetön, pehmeä ja järkähtämätön kuin vuori. Sopivan ratsastajan löydyttyä Koivukulta nousi nopeasti 100-110cm esteluokkiin ja helppo-CIC1 -kenttäluokkiin, ruusukkeita alkoi tipahdella, lopulta niitä sinivalkoisia. Diivamainen, hieman oikukas käsiteltävä, mutta todella rohkea kilparatsu ja esiintyjä – Koivukullasta tuli äkkiä nuorten hevoslehtien juliste- ja tarinamateriaalia. Sähikäistamman ura huipentui kenttämestaruuteen.
RKTK-II -palkinto nousi kisatulosten myötä RKTK-I -palkinnoksi. Team Tulenpalo teki Koivukullalla kuusi varsaa, kaikki tarkoin valikoiduista oreista, ja jälki on sen mukaista. Kuusi kantakirjattua, menestyksekkäästi kisannutta jälkeläistä, Koivukullalle Jälkeläisvalio. Tamma periytti vahvasti vähän sähikäismäistä, menevää persoonaansa, mutta myös kykyä ja näköä; koivukultalaiset ovat ehkä vähän kulmikkaita, mutta yhtä kaikki ryhdikkäitä, hyvin liikkuvia ja -hyppääviä Kilpahevosia. Isolla alkukirjaimella. Kuningatartamma eli 28-vuotiaaksi.

iei. Alusta alkaen oli selvää, että Korvessakulkevi myytäisiin tavoitteelliseen kotiin. Hirvenhaaran ratsastuskoulun kasvatti oli kahden erittäin hienon kilparatsun jälkeläinen, ja jo varsalaitumella komeita liikkeitä väläytelleestä orista odotettiin paljon.
Julius Pajupihlaja osti orin sen ollessa parin kuukauden ikäinen. Kolme varsanäyttelyä (kaikista II+ -palkinto, kehuja tyypistä ja liikkeistä), kolme laatuarvostelufinaalia (11., 5. ja 5. sijat), kasvattajakisassa kouluosion häntäpään tulos mutta esteosion viides. Vaaleanpunarautias, loistoliinakko Korvessakulkevi kasvoi 153cm korkeaksi hyväluontoiseksi, lahjakkaaksi ratsuksi, jonka ainoa vika oli ajoittainen.. eläväisyys. Todella innokas ja sen vuoksi toisinaan keskittymiskyvytön ori pärjäsi yleensä loistavasti esteillä, mutta kouluradoilla raudikko ennakoi aivan liikaa tulevia tehtäviä eikä siksi yleensä saanut kummoisia prosentteja. Menestyksekäs kenttäura kaatuikin juuri kouluosioon (orilla on jokunen tulos helposta luokasta), esteradoilla ori sen sijaan voitto ruusukkeen poikineen 100-110cm radoilta. Laadukas, elastinen, ylös rakentunut laukka, pitkät tahdikkaat ja väljät käynti- ja raviliikkeet. Erittäin hyvä hyppytyyli varmasta, nopeasta ponnistuksesta nopeaan, hyvään jalkatekniikkaan ja pyöreään, nopeaan hyppyyn. Selän ja kaulan käyttö OK, Korvessakulkevi oli tarkka jaloistaan, sillä oli esteälyä; se osasi pelastaa Juliuksen arviointivirheitä melko pitkälle.
Kantakirjatessa Korvessakulkevista todettiin seuraavaa; lyhyehkö hyvin liittynyt kaula, korkea säkä, hyvä satulansija. Pyöreä sopusuhtainen runko, pitkähkö jyrkähkö lautanen. Hyvin kestäneet jalat, hyväasentoiset etujalat, käyrähköt kintereet. Eteenpäinpyrkivä ratsastaa, suhtautuu positiivisesti tehtäviin. Utelias, hieman rauhaton tarkistaa, kuitenkin kiltti ja nöyrä. Julius tunnisti hevosensa; äärettömän kiltti ja miellyttämisenhaluinen, mutta ajoittain turhan eläväinen kaveri, joka ei kyennyt keskittymään ’tylsiin’ asioihin. Korvessakulkevi palkittiin RKTK-II -palkinnolla.
Juliuksen ja Korvessakulkevin kilpaura oli pitkä ja menestyksekäs. Jalostuksen saralla raudikko teki lähes yhtä hienon uran; 76 jälkeläistä, jotka tunnetaan hyppylahjoistaan ja estekapasiteetistaan. Monia menestyneitä este- ja kenttähevosia, kantakirjapalkittuja ratsuja. Melko korrektirakenteisia hevosia, yleensä melko eläväisiä, mutta kilttejä. 26-vuotiaana kuollut Korvessakulkevi oli omistajansa ”elämän hevonen”.

iee. Rukiinmäen ravitallin vanhempi isäntä Tarmo kuvaili kasvattiaan Lehtikultaa eräälle tuttavalleen seuraavin sanoin; "Kaunis se on ku mikä, mutta ei se juosta ossaa. Paitsi karkuun tarhassa."
Lehtikulta oli päällisin puolin kuin ilmetty emänsä; sama voikon sävy, samat 151 senttiä korkeutta, täsmälleen sama olemus, rakenne-erot niin pienen pieniä, ettei tammoja välttämättä erottanut vielä kolmannellakaan vilkaisulla toisistaan. Ravinkuninkaallisten tyttärestä ei juoksijaa tullut, se kävi Rukiinmäen väelle selväksi ennen kuin kukaan ehti sanoa "opetuslähtö". Tarmo ei kuitenkaan raskinut myydä lempitammansa kovin samanoloista tytärtä, ja nykyään Rukiinmäellä nauretaan, miten "vanhan hölmön mielenoikku toi ratsuja taloon". Ravurina ennen aikojaan flopanneesta Lehtikullasta tuli erinomainen ratsu, joskin vain estepuolelle; kouluaitojen sisäpuolella voikko oli täysi katastrofi. Hyppääminen sujui, niinkin hyvin, että muutamana vuonna Rukiinmäet saivat edustaan niin ravureiden kuin ratsujen kuninkaallisissa. Lehtikullan uraan mahtuu monia voittoja ja sijoituksia 100-120cm tasolta, suurimpina saavutuksinaan suomenhevosten estemestaruuskultaa kahtena vuonna.
Rakenteensa puolesta juoksijasukuinen Lehtikulta sopi yllättävän hyvin ratsun muottiin; kaunis, ilmeikäs pää, pitkähkö niska, hyvänmuotoinen kaula, loivahko lapa, syvä pyöreä runko, lyhyehkö jyrkähkö lautanen, hyvät etuset, takaset hieman pihdissä. Tamman liikkeet olivat tahdikkaat ja elastiset, ravi hieman matalaa, yliastunta hyvä, laukka pyöri hyvin. Hyppytekniikastaan voikko sai vain kehuja. Ratsastettavuudessa oli hieman sanomista, kipakanpuoleinen Lehtikulta ei aina ollut se helpoin tai yhteistyöhaluisin ratsu. Tamma oli muutenkin hieman oikukas voimakastahtoinen tamma, joka odotti kuningattaren kohtelua vaikka toisinaan käyttäytyi kuin sika.
Kilpauransa jälkeen Lehtikulta teki kuusi varsaa, kaikki huolella valittujen ratsuorien kanssa. Tamma periytti vahvasti estekapasiteettia sekä hyvää hyppyä, perushyvää rakennetta (maininnan arvoista on, että Lehtikullan jälkeläisillä on erittäin kestävät jalat) sekä aavistuksen omapäistä, oikukasta luonnetta. Kun tamma sai RKTK-I -palkintonsa päälle vielä Jälkeläisvalion, Tarmo totesi silmäkulmiaan pyyhkien; "Hyvä se o. Vaikka juosta se ei ossaa vieläkkää."

ei. Hautakivipuutarha tummanruunikko 155cm ori, jolla oli hyvät tyypit, pyöreä sopusuhtainen runko, pitkä niska, hyvä ylälinja ja hieman ulkolonkkainen loiva lautanen. Sen etujalat olivat aavistuksen vasikkapolviset, takajalat hyväasentoiset. Käynti oli suoraa, irtonaista ja pitkää, ravissa etujalat hieman kerivät, mutta takasten liike oli suoraa. Hautakivipuutarhalla oli hyvä, rytmikäs, kolmitahtinen laukka ja sillä oli luonnostaan erittäin hyvä tasapaino. Kolmivuotiaana parhaana estehevosena laatuarvostelufinaalissa palkittu ori hyppäsi erinomaisesti: oli tarkka etusistaan ja käytti selkäänsä ja takasiaan. Se imi esteille hieman liikaa ja saattoi liioitella hypyssään, mutta ne olivat pikkuvikoja hyvien puolien rinnalla. Kouluratsastukseen Hautakivipuutarhalla ei hermo riittänyt koskaan kunnolla: se repi helppo A -luokista 50-55 % tuloksia, joilla se pääsi kenttäkisoissa hyväksytysti maastoon, mutta sen kummempaa kouluratsua siitä ei saatu. CIC1-tasolla kilpaillut ori oli kuitenkin aivan ässä maastossa ja esteradalla eikä sinivalkoinen ruusuke rekan kojelaudalla ollut harvinaisuus. Hautakivipuutarha oli hieman kuumuva, mutta kevyt, herkkä ja nöyrä ratsu, joka käsitellessä oli koko perheen nallekarhu. Ori kantakirjattiin R-suunnalle kolmannella palkinnolla, kilpailutulokset nostivat sen ykköseen.
Hautakivipuutarha sai kahdeksankymmentä jälkeläistä ja periytti hyvää urheilutyyppiä, joskin hieman kevyttä. Hyppytyyli periytyi niinikään hyvin, mutta liikkeen varsat saivat enemmän emältään.

eii. Nuotiopuutarha, kauniin punarautias 155cm korkea ori oli ehkä aavistuksen tammamainen ilmeeltään, mutta hyvä ratsutyyppi. Hyvä ryhti, kevyt pyöreä runko, pitkä hieman alas liittynyt kaula, hyvä takaosa. Etusissa pystyhköt vuohiset, muuten ne olivat hyväasentoiset, kintereet olivat käyrähköt. Nuotiopuutarha liikkui lennokkaasti ja joustaen, suorasti ja irtonaisesti. Erityisesti sen ravi oli pitkää, lennokasta ja ilmavaa. Ori myös hyppäsi kelpo tyylillä, mutta se roikotti jalkojaan hieman liikaa, eikä se irtona hypännyt kovin hyvin - imu esteille oli sitä luokkaa, että väleihin ei yksinkertaisesti osunut askeleita. Nuotiopuutarha oli ratsuna herkkä, innokas ja nöyrä, käsitellessä se vaati hieman komentamista intoillessaan turhasta. Perusluonteeltaan ori oli kuitenkin kiltti ja käsiteltävissä, vain hieman varsamainen. Nuotiopuutarha kilpaili vaativa B -luokkia varsin kelvollisella menestyksellä, siinä sivussa se kävi aina vuodessa muutamat helpon luokan kenttäkisat. Esteillä ratsastaja selässä ori oli huomattavasti parempi, sillä sen innokkuus saatiin kanavoitua paremmin ja ratsastaja saattoi hillitä sen säntäämistä kohti esteittä. Nuotiopuutarha kantakirjattiin R-suunnalle ensimmäisellä palkinnolla.
Nuotiopuutarha sai jalostusuransa aikana nelisenkymmentä jälkeläistä. Se periytti erityisesti luonnettaan, eivätkä sen jälkeläiset hypänneet laisinkaan huonosti. Vaikka ori olikin haluttu isä, se kuitenkin jätti parasta mahdollista jälkeä, mikäli sen sai emänisäksi - muutkaan sukutaulun paikat eivät kuitenkaan häpeää tuoneet jälkeläiselle.

eie. Rosvojoukkohauta oli ryhdikäs, musta läsipää (154cm). Sillä oli hyvänpuoleiset tyypit, pitkä niska, pysty lapa, pitkähkö avo runko, loiva lautanen. Etusissa oli lievää vasikkapolvisuutta ja hajavarvasta, takasissa pitkät vuohiset, mutta muuten hyväasentoiset. Etujalkojen liike oli hieman melova, muuten sen liikkeet olivat suorat niin käynnissä kuin ravissakin. Rosvojoukkohauta ei ollut mikään erityisen näyttäväliikkeinen hevonen, sillä se meinasi vähän viistää maata liikkeellään. Laukassa oli kuitenkin hyvä tahti ja tasapaino, lisäksi tamma hyppäsi hyvällä tyylillä, vaikka selän käyttö jäikin hieman puutteelliseksi. Rosvojoukkohauta oli rauhallinen, oman arvonsa tunteva tamma. Sitä ei saanut kuka tahansa käsitellä, eikä miten tahansa, mutta oikean ihmisen käsissä se oli painonsa arvoinen kultaa. Rehellinen, nöyrä ja antoi itsestään aina vähän enemmän, kuin siltä keksi pyytää. Rosvojoukkohauta kilpaili hyvällä menestyksellä CIC1-luokissa, satunnaisesti sillä myös hypättiin aluetasolla metriä kohtalaisella menestyksellä, mutta varsinaisesti se oli hyvä maasto-osuuksilla. Tammaa ei koskaan kantakirjattu.
Tiinehtymisongelmainen Rosvojoukkohauta teki kaksi varsaa eri oreista. Se osoitti periyttävänsä hyvää, kaikkensa antavaa luonnetta, rakennettaan ja jossain määrin liikettään - kumpikaan varsoista ei ollut mikään liikeihme, vaikka emäänsä parempia olivatkin.

ee. Hirsipuulusikka, 153cm korkea kaunis sukkajalka oli väriltään punaruunikko. Hyvät tyypit, lyhyehkö kaareva kaula, syvä pitkä runko, korkea säkä, köyrynpuoleinen lanne, jyrkähkö pyöreä lautanen. Hyvät etujalat, takasissa käyrät kintereet. Käynti oli liikkeiltään ahdasta, mutta yliastunta oli hyvä. Ravissa liikkeet olivat hieman väljemmät, mutta Hirsipuulusikan vahvuus ei ollut liikepuolella. Laukassa oli hyvä säädeltävyys, mutta tahti meni helposti sekavaksi, jos ratsastaja ei keskittynyt. Sama ilmiö tuli esille tietenkin myös vapaassa liikkeessä. Hirsipuulusikka hyppäsi hyvällä tyylillä ja sillä oli erinomainen esteäly. CIC1-luokkia kilpaillut tamma ei loistanut koulupuolella juurikaan, mutta suoritti hyvin ja korrektisti jopa 60 % tuloksilla. 110cm rataesteet eivät olleet millään lailla liikaa ja maastoesteillä olisi varmasti ylittynyt suurempikin kuin CIC1-luokkien vaatimus - laukan tahti ei paljoa estänyt tai hidastanut, etenkin kun oikealla treenillä ja ratsastuksella tahteja oli se kolme. Hirsipuulusikka oli kiltti, nöyrä, kenen tahansa hevonen, mutta ei kuitenkaan antanut enempää, kuin ratsastaja osasi siltä pyytää. Tamma kantakirjattiin R-suunnalle toisella palkinnolla.
Hirsipuulusikka jätti kolme tammavarsaa, kaikki erinomaisia kenttäpelejä. Rakenteeltaan ne erosivat hieman toisistaan: kaksi kevyttä, urheilutyyppistä tammaa ja kolmas hieman raskastyyppisempi. Kaikki kuitenkin ylsivät CIC1-luokkiin ja perivät lisäksi hyvää luonnetta emältään, joten Hirsipuulusikan varsat olivat vallan haluttua tavaraa markkinoilla.

eei. Kelopuulusikka oli suurilinjainen ja -kokoinen (160cm) tummanpunaruunikko, hyväntyyppinen ja komea ori, ryhdikäs kuin mikä. Sillä oli kevyt pyöreä runko, leveähkösti liittynyt kaula, huipukas jyrkkä lautanen. Etujalat olivat sapeliset ja ohutsääriset, takasissa oli lievää pihtisyyttä. Käynti oli suoraa, mutta hieman ahtaanlaista, ravissa liike väljeni, mutta kovemmassa vauhdissa ori alkoi jonkin verran myös meloa. Kelopuulusikalla oli kuitenkin komea, säädeltävä laukka ja hyvä esteäly, vaikka se liikkui ja hyppäsi jokseenkin etupainoisena. Ori suoritti hyvin omalla helppo B -tasollaan, pidemmällekin olisi riittänyt kapasiteettia, mutta omistaja halusi kenttäpuolelle kilpailemaan. Kelopuulusikka tekikin kilpauransa helpoissa luokissa ja vaikka se ei menestynytkään absoluuttisesti joka kerta, se toi kotiin enemmän kuin tarpeeksi ruusukkeita. Kelopuulusikka oli luonteeltaan hieman karjas, eikä tuntunut olevan kiinnostunut ihmisen kanssa oleskelusta enempää kuin työnteko vaati. Omistaja kuvailikin sitä epäsosiaaliseksi työnarkomaaniksi, sillä joka kerta kun ori vietiin töihin se oli mukana enemmän kuin täysillä. Kelopuulusikka kantakirjattiin ensimmäisellä palkinnolla ratsusuunnalle.
Kelopuulusikkaa käytettiin jalostuksessa ansaitsemattoman vähän, sillä se sai vain kahdeksan varsaa. Varsat eivät parhaalla tahdollakaan olleet niitä ykköspalkinnon saajia varsanäyttelyissä, mutta vahvuudet olivat enemmän suorituspuolella. Metristä ja helposta luokasta ylöspäin esteitä ja kenttää kisanneet jälkeläiset menestyivät niissä oikein hyvin.

eee. Karukeinu 150cm korkea musta tamma oli hieman ruunamainen yleisilmeeltään, mutta edusti kohtuullisen hyvää ratsutyyppiä. Sillä oli lyhyt, leveästi liittynyt kaula, syvä pyöreä runko, hyvä säkä, pyöreä lautanen ja yleisesti ottaen hyvä takaosa. Etujalat olivat hyväasentoiset, kintereet käyrähköt. Käyntiliikkeet ahtaat ja lyhyet, helposti jännittyvät, ravissa liike väljeni. Karukeinulla oli taipumusta peitsaamiseen kaikissa askellajeissa, erityisesti jos sitä ei ratsastettu oikein päin vaan sen annettiin vaan löntystellä eteenpäin. Karukeinu oli kohtalainen, helppo B ja metri -elikko, joka kuljetti ratsastajan kuin ratsastajan turvallisesti radan läpi. Se oli luonteeltaan kiltti ja yhteistyöhaluinen, mutta osasi kyllä käyttää hyväkseen tilaisuuden jättää työt tekemättä, jos niitä ei siltä erikseen pyytänyt. Vaikka Karukeinu ei ensinäkemältä ollutkaan se sykähdyttävin kilpahevonen, se sai kisapaikoilla sopivaa vipinää kavioihinsa. Helpoista luokista sadelleet ruusukkeet peittivätkin vuosien myötä omistajan olohuoneen seinän. Tamman jalat, pää, selkä ja hampaat olivat erittäin kestävää tekoa: viimeisiä kenttäluokkiaan se kilpaili vielä yli parikymppisenä, korvat tötteröllä ja häntä putkella ja toipa vielä kotiin sinivalkoisen ruusukkeen.
Karukeinu varsoi vain kerran, sillä omistaja halusi keskittyä kilpailemiseen. Siitä lähtenyt tammalinja onkin arvossaan, sillä vaikka Karukeinu ei ollut se rakenteellisin tai liikkeellisin ihme, se oli erinomainen ja loistavaluonteinen käyttö- ja kilpahevonen, jonka linja tuntuu jatkavan samoissa kavionjäljissä.