Inarinkruunu VH19-018-0897

Nimi	Inarinkruunu "Inari"	Kasvattaja	Susiraja, Suomi
Rotu, sukupuoli	suomenhevonen, tamma	Omistaja	Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri	161cm, rautias	Meriitit	VIR MVA Ch, YLA1, KTK-II, SLA-I*, KERJ-I
Syntynyt, ikääntyminen	s. 03.09.2019, 25v satunnainen (4v 24.09.2019)	Painotuslaji, koulutustaso	kenttäratsastus he A / 110cm / 100cm / CIC1

20.10.2019 Inari edusti kantakirjatilaisuudessa palaten kotiin KTK-II -palkittuna!

16.12.2019 sievälle yksinkertaisuudellemme myönnettiin Championin arvonimi.

Marraskuussa 2020 Inarille myönnettiin viel VIR MVA -arvonimi. On tämä meidän hölmöläisemme kyllä sievä!

20.03.2021 Lissu kaipasi jälleen hyvää ystäväänsä nessupakettia, kun Inari palkittiin SLA-I* -palkinnolla.

25.03.2021 Lissua itketti jälleen, kun Inari palkittiin KERJ-I -palkinnolla tilaisuuden korkeimmilla pisteillä. Meidän höpönassupöljäkkeemme!

31.07.2021 Kuinka ollakaan, Lissu itki jälleen. Inarihan ei ymmärtänyt tästä asiasta yhtään mitään, vaikka se miten palkittiin YLA1 -palkinnolla melkoisten kehujen kera! Tamma oli yksi useista, jotka palkittiin parhailla rakenne- ja tekstipisteillä. Kokonaisuudessaan tamma sai 111 pistettä sekä kommentin "Tekstit, joita lukiessaan todella viihtyy.". Ihmekään, että Lissu nyyhki.

Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan.

Luonnekuvaus

Inarin lempinimi on sellainen mielikuvituksen riemuvoitto, että tässä pitäisi varmaan vähän hävetä. Ei hävetä.

Jos aivan rehellisiä ollaan, Inari-rassu on aivan yhtä mielikuvitusrikas kuin lempinimensäkin. Epäilemme tammaparan juosseen varsana päin mystistä jotain, lyöneen päänsä sekä iskun seurauksena muuttuneen siunatun yksinkertaiseksi luontokappaleeksi. Ainakin joidenkin asioiden suhteen. Inarin vuoksi olemme lanseeranneet käsitteen ”valikoivasti tyhmä”, sillä työnteon päälle raudikko kyllä ymmärtää. Sen sijaan Inarille on, yhä edelleen, täydellinen mysteeri, miten vesiastia toimii (kiitos tästä ämpärijuoton riemusta, Inari..), miten sähkölangasta saa kyllä tällin myös kolmannella kokeilulla jos sai ensimmäiselläkin, ja ettei käytävällä ketjuissa ollessaan sovi istahtaa.

Puhutaan ensin Inarin kyvykkyydestä ratsuna, sillä se itkettää vähemmän. Odotimme Kahvakuulan ja Villin jälkeläisestä helppo/CIC1-tason peliä, joka on pätevä kaikissa osakokeissa, ja sellaisen me tosiaan saimme! Höpönassusemme kilpailee CIC1-tasolla, hyppää rataesteillä vaivatta 110cm esteet ja maastossakin metriä, kouluratsastus tasolla helppo A+, tarkoittaen lähinnä helppoa Aata ja koottuja askellajeja. Ihme kyllä, Inarin kohdalla se perinteinen susirajalainen muttalauseke loistaa poissaolollaan. Raudikko osaa sen minkä osaa, vieläpä erittäin vahvasti, yhtään haparoimatta, tehden vieläpä yhteistyötä ihmisen kanssa! Yhtään kiukuttelematta! Aina hyväntuulisena ja pirteänä!

Onnesta soikeana tehtävästä toiseen mennä viipottava Inari ei ole mikään keskittymiskyvytön, hyväntuulinen häslä. Iloisen pirteästä asenteestaan huolimatta vaaleanpunaturpainen kasvattimme keskittyy jokaiseen saamaansa apuun, etenkin ratsastajansa istuntaan. Olkoonkin, että Inarin ymmärryksestä löytyy.. aukkoja, se tietää milloin ratsastaja osaa asiansa, milloin kuskin virkaa toimittaa joku kokematon. Tammasta olisi opetushevoseksi, niin nätisti se kulkee osaamattomankin ihmisen alla, kuuntelee kärsivällisesti epäselvät avut ja tekee parhaansa pyrkien pitämään ratsastajan paitsi selässään, myös onnellisena! Samaa raudikko kyllä tekee osaavankin ratsastajan kanssa, vauhtia vain on vähän enemmän, muttei liiaksi. Reipas, eteenpäinpyrkivä, työteliäs, todella anteeksiantavainen kaikille virheille kaiken tasoisten ratsastajien kanssa, yhteistyöhaluinen, motivoitunut.. Lisäksi, aivan kuin liian hyvässä unessa, Inarilla on pitkät, tahdikkaat, tasapainoiset liikkeet, se kantaa itsensä kauniisti, työntää takaa, on helppo kootta, liikkeissä on sopivasti näyttävyyttä ja sopivasti helppoa istuttavuutta (eli ei näillä ihan rodun huippuliikkujia voiteta, vaikka kampoihin laitetaankin!). Eikä tamma edes pidä sileätyöskentelyä tylsänä, se tekee kaiken pysähdyksistä vastalaukkoihin yhtäläisellä innolla ja osaamisella.

Rohkea, reippaassa laukassa etenevä Inari löytää ponnistuspaikat, kykenee ratkaisemaan hyppypaikan itsekseen, käyttää kaulaansa, selkäänsä ja vatsaansa hypyissä, nostaa jalkansa nopeasti ja tarpeeksi ylös, levittää takaa, on niin hieno, fiksu ja pätevä, että ihan itkettää. Etenkin, kun se fiksuus ei seuraa tallin puolelle. Raudikkomme hyppää yhtä suurella innolla kuin se suorittaa sileätehtävätkin. Erityisesti Inari nauttii innarijumpasta, sarjoista sekä maastoradoilla erilaisista mäki- ja vesiesteistä. Tämä hevonen ei turhia kyttäile tai kieltele omituisimpiakaan johteita tai taustahälyä, vaan luottaa siihen, ettei ratsastaja pakota sitä keskelle mörkömaata. Inari harvemmin kieltää tai juoksee ohi, se koettaa ratkaista heikot lähestymiset parhaalla mahdollisella tavalla ja hypätä joka tapauksessa, joten vähänkään heikomman lähestymisen kanssa saa olla tarkkana ja tosissaan pohtia, lähteekö kokeilemaan hyppyä joka tapauksessa. Tiukat kurvit tai lyhyet lähestymiset eivät yleensä ole Inarille mikään kynnyskysymys, se on kylmäveriseksi aika ketterä kaveri.
Yksin, porukassa, vetohevosena tai peränpitäjänä, Inari pärjää. Tamman vakioreaktio vähän kaikkeen, mitä metsässä saattaa vastaan tulla, on ”jaa”. Kerran, vähän vieraammissa maastoissa, tien poikki pyyhkäisi nuori peura, eikä Inari korvaansa lotkauttanut. Ehkä reppana ei tajunnut, että tässä olisi ollut ihan luvallista säikähtää. Ainakin kasvattimme on maastovarma ja sopii kenelle tahansa! Inarin kanssa sujuvat niin rauhalliset köpöttelymaastot, kunnon laukkareissut kuin hiihtoratsastus.

Sitten se itkuosuus. Ilman ratsastajaa tamma ei tunnu tajuavan mistään mitään. Ei ihmisen tai muiden hevosten henkilökohtaista tilaa, ei laumahierarkiaa, ei sitä, että ketjuihin voi kuristua, jos istahtaa kiinni ollessaan. Jalkojen nostamista joutuu pyytämään moneen kertaan, ja tammaa taluttaessa saa olla tarkkana, ettei Inari haahuile omille teilleen silkkaa typeryyttään. Ilkeä, tai edes ilkikurinen, tämä hevonen ei missään nimessä ole. Sen päässä ei vain tunnu syttyvän sen enempää energiansäästölamppu, hehkulamppu tai edes kynttilä. Onneksi arki sujuu ihan nätisti, sillä harjattavana tai loimitettavana oleminen ei paljoa aivokapasiteettia hevosen puolelta vaadi. Kengittäjän ja eläinlääkärin vierailleissa isoin ongelma on, ettei Inari tajua, kuinka kauan sen pitää pitää jalkaansa ylhäällä tai seistä paikoillaan. Muutenhan tämä on ihan unelma-asiakas, tamma antaa käyttää itseään vaikka neulatyynynä eikä edes luimi hammasraspille, tähystysletkulle tai yhtään millekään. Typerä, mutta kaikessa typeryydessäänkin helppo hevonen. Vaikka kyllä sitä tuntee valtavaa ylpeyttä katsellessaan tarhassaan piehtaroivaa Inaria, joka nousee istumaan ja seisomaan jalat joka suuntaan harottaen, joka kerta eri tavalla, aivan kuin tämä pystyyn nousemisen mekaniikka ei vain menisi perille asti. Tuskin on mennyt.
Lastaustilanteet sujuvat nätisti, kunhan Inarin kytkee kiinni hirvittävän nopeasti ja peräpuomin / väliseinän sulkee vielä nopeammin. Inarin logiikalla traileriin / rekkaan kävellään, pysähdytään, ja sitten kävellään heti ulos. Jostain syystä emme ole neidin kanssa aivan samaa mieltä. Matkustaminen sujuu heinäverkon kanssa pelleilleissä tai mahdollista matkaseuraa härppiessä. Inari ei stressaa reissaamista, mutta se pitkästyy, ja pitkästyessään se ärsyttää muita hevosia ihan vain olemalla olemassa (sekä olemalla ylitsepursuavan sosiaalinen).

Kisapaikoilla Inari on kuten kotonakin; siunattu yksinkertaisuus käsitellessä (tarkkana käsihevosalueella, ettei raudikko kävele kenenkään takamukseen kiinni!), ihana, innostunut, keskittynyt ratsastettaessa. Kisatilanteen jännityksen, yleisön tai koko kilpaurheilun päälle Inari ei tietenkään ymmärrä tuon taivaallista. Se kuitenkin suorittaa suurella sydämellä, kuten kotonakin, yrittäen aina parhaansa. Sillä pirteällä tekemisen riemulla on napsittu monet ruusukkeet.

Sukutaulu

i. Ch Kaunakohva ✝ KTK-II, SLA-I, KERJ-I sh, tprt, 161cm	ii. Mahlavuotos ✝ KTK-II, SLA-I, KERJ-I sh, vrt, 161cm	iii. Hyövehöpö evm, sh, rt, 159cm
		iie. Seväsievä evm, sh, trt, 157cm
	ie. Ch Vihavalkea ✝ KTK-III, SLA-I, KRJ-I, ERJ-I sh, rtkm, 165cm	iei. Inhomielin evm, sh, rnkm, 158cm
		iee. Hiilloshenkäys evm, sh, trt, 161cm
e. Ch Hallaviikate ✝ KTK-II, SLA-I, KERJ-I sh, prn, 156cm	ei. Ch Myrskyviikate ✝ KTK-II, SLA-I*, KRJ-I, ERJ-I sh, tprn, 160cm	eii. Murhekuusi evm, sh, trt, 156cm
		eie. Myllykivi evm, sh, klm, 163cm
	ee. Ch Hankihenki ✝ YLA1, KTK-II, SLA-I, KERJ-I sh, rnpäis, 151cm	eei. Kummakummitus evm, sph, trn, 147cm
		eee. Nuoskatuuli evm, sh, rtpäis, 152cm

Jälkeläiset

s. 15.06.2020 sh-t. Louhenleuku, i. Marrasvainaa, om. Haltiasalo, VRL-13283
s. 01.02.2021 sh-t. Tervatsarina, i. Tervalieko, om. Mandelbacke (VRL-00692)
s. 10.07.2021 sh-t. Siperiantiara, i. Hautavalkea, om. Lissu T., VRL-12701

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Valmennukset

23.10.2019 Maastoestevalmennus, valmensi Satunen

On aina hyvä näin jälkikäteen miettiä, mihin sitä menikään taas näppinsä sotkemaan. Minä, vannoutunut kouluratsastaja ja -valmentaja, matkalla Susirajaan, jossa minua varmaan jo kuumeisesti odotteleekin nainen kenttäpelinsä kanssa. Viimeisestä pitämästäni maastoestevalkusta oli jo aikaa, mutta toivoin pääseväni suurimmasta pälkähästä kyseessä ollessa tuttu kasvo satulassa. Saavuin tallille hieman aikataulusta (tavallisesti) myöhässä, joten ratsukko oli ehtinyt jo lämmitellä kentällä kaikki askellajit läpi käyden.

Isokokoinen rautias näytti varsin miellyttävältä yksilöltä; se eteni omalla moottorilla, kuunteli ratsastajaansa korvat tarkkana eikä vaikuttanut yhtään sen hassummalta suokkipeliltä kokonaisuudessaan. Ratsukko otti muutamat verkkahypyt kentällä, jonka jälkeen siirryimme nurmikentän puolelle. Siellä meitä odotti mm. penger ja kapeneva nuolenpääeste, jotka sisältyivät tämän päivän treeneihimme.

Lissu otti muutamat hypyt tavalliselle tukille nähdäksemme, millä tuulella Inari oli tänään suurella nurmella maastareiden parissa. Tamma oli vauhdikas, mutta malttoi hyvin kuunnella ratsastajansa apuja. Tämän jälkeen suunta kävi kohti nuolenpäätä, jolle ensimmäinen lähestyminen oli varsinaista venkoilua puolelta toiselle, ja niin hypystäkin muotoutui selätön loikka. Nopeasti ratsukko kuitenkin kokosi itsensä ja yritti uudelleen, jolloin meno näytti jo huomattavasti siistimmältä.

Penkereeltä hyppy alas lätäkköön ja siitä jatkoa vasemmalle, jossa oli tukki hieman haastavan tien takana. Inari ei epäröinyt vettä, vaan yllättävänkin varmajalkaisin ottein loikki läpi penkereen ja laskeutuikin sieltä asiallisesti. Lissua lähinnä nauratti Inarin varmisteleva asenne, mutta näin viileän tuulisena aamuna se kuulemma sopi hänelle paremmin kuin hyvin. Ennen kun ratsukko sai siirtyä loppuverryttelyn pariin, ohjasin heidät hyppäämään vielä lyhyehkön radan sujuvassa laukassa ja yhteistyössä. Tänään oli oikein hyvä päivä sekä hevosella että ratsastajalla, ja olihan valkku menestys myös näin valmentajan näkövinkkelistä.

25.10.2019 Kouluvalmennus, valmensi Sylvi

Päivän teemana oli tänään vastalaukat ja valmennettavana ihastuttava läsipäinen Inari-tamma, joka ravasi ponnekkaasti turpa väristen kenttää ympäri eikä näyttänyt tippaakaan siltä, että harmaa lokakuinen sadeilma haittaisi jollain tapaa sen työintoa. Lissu tosin ei näyttänyt viihtyvän aivan niin hyvin suorastaan koleassa syystuulessa, puhumattakaan itse valmentajasta, johon tuntui tarttuvan aina se kaikkein napakoin tuulenpuuska. Tietysti huonoja ilmoja ei olekaan, on vain huonoa pukeutumista - sen sain jälleen kerran karvaasti kokea, kun en ollutkaan tajunnut vetää kolmatta vaatekertaa päälle kotoa lähtiessäni.

Huomasin tuumivani ääneen ratsukon menoa katsellessani, että olipas siinä kyllä tammalla hyvänoloinen luonne. Lissu tosin luonnehti sitä hieman hidasälyiseksi, mutta minä en nähnyt tammasta kuin reippaan ja hyväntuulisen puolen. Se makusteli kuolainta tyytyväisen oloisena ja jo alkuverryttelyssä sen liikkuminen oli letkeää ja rentoa. Tamma käänteli korviaan kuuliaisesti ratsastajaa kohden ja minua ihan hymyilytti, miten tohkean tomerana se askelsi menemään. Näin virkaintoisia hevosia ei ihan joka päivä tullutkaan vastaan.

Jos tamman ravityöskentely vakuutti minut heti alkutuimaan, niin laukasta jäin sanattomaksi. Inari laukkasi kuin keinuhevonen - kauniisti, hallitusti ja tahdikkaasti. Huomasin heti miettiväni, millainen varsa tulisi jos Inarin astuttaisi jollain oikein mestarikouluorilla ja sitten istuttaisi selkään jonkun kouluratsastukseen vihkiytyneen lahjakkuuden. Väittäisin, että jos ei sillä kombolla voiteta kouluratsastuksen SM-kultaa, niin ei millään! Okei, takaisin niihin vastalaukkoihin. Koska vastalaukat olivat jo tuttu juttu tälle ratsukolle, siirryimme helpommista harjoitteista suoraan vähän vaativampaan harjoitukseen. Siinä ratsastaja laukkaa myötälaukassa pitkää sivua, jonne tekee laukassa täyskaarron palaten takaisin samalle pitkälle sivulle. Näin ollen loppuosa laukataan vastalaukkaa.

Inari oli valmiina toimintaan ja huiskautti innokkaasti häntäänsä, kun Lissu antoi laukka-avut päädyssä. Kaarre tultiin hyvässä tasapainoisessa laukassa ja tamma kääntyi myös kuuliaisesti täyskaartoon. "Muista tehdä linjasta tarpeeksi loiva, ettei askel mene ahtaaksi", kun kaarre lähti hieman liian tiukasti. Lissu korjasi heti tietä ja Inarin tasapaino korjaantui. Harvoin olin nähnyt hevosen, joka ei yllättynyt yhtään vastalaukasta, vaan suoritti sen tyylipuhtaasti ja nöyrästi niskastaan kauniisti myödäten. Koska tamma oli selvästi aivan kartalla, mitä siltä pyydettiin, keskityin tarkkailemaan Lissun istuntaa. Lissuhan istuu tietenkin hevosen selässä sellaisen kokemuksen tuomalla varmuudella, että perusasiat ovat hallussa, mutta ulkopuolisen silmät auttoivat löytämään uusia näkökulmia apuihin. Ehdotin keventämään hieman asetusta, jotta Inari pääsi työskentelemään suorana saaden lisää voimaa liikkeeseen. Oikea kierros oli hieman vasenta hankalampi, joten keskityimme jumppaamaan Inaria myös laukkojen väleissä pohkeenväistöillä, jotka saivat siitä hieman notkeamman.

Summa summarum. Erittäin laadukas tamma, jonka luonne oli niin ilahduttavan positiivinen, että kotiin palatessani huomasin miettiväni, oliko hevosissani vai niiden omistajassa vika, kun samanlaista helmeä ei toistaiseksi tallista löytynyt. Luonteen lisäksi liikkuminen oli niin silmiähivelevän kaunista, että olisi valtava ilo nähdä tamma kouluhevosena (tiedetään, tiedetään, Susiraja on kenttätalli, mutta KUN... katsokaa nyt sitä). Jumpasta ja ehkä myös hierojasta voisi olla apua liikkumiseen oikeassa kierroksessa.

16.04.2020 Hölmöläiskuningatar, kirjoittanut Lissu T.

”Inari-kulta, se jalka”, huokaisen siirtyessäni nätisti pyytämisestä ja huomauttelusta sekä jalkaan nojailusta rehelliseen jalan ylös kiskomiseen. Onneksi vasen takanen on viimeinen puhdistettava, kolme muuta kaviota on onnistuneesti irrotettu käytävän lattiasta kaviokoukun vierailua varten. Mutta Inari, ihana, yksinkertainen Inari, eihän tallukkaparka tajua nostaa sitä viimeistä kinttuaan! Jokin piuha on ihan varmasti jäänyt yhdistämättä. Hetken kiskottuani tamma oikein hätkähtää höttöisestä olevaisuudestaan tähän hetkeen, tajuaa minun kiskovan jalkaansa ja nostaa.. oikean takasen. Mieleni tekee lyödä kaviokoukku otsaani.
”Voi Inari, ei, se kavio on jo puhdistettu, nosta tämä jota olen tässä jo viisi minuuttia hipelöinyt”, totean, koetan löytää jotain komediaa tästä tragediasta sekä jotain kaunista, lempeää ja ymmärtäväistä äänestäni. Lamppu raudikon pään päällä särisee, sammuu, välähtää, jalka laskeutuu maahan ja hyvin hitaasti vasen takanen nousee lattiasta. JES!

Inari on aina, maitovarsa-ajoistaan lähtien, ollut aika.. spesiaali. Todella hieno, pystyvä ratsu, mutta spesiaali yhtä kaikki. Ilman ratsastajaa suoranainen idiootti. Joskus pidin huvikseni kirjaa, montako ”ylimäärätyöminuuttia” Inari kerryttää päivän ja viikon aikana silkkaa yksinkertaisuuttaan, kuten äsken, kyvyttömänä nostamaan jalkojaan ripeässä tahdissa yksi toisensa perään. Laskelmani muuttui viikko- ja etenkin kuukausitasolla niin rumaksi, että poistin koko ”Inarin hukkaminuutit” -Excelin vähin äänin.
Hölmöläinen jää taas talliin, kentällä Inari on kuin toinen hevonen. Muodonmuutos on satukirjamainen, kontrasti valtava. Jos en tietäisi, että se metrin ratatreenin uskomattoman osaava, keskittynyt, kaikin puolin hieno ja älykäs ratsu on talliarjen järkijättöisin (mutta onneksi hyvätahtoinen!) pikku pöljäke-Inari, väittäisin hevosen vaihtuneen matkalla. Inari kykenee itsenäisiin ratkaisuihin, se pelastaa minun oman virhearvioni radan neljännellä esteellä, lähtee hyppyyn ennen minua vaikka koetan saada tamman ottamaan vielä puolikkaan askeleen. Inarin ratkaisu toimii, vaikkei hyppy olekaan se harmonisin, kaunein tai mitenkään päin sen näköinen, että siitä kannattaisi puhua tai mainostaa sellaisen tehneensä. Korjaan tasapainoni ja kokoan itseni heti esteen jälkeen, vitosesteelle tulemme harmonisesti, lähdemme hyppyyn samalla askeleella.

Ja tallissa estetreenin älykäs tähtönen kaataa melassivetensä pitkin lattiaa, ihmettelee, pitkästyy, istahtaa melassiveden värjäämälle tallilattialle ihmettelemään, kun ketjut eivät annakaan periksi eikä piehtaroiminen onnistu. Ja kuten aina, säikähdän kuollakseni Inarin nykiessä itseään ketjuista ihmeen rauhallisena, lähinnä kummastuneena, siinä missä olen itse sydän syrjälläni ja käteni tärisevät.

12.11.2020 Tarinakenttäkilpailut Adinassa

Tehtävänannot (valitse näistä yksi / ratsukko)
A) Yllättävä isänpäivä: Etsi meemi, jossa isä on yllättynyt maastoesteistä!
B) Runosuoni sykkii: Kirjoita isän osallistumisesta kenttäkilpailuun ekaa kertaa.
C) Korttikilpa: Taiteile isälle kakku, joka liittyy hevosiin jollain tapaa.
D) Isän ekat maastoesteet: laita osallistumisen mukaan 10 adjektiivia, jotka lisätään valmiiseen tarinaan.

2/3 narri (VRL-06046) - Inarinkruunu VH19-018-0897 (CIC1)
Isäni oli jälleen tehnyt jotakin yksinkertaiselle tavalleen ominaista: ilmoittautunut vailla minkäänlaista kokemusta MAASTOestekilpailuihin Adinan kenttäkisojen yhteydessä. Olikohan hän edes huomannut noita kuutta lyhytkestoista kirjainta esteradan edessä? Ei isä ollut eläessään varmaan edes nähnyt yhtäkään hiekkaista maastoestettä. Mielenkiinnosta kävin kurkkaamassa rataa kävellessäni hänen ratansa esteitä, joihin lukeutuivat teini-ikäinen puinen sarjaeste, vitsikäs vesieste ja nelivetoinen mökkieste huipentuen kaunisteltuun rengasesteeseen. Ummehtuneelta näytti isänkin naama, kun hän hetken kuluttua saapui oman luokkansa kanssa kävelemään rataa. Rakastettavan alun jälkeen ratsukko kuitenkin suoriutui kuin ihmeen kaupalla loppuun asti ja vieläpä palkintopallille asti! Siinä sai itsekin hurrata kurkku suorana isän kaataessa yleisön sekaan kuohuvaa kuin nukkavieru..

21.02.2021 Pyhä Yksinkertaisuus 2.0, kirjoittanut Lissu T.

Varsat ovat ehdottomasti yksi paras puoli tallin pyörittämisessä. Kasvatus on aina ollut yksi Susirajan toiminnan peruspilareista, tai näin me kovasti väitämme. Inarikin on päässyt osaksi jalostusohjelmaamme ja kokemaan äitiyden riemut toistamiseen; helmikuun ensimmäinen tamma varsoi toisen varsansa, rautiaanpäistärikön tyttären, jonka isä on oma Telkkämme. Siinä on nyt kolme polvea täyttä sutta ja sek—siis, susirajalaista hevoskasvatusta.

Ainoa vain, että pikkutamma tuntuu olevan aivan yhtä yksinkertainen kuin emänsä. Hirveän ihana, positiivinen ja sievä varsa, mutta se yksinkertaisuus. Aivan samanlainen hölmöläiskuningatar kuin mitä emänsä, vaikka isosiskopuolensa on niin fiksu ja filmaattinen! Inari ja koko talli ovat tietysti aivan haltioissaan tulokkaasta, terve varsa on aina ilonaihe. Silti, välillä tekisi mieli itkeä, kun tätä kaksikkoa seurailee. Väkisinkin tulee mieleen lohkaisu kahdesta aivosolusta etsimässä toisiaan, emän touhussa kun ei tunnu olevan yhtään sen enempää järkeä kuin tyttärenkään.

Tätä varsaa on siunattu kauniin ulkonäön lahjoin, mutta siihen järkeä jakavaan jonoon emme muistaneet varsaparkaa kärrätä. Suojelupyhimykseksi päätyi Pyhä Yksinkertaisuus ja se näkyy. Kaikkea pitää miettiä, kaikki piuhat ovat pitkät. Kyllä, onhan se luonteeltaan ihan mukava. On toki kyseenalaistettava, voiko tällaisilla järjenlahjoilla oikein olla minkäänlainen vai hautautuvatko kaikki luonteenpiirteet sen alle, että pohdinta ei koskaan lakkaa.

Tästä hyvin rehellisestä myynti-ilmoituksesta huolimatta pieni hupsu herätti niin paljon kiinnostusta, että harkitsimme vakavissamme perustavamme hevoskimpan ostajille keneltäkään lupia kysymättä. Lopulta kauppakirjat tehtiin vain yhden ihmisen kanssa, ja Pyhä Yksinkertaisuus 2.0., Tervatsarina, matkaa Ahvenanmaalle Mandelbackeen Miljan hoteisiin. Jäämme innolla odottamaan, tuleeko tammasta minkään näköistä kenttäratsua! Suvun puolesta siihen olisi ainekset, ja kyllähän emästäkin ihan kilpapeli tuli. Toinen jännityksen aihe on se, tajuaako Inari koko vieroitusta ja varsansa katoamista..

03.03.2021 Supernannyn tarpeessa, kirjoittanut Lissu T.

Susirajassa on ennenkin ollut melko.. yksinkertaisia hevosia, mutta Inari on vetänyt ihan uuden riman tähänkin asiaan. Onko rimaa sitten nostettu vaiko laskettu, se jääköön jokaisen omaksi pohdinnaksi.

Aikaisemmat idioottimme eivät ole unohtaneet jälkikasvuaan, toisin kuin tämä Inari on tehnyt, etenkin nuorimmaisensa kohdalla (joskaan ei sen esikoisenkaan kohdalla mitään Vuoden emä -palkintoa hätyytelty, Inari-ressun yrityksistä huolimatta). Muutaman kerran armas yksinkertaisuutemme on lähtenyt liikkeelle kesken lapsukaisensa ruokahetken! Luulisi, että yksinkertaisinkin elämänmuoto tuntee jonkun olevan nisässään kiinni, vaan ei meidän Inari. Tamma on myös vaellellut karsinassaan, onnistunut peittelemään nukkuvaa varsaansa olkiin ja jossain kohti öljylamppu on syttynyt lepattavaan liekkiin Inarin hoksatessa, että hänellähän pitäisi olla sellainen pieni hevosenalku täällä, hyvänen aika!! Ja sitten tamma hyörii ympäri karsinaa, hörisee huolissaan ja hyvä kun ei tallo varsaansa. On tämä ollut surkeaa, kun hölmöläisemme selkeästi yrittää parhaansa, kohtelee varsaansa hellän rakastavasti ja koettaa opettaa tavoille, kunnes filmi menee poikki ja Inari unohtaa paitsi kasvatusvastuunsa, myös koko kasvatettavansa.

Tiedä kelle varsan vieroitus on suurin helpotus, yksinkertaiselle emälle, varsansuojeluilmoitusta vailla olevalle varsalle vaiko henkilökunnalle, joka on huolesta harmaa pöljäpartion takia.

13.04.2021 Possujuna, kirjoittanut Lissu T.

Hakiessani Kerppua tarhastaan pysähdyin seuraamaan naapuritarhan kaksikon, Kolerin ja Inarin, puuhia. Koleri käveli kaikessa rauhassa kohti tarhan perimmäistä nurkkaa, Inari tiiviisti perässään. Possujunan kruunasi, kuinkas ollakaan, perää pitävä Inari, jonka suu oli täynnään Kolerin häntää. Koleria tämä ei tuntunut haittaavan, tosin se lienee jo tottunut yksinkertaisen bestiksensä edesottamuksiin. Hetken tuijottelun jälkeen kävelin tammojen tarhan aidan luo, otin kännykkäni ja aloin kuvata. Huomatessaan minut aitansa luona naapuritarhan sijaan Koleri teki uukkarin lähtien minua kohti. Inari ei ollut tähän käännökseen varautunut, sen suorittama uukkari ei ollut puoliksikaan yhtä sulava. Kaksikko toi elävästi mieleen tamman varsansa kanssa; Koleri kulki varmasti ja sulavasti kuten aikuisen hevosen kuuluikin, siinä missä Inari toikkaroi perässä suu täynnä häntää ilman montaakaan ajatusta siitä, mitä teki ja mihin kinttunsa laittoi. Ja kuinka ollakaan, Kolerin pysähtyessä aidalle minua moikkaamaan Inarin pitkät piuhat eivät välittäneet tietoa pysähdyksestä tarpeeksi nopeasti, joten raudikko törmäsi ystävänsä tummaan takamukseen. Pudistelin päätäni taputellessani ja rapsutellessani Kolerin päätä ja kaulaa. Inari pudisteli omaa päätänsä kävellen lopulta Kolerin vierelle nuuhkimaan käsivarttani. Eikä reppana muistanut edes päästää irti Kolerin hännästä, jouhet onneksi liukuivat Inarin suusta. Pitänee laittaa tussitaululle joku huomautus, että Koleri ei ole mikään hankuri, vaan Inarin purulelu. Taputtelin ja rapsuttelin Inariakin hetkisen, enkä voinut olla hymyilemättä, kun kummatkin tammat nuuhkivat takkiani ja käsivarsiani. Ihania hevosia.