Kurjenpesä


Elohiljan Tsaarinhirsi "Sariina"
Perustiedot
Meriitit

Suomenhevostamma, syntynyt 04.04.2018 (14-vuotias)
157-senttinen ruunivoikko
Yleispainotteinen (va B / 110cm / 100cm / CIC1)
Omistaa Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä
Kasvattanut mori-mori (VRL-11325), Elohiljan suomenhevoset, Suomi
VH18-018-1936
KTK-II (18 + 18 + 18 + 18 = 72p.)
Champion


© Tilli

Tausta

Katselin Pietun pojantyttären myynti-ilmoitusta moneen kertaan, ennen kuin lopulta tein tarjouksen ruunivoikosta varsasta. Eihän minulla sinänsä ollut tarvetta uudelle hevoselle, tamma vain puhutteli minua, eikä pelkästään isänisänsä vuoksi. Mukavan ryhdikäs, jopa ylväs, tammavarsa oli hienosukuinen ja -liikkeinen, sen oloinen, että nautti katseista, ymmärsi niiden päälle ja esiintyi – se ravi, kameraan katsomiset myyntivideossa! Vaikka maitovarsoista onkin mahdotonta antaa täysin pitäviä tulevaisuudenkuvia, nuori ruunivoikko vaikutti jo siinä emänsä vieressä ravatessaan tulevalta esiintyjältä, kilpahevoselta, silkan olemuksensa vuoksi.

Tsaarinhirsi, josta Kurjenpesässä muodostui ensin Hinni ja myöhemmin Sariina, melkein Tsarina, oli jotenkin vanha sielu. Hyvin ylväs, ikäkuukausiaan vanhemman oloinen astellessaan rampilta alas Kurjenpesän tallipihalle. Olin ihan huojentunut, kun tammasta ajan mittaan paljastui aivan normaaleja nuoren hevosen ihmetyksiä ja pööpöilyjä! Olemuksen ylväys ei kuitenkaan kadonnut mihinkään, vaikka vaikutelma välillä rakoilikin.
Aloittaessani Sariinan ratsutuksen totesin nopeasti olevani juuri niin lupaavan hevosen selässä kuin suvun perusteella saattoi olettaa. Sain vuoron perään nauraa ja pudistella päätäni Sariinan ollessa ratsun uransa alkumetreiltä lähtien tavattoman tarkka saamistaan avuistaan – jo silloin, kun ei ollut aivan varma, mitä olin sille opettamassa! Tamma kyllä hoksasi asiat nopeasti, oppi nopeasti ja kehittyi hurjaa vauhtia. Jälkikäteen vähän harmittaa, etten koskaan käyttänyt Sariinaa varsa-arvosteluissa, mutta ehkä nämä varsa-ajan kinkereiden välistä jättämiset on otettu kiinni kilparadoilla. Kävi nimittäin niin onnellisesti, että tsaarittarestani kasvoi juuri niin hieno esiintyjä ja kilpahevonen kuin mitä olin maitovarsaikäistä Sariinaa katsellessani haaveillut.

Luonne

luonne

Sukutiedot

i. Elohiljan Pietari
KTK-III
sh, vkk, 156cm
ii. Koistilan Pietu
KTK-III, SLA-I, KRJ-I, ERJ-II-, KERJ-I
sh, vkk, 155cm
iii. Pohjanpalon Peetu
sh, vkk, 152cm
iie. Sinervuon Aamu
KRJ-I
sh, vkk, 156cm
ie. Kalmaliljoja
KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-III
sh, vrt, 161cm
iei. VIR MVA Ch Luuhohka
KTK-II, SLA-I*, KRJ-I, ERJ-I
sh, trt, 163cm
iee. VIR MVA Ch Ruusuraivo
KTK-II
sh, vrt, 160cm
e. VIR MVA Ch Hirrenhiljaa
KTK-I, ERJ-II, KERJ-I
sh, rn, 157cm
ei. Ch Turmeltajan Rovioruoja
KTK-III, SLA-I, KERJ-I
sh, rt, 157cm
eii. Veljesviha
KTK-III, SLA-II, KERJ-I
sh, prt, 155cm
eie. VIR MVA Ch Tulitasmia
KTK-II, SLA-I, ERJ-I, KERJ-I
sh, vrn, 1rrcm
ee. Ch Hirttovalkea
YLA1, KTK-II, SLA-I*, KERJ-I
sh, rnvkk, 159cm
eei. VIR MVA Ch Aarnivalkea
YLA1, KTK-II, SLA-I*, KERJ-I
sh, vkk, 153cm
eee. VIR MVA Ch Hirsipuutarha
KTK-II, SLA-I*, KERJ-I
sh, trn, 163cm

Jälkeläiset

19.04.2022 sh-o. Kurjen Vuohiruhtinas i. Kurjen Oinaankehä om. Räiskyvä, VRL-03515

Kilpailutulokset

Sijoitukset

KRJ 42 sijoitusta joista 8 voittoa ja 1 CUP-sijoitus
01.11.2018 Kievarinkuja va B 1/30
02.11.2018 Hiprakka va B 4/30
03.11.2018 Hiprakka va B 2/30
03.11.2018 Kievarinkuja va B 3/30
07.11.2018 Hiprakka va B 3/30
09.11.2018 Kievarinkuja va B 4/30
15.01.2019 Tiiron ratsutalli 110cm 3/26
22.01.2019 Tiiron Ratsutalli va B 4/40
22.01.2019 Tiiron Ratsutalli va B 1/40
24.01.2019 Tiiron Ratsutalli va B 6/40
25.01.2019 Tiiron Ratsutalli va B 2/40
03.02.2019 Kuuran Suomenratsut va B 2/40
04.02.2019 Huvitus va B 1/30
04.02.2019 Huvitus va B 3/30
06.02.2019 Virtuaalitalli Chersey va B 7/50
07.02.2019 Huvitus va B 2/30
09.02.2019 Kuuran Suomenratsut va B 5/40
10.02.2019 Kuuran Suomenratsut va B 5/40
10.02.2019 Kuuran Suomenratsut va B 1/40
12.02.2019 Huvitus va B 3/30
17.02.2019 Pirunportti va B 5/30
17.02.2019 Huvitus va B 1/30
20.02.2019 Huvitus va B 1/30
27.02.2019 Huvitus va B 4/30
09.03.2019 Ristikallio va B 2/30
10.03.2019 Ristikallio va B 1/30
14.03.2019 Ristikallio va B 4/30
19.03.2019 Pirunportti va B 3/30
21.03.2019 Pirunportti va B 5/30
23.03.2019 Pirunportti va B 5/30
14.04.2019 Hornanhovi va B 4/30
16.04.2019 Hornanhovi va B 2/30
17.04.2019 Hornanhovi va B 4/30
18.04.2019 Hornanhovi va B 5/30
22.04.2019 Ravikeskus Valmari va B 2/30
26.04.2019 Hornanhovi va B 2/30
24.05.2019 Kastanjeholm va B 2/30
05.06.2019 Hiivurin Suomenhevoset va B 7/50
15.06.2019 Hiivurin Suomenhevoset va B 1/50
30.06.2019 Kaihovaara KRJ CUP va B 17/205
01.07.2019 Mörkövaara va B 3/30
06.07.2019 Mörkövaara va B 5/30

ERJ 44 sijoitusta joista 4 voittoa ja 1 CUP-sijoitus
03.11.2018 Half Moon 110cm 3/30
04.11.2018 Half Moon 110cm 1/30
09.11.2018 Adina 110cm 4/49
02.02.2019 Cadogan Ponies 110cm 2/30
04.02.2019 Cadogan Ponies 110cm 2/30
06.02.2019 Cadogan Ponies 110cm 2/30
09.02.2019 Decnen Virtuaaliset 110cm 2/30
10.02.2019 Cadogan Ponies 110cm 5/30
12.02.2019 Cadogan Ponies 110cm 5/30
13.02.2019 Cadogan Ponies 110cm 4/30
13.02.2019 Decnen Virtuaaliset 110cm 2/30
14.02.2019 Cadogan Ponies 110cm 1/30
15.02.2019 Decnen Virtuaaliset 110cm 1/30
20.02.2019 Cadogan Ponies 110cm 2/30
21.02.2019 Cadogan Ponies 110cm 2/30
23.02.2019 Cadogan Ponies 110cm 3/30
25.02.2019 Sardonic 110cm 6/50
11.03.2019 Sardonic 110cm 2/50
15.03.2019 Hiivurin Suomenhevoset 110cm 3/40
16.04.2019 Hallava 110cm 4/30
17.04.2019 Hallava 110cm 3/30
20.04.2019 Hallava 110cm 5/30
09.05.2019 Lupsakan Suomenhevoset 110cm 5/30
10.05.2019 Lupsakan Suomenhevoset 110cm 4/30
01.06.2019 Hiivurin Suomenhevoset 110cm 4/50
04.06.2019 Susiraja 110cm 4/30
09.06.2019 Susiraja 110cm 3/30
16.06.2019 Hiivurin Suomenhevoset 110cm 1/50
01.07.2019 Lupsakan Suomenhevoset 110cm 4/30
03.07.2019 Lupsakan Suomenhevoset 110cm 5/30
03.07.2019 Lupsakan Suomenhevoset 110cm 5/30
04.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset 110cm 3/50
04.07.2019 Syyn Kartano 110cm 5/40
06.07.2019 Syyn Kartano 110cm 2/40
06.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset 110cm 6/50
09.07.2019 Lupsakan Suomenhevoset 110cm 4/30
11.07.2019 Syyn Kartano 110cm 4/40
12.07.2019 Mörkövaara 110cm 5/30
14.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset 110cm 7/50
15.07.2019 Mörkövaara 110cm 5/30
17.07.2019 Mörkövaara 110cm 3/30
19.07.2019 Mörkövaara 110cm 4/30
20.07.2019 Mörkövaara 110cm 5/30
31.05.2021 Neon Estate ERJ CUP 110cm 6/113

KERJ 40 sijoitusta joista 7 voittoa ja 1 CUP-sijoitus
09.11.2018 Ristikallio CIC1 6/42
10.11.2018 Ristikallio CIC1 2/42
28.02.2019 Sardonic CIC1 2/30
02.03.2019 Sardonic CIC1 3/30
06.03.2019 Sardonic CIC1 3/30
08.03.2019 Sardonic CIC1 1/30
02.04.2019 Turmeltaja CIC1 3/36
03.04.2019 Turmeltaja CIC1 1/36
04.04.2019 Turmeltaja CIC1 4/36
05.04.2019 KK Bailador CIC1 5/40
09.04.2019 Ristikallio CIC1 4/40
10.04.2019 Hiivurin Suomenhevoset CIC1 4/40
12.04.2019 Turmeltaja CIC1 3/36
13.04.2019 Riimuvaara CIC1 3/30
17.04.2019 Riimuvaara CIC1 4/30
23.04.2019 Riimuvaara CIC1 3/30
28.04.2019 Riimuvaara CIC1 5/30
05.05.2019 Mörkövaara CIC1 3/30
06.05.2019 Mörkövaara CIC1 2/30
08.05.2019 Riimuvaara CIC1 5/30
10.05.2019 Ristikallio CIC1 5/30
14.05.2019 Susiraja CIC1 1/30
15.05.2019 Susiraja CIC1 3/30
15.05.2019 Ristikallio CIC1 4/30
15.05.2019 Mörkövaara CIC1 1/30
16.05.2019 Mörkövaara CIC1 3/30
17.05.2019 Mörkövaara CIC1 1/30
18.05.2019 Mörkövaara CIC1 3/30
23.05.2019 Riimuvaara CIC1 2/30
28.05.2019 Mörkövaara CIC1 4/30
30.05.2019 Riimuvaara CIC1 1/30
06.06.2019 Susiraja CIC1 2/30
07.06.2019 Hiivurin Suomenhevoset CIC1 2/39
09.06.2019 Susiraja CIC1 5/30
30.06.2019 Auburn Estate KERJ CUP helppo 3/83 (32.9 + 4 + 8.2 = 45.1)
13.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset CIC1 3/40
15.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset CIC1 3/40
16.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset CIC1 1/40
17.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset CIC1 3/40
20.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset CIC1 4/40

VSR Cupit 7 sijoitusta joista 3 voittoa
31.10.2019 Harmaatuulen oriasema VSR Cup 110cm 1/23
31.12.2019 Hiivurin Suomenhevoset VSR Cup 110cm 2/20
31.12.2019 Hiivurin Suomenhevoset VSR Cup va B 2/24
31.01.2020 Hiivurin Suomenhevoset VSR Cup va B 5/27
31.03.2020 Hiivurin Suomenhevoset VSR Cup 110cm 4/35
31.03.2020 Hiivurin Suomenhevoset VSR Cup va B 1/23
30.04.2020 Hiivurin Suomenhevoset VSR Cup va B 1/40

Päiväkirja & valmennukset

00.00.2018 Otsikko
teksti



© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen