Kurjenpesä


Tervetuloa Kurjenpesään

Tupakeittiö oli yksi kaaos; huonekalut olivat paikoillaan, mutta muuttolaatikoita oli joka paikassa vierekkäin ja päällekkäin. Kahvinkeittimen ja mukin olin sentään kaivanut esille, jotta sain juoda ensimmäiset kahvit ihan omassa kodissa. Katselin ulos olohuoneen suurista ikkunoista hieman villiintyneeseen puutarhaan sekä kauempana seisovaan talliin tyhjine tarhoineen. Tallin nurkan takaa näkyi pilkahdus Aurajokea. Hymyilin itsekseni nostaessani kahvikupin takaisin huulilleni. Vielä hevoset, ja pöytyäläinen maalaisidyllini olisi täydellinen.

Muuttolaatikot ehtisi purkaa myöhemminkin.

Pöytyä ei ollut ensimmäisenä ”potentiaaliset kotikaupungit” -listalla. Turku houkutteli enemmän, mutta pöytyäläisen hevostilan myynti-ilmoitus ei jättänyt rauhaan. Sellainen perinteinen ”talo esitellään kunnolla, talli vähän sinne päin” -tyylinen Oikotien myyntipuhe, jossa puolet kuvista oli tekotaiteellisia otoksia koriste-esineistä, jotka eivät edes kuuluneet kauppaan. Silti sitä tuli mentyä esittelyyn kuuntelemaan lipevän autokauppiaan oloista välittäjää, joka ei tiennyt tallista tuon taivaallista. ”2015 se on remontoitu”, kuului paperista tarkistettu vastaus, ”koko tontin putkiremontti samana vuonna, salaojitukset..” Lopetin kuuntelemisen, kiertelin pitkin tonttia itsekseni ja luin papereista vastaukset kysymyksiini.

Pari kuukautta myöhemmin kannoin muuttolaatikoita päärakennukseen. Niiden purkamisessa vierähtikin useampi tovi, työt (ne, joista saa palkkaa sekä ne, jotka nyt omakotitaloasumiseen kuuluvat) sekä oman hevosystävän etsiminen nielaisivat leijonanosan ajastani.
Mutta eihän laumaeläin yksin viihdy, kyllä pihaan pitää vähintään kaksi hankkia. Vaikka sitten joku seuraponi. Eikä se tietenkään siihen kahteen jäänyt, kun ”mitä sitä karsinoita tyhjillään pitämään..” ynnä muut tekosyyt, joilla selittelin tätä kaiken ajan ja rahan nielevää sosiaalis-ekonomista itsemurhaa (lähinnä itselleni, ystäväni eivät yrittäneetkään ymmärtää).

Tässä sitä sitten ollaan, palkkatyön ja kotitallin välissä. Kai sitä pääsisi helpommalla, jos pitäisi hevoset vieraalla, jossain missä on maneesi sekä palkattua väkeä tekemässä kaikki ne piilohommat, joita täysihoitotallin asiakas ei edes huomaa. Mutta en minä tätä vaihtaisi, Kurjenpesä on kuitenkin toteutunut unelma aikaisine aamuineen, irtokenkineen ja syttymistä ruton lailla välttelevine ulkosaunoineen.

Minä olen viimeinkin kotona.

terveisin, Aino Kurkinen
/ Lissu T. (VRL-12701) / @




© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen