Kurjenpesä

16.06.2022 Elämän pienistä iloista

Onni asuu hyvin pienissä, arkisissa asioissa. Kahvihetkissä, linnunlaulussa, ulos kesäilmaan ripustetuissa pyykeissä. Saunan pesässä (lopultakin..) räiskähtelevässä tulessa, yllättäen menestyvissä viherkasveissa. Jokivarressa laiduntavissa, elämäänsä tyytyväisissä hevosissa, pehmeässä tervehdyshörinässä.

Muuttaessani Pöytyälle tarkoitukseni oli jatkaa vanhassa työssäni, pitää hevosia lähinnä hyvin aikaa vievänä harrastuksena. Toisin kävi, pieni kotitalli vähän venyi niin käsitteenä kuin käytännön tasolla, hyppäsin täysin hevosalan ihmiseksi ja yrittäjäksi, kisaamaan, kasvattamaan ja valmentamaan tosissani. Nämä vuodet ovat tuoneet elämääni paljon uusia ihmisiä ja kokemuksia, uusia hevosrotuja, roppakaupalla iloa ja naurua sekä kokemuksia, mutta kuten aina elämässä, myös huolia, surua, luopumista. Koetan kuitenkin, murehtimiseen taipuvaisine luonteinenikin, keskittyä elämän hyviin puoliin. Niitä kun löytyy ehdottomasti enemmän.

20.08.2018 Työntekijä

En yksinkertaisesti ymmärrä, miten muut ihmiset onnistuvat yhdistämään isotkin kotitallit ja vakityön kotitontin rajojen ulkopuolella! Toki voi olla, että näissä toimivissa yhtälöissä on vähemmän karsinoita ja isompi pihatto, hevoset ovat eläkeläisiä tai siitostammoja eivätkä aktiivisesti kisaavia (semi)nuoria, mutta.. Joka tapauksessa, työn ja kotitallin yhdistäminen ei ole ollut niin helppoa, kuin ruusunpunaisissa haaveissani kuvittelin. Totta kai minä tiesin tämän nielevän aikaa ja rahaa, mutta.. Muttamutta, syitä ja selityksiä on monia. Usea liittyy hevosmäärään, joka kasvaa pian Walpun varsalla.

Ratkaisu? Työntekijä. Sehän se sitten maksaakin. Mutta en ole valmis jättämään vakityötäni siirtyäkseni hevosalalle; laskelmani puhuvat edelleen karua kieltä siitä, miten helposti hevosalan yritys menisi nurin. Joten käyn edelleen töissä ja jatkan sijoittamista, kilpailen kun ehdin ja toivon, että seuraavatkin syntyvät varsat ovat edes keskivertoja.

20.05.2018 Vihreä toukokuu

Ilmeisesti hevosmäärällä on taipumus räjähtää käsiin, kun raha ja tilaisuus kohtaavat. Aikaahan minulla ei oikeastaan ole, vaikka kovasti koetankin järjestellä kalenteriani. (Lisäksi olisin saanut jo melkoisen puoliverisen niillä rahoilla, joilla olen ostellut noita suomenhevosia.) Ajatus hevosyrittäjyydestä kiehtoo edelleen, mutta jokusen laskelman tehtyäni olen todennut ajatuksen kannattamattomaksi. Tarvitsisin melkoisen liikeidean, jotta saisin sen verran kannattavan yrityksen, ettei laskelmien kriittinen piste ole yhdestä hevosesta, tuotteesta tai palvelusta kiinni.

Älyttömän lämpimän ja vihreän toukokuun ansiosta hevoseni ovat jo jonkin aikaa saaneet maistella vihreää ja olla ainakin osan päivästä laitumella. Onni on oma, iso tontti isoine laitumineen! Susirajasta kisareissultaan palannut Manki on ottanut ilon irti uusista ja vanhoista ystävistään sekä rallitilasta; laikkupeppu on vetänyt hirveää rallia pitkin laidunta, ruohotupsu suussaan, ja koettanut innostaa Walpua ja muita laidunkavereitaan leikkiin. Kalla ja Jekku ovat lähteneet leikkiin mukaan, Walpu ja vuononeidit ovat jättäneet välistä.

Saa nähdä, miten ihmeessä minä sumplin työni, hevosten hoidon, kisat sun muut. Totta kai kierrän kisoja vain sen mukaan, miten töiltäni pystyn, mutta olisihan se hienoa saada Walpun kanssa viimeiset GP-sijoitukset kasaan sekä saada nuorille kokemusta. Saa nähdä, millainen kesä tästä tuleekaan. Jos ei muuta, niin ainakin säät ovat suosineet!

04.02.2018 Susirajan NJ-näyttelyt

Mitäs sitä muuta viikonloppunaan tekisi, kuin käyttäisi hevosiaan näyttelyissä! Onneksi naapuriapu toimii puolin ja toisin, hevosillani oli hoitaja sen aikaa, kun lähdin osan poppoon kanssa lauantaina kohti Pohjois-Pohjanmaata, Susirajan suomenhevostilaa. Näyttelyt järjestettiin vasta sunnuntaina, mutta näillä välimatkoilla sunnuntain lähtö olisi ollut liian myöhäinen.

Kokeneet näyttelytähtöset Riippa ja Manki saivat seurakseen ensikertalaisen, Lempin. Matka Susirajaan sujui hyvin, ja tammat rauhoittuivat majapaikkaansa melko nopeasti. Manki ei tainnut edes tajuta, ettei nyt olla kotona.. Mokoma yksinkertainen höppänä. Lempiä sen sijaan meinasi kiukuttaa, tiedä sitten mikä tällä kertaa. Onneksi sekin oli ohimenevä olotila.

Aamulla, puunatessani tamman toisensa perään kitisevän kirkkaaksi, minua alkoi hieman jännittää. Jossain suitsien kolmannen tarkistuksen sekä kavioöljyn laittamisen välissä kuitenkin kasasin hermoni; hyvin se menisi. Olenhan minä nyt ennenkin tammojani näyttelyissä esittänyt!
Ensimmäinen luokka oli vuonotammoille. Osallistujia oli harvinaisen vähän, vain kolme. Toinen Riipan kilpasiskoista, Liljekrona, oli silmiini suorastaan henkeäsalpaavan kaunis. Ja minä olen muka puoliveri-ihminen..! Ajatukseni kilpasiskojen kauneudesta sekä rakenteesta kuitenkin karisivat, kun esitin Riipan käynti- ja raviliikkeet sekä seisotin tamman tuomarille rakennearvostelua varten. Olin hihkua innosta, kun vuonojen järjestys kuulutettiin; Riippa voitti luokkansa!

Sain vaihtaa hevosen melkein lennosta. Seuraava luokka oli oldenburgeille, ja tuntui kieltämättä hassulta vaihtaa Riipasta Mankiin; neitien kokoero on vähän vajaa 30 senttiä. Myös laikkupeppuni käyttäytyi kehässä moitteettomasti, tällä kertaa käynti ja ravikin esitettiin reippaasti. Mankin kilpasiskot olivat kuitenkin upeita, joten en turhia toivonut luokkavoittoa. Ja oikeassa olin; Manki oli luokkansa kolmas, mikä valitettavasti tarkoitti hylkyä sertinjaossa (Mankilta puuttuu vain yksi muotovaliosert). Olin kuitenkin tavattoman tyytyväinen estehirmuni esiintymiseen.

Seuraavaksi arvosteltiin holsteintammat, joten sain taas kiiruhtaa vaihtamaan hevosta. Lempi oli hieman oikukkaalla päällä, ottaessani ravipätkiä kehän ulkopuolella kimon etu- ja takaosa meinasivat kevetä vähän turhan paljon. Onneksi Lempi tyyntyi aika nopeasti (eikä vetänyt turhan isoa hernettä nokkaan komentamisesta), kehässä venäläisdiivani ei pelleillyt ollenkaan vaan esiintyi edukseen kuin kokenutkin kehäkettu. Tuomarikin selvästi vakuuttui Lempin lennokkaista liikkeistä ja ulkoisesta olemuksesta; kolmas sija!

Suomenhevosluokan jälkeen hain kipin kapin Riipan takaisin BIS-kehään. Koko näyttelyt voitti Susirajan oma suomenhevostamma, toiseksi sijoittui holsteinluokan upea voittajaraudikko. Riippa nappasi kolmannen sijan sekä viimeisen muotovaliosertinsä! Kannatti jatkaa neidin käyttämistä näyttelyissä. Hymyilin niin leveästi kuin vain kykenin vastaanottaessani ruusukkeen sekä tuomarin kättelyn.
Riipan lisäksi myös Lempi menestyi irtoSERTin verran. Tässähän pääsee taas anomaan vapaata hevosen kantakirjausta varten!

19.01.2018 Alkuvuoden tunnelmat

Viime vuoden lopulla en paljoa tallipäivyriä kirjoittanut. Tuntuu, että loppuvuosi meni ohi hujauksessa kisaamisen, työnteon, talliarjen ja ties minkä merkeissä. Hevoset saivat paljon kisa- ja näyttelykokemusta (sekä menestystä), kotona arki asettui nätisti uomiinsa, minä olin kiireisempi kuin koskaan. Oma työ sekä kasvava hevosmäärä.. Itse olen soppani keittänyt.

Tällä hetkellä parikymmenpaikkainen tallini on puolillaan, vähän täydempikin, nyt kun Lempokin on asettunut taloksi. Neljä oria, kahdeksan tammaa, useampi nuori – tässä on puuhaa! Niinkin paljon, että olen vähän pyöritellyt työni jättämistä ja siirtymistä hevosalalle. Se tosin vaatisi muutakin kuin oman hattaraisen maalaisunelmani, muiden hevosten ratsuttamista ja kilpailuttamista ja sen sellaista. Mitään en ole asian eteen tehnyt, kunhan pohdin. Taloudellinen itsemurha tämä homma on joka tapauksessa. Jos tästä jättäisinkin ihanat vakituloni ja siirtyisin yrittäjäksi, homman pitäisi olla suht vakaalla pohjalla heti alkuunsa. Mutta siinähän se onkin, yrittämisessä on aina riskinsä!

Juuri nyt nautin erityisesti Walpulla ja Pietulla treenaamisesta, Riipan pienenpienin askelin etenevästä kengitysmörön taltuttamisesta sekä lumisissa tarhoissa riekkuvista hevosistani. Tarhojen pohjat ovat pysyneet yllättävän hyvinä, etenkin kenttään verrattuna. Onneksi lähellä on maneesi, jossa voin treenailla normaalisti.

04.10.2017 Manki Poppanen

Asun seudulla, jossa on paljon talleja. Lähes joka pihassa on talliksi muutettu vanha navetta, alkujaankin talliksi rakennettu eläinsuoja tai siirtotalli. Muutama talo eteenpäin kodistani asustaa yrittäjäpariskunta (ihania ihmisiä!), joilla on parikymmenpaikkainen talli pihassaan. Mies, Eemeli, tekee koneurakointia puolisonsa Jarnan tehdessä hevoshierontaa sekä satunnaista ratsutusta. Jarna itse asiassa hieroo minunkin hevoseni, ja on oikea aarre; rauhallinen ja jämäkkä, erittäin hyvä lukemaan hevosia sekä äärettömän tietotaitoinen muutenkin kuin hieronnan suhteen. Olemme useamman kerran jääneet juttelemaan niitä näitä, ja ravaammekin toistemme luona kahvittelemassa harva se päivä.

Olemme jo hetken pohtineet yhteistä maastoreissua, ja tänään pääsimme toteuttamaan sen. Jarna pyysi minua ottamaan ”jonkun pomminvarman, säikkyä nuorta jaksavan ratsun”, ja hetken pohdiskelun jälkeen päädyin Mankiin. Tamma on niin pihalla kaikesta, että tuskin tajuaa säpsyä tai säikkyä, vaikka maastokaveri niin tekisikin.
Kuuden jälkeen, palattuani töistä ja hoidettuani tallihommat, laittelimme hevoset valmiiksi, vuorasimme itsemme heijastimilla ja suuntasimme noin puoli tuntia kestävälle maastopolulle. Jarnan ratsu oli vasta nelivuotias suomenhevosruuna Pimpula. Kyllä, Pimpula. Manki katseli uteliaana rautiasta, rokkitukkaista ruunaa, joka pörisi ja puhisi postilaatikolleni minkä kerkisi.

Kuljimme Mankin kanssa edellä. Juttelimme Jarnan kanssa niitä näitä keskeyttäen juttumme vain, jos Jarnan piti puhella Pimpulalle jokin motivaatiopuhe (”Ei se koiranulkoiluttaja syö sinua”, ”Se on vain tuuli”). Pimpula-parkaa jännitti hirveästi, ruunaparka säpsyi vähän joka asiaa ja useamman kerran otti sivuloikkia sekä muutaman spurtin suoraan Mankin takamukseen. Uljan esteratsuni ei tainnut edes huomata, tai ainakaan tamma ei korvaansa lotkauttanut, vaikka tanakka ruuna tulikin ihan oikeasti takamukseen pahki.
”Tämä oli niin rohkea ennen ruunausta”, Jarna voivotteli puolivälissä käyntilenkkiämme, ”mutta paremmin tämä nyt kulkee, kun on noin rauhallinen vetohevonen!”.
Sovimme lähtevämme joku toinen päivä uusiksi, useammankin kerran. Kummallekin kelpasi seura, ja Pimpulalle teki hyvää ihmetellä maailmaa hevosen kanssa, joka ei tajunnut mistään mitään. Ei siitä säikkymisestäkään.
”Tosin joku kerta otan jonkun rohkeamman kaverin, niin voimme ravata ja käydä laukkasuoralla”, Jarna nauroi ennen kuin lähti kotipihaansa kohti.

Lapsenlikkahommastaan erinomaisesti suoriutunut Manki ansaitsi joka ikisen porkkanan, jonka sai (ja tiputti useamman kerran suustaan lattialle).

03.10.2017 Mätsärit #2

Vaikka kyse miten on leikkimielisestä tapahtumasta, minua vähän jännitti, kun lastasin Sillin ja Mankin hevosautoon ja lähdin navigaattorin avustuksella kohti Rihtniemeä. Eilinen ilta oli mennyt tammoja sekä varusteita puunatessa, ja vaikka olin varmasti pakannut kaiken (eihän mätsärireissulle edes tarvitse paljon mitään!), kävin ties monennettako kertaa läpi mitä olin pakannut.

Matka sujui hyvin, navigaattori ei eksyttänyt minua ihme sivuraiteille pikkuteitä pitkin. Käytyäni ilmoittautumassa menin ottamaan Silliä ulos, jatkopuunailin tamman oikein edustuskuntoon ja siirryin lopulta käsihevosalueelle muiden ponitammojen sekaan odottamaan luokan alkua.
Sillin lisäksi luokassa oli kahdeksan ponitammaa. Ihana, sirkusponimainen risteytystamma, pari sievää voikkoa welshneitiä, useampikin shetlanninponi sekä sporttiset welsh part bred ja ratsuponi, joita katselin ihaillen – ehkä minun pitäisi hankkia sporttiponi!
Tunsin itseni hieman idiootiksi esittäessäni pientä, pyöreää ponitammaani, joka selkeästi tiesi saavansa katseita osakseen (nämä ovat mätsärit, Silli, kaikki arvostellaan, ei vain sinua). Tamma käyttäytyi yllättävän hyvin, vähän diivan elkein, mutta kuitenkin – ja mikä ravi Sillistä irtosi! Seurailleissani muiden ponien rakenne- ja liikearvosteluja aloin lämmetä entistä enemmän sporttiponeille sekä welshneideille.
Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen, kun tulokset kuulutettiin. Minun Sillini, brittiläinen nimihirviö, voitti ponitammojen luokan! Kipittäessäni kuningatarmaisella ylpeydellä esiintyvän ruunikkoni kanssa luokan palkintojenjakoon hymyilin typerästi ja takeltelin kiitokseni vielä typerämmästi. "Suloinen, pieni ja pyöreä. Stereotyyppinen shettis!" Kiittelin ja taisin todeta, että onhan se, onon.

Poni- ja hevostammojen luokkien välissä arvioitiin hevosorit, mikä merkitsi pientä ruokataukoa minulle. Mussutettuani aivan liikaa buffetin herkkuja hölkkäsin laittelemaan Mankia kuntoon. Tamma ei ilmeestä päätellen tajunnut (taaskaan) mistään mitään.
Hevosluokka oli minulle kuin karkkikauppa. Upeita puoliverisiä, siro jalo arabi, hieno lämminverinen, upeasti kirjava paint, supersoma irish cob sekä perinteinen suomenhevonen. Etenkin puoliverisiä katselin ihastellen taputellen samalla hajamielisesti Mankin kaulaa.
Laikkupeppuni ei esiintynyt puoliksikaan niin yleisönsä tiedostavasti kuin Silli. Manki käyttäytyi moitteettomasti, mutta etenkin ravi oli sellaista mummohölkkää, ettei tosikaan. Hieman yllättäen sijoituimme luokkamme neljänsiksi (supersymppis, ihana irish cob vei voiton ja pari törkeän upeaa puoliveristä nappasi kakkos- ja kolmossijat).

BIS-kehä minua vasta jännittikin. Hyvänen aika, olen kisannut vaikka kuinka ja paljon ja Walpun kanssa on tarkoitus startata GP:tä (kun minulla viimein on omana niin taitava hevonen!), ja silti leikkimielisten mätsäreiden BIS-kehä jännitti enemmän kuin yhdetkään ratsastuskilpailut.
Kierrettyämme aikamme kehää ja esitettyämme raviliikkeet uusiksi tuomaristo kuulutti BIS-kehän tulokset. BIS1, päivän paras poni, Dogaressa Zilia Christina Grimelda. Jäin hetkeksi paikoilleni seisomaan suu apposen auki ennen kuin tajusin siirtyä kentän keskellä vastaanottamaan palkintoja. Silli poseerasi kuin mikäkin Vogue-malli. Ei Mankinkaan tarvinnut tyhjin kavioin lähteä, tamma sai erityismaininnan Päivän kirjava. Jestas, en todellakaan odottanut, että lähtisin kotiin päivän parhaaksi julistetun ponin kanssa! Hymyilen varmasti loppuviikon töissä niin typerän näköisenä, että joudun syömään yksinäni, kun työkaverit eivät kestä auvoista Jokerivirnettäni.

25.09.2017 Mätsärit

Tarina tulossa

23.09.2017 Kotipihaa pidemmälle

Iltatallin tehtyäni käperryin nojatuoliin syömään vähän iltapalaa (rusinamysliä maidon kanssa, näkkäriä, oikein iso kaakao) ja tarkastelemaan uudemman kerran Rihtniemen match show -kutsua. Keski-Suomessa sijaitseva Rihtniemi järjestäisi 03.10.2917 pienet mätsärit, joihin minä hurjimus ilmoitin kaksi hevosta, Sillin ja Mankin. Valinta oli ollut älyttömän vaikea, onhan jokainen tammoistani älyttömän söpö ja esittelyn arvoinen. Etenkin poniluokan osallistujaa arvoin pitkään, Sillin lisäksi Dagny ja Riippa olisivat olleet aivan yhtä hyviä vaihtoehtoja. Hevosluokkaan meinasin viedä Walpun, mutta sitten ajattelin antaa Mankillekin päivän prinsessana. Shaahi ei pääse mukaan, vaikka oreillekin olisi ollut luokkansa.

Jahka osallistujalistat julkaistaan ja voin olla varma osallistumisestani, pitää hankkia joku tuuraaja tallille. Vapaapäivä järjestyy kyllä, minulla on muutama lomapäivä pitämättä, eikä töissä ole mitään isompia kiireitä juuri nyt. Siinä näkkäriä viltille ja nojatuolille murustellessani tunsin jo ensimmäiset perhoset vatsassani – tässähän oltiin oikeasti lähdössä kotipihaa pidemmälle! Muuallekin kuin valmennuksiin. Ei niitä lasketa, ihan eri asia mennä valmentajan silmien alle kuulemaan vikalista ratsastuksestaan, kuin viedä mussukkansa rakennetuomarin (tai söpöysarvioijan, eivät mätsärit nyt niin vakavat ole) eteen.

22.09.2017 Ihan tavallinen iltatalli

Arki asettui tiettyihin uomiin aika nopeasti, ainakin tallin osalta (nimimerkillä ”muuttolaatikot edelleen purkamatta”). Iltatalli soljuu nykyään hyväksi havaitulla, aika perinteisellä kaavalla; iltaheinät valmiiksi karsinoihin ja aamuheinät valmiiksi säkkeihin. Sillin haen ensimmäisenä, ettei mokoma aloita huuto-oopperaansa. Termiittiponi Shaahi on seuraava, sitten vuononuoret, viimeisenä Walpu ja Manki. Ruoat kuppiin (turvotettu Lusern ja pellava, Kraftin Protein -rehu, kivennäinen, vitamiinit ja biotiini kullekin tarpeen mukaan), loimet pois jos jollain on sellainen sattunut olemaan. Manki joutui syötyään pesarille, toisessa takasessa oli muutama verta vuotava pikkuhaava, jotka kaipasivat Betadinepesua ja haavaspraytä.

Ihana, rauhallinen arki-ilta, kuusi tyytyväistä hevosta sekä ikionnellinen omistaja.