Kurjenpesä

Elohiljan Kalmankaunis "Kalla"
✝ 15.03.2021

Perustiedot

Meriitit

© Kurjenpesä

VSR Rotunäyttelyt II-palk. EM: Herkullisen värinen (tuom. Crimis)

Tausta

Tilausvarsa. Suomenhevonen. Minullahan ei oikeastaan olisi aikaa eikä.. no, tekosyitä ja ihan oikeita syitä olisi vaikka kuinka ja paljon. Pohdintani täyspäiväiseksi hevosalan yrittäjäksi ryhtymisestä sai yhden uuden lisäsyyn, kun tajusin tallini olevan pian täysi. Yksi uutukaisista, tämä suomenhevostilausvarsa, on kuitenkin sen verran makea, etten valita, vaan koetan taikoa jostain lisätunteja vuorokauteen.

Sekä Routaruusussa asustava ori Hattaravillan Pokemoni, että Elohiljassa asuva tamma Kalmaliljoja, ovat minulle enemmän tai vähemmän tuttuja hevosia kilparadoilta. Tammaa olin nähnyt vähän enemmänkin. Pidin hirvittävästi molempien hevosten ulkonäöstä, olemuksesta, tavasta kantaa itsensä ja liikkua. Koulupainotteinen Pokemoni ei tosin ollut kapasiteetilla pilattu, Kalmaliljoja senkin edestä. Aikani hevosia ihasteltuani otin ensin yhteyttä mori-moriin, sitten Crimikseen, ja tilausvarsa laitettiin alulle.

Tammikuussa 2018 Kalmaliljoja varsoi sievän, rimppakinttuisen raudikon. Tammavarsa oli kuulemma hoiperrellut hyvin määrätietoisena jaloilleen ja nisälle, vaikka kintut olivat kuinka tutisseet. Ei mikään ihme, että Kalmankauniiksi ristitystä tammasta kasvoi jokseenkin vahvatahtoinen leidi.
Mutta jestas, että se jäi pieneksi! Odotin tamman kasvavan lähemmäs 160cm korkeaksi, mutta ei, ilmeisesti isänemän säkäkorkeus puski läpi. Elohiljan Kalmankaunis, Kalla, 149 senttiä hyvin vahvatahtoista hevosta. No, ei ole ponikokoinen ei..

Luonne

Näin uppiniskaista, vahvatahtoista ja päätöksistään varmaa persoonaa kuin Kalla saa hakea. Jo pienestä pitäen piirtopää on tiennyt hyvin selkeästi, mitä haluaa, eikä ole suostunut minkään valtakunnan kompromisseihin. Kasvattaja totesikin Kallan vieroittaneen itse itsensä emästään; "yhtenä päivänä Kallaa ei vain kiinnostanut emä ollenkaan, eikä se jäänyt huutelemaan perään." Välillä pikkutamman uho sekä ego aiheuttavat ongelmia, eikä ole kerta eikä kaksi, kun olen ollut henkisillä tukkanuottasilla Kallan kanssa. Uskon kuitenkin vakaasti, ettei tammani ääretön luupäisyys ole vain huono asia, vaan sen voi varmasti kääntää myös eduksi.

Vahvoine mielipiteineen ihmisen eteen poikkiteloin asettuva Kalla osaa olla hankala hoidokki. Ei joka päivä, ei joka tilanteessa, mutta aina silloin tällöin piirtopää testaa käsittelijänsä mielenlujuutta, henkistä kanttia, omia rajojaan. Tavan harjaukset, kavioiden puhdistamiset, jouhien selvitykset ja sen sellaiset sujuvat aina ongelmitta, mutta jo loimen etusolkien kiinnittäminen, kuolainten suuhun asti saaminen tai Kallan peseminen voivat olla ongelmallisia. Kalla ei pidä loimista sitten ollenkaan (ne ovatkin aina riekaleina!), ja uhittelee ilmein ja etusellaan kuopien kun loimivöitä kiinnitetään. Toisinaan raudikko liimaa hampaansa yhteen suostumatta ottamaan kuolaimia suuhunsa. Pesemisen kanssa ongelmana lienee puoli astetta väärän lämpöinen vesi; yleensä Kalla pitää pesuista. Uhitellessaan ja juntturoidessaan Kalla tekee sen kunnolla asettuen henkisesti ja fyysisesti poikkiteloin kaikilla keksimillään keinoilla, jos ei muuten niin pystyynhyppimistä yrittäen. Tamman käsittely vaatii hyviä hermoja ja kylmää päätä, sekä ajoittain huumorintajua. Vaikka Kalla tekisi mitä, sille ei saa antaa periksi, vaan se pestään, madotetaan, loimitetaan ja niin edelleen vaikka väkisin, yksin tai puolen kylän avustuksella. Hävittyään taiston Kalla yleensä käyttäytyy viikon, pari oikeinkin mallikelpoisesti, vaikkakin hevosen ilme pysyy melko happamana. Kengitettäessä Kalla sentään käyttäytyy, eläinlääkärin kanssa ongelmia on (onneksi!) ani harvoin.
Olen tehnyt Kallan kanssa enemmän töitä maasta käsin kuin yhdenkään toisen hevoseni kanssa. Luupäinen suomenhevonen oli alkujaan kamala talutettava, kahdella jalalla kävelevä, pikkupukkeja heittävä rodeohärkä, jonka kanssa kulkeminen ei ollut järin mukavaa. Nykyään Kalla kulkee vierellä suurin piirtein nätisti, silloin tällöin lapa edellä taluttajaansa tönien. Taluttaessa Kalla juntturoi vähemmän kuin hoitotilanteissa, ja kurinpalautuskin on helpompaa; jotain on tainnut upota tamman luiseen kalloon.
Kalla matkustaa ongelmitta eikä hermostu jäädessään yksin traileriin tai rekkaan matkakumppanin lähtiessä. Mutta se lastaaminen! Valitettavasti Kallan joutuu joka ikinen kerta lastaamaan vähintään liinojen kanssa, joskus myös raippojen ja ties minkä muun kepin; porkkana ei tehoa. On kokeiltu.

Satulaan ja ratsastajaan totuttaminen sujuivat naurettavan helposti, Kalla hoksasi jutun juonen heti eikä arastellut tai kiukutellut yhtään. Vaan auta armias, kun raudikolta ryhdyttiin pyytämään, jopa vaatimaan asioita! Yhä edelleen Kalla osaa olla härkäpäinen, kuolainta pureva kovakylkinen junttura, joka menee silkasta periaatteesta eri suuntaan kuin ratsastaja pyysi. Tälle hevoselle ei saa antaa tuumaakaan periksi, mutta kiitos ja palkinto on annettava saman tien Kallan tehdessä edes pienen myönnytyksen.
Vanhempi elohiljalaiseni liikkuu elastisin, pitkin askelin, jotka ovat valitettavasti käynnissä ja ravissa ahtaanpuoliset. Kallalla on hyvä ryhti, se kantaa itsensä kauniisti ja liikkeet ovat suht ylämäkeen rakentuneet. Eivät ne maailman näyttävimmät, mutta aktiiviset, tasapainoiset, säädeltävissä. Laukka on ehdottomasti tammani vahvin askellaji. Eteenpäinpyrkimystä riittää, joskaan ei aina samoihin tehtäviin kuin ratsastaja toivoisi. Nöyryyttä ei ole nimeksikään, yhteistyökykykin on vähän siinä ja siinä. Kalla on kuitenkin melko anteeksiantavainen ratsastajansa virheille, eikä ole heti pukittelemassa tai heittämässä pyyhettä kehään. Hyvinä päivinään, tai tarpeeksi pitkän kädenväännön jälkeen, Kalla tekee kaiken pyydetyn. Joskus suurella innolla ja erinomaisella lopputuloksella, joskus vähän väkisin vääntäen juuri ja juuri kelvollisella lopputuloksella. Kalla kyllä hallitsee kaikki helppojen luokkien koulujutut, mutta vastahankainen, uppiniskainen tamma ei evvk-päivinään tasan näytä sitä tasaisen varmaa, harmonista suorittajaa, joka parhaina päivinään on.

Hyppääminen on ehdottomasti Kallan leipälaji. Totta kai, sillä minähän en tällä hevosella hyppää edes kavaletteja. Esteillä elohiljalaiseni ei todellakaan mene hiljaa, vaan on tavattoman nopea, ketterä joka radan maantiekiitäjä. Tamma ei kuitenkaan kuumu, vaan pysyy periaatteessa kuulolla. Periaatteessa siksi, että tällä hevosella on ikävä tapa tehdä omatoimisia ratkaisuja esteradoilla (ei sentään maastoesteillä, niillä neiti on selkeästi rymynnyt tarpeeksi monta kertaa kuunnellakseen ratsastajaansa). Ei ole kerta eikä kaksi, kun Kalla on lähtenyt hyppyyn omia aikojaan, ja mokoma on pari kertaa päättänyt myös esteiden hyppyjärjestyksen keskenään. (Ja kerran, ratsastajan tipahdettua kyydistä, Kalla jatkoi hyppäämistä keskenään.) Tamman ponnistus on terävä ja hyppy nopea, joskus vähän selätön. Jalkatekniikka on erinomainen ja nopea. Hyvät hypyt ovat pyöreitä, huonommat vähän laatikoita. Maastoesteillä raudikko malttaa kuunnella ratsastajaansa, ei tee omaehtoisia ratkaisuja ja toimii muutenkin lähes täydellisesti. Sillä hypätessä Kalla harvemmin kiukuttelee sen isommin (totta kai ne kiukuttelut osuvat siihen lajiin, joka on minulle se mieluisin!).
Kalla on muuten maasto- ja liikennevarma hevonen, mutta porukassa laukkaaminen meinaa muuttua kerta toisensa jälkeen nopeuskilpailuksi. Aivan sama mitä ratsastaja sanoo, Kalla puree kuolainta rynnien ensimmäiseksi, tai mikäli oli alun alkaenkin johdossa, kasvattaen välimatkaa muihin. Yksin maastoillessa laukkapätkät sujuvat ilman kiihdytysajoja. Toki maastoilussakin on ongelmansa, mikäli neiti on sitä mieltä, ettei tänään oikeastaan huvita lähteä maastoon, nostaa ravia, kääntyä tuolle polulle..

Kisapaikoilla Kallan Mount Everestin kokoinen ego aiheuttaa välillä harmaita hiuksia sekä tulipalopunaisia kasvoja raudikon huutaessa ja ärhennellessä turhan lähellä tuleville vieraille hevosille. Tutut hevoset (sellaiset, jotka on tavattu useamman kerran ja ihan kelvollisiksi todettu) eivät aiheuta mitään reaktiota, mutta uudet kasvot..! Tästä syystä tamma pidetäänkin mahdollisimman kaukana muista hevosista.
Onneksi Kalla ei verrytellessä hyöki kenenkään kimppuun (enkä minä sellaista hevosta pitäisikään). Tamma kyllä luimii ja näpsii ilmaa, jos joku erehtyy turhan lähelle, mutta iso punainen rusetti hännässä tekee tehtävänsä. Kisatilanteissa Kalla ei ole yhtään helpompi tai oikuttomampi ratsastaa kuin kotonakaan, vaikka hevonen selkeästi nauttii yleisöstä ja kisapäivän jännityksestä (kilpakumppaneista huolimatta). Lisäksi tamman itsepäisyydelle on löytynyt jokin plussapuoli; Kalla ei ikinä luovuta kesken radan, vaan se taistelee alusta loppuun suorastaan spartalaisella kurinalaisuudella ja omistautumisella. Tätä hevosta eivät maitohapot kyykytä – Kalla kyykyttää maitohapot!

Kaikista oikuistaan huolimatta Kalla on tulosta tehnyt kilpahevonen, mutta ennen kaikkea, minulle tärkeä hevosystävä.

Sukutiedot

Jälkeläiset

05.10.2018 sh-t. Kurjen Vellamonvaalea i. Lemmonliekki om. Kalman Suomenratsut (VRL-05175)
01.02.2018 sh-t. Kurjen Vampyyrinvalkea i. Mörkövaaran Vampyyrivahti om. Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä
01.07.2019 sh-o. Kurjen Kharon e. Vuornan Leonidas om. dookie VRL-04373, Turmeltaja

Kilpailutulokset

Päiväkirja & valmennukset

01.09.2018 Kouluvalmennus, valmensi elen
Lähdin tänään jo aikaisin aamusta liikkeelle tuhdin aamupalan tukemana ja onnekseni reippaat työntekijät olivat jo sopineet keskenään kuinka kaikki omat ratsastettavani ponit liikutetaan sillä aikaa kun olen poissa. Ajomatka Kurjenpesään oli pitkä ja onnistuin kerran matkalla eksymäänkin, mutta onneksi navigaattorin ja avuliaan rekkakuskin avulla pääsin perille noin puolituntia ennen jo muutama kuukausi sitten sovitun valmennuksen alkua. Löysin tallista nopeasti henkilökuntaakin ja tervetulotoivotusten jälkeen minut ohjattiin hetkeksi toimistoon, jossa tapasin Ainon. Keskustelimme tee- ja kahvikupposten parissa hetken kunnes Ainoa lähti laittamaan tämän päiväistä ratsuaan, Kallaa, kuntoon. Itse hörpin vielä kuumanpuoleisen teeni loppuun ja suuntasin sitten kentän puolelle. Ratsukko oli jo kävelemässä kentällä varsin verkkaiseen tahtiin ja muistutin Ainoa heti alkuun aktiivisista takajaloista, vaikka nyt vielä ei töutä tehtykään täysillä. Kalla ilmoitti mielipiteensä hyvin selkeästi ja Ainoa joutui muistuttamaan tammaa aktiivisesta käynnistä muutamaan kertaan, ennen kuin tamma myöntyi kohtaloonsa. Käyntityöskentely käsitti tänään pääosin perusasioiden läpikäymistä kun kyseessä oli minulle varsin vieras ratsukko. Pidätteisiin Kalla reagoi hitaanpuoleisesti ja oli selkeästi hyvin vahvasuinen, hetkittäin se jopa narskutti hampaitaan hyvin tyytymätön ilme naamallaan. Neuvoin Ainoa rentouttamaan oman kätensä ja raviin siirryttyään Kallankin ilme sekä kroppa rentoutuivat hieman kunhan Aino muisti pitää jäntevän keskivartalon ja hyvin pehmeän käden, joka ei jää taistelemaan vahavan tamman kanssa. Treeni keskittyi ravissakin perusasioihin ja Kalla rupesi hitaasti käyttämään myös vatsalihaksiaan ja ottamaan koko ylälinjan mukaan liikkeeseen. Vahvatahtoista hevosta ei kannata prässätä liikaa, joten lopettelimme hyvissä mielin reippaan tunnin valmennuksen jälkeen ja Kalla sai ansaitut rapsutukset.

20.01.2019 Akseli Ruusuvuoren suomenhevoskokemuksia, kirjoitti Sylvi
"Siis, mitä sä just sanoit?" toljotin avovaimoani Sylviä suu auki. Nainen höpötti jotain jostain suomenhevosesta, jota MUN pitäisi käydä hypyttämässä. Ei helvetissä, minähän olin esteratsastaja, joka ei ollut suomenhevosen selkään kiivennyt sitten nuoruusvuosien sekoiluiden. "Niin, etkö sä nyt vaan voisi käydä hypyttämässä vähän sitä Kurkisen Ainon Kallaa, kun menin vähän lupailemaan, että voisit saada siihen tammaan hieman kuria ja järjestystä", Sylvi mutisi jotain kaulahuiviinsa.

Teimme lopulta kompromissin eli toisinsanoen Sylvi sai tahtonsa läpi. Kammoni näitä persjalkaisia työjuhtia kohtaan kumpusi todennäköisesti sieltä nuoruudesta, kun raviradoilta revitty suomenhevosruuna Topi vei minua kuin märkää rättiä pitkin maneesia ja tallitytöt hihittelivät katsomossa suoritukselleni. Päätin etteivät suomenhevoset ole minua varten ja en sellaisen selkään kiipeä enää koskaan. Ja tässä sitä taas oltiin. Kyllä se rakkaus taitaa todella sekoittaa miehen pään.

Kurjenpesässä meitä oli vastassa tummanrautias pieni hevonen, joka kökötti tallikäytävällä viittä vaille varustettuna, happama ilme naamallaan. Hieman epäilevästi katsoin tuota pientä pyöreää tammaa. Tuonko kanssa muka pitäisi ylittää jotain puomeja? Jaksaisiko se edes nostaa paksuja jalkojaan esteiden yli? Aino rymisteli toimistosta innoissaan paikalle ja totesi, että onpas mukava saada joku hyppäämään Kallalla, kun hän itse ei oikein siitä innostu. Mieleni teki kommentoida, että ymmärrän hyvin innottomuuden, mutta nielaisin sanani ja hymyilin kohteliaasti naiselle.

Sylvi oli silminnähden ihastunut rautiaaseen tammaan. En ymmärtänyt paremman puoliskoni kiintymystä suomenhevosiin alkuunkaan, mutta jotain taianomaista niissä täytyi olla. Ehkä olin luokitellut liian löyhin perusteluin itseni puoliveriratsastajaksi enkä ollut antanut suomenhevosille mahdollisuutta vuosikausiin. Päätin ottaa avoimen asenteen, vaikka hevonen näytti olevan ihan helvekon pieni ja näyttäisin todennäköisesti ylikasvaneelta poniratsastajalta sen selässä. Hevosen innokkuudesta ratsastushommiin ei oikein voinut mennä vannomaan, sillä tamma näytti siltä, kuin olisi mieluummin ihan missä tahansa muualla ja ihan kenen tahansa muun kanssa. Kallan ilme kuitenkin valostui, kun se pääsi kentälle, jonne oli kasattu esterataa. "Joo, tää on niin sen leipälaji", katsomoon tiensä löytänyt Aino totesi ja hörppäsi kuumaa kaakaota mukistaan.

Yllättäen Kallan selässä oloni ei tuntunutkaan niin jättiläiseltä, kuin aluksi olin ajatellut. Jykevänä rotuna suomenhevoset tuntuivat selästä käsin suuremmilta kuin olivatkaan. Kalla ei ollut poikkeus, vaikka se oli vain senttiä yli poni, mutta miten lyhyt kaula voi hevosella oikein olla? Ainakin verrattuna joutsenkaulaisiin jaloihin puoliverisiini. Kerran, kun Kalla vetäisi päänsä esteen jälkeen alas niin olisin samantien maistelemassa kentän hiekkaa.

Kalla vaikutti varsin reippaalta, mutta vastoin aikaisempia kokemuksiani, tästä hevosesta löytyi myös jarrut. Hetken aikaa tuumailin, miten tätä mopoa ajetaan, kunnes aloin päästä jyvälle. Kalla kyllä oli ihmeissään, kun uusi ratsastaja oli kivunnut selkään ja vaikutti alkumetreillä olevan vielä kaikin puolin pihalla kuin lumiukko. Hiljalleen Kallakin alkoi rentoutua, kun huomasi, että tämä ukko ei ihan ensimmäisestä mutkasta luistunut alas. Keskityin alkuverryyttelyissä löytämään rentoutta ja luottamusta, sillä tamma oli saatava täysin kuulolle ennen esteille siirtymistä. Malttamattomana ja innokkaana estehirmuna Kalla ei olisi millään jaksanut keskittyä typeriin ympyröihin ja voltteihin, kun hauskempaakin tekemistä olisi ollut tarjolla.

Hyppäämisen aloitin kahdeksikolle sijoitetuilla ristikoilla. Kalla oli tunnettu energiastaan esteillä, joten kaarevat urat pakottivat sen pysymään hallitussa laukassa, sillä kaahottamalla se olisi todennäköisesti kaahottanut itsensä kumoon. Tämä kyllä meinasi tapahtua ensimmäisellä kiekalla, mutta sain Kallan juuri kiskaistua kuulolle ennen kaarretta. Olin yllättynyt miten hyvä hyppy tämänkokoisella kylmäverisellä oli ja tammalla oli selkeästi esteälyä.

Välikäyntien jälkeen siirryin hyppäämään Kallalla pitkällä sivulla olevaa pystyä, joka oli korkeampi kuin aiemmin hypätyt ristikot. Pyysin Sylviä laittamaan vielä ponnistuspuomin, sillä arvelin Kallan ottavan pitkän sivun kiihdytyskaistana. Olin oikeassa, sillä tamma lähti räjähtävään laukkaan heti päädyssä. Kalla vähät välitti mistään ponnistuspaikoista, sillä vaikka kuinka koitin hidastella ja rauhoitella sitä, päätti se kiskaista sellaisella ilmavaralla esteen yli, että tämäkin poika meni sanattomaksi. Jumankekka, tamma osasi hypätä! Onneksi vuosien ratsastuskokemus on saanut tasapainoni harjaantumaan, sillä muuten olisin varmaan lentänyt esteen jälkeisissä riemupukeissa kentän aitaan.

Kun Kalla oli saanut pahimmat paineet purettua, oli sitä ihan mukava ratsastaa. Olin yllättynyt miten herkkä, kevyt ja ketterä se oli. Olin jotenkin ajatellut saavani ratsastaa höyrypäistä umpikuuroa hössöttäjää, joka kääntyisi kolmen metrin viiveellä ja jyräisi esteiden yli. Ehkä uusi ratsastaja sai tamman sen verran varuilleen, ettei se kamalasti yrittänyt vedättää tai tehdä omia ratkaisujaan. Sen kyllä huomasin, että jos Kalla oli jotain päättänyt, niin sehän teki niin, sanoin minä siihen mitä tahansa. Esimerkiksi loppuraveissa yritin kehoittaa tammaa käyntiin useamman kierroksen ajan, mutta itsepäisesti Kalla ravasi hiljaista, vaivoin havaittavaa ravia, kunnes ei vain enää jaksanut ja siirtyi omaehtoisesti käyntiin.

En voi sanoa olevani suomenhevosihminen vieläkään, mutta Kalla ehdottomasti sai kuvani suomenhevosista estehevosina parantumaan roimasti.

12.09.2019 Laatutamma
Olen niin ylpeä Kallasta, etten edes löydä sanoja sille. Tämä ”väärän rotuinen” tilausvarsa, säkäkorkeusodotuksille päin näköä nauranut umpiluupäinen Tamma todella isolla t:llä on lunastanut jokaisen sille asettamani odotuksen, samaten ne toiveet, joita en ole tohtinut ääneen sanoa. Todella hieno kilpaura kolmessa lajissa, RKTK-II ja Championin arvonimi, kolme upeaa varsaa, joista kaksi on jo aloittanut kilpauraansa lupaavin tuloksin. Oma Vampyyrinvalkeani sekä Turmeltajaan myyty Kharon on myös kantakirjattu emänsä tavoin R-suunnalle toisella palkinnolla. Uskallan väittää Kallaa kaiken päälle myös periyttäjäksi.

Palattuaan mammalomalta Kharonin jäljiltä Kalla on saanut olla pitkällä peruskuntokaudella. Jotain satunnaisia kisoja, lähinnä Cupeja, muttei aina niitäkään. Minun puolestani Kalla on osaamisensa todistanut ja saa nyt vain olla (liikutettuna toki), kunnes jälkeläisillään on tarpeeksi kilpanäyttöjä emän laatuarvostelukierrosta ajatellen. Saa nähdä, saako tässä talven myötä käyttää Kallaa näytillä!

22.06.2020 Vesipeto
Lähdimme hieman päähänpistomaisella tarmolla, minä ja naapurin Jarnan kanssa uittamaan hevosia. Ei mitään kunnon uimatreeniä tietenkään, kun kumpikaan meistä ei ollut hevosilla sellaista asiakseen tehnyt, enemmän kahlailua ja pikku uintilenkki, mikäli hevonen itse syvemmälle hakeutuisi. Minä valkkasin Kallan, Jarna yltiörauhallisen puoliveriruunan, Simeonin, joka ei onneksi ollut moksiskaan Kallan ajoittain rumasta ilmeestä. Simeoni käveli traileriin juuri niin mutkattomasti kuin hevosen kuuluukin, minun hevoseni taas pisti pystyyn pienen vikurointishow’n. Poskiani kuumotteli, häpeästä ja turhautumisesta, todetessani Jarnalle Kallan olevan aina hankala lastattava.
"Vähintään ne liinat, aina nekään eivät riitä", huokaisin, "enkä ymmärrä, miksi, Kalla matkustaa nätisti eikä sille ole koskaan sattunut mitään rampilla kompuroimisia, mistä olisi voinut jäädä kammo."
"Onhan meillä useampikin karivepsä, joilta pyytää apua, mikäli lastaamisesta tulee oikea ongelma. Tämä tammasihan on muutenkin sellainen vahva persoona, eikö?"

Uittopaikka oli minulle uusi, mutta Jarnalle tuttu, joten hän toimi reittioppaana ajaessani. Lämmin kesäpäivä, kerrankin radio soitti pelkästään hyvää musiikkia, hyvä seura – mikäs siinä oli ajaessa! Noin kolmen vartin matka taittui nopeasti, ja suojaisa uittopaikka oli erikseen hevosille ja koirille varattu. Eipä hevosta sovi yleisellä uimarannalla uittaakaan.
Suitset päähän, ratsastajat selkään ja rantavettä ihmettelemään. Jarna on aikaisempina kesinä uittanut Simeonia enemmänkin, ranta ja koko touhu olivat ruunalle tuttuja, eikä puoliverinen ollut vedestä minällänsäkään. Kallan uimakokemukset ovat enemmän mallia vesieste ja (harjoitus)raviradan yhteydessä oleva varta vasten rakennettu uittoväylä, ei niinkään iso, avoimempi vesistö kuten nyt. Tamma ei kuitenkaan arastellut tai ihmetellyt. Niin minä oli olettanutkin Kallan tekevänä, toteavan lätäkön olevan lätäkkö koosta riippumatta.

Kummatkin hevoset kävelivät reippaasti veteen sitä pyytäessämme. Vettä oli nopeasti hevosten polviin, sitten mahaan asti. Kallalla toki nopeammin kuin suurikokoisemmalla Simolla. Yllätyin iloisesti Kallan ihan uidessa, en ole kovin monta kertaa istunut uivan hevosen selässä! Ei se pitkä uintikierros ollut, Kalla palasi aika nopeasti takaisin syvässä vedessä kävelyyn.
"Tätä pitäisi tehdä enemmänkin, ja ihan uittamalla uittaa tämmöisen vilvoittelun sijasta", Jarna totesi kotimatkalla. Olin aivan samaa mieltä, tehokas ja hauska treenimuoto, sekä mahtavaa mielenvirkistystä niin itselle kuin hevoselle. Hyvä, jos kehtaa treeniksi kutsua!

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen