Kurjenpesä

Lemmonliekki "Lempo"
✝ 28.07.2021

Perustiedot

Meriitit

© Kurjenpesä

VSR Rotunäyttelyt II-palk. (tuom. reibili)

Tausta

Kirjoittaessani nimeni Lemmon kauppakirjaan taisin heittää loputkin haaveeni siitä toisesta koulutammasta. Ostettuani Susirajasta Runon solmin tallin kanssa sopimuksen Mankin kilpailuttamisesta, eikä aikaakaan, kun minua houkuteltiin katsomaan uutta varsaa. ”Kyllä tallissa nyt vähintään kaksi suomenhevosta pitää olla”, kuului perustelu.

Pöytyältä ei aivan heti Pohjois-Pohjanmaalle karautettu, joten sain Facebookin täydeltä kuvia. 23.11. syntynyt pikkuori oli kieltämättä hurmaava, mutta kaikki varsat ovat. Isä KTK-II -palkittu, komean kilpauran koulu- ja kenttäradoilla tehnyt Murroksen Hohto. Emä, Vampyyritar, oli pienhevoskokoinen, koulua ja esteitä kisannut tamma, KTK-III, lajilaatuarvosteluista II-palkinnot hakenut taituri. Pikkuorista saisi kivan yleispelin, tai kouluratsun. Tai, kuten kasvattajat toivoivat, kenttähevosen.

Minä en tee kenttäratsulla yhtään mitään. narri ja Lissu tosin vakuuttelivat, että ehtisin kyllä hurahtaa lajiin siihen mennessä, kun Lempo – Lemmonliekki – olisi kilpailuikäinen. En muuten hurahtanut, en todellakaan ole edes kokeillut maastoesteiden hyppäämistä. Lempo on kisannut este- ja kenttäsijoituksensa ihan palkkakuskin kanssa.

Luonne

Lemmossa on koko sen voikon olemuksen verran vahvaa tahtoa, määrätietoisuutta, työintoa. Onneksi pienhevosen luonteen pohjavire huokuu positiivisuutta sekä yhteistyöhalua. Välillä Lemmon vahva tahto eskaloituu ihan typeryydeksi; jotain päätettyään ori ei anna periksi, vaikka fiksumpi antaisi jo olla. Esimerkiksi varsalaitumella orin oli ihan pakko tapella siihen asti, että sai sen johtajan paikan (ja minua tietenkin hirvitti nuorten orien meno, harkitsin jo ottavani Lemmon pois koko parivuotiaiden rymyporukasta), vaikka johtajakahinoissa oli mukana isompi, vähintään yhtä vahvatahtoinen puoliveriori. Niin vain Lempo hakkasi päätään seinään, kunnes oli orilauman kingi. Vastaavia tapauksia tulee aina silloin tällöin vastaan, enkä voi kuin kiittää onneani, että yleensä näistä voikkoni jukuripäisyyksistä ei aiheudu sairaslomaa, korkeintaan pari pikkunaarmua.

Käsiteltäessä Lempo on aina ollut helppo, pienestä pitäen, jokusia nuoruuden uhmaikäkausia lukuun ottamatta. Utelias, rohkea pikkuori suhtautui (ja suhtautuu edelleen) uusiin asioihin rehellisen uteliaasti, tutkien reippaasti kengitysvermeet ja loimet ilman sen isompaa draamaa. Nykyään, viimeisenkin kolmivuotisuhman mentyä ohi, hopeajouhen hoidot, varustamiset sun muut sujuvat kitkatta. Yksi pieni mutta kuitenkin on; Lempo ei saa nähdä Shaahia, tai siitä tulee hirveää huutoa molemmin puolin. Karsina- ja tarhajärjestyksen pyörittely oli varsin ikävää.. Tallissa pojat eivät näe toisiaan, pihalla kylläkin, mutta ulkosalla herrojen egoilla on selkeästi enemmän tilaa, eikä koko Pöytyä enää raikaa isoegoisten orhien mylvinnästä.
Tosiaan; kunhan Lempo ei näe Shaahia, kaikki sujuu hyvin. Nätisti paikoillaan seisova voikko tutkailee tarkasti ympäristöään, hoitajaansa ja vähän kaikkea, haluaa haistella harjat, huovat ja ratsastuskypärän. Raippaa Lemmon ei parane antaa haistella, mokomalla on taipumusta ottaa raipoista kiinni ja puraista kahtia. Vaikka rapsutukset tuntuvatkin mukavilta, Lempo ei jaksa seisoskella kovin kauaa paijattavana; ripeä tahti hoitotilanteissa on enemmän pikkuorin mieleen. Poikkeuksen tekee pesupaikka, etenkin viileät pesut pihalla kesähelteillä saisivat Lemmon puolesta kestää, kestää ja kestää. Ori nauttii vedestä muutenkin älyttömän paljon, vesimatot, vesiesteet, lätäköt, jopa oma juomakuppi ovat parasta ikinä. Elektrolyyttiveden juottaminen Lemmolle ei ole koskaan ollut hankalaa!
Melko reippain käyntiaskelin kävelevä Lempo tykkää höristä tammoille kerran, pari ohi mennessään, sekä kiljaista Shaahille tehden jonkun ihme jalanpolkemisen nyffiorin nähdessään. Lempo kuitenkin kävelee taluttajansa vierellä, ei yritä muiden hevosten luo, ruohoa syömään tai minnekään muualle. Katolta tipahtava lumi tai vastaava äkillinen ääni saattaa aiheuttaa pari hillittyä sivuaskelta, muttei koskaan niin isoja, että riimunnaru kiristyisi äärimmilleen. Voikko ei ole kovin ääniarka, eikä säpsy tai rieku vaikka tarhakaverit niin tekisivätkin.

Ratsukoulutus raastoi niin minun kuin uljaan voipalloni hermoja. Orin vahvatahtoisuus kävi hyvin ilmi osaamattoman hevosen todetessa muka osaavansa jotakin ja tekevänsä asiat just tällä tavalla, ei niin kuin ihminen yrittää opettaa. Nykyään Lempo on näppärä, yhteistyökykyinen ja -haluinen ratsu, jonka jukuripäisyys harvemmin nostaa päätään. Kaiketi ori tajusi, että ilman yhteistyötä se ei saa tehdä yhtikäs mitään.
Lemmolla on suorat, hieman ahtaanpuoleiset, pitkäaskeliset ja tahdikkaat liikkeet. Toivoisin vähän enemmän väljyyttä, ilmavuutta ja ylämäkeen rakentumista, siten Lemmon perushyvistä askellajeista saisi todella hyvät. Ainakaan ori ei melo, keri tai palmikoi, eikä liikkeiden ahtaus ole niin paha, että voikko muksisi jatkuvasti itseään jalalla toiseen. Melko herkkänä, eteenpäinpyrkivänä ja aavistuksen kuumuvana kaverina Lempo ei sovi aivan aloitteleville ratsastajille, mutta jo ratsastuskoulun jatkotuntilaiset pärjäävät melko hyvin. Lempo on tarkka lähinnä ratsastajan kädestä, ohjastuntumasta, ratsastajan tasapaino tai pohje ei tunnu paljoa kiinnostavan (ainakaan negatiivisessa mielessä). Lempo loistaa etenkin pysähdyksissä, peruutuksissa, siirtymisissä ja vastalaukoissa, erilaiset väistöt ori suorittaa helposti puolivillaisesti tai ylisuorittaen.

Hypätessä Lempo kuumuu vähän enemmän saattaen ajoittain painaa kädelle mennä viipottaessaan kohti estettä. Joku tolkku orilla säilyy aina; se kyllä kuuntelee ratsastajaansa, vaikka joskus voikolle täytyykin viedä avut perille vähän jämäkämmin. Lemmon hyppytekniikka on perushyvä, ei mikään maata mullistava; nopea hyppy ja ponnistus, vähän laatikkomainen hyppy, ok kaulan ja selän käyttö, hyvä etujalkatekniikka, takaset saisivat nosta enemmän. Pikkuori paikkaa keskivertotekniikkaa ketteryydellä, nopeudella, sopivalla kylmäpäisyydellä ja rohkeudella. Mikään este ei jännitä tai pelota, tiukatkaan kurvit eivät tee tiukkaa, lyhyet ja vinot lähestymiset ovat vain haaste! Sen verran ratsastaja joutuu olemaan hereillä, ettei anna Lemmon hypätä ihan joka kerta; voikolla ei ole mitään suodatinta siitä, kannattaako hypätä vai ei. Pahimmillaan mennään ympäri tai esteen sekaan, lievimmillään puomi kolisee. Lempo itse hyppäisi aina; kai se on sitä jukuripäisyyttä. Kun hypätään, niin hypätään. Ori on täsmälleen samanlainen rata- ja maastoesteillä, kukaan lainakuskeista ei ole huomannut eroa. (Minähän en hyppää Lempolla kuin pikkuesteitä ja kavalettijumppaa.) Vesiesteet ovat orin ehdottomia lemppareita, ei kahta puhetta muusta.
Lenkkeilijät, koirat, pusikoista kiljuvat fasaanit, kauempana loikkivat peurat tai mikään muukaan ei isommin Lempoa hetkauta; voikko tuntuu tottuneen aika lailla kaikkeen. Toki tämäkin saattaa säpsyä ja ottaa sivuaskelia, muttei oikeastaan koskaan mitään isompaa. Maastossa Lempo ei juuri kuumu, vaan malttaa löntystellä maisemareittiä samalla innolla kuin vetää peltoralleja.

Lastaaminen meinaa olla vähän farssi, sillä Lempo meinaa mennä niin traileriin kuin rekkaan jotain ihmeellistä juoksuhyppykohellusta. Vaikka olen kuinka koettanut opettaa Lemmon kävelemään kyytiin kuten normaalit hevoset, niin ei, Lempo ryntää kyytiin. Ilmeisesti matkustaminen (ja etenkin perillä toivon mukaan odottava kilpaileminen) on niin hauskaa, ettei voikko vain malta. Joten Lempoa lastatessa pitää varoa, ettei jää alle. Matkustaminen sujuu melko rauhallisissa merkeissä, orilevy pelastaa mahdolliselta ärsyttävältä matkaseuralta ja seuran aiheuttamalta kiljunnalta.
Kisapaikoilla Lempo kasvaa metrin korkeutta ja leveyttä. Pikkuori puhisee energiaa ja virtaa, saattaa steppailla ja jonkin verran hirnua ilmoittaakseen saapumisestaan. Yleensä tätä vaihetta kestää korkeintaan puoli tuntia, sitten Lempo vaihtaa keskittyneeseen työmoodiinsa. Ori nauttii täysillä kisapaikkojen tunnelmasta ja etenkin kunnon aplodeista; hopeaharja ihan puhkeaa kukkaan yleisön edessä! Ratsastettavuudeltaan Lempo ei muutu miksikään, vaan on kotona ja kisoissa samanlainen. Näyttävyyttä vain tulee vähän lisää, mikä ei ole lainkaan huono juttu.

Sukutiedot

Jälkeläiset

05.10.2018 sh-t. Kurjen Vellamonvaalea e. Elohiljan Kalmankaunis om. Kristiina Harjukoski VRL-05175
02.11.2019 sph-t. Kurjen Luulyhde e. Kuurtolan Pöö om. Antonia N., VRL-01285
19.08.2020 sph-t. M.B. Leimu e. Hirttivaaran Metka om. Elli Liekkiharju (VRL-14207)
13.07.2021 sph-t. Väjen Luulovi e. Luu-usva om. Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä

Kilpailutulokset

Päiväkirja & valmennukset

03.08.2018 Lemmon kuulumisia
Lempo on edelleen kasvattajiensa luona kisattavana, joskin voikko palannee syksyllä kotipihaan. Kaiken kaikkiaan orin kisauttamiseen on uponnut melkoinen summa, mutta toisaalta; minä en ole kaksinen esteratsastaja, enkä tasan uskaltaisi kisata kenttää! Lisäksi uskon, että jokainen kisatulokseksi muuttunut euro maksaa itsensä aikanaan takaisin.

40 ERJ-sijoitusta ja vähän vajaa 30 sijoitusta niin koulu- kuin kenttäradoilta ovat pitäneet minut tyytyväisenä. Lempo on menestynyt hurjan hyvin kovatasoisessa seurassa. Etenkin kouluradoilta saatu menestys ilahduttaa minua, Lemmon liikkeet kun eivät valitettavasti ole rotunsa priimaa. Estemenestys ei oikeastaan yllätä minua, voikkoni on aina ollut innokas (kuumumiseen asti) hyppääjä, ketterä ja nopea estehevonen.
Siihen nähden, että Lempo on aika pitkälti perushyvä hevonen (hyvä, todellakin, muttei erinomainen), se on menestynyt todella hyvin, muutaman kerran ihan sinivalkoiselle ruusukkeelle asti.

Kurjenpesään Lempo palannee syksyllä, riippuen siitä, milloin ori saa laatuarvostelujen vaatimat maksimisijoitukset täyteen. Kotosalla Lempo saa keskittyä oloneuvoksen, mahdollisesti jalostusorin, elämään; tuskin lähden kiertelemään cupeja tai muita arvokisoja ainakaan kovin suurella innolla. Koulua, ehkä, kun sitä voin kisata itsekin. Todennäköisesti Lempo kuitenkin saa kisaeläköityä ja tehdä töitä lähinnä valmennuksissa.

15.09.2018 Maastoestevalmennus Susirajassa, valmensi Hazel
Tällä kertaa valmennettavakseni oli päätynyt mielenkiintoisen oloinen parivaljakko - Lissu ja Lempo. Pikkuori oli heti aluksi jo varsin energinen ja Lissu joutui tekemään paljon pidätteitä jo heti verryttelyhyppyjen aikana. Tukkiesteet ylittyivät nopeassa tempossa suunnasta toiseen ja Lissu saikin ratsastaa melko paljon ympyröitä esteiden väliin, jottei vauhti kiihtyisi liikaa ennen hyppyä. Oli kuitenkin mukava nähdä, että Lempo oli aidosti innostunut hyppäämisestä ja tuntui nauttivan treenistä.

Valmennus tapahtui suurella aukiolla, jolla esteet ja vesihauta olivat, joten pystyin helposti tarkkailemaan kauempaa ratsukon työskentelyä. Vauhti oli nopea, mutta yli mentiin kuitenkin kevyesti. Takapää ja selkä eivät alkuun olleet hypyissä mukana ehkä ihan niin hyvin, kuin olisivat voineet olla. Asia kuitenkin parantui pikkuhiljaa valmennuksen loppua kohti ja hypyt alkoivat pyöristymään nätisti. Lempo ei epäröinyt ollenkaan, se vain meni pikajunan lailla yli kaikenlaisista esteistä aina vesihaudasta alas- ja ylöshyppyihin. Ratsukko suoriutui uskomattoman helposti hyvin tiukoistakin teistä, enkä osannut kuin hämmästellä parivaljakon saumatonta yhteistyötä. Lempo oli selkeästi tullut tutuksi ratsuksi Lissulle, sillä nainen osasi ennakoida orin liikkeitä sujuvasti.

Muutaman kerran tultiin hyvin tiukkaan paikkaan, jossa hevonen käytännössä hyppäsi paikoiltaan tai tuli miltein puolikkaaseen askeleeseen. Tämän lisäksi Lissu joutui useampaan kertaan kääntämään orin voltille ennen estettä ottaakseen lähestymisen uudestaan. Pääosin valmennus sujui kuitenkin hyvin, enkä löytänyt työskentelystä erityisesti mitään negatiivista mainittavaa. Hyvää työtä, mutta pientä hiomista etenkin maltillisuuteen kannattaa yrittää vielä treenata.

25.09.2018 Maastoestevalmennus Susirajassa, valmensi Ireth
Saapuessani pitämään valmennusta hieman myöhässä - pahoittelut - Lempo ja Lissu verryttelivät jo ravissa. Orin meno näytti reippaalta, mutta se kantoi itseään hyvin ja kuunteli ratsastajaa erittäin hyvin. Kertasimme lyhyesti ratsukon vahvuudet ja heikkoudet, minkä jälkeen päästin parivaljakon siirtymään laukkaverryttelyyn. Hieman ori näytti kuumuvan reippaista siirtymistä, mutta tästä huolimatta ratsastaja sai sen pidettyä ryhdikkäänä ja kevyenä edestä, vaikka kuulemani mukaan voikolla olisi taipumusta joskus painua edestä raskaaksi.

Tämän jälkeen päästiin siirtymään hyppäämiseen. Olin suunnitellut tehokasta bankettijumppaa ja hiukan haastavampia lähestymisiä portaille. Verryttelyhypyt tukeilla sujuivat hienosti, Lempo hyppäsi rohkeasti ja itsevarmasti, ratsastajan tuli vain ohjata se oikeaan suuntaan. Ensimmäisellä banketillakaan ei ongelmia ollut havaittavissa; ratsastaja piti tahdin yllä, eikä antanut ratsun innostua liikaa. Pikkuori teki selvästi parhaansa ja on erittäin hyvin koulutettu sekä omaa loistavan työmoraalin. Seuraavat lähestymiset esteille tulivat hieman haastavista kulmista: ensin vinosti, sitten pitkästä ja loivasta kaarteesta, jonka aikana oli haasteena saada laukan rytmi pidettyä yllä ilman turhaa kiihtymistä.

Vino lähestyminen olikin selvästi Lemmolle vaikeampi, se ei saanut laukan askelpituutta sovitettua ja kolautti etujalkansa melko pahasti jo ensimmäiseen portaaseen. Tämän jälkeen rytmi luonnollisesti sekosi täysin ja pienhevonen tuiskahti turvalleen. Lissu pysyi kuitenkin selässä ja ori kampesi takaisin kaikille neljälle jalalle suomalaisella sisulla. Tarkastimme, ettei Lempo ollut satuttanut itseään pahemmin ennen kuin valmennus jatkui. Toisella yrityksellä voikko keskittyi selvästi paremmin ja otti ratsastajan tuen vastaan mukisematta. Näin tehtävä saatiin suoritettua loppuun asti ilman haavereita ja ori sai runsaat kiitokset hyvästä suorituksesta. Päätimme banketilla sattuneen onnettomuuden vuoksi jättää kaarretreenin pois ja päästin ratsukon verryttelemään. Hieman varovaisesti ori liikkui edestä, mutta turvotuksia tai kuumotuksia ei ollut havaittavissa. Kaatumisesta huolimatta valmennus meni hyvin ja ratsastajan mukaan se kuvasti hyvin orin tasoa. Kiittelin ratsukkoa hyvästä yhteistyöstä, heitä oli todella ilo valmentaa.

30.06.2020 Kesäkuun VSR Cupit
Tällä kertaa tiistaille osuneet VSR Cupit keräävät aina hyvän läpileikkauksen sen hetkisistä kisaavista suomenhevosista ratsastajineen tasoon katsomatta. Vaikka kilpailenkin aina vakavissani (mutten veren maku suussa), näihin kilpailuihin lähden aina etupäässä mahtavan tunnelman sekä ihanien ihmisten, tuttujen ja tuntemattomien, vuoksi.
Lemmon osalta hoidin vain hevosen sekä varusteiden paikalle tuomisen, Susirajan Lissu ratsasti orillani esteratojen lisäksi myös helppo A -kouluradan. Alun perin olin ajatellut ratsastaa itse, ja Lemmon esteradoillakin piti olla orin nykyinen liikuttaja. Valitettavasti tapaturma poisti vakiratsastajan kuvioista (ei onneksi mitään vakavaa, vain nilkan nyrjähdys, mutta sen verran ikävä, että totesimme yhdessä paremmaksi jättää nämä kisat väliin). Soitto Susirajaan järjesti uuden, tai uusvanhan, ratsastajan onnekseni hyvin nopeasti. Kasvattajathan Lemmon aikanaan kisasivat.

Kuuma, suorastaan hiostava päivä tuntui hikikarpaloina otsalla ja näkyi reippaana (kivennäis)veden juomisena. Kaikki etsivät varjopaikkaa sekä koettivat maanitella nirsompia hevosiaan juomaan. Lempo oli niin pöyhkeää ja pörheää, ettei se meinannut malttaa pysähtyä juomaan ollenkaan, missään vaiheessa päivää.
Jo ensimmäisen esteluokan (90cm) verryttelyssä Lempo oli melko vahva, se painoi kädelle ja puski menemään oikea lapa edellä. Lissu ei ollut moksiskaan, ratsasti vain menemään, suoristi ja herkisti oria paremmin avuille, ratsasti enemmän ylös kantamaan itse itseään sen alanyökyn sijaan, jota Lempo koetti tarjota. Parin ensimmäisen verryttelyhypyn kohdalla suljin silmäni, mutta niin vain Lempo nousi, alkoi kantaa itseään, keveni edestä. Radalle mennessään Lissu totesi, että kyllä se edelleen painaa kädelle ja on selkeän innoissaan, ihan intopörinää ja kuumumista. Itse rata meni oikeinkin hyvin siihen nähden, että yhdellä linjalla Lempo puski taas oikea lapa edellä, vieläpä niin vahvasti, että linjan toinen este hypättiin niin johteen vierestä, että pelkäsi Lissun telovan polvensa. Onnettomuuksilta ja haavereilta vältyttiin, lopullinen tulos oli 15/54. Lissu totesi suoraan, ettei tuosta radasta tyylipisteitä kerättäisi ja taitoarvosteluluokassa tulisi huomautus ties kuinka monesta kohtaa. Nainen taputteli Lempon kaulaa jatkaen olevansa hyvinkin tyytyväinen siihen nähden, miten pitkä tauko tällä hevosella ratsastamisesta on ollut. Metrin rata oli jo paljon tasaisempi, siistimpi ja kauniimmin ratsastettu kokonaisuus, kun hevonen oli paremmin avuilla eikä puskenut oman päänsä mukaan kohti johteita. Ruusuketta ei irronnut, sijoitus oli 11/56, mutta olin silti pakahtua tyytyväisyydestä. Parannus ratojen välillä oli huima, ja Lempo vaikutti niin tyytyväiseltä päästyään hyppäämään yleisön edessä. Hassua, miten ylpeältä hevonen voikaan näyttää!

Helppo A -verryttelyssä Lissu totesi, että oikeastaan voisi ratsastaa Lemmolla yhden ruusukkeen minulle kotiin viemisiksi. Hymyilin, nauroin ja vastasin, että olisihan se mukavaa. Oletin naisen kyllä vitsailevan, vaikka katselin itsekin Lemmon liikkuvan todella hyvin, hyvässä tasapainossa, tasaisessa tahdissa, kauniisti asettuen, taipuen ja suoristuen. Kunnon kulmat ja siistit linjat, ei punkemista tai kiemurtelua. Ei minulla silti ollut mitään turhan ruusuisia kuvitelmia, tiedän, missä orillani olisi parantamisen varaa ja tiedostin myös luokan oleva täynnä Lempoa nuorempia, parempiliikkeisiä hevosia, enemmän koulupainotteisia hevosia, joilla oli taitavat ratsastajat selässään. Ajattelin realistisen sijoituksen olevan jossain kärjen ja luokan keskivaiheen välissä, aivan kuten esteilläkin.
Vielä mitä. Lissu oli ilmeisen tosissaan, sellaisella katsomoon asti välittyvällä kunnianhimolla nainen ratsasti. Lemmon liikkeissä saisi olla enemmän ilmavuutta, koko hevonen saisi olla vähän enemmän ylämäkeen rakentunut, mutta Lissu kyllä ratsasti orista irti kaiken sen liikkeen, minkä Lemmosta vain saa irti. Puhumattakaan todella tarkoista teistä – esteradan lapa edellä puskemisesta ei ollut jälkeäkään. Sillä radalla ratsukko sijoittui luokan neljänneksi (Lissu ratsasti myös toiselle sijalle). Kärkikolmikko oli selkeästi Lempoa ryhdikkäämpää suomenhevososastoa, liikkeidensäkin puolesta ne peittosivat pikkuorini. Minun silmiini koko helppo A -luokka oli kärjestä tuloslistan häntäpäähän ratsastettu niin hyvin, siististi ja hevosia kunnioittaen, että voisin viedä omia hevosiani kenelle tahansa luokan ratsastajista ratsastettavaksi. Hymyni olikin herkässä, kun onnittelin kaikkia luokan sijoittuneita ja halasin niin Lissua kuin kunniakierroksen jälkeen kovinkin rinta rottingilla patsastelevaa Lempoa. Niin hieno pikkuhevonen.

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen