Ihtiriekko

05.08.2023 Maastoestevalmennus (joka muutti Ihanan Ihaaksi), valmensi Veera R.

Ai ettien että mä rakastan maastoesteitä! Tai lähinnä niiden valmentamista, kun itelle iskee vähän rimakauhu aina, kun tietää, ettei se este anna periksi, jos koitetaankin mennä läpi. Mutta ne tekee, jotka osaa ja ne, jotka ei osaa, niin opettaa - vai miten se meni häh.. Ei nyt kuitenkaan kerrota tätä päivän valmennusratsukolle, joka tällä kertaa oli Tuonisen Liisa suomenhevostamma Ihanaansa kanssa. Olin lukenut Liisan viestin ekalla kerralla väärin ja tamman nimeksi muodostui mielessäni Ihaa - ei pidä silmät ristissä päivän jäljiltä mitää lukea. Tallilla olin jo kerennyt muutamaan otteeseen sitä Ihaaksi sanomaan ja varmaan tulisin sitä vielä tässä valmennuksen aikana väärin kutsumaan.

Ihaa ei kuitenkaan ollut nimensä mukainen aasi, vaan ihan soiva peli. Tai siis Ihana - mikäsenytolikaan, ihan sama, sanon sitä nyt Ihaaksi. Tammalla oli oikein mukavan näköiset kolme laadukasta askellajia, joissa se eteni kentälle asetettujen maastoesteiden välissä. Yleensä olen tykännyt maastoesteitä valmentaa derbyllä tai kunnolla maastossa, mutta vaihtelua tämäkin. Hallimaastoesteetkin ovat itselle tutumpia, kuin nämä kentälle asetetut puupökkelöt. Ratsukko sai rauhassa verrytellä ja hioa askelmerkkejä kohdilleen sileällä, ennen kuin tajusin keskeyttää nämä koulutreenit muistuttamalla, että hypätäkin pitäisi.

Aloitimme muutamalla perustukilla, että saataisiin jotain pomppua alle. Näitä tultiin muutamalla eri variaatiolla - toisessa piti tehdä laukanvaihto esteiden välillä ja vaihtaa toisen esteen jälkeen suuntaa ja tulla tukit toisesta kierroksesta ja toisessa variaatiossa tukkien välillä tehtiin ympyrä, vuorotellen toki kumpaankin eri suuntaan. Mielessäni ainakin haimme näillä hieman kontrollia, vaikka ei se Aasi näyttänyt siltä, että se ei olisi hallinnassa ollut. Tekniikka tammalla ei ehkä ollut se maailman paras, mutta ei tämän kokoiset tukit näyttänyt ongelmiakaan tuottavan.

Seuraavaksi otimme mukaan talo-, autonrengas- ja tarkkuusesteen. Talo ja rengas olivat melko perushyppyjä, mutta tarkkuuseste on aina tarkkuuseste. Tämän ratsukko sai tulla pari kertaa yksittäisenä, ennen kuin otimme ratana nämä kolme estettä, sekä tukit. Tästä esteestä puuttui jostakin syystä johteet, joten tämä vaikeutti hieman esteelle tähtäämistä. Huikkasin ratsukolle, että oottakaapa heti, että kerkesin käydä repimässä pihan reunalla kasvavasta kuusesta oksat johteen kaltaisiksi. Vähän sain askarrella, jotta sain ne pystyyn, mutta onpahan jotkut kepukat hahmottamassa paremmin. Maastoesteillähän tässä oltiin, niin havut sopivat oikein hyvin teemaan - kunhan ei kuusen omistajalle kerrota, että kävin viatonta luontokappaletta näin rääkkäämässä, toivottavasti oli edes jo naapurin puolella.

Korkeuttahan näillä esteillä ei tänään ollut kuin maksimissaan 80cm, kun ei tamma kuulemma isompaa ponnista edes rataesteillä. En kyllä haluaisi uskoa, mutta eihän se minun asiani ole. Ratsukon tullessa ratana esteitä, oli hakusessa hieman se, että monta askelta esteiden välille laitettaisiinkaan. Ratsastaja selkeästi olisi laittanut vähintään yhden laukka-askeleen enemmän esteiden väliin kuin minä. Ihaa teki parhaansa ottaessa pientä ylöspäin suuntautuvaa loikkaa, että sai mahdutettua askeleensa sopiviksi. Sanoin, että nyt sitä hevosta kunnolla eteen ja askelta venymään. Johan alkoi tapahtumaan ja kaikin puolin alkoi näyttämään paremmalta. Muutimme vielä hieman rataa niin, että tukit tultiin kahdesti radan aikana - kerran kummastakin suunnasta. Aasi vaikutti olevan perusvarma hyppääjä, mutta ei se itsestään esteelle imaissut, mutta nöyrästi eteni pyydettäessä.

Otimme loppuun vielä yksittäisenä muutaman hypyn risuesteelle, jolla oli korkeutta noin 80cm ja risat. Koska se oli tamman estekapasiteetin yläpäässä, olimme päättäneet yhdessä tuumin ottaa sen viimeisenä vielä yksittäisenä. Nyt kun ratsastajakin keskittyi herpaantumatta hyppyyn, oli tamman hyppytyyli lähes tyylipuhdas - loistavaa! Viimeinen hyppykin meni aivan nappiin ratsukolta ja sitten ihana Ihana-Ihaa-Aasi pääsi loppuverryttelyjen pariin. Omat loppuverryttelyni koostuivat kakkakasojen keräämisestä kentältä..

11.08.2023 Kanssas kaikki on niin ihanaa, Ihana

Monen muun Tuonisen tamman viettäessä kesäänsä varsanhoidon merkeissä Ihanan kalenteri on täyttynyt treeneistä ja kilpailuista. Ei tämä aivan niin aktiivisesti kisoja kierrä kuin nuo kovempitasoisemmat hevoseni (osittain siksi, ettei matalia luokkia ole järjestetty niin paljoa), mutta aivan riittävästi, jotta tässä voi puhua asiakseen kisaamisesta. Kentän lisäksi olemme kilpailleet helppo B -koululuokissa, Ihana-rassun kapasiteetilla kun ei sinne helppoon A:han ole asiaa. Siellä me mennä lipsuttelemme junnuheppojen, pikkuponien ja tie minkä seassa, enkä ole tutuille kovin kovaan ääneen mainostanut Ihanan emän olevan vaativa B -tason koulupeli. Kapasiteetti kiersi tämän hevosparan kaukaa.

En kuitenkaan ole antanut sen lannistaa itseäni, eikä se ole lannistanut Ihanaakaan. Tokkopa moni asia lannistaa tämmöisen iloisen yritteliästä, läpikotaisin ihanaa persoonaa. Niin omat treenimme kuin valmennuksemme ovat sujuneet oikein mallikkaasti, Takapajulan ratsastuskoululta kehuivat kovasti tammani työmotivaatiota sekä yritteliäisyyttä, eikä Veerakaan haukkunut meitä maanrakoon viime lauantain maastoestetreeneissä. Korjattavaa toki löytyi, ilahduttavasti enemmän omasta työskentelystäni kuin mitä hevosesta. Joka ikisen tekniikkatreenin, valmennuksen, höntsämaaston ja uintireissun jälkeen olen hymyillyt liki korvasta korvaan, niin kivaa minulla Ihanan kanssa on. Tämä tamma on yksinkertaisesti helmi, oikea pieni aarre, painonsa arvoinen kultaa. Mitä tuota matalaa kapasiteettia harmittelemaan, kun hevosella on näin uskomattoman hieno luonne!

13.10.2023 Hybhyb

Syksyn sateinen märkyys aiheutti tänäkin vuonna vedenpinnan nousemista, suoranaisia tulvia. Takapajulassa ei ole aivan niin katastrofaalinen tilanne kuin mitä tuossa vieressä, Raahessa, on, mutta ihan tarpeeksi täälläkin on vettä paikoissa joissa sitä ei normaalisti ole eikä pitäisi olla. Osa maastoreiteistäkin on enempi vähempi poikki purontynkien ja muiden tulvimisen vuoksi, joten pitkälti vallitsevien sääolosuhteiden vuoksi siirtelimme narrin kanssa koko joukon maastoesteitä Susirajan estekentän puolelle. Tietysti lähdin intopiukeana hyödyntämään kentälle rakennettua maastoesterataa myös Tuonisen hevosten kanssa.

Yksi hyppäämään päässeistä oli Ihana, jonka kanssa minulla oli, kuinkas muutenkaan, varsin ihana treeni. Tammakultani pörisi, pärisi ja pursui intoa jo kävellessämme Tuonisen pihasta Susirajan puolelle. Noustessani selkään Ihana seisoi semmoisessa ojennuksessa, täydellisessä ryhdissä moitteettomassa pysähdyksessä, että minua ihan nauratti. Hupsu pieni yrittää niin kovasti! Aloitin heti reippaasti uran sisäpuolelta, jottei kumpikaan meistä ottaisi tukea aidasta, ja siinä käyntiä työstäessäni, pysähdyksiä ja peruutuksia ratsastaessani, tarkistelin Ihanan suoruutta. Tamma kuunteli, reagoi, asettui, taipui sekä suoristui mukavan pehmeästi alusta asti, jumeja ei tuntunut olevan ja askelkin oli pitkä, rento, joustava. No, takaosa tuli vähän turhankin pitkällä perässä, mikä tosin oli vain ja ainoastaan oma vikani. Hissukseen annoin matalamuotoisen, rentoryhtisen käynnin muuttua samanmoiseksi raviksi, siitä sitten vähän asiallisempaan muotoon ja ensimmäisiin laukannostoihin. Ihana tuntui läpi kaikkien verryttelytehtävien todella hyvältä!

Emmehän me normaalistikaan korkeita hyppää, ihan jo tamman huima 80cm kapasiteetti asettaa omat rajoituksensa. Tänään emme hypänneet sitäkään, vaan niiden maahankaivettujen verkkaesteiden jälkeen pysyttelin niillä 50-60vm miniminimaastoesteillä, tukintyngillä, risuesteillä, renkaista ja renkaanpuolikkaista tehdyillä esteillä. Pidin linjat selkeinä, keskityin enemmänkin Ihanan laukan työstämiseen ja radan sujuvuuteen. Korvat hörössä, häntä töttöröllä intopiukeana esteeltä toiselle viipottava Ihana otti jokaisen hypyn vakavasti, ylitti epäröimättä joka risun tukin ja renkaan. Varma ponnistus, tasapainoinen hyppy, satulaan kyllä tuntui ettei tamman tekniikka ole aivan priimaa vaan hyvin me vedimme, etenkin Ihana! Niin yksittäin hypätyt kuin radaksi ketjuttamani esteet sujuivat hyvärytmisessä, reippaassa laukassa, eikä minun tarvinnut muokata laukkaa löydettyäni meille sopivan hyvän rytmin. Ihana piti tasapainonsa joka kaarteissa, laukka vaihtui esteen päällä näppärästi kun sellaiselle oli tarvis enkä muutenkaan keksi kuin hyviä puolia hyppyhetkestämme. Sama tunne ja laukka sitten seuraaviin kisoihin!

08.05.2024 Ajatuskärrynpyöriä

Sanovat, että pitäisi veisata kun virsikirja on auki, takoa kun rauta on kuumaa ja niin edelleen. Ja minähän veisaan ja taon, vaikkei lauluni osu ensimmäiseenkään nuottiin eikä sepän kyvyissäni ole sen enempää kehumista. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa enemmänkin aktiivista pään hakkaamista seinään kilpaillessani koko joukolla sellaisia hevosia, joiden kanssa ei aivan välttämättä kannattaisi kilpailla ainakaan ammattimielessä, korkeintaan jotain kotikylän puskajumppaa.

Ihana-raasu on vähän semmoinen. Todella kiva, sympaattinen hevonen, jonka kanssa ei tarvitse vääntää kättä kulkusuunnasta, askellajista, yhtään mistään. Kapasiteetti vain on niin matala, harrasteluokka, että onhan tammarukka väkisinkin täytehevonen helpon ja CIC1-tason suomenhevosteni seassa. Ihanan kuuliainen, innokas tammakultani kuitenkin hurmaa minut kerta toisensa jälkeen, ja vaikka olisimme molemmat varmasti täydellisen tyytyväisiä kotimetsissä pyörimiseen, niin kilparadoillehan minä Ihanaa kuskaan. 40 kenttäsijoitusta on pian kasassa, siihen minä lupaan lopettaa, jätän cupit sun muut sitten noille vähän vakavammin otettaville kilpapeleille. Ihana tosin nauttii kilpailemisestakin kauhean paljon, mutta mistäpä tämä höppänä ei nauttisi? Aivan ihana murunen.

Silti minä vähän painiskelen itseni kanssa, kun nuo työhevostaustaiset hevoseni menevät samaa harrasteluokkaa tai jopa helppoa luokkaa Ihanan puksutellessa satavarmasti harrasteluokassa, ilman mitään mahdollisuutta suurempan tasonousuun. Ei joka hevosen nyt tarvitse rotunsa kermaan kuulua, mutta.. Silti.
Tämmöiset kotkotukset, kaikki kuvainnollinen pään seinään hakkaaminen, kuitenkin unohtuu siirtyessäni paperitöiden parista talliin, laittelemaan Ihanaa valmiiksi. Pehmeä turpa hamuaa varoen kättäni, pyytää rapsuttamaan, enkä tietenkään kiellä hevoseltani moista. Kävelen Ihanan vierellä, en selästä käsin, Susirajan kentälle, hyödynnän sinne rakennettuja kouluaitoja päivän treenissä. Ihana aivan selkeästi terästäytyy, valmistautuu olemaan Hyvin Hieno, mikä viimeistään sulattaa sydämeni. Ei Ihana ehkä taidoillaan loista, mutta jestas, kuinka kultainen, täydellinen hevosystävä se onkaan!