Saunahäive

ii. Vääpeli oli totuttua raskastekoisempi ratsuori, kiitos työhevosisänsä. Tummanpunarautias, 153-senttinen ori kilpaili pääasiassa kouluratsastuksen parissa, rataestestartteja kertyi kymmenen. Helppo A/100cm -tasoinen Vääpeli toi estekisoista muutamat ruusukkeet, kouluradoilla ori menestyi paremmin raskaahkosta rakenteestaan huolimatta. Ryhdikäs ori oli parhaimmillaan liikkuessaan, etenkin ravatessaan, ja Vääpelin ravilisäyksiä kehuttiin arvostelulomakkeesta toiseen. Punaraudikko oli perinyt vanhempiensa luonteista parhaat puolet; hevonen oli motivoitunut, reipas työntekijä, jolla oli hyvät hermot ja sopivasti miellyttämisenhalua. Peruskiltti, joskin orimainen, ja etenkin kevätkiimojen aikaan vähän pörhäkkä tapaus. Kantakirjattiin R-suunnalle KTK-III -palkinnolla, palkinto saatiin korotettua KTK-II:ksi kilpailunäyttöjen perusteella.
Vääpeliä on käytetty harmillisen vähän, vaikka se oli hyväliikkeinen ja kiitosta saanut kouluratsu. Ori periytti hyviä raviliikkeitään, ryhtiään sekä terveitä, hyväasentoisia jalkojaan. Varsat perivät luonnettaan enemmän emän puolen suvulta, rungon keveys (tai keveyden puute) vaihtelee voimakkaasti. Vääpeli kuoli 25-vuotiaana aortan repeämisen vuoksi.

iii. K.L. Ruhtinas oli raskastekoinen, työhevostyypin suomenhevonen. 155cm korkuinen punaraudikko oli mahdottoman hyväluontoinen; nöyrä, kuuliainen, kaikille ystävällinen ja työtä pelkäämätön hevonen, joka lähti aivan yhtä mielellään tukkisavotalle kuin perheen tyttären kouluratsastustreeneihin. K.L. Ruhtinas kantakirjattiin T-suunnalle toisella palkinnolla, erityisesti kehuja tuli luonteesta sekä ryhdikkäästä, sopusuhtaisesta rungosta. Ori oli parhaillaan työhommissa, mutta sillä myös ajettiin ja ratsastettiin; koululiikkeet hallittiin helppo B-A -tasolla, vaikkei niillä koulutuomareita olisikaan hurmattu. Orin kisaura koostui lähinnä työhevoskisoista ja muutamista harjoituskoulukilpailustarteista.
Ori on jättänyt lähinnä työhevosvarsoja, mutta omistajaperheen ystävä halusi käyttää työhevosoria ratsutammalleen ratsuvarsan tekoon. Orin jälkeläisiä yhdistävät hyvä luonne ja työmotivaatio sekä erinomaisen kestävät, terveet jalat. Loistavassa kunnossa pysynyt ori kuoli 31-vuotiaana.

iie. Ruusa oli aina yhtä ihana ja lempeä pienikokoinen suomenhevostamma. 151-senttinen, rautias pikkutamma oli korrektirakenteinen, "puhtaan kasirivin" tamma, jota kiikutettiin mätsäristä ja näyttelyistä toiseen. Erityistä kiitosta tamma sai hyvästä ratsuhevosen rungosta ja kaulastaan sekä kaulan ja pään liittymästä. Vaikka Ruusa oli osaava (helppo A/100cm) sillä ei kisattu sen tavoitteellisemmin, tamma oli perheen teinityttöjen hiihtoratsastus- ja pikkukisaratsu, jolla käytiin lähinnä harjoituskisoissa sekä muutamissa seurakisoissa. Tuomareilta tuli yksinomaan hyvää palautetta pienikokoisen tamman liikkeistä, eikä Ruusan hyppytekniikassakaan ollut vikaa. Rautias tamma oli rautahermoinen ja innokas työntekijä, joka lähti yhtä mielellään maastoilemaan kuin kilpailemaan harjoituskisojen helppo B –radalle.
Ruusa teki kaksi varsaa, molemmat omistajaperheelle tuttujen, hyväluontoisten orien kanssa. Tamman varsat ovat enemmän koulu- kuin esteratsuja, vaikka pärjäävätkin molemmissa lajeissa. Ruusa periytti tasaisen hyvää rakennetta ja hyvää luonnettaan, ja sen varsat ovatkin rakastettuja harraste- ja kisahevosia. Tamma kuoli 28-vuotiaana.

ie. Hämymuisto, vaaleanrautias 156cm korkea tamma tuli voimakkaasti isäänsä, se oli ryhdikäs ja sopusuhtainen tamma, ei suuria rakennevirheitä, etujalat olivat joidenkin mielestä sapelihakuiset, mutta toiset väittivät niitä aivan suoriksi. Varmaa kuitenkin oli, että sen tammaleima oli erinomainen ja Hämymuisto oli kaikin puolin kaunis hevonen. Kapasiteettia löytyi erityisesti kouluratsastuksen saralla, sillä Hämymuisto kilpaili vaativa A -luokkia ongelmitta ja aika ajoin pesi puoliverisetkin tuoden ruusukkeita kotiin. Esteillä tekniikka oli kelvollinen, mutta rohkeus loppui 90cm kohdalla. Luonteeltaan tamma oli melko mutkaton, älykäs, mutta kiltti hevonen, energinen ja reipas työmyyrä, mutta uusissa tilanteissa epävarma ja pelokas. Hämymuisto kantakirjattiin aikanaan ensimmäiselle palkinnolle ratsusuunnalle ja vuosien päästä se sai jälkeläisvaliopalkinnonkin.
Hämymuisto ehti varsoa neljä varsaa ja kaikki ne perivät emänsä korrektin rakenteen, vilkkaan ja energisen luonteen sekä paljon kapasiteettia kouluradoille (yhdenkään taso ei jäänyt alta vaativan B:n). Myös turhan älykäs luonne periytyi eivätkä Hämymuiston varsat missään nimessä sovi joka ihmisen käteen.

iei. Loistokas oli hyvin lahjakas kouluori. Voikko 154-senttinen läsipää kilpaili vaativa B-A –luokissa ja treenasi kotona yksittäisiä liikkeitä Prix St. Georgesista vaihtelevalla menestyksellä. Loistokas sai suitsutusta korkeista, näyttävistä ja tahdikkaista liikkeistään, eikä orilla tuntunut olevan heikkoa kohtaa kouluohjelmissa. Voikolla kilpailtiin menestyksekkäästi ympäri Suomea, ja Loistokas voitti ja sijoittui lukuisia kertoja kansallisissa koulukilpailuissa ja voitti suomenhevosten koulumestaruuden useita kertoja. Ryhdikäs ori oli sopusuhtainen, hivenen leveätekoinen hevonen, josta ei kuitenkaan kovin suuria rakennevirheitä löytynyt. Kantakirjalausunnossa oria kehuttiin sopusuhtaiseksi hevoseksi, jolla on pitkä niska ja hyvät jalka-asennot. Estepuolella orilla on kelvollinen tekniikka ja kapasiteettia metrin radoille. Loistokas oli herkkähipiäinen ori, joka veti herneen nenään jos sitä komensi. Asiallisella käsittelyllä voikko oli mutkaton, perusmukava hevonen.
Kouluradoilla menestynyt ori oli jalostusmenestys, ja Loistokas onkin tuttu nimi kilpailevien suomenhevosten suvuissa. Hyvät jälkeläisnäytöt tekivät orista myöhemmin jälkeläisvalion. Loistokas periytti erityistä kyvykkyyttä kouluratsastuksen saralla, mutta myös kelvollisen hyppytekniikan ja soveltuvuutta myös esteille. Ori kuoli 30-vuotiaana.

iee. Allu, rautias suomenpienhevonen (147cm), joka meinasi jäädä pihan perälle varsomaan, kun omistajaa ei kiinnostanut hevosen käyttö. Allu kuitenkin myytiin yksivuotisnäyttelyissä erään pienhevoskasvattajan kiinnostuttua siitä, enemmänkin harvinaisen suvun vuoksi, mutta tämän ansiosta Allu ei jäänyt vain koristamaan tarhaansa. Hevonen oli nöyrä, kuuliainen, rehti työntekijä, joka nautti yhtä lailla ajolenkeistä, hiihtoratsastuksesta, uimisesta kuin ratsun hommistakin. Tamma kisasi hyvällä menestyksellä aluekisoissa, koulua helppo B-A, esteitä metriin asti ja muutaman aloittelijatason kenttästartin. Rungoltaan raudikko oli perusputte, jolla oli erinomainen tamma- ja rotuleima sekä kaunis pää, mutta valitettavasti takakorkea ja sapelijalkainen. Kilpauransa jälkeen monitoimitamma kantakirjattiin KTK-II –palkinnolla kelvollisilla rakennepisteillä, kakkospalkinto saatiin kilpailunäytöillä.
Kantakirjaamisen jälkeen Allu teki viisi varsaa, kaikki hyvien ratsuorien kanssa. Neljä viidestä varsasta jäi pienhevoskokoiseksi, ja jokaisesta tuli monilahjakas, kilpailuissa pärjännyt ratsuhevonen. Allu periytti kelvollisia koululiikkeitä sekä hyvää luonnetta, valitettavasti sen oma hyvä hyppytekniikka ja -kyky jäivät jälkeläisillä vaatimattomampaan kuosiin.

ei. Sauna Olunen oli tummanrautias, liinaharjainen komistus, jonka päätä koristivat suuret tähti ja kuonopilkku ja jonka herasilmiä heppatytöt kilvan ihastelivat. 160cm korkuinen raamikas, roteva ori kulki aina naurettavan hyväryhtisenä ja ravatessaan hevonen näytti marssivan. Kantakirjaan ori pääsi toisella palkinnolla, mutta kenttäkisoissa ori oli parasta A-luokkaa. CIC1-luokissa aktiivisesti kisannut Sauna Olunen menestyi loistavasti, ja vaikkei kouluosuuksien ravipätkistä niin suitsutusta tullutkaan muuten ori teki nappisuorituksia. Sauna Olunen oli kylmänviileä, hyvähermoinen "hevosmuotoinen äijänkäppyrä, jonka mielestä kaikki oli 50-luvulla paremmin". Ori ei ollut ihan kenen tahansa käsiteltävissä tai ratsastettavissa, sen verran jukuri ja suoranainen mulkvisti ori oli.
Sauna Olusta käytettiin jalostukseen hyvin harkiten, eikä orilla ole kuin kymmenkunta jälkeläistä. Yhteistä orin varsoille on kapasiteetti kaikissa ratsastuksen lajeissa ja pärjääminen kenttäradoilla. Kaikeksi onneksi ori ei periyttänyt raviaan tai luonteenlaatuaan, vaikka orin jälkikasvu ei missään nimessä ole lapasmaista nähnytkään. Sauna Olunen viettää eläkepäiviään Pohjois-Pohjanmaalla huudellen naapuritilan lehmille.

eii. Tiettyämies (rautias, 155cm) oli kaikin puolin helposti unohdettava ja jotenkin mitäänsanomattoman oloinen. Orin rakenteessa ei ollut sen kummempia vikoja - perus pikkuvikainen, mutta hyvällä ratsuleimalla varustettu urheiluhevonen -, ei myöskään hevosen tuloksissa helppo - CIC1 -tason kenttäluokissa. Kouluosuuksilla Tiettyämies jäi muiden jalkoihin tavanomaisilla, vaatimattomilla liikkeillään petraten tuloksiaan rata- ja maastoesteillä. Orilla oli kapasiteettia 120cm rataesteille asti, ja orilla kisattiinkin kenttäratsastuksen ohella pelkkiä rataesteitä. Luonteeltaan hevonen oli täysi lapanen, joka ei saanut alistettua edes ameebaa, vaikka se olisi vastaan uinut. Pohjattoman ystävällinen, joka tilanteeseen mukautuvalta Tiettyämieheltä tuntui puuttuvan kaikki temperamentti ja särmät luonteesta, tilalla oli tasaisen harmaa arkinen puurtaja.
Harmaan kajastuksensa vuoksi Tiettyämies ei saanut niin mitään suosiota tammanomistajien keskuudessa, vaan jäi karismaattisempien orien varjoon. Tiettyämiehellä on pari varsaa, molemmat sen omistajan teettämiä. Orit Sauna Olunen ja Tiettyä Tiettyä ovat onnekseen isäänsä räiskyvämpiä persoonia, jotka perivät isänsä kapasiteetin etenkin estepuolelle. Tiettyämies on täysin unohdettu kilpaori, joka lopetettiin sen ollessa 24.

eie. Ylisaunatonttu tunnetaan nykyään harvinaisen epätasaisena periyttäjänä, vaikka tamma oli aikanaan pätevä kilparatsu. Esteitä, koulua ja kenttää iloisesti sekaisin kisannut tummanrautias tamma pärjäsi etenkin rata- ja maastoesteillä hyvän hyppykapasiteettinsa ja loistavan esteratsun laukkansa vuoksi, kouluradoilla tamma oli jokseenkin mitäänsanomaton. 167-senttinen Ylisaunatonttu oli kipakka, itsepäinen hevonen, ja etenkin kiimassa suoranainen riesa. Tamman omistaja kuitenkin piti raudikostaan kuin hullu puurosta, ja vaikkei Ylisaunatonttu ollutkaan miehen paras kilpahevonen ratsukko teki keskimäärin hyviä ratoja ja tuloksia lajissa kuin lajissa. Rakenteen murheenkryyni oli tamman hurja viiden sentin takakorkeus, joka pilasi muuten niin sopusuhtaisen, kauniin ratsutyypin rungon.
Ylisaunatontulle valittiin oreja, joilla oli rauhallisempi luonne kuin tammalla itsellään, ja joilta löytyi kisanäyttöjen lisäksi hyvä rakenne. Kolme tamman viidestä jälkeläisistä pääsi kisaradoille menestyen kuka mitenkin (seuratason katastrofista oikeasti pätevään kilpapeliin), mutta kaksi muuta oli niin pahapäisiä ja kiukkuisia, ettei niistä tullut kuin leivänpäällistä. Ylisaunatonttu lopetettiin tamman ollessa 23.

ee. Korvatillikka oli kiukkuinen hapannaama, joka tervehti karsinaansa tulijoita takamus edellä ja jonka häntään piti kisapaikoilla sitoa kissan kokoinen punainen rusetti. Parhaimmillaan 120cm rataesteitä hypännyt tummanruunikko oli lahjakas, monipuolinen ratsu, jolta esteiden lisäksi sujuivat koulukiemurat helppoon A:han ja maastoesteet metriin asti. Korvatillikka kisasikin pääasiassa kenttää erinomaisin tuloksin rataesteiden ollessa sivulaji. Kevytrakenteinen, hentojalkainen tamma oli varma, kestävä ratsu, jonka jaloissa ei niiden tikkumaisuudesta huolimatta ollut koskaan vikaa ja joihin rasitus ei koskaan tehnyt isompaa vikaa, korkeintaan turvotusta joka sekin meni ohi liikunnalla. Korvatillikka ei ollut suoranaisesti kaunis, mutta 159-senttinen tamma oli sopusuhtainen, ryhdikäs ja ilmeikäs, minkä lisäksi ruunikko oli liikkuessaan vaikuttava näky. Menestyksekkään kilpauransa sekä sukunsa vuoksi tamma oli kiukkuisesta, epäsosiaalisesta luonteestaan huolimatta kiinnostava vaihtoehto, kun lähdettiin ostamaan kenttävarsaa.
Korvatillikan kaikki viisi varsaa ovat itsepäisiä, joko happamia tai kiukkuisia ruunikoita, joilla on mielipide kaikesta ja yhteistyötaidot enemmän tai vähemmän hukassa. Varsoilla on yhtäläisyyksiä myös rungossa (kevyt/kevyehkö runko) ja kapasiteetissa; kaikki ovat helppo/CIC -tason kenttäpelejä. Korvatillikkaa pidetään ensiluokkaisena periyttäjänä, vaikka sen varsat eivät olekaan joka jannun ratsuja. Kiukkutamma elelee vuohipaimenena Pohjois-Pohjanmaalla, muita hevosia tamma ei enää siedä.

eei. Tiilitauno oli tummanpunarautias läsipää (156cm), melkoinen kovapää, mutta jämäkällä otteella käsiteltävissä. Tiilitauno peri emältään kestävät jalat ja hyvän laukan, isältään se taas sai hyviä kilpahevosen ominaisuuksia noin muuten. Tiilitaunoa alettiinkin nuoresta asti johdonmukaisesti kouluttaa kilparatsun uralle ja se poikkeuksetta menestyi hyvin ikäluokkansa joukossa, pesipä Tiilitauno muutamissa nuorten esteluokissa puoliverisiäkin mennen tullen ja palatessa. Varsinaisesti ori kuitenkin keskittyi kenttäratsastuksen helppoon luokkaan, se hyppäsi metriä ja kouluradalla suoritti helppoa A:ta, joskin kotona sujuivat vaivatta myös vaativa B:n asiat. Tiilitauno kaipasi jämäkkää ratsastusta, ajoittain vähän koviakin otteita kuunnellakseen ratsastajaansa, mutta tarpeeksi rohkean ja kovapintaisen ratsastajan kanssa tulosta syntyi. Ori kesti käyttöä erinomaisesti, sillä se kisasi vielä harmaantuneena vanhuksenakin aloittelijaluokkia nuorten ratsastajien kanssa ja napsi ruusukkeita kuin läski lapsi suklaapatukoita.
Ori oli varsin kiinnostava valinta jalostukseen. Se oli erittäin harvinaista isälinjaa, sillä sen isän Teeneuvon muutamasta varsasta vain kaksi oli oreja joista toinen ei ehtinyt jalostukseen ennen tapaturmaista kuolemaansa. Tiilitauno kiinnosti erityisesti valtavirran tammojen omistajia erisukuisuutensa vuoksi ja kun paljastui, että se periytti kestäviä jalkoja ja hyvää kapasiteettia siitä tuli suosittu jalostusori. Kuutisenkymmentä jälkeläistä jättänyt Tiilitauno lopetettiin pirteänä, huonohampaisena vanhuksena sen täytettyä 31 vuotta.

eee. Maitokorppu, vaaleanruunikko este- ja kenttäpeli, oli maailman luotettavin haliponi, joka kulki lastenkin perässä tarhaan ja takaisin vaikka ilman narua. 159-senttinen suomenhevonen oli koko perheen lellikki, juuri sellainen hevonen, jonka kinttuja lapset halailivat ja kiskoivat hännästä ilman, että hevonen korvaansa lotkautti. Ratsuna Maitokorppu oli kuitenkin tosita maata; herkkä ja kuumuva, säpäkkä ratsu, joka rakasti yleisöä ja jolla oli valtava imu esteille. Niin rata- kuin maastoesteillä 110cm hypännyt Maitokorppu kisasi aktiivisesta rataesteillä, kenttäratsastuksen parissa satunnaisemmin; tamman suorituksen pilasi järjestään kouluosuus, jolla tamma ei oikein keskittynyt, saati suorittanut. Kevytrakenteinen, hivenen hentojalkainen Maitokorppu teki loistavia tuloksia rataesteillä, eivätkä ruunikon kenttätuloksetkaan aivan kelvottomia ole. Tamman laukka oli ravia parempi, ja rungon suurimmat viat olivat sen keveys, ne hivenen hentoluiset jalat ja hiukan liian lyht selkä. Kokonaisuutena Maitokorppu oli kuitenkin näppärä paketti, kaunis katsella, hyvin suorittanut laatutamma.
Maitokorpun varsat meinasivat jäädä tekemättä, kun tamman omistajia ei juuri kiinnostanut varsantekopuuhat. Omistajat kuitenkin liisasivat Maitokorpun jalostuskäyttöön suuren kiinnostuksen vuoksi, ja liisingin aikana ruunikko teki kaksi varsaa, molemmat tammoja. Maitokorpun varsat saivat emänsä kevyen rungon ja hentoluiset - joskin yllättävän kestävät - jalat, hyvän estehevosen laukan ja kapasiteettia esteille. Luonteeltaan varsat ovat kuin yö ja päivä, toinen on nalkuttava kiukkuperse ja toinen sopeutuvainen, hiljainen hissukka. Maitokorppu lopetettiin sen ollessa 26.

13.11.2023 Estevalmennus, valmensi Veera R.

Tehokas talliorjani Mirka oli käynyt rakentamassa Pyökkipolun maneesiin esteet ohjeideni mukaan, kun itse olin laiskotellut – väitin kyllä tehneeni paperihommia. Maneesiin oli kasattu neljä estettä keskihalkaisijalle sen suuntaisesti. Toisen pitkän sivun varrelta – hieman uran sisäpuolelta – löytyi pysty ja okseri ja toiselta sivulta muutama kavaletti. Hieman vielä hienosäädin näiden sijainteja ja korkeuksia, ennen kuin Tuonisen Liisa talutti Häiveen maneesiin. Tunkkasin Liisan ratsunsa kyytiin ja kiristin satulavyötä, niin ei heti ainakaan kellahda sieltä alas. Alkuverryttelyt ratsukko sai tehdä itsenäisesti, selasin itse sen aikaa katsomossa puhelintani.

Kun jossain kohtaa muistin katseeni ruudusta nostaa ja pistää häiriötekijän taskuuni, oli ratsukko jo hieman laukkailemassa. Kävelin päällikön elkein keskelle maneesia ja aloitimme päivän koitoksen. Ratsukko sai ensiksi tulla hieman kavaletteja, niin jalat saatiin heräteltyä töihin. Kavaletteja oli kolme peräkkäin ja ne tultiin ravissa tehden ympyrää niiden ympärille. Kun joka jalka näytti olevan hereillä, sai ratsukko tulla kolmikaarista kiemurauraa, jonka varrella tultiin neljä maahan kaivettua ristikkoa. Ihan vain, että sain päät pyörälle, tuli jokaisessa kaaressa tehdä vielä voltti. Tehtävää tultiin ravissa, nyt vielä vähän vaan heräteltiin kumpaakin töihin. Taivutukset ja suoristukset olivat tässä nyt avainsanana.

Muutaman karusellikierroksen jälkeen ratsukko sai pienen kävelytauon – eipä hellitetä ohjasta! – kun korotin esteitä jo vähän maasta ilmaan. Nyt ratsukko sai jättää ylimääräiset voltit pois. Tehtävän alkuun tultiin ravissa kavaletit ja niiden jälkeen päädystä lähdettiin kiemurauralle ja esteille. Tehtävä tultiin edelleen ravissa. Häive puksutti hyvin itsevarman näköisenä tämän lävitse. Seuraavaksi nostin esteet 60cm ja laukkalupa myönnettiin. Kavaletit jätettiin kuviosta pois, joten niistä ei tarvinnut enää välittää. Pitkällä sivuilla olevat esteet olivat jopa hieman helpottamassa, sillä niiden takaa oli pakko käydä kääntämässä seuraavalle esteelle. Kerran Häiveellä ei laukanvaihto esteen päällä natsannut, mutta ravin kautta pikainen korjaus ja taas mentiin.

Käytimme seuraavassa tehtävässä hyödyksi pystyn kanssa samassa päädyssä sijaitsevia kahta keskihalkaisijan estettä. Pystyllä korkeutta oli nyt silmämääräisesti 80cm. Ratsukon tulikin pysytellä ikään kuin pääty-ympyrällä ja hypätä nämä kolme estettä peräkanaa. Ratsukko sai ottaa yhden yksittäisen hypyn pystylle, jonka jälkeen tuli tehtävä tulla kahdesti peräkanaa – välissä suuntaa vaihtaen. Eli viimeisellä esteellä laukanvaihto ja omavalintaista reittiä niin, että tullaan takaisin samalle esteelle tekemään toiseen suuntaan sama tehtävä. Tämmöinen pieni humppajumppa oli Häiveen mielestä selkeästi hieman syvältä jostain, koska häntä viuhkasi melko navakasti.

Okseri vielä odotteli meitä, joten seuraavaksi ratsukko sai hypätä pystyn ja perään okserin muutaman kerran. Nostelin tässä samalla myös keskihalkaisijan esteitä noin 70cm korkeiksi, aina kun ratsukko ei esteillä ollut. Okserilla Häive taisi oikeasti vasta herätä hyppäämään, sillä vau mikä hyppy. Viimeisenä areenan esteitä lähdettiin tulemaan ratana. Ensiksi kolmikaariselta esteet, niiltä pystylle ja okserille. Kavaletit nostelin jo pois alta häiritsemästä, niin sai kivan laukkabaanan toiselle sivulle tarvittaessa. Kun esteillä alkoi olemaan korkeutta, rupesi palaset loksahtamaan paremmin paikoilleen hieman joka kohdassa. Taisi kumpikin yrittää tosissaan nyt. Otimme muutaman toiston esteillä ratana ja sen jälkeen sai ratsukko alkaa huokailemaan loppuverkkojen muodossa. Yleisesti ottaen Häive vaikutti erittäin pätevältä esteratsulta tämän päiväisen perusteella.

03.05.2024 Kai muutkin kuin minä hölisevät itsekseen?

Johonkin aika vain hävisi. Vastahan minä kiikutin Häiveen Tuoniseen, ja nyt sillä on yksi aikuisikään ehtinyt varsa lisää, uunituore KERJ-I -palkinto, tuttua tympääntymistä kouluratsastuksen saralla sekä esteintoa sitä toisen lajin tympeyttä tasapainottamassa. Paljon, paljon perusarkea, josta periaatteessa olisi paljonkin kerrottavaa mutta jota kukaan ei oikeasti jaksa lukea, pieniä hassuja sattumuksia jotka muistaa vasta illanistujaisissa vain tajutakseni puolivälissä kertomustani, että olen kertonut saman jutun aivan liian monissa illanistujaisissa. Häive ikääntyy, ei se vielä vanhus ole, vaan ei tamma tästä kyllä nuoremmaksikaan muutu.

Nyt Häive saa pitää hetken kevätlomaa, alkukesän tamma on treenissä ja laitumelle kirmaaminen tapahtuu loppukesästä. Ainakin näillä näkymin, minulla on kauniit kaaviot hevosteni porrastetuista lomista, on ollut aina – eikä alkuperäinen suunnitelmani ole tainnut ikinä toteutua sellaisenaan. Yleensä joku hevonen on joutunut sairaslomalle tai muuta sellaista, joskus olen halunnut tietyt hevoset tiettyihin kisoihin joista en tiennyt lomalistoja tehdessäni. Mitä nyt elämässä voi sattua. Toivon mukaan tänä vuonna muutokset tulevat kisojen ja kissanristiäisten vuoksi, ja niin Häive kuin muutkin hevoseni saavat pysyä terveinä! Häiveen varalle minulla ei ole sen ihmeemmin kisasuunnitelmia, korkeintaan jotkut ratsastuskoulun viikonloppuhyppelyt tai vastaavat alta tunnin ajoa vaativat käytännössä kotinurkkakisat. Tuskin niitäkään. VSR Cupeja voisi harkita, sinnekin tosin on melkoinen jono nuorempiakin hevosia.. Aika monta kertaa kisapäivät oat pistäneet Häive-paras pasmat sekaisin aikataulumuutosten vuoksi, joten tiputtanen Häiveen cup-ehdokkaiden joukosta jo siitä syystä. Onneksi Häiveen tytär ei päivärutiiniensa tavanomaista liukumasiirtymää stressaa!

28.07.2024 Kesän päämäärättömiä pulinoita

Kun suoraan sanon niin Häive näyttää melkoiselta tankkerilta. Heinämaha tuntuu kertyneen kuin huomaamatta, vaikka tietenkin hevosen löhölomalle jättäminen näkyy, lihaksisto kun alkaa sulaa siinä kolmen viikon paikkeilla jollen aivan omiani muistele. Häive on kuitenkin ollut vähän pidemmälläkin lomalla kuin tämän heinäkuun, liikuttaminenkin on ollut pitkälti kevyttä maastohumputtelemista tai aika vapaan muodon kentän kiertelyä. Peruskuntokausihan tässä olisi ollut joka tapauksessa edessä, Häiveen kohdalla vain saa kalenteriin raivata ensin tilaa laihdutuskuurille. Missä ihmeen välissä tästäkin on tullut näin hyvä rehunkäyttäjä?! Vai ikäkö se tammarouvaa, tai ainakin aineenvaihduntaa, hidastaa.

Yllättävällä volyymillä tapahtunutta pullukoitumistaan lukuun ottamatta Häiveellä menee mallikkaasti. Se on, vähemmän yllättäen, viihtynyt laitumella tammaporukassaan mainiosti, tosin varsojen ja junnujen kaitsemisen se on suosiolla jättänyt toisille tammoille. Kesäflunssat, kinttuongelmat tai ötökät eivät ole Häivettä kiusanneet, ruunikkoni on saanut laidunlomailla vailla huolia tai murheita. Töihinkin se on lähtenyt ihan mielellään, silloin kun olen sen iltamyöhäiselle maastoretkelle tai aamuvarhaiselle kentän kiertelyreissulle hakenut. Tietysti Häivekin on päässyt uimaan, joskus vain maastoestelätäkköön, joskus ihan kunnon rantaan, aivan kuten tallin muutkin hevoset. Ja vedestähän tämä nauttii samaan tapaan kuin minä kylmästä, jääpaloin kruunatusta kolasta. Helteisimpinä päivinä – joita sivumennen sanoen on osunut Takapajulaan aivan liian monta! – tamma on heittäytynyt kyljelleen päivää paistattelemaan ja suurempaa hikoilua välttelemään.

Syksyllä Häivettä odottaa laihdutus- ja kuntokuuri. Ja ehkä vähän minuakin, tässä on tullut vierailtua turhan monta kertaa Pattijoen puolella Madonnan juustohampurilaisia nauttimassa..

01.12.2024 Rauhallista arkieloa

Viime kuussa Häive joutui kunnon puunauksen sekä arvioinnin kohteeksi kärrätessäni sen muutaman muun Tuonisen puten kanssa rotulaatuarvosteluun. Tamma palkittiin SLA-I -palkinnolla, pisteitä kertyi 99, joten sain olla hurjan ylpeä suslapsestani. Ja niin oli narrikin, tai ainakin minä päätin hänen olevan, ystäväni reaktio kun hukkui omaan iloisenylpeään sirkutukseeni sen puhelun sekä myöhemmän kakkukahvittelun aikana..

Noin muuten Häiveelle ei kuulu yhtikäs mitään, mikä on pelkästään hyvä asia. Syysflunssat, irtokengät, naulanpainaumat, venähdykset sun muut ovat kohteliaasti kiertäneet Häiveen, treenimme ovat sujuneet ilman isompia kömmähdyksiä – joskaan emme me mitään huipputuloksiakaan ole tehneet. Tasaisen hyvää työjälkeä, mukavaa arkea, sellaista josta ei löydy mitään muita kiinnostavia juttuja mutta johon olen itse hirveän tyytyväinen. Häivettä itseään varmasti tympäisee välistä jäävä joululoma, tamma pääsee löhöilemään vasta kesällä. Syksyn kuntokuuri ja sitä edeltänyt enempivähempi löhöilyksi mennyt elo on sen verta lähellä, ettei Häive saa semmoista joulu- tai talvilomaa kuin osa hevosistani. Kisoissahan Häivettä ei enää nähdä, joten reissaaminen sentään puuttuu, kaikki liikunta suoritetaan kotosalla tai ratsastuskoulun maneesissa. Toivon mukaan Häivettä ei tarvitse lastata koppiin klinikkareissunkaan vuoksi..

Jouluviikon hukkaseni saa kuitenkin olla hieman kevyemmällä, maastoilupainotteisella liikutuksella. Ja kuten muutkin hevoseni, Häivekin saa joulun aikana erityisen paljon herkkuja. Eiväthän Häive tai muutkaan hevoset joulupyhien päälle ymmärrä, itselläni vain on vakaa aikomus muistaa läheisten ihmisten lisäksi myös hevosiani, antaa ylimääräinen kiitos sujuvasta yhteiselostamme ja ihan siitä, että ovat olemassa omina erilaisine persoonineen.

13.06.2024 Laidunlöhöilyä ja muuta pullasorsailua

Tuntuu hieman.. väärältä, huvittavaltakin, sanoa, ettei Häiveen elämässä ole tapahtunut mitään. Olemmehan me tehneet metsäretkiä, käyneet pari kertaa Takapajulan ratsastuskoulun kilpailuissa hyppäämässä tai tanssahtelemassa kouluaitojen sisällä (aina luokan ulkopuolisena osallistujana), käyty hieman keskustelua sopiiko tamman kiukutella ja polkea jalkaa joutuessaan kohtaamaan vähän kovemmat harjat kun pehmoiset eivät kuivuneeseen kevätkuraan iskeneet. Kaikkea mukavan arkista, sellaista mikä kyllä lämmittää omaa mieltä muttei välttämättä jaksa kiinnostaa muita. Vähän kuin koettaisi selittää, miltä makaronilaatikko maistuukaan, kun keskustelukumppani oletusarvoisesti sen tietää.

Olennaisinta kuitenkin on Häiveen terveys ja hyvä yleiskunto. Syysflunssilta säästynyt Häive sai kevättalvella kevyen, onneksi nopeasti kaikonneen flunssanpoikasen, ja siinäpä ne epäonnen hetket olivatkin. Arkemme on ollut juuri niin onnellisen tasaisen tylsää kuin viime hölinöitteni aikana, mitä nyt kurakelien aikana Häive tosiaan veti kotikutoisia mutakylpyjä sekä aiheutti kopalliselle loimia huonovointisuutta niiden jäätyä kurapanssarin vangeiksi.
Aikomuksenani on kuitenkin ravistella tätä ihanaa tasaista arkea, joka rutiinirakkaalle hukkalapselleni niin sopii. Eri asia, millä aikataululla, etenkin kun Häive viettää nyt kesälomaansa hyvää tahtia pulskistuen, jos ei fyysisesti niin henkisesti nyt ainakin. Meinaan viedä Häiveen Yleislaatuarvostelun tuomareiden eteen! Syksyllä, talvella, ensi vuonna, kuka tietää! Mutta sinne me menemme, saattepa nähdä.

Juuri nyt kukaan ei tosin näe mitään, paitsi kuvatolkulla laidunotoksia, joissa Häive ja tammaporukkansa laiduntaa, rapsuttelee toisiaan, makaa istuu kävelee ravailee heittelee satunnaisia ilopukkeja – viettävät kaikin puolin hyvää hevoselämää laumassa, vailla sen suurempia vastuita, satunnaisten kärpästen ja yli-innokkaan omistajansa satunnaisesti härnääminä. Ihan mielellään leidit, Häivekin, vielä antavat kiinni, ovat rapsutettavina, antavat minun tarkistaa itsensä haavojen ja lohkeilleitten kavioiden varalta.

02.04.2025 Jos vaikka nyt sinne Yleislaatuarvosteluun näytille?

Niinhän siinä kävi, ettei Häiveen tarvinnut viime vuonna matkustaa yhtikäs mihinkään kotikylän nurkkia pidemmälle. Kevät 2025 tuo tähän kuitenkin muutoksen! Ensinnäkin Sarlotta käytti Häivettä sekä muutamaa muuta tammaa Äimäraution klinikalla näytillä, katsoivat kintut, vatsat sun muut kunnolla läpi vuositarkastusmaiseen tyyliin. Pikkasenhan Häiveellä oli koivissa kulumaa, kuten näillä kilometreillä voi odottaakin, selkä sekä luusto muutoin oli puhdas, hampaat hyvässä kuosissa, tamma muutoinkin terve eivätkä ne koipikulumatkaan ole semmoista laatua, että tässä pitäisi soitella kaivinkone kuoppaa kaivamaan. Tietysti tilannetta täytyy seurata.

Ny kuitenkin mennään, pistin aamupäivällä ilmoittautumispaperit sinne Yleislaatuarvostelun suunnalle kuten jo tuossa.. viime kesänä uhosin. Häivehän ei tämmöisestä tiedä ja hyvä vain, se saattaisi sydämistyä jo etukäteen kuullessaan päivä- ja viikkorutiiniensa menevän hetkellisesti sekaisin. Ei ollut rouva klinikkareissunkaan vuoksi erityisen aurinkoinen, ja Ouluun sentään ajaa vain tunteroisen verran suuntaansa.. No, kyllä Häive kestää. Reissaaminen tekee sille muutenkin ihan hyvää, jos tässä tulee vaikka vakavan ähkyn takia äkkilähtö klinikalle niin turhan kotirutinoituneen, matkustamiseen suostumattoman hevosen lastaus ja kuskaus olisi vihoviimeinen ongelma jonka hätätilassa riesakseen haluaa. Sormet ja varpaat ristiin, että ähkytkin kiertävät niin Häiveen kuin muutkin hevoseni kaukaa!

Melko suurella todennäköisyydellä Sarlotta saa hoitaa Häiveen YLA-reissunkin. Sarlotta on emännöinyt Tuonisessa aika tavalla minun juostessani Valokylässä ja Tjätesuandossa, ja itse asiassa lähden Volvoineni ihanjust seuraavalle reissulle. Häiveen selkään en ole noussut tänä vuonna ollenkaan, Sarlotta tammaa on liikuttanut. Pidin heille tammikuussa pari istuntatuntia, minkä lisäksi Sarlotta kyllä kertoo jos ei päivä- niin ainakin viikkotasolla miten on mennyt. Häiveestä saamani selonteot ovat olleet rajun vaihtelevia, mikä ei oikeastaan yllätä ollenkaan. Ainahan siinä hevosessa on ollut kahtiajakoisuutta, seonneen metronomin tuntua, eikä ainakaan toistaiseksi ikä ole erityisemmin rouva Häivettä tasoittanut. Saa nähdä, tasoittuuko tamma laisinkaan vai kärjistyvätkö sen piirteet entisestään.