Kurjenpesä

Izrunov "Runo"

Perustiedot

Meriitit

© Kurjenpesä, liikekuvat © VRL-12454

Tausta

Minä olin edelleen vailla toista hevoskokoista koulutammaa allekirjoittaessani nimeni Izrunovin kauppakirjaan. Nuori, kevyt, sporttinen holsteinori kasvaisi vielä 160cm ratojen tähdeksi, tai näin kasvattajat, Susirajan narri ja Lissu, minulle kilvan väittivät. Kimoutuvalla varsalla oli toki komea, menestynyt ja palkittu suku, joten siltä osin ainekset olivat kohdillaan. Ori itse oli hyvin utelias, joskin vähän.. yksinkertaisen, oloinen kaveri, korrekti varsa mielettömillä liikkeillä.

Nuoren estelupauksen myynti-ilmoitus oli hypännyt silmilleni Facebookin puoliveriryhmässä. Videolla elastisesti liikkunut nuorikko ei jättänyt minua rauhaan, ja näpytellessäni kännykkääni myynti-ilmoitukseen merkittyä puhelinnumeroa vannoin vastaisuudessani selaavani ainoastaan kouluhevosryhmiä. Ja suodattavani ilmoituksista ruunat ja orit pois.

Izrunov, tai Runo, kuten aloin nuorukaista kutsua, kotiutui saman tien. Vähän reilu vuosikas tulevaisuuden lupaus ei ainakaan vielä ole hoksannut olevansa ori, tammat kiinnostavat ainoastaan potentiaalisena leikkiseurana. Nähtäväksi jää, uskallanko hypätä tällä Ferrarilla ollenkaan (Mankillahan nyt uskaltaa hypätä kuka vain), vai valloittaako joku muu kilparadat Runon kanssa tätiratsastaja-omistajan hoitaessa kevyiden päivien maastohumputtelut.

Luonne

Runo on hyvin yksinkertainen sielu. Ja kun sanon ”hyvin yksinkertainen sielu”, kaunistelen totuutta, joka todellisuudessa kuuluu ”Runo on jokseenkin tyhmä”. Ainoastaan hyppäämisestä jotain ymmärtävä kimo on herttainen hölmö ja rakastettava riemuidiootti, jonka pieneen somaan päähän ei mahdu kovin montaa syy-seuraus -suhdetta. Auki unohtunut ovi tai portti voisi olla katastrofi minkä tahansa muun hevosen kanssa, mutta ei Runon; kimo ei yksinkertaisesti ymmärrä, että se voisi jolkotella karkuun. Kun näistä kuljetaan läpi aina ihmisen kanssa..!

Satumainen yksinkertaisuus tekee puoliverisestäni tavattoman helpon hoidokin. Pohjaton uteliaisuus lisää pienen, joskus ärsyttävän lisämausteensa soppaan, mutta pääasiassa Runo on taivaallisen simppeli tapaus. Kaikki orimainen pörhistely puuttuu (toivottavasti tämä oppii pukille, jalostuskäyttö kun kuuluu tulevaisuuden suunnitelmiin!), Runo korkeintaan hörisee hevoskavereiden perään. Ja tallikissan. Joskus myös tyhjän käytävän, jolle sattuu lankeamaan hauskoja valoja ja varjoja.
Olitpa sitten letittämässä Runon harjaa, puhdistamassa sen kavioita tai ottamassa verikoetta, kimo seistä nököttää paikoillaan. Jalkansa ori sentään nostaa, jahka sitä on kolmesti pyytänyt; pitkät piuhat.. Mikäli Runon pitää siirtää vaikkapa takamustaan käytävällä, joutuu sitäkin odottamaan hetken ja pyytämään kerran tai pari, että pyyntö menee perille. Uteliaana sieluna Runo tutkii ja haistelee mielellään harjat, suojat ja kaiken muunkin läpi, enkä näe mitään syytä evätä tätä selkeää ilonaihetta hölmöltä hevoseltani. Leppoisa, aika lailla kenen tahansa käsiteltävissä oleva ori nauttii harjaushetkistä sekä hikitreenin jälkeisistä pesuhetkistä. Kaikki hoitotoimenpiteet, lääkitsemiset, kengitys, ihan kaikki sujuvat vaivattomasti; Runo ei sano mitään mihinkään. Tokkopa kimo edes tajuaa aivan kaikkea, mitä sille tehdään. Ainakin tämä hevonen on täysin ongelmaton kaikissa tilanteissa; klippauskone ei aiheuta kauhistunutta tepastelua, eikä kaivonkantta ole koskaan tarvinnut kytätä.
Runolla harvemmin on kiire minnekään. Kimo kulkee nätisti taluttajansa mukana vaikka pitkällä narulla, eikä toisten hevosten ohittaminen aiheuta koskaan mitään hämminkiä, ainakaan Runon puolelta. Maisemia ihasteleva puoliveriherra kyllä kiirehtii askeliaan pyydettäessä, vaikka mieluiten Runo löntystelisi eteenpäin pitkin, verkkaisin askelin, myös pahimpina räntäloskapäivinä.

Silloin harvoin, kun kimoni korvien välissä muodostuu jokin ajatus, se liittyy työntekoon. Yleensä hyppäämiseen. Runo ei kovin monen asian päälle ymmärrä.. no, yhtikäs mitään, mutta hyppäämisestä Runo ymmärtää ihmeen paljon. Kasvattajansa ovat kehuneet Runoa kilpaa todella esteälykkääksi hevoseksi, sellaiseksi, jolle voi iskeä miten tahansa haastavia tehtäviä, teknisiä ratoja ja vielä mielikuvituksellisia mörköesteitä lisähaasteeksi, ja Runo vain mennä porskuttaa, tekee itsekseen oikeita ratkaisuja ja on ylipäätään hieno, osaava estehevonen. Runo on muuten hirvittävän lutuinen näky jokaisen estetehtävänä jälkeen; ori tuntuu ihan hymyilevän, se on tyytyväisen ja ylpeän näköinen, kun se osasi. Reippaat rapsutukset ja vähän lässyttäen annetut kiitossanat saavat holsteinini kiipeämään vaikka puuhun.
Ratsuna Runo on ennen kaikkea kiltti, hyväntuulinen ja aina parhaansa yrittävä. Orilla on myös erinomainen eteenpäinpyrkimys, joka kyllä jää puoliverisen ylitsevuotavan kiltteyden sekä loputtoman ymmärryksen jalkoihin satanolla. Kuka tahansa voi ratsastaa Runolla; ori tekee aina kaikkensa miellyttääkseen ratsastajaansa ja pitääkseen vähän arat tai heikkotasapainoisemmatkin kuskit kyydissään. Mikäli ratsastaja vaikuttaa yhtään epävarmalta, ori pitää vauhtinsa maltillisena vaikuttaen hyvin varovaiselta kyytiläisensä suhteen. Ihana hevonen.

Erinomainen hyppytyyli yhdistettynä Runon esteälyyn (olisiko osa siitä älystä voinut säkenöidä ihan arkielämän älyntarpeeseen?) ja hyvään ratsastettavuuteen tekevät siitä todella miellyttävän esteratsun. Aloittelijoiden kanssa kimo on tasainen opetusmestari, joka luotsaa kenen tahansa turvallisesti esteiden ylitse. Minäkin olen uskaltanut hypätä pieniä esteitä Runolla! Isot esteet ja radat olen kuitenkin jättänyt välistä. Runo nauttii hyppäämisestä täysin rinnoin, se on nopea, ketterä, rehellinen hyppääjä, joka tuntuu taikovan itsensä yli mistä tahansa. Ennen kaikkea kimo on ruumiillistunut ’happy athlete’, aina hyväntuulinen, työstään nauttiva kaveri.
Rennon letkeä, hyvähermoinen Runo toimii erinomaisesti maastossa yksin, porukassa, nuorten vetohevosena.. Osittain se johtunee siitä, ettei Runo ymmärrä edes säpsähtää, vaikka viereisestä pusikosta rääkyisi fasaani tai jostain rymistelisi peura keskelle tietä.

Kunpa jokainen hevonen olisi yhtä simppeli lastata kuin Runo! Ori menee jokaisen kuljetusvälineen kyytiin nätisti joko taluttaen tai lähettäen, eikä ori pidä itsestään mitään melua kuljetuksen aikana. Ori joko mussuttaa heiniään tai heiluttelee heinäverkkoa puolelta toiselle täysin lumoutuneena verkon heilunnasta. (Olen muutamankin kerran seurannut tätä hupia kameran kautta.)
Rehellisesti sanottuna en usko Runon ymmärtävän yhtikäs mitään kisatilanteiden päälle. Vaikka orin esittäjää tai ratsastajaa miten jännittäisi, se ei tartu kimoon mitenkään. Runolla tuntuu olevan tarpeeksi tekemistä pohtiessaan, missäköhän hän mahtaa olla.. Ainakin kimo käyttäytyy moitteetta vieraissakin paikoissa.
Hyväntuulinen, hyvätuulinen Runo esiintyy yleensä edukseen, kenties juuri siksi, ettei kisatilanne ole sille sen kummempi paikka kuin kotitreenitkään. Onnesta soikeana, aina parhaansa tehden Runo esittää liikkeensä näyttelykehässä tai hyppää esteradan alusta loppuun yhtään hidastelematta tai vastustelematta. Tällä hevosella on aina hauskaa, ja se tekemisen riemu välittyy kyllä yleisöllekin.

Sukutiedot

Jälkeläiset

10.08.2021 holst-t. Crane Ophanim e. Feuerhof Nephilim om. VRL-11124
24.01.2023 holst-o. Izmajilskyi e. Feria SWA om. Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä

Kilpailutulokset

Päiväkirja & valmennukset

06.03.2018 Mieluisaa postia
Näyttelyissä kiertäminen on tosiaan kannattanut. Tammikuun alussa Runo matkasi Irlantiin, Everholt Estatessa järjestettävään kantakirjatilaisuuteen (itse en valitettavasti päässyt matkaan töitteni vuoksi, joten maksoin itseni kipeäksi lainaesittäjälle). Osallistumisoikeuden ori sai näyttelyiden kautta. Lauantaina 20.01. järjestetty tilaisuus loihti hymyn huulilleni koko seuraavaksi viikoksi, sillä Runo sai hyvin yksimielisen palautteen tuomaristolta; 18 + 18 + 18 + 18 eli 72 pistettä ja KTK-II -palkinto. Iso kiitos kuuluu tietysti lainaesittäjälle, joka hoiti koko kantakirjatilaisuuden läpi, vieläpä täysin vieraan hevosen kanssa.

Toinen syy iloita Runon näyttelymenestyksestä saapui päiväpostin mukana. Arvonimihakemukseni hyväksyttiin, joten nyt Runo on virallisesti Champion. Tuskin jatkamme näyttelyissä kiertämistä, taso on aika kova, enkä usko kimollani olevan mitään asiaa BIS-kehään. Sitä paitsi olen enemmän kuin tyytyväinen kolmeen irtoSERTiin ja Championiin, ei jokaisen hevosen tarvitse olla muotovalio.

Runo elää jännittäviä aikoja. Vaikkei aikuisuus ole vielä lähimaillakaan, nuoriherra on totutettu satulaan ja ratsastajaan. Irtohypytys, liinassa työskentely ja sen sellainen ovat vielä paljon isommassa roolissa kuin ratsastus, mutta hiljalleen. Jo nyt uskallan sanoa, että Runosta tulee hirvittävän miellyttävä ratsu; työmotivaatiota tuntuu löytyvän. Uusiin asioihin Runo suhtautuu innokkaasti, joskin vailla ymmärrystä, kun eihän tällä järki päätä pakota.. Hyppääminen minua vähän mietityttää, todennäköisesti Runo saa matkata kasvattajiensa luokse esteratsun oppiin. Tie vaikka jäisi sinne kilpailtavaksi, Runolla on kuitenkin hyppykapasiteettia paljon isommille esteille, kuin minä uskallan koskaan hypätä. Minkä lisäksi vähän veikkaan, ettei Runosta tule ihan niin tätikelpoista estehevosta kuin Manki on.. Sen verran intoa ja vauhtia kimolla on irtohypytyksessä ollut. Vaikka olenkin enemmän kouluratsastaja, ymmärrän hyppäämisestä ihan tarpeeksi paljon sanoakseni, että tällä hevosella on asenne ja tekniikka kohdillaan. Voi, kun ori tekisi yhtä vakuuttavaa jälkeä ratsastajan kanssa kuin se tekee irtohypytyksessä!

17.04.2019 Runopoika reissaa
Ainakin tulevan toukokuun ajan Runon karsina tulee olemaan tyhjä, ja sitä se on ollut jo huhtikuun alusta; Runo ja Tetris pääsivät kiertämään vähän suurta maailmaa ja matkasivat valmentautumaan ja kilpailemaan Saksaan. Kyllähän tälle reissulle tulee hintaa, mutta uskon sijoituksen kannattavan ja näkyvän orien kisatuloksissa.
Runon kilpaura on näyttänyt jo koti-Suomessa todella hyvältä; sijoituksia on kertynyt reilu kolmekymmentä. Voittojen osuus on valitettavasti jäänyt häviävän pieneksi. Hopea ei kuitenkaan ole häpeä, jokainen puhdas rata ja sijoitus osoittavat Runon kykyjä sekä totta kai ratsastajan osaamista. Olen enemmän kuin tyytyväinen tiimiin, jonka olen Runon taakse saanut! Hyvästä hoidosta ja treenistä maksaa mielellään, kun hevonen voi hyvin, suorittaa mielellään ja toki kirsikkana kakun päällä tekee vielä tulostakin. Pääasia on kuitenkin se hevosystävällisyys, orin hyvinvointi.

Jahka Runo palaa kesällä – tai ihan viimeistään syksyllä – Suomeen, edessä on toivottavasti aivan uusi sivu orin elämässä; jalostuskäyttö. Vaikka olenkin kouluratsastaja, joka ei koskaan tule hyppäämään isoja esteitä, näitä estehevosia on kertynyt.. ja pikku-Runo on ajatuksena enemmän kuin kutkuttava. Tässähän saa ryhtyä etsimään tammaa, joka passaa hölmön orini vastapariksi!

24.06.2019 Estevalmennus, valmensi Tuire
Kimo puoliverinen laukkasi rauhallisesti jämerän miehen alla. Olimme sopineet hevosen omistajan kanssa, että tulisin valmentamaan Runoa tallin ratsuttajan kanssa, koska nainen ei itse halua hypätä kovin korkeita esteitä. Aino oli kuitenkin tehnyt ehdottamani esteradan valmiiksi: Muutama 120 sentin okseri lämmittelyä varten, pari 140 sentin pystyä ja ehkä hankalimpana kolmen esteen sarja, jonka ensimmäinen olisi 140, toinen 150 ja viimeinen 160 senttiä korkea.

Kun olin tervehtinyt ratsastajaa, näytin missä järjestyksessä halusin hänen hyppäävän aloitteluksi tarkoittamani okserit. Ne oli laitettu niin, että ensimmäinen ja toinen olisi melko suorassa linjassa, mutta kolmannen kohdalla joutui tekemään tiukemman käännöksen oikealle. "Voit itse päättää millä vauhdilla menette, nyt ei kuitenkaan kilpailla aikaa vastaan", sanoin vielä loppuun ennen kuin mies kokosi ohjat ja ohjasi ratsuaan kohti ensimmäistä estettä.

"Seuraavaksi tuo tuolla, sen jälkeen tämä okseri tässä välissä ja lopulta toi toinen 140 senttinen", huutelin ohjeita osoitellesani samalla tarkoittamiani esteitä. Lämmittelyesteet oli sujunut ratsukolta leikiten ja sama linja jatkui näidenkin kohdalla. Huomasin kuitenkin, että ratsastaja tuntui antavan hevosen tehdä kaiken työn, joten siitä oli sanottava jotain. "Sunkin pitää tehdä oma osuutes, et sä voi luottaa, että älykäs hevosesi pärjää aina yksin." Kyllähän Runosta nimittäin näki kuinka se osasi ihan omin avuin pidentää tai lyhentää askellusta ja varmistaa, että ponnistus tapahtuu just eikä melkein oikeassa kohtaa.

Sarjalla ratsukko teki selvästi paremmin yhteistyötä ja vaikka keskimmäisen kohdalla näkyi pientä haparointia askelten oikeassa määrässä, teki kaksikko puhtaan radan. "Runo on todella fiksu ori, mutta se on silti väärin, että siltä odotetaan täydellistä suoritusta ilman tukea. Tehdääs sitten vielä pari järjestysmuutosta ja suoritetaan koko rata. Mä nostan vielä noi okserit korkeammalle, ne on ihan liian helppoja teille."

02.07.2019 Liikutusapua, kirjoittanut enna
Olin erittäin tyytyväinen tämän päivän suunnitelmiin. Oli melko harvinaista herkkua päästä kiipeämään muidenkin hevosten selkään kuin omien. Olin hetki sitten käynyt Kurjenpesässä liikuttamassa Vestaa ja kun Aino jälleen otti yhteyttä liikutusavun merkeissä, suostuin välittömästi. Koska koko päiväksi oli luvattu kovaa hellettä ja Aino oli pyytänyt minua hyppäämään Runolla, menin tallille jo varhain aamulla. Aino oli vielä siivoamassa karsinoita tallissa kun pamahdin paikalle. "Katos, sähän oot aikaseen liikenteessä", Aino virnisti ja laittoi talikon syrjään. "Mulla on tässä enää pari karsinaa jäljellä, voisin tulla vaikka nosteleen sulle puomeja", hän jatkoi ja olin tyytyväinen saadessani hevosenomistajan kentän reunalle antamaan neuvoja. Hain Runon pieneltä laidunlohkolta talliin harjattavaksi. Ori katseli uteliaana uutta ihmistä, haisteli minut läpikotaisin ja pärskähti sitten hyväksyvästi. Kimo käveli perässäni kiltisti talliin, jossa laitoin sen käytävälle kiinni. Harjailin oria kaikessa rauhassa sen seuratessa tallin avoimen oven edessä hengailevaa tallikissaa. Välillä ori keskeytti tarkkailunsa nuuhkiakseen uutta harjaa, jonka olin ottanut harjaämpäristä. Harjauksen jälkeen vaihdoin lenkkarit saappaisiin ja iskin kypärän päähäni ennen hevosen varustamista.

Päästyämme kentälle nousin muutaman talutetun kierroksen jälkeen Runon selkään. Alkukäynnit sujuivat ongelmitta ja pyydettyäni orin raviin, Aino tuli tallista kentän laidalle. Hän hörppäili välillä kahvikuppiaan ja höpötteli niitä näitä. Runo ravasi kuuliaisesti tehden kaiken, mitä pyysinkin. Tein raviverkassa väistöjä, lisäyksiä ja voltteja ja nautin orin miellyttävistä liikkeistä ja hyväntuulisuudesta. Se tuntui nauttivan jokaisesta tehtävästä, mitä pyysin sen tekevän ja suoritti niitä parhaansa mukaan. Tuntui, kuin olisin ollut selässä useammankin kerran, sillä Runo ei vierastanut uutta ratsastajaansa ollenkaan. Laukkaverryttelyssä ylitimme muutamia kavaletteja, jotka olivat kentän keskihalkaisijalla. Aino kävi välillä laittamassa tarhoihin ja laitumiin vesiä ja puuhasi muutakin pientä samalla seuraten meidän menoa sivusilmällä. Kun Runo oli verkattu hyvin, otimme muutamia hyppyjä. Huomasin heti orilla olevan todella hyvä ja energinen hyppytyyli, mistä pidin kovasti. Oria ei paljoa tarvinnut käskeä eteenpäin, eikä sen puoleen jarrutellakaan. Välillä tuntui siltä, että olin selässä vain ohjaamassa sitä seuraavalle esteelle. Hypättyämme useampaan otteeseen ristikoita ja paria pystyä, Aino teki yhdestä pystystä okserin ja nosti sen metriin. Hyppäsimme okseria muutamaan kertaan kumpaankin suuntaan, ja sen jälkeen siirryimme ravailemaan loppuraveja. "Hei mä käyn nopee nappaseen Sillin tarhasta kärryjen eteen ni lähdetään loppykäynneille maastoon", Aino huikkasi ja suuntasi jo tarhoille päin puolijuoksua. Olin juuri saanut ravattua molempiin suuntiin Runon rennoksi, kun Aino kurvasi nurkan takaa Sillin kärryjen kyydissä. Runo saikin tänään pitkät loppukäynnit ja Silli sai otettua hyviä ravipätkiäkin kun yritti pysyä itseään paljon isomman orin perässä. Maastosta tultuamme pesin Runon varusteiden poisoton jälkeen ja venyttelin porkkanapalojen avulla. Lopuksi vein orin takaisin laitumelle, jossa se ensitöikseen piehtaroi ja alkoi sitten syödä ruohoa oikein tyytyväisen oloisena.

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen