Kurjenpesä

Haltiasalon Vintiö "Vintiö"

Perustiedot

Meriitit

© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Tausta

"Ei kahta ilman kolmatta", tai kuten tässä tapauksessa osuvampi olisi, "ei neljättä ilman viidettä". Toisin kuin aiemmat haltiasalolaiseni, Vintiö ei ollut tilausvarsa. Pikkuori oli kahden muun varsan kanssa myynnissä, ja kyllähän sen tietää, miten käy, kun tämmöinen hellämielinen juuri lainaansa ylimääräisen erän verran lyhentänyt täti menee varsalaitumen reunalle "ihan vain katselemaan". Katariina ja Late eivät yrittänetkään pidätellä virneitään, kun ilmaisin kiinnostukseni Vapun orivarsasta. Kauppakirjakahvithan siinä keiteltiin.

Vintiöstä ei kasvanut aivan isänsä veroista katseenkääntäjää, mutta komea orista tuli! Ja syvärunkoinen, sitä minä olen hykerrellyt ja ihastellut moneen kertaan. Varsalaitumen vieterijalkainen pikakiituri rauhoittui iän myötä, vaikka kyllä Vintiöön jäi vähän sellaista pojanviikarimaista ja, no, vintiömäistä, pilkettä silmäkulmaan. Fiksukäytöksinen hevonen joka tapauksessa, kunhan muistaa pitää rajoista kiinni ja on itse läsnä. Liikepuolella Vintiö kyllä voitti geenilotossa, vaikka isän koreus jäikin saamatta. Vintiön kaikki askellajit ovat suorat, väljät, irtonaiset ja tahdikkaat, yliastunta on erinomainen ja varsinkin ravissa askel tuntuu vain venyvän ja venyvän.

Tästä hevosesta tulee vielä hieno kouluratsu.

Luonne

Tässä hevosessa on hieman ikuisen lapsen (varsan) vikaa, sikäli kun sitä voi viaksi laskea. Eloisa, iloinen pojanviikari on rauhoittunut iän myötä, vaikka kokeilee kyllä edelleen rajojaan uusien ihmisten kanssa. Ei onneksi erityisen rajusti, mutta kokeilee kuitenkin; ”onko pakko ottaa kuolaimet suuhun, onko pakko siirtyä tai nostaa jalkansa, entäs, jos en nostakaan ravia?” Vintiössä on myös nimensä mukaista vintiömäisyyttä, sillä on paha tapa järsiä vähän kaikki, mihin ikinä yltää ihmisten lippiksistä ja hanskoista satuloiden takakaariin. Näykkimistä ei tarvitse pelätä, sellaista Vintiö ei ole tehnyt ikinä. Noin muuten se kyllä testaa hampaittensa tehoa aivan liian herkästi, vaikka sitä on kärsivällisesti tapakoulutettu pois siitä. Lisäksi ori on haka avaamaan solmuja, lukkoja ja hakoja, joten joka ikinen varmisteluketju sun muu Vintiön karsinan ovessa sekä tarhan portissa on siinä syystä.

Vintiö malttaa seistä paikoillaan kaikkien hoitotoimenpiteiden ajan, vaikka siitä näkee, että ennemmin se olisi menossa. Etenkin kengityksen, klippauksen sekä muiden pidempiaikaisten juttujen jälkeen raudikon askel on melkoisen keveä ja eteenpäinpyrkivä, etenkin, jos se pääsee karsinansa sijaan tarhaan. Nuorempana Vintiöllä oli hieman ongelmia malttaa seistä paikoillaan nojailematta, nykimättä ja huojumatta. Ikä on viisastuttanut sekä tuonut kärsivällisyyttä, onneksi. Ori on kaikin puolin fiksu, asiallinen käsitellä, kunhan pitää kaiken pureskeltavan tarpeeksi kaukana. Sen lisäksi, että Vintiö varmasti järsii tai ainakin maistaa kaikkea, se on turhankin hyvä heittelemään harjoja ja muita pikkutavaroita pitkin käytävää sekä tiputtelemaan loimia telineistään, jos sen antaa kävellä turhan pitkällä narulla.
Taluttaessa saa muutenkin olla hereillä, Vintiöllä on reipas askel ja se herkästi huitelee vähän omilla teillään, mikäli ihminen ei asiaan puutu. Nuorena orhina mokoma karkasikin pariin kertaan, ihan vain koska pystyi. Karkailu on unohtunut, mutta jos naru on kovin pitkä, Vintiö menee kyllä liehittelemään tammoja, syömään joka voikukan ja niin edelleen. Ei puhettakaan, että se kulkisi asiallisesti vieressä, mikäli riimunnarussa on tutkimusmatkan verran löysää.

Syvä runko on asia, josta jaksan Vintiötä ylistää. Onhan tämän rakenteessa sanomistakin (milläpä hevosella ei olisi?), mutta runko on syvä ja hevonen täysin terve, käyttöä kestävä ja hienoliikkeinen. Ei melo, palmikoi tai muutenkaan liiku virheellisesti, askeleet ovat suorat, tahdikkaat, ilmavan elastiset. Askelpituutta saisi olla vähän enemmän, mutta takaosa työntää erinomaisesti, Vintiöllä on muutenkin erinomainen tasapaino, se on energinen, aktiivinen, todella kiltti ja kuuliainen. Kunhan ne sinunkaupat on tehty. Uudet ratsastajat ori testaa poikkeuksetta. Pukkirodeota tai pystyyn hyppäämisiä Vintiö ei ole koskaan harrastanut, sen sijaan se pysähtelee, on tahmea tai vaihtoehtoisesti singahtaa liioitelluin, melkein loikkivin askelin eteenpäin pienestäkin pohjeavusta. Asetusta, taivutusta ja suoristumista vastaan pitää vähän hangoitella, kulmissa oikoa, kesken kaiken pysähdytään tai tehdään jopa uukkari. Onhan se turhauttavaa, eikä tosiaan toivottavaa. Vintiön todettua ratsastajan olevan tosissaan se kuitenkin hyväksyy tilanteen hyvin mutkattomasti toimien kuin sormia napsauttamalla pienin, kevyin avuin, ja ollen kaikin puolin nöyrän, työteliään suomenhevosen malliesimerkki. Ota tästäkin sitten selvää.
Ravi on ehdottomasti Vintiön paras askellaji, ja kaikki raviliikkeet sen bravuureja. Laukkaa olemme työstäneet vuosien varrella kaikkein eniten. Tulosta on tullut, mutta yhä edelleen laukkaliikkeet ovat kaikkein todennäköisin Akilleen kantapää sekä kouluradan prosenttien tiputtaja. Mutta hieno tämä on, heikkouksineenkin, niin ryhdikäs ja yritteliäs, nopeasti oppiva ja mielellään töitä tekevä, että nykyään kotitreenit ovat sanonnan mukaisesti yhtä juhlaa.

Hyväntuulisena ja rentona lastaussillan ylös kävelevä Vintiö iskee perille päästyään silmää lähtien saman tien peruuttamaan, tai mikäli kyseessä on rekka, se kääntyy ja lompsii rampin alas. Yhtä kaikki, mikäli ori saa tilaisuuden, se kävelee rampin ensin ylös ja saman tien alas. Tämän kanssa saa olla vielä enemmän hereillä kuin mitä yleensä hevosta lastattaessa. Kunhan Vintiön on kiinni, se jää tyytyväisenä kyytiin mutustelemaan heiniään, tai yrittää ottaa selkoaan mahdollisesta matkaseurasta. Vaikka Vintiö tuleekin toimeen kaikkien kanssa, on orilevy paikoillaan joka kerta.
Vieraissa paikoissa Vintiö kasvaa kymmenisen senttiä korkeutta ja noin kymmenisen kuutiota egoa. Kotona orini ei paljoa huutele tai pidä tervehdyshörinöitä enempää ääntä, kisapaikoilla Vintiö taas tekee tuon tuosta äänenavauksia. Lisäksi se on niin menossa, että hyvä kun malttaa käynnissä pysyä. Mikäli verryttelyt jäävät lyhyiksi on hyvin todennäköistä, ettei Vintiön keskittymiskyky ole aivan priimaa. Kaikki uusi kiehtoo niin paljon, että raudikkoa saa herätellä työntekoon aivan eri tavalla kuin kotona. Hyvät hermot tällä kyllä on, stressistä tai jännityksestä ei ole tietoakaan, ennemminkin hieman ylitsevuotava uteliaisuus vie herran korvat sekä kiinnostuskiikarit.

Sukutiedot

KRJ-palkittuja sukulaisia;

Isän puolella iiiei. Antin Velmu KRJ-II / iieee. Soima KRJ-II

Emän puolella eiiei. Törkee F31M1 KRJ-I / eieii. Rommirusina KRJ-III / eieie. Mirella POP KRJ-III / eeii. Kaarnan Mikkihiiri KRJ-I / eeieie. Aino-Kaisa KRJ-II

Jälkeläiset

19.06.2021 sh-o. Kurjen Iltaviihde KTK-I e. Haltiasalon Nuotiotarinoija om. Enna Reinivuo (VRL-14704)
14.05.2022 sh-t. Kurjen Rooibos KTK-I e. Vaapukan Tinjami om. Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä

Kilpailutulokset

Haltiasalon Vintiö kilpailee porrastetuissa kilpailuissa. Ajantasainen taso- ja ominaisuuspistetilanne löytyy orin VH-profiilista.

KRJ & VSR CUP
31.07.2021 Hiivurin Suomenhevoset VSR Cup he B 1/24
31.07.2024 Varismäki VSR Cup va B 3/33 63,439%
31.08.2024 Varismäki VSR Cup va B 3/24 63,628%

Päiväkirja & valmennukset

23.06.2021 Kouluvalmennus, valmensi Naella
Pyyhkäisin hikikarpaloita otsaltani ja hörppäsin pullosta vettä kuunnellen samalla päivän ensimmäisen valmennettavan kuulumisia. Aino käveli kentällä alkukäyntejä nuoren rautiaan kouluorin, Vintiön, kanssa, joka liikkui vielä hieman tahmeasti. Vaikka kello oli vasta yhdeksän aamulla, lämpötila lähenteli jo hellerajaa. Valmennukselle valittu ajankohta ei ollut ehkä paras, mutta tehty mikä tehty ja onneksi suunnitelmissa oli melko helppoja tehtäviä eikä treeni olisi kestoltaakaan mikään maratoni.

Alkukäyntien jälkeen Aino sai keräillä Vintiön ohjat tuntumalle ja siirtää orin raviin. Raudikko pyöräytti ensimmäisestä pyynnöstä vain häntäänsä, mutta siirtyi jo toisesta hieman laiskanoloiseen hölkkään. Aino ymmärsi itsekin, että ihan tälläistä en toivonut ja pian Vintiö liikkuikin jo paremmin. Ravia otettiin molempiin kierrossuuntiin vain muutaman ympyrän verran ja sitten pidettiinkin jo tauko. Käynnin aikana selitin ratsastajalle ensimmäisen varsinaisen tehtävän eli käynti-ravi -siirtymiset ja niiden välissä tehtävät ravivoltit. Ensin Ainon tuli saada Vintiö kulkemaan reippaasti käynnissä ja sen jälkeen pyytää ori napakkaan raviin. Halusin volteista noin pieniä ja kauniita, mikä ei ainakaan ensimmäisen kohdalla tullut kysymykseen. Vintiö harppoi ravissa isoilla askelilla eikä olisi malttanut taipua yhtään voltin suuntaan, joten seuraava käyntisiirtymä jätettiin välistä ja heti perään tehtiin toinen voltti. Tämä oli jo nätimpi kokonaisuus. Vintiö siirtyi käyntiin jokaisella kerralla oikein hienosti, mutta raviinlähtö oli alkuun vähän hapuilevaa. Ravi oli aluksi aika isoa, mutta parantui koko ajan kun Aino malttoi istua rauhallisena satulassa ja pyytää oria kokoamaan pienillä avuilla. Ravin tahdin parantuessa myös voltit alkoivat sujua.

Lyhyiden välikäyntien jälkeen päätimme yhteistuumin työstää vielä vähän laukkaa. Aino kertoi sen olevan Vintiölle haastavin askellaji, joten aloitimme ihan tuikitavallisilla laukannostoilla. Muutaman toiston jälkeen pyysin Ainoa jatkamaan laukkaa pitkän sivun loppuun ja siirtämään sitten mahdollisimman hallitusti käyntiin. Nostoja tehtiin vuorotellen ravista sekä käynnistä. Laukka lähti alusta asti pyörimään ihan hyvin ja pitkällä sivulla suoraan meneminen onnistuikin, mutta kun halusin ratsukon seuraavaksi laukkaavan hieman uran sisäpuolella, huomasin, että Vintiölle ei ollut helppoa laukata tasapainossa muualla kuin kaviouralla. Pyysin Ainoa ravaamaan ensin hetken uran sisäpuolella, josko ori siitä hieman suoristuisi. Ihan priimaa laukkaa ratsukko ei esittänyt ravityöskentelyn jälkeenkään, mutta ori pystyi kulkemaan jo hieman pidempiä pätkiä kiemurtelematta. Kun molempiin kierrossuuntiin oltiin saatu tehtyä suoritukset joista kaikille jäi hyvä maku suuhun, Aino sai siirtää Vintiön loppuraveihin.

Vintiö oli hionnut eikä ratsastajankaan kasvojen iho ihan valkoinen ollut, joten muutamien ympyröiden jälkeen ratsukko sai siirtyä käyntiin ja ori pääsi venyttämään kaulaansa. Loppukäyntien aikana juttelimme Ainon kanssa tehtävistä, joita Vintiön kanssa kannattaisi tulevaisuudessa tehdä ja ylistin orin potentiaalia. Tänään raudikko ei ollut varmasti näyttänyt kaikkia parhaita puoliaan ihan jo kuuman ilman vuoksi, mutta uskon, että kuulen Vintiöstä vielä.

01.08.2021 Ylpeän omistajan mietteitä
Vintiön urapolku on alkanut erinomaisesti! Se on palkittu ensimmäisellä palkinnolla niin suomenhevosten kuin kouluvarsojen laatuarvostelussa (jälkimmäisessä Vintiö oli ryhmänsä paras suomenhevonen!), minkä lisäksi olen ehtinyt kantakirjaamaan Vintiön (RKTK-II) sekä kiertelemään orin kanssa näyttelyitä niin, että sille on menestyksensä vuoksi myönnetty VIR MVA Ch -arvonimirimpsu. Ensimmäisessä valmennuksessakin on käyty, sekä ikäryhmäkilvassa nelivuotiaana. Tarkoitus on pyörähtää uusiksi nyt, raudikkoni käännyttyä viisivuotiaaksi; ties vaikka vähän kypsynyt Vintiö pärjäisi vähän paremmin. Vaikka ei meillä viimeksikään huonosti mennyt, 16/31 on vallan mainio sijoitus kokemattomalle nuorelle! Onhan tässä aikaa tavoitella niitä ruusukesijoja, kun Vintiöllä on vähän enemmän ikää sekä sitä kokemusta. Pitää vain pitää peukkuja, ettei irtokenkä, sairastuminen tai mikään muukaan tee mutkia matkaan.

Olen jo nyt ehdottoman tyytyväinen oriini, äärettömän ylpeä siitä, millaiseksi hevoseksi se kovaa vauhtia kasvaa.

02.11.2022 Ylpeän omistajan mietteitä #2 (mihin aika oikein on hujahtanut?)
Ei siitä nyt niin kauaa ole, kun Vintiö oli nuori, lupaava junnu, ja nyt se on jo aikuinen, palkittu, jälkeläisiä jättänyt hevonen! Miten aika juokseekin näin nopeasti, ettei tässä meinaa perässä pysyä?

Vintiö on todellakin täyttänyt, ylittänytkin, aivan kaikki toiveeni ja odotukseni joita minulla koskaan on sen suhteen ollut. Sijoitusprosenttimme on ”vain” 34%, mikä ei mielestäni ole lainkaan hullummin kun ottaa huomioon kilpailuiden kovan tason! Laukkaliikkeet ovat yleensä tiputtaneet pisteitämme, raviosuuksilla taas on noustu ruusukkeille silloin kun on noustu. Yhtä kaikki Vintiö on älyttömän hieno ratsu ja hevonen, pidän tästä kaverista valtavasti! Kilpailumenestys ei ole kaikki kaikessa, vaikka kyllähän me Vintiön kanssa edelleen kisaamme VSR:n cupeissa ruusukkeita jahdaten.

Kuten totesin, Vintiöllä on jälkikasvuakin. Vastahan tämä itse oli ratsun oppikoulua aloitteleva junnu, ja nyt sillä on kaksi melko lailla omat kilpauransa paketoinutta jälkeläistä! Kumpikin, ori Kurjen Iltaviihde sekä tamma Kurjen Rooibos, on kantakirjattu ensimmäisellä palkinnolla, ja kumpainenkin on yltänyt vaativa B -luokkiin. Emien osuutta ei sovi vähätellä, eikä kahden jälkeläisen perusteella muutenkaan kannata kovin satavarmoja yhtäkuinmerkkejä vedellä. Tyydynkin siis toteamaan Vintiön jälkikasvun olevan tällä otannalla todella laadukasta, joten kyllä tätä herraa kelpaisi markkinoida muidenkin kuin omien tammojeni sulhaseksi!

18.01.2024 Vintiö-papan kuulumisia
Kurjenpesä oli pitkän aikaa Vintiötöntä aluetta, ori nimittäin vietti useamman vuoden ylläpidossa ystäväni luona. Ystäväni kaipasi treeniratsua, hevosystävää, sellaista jonka kanssa ylläpitää omaa tasoaan, ja kokeiltuaan useampia hevosistani hän päätyi Vintiöön. Tarjolla oli kovemmankin tason ratsuja, vähän ikivarsamainen, ratsastajansa välittömästi testannut suomenhevosori vain oli kuulemma juuri tähän väliin sopiva erilainen persoona ja opettaja hänen ratsastajan taipaleelleen. Vintiö matkusti siis Turun suuntaan asustellen siellä useamman vuoden. Sain tänä aikana paljon kuulumisia, kuvia, videoita, jokusen ruusukkeenkin kaksikko nappasi, joskin pikkukisoista joiden tuloksia ei paljoa seurasihteerin työpöydän laatikkoa pidemmälle arkistoida. Kuulemma herra availi näillä reissuilla todella komeasti ääntänsä – ajatus huvitti, herätti muistoja. Välillä pohdin, josko tarjoaisin Vintiltä jalostukseen, mutta aina se jäi. En kyllä tiedä ollenkaan miksi, kun nuo kaksi syntynyttä, kovastikin aikuiseksi ehtinyttä varsaa ovat niin hienoja!

Joulukuussa Vintiö kuitenkin palasi kotiin, ja niin sanotusti samalla ovenavauksella ystäväni talutti toisen hevosistani traileriinsa uudeksi projektikseen. Päälle parikymppiseksi ehtinyt orini ei ole mitenkään rikki tai väsynyt, tulimme vain eräiden teams-kahvitteluiden yhteydessä siihen tulokseen, että ystäväni haluaisi kapasiteetikkaamman ratsun ja minä pappaikäisen ikinuoreni kotiin. Ei draamaa tai mitään ihmeellisyyksiä.

Vintiö palasi Kurjenpesään uteliaana todeten paikat nopeasti tutuiksi. Se pääsi samaan karsinaan, jossa oli aikanaan asustanut, tarhakaan ei vaihtunut. Tokkopa tämä semmoisesta olisi mitään sanonutkaan, enemmän tämä oli sattuman järjestämä sopiva osuma kuin suunniteltu juttu. Kyllähän Vintiö ensimmäisen viikon, kaks, oli vähän pörheämpää; vaikka paikat ja ihmiset osoittautuivat tutuiksi, osa hevosista oli uusia. Nopeasti raudikon uteliaisuus laantui, samaa tahtia kuin me ihmiset saimme muistutuksia orin tavoista, persoonasta. Annika-paran väärään paikkaan jätetty pipo koki karun kohtalon Vintiön saadessa sen hampaisiinsa! Onneksi kyseessä oli markettipipo eikä jonkun tekemä käsityöaarre, ja tietenkin korvasin hevoseni syömän pipon työntekijälleni. Pienistä ja keskisuurista vintiömäisyyksistä huolimatta olen ollut onnellinen orin kotiinpaluun johdosta.

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen