Kurjenpesä

Haltiasalon Nuotiotarinoija "Mutru"
✝ 03.11.2022

Perustiedot

Meriitit

© Kurjenpesä

Tausta

Yltiöpäisessä optimismissani niin ajan, rahan kuin tilan suhteen tein kaupat kolmesta syntymättömästä haltiasalolaisesta suomenhevosvarsasta. ”Muutama siitostamma on siirtynyt eläkkeelle, ja todennäköisesti tuleva kesä on niiden viimeinen. Lisäksi aika iso osa hevosistani on erilaisilla kisaliisausdiileillä muualla ja..” Minä puhua papatin syitä ja selityksiä puoliksi itselleni, puoliksi linjan toisessa päässä nauraa hykertelevälle Annabellelle. Ystäväni syytti minua (vieläpä täysin oikeutetusti, ettäs kehtaakin!!) impulssiostajaksi. Tosin viimeisimpien tietojeni mukaan tässä on klassinen ”pata kattilaa” -tilanne.

Ensimmäisenä varaamistani varsoista syntyi Viehättävän Vinssin ja Haltiasalon Tuhkan jälkeläinen, kaunis ruunikko tammavarsa. En olisi voinut olla iloisempi, olinhan jo ehtinyt odottaa kolmea oria, kolmea kuollutta varsaa, katastrofivarsomisia ja tiedä mitä. Ensimmäinen varsa oli syntynyt ongelmitta, Tuhka ja tyttärensä olivat erinomaisessa kunnossa. Jutellessani Koivuniemien kanssa puhelimessa (puhelin kiersi kauniisti kädestä toiseen sen mukaan, kuka keittiössä hääräilyltä ehti puhua, ja minä hymyilin kuin heikkopäinen sille suloisuuden määrälle) sain kuulla, että pikkutamma oli syntymämasentunut. Kuulemma neiti oli ilmeiltään ja olemukseltaan niin yksinkertaisen masentunut ja luovuttanut, että he olivat soittaneet eläinlääkärin tarkistamaan tallin nuorimmaisen. Mutta veriarvot ja kaikki muukin oli ollut kohdillaan, joten iloisesti nauraen Koivuniemet olivat diagnosoineet Tuhkan varsan syntymämasentuneeksi.

Iän myötä Nuotiotarinoijaksi nimetty tamma ei muuttunut yhtään. Ikätovereidensa leikkiessä ja tutkiessa maailmaa varsoille ominaisella innolla minun pikku ruunikkoni oli suhtautunut ihan kaikkeen täysin piittaamattomasti. Ehkä minun Mutruni, kuten tamman lempinimi lopulta kuului, on vain vanha sielu, eikä osannut enää heittäytyä varsa-ajan riemuihin?

Luonne

Harvoin tapaa hevosta, jonka perusilme huokuu niin täydellistä välinpitämättömyyttä, kuin Mutru. Kaiken päälle ruunikko on kovin passiivinen hevonen; se ei omatoimisesti ota kontaktia ihmisiin tai muihin hevosiin eikä välttämättä vastaa esimerkiksi lajitoveriensa rapsutuksiin. (Olen tosin nähnyt Mutrun rapsuttelemassa takaisin, ihan totaalinen jääkalikka tamma ei ole.) Toisinaan esimerkiksi jalkojen nostamista kavioiden puhdistamista varten tai suun avaamista kuolaimia varten joutuu pyytämään useamman kerran Mutrun yksinkertaisesti ignooratessa kaikki pyynnöt, joskus käskytkin. En kuitenkaan haluaisi torua haltiasalolaistani uppiniskaiseksi tai tottelemattomaksi (etenkin, kun ratsuna Mutru on niin rehellisen kuuliainen työmyyrä), tämän hevosen tekemättömyydessä, passiivisuudessa, on aivan erilainen alavire kuin esimerkiksi muutamalla rehellisen nirppanokkaisella diivatammallani, jotka jättävät ihmisen huomioimatta ihan silkkaa itsepäistä yhteistyökyvyttömyyttään.

Sillä yhteistyökyvytön Mutru ei ole. Huomasin tämän jo ratsutuksen ensimetreillä; passiivinen, vähäilmeinen tammani kuunteli, odotti, vastasi pyyntöihini ja kehotuksiini ensin kokeillen, sitten rohkeammin saatuaan vähän itsevarmuutta kehujen ja toistojen myötä. Myönnän yllättyneeni, kun kaikista sen hetkisistä ratsutettavistani juuri Mutru, hevonen, johon en kuvitellut saaneeni mitään kontaktia, osoittautui kaikkein yhteistyöhaluisimmaksi, nopeimmin oppivaksi hevoseksi.
Ja yhteistyöhaluinen, nopeasti oppiva tammani on tänäkin päivänä, vaativa B -tason kouluratsuna. Töitä tehdessään ruunikkoni keskittyy niin, että sen ilme muuttuu jurottavaksi, eikä yleisvaikutelma ole (puhtaasti tamman ilmeen vuoksi) järin mairitteleva tai kaunis. Kaikki valokuvatkin meistä ovat aika.. hirveitä, hevonen näyttää myrskyn merkiltä enkä minäkään ole koskaan onnistunut valokuvissa. Selästä käsin Mutru tuntuu kuitenkin upealta. Haltiasalolaiseni keskittyy, aidosti ja rehellisesti, se kuuntelee todella tarkasti, reagoi herkästi ja nopeasti, muttei turhan isosti tai terävästi. Juuri sen verran, kuin pyydetään, liioittelematta ja show’ta pitämättä. Kylmäveriseksi, ja varsin lyhytkaulaiseksi yksilöksi, Mutru on yllättävänkin helppo koota, se on ilahduttavan kevyt edestä kun sen malttaa tosissaan ratsastaa oikeaan muotoon. Askeleet ovat ennemmin matalat kuin korkeat, niissä on pituutta ja tahdikkuutta. Mutru loistaa, rehellisesti loistaa, kootuissa askellajeissa ja kaikessa vähänkään isompaa kokoamista vaativassa. Lisätyt askellajit ovat suurin yksittäinen kompastuskivemme, mutta en ole antanut sen häiritä itseäni.

Hoitotilanteissa Mutru osaa kuitenkin olla.. no, raskas, kaikessa passiivisuudessaan. Kaiken loimittamisesta rokotuksiin, kengittämisestä lämmön mittaamiseen ja klippaamisesta varustamiseen saa kyllä tehtyä, se vain voi ottaa aikansa, mikäli Mutru ei reagoi ihmiseen mitenkään. Kenties juuri tämänkaltainen passiivisuus on luonut mielikuvan itsepäisistä suomenhevosista. Mutru ei nimittäin aina siirry, vaikka pyytäisi, toisinaan kaviot kasvattavat juuret ja hampaatkin liimautuvat yhteen. Kontrasti yhteistyökykyiseen ratsuun on valtava, enkä rehellisesti tiedä tai ymmärrä, miksi hevoseni on tällainen. Hampaita tai kavioita ei tarvitse varoa koskaan, epämiellyttävätkään toimenpiteet (raspaus, taivutuskokeet, eläinlääkärin tutkimukset.. mitä näitä nyt on) eivät aiheuta tammassa edes sitä irvistelyä. Tästä hevosesta ei ota selvää.
Onneksi Mutru sentään taluttaessa reagoi joka ikiseen pyyntöön. Mikäli Mutru heittäytyisi lastaustilanteessa ääni- ja kosketuspassiiviseksi suolapatsaaksi, tamma ei varmasti hievahtaisi mihinkään, vaikka kuka pyytäisi tai komentaisi. Näin ei kuitenkaan ole, Mutru tottelee talutettaessa pienistäkin merkeistä, siirtyy kauemmas, tulee lähemmäs, kävelee rampin vaikka lähettämällä joka ikiseen traileriin tai rekkaan. Matkustaminen ei tunnu olevan sen ihmeellisempää kuin kotona oleminen, Mutru on täsmälleen niin viilipyttymäisen rauhallinen matkustaja kuin hevonen vain voi ikinä olla.

Maailmassa on varmasti paljon Mutrua kauniimpia kilparatsuja; se keskittynyt jurotus rumentaa muutoin niin sievää tammaraasua turhankin paljon. Niin näyttelykehissä kuin ratsastuskilpailuissa hevosparkani jää yleensä kuvaamatta, vaan ymmärtäähän sen, kun katselen ystävieni ottamia kuvia naama nurinperin jurottavasta ruunikostani.
Fotogeenisyyden puute ei onneksi vaikuta kilpailutuloksiin, korkeintaan koulutuomari kirjoittaa jotain yleisvaikutelmaan. Hyvähermoinen työmyyräni ei suoranaisesti rakasta esiintymistä, mutta kaiketi siinä on vähän samaa tiukkanutturaisuutta kuin minussa itsessäni; kisatunnelma menee luihin ja ytimiin, tuo vähän ryhtiä ja ammattimaisuutta. Hieman näyttämisenhaluakin, ja sitä voitontahtoa, vaikkei kumpikaan meistä esiinny hampaat irvessä hiusverkko tai letitys päänahkaa pakkohymyyn kiristäen. Niin minä kuin Mutru nautimme kouluratsastuksesta ja kisatilanteista kokonaisuutena, haluamme ylittää etupäässä itsemme, hioa ohjelman kohti täydellisyyttä.

Tai siltä se tuntuu ratsastaessani alkutervehdykseen ja aloittaessani ohjelman kevyellä, pehmeällä, kaikkensa antavalla ratsullani.

Sukutiedot

KRJ-palkittuja sukulaisia;

Isän puolella iiii. Mörkövaaran Viikari KRJ-I / iiiii. Lakean Karhunkaataja KRJ-I / iiiiie. Kanervan Riimittelijä KRJ-II / iiiie. Fiktion Laisa KRJ-I / iiiiei. Tiitun Elmo KRJ-II / iiiiee. Aava KRJ-II / iiie. Koistilan Haave KRJ-I / iiiei. Kauhukakara KRJ-III / iiiee. Koistilan Viska KRJ-II / iiieei. Hölyn Pöly KRJ-II

Emän puolella eiii. Kajon Mustasurma KRJ-I / eiiii. Vinkare KRJ-I / eiie. Riiviöiden Pella KRJ-II / eiiei. Pormestari KRJ-II / eiei. Kurittoman Leijonaraita KRJ-IV / eeii. Wuorelan Vänrikki KRJ-I / eeiii. Marsalkka KRJ-II

Jälkeläiset

22.10.2020 sh-o. Haltiasalon Iltanuotio i. Haltiasalon Valitsija om. Haltiasalo, VRL-13283
08.03.2021 sh-t. Kurjen Nuotiokahvi i. Haltiasalon Aulos om. Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä
19.06.2021 sh-o. Kurjen Iltaviihde i. Haltiasalon Vintiö om. Enna Reinivuo (VRL-14704)

Kilpailutulokset

Päiväkirja & valmennukset

20.04.2020 Huhtikuun KV-tilaisuus
Koivuniemien kannustamana ilmoitin elämäni ensimmäisen kerran hevosia kouluvarsojen laatuarvostelutilaisuuteen, haltiasalolaisia molemmat. Mutru sekä Iisa, kaksi hyvin erilaista tammaa, valikoituivat vähän sattumalta mukaan, kun tein niinkin ammattimaisen kuin ”entten tentten” -karsinnan tammojeni suhteen. Ilmoitan Kyran ja Sarlen sitten seuraavaan tilaisuuteen; tunnetusti nälkä kasvaa syödessä. Tilaisuus on sitä paitsi erinomaista treeniä ja puuhaa nuorten kanssa! Ja onhan se hieno työkalu kasvattajallekin.

Mutrun lastaaminen oli todella helppoa, Iisa ei alkuun meinannut keskittyä ja käveli kahdesti ohi rampista, kerran puolivälissä ramppia alas (minä sain tietenkin sydänhalvauksen, että nyt tammalta menivät kaikki jalat rikki). Tilanne oli nopeasti ohi, eikä vaatinut mitään kuljetussuojien suoristamista kummoisempia toimenpiteitä. Saatuani Iisankin rekan kyytiin sain olla levollisin mielen, tammakaksikko matkusti todella rauhallisesti. Mutrua ei, vähemmän yllättäen, tuntunut kiinnostavan mikään, se söi heiniään hyvin verkkaiseen tahtiin Iisan pään pyöriessä sinne tänne tamman tutkaillessa rekan sisäosia, aivan kuin ei olisi ennen niitä nähnyt. Vartin ajamisen jälkeen Iisakin malttoi aloittaa heinien mutustelun.

Itse varsa-arvostelu sujui molempien tammojen osalta erinomaisesti, enkä nyt puhu edes tuloksista. En erityisemmin yllättynyt siitä, ettei Mutru muuttunut tuomareiden edessä yhtään eläväisemmäksi tai edes iloisemman näköisenä, ruunikko pysyi passiivisen oloisena, ajoittain happamana. Mutru kuitenkin teki kaiken minkä pyysin, esitti hienosti liikkeensä ja seisoi rauhallisena paikallaan rakennearvostelun ajan. Muutenkin tamma pysyi todella rauhallisena koko päivän, eikä yhtään hirnunut Iisan perään tai tuntunut jännittävän uutta paikkaa, muita hevosia, mitään. Iisa sen sijaan vähän huuteli Mutrun perään (vastausta saamatta), eikä ihan koko aikaa malttanut keskittyä minuun; Iisan mielestä paikka, muut hevoset, tuomaristo, ihan kaikki oli todella jännittävää ja tutustumisen arvoista. Jouduin useamman kerran muistuttamaan raudikkoa siitä, että minäkin olen tässä, eikä Iisa voi noin vain lähteä omille teilleen. Kehässä tamma oli edelleen hieman levoton, etenkin se paikallaan seisominen tuotti pieniä haasteita, käynti oli vähän kiireistä. Laukan ja ravin Iisa sen sijaan esitti erinomaisesti! Kaiken kaikkiaan Iisankin käytös oli hyvää, näin eläväinen, ajoittain keskittymiskyvytönkin hevonen olisi voinut aiheuttaa isonkin hämmingin kätöstavat unohtaessaan.

Palkintojenjaossa seisoin hyvin, hyvin hämmentyneenä Iisan kanssa; Iisa oli tilaisuuden paras hevonen, Mutru kolmanneksi paras. Kiittelin vuolaasti tuomareita, en meinannut päästää kättelyssä tuomareiden kädestä irti, ja käyttäydyin yhtä kaikki aivan yhtä typerän onnellisen hämmentyneesti kuin voittaessani ensimmäisen vaativan kouluratani, GP-luokasta nyt puhumattakaan. Saatuani tammat lastattua istahdin kuskin paikalle, soitin Katariinalle ja ennen kuin ehdin kertoa kasvattiensa erinomaisesta menestyksestä purskahdin kaikesta siitä ilosta itkuun. Onneksi Katariina on ihana ja ymmärtäväinen ihminen, enkä hävennyt aivan kamalan paljoa silmiä päästäni. Heti puhelun päätyttyä soitin vielä Annabellekin, ja hänen vilpittömän iloinen myötäelämisensä aiheutti uuden iloitkun. Ajomatka kotiin sujui sentään kuivin silmin, poskiin ja suupieliin tosin sattui kaikki se hymyileminen.

Rakenne: 9, Laukka: 3, Ravi: 4, Käynti: 3, Lisäpisteet: 3, Suku: 35
Yhteensä: 57p, KV-I

14.05.2020 Kouluvalmennus, valmensi Ilona (VRL-14757)
Pitkän tauon jälkeen olin suunnannut autoni keulan kohti Kurjenpesää kouluvalmennuksen muodossa. Kevät oli jo pitkällä, enää ei tarvinnut hupparin päälle paksua takkia ja silti tarkeni hyvin kentän laidalla tunnin verran. Kurjenpesään saapuessani kaikki näytti tutulta ja suuntasin suoraan kentälle, koska näin siellä Ainon jo keventelevän alkuraveja ruunikolla suomenhevostammallaan. Tervehdysten, kuulumisten vaihdon ja hevosen esittelyn hoitamisten jälkeen aloitimme varsinaisen työskentelyn hyvin yksinkertaisella – vaan ah, niin monipuolisella tehtävällä, eli neliön ratsastamisella.
Seisoin itse keskellä kenttää ja Aino ratsasti ympärilläni ensin kevyessä, eteen-alas tyyppisessä ravissa suurella neliöllä, taivuttaen aina jokaisessa kulmassa ratsuaan hyvin tarkasti. Mutruksi ihan syystä kutsuttu tamma oli selvästi mallia työnarkomaani, se oli hyvin tarkasti kuulolla ja suoritti kaiken mitä ratsastaja vain tohti pyytää. Ainolla itsellään sen sijaan näkyi hänen mainitsemansa kisatauko etenkin harjoitusraviin istuessa, parempaakin istuntaa olin hänen nimittäin nähnyt esittävän.
Välikäyntien jälkeen siirryimme hetkeksi pois neliöltä laukkatyöskentelyyn, tarkoituksena oli löytää eri ulottuvuuksia laukasta niin kokoamisten kuin lisäystenkin muodossa. Mutru oli todella taitava kokoamaan, se istui erinomaisesti takaosansa päällä säilyttäen silti laukassa sopivan ilmavuuden ja tahdin. Lisäyksissä keskityimme Ainon tehtävään auttaa tammaa sen heikkoudessa, eli hänen tuli ylläpitää sama ilmavuus askeleessa myös eteenratsastuksissa. Muutaman toiston jälkeen parivaljakko suorittikin varsin näyttävän lisäyksen ja siirryimme takaisin neliölle ja ravin pariin.
Olin laukassa nähnyt hienoa kokoamista ja sitä halusin nähdä ravissakin neliön sivuilla täysin suoraan ratsastettuna. Ruunikon kaula alkoi kostumaan hiestä, mutta ratsastajan otsaa pitkin hiki valui noroina. Totta se oli, että suomehevostakin pystyy kokoamaan vaikka millä mitalla, jos sen ratsastettavuus on sopivan rakenteen lisäksi tätä luokkaa. Mutru kokosi ravia kadottamatta lainkaan askeleesta sitä voimaa, mitä siinä oli isommassa ravissa. Tyytyväisenä päästin ratsukon piinasta loppuverryttelyiden pariin.

25.09.2020 Tukevasti tiineenä
Tällä hetkellä Mutru majailee kasvattajansa luona, tukevasti tiineenä. Katariina on (naureskellen hermoilulleni) kertonut tamman kuulumisia sekä jokaisen ultran tuloksen, alkiokuvien kera. Tiedän Mutrun olevan erinomaisissa käsissä, ei epäilystäkään, tiineyttä sekä tulevaa varsomista minä olen stressannut. En osaa olla stressaamattakaan, odottavan aika on aina yhtä pitkä, jännittävä ja pelonsekainen. Millainen lie olisin, jos olisin itse raskaana, kun murehdin hevosteni tiineyksiä päivät pitkät?
Mutrun esikoisvarsasta tulee liisinkidiilin vuoksi haltiasalolainen. Olin äärettömän imarreltu sekä iloinen, kun Katariina halusi käyttää Mutrua ja muitakin minulle myymiään tammoja osana kasvatustoimintaansa. Mutrun sulhoksi Katariina valitsi niin ikään oman kasvattinsa, ensimmäisen palkinnon kantakirjaori Haltiasalon Valitsijan. Molemmat ovat vaativa B -tasoisia kouluratsuja, suvut täydentävät mielestäni toisiaan hienosti. En malta odottaa, millainen tuleva varsa on! Toivottavasti elävä, terve ja aivan yhtä hieno kuin vanhempansakin. Voi hyvinkin olla, että mikäli kaikki menee hyvin, Mutru siemennetään pikapuoliin uudestaan. Minullakin on pikkumutrusuunnitelmia.

30.11.2020 VSR Cup Vaativa B tarinaluokka
Kouluratsastukseen mielletään leikillään (ja ehkä vähän syystäkin) usein sellaiset ratsastajat, jotka tuuppaavat menemään nuttura kireällä ja naama nyrpeänä. Kaikki on kuolemaakin vakavampaa ja jos radalla pohkeenväistö epäonnistuu, on se vähintäänkin maailmanloppu. Sekä ratsastajat että hevoset ovat viimeisen päälle kiillotetut ja varsinkin cupien kaltaisiin kilpailuihin panostetaan entistä enemmän. Mitäpä jos tällä kertaa ottaisit vähän rennommin ja kokeilisit, olisiko sillä vaikutusta radan suorittamiseen? Hengitä syvään, höllää otetta ja jopa naura itsellesi. Cupit ovat kuukausittain pyöriviä, aina voi yrittää ensi kuussa uudestaan, jos nyt menee kaikki pieleen. Miten uusi asenne vaikuttaa verryttelyyn tai itse suoritukseen? Unohdatko radan, koska fiilis on "hällä väliä" vai kulkeeko keskiravi paremmin kuin koskaan, kun osasit rentoutua tarpeeksi? Vai ärsytätkö verryttelyssä muita kireänutturaisia naureskelemalla huonolle takaosakäännöksellesi? Nyt kirjoitetaan rennolla otteella ja annetaan huumorin vallata tämä hyvin vakavamielinen ratsastuslaji!

1/5 Aino Kurkinen (Lissu T.) - Haltiasalon Nuotiotarinoija (vaativa B)

Takkini hihaan on ilmestynyt tahra. Hyvin itsepintainen sellainen, tahra, joka ei ymmärrä kadota, vaikka kuinka taputtelen sitä kostealla liinalla. Ehkei kukaan huomaa sitä? Ei tässä sentään Grand Prix -radalle olla menossa, mutta toisaalta, suomenhevosten oma, kuukausittainen cup on rodun harrastajille tärkeä tapahtuma sekä näyttäytymispaikka –

Säpsähdän sisäistäessä ajatukseni kunnolla. Totta kai siisti kilpailuasu on tärkeä, mutta yksittäinen tahra hihassa, ranteen puolella! Sellainen voi tulla vaikka hevosen kuolasta, eikä siihen kuole. Onko minusta tullut kireänutturainen, paheksuva, iloton kukkahattutäti? Voi sentään. Vilkaisen itseäni miltei säikähtäneenä vessan peilistä. Se sama, tuttu kolmekymppinen nainen kuin aina ennenkin katsoo takaisin, kuvajainen ei ole vaihtunut vieraaksi. Pesen käteni uudelleen, ja kävellessäni hevosrekalle päätän höllätä nutturaani – eivät kilpailupäivät saa olla näin vakavia! Nutturan höllääminen tosin saa jäädä vain asenteen tasolle, rento sotkunuttura ei sentään kuulu kilpailuasuuni. Vilkuilen kyllä kanssakilpailijoitani, heidän pukeutumistaan sekä niitä kampauksia, eikä nauru ole kaukana huomatessani rentoutuvani ja vallan helpottuvani bongatessani hiusverkon toisensa perään. Aino Kurkinen, aikamme ylitsevuotavin huoliajattelija!

Mutru koettelee vallatonta (tai siltä se ainakin tuntuu!) nutturanhölläämisoperaatiotani. Rakas tammani happamine perusilmeineen ei ainakaan ulkoisen olemuksensa perusteella ole ykkösvalinta rennomman kisafiiliksen metsästykseen. Päätän kuitenkin tartuttaa Hiivurin tallin wc-tiloista löytyneen asennemuutokseni myös ratsuuni. Kilpaileminenhan on ihanaa, tunnelmasta suoritukseen! Vaikka kuinka kisaisi voitosta, eihän sitä tarvitse näyttää kestoummetuksesta kärsivältä hautajaisvieraalta.

Suomenhevosväki on niin ihanaa, että verrytellessä tulee hymyiltyä vahingossakin tuttuja moikatessa sekä kuulumisia vaihtaessa. Mutru tuntuu hyvältä, ja vaikka olenkin vähän perfektionisti, maltan olla hinkuttamatta jokaista verryttelyliikettä. Tunnen valtavaa ylpeyttä jätettyäni yliajattelua, huolia ja takakireyttä taakseni. "Aino, rauhoitu. Rentoudu! Näytät kärsivältä, koeta joskus ajatella vähän vähemmän mikä kaikki voi mennä pieleen." Tuttu ääni verryttelyalueen laidalta saa niin hartiani kuin suupieleni valahtamaan alemmas. Voi sentään. Voi sentään. En saa edes sönkötettyä mitään takaisin, kokoan vain itseni sekä palaset oletetusta asennemuutoksestani.

Pysähtyessäni alkutervehdykseen Mutrun kanssa jännitys ja harmi purkautuu tahattomana nauruna. Alkurata sujui vähintäänkin omintakeisesti, ratsastan itse asiassa väärän radankin, mutta tuomaristoparka on niin hämmentynyt itkunsekaisesta jännitysnaurustani, etteivät he edes vihellä minua ulos, vaan saan suorittaa radan loppuun. Häpeän sijasta minua vain naurattaa, ja saankin kummeksuvia katseita sekä huolestuneen "Onko kaikki kunnossa?" -kysymyksen poistuessani radalta. Nyökkäilen kumartuessani taputtamaan Mutrun kaulaa. Mikäs tässä, kerrankos sitä kasvonsa menettää!

05.02.2021 Ylpeän omistajan mietteitä
Orivalinnasta on vaivihkaa muotoutunut todellinen ongelma. Tällä kertaa ongelma on onneksi positiivinen; kompastuin valinnanvaikeuteen! Onneksi tässä ei vielä ole mikään kiire, Mutrulla ei kolkuttele ikä vastaan, eikä oreillakaan. Totta kai tiinehtyminen on aina oma jännitysnäytelmänsä, mutta yritän olla menemättä asioiden edelle. Kun nyt ensin valitsisin sen orin!

Mutru itse ei tietenkään tiedä suunnitelmistani yhtään mitään. Se on ja elää elämäänsä aivan yhtä naama nurinperin kuin aina ennenkin, toivon mukaan happaman kuorensa alla tyytyväisenä. Tammikuun klinikkareissu (vuositarkastus, ei mitään sen kummempaa) antoi tammalleni puhtaat paperit kaiken suhteen. Hampaatkin on huollettu joulukuun lopulla, viimeisin kengityskin sattui viime viikolle. Näiltä osin kaikki on satavarmasti kunnossa, enkä ole huomannut tammassani mitään omituista tai hälyttävää muutenkaan. Mutrun käytös niin käsiteltäessä kuin ratsastettaessakin on sellaista kuin aina ennenkin. Itse asiassa kotitreenit ovat sujuneet älyttömän hyvin, samaten (istunta)valmennukset, joille olen Mutrun kanssa osallistunut. En malta odottaa seuraavia Cupeja, Mutru on huippuvedossa!

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen