Kurjenpesä

Kurjen Rooibos "Roo"

Perustiedot

Meriitit

© Kurjenpesä

Tausta

Luonne

Roo ei ole vihainen, vaan pettynyt. Tai ainakin tamman perusilme sekä olemus huokuvat väsynyttä pettymystä, sellaista jo vähän luovuttanutta, voipunutta olotilaa, jollaisen saa huijattuaan itsensä uskomaan johonkin jonka tiesi epätodennäköiseksi. Tammani kyllä tuntuu olevan vallan tyytyväinen elämäänsä, joskus se hörisee tervehdykseksi (etenkin aamuisin), sillä on tarhassaan monta hyvää rapsuttelu- ja juorukaveria, työntekokin maistuu. Minkäs hevonen perusilmeelleen mahtaa?

Kärsivällisyys on hyve. Tätä hyvettä kasvatilleni on jaettu roppakaupalla, samaten pikkuvanhaa kypsyyttä. Siinä, missä isänsä on ikuinen pojanviikari, eloisa ja jopa vähän varsamainen, Roo syntyi henkisesti keski-ikäisenä. Hieman vakavanpuoleinen tamma ei koskaan ole isommin leikkinyt tai ilopukitellut, edes maitovarsana, jolloin uusi ihmeellinen maailma yleensä houkuttelee laiskimmankin varsan riekkumaan, kokeilemaan jalkojaan. Roo keskittyi rapsutteluun, seurustelemaan muiden hevosten kanssa, olemaan ihmeen pikkuvanha. Todennäköisesti pikkuinen vain matki aikuisten tammojen käytöstä.
Siitä kärsivällisyydestä. Paikoillaan seisominen vaikkapa kengityksen tai klippauksen ajan, tai silkka paikoillaan odotteleminen, eivät ole Roolle juttu eikä mikään. Tamma seisoo sievästi paikoillaan juuri niin pitkään kuin on tarvis, korkeintaan vähän nykäisee jalkaansa tai vetää korvansa luimuun, mikäli kaipaisi vähän huilitaukoa tai tunsi epämukavan nipistyksen kehossaan. Inhottavatkin jutut Roo kohtaa pettynein perusilmein, tyynen rauhallisena, kohtalonsa (tai ainakin kammottavan makuisen matolääkkeen) hyväksyen. Kaikin puolin helppo, kiltti tamma, joka käyttäytyi alkujaankin fiksusti eikä juurikaan tarvinnut käytösoppia, lähinnä totuttamista uusiin asioihin.

Toivoin hartaasti kasvattini yltävän vaativa B:hen isänsä kavionjäljissä. Toiveeni toteutui, Roosta kehkeytyi vaativan luokan kouluratsu. Laukka on selkeästi raudikon vahvin askellaji (tahdikas, tasapainoinen, energinen), ravi hyvä (energinen ja elastinen), käynti jää heikoimmaksi lyhyehkön askeleen vuoksi. Niin ravissa kuin laukassa raudikkoni ottaa selkeästi pidempiä askelia kuin käynnissä. Hyppääminen, se vähä mitä Roon kanssa on tehty, sujuu varsin totisissa merkeissä, kieli keskellä suuta tamman pohtiessa ponnistuspaikkaa sekä optimaalisinta lähestymiskulmaa. Hypätessä Roo kaipaa tilaa ja aikaa, se ei pelkää esteitä muttei lähde aivan joka lähestymisellä edes yrittämään, vaikka todennäköisesti yli pääsisikin.
Roo liikkuu hyvässä tasapainossa, vastaa apuihin kuuliaisesti, liikkuu aktiivisesti, on pehmeä ja taipuisa. Mikään ei kuitenkaan tule ilmaiseksi, tammani olettaa tarkkoja, pehmeitä apuja ilman ristiriitaisuuksia. Vinon ratsastajan alla Rookin muuttuu vinoksi, ilman yritystäkään tasapainottaa, korjata tilannetta. Jokainen virhe siis paljastuu armotta, mikä toki on hurjan opettavaista. Virheiden lisäksi myös onnistumiset näkyvät eivätkä meinaa; parhaimmillaan Roo liikkuu niin kevyen pehmeän sulavasti joka askellajissa, liikkeestä toiseen, että olemme saaneet kouluradoilta ihan ysejäkin perusturvallisten seiskojen sijaan. Etenkin laukkaliikkeissä Roo loistaa.

Helppo, toimiva taluttaa, lastata ja kuljettaa, sellainen hevonen jonka riimunnarun voi työntää kenen tahansa käsiin ilman ilmassa leijuvaa katastrofin mahdollisuutta. Roo ei varmasti lähde omille teilleen vaikka sellaiseen olisikin mahdollisuus, hyvä kun edes luvan kanssa mutustelee voikukkia narun päässä ollessaan! Hän on katsokaas töissä, vapaalla tarhassa, laitumella, karsinassa, sitten syödään. Matkustamisesta Roo ei tuumaa mitään, reissuseura tosin tuppaa väsyttämään raudikkoa. Mieluiten Roo kulkisi yksinään, tai jonkun tarhakaverinsa kanssa, jos nyt on aivan pakko lähteä kimppakyytitouhuun.
Pettynyt perusilme ei väisty, mutta Roosta huomaa silti, kuinka se nauttiikaan päästessään yleisön eteen. Näyttelykehä tai kouluratsastuskilpailut, miksei jokin muukin tapahtuma, ei sen väliä! Roo nauttii olostaan, ajastaan parrasvaloissa. Sääli, etteivät kisakuvamme yleensä ole kovin kauniita ilmeistämme johtuen; se hyvä tunne, joka meillä molemmilla on radalla, ei tosiaan välity Roon pettyneestä olemuksesta tai minun tiukaksi viivaksi puristuneista huulistani. Saa nähdä, josko sitä sitten eläkkeellä vähän hölläisi nutturaa ja nauraisi.. Niin minä kuin Rookin.

Sukutiedot

KRJ-palkittuja sukulaisia;

Isän puolella iiii. Riiviöiden Kuippana KRJ-I / ieie. Milkan Rianna KRJ-II / ieei. Koivukujan Aatu KRJ-II / iiiiei. Antin Velmu KRJ-II / iiieee. Soima KRJ-II / ieiiei. Törkee F31M1 KRJ-I / ieieii. Rommirusina KRJ-III / ieieie. Mirella POP KRJ-III / ieeii. Kaarnan Mikkihiiri KRJ-I / ieeieie. Aino-Kaisa KRJ-II

Emän puolella eeii. Onni-Poika HIR KRJ-III / eeiiee. Viljamäen Meirami KRJ-IV / eeie. Neiti-Hulda KAT KRJ-II

Jälkeläiset

Kilpailutulokset

Kurjen Rooibos kilpailee porrastetuissa kouluratsastuskilpailuissa. Ajankohtaisen ominaisuuspistetilanteen näkee tamman VH-profiilista.

VSR Cupit 0 sijoitusta joista 0 voittoa

Päiväkirja & valmennukset

26.06.2023 Kouluvalmennus, valmensi Assi
Töihin käypi ihmisen tie, lauleskelin saapuessani Kurjenpesän pihaan pitkästä aikaa. Eikä kuin, minähän olen lomalla? Noh, inflaatio kurittaa ja kananmunatkin ovat nykyään selkeästi kultaisia, joten töihin käypi lomalaisen tie. Viime aikoina olin vieraillut enemmän Ainon ystävättären Liisan Tuonisessa, mutta nyt olimme sopineet Ainon kanssa, että kävisin pitämässä hänelle kouluvalmennuksen.

”Siis tänäänhän piti sataa? Perunoiden piti saada eliksiiriään?” mutisin Ainolle, kun siirryimme ulkokentälle, jossa pöllysi kuin saharassa konsanaan.
”Vuoden ukkosmyrskyä luvattiin, mutta eipä siitä ole näkynyt kuin nuo kaukana horisontissa olevat pilvet”, Aino hymähti ja nousi ratsunsa Roon selkään, joka näytti, kauniisti sanottuna, hyvin tympääntyneeltä elämäänsä. ”Älä anna ilmeen huijata”, Aino huikkasi säätäessään jalustimia. ”Roo näyttää ehkä pettyneeltä, mutta tää on kaikin puolin kiva peli”, nainen yritti selittää, kun ratsun ilme se kuin happani.

Pöly tuntui takertuvan jokaiseen ihosoluuni, sillä vaikka ilma oli kuin saharassa, tuntui ilmankosteus hypänneen tuhanteen ja kaikki ilmassa pölyävä hiekka takertui hampaisiin saakka. Kun yritin nielaista, tuntui, että suuni olisi käynyt hiekkalaatikolla.
”Niin tänäänhän treenaamme laukka-käyntisiirtymisiä, sillä ymmärsin, että Roon heikoin askellaji on käynti?” sanoin Ainolle toivuttuani hiekan aiheuttamasta epämukavuudesta. Aino katsoi minua hieman hämmentyneenä, ja tajusin, että oma ilmeeni oli varmaan ollut vähintäänkin Roon kaltainen. Muista hymyillä, käskin itseäni ja pakotin kasvoilleni hymyn kaltaisen. Aino katsoi pikaisesti eteensä, joten en tiedä, onnistuiko yritykseni.

”Aloitetaan kuitenkin ravissa. Haluan, että yrität saada Roon mahdollisimman paljon sun jalkojen eteen, älä välitä muodosta, vaan siitä, että se ravaisi takaa eteen”, huusin ohjeeksi. Aino toteutti työn käskettyä ja Roon korvat heilahtivat hetkeksi eteen, kunnes ne palasivat taas tympääntyneiksi. Aivan kuten minä varmaan äsken yrityksissäni hymyillä.
”Jes, vaadi rohkeasti reaktio pohkeesta”, ohjeistin ja katsoin ratsukon menoa. Roo ravasi elastisesti eteenpäin, mutta näytti olevan hieman vino sisäänpäin.
”Onko teillä ollut ongelmia suoruuden kanssa?” huikkasin ja ihmettelin, kun Aino karahti punaiseksi. Kun nainen kuitenkin selitti, että hänellä itsellä oli vasemman pakaran kanssa ongelmia - syy liittyi jotenkin baarituoliin, korkeisiin korkoihin ja vappuun - ja Roo ilmeisesti oli ratsastajansa peilikuva, naureskelin hetken ja annoin neuvoja, joilla Aino sai kipeän pakaransa olemaan häiritsemättä ratsukon suoruutta.

”Sitten lähdetään niihin siirtymiin. Haluan, että mietit jokaisessa käyntiosuudessa, että olet nostamassa laukkaa seuraavalla askeleella. Mä sanon aina, milloin laukka nousee, mutta mieti, että sun pitää joka askeleessa olla valmiina nostamaan se”, kerroin ratsukon siirryttyä suurelle ympyrälle ympärilleni. Tehtävän idea oli saada käyntiin enemmän aktiivisuutta laukasta ja nostoista.
”Nosto”, sanoin. Aino ei ollut saanut ratsuaan aivan tarpeeksi pohkeensa eteen, sillä laukannosto tapahtui vasta toisella askeleella. ”Uudestaan. Varsinkin kun siirrät Roon takaisin käyntiin, niin älä mieti, että siirryitte käyntiin, vaan että valmistelet taas jo laukannostoa”, huusin, kun salama iski mielestäni kirkkaalta taivaalta. ”Mitä helk-?” ehdin kysyä, kun seuraava jo iski.

”Laukka, käynti, laukka, käynti”, ohjeistin ja Aino-parka toteutti salamoiden lyödessä kaukana, mutta uhkaavan lähestyvänä. Roonkin korvat sojottivat nyt eteenpäin ja tamma tuntui imevän ilman sähköisyyttä itseensä, sillä nostot olivat varmasti sen elämän terävimpiä. ”Ja sitten suoraa päätä talliin”, huusin kurkku suorana, sillä ukkosta ennakoiva rankkasade alkoi rätisemään taivaalta ja kaikkien meidän kolmeen ilmeet olivat vähintäänkin kauhunsekaisia.

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen