Kurjenpesä

Haltiasalon Valkyria "Kyra"

Perustiedot

Meriitit

© Kurjenpesä

Tausta

Yltiöpäisessä optimismissani niin ajan, rahan kuin tilan suhteen tein kaupat kolmesta syntymättömästä haltiasalolaisesta suomenhevosvarsasta. ”Muutama siitostamma on siirtynyt eläkkeelle, ja todennäköisesti tuleva kesä on niiden viimeinen. Lisäksi aika iso osa hevosistani on erilaisilla kisaliisausdiileillä muualla ja..” Minä puhua papatin syitä ja selityksiä puoliksi itselleni, puoliksi linjan toisessa päässä nauraa hykertelevälle Annabellelle. Ystäväni syytti minua (vieläpä täysin oikeutetusti, ettäs kehtaakin!!) impulssiostajaksi. Tosin viimeisimpien tietojeni mukaan tässä on klassinen ”pata kattilaa” -tilanne.

Toinen varaamistani varsoista syntyi 11. päivä aamuyöllä. Oppikirjavarsominen tämäkin, onneksi. Minua pelottaa aina kahta kauheammin, kun kyse on jonkun muun tammasta kuin omastani (ja kun miettii, miten minä omianikin stressaan..). Valla oli kuitenkin varsonut esikoisensa ongelmitta, kuin kokeneempikin emätamma, ja melko roteva tammavarsa oli ollut nopeasti pystyssä. Pikkuinen sai nimensä emänsä mukaan; Valkyria. On muuten toinen sitä sorttia tässä tallissa, edellinen vain on vuonohevonen.

Valkyria, eli vähän mielikuvituksettomasti Kyra, osoittautui aika vanhaksi sieluksi, äärettömän seesteiseksi persoonaksi, joka tottui uusiin asioihin nopeasti eikä tuntunut vierastavan tai ihmettelevän mitään. Maitovarsa-aikansa raudikko kyllä mennä viipelsi leikkien ja riekkuen, kuten varsat yleensäkin, mutta aika äkkiä vieroituksen jälkeen tamman olemukseen hiipi arvokkuutta ja tyyneyttä, joka oli kaikessa räikeydessään naurettava vastakohta eriparitahtiin kasvavalle hevosen alulle.

Luonne

Kyra on yksi kallioistani, vakaa, rauhallinen ja lempeä, yksi kuunteleva olkapää lisää, mikäli sellaista satun tarvitsemaan. Tyyni, järkevä, sopeutuvainen muttei yli käveltävissä. Etenkin nuorempien tammojen kanssa tarhatessaan Kyra käyttäytyy kuin jämäkkä suomifilmien matriakkahahmo, kurinpidossaankin reilu ja lämmin äitihahmo, jota ei voi olla kunnioittamatta tai rakastamatta.

Olen aina nauttinut Kyran kanssa työskentelystä. Ratsuttaessani tammaa tiesin, että tässä on hevonen, jonka kanssa treenaamisesta sekä kilpailemisesta tulisin nauttimaan erityisen paljon. Enkä ole joutunut syömään sanojani, Kyran kanssa työskentely nostaa hymyn huulille, tamman olemus sekä ilahduttaa, että rauhoittaa samaan aikaan. Arvokasryhtinen, moitteettomasti käyttäytyvä a proper lady, kuten ystäväni Annabelle on tammaani kuvaillut, liikkuu yllättävän sulavan, kevyen oloisesti ja näköisesti. Sulava, kevyt Kyra on ratsastaakin; todella kevyt avuille, mukavan herkkä, kuuliainen ja yhteistyöhaluinen. Laiskaa tai vastahankaista tästä hevosesta ei saa tekemälläkään, mutta sen verran tervettä omanarvontuntoa leidistäni löytyy, ettei Kyra tee mitään ilmaiseksi. Se kyllä kantaa aloittelijat selässään, kävelee ja vähän ravaa, kääntyy ja pysähtyy, tehden tämän kaiken minimipanoksella. Edes laukkaa raudikko ei nosta ilman selkeitä, siistejä apuja, sarjakuvatyyliin pohkeita paukuttamalla Kyra ei varmasti tee mitään. Hän on pehmeä, elegantti lady, ratsastajankin sietäisi olla tai edes pyrkiä olemaan yhtä pehmeä ja elegantti.

Yhteistyön toimiessa Kyra on ihana ratsu. Se tekee mielellään nimenomaan yhteistä suoritusta, ja se haluaa tehdä osansa hyvin. Keskittynyt ja yritteliäs. Tamman liikeradat ovat suorat ja väljät, askel pitkä, tahdikas ja tarmokas, tamma venyttää, kantaa, se kokoaa hyvin kaikissa askellajeissa. Ja jotenkin Kyra onnistuu vaikuttavan hyvin levolliselta sekä suorastaan elegantilta silloinkin, kun mukamas irrottelen laukan kanssa hienostuneen kootun kouluratalaukan sijaan. Ja voi, kouluradat – nehän ovat Kyran, minun, meidän, paikkamme! Kouluratsastus on ehdottomasti tamman laji (Kyra tuntuu arastelevan ja jännittävän hyppäämistä aivan yhtä paljon kuin minä, joten Power Jump -yllättäjien joukkoon meitä ei kannata edes vitsillä sijoittaa), se on osaava, näyttävä, joka ikisestä kouluradan liikkeestä sekä niiden tuomasta aivo- ja lihasjumpasta nauttiva hevonen. Olen hyvin ylpeä siitä, miten hyvin Kyran takaosa on oikeasti alla, miten hyvä se on koota, eikä etuosa vain rutistu virkkuukoukkukasaksi. Yksinkertaisen hieno kouluratsu, yksinkertaisen hieno ylipäätään.

Välillä Kyraa hoitaessa sen arvokas olemus pehmenee, se hörisee pehmeästi tutulle ihmiselle nautiskellen harjanvedoista sekä rapsutuksista. Kyra on oikeastaan aika pehmo halinalle, vaikka ensivaikutelman perusteella tyynen arvokas tamma ei heti herätä sellaisia mielikuvia. Ennemmin sitä ajattelee raudikon olevan oman tallinsa ruhtinatar, jonka kanssa toimitetaan vain pakollinen kaiken ylimääräisen paijailun kuuluessa jollekin vähemmän siniveriselle yksilölle. Olettamus on väärä, lauhkea halinalle tämä on. Kaikin puolin hyvä, helppo käsitellä, aivan yhtä tyyni raspatessa kuin mitä harjattaessa, eikä kengitys, klippaus tai mikään muukaan tee tähän poikkeusta. Talutettaessakin tamma käyttäytyy arvonsa mukaisesti, eikä se (tietenkään) kiukuttele tai heittäydy hankalaksi myöskään lastaus- tai kuljetustilanteissa.

Kaiken edellä kerrotun perusteella lienee helppo kuvitella, miten mutkaton kilpakumppani Kyra on. Se ei ota itseensä kiireestä tai tapahtumapaikan vilkkaudesta, koirat, lastenvaunut, sateenvarjot, kurja sää tai mikään muukaan ei tee rakoakaan tamman tyytyväisyyteen tai olemukseen. Käytöstavat ovat ja pysyvät, kiukulle ei ole sijaa Kyran maailmassa.
Kyra vieläpä nauttii esiintymisestä, niin näyttelykehissä kuin valkeiden kouluaitojen sisälläkin. Joskus tuntuu, että eläinlääkärin tarkastuksessa, kun pyydetään vähän käyntiä ja ravia, Kyra käyttää senkin tilaisuuden hyväkseen liikkuen kuin näyttelytuomariston edessä. Tammani on sillä tavalla hieman hupsu, kaikessa arvokkuudessaankin. Ei Kyra kilpailuissakaan tee mitään ilmaiseksi, mutta voi, miten se nauttiikaan saamistaan katseista ja aplodeista! Vaikka ne tulisivatkin vain surevien omaisten harvalukuisen joukolta sen suuren arvokilpailuyleisön sijaan.

Sukutiedot

Jälkeläiset

Kilpailutulokset

Päiväkirja & valmennukset

20.06.2020 Kouluvarsojen laatuarvostelutilaisuus
Rakenne: 9, Laukka: 5, Ravi: 5, Käynti: 5, Ratsastettavuus: 3, Lisäpisteet: 1, Suku: 68, Laatupisteet: 10
Yhteensä: 106p, KV-I

12.12.2020 Storywoods tarinakilpailut
"Pukuloistoa" Kuvaile teidän kisasomistusta. Pääseekö sisäinen joulun rakastaja valloilleen, vai pidetäänkö pukeutuminen sivistyneenä?

2/2 Aino Kurkinen (VRL-12701) - Haltiasalon Valkyria (VH20-018-0177) (vaativa B)

Huokaisen katsellessani ympärilleni, annan katseeni kiertää kilpailuiden toimihenkilöiden sekä kilpakumppaneitteni vaatteissa. Jokunen näkyy ottaneen joulusta kaiken ilon irti, muutenkin kuin punaisen ja vihreän värin käytön kanssa. Minua ihan harmittaa, etten ollut rohjennut laittaa edes jouluaiheisia korvakoruja, vaan asuni on aivan yhtä perinteisen konservatiivinen kuin joka ikisissä kouluratsastuskilpailuissa. Olisiko tuo nyt ollut niin hirveää, jos kerran heittäisi pukukoodin romukoppaan, etenkin, kun siihen oli – epäsuorasti nyt ainakin – järjestäjän puolelta oikein kehotettu. Ja onhan tuonkin helpon luokan verryttelyssä ravailevan tytön kypärän päällä keikkuvat poronsarvet hauskat, etenkin, kun hevosen suitsiin on kiinnitetty samanlaiset. Toisaalta tuollainen teemapukeutuminen ja hulluttelu ei kuulu kouluradalle, hyvänen aika! Eikä esteradallekaan, vaikka estepiirit ovatkin vähän vähemmän.. muodollisia. Jäykkiä, joku saattaisi sanoa.

Huomaan hipelöiväni yksinkertaisia timanttikorvakorujani. Olisinhan minä voinut laittaa punaiset pallot, ne olisivat olleet aivan yhtä siisti vaihtoehto. Joulukorvakoruja en kuitenkaan olisi kehdannut laittaa, vaikka minulla yhdet vähän mauttomat joulupukkikorvakorut onkin. Ohitseni verryttelyalueelle katoaa ratsukko, jonka koko pukeutuminen on punaisen ja vihreän, glitterin ja ilmeisesti joulukuusen koristenauhan juhlaa. Kyran huopa on, totta kai, puhtaan valkoinen. Otsapannassa sentään on timantteja, hillitysti, mutta on kuitenkin. Asussani tai Kyran varusteissa ei kuitenkaan ole mitään jouluista, ei edes erityisen kimaltavaa, en ole tohtinut edes silmää iskeä pukeutumisetiketille.

Ei minusta ole ilottelemaan pukeutumisella, etenkään kouluradalle. Kai minusta on tullut aivan liian tiukkanutturainen täti sellaiseen, vähän yli kolmekymppisenä. Ja vaikken olekaan ainoa perinteisessä kilpailuasussa treenaava, tunnen pieniä harmin pistoksia rinnassani katsellessani ratsukoita, joissa ratsastaja on uskaltanut kunnolla repäistä, pukeutua, hullutella, venyttää pukukoodia ja vallan heittää se romukoppaan. Voi, kun minullakin olisi kyky tuollaiseen heittäytymiseen!

Tuomarikommentti: Se on kyllä että kun kangistuu kaavoihin niiden, rikkominen on hankalaa, vaikka siihen olisi jopa lupakin. Mielenkiintoista oli nähdä ja kuulla muiden kisapukeutumisesta, vaikka oma uskallus ei ollutkaan riittänyt hulluttelemaan luvan kanssa.

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen