Koistilan Harhakuvitelma

© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Historiaa

Kylläpä tuli taas hevosta nimellä paiskattua. Paarma vain pöllähti mieleeni katsellessani uuden hupsutukseni.. hankintani sukua. Parmoja siellä, Parmoja täällä! Oikeastaan minua harmittaa, kun tammani on nimetty isänsä mukaan, vaan ei mahda mitään. En minä tässä kohtaa ala mitään nimirekisterimuutoksia väsäilemään.

Emälinjan takia minä koko Paarman ostinkin. Karsikon talli aiheutti lämpöisen nostalgiavyöryn, ja suoraan tallin Parma-tammasta polveutuva emälinja sai Koistilan Kaihomielen näyttämään kävelevältä kultakimpaleelta. Isän suku oli tuttuakin tutumpaa, ehtaa takapajulalaista hukkalasta täynnään. Ratsuisä, ravuriemä, semmoinen kotoisan tuttu ja perinteinen projektityylinen hevonen. Paarma tosin ei ollut tainnut ravirataa nähdäkään, sitä ei koskaan oltu ajettu ainakaan ravikilpamielessä, ratsu siitä piti tulla. Ja toki tulikin, vähän laitumella pulskistunut, kisaamaton, mutta ratsuksi opetettu ja helppoon kenttäluokkaan saakka koulittu. Näin jo mielessäni kuntokuurin jälkeen hoikistuneen Paarman ylittämässä rata- ja maastoesteitä kanssani varmoin ottein. Mielikuvat lipsutellen minimiprosentein läpi menneistä kouluradoista puskin päättäväisesti taka-alalle.

Kaupat lyötiin nopeasti lukkoon, Koistilan Johanna tuntui olevan ihan hyvillään esittäessäni peittelemättömän kiinnostukseni Paarmasta. Reilun parin tunnin ajomatka Takapajulasta Pudasjärvelle sujui metallimusiikin ja Yle Areenan tarjonnan siivittämänä, perillä en ruvennut edes koeratsastamaan vaan rupesin heti hieromaan kauppoja. Traileri nökötti auton perässä; olin tullut hakemaan Paarman kotiin.
Niin Tuonisen pihalle päätyi jälleen uusi hevonen, jonka ei ihan välttämättä olisi tarvinnut sinne päätyä. Sain tietysti kuulla asiasta, etenkin narrilta, minkä tietysti olin arvannut jo etukäteen. Paarma on kuitenkin loisto-ostos, kyllähän sellaisen tähden kuuntelee toverillista vinoilua.

Luonne

Noin kahden ja puolen ilmeen perusjunttina Paarma kantaa pohjois-pohjanmaalaispikkupitäjäisyyden viiriä jos ei nyt ylpeydellä, niin ainakin tahattoman vankasti ja korkealla. Mainitut kaksi ja puoli ilmettä ovat rauhallinen, hämmentynyt ja se puolikas on rauhallinen jokusella keskittymisrypyllä, ilman, että ilme kuitenkaan on kunnolla keskittynyt. Huolestuneelta, säikähtäneeltä tai äkäiseltä raudikko ei näytä koskaan, mitä toki edesauttaa paitsi pomminvarma perusluonne, myös varsin rajoittunut tunneskaala. Paarma kun tuntee lähinnä iloa, hämmennystä, jonkin sortin ylpeyttä onnistuessaan jossain sekä nälkää, joista nälkä tietysti aiheuttaa suurimmat, yleensä välittömät, reaktiot. Haussa suuri ja terävä reaktio? Heiluttele porkkanaa tai muuta herkkupalaa Paarman edessä. Muutoin meno on tasaisen varmaa, joskus verkkaista, toisinaan suorastaan vetelää. Paarma kiirehtii vain syömään.

Kiva hevonenhan tämä on, semmoinen yksinkertaistettu karvalakkimalli, jonka kanssa ei tarvitse analysoida mikroilmeitä, päivän säätä, säätiedotusta lukeneen Pekka Poudan silmälasien sankoja tai muitakaan oleellisia tai epäolennaisia asioita. Paarman maailmassa kaikki on hyvin, paitsi nälän yllättäessä, jolloin kaikki on kamalaa. Satunnaiset hämmennyksen hetket aiheutuvat yleensä Paarman jäädessä kiinni luvattomasta napostelusta. On minulla ennenkin ollut ahneita hevosia, termiitin kaltaisia poneja ja röyhkeitä pikku possukkaisia, ja silti Paarman onnistuu vetää rima uudelle tasolla. Se saattaa kesken hypyn, kesken hypyn, haukata suupalaa mikäli vain yltää heiniin, oksiin, mihin ikinä. Vartioimatta jätetyt hanskat, pipot ja muut pienet vaatekappaleet, kaulaliinojen reunat ja ihanasti rapisevat pussit saavat osansa hammaskoskettelusta. Tiedä mitä kaikkea tämäkin elikko on tietämättäni niellyt..
Käsittely sujuu kuitenkin helposti. Pyydät Paarmaa siirtymään, se siirtyy. Pyydät nostamaan kavionsa, se nostaa. Laitat satulan selkään, eikä tamma pullistele tai aloita steppiesitystä. Klipperi ei kiinnosta, pesupaikka ei ahdista, matolääke katoaa hyvä kun ei tuubeineen päivineen ahneen suomileidin suuhun. Vaikka joku kokematon menisikin härppimään nisiä piikkisualla tai tekisi jotain muuta typerää, Paarma lähinnä näyttäisi sitä hämmentynyttä ilmettään kuitenkaan muutoin reagoimatta. Tämä ei potki vatsansa alle, polje jalkaansa, näyki tai muutoinkaan käyttäydy huonosti. Olla möllöttää. Taluttaessa ruoho ja muut houkutukset saattavat ohjata Paarmaa sivummas, sillä onhan ruoka ehdottomasti kiinnostavampaa kuin ihmisen asettama määränpää. Paarma kuitenkin luopuu ruokailuaikeistaan, kun sille tekee selväksi, että nyt kävellään, eikä syödä. Hämmästyneeltähän tämä näyttää, ellei saa toteuttaa jokaista ateriointihaluaan, mutta ei Paarma rupea asiasta riitaa haastamaan.

Perusvarma, perusosaava ratsu, ihan hyvä kapasiteetti muttei mitenkään päin ihmeellinen liikkuja. Hyppytekniikka sentään kohtalainen, vaan en minä sitäkään paljoa ilkeä kehua. Paarman parhaita puolia on sen tasaisuus ja tasapaino; tämä hevonen kulkee ihan millaisella tahansa alustalla, liukkaalta nurmelta ryteikköiseen metsään ja pehmeästä hiekasta umpihankeen, tasaisen varmasti, ihan hyvässä tasapainossa. Askellus on varmaa, ei mitenkään erikoisen ilmavaa saati näyttävää, edestä vähän ahdasta ja mistään askeleen venymisestä ei kannata edes haaveilla. Paarmalla on kolme askellajia, piste, hienosäädöt sun muut ovat kaupunkilaisten fiinien hevosten kotkotuksia. Jo keskiaskellajien esille kaivaminen on sellainen suo, joka saa minut irvistelemään ja hikoilemaan ja koulutuomarin antamaan sellaisen velton "kiva kun yritit" -hymyn, joka suomeksi tarkoittaa suunnilleen "voitko poistua ja olla palaamatta". Paarmaa ei kiinnosta, se esittää just sitä askellajia mitä pyydettiin, miksi ihmeessä tässä pitäisi lähteä tekemään asialle isommin mitään? Sama muuten näkyy hypätessäkin, ratavauhti on aina se sama tasainen vakio, kun arvon tamma ei näe mitään tolkkua askelpituutensa tai minkään muunkaan muuttamisessa, aivan sama mitä minä koetan selästä käsin selventää. Tämän takia moni hyppymme lähtee aivan mistä sattuu, ja silti jollain kurin Paarma pitää puomit kannattimillaan. Ei tämä kyllä kauheasti kintuistaankaan murehdi, kaipa puolet hommasta on tuuria ja toinen puoli jotain röi_hevoisen varmuutta, josta en ole päässyt perille.

Silti väitän Paarman olevan hyvä, perusvarma hevonen. Ei se liikkeillään tai hyppytekniikallaan häikäise, mutta sen kanssa pääsee aina maaliin, maastossa ei tarvitse koskaan pelätä eikä Paarma rupea soveltamaan kevätjuhlaliikkeitä keskelle kouluohjelmaa tai pyri kampeamaan ratsastajaa selästään pieleen menneen hypyn vuoksi. Periaatteessa tämä on ihan yhteistyöhaluinen, reipas ja rehellinen hevonen, toisaalta kaavoihinsa kangistunut juntti joka tekee asiat tietyllä tavalla haluamatta joustaa omasta mielestään hyvästä mallista mihinkään suuntaan. Vähän tämä vaatii huumorintajua, jotta yhteistyö sujuu.

Matkustaminen? Samapa tuo, tuumii Paarma, vilkuillen jo valmiiksi heinäverkon suuntaan. Ainoastaan kesken matkan huvennut heinäverkko saa raudikon vähän polkemaan jalkaa, sekin jää kertaan, kahteen. Onhan huventunut buffet tietysti mielipahan arvoinen asia. Matkantekoa itseään Paarma ei stressaa, sille on sama onko matka lyhyt vai pitkä, taitetaanko se rekan vaiko trailerin kyydissä, onko se yksin vaiko muiden hevosten kaverina.
Ei tämä yleisöstäkään sano mitään, tai varikon hulinasta. Paarman hermot tuntuvat olevan terästä, tai sitten sitä ei vain kiinnosta. Vähän maalaistollona se kyllä katselee etenkin isommissa paikoissa ympärilleen, Etelä-Suomen kisakierrokset ovat olleet tammalleni kunnon turistimatkoja! Töihin Paarma on aina malttanut keskittyä, vaikka nähtävyyskierros olisikin jäänyt vähän kesken. Ja ruoka, oi ruoka, melassivesitarjoilut sun muut, mitä sitä ihmeen kirkasta ja jännän sävyistä seinämaalia ihmettelemään, jos voi syödä!

Sukutaulu

Kilpailumenestys

TYH
13.12.2023 Namyshill käyttöajo 1/54

Päiväkirja & valmennukset