Fate Cries Foul

Suorittajasuku, ehdottomasti, sellainen Falafelillä on takanaan. Mikään "puhdas kenttäsuku" tammallani ei ole, niin isänsä kuin isänisänsä ovat estehevosia. Suku molemmin puolin on periyttänyt vahvasti hyviä esteratsun ominaisuuksia mutta myös laadukkaita liikkeitä, onpa isänemä jättänyt este- ja kenttäratsujen lisäksi yhden Grand Prix -kouluratsunkin. Mutta kyllähän niin sanotusti puhtaiden estelinjojen hevosia käytetään kenttäjalostuksessa aivan samalla innolla kuin täysiveristäkin, joten esteratsujen näkyvyys suvussa on mielestäni vain luonnollista. Enemmän minua ihmetyttää ensimmäisten puhtaiden täysiveristen löytyminen vasta kolmannesta polvesta!

Semmoinen pieni hassu sattumus tässä kävi, ettei Falafel vahingossakaan perinyt yhdeltäkään parempirakenteiselta sukulaiseltaan juuri muuta kuin terveet, kestävät kintut. Himppanen eleganssia ja sopusuhtaisuutta olisi tosiaan ollut paikallaan! Vaan menee tämä näinkin, pääasia, että hevonen on terve ja kestää käyttöä.

i. Joskus kaikki osuu tuhkimotarinamaisesti kohdilleen. Näin ei todellakaan käynyt Falafelini kanssa, ja katkeran akan leiman uhallakin totean, ettei minua oikeastaan lohduta tämmöisen tuhkimotuurin osuneen Falafelin isän kohdalle. Toki Gentleman Vagabondin molemmat vanhemmat olivat hienoja hevosia, joilla on muutoinkin hienot jälkeläisnäytöt, joten orin oma laatu ei suoranaisesti yllättänyt. Mokoman vain onnistui napsia kummaltakin vanhemmaltaan juuri ne oikeat piirteet sellaiseksi cocktailiksi, että lopputulos on palkittu niin oritestinsä parhaana, vuoden trakehnerorina ja niin edelleen. Ennen ylistyslaulumaisen kertomukseni jatkoa kuitenkin totean, että kuten yleensäkin, superorin jälkikasvu ei laadustaan huolimatta ole yltänyt samalle rimalle isänsä kanssa. Jälkeläisissä on laatua, liikettä, kapasiteettia, Falafelia parempaa luonnetta ja rakennetta, kilpailutuloksia este- ja kenttäratsastuksen korkeimmilta tasoilta. Yksikään pojista tai tyttäristä ei kuitenkaan ole kokonaisuutena arvostellen yltänyt samaan kuin isänsä. Vaan minkäs teet jos isäori on sellainen sukupolvihevonen.
Näyttävästä, raamikkaasta huutokaupan kalleimmasta varsasta kasvoi näyttävä, raamikas ori, 169 senttimetriä tummanruunikkoa trakehnereleganssia. Jalo, suurilinjainen hevonen erinomaisin leimoin, jalo ilmeikäs pää pitkän niskan, kaarevan hyvin asettuneen kaulan jatkona, lihaksikas syvä runko hyväsentoisten lapojen perässä. Hyvin kulmautunut takaosa, pitkät reisilihakset, selväpiirteiset hyväluiset ja -asentoiset jalat, joissa lyhyet vuohiset näyttivät melko räikeältä kauneusvirheeltä. Moderni urheiluhevonen, Gentleman Vagabondissa ei ollut piiruakaan isänsä vanhamallisuudesta. Pitkä, matkaavoittava, tahdikas käynti sai 8,5 pistettä, elastisesta ja ilmavasta ravista kirjattiin 9 pistettä sekä selkeän ylämäkeen suuntautuvasta, kauniisti pyörivästä vahvasta laukasta ruunikko sai täydet 10 pistettä orilautakunnalta. Samoja korkeita pisteitä Gentleman Vagabond sai myös ratsastettavuudestaan, estetekniikastaan ja irtohypyistään; sen lahjat näkyivät, hypyt olivat helpon, varman oloisia ponnistuksesta alkaen, jalkatekniikka siisti ja nopea, hevonen käytti kaulaansa sekä selkäänsä. Tietysti trakehnerin menestystä, niin varhaista kuin myöhemmin tulevaa, edesauttoi orin persoona. Se oli avoin, rohkea, nöyrä hevonen, sisukas ja yhteistyöhaluinen, herkkä. Ajoittain hidas pohkeelle, hyvä, pehmeä suustaan, aina tilanteen tasalla välittämättä ulkoisista ärsykkeitä. Tallikäytökseltään monen haastattelun perusteella kuin hyväkäytöksinen palveluskoira.
Saksalais-tanskalaisessa yhteisomistuksessa ollut ori kilpaili Saksan lipun alla seuraten isäänsä estekentille. 160cm radoille noussut ori aloitti uransa hitaasti mutta vakuuttavasti, ja kansainvälisille radoille siirtyessään se sijoittui kolmissa peräkkäisissä kilpailuissa - ja tämä vasta uran alkuvaiheessa! Ori edusti maataan useissa arvokilpailuissa, voitti omistajilleen muutamatkin autot sun muut arvokkaammat tavarapalkinnot, ja komeilee yhä edelleenkin rankinglistoilla jälkeläistensä kautta, myös kenttäratsastuksessa. Ori jätti jälkeläisilleen selkeän palon hyppäämiseen sekä kyvykkyyttä ylittää esteet helposti sekä puhtaasti, vaikka tekniset pisteet jättäisivätkin toivomisen varaa. Sen kehuttu luonne kuitenkin "vesittyi" helposti, joten tammanomistajien suurista toiveista huolimatta huippuorista ei ollut tasoittamaan kiukkuisten tai hermostuneitten tammojen luonteita. Falafelhan on niitä isänsä ensimmäisiä ikäluokkia, jolloin tämmöinen ikävä seikka ei ollut vielä tiedossa.. 29-vuotiaaksi elänyt Gentleman Vagabond nauttii valtaisaa arvostusta niin kilpatulostensa kuin jälkeläisnäyttöjensäkin suhteen, ja vaikka aiemmin uhittelinkin, ettei tämmöinen tuhkimotuuri minua lohduta niin tietenkin lohduttaa - Gentleman Vagabond on Falafelin varsojen emänisä. Hitto mikä myyntivaltti!

ii. Loud Lullaby (172cm, tummanpunaruunikko) polveutuu arvokkaasta, miltei menetetystä orilinjasta; lähihistoriamme hämärissä suurin osa linjan jo ennestään vähäisistä oreista menetettiin venäläisten joukkojen takavarikoissa, osa hevosista katosi kokonaan. Toki linja elää ja voi hyvin, juuri ja juuri pelastetun esi-isän ja Loud Lullabyn itsensä välissä on parikin haarautunutta orilinjaa, minkä lisäksi Loud Lullabyn omat jalostukseen hyväksytyt pojat ovat pitäneet isälinjaa hengissä niin trakehnereissa kuin muissakin puoliverikantakirjoissa. Toki orilla itsellään oli muutakin näyttöä kuin isälinjansa; se oli vahva, rohkea, erinomainen ratsuhevonen, komealiikkeinen ja hieno hyppääjä. Tästä suvusta onkin tullut niin koulu-, este- kuin kenttäratsuja, ja orilla itselläänkin sanottiin olevan edessään ura käytännössä missä tahansa lajissa. Lajiksi valikoituivat rataesteet, vaikka näyttävä, hieman neliömäinen ja vanhatyyppinen, suurilinjainen Loud Lullaby monen mielestä oli ilmetty kouluratsu. "Ilmetty kouluratsu" kuitenkin teki pitkän, menestyksekkään uran 140-150cm rataesteillä, mutta Googlen ihmemaan kautta orin kisakuvia katsoessani olen samaa mieltä, kyllä ruunikko wanhan liiton kouluratsulta näyttää. Komea jalkatekniikka, tasapainoisen näköinen hyppy ja hurjan hyvä ilme hevosella silläkin jättimuurilla, jolla ratsastaja ei nyt ihan ollut ehtinyt loikkaan mukaan.
Oristestissään Loud Lullaby loisti nimenomaan liike-, este- ja ratsastettavuuspisteillään, rakennepisteissä se hävisi kevyemmille oreille - moderni linjaus näkyi jo silloin, vaikka kuikelokaulaiset ventovuohisiset tikkujalat ovatkin vähän tuoreepi ongelmasuuntaus. Hyväasentoinen lapa, vankka syvä runko, sivusta hyväasentoiset jalat, tosin lyhyenpuoleiset vuohiset. Komeahan Loud Lullaby oli, vanhaa mallia vain. Se liikkui todella elastisin, ilmavin, matkaavoittavin askelin kunnolla ylämäkeen, kuitenkaan liioittelematta, ja niin esteratsu kuin olikin, niin kyllä siitä aika makeita kotikenttien koottujen liikkeiden kouluratsastuskuvia löytyy! Kaikki aikalaislähteet kehuvat kilvan ruunikkoa selväpäiseksi, rohkeaksi ja yhteistyöhaluiseksi hevoseksi, joka oli hyvä suustaan ja kaikin puolin miellyttävä ratsastaa. Superlatiivien arvoiset luonne ja ratsastettavuus ovatkin ensimmäiset asiat, jotka nostetaan esille trakehnerin jälkeläisistä puhuttaessa. Orista jäi hyviä urheilu- ja jalostushevosia, mutta sen huippujälkeläiset ovat ehdottomasti emätammojen ansiota. Loud Lullaby lopetettiin munuaisvikojen vuoksi ruunikon ollessa 23-vuotias.

ie. "Tamma on jalo ja se edustaa erittäin hyvää ratsuhevostyyppiä. Erinomainen tammaleima. Pää on ilmeikäs, kaula liittymineen hyvä, aivan kuten lapa ja säkäkin. Runko on syvä sekä sopusuhtainen. Hyvät takaosan kulmaukset. Jaloissa on riittävä luusto, ne ovat kuivat ja selväpiirteiset. Pitkät reisilihakset. Käynti on matkaavoittavaa ja irtonaista. Ravi on melko irtonaista ja elastista. Laukka on isoa ja hyvin ylämäkeen suuntautuvaa." Kun kaikki näyttelytulokset, kasvattaja-omistajan kotisivujen kertomukset sun muut aukikirjoittaa suomimalliseksi jalostusarvosteluselonteoksi, ymmärtää nopeasti miten erinomainen ratsuhevonen Ghost Primus (mustankimo, 163cm) oli rakenteen sekä liikemekaniikan osalta mitattuna. Osasi kimo hypätäkin, se suoritti tammatestissäänkin vapaaehtoisen estekokeen erinomaisin pistein saaden kehuja niin tekniikastaan, kapasiteetistaan kuin asenteestaankin. Liikettä, hyppykykyä, laatua joka mittarilla - Ghost Primus olisi voinut olla melkoinen urheiluhevonen! Vaan ei ollut, se aloitti siitostamman uransa varhain ja saikin elämänsä aikana 15 varsaa, kaikki sangen korkealaatuisia. 27-vuotiaana kuollut tamma ei syyttä ole kasvattaja-omistajansa suurimpia ylpeydenaiheita; monin tavoin palkittu valiotamma, kahden huippuorin ja usean valtiovaliotamman emä, jälkeläiset tienanneet useamman miljoonan kilparadoilla. Valtaosa Ghost Primusin jälkikasvusta kilpailee este- tai kenttäradoilla, ainoastaan kivesvikojen vuoksi ruunattu Puolan eläköitynyt maajoukkuetähti Ghost Town Blues kilpaili kouluratsastuksen muun kerman joukossa Grand Prix -radoilla.
Ghost Primus oli varsin mutkaton hevonen, aivan toista maata kuin tämä Tuonisen talliin päätynyt pojantyttärensä. Asiat tulivat ja menivät, kimo kyllä antoi palautetta ja reagoi, muttei jäänyt isommin voivottelemaan vaan jatkoi elämäänsä olankohautuksen jälkeen. Kovasti sitä suoraviivaiseksi, mutta ymmärtäväiseksi tahtotammaksi kuvattiin, hyväksi ratsastaa ja aivan ensiluokkaiseksi emäksi ja laitumen kurinpitäjäksi. Laajasta kuvagalleriasta löytyy ties mitä talutusratsastuskuvia ja teini-ikäinen satulatta ratsastamisia - ei vain minun Falafelini kanssa! Ghost Primusin perikuntaa on kehuttu kilvan, suvulla ei ole haastavan ratsun mainetta eivätkä nettipalstat kuiski lasijaloista. Huutokaupoissa tuoreimpien polvien varsat, alkiotkin, menevät kaupaksi kovalla hinnalla, erityisesti täysiverilinjoihin yhdistetyt yksilöt ovat viime vuosina herättäneet kasvavaa kiinnostusta kenttäradoilla. Kyllä tämmöistä mummotammaa kelpaa mainostella! ..samalla kun peittelee sen oman elikkonsa luonteen hiottavia kulmia.

e. Omena tipahti kovin lähelle puuta, ainakin tällä kertaa. Foregone Conclusion peri peitinkarvansa tummanruunikon värin sävyn tarkkuudella isältään, sen sijaan runkonsa raamit, koko rakenteensa, eleensä sekä ilmeensä, tamma peri emältään. 164-senttinen trakehnertamma oli kaunis, tyylikäs, elegantti hevonen, ulkomuodoltaan kuin liikkeiltään. Toki mielenosoitukselliset irvistelyt, joita Googlen kuvahaku löysi useammankin, vähän rikkoi tätä mielikuvaa. Emänsä pitkä niska, hienosti liittynyt kaunis kaula hyvine ylälinjoineen, pitkät hyväasentoiset lavat, syvä lihaksikas runko, lyhyenpuoleinen köyry lanne sekä pitkä, luisu lautanen. Tamma seisoi hyväluisilla, joskin pieninivelisillä ja ventovuohisisilla jaloilla. Täsmälleen sama litania kuin emälläänkin! Falafelin sukua tutkiessani jouduinkin tarkistamaan pariin otteeseen, onko tässä varmasti kahden eri hevosen tiedot samojen asioiden toistuessa uudestaan ja uudestaan. Ja aivan kuten emänsäkin, Foregone Conclusion on useita varsoja tehnyt, näyttelyitä menestyksekkäästi (varsoinensa) kiertänyt siitostamma. Toisin kuin emäänsä, Foregone Conclusionia koetettiin kilparatsun urallekin, vaikka jo tammatestissä nuori, vähän röyhkeä ja korostetun herkkä tamma meinasi pistää ratsastusosion ranttaliksi.
Kykyjähän tältäkin hevoselta löytyi, liikettä sekä hyppykykyä. Lavan irtonaisuutta ihasteltiin etenkin ruunikon kävellessä ja ravatessa, takaosa polki hienosti alle, liike oli kevyttä, ilmavaa, tarmokasta. Käynti tosin oli edestä ahtaansorttista, mikä onkin sitten ainoa liikeratamoite jonka Foregone Conclusionista löysin. Estepuolen kehulista on sekin mittava alkaen suuresta kapasiteetista hyvään rytmiin, tasapainoon sekä eteenpäinpyrkimykseen, selän toimintaa sekä jalkatekniikkaakin kehutaan, tamman kykyä lyhentää sekä pidentää askelta esteiden välissä ylistettiin.. Sitten lausunno(i)sta rupeaa löytymään semmoisia sanoja kuin omapäinen ja yliherkkä, kruununa jostakin tamman kasvattajan ja ratsastajan yhteishaastattelusta bongaamani ja toivon mukaan oikein kääntämäni ei totellut ohjausta. Sama haastattelu kertoi Foregone Conclusionin kyllä tekevän mielellään töitä, kunhan ratsastaja ei millään tavalla häirinnyt sitä. Kuulostaa epäilyttävän tutulta.. Ylös kirjatut kisatulokset, jokunen nuorten luokkien sekä avointen sarjojen hyväksytty tulos kera ruusukesijojen, ovat ilmeisesti se vähemmistö; jos hakuja oikein tulkkasin, tamma hylättiin moneen kertaan niin koulu-, este- kuin kenttäluokissa. "Hieno hevonen, helvetin haastava ratsastaa", vapaa suomennos ratsastajan puuskahduksesta jonkun radan jäljiltä, ainakin jos internetjuorua on uskominen.
Niin vain tämäkin tamma astutettiin useamman kerran, tuloksena kuusi varsaa. Foregone Conclusionin jälkikasvua ilmeisesti leimaa tämä kipakammansorttinen (yli)herkkä persoona, jossa ratsastaja on jos ei nyt este niin aivan vähintään hidaste, sillä Falafelin sisarpuolista löytyy ihan yhtä kirjavaa nettilegendaa kuin mitä olen ihan itse pistänyt omastani liikkeelle. Kuvat kera löytämieni kilpailutulosten ja hevosten omien sivujen kertovat puolisisarustenkin olevan lahjakkaita kenttä- ja esteratsuja, joista osa on kompastunut nimenomaan luonnepuolen vuoksi kilparatojen ulkopuolelle. Rakenne näkyy vaihtelevan reippaasti, puolet on tämmöisiä Falafelin näköisiä periaatteessa ihan ookoo hevosia muttei sitten kuitenkaan toisen puolen edustaessa säihkyvän eleganttia trakehneraatelia. 26-vuotiaana loppuun kuluneiden hampaiden takia lopetettu trakehnertamma oli selkeä kykyperiyttäjä, vaikkei perikunta helpoimmasta päästä olekaan. Näkyy kulkevan emälinjan ristinä.

ei. Syytän.. no, ehkä syyttäminen on väärä verbi. Kovasti väitän Falafelin vähemmän linjakkaanupeanmahtavan rakenteen olevan Perfect Paradoxin peruja. 166-senttinen, tummanruunikko ori ei ollut yhtä komean onnistunut linjakkaan sulava täysiveriristeytys kuin vaikka tuo sukutaulun toisella puolella keikkuva kauneuskuningatar isänemä, ehei. Perfect Paradox oli hieman matalaryhtinen ja kevytkaulainen, itse asiassa muutenkin kevyt ja kapea hevonen, ulkolonkkainen ja kulmikas, matalapolvinen. Sulavan näköinen runko kyllä, hyvän mittaiset reidet sekä terveet, kestävät kintut, vaikkei polvia tai vuohisia suorastaan ilokseen kattele. Ori ei omaan silmääni näytä kunnolla täysi- eikä puoliveriseltä, pää on kyllä jalo ja pitkä niska vähän pelastaa kevyttä kuikelokaulaa. Orilautakuntakaan ei ollut järin vakuuttunut ruunikosta, mittatikkukin kertoi kolmen sentin takakorkeudesta. Ellei ori olisi ollut kiistattoman lahjakas ratsu se olisi varmasti ruunattu alkuunsa! Eipä ruunattu, omistajansa oli tietoinen hevosensa laadusta. Yhdessä googlettamassani haastattelussa omistaja kertoi naureskelleensa eräissäkin kenttä-EM -skumppajuhlissa vapaasti suomentaen "kuinka ruma ankanpoikaseni voitti kaikki joutsenenne". Lukekaa tuo sitten ranskalaisaksentilla. Perfect Paradox tosiaan voitti kenttäratsastuksen EM-kultaa menestyen muutenkin erinomaisesti urallaan. Vähemmän vaatimattomasti; trakehner dominoi uransa ajan Euroopan kenttäratoja. Kilpailutulostensa perusteellahan tämä jalostukseen hyväksyttiin, eikä ole ensimmäinen tai viimeinen ori jolla lahjakkuus ja tulokset ovat kompensoineet heikompia osasia hyväksyntään saakka.
Perfect Paradox ei näyttänyt yhtään miltään, hyppäsi vaikka taloja loistavalla tekniikalla, liikkui pitkin, vahvoin, suorin askelin. Lisää ilmavuutta ja sen sellaista niihin toivottiin, mutta laukastakin kirjattiin 9 pistettä kun ruunikko orilautakunnalle esitettiin. Irtonaiset lavat, koko kropalla liikkuminen, vahva takaosa sekä hyvä kokoamiskyky kyllä kirvoittivat kehuja, samaten hevosen tasapaino. Rohkeutta, estesilmää ja taistelutahtoakin kehuttiin, samaten reaktionopeutta ja kykyä sopeutua erilaisiin tilanteisiin; Perfect Paradoxilla ei mennyt sormi suuhun, vaikka ratsastaja olisikin mokannut tai jättänyt pari viimeistä askelta ennen estettä ratsastamatta. Toisaalta ori oli sen verran tiukkapipoinen, ettei samalla radalla tehnyt hartiavoimin yksinään töitä kuin yhdessä esteellä, mikäli ratsastaja ei ollut mukana homma loppui siihen. Omanarvontuntoiseksi omistajansa oriaan kuvaili. Perfect Paradox jouduttiin lopettamaan varhain; vasta 17-vuotias hevonen oli elämänsä kunnossa mutta loukkaantui niin pahasti auto-onnettomuudessa, että se hätälopetettiin siihen ojaan johon hevosrekka oli suistunut. Ihmisuhreilta vältyttiin. Perfect Paradoxin jälkeläisistä valtaosa on irish sport horseja, rodun piirissä hullaannuttiin oriin täysin. Trakehnerlinja on ohut mutta elossa. Ruunikko periytti vahvasti kyvykkyyttä esteradoille, moni niistä irkkuvarsoista on tehnyt komeaa jälkeä niin kenttä- kuin esteradoilla. Trakehnereista valtaosa on ollut siitoskäytössä, semivakavan stalkkauksen perusteella jälkipolvi on parantunut hurjasti isään verrattuna; jaloja, tyypikkäitä, selkeän vereviä tammoja. ..jotka sitten ovat varsoneet vähän vähemmän jaloja varsoja. Ei ole Falafelin emä ainoa kaunotar, jonka jälkikasvu ei olekaan aivan yhtä upeaa. No, terveys ennen kaikkea.

ee. Joka ikisessä kuvassa, joka internetin ihmemaalla on Fixed Oddsista tarjota, tamman irvistelee, vaikuttaa huiskivan hännällään tyytymättömyyttään eikä kärpäsiä, olevan ihan yleisesti herne palkoineen päivineen sieraimissaan. Musta, 165cm korkuinen tamma kyllä näyttää upealta niin rakenne- kuin liikekuvissaan; ryhdikäs, elegantti, sopusuhtainen hevonen, kaikin puolin näyttävä. Pitkä niska sekä hyvin niin päähän kuin runkoon liittynyt kaula hyvällä ylälinjalla, pitkä hyväasentoinen lapa, lihaksikas syvä runko, valitettavasti vähän lyhyt ja köyry lanne sekä pitkä, luisu lautanen. Pienenpuoleiset nivelet ja vennohkot vuohiset, mutta ilmeisen hyväluiset jalat jotka nekin saivat hyvät pisteet tammatestin tuomareilta. Fixed Odds olikin tilaisuutensa pistekuningatar, kaikkein kaunein sekä liikkeiltäänkin tilaisuuden laadukkain. Ja kyllähän etenkin noissa ravikuvissa on sellaista askeleen lennokkuutta ja pituutta, että siinä on pitkäkoipinenkin esittäjä saanut juosta tosissaan saadakseen tuon ravin esitettyä! Tamman kaikkia askellajeja kehutaankin pitkiksi, matkaavoittaviksi, elastisiksi sekä tahdikkaiksi, laukkaa erityisen ilmavaksi, joskin jos nyt ihan oikein käänsin niin jokusen kerran tammaa on moitittu tänään jännittyneeksi ja askelia siksi nykiviksi. Trakehnerdaamia pyöriteltiin aktiivisesti näyttelykehissä, ensisijaisesti kyllä varsojensa kanssa ja vuoksi. Niitä varsoja sitten riittikin, 12 kappaletta, mikä on korkea määrä etenkin hevosen ikään suhteutettuna; Fixed Odds kuoli vain 16-vuotiaana, syytä en tosin nettiseikkailuitteni aikana löytänyt. Toki varsojahan siitostammat tekevät ja tämäkin varsoi esikoisensa nelivuotiaana, ei sentään kaksivuotiasta tiineeksi pistetty.
Fixed Oddsin jälkikasvua kuvataan hyvin omanarvontuntoisiksi, kipakoiksi hevosiksi, joilta löytyy vahva mielipide aivan kaikkeen. Samoin sanakääntein kuvataan emääkin. Niin hienoliikkeinen, hyvin hyppäävä hevonen kuin musta trakehner olikin, se oli jo turhankin herkkä ja reaktiivinen, helposti tuohtuva ja kierroksia ottava hevonen, jonka kanssa yhtä edistysaskelta edelsi tangon verran takapakkia. Näin saksalaisten hevospalstojen mukaan. Falafelin perusteella en epäile kuvausta hetkeäkään, jostainhan tuo luonne kumpuaa. Niin haastava kuin Fixed Odds olikin, sillä oli hyvä suku ja niin paljon hyviä ominaisuuksia, että sille valittiin trakehner- ja täysiverioreja melko laajalla skaalalla, selkeänä tarkoituksena löytää kaava saada jälkipolvesta tasaisempi. No, osalla on kisattukin, Fixed Oddsin jälkeläisten jälkeläisillä enemmänkin, kenttää ja esteitä ihan korkeimmilla tasoilla, jalostuksessakin näitä näkee, mutta oreja on ruunattu melko reippaalla kädellä eikä ihan joka tammaa ole varsotettu. Emälinja, jossa mielestäni - ja myös saksalaisten foorumikirjoittelijoiden mielestä - kiteytyy toteamus; lahjakaskin hevonen menee hukkaan ilman hyvää luonnetta.

Sukuselvityksen kuvat © Trakehner Gestüt Hämelschenburg

14.-16.04.2023 Mangovia Spring Eventing 2023

Mangovia Spring Eventingin mainoksen osuttua silmiini kävin heti kilpailukutsun suurella hartaudella läpi sekä aloin valkkaamaan hevosia. Helppoon luokkaan ilmoitin Kerkon ja Pöhmön, CIC1:een Taskun ja Siperian, CIC3:een Kurkisen Ainon palkkaamana hänen hevosensa Mourning Coffeen ja Crane Gringrinin sekä loppurutistuksena CIC5:een Juron sekä Falafelin. Tiedossa olisi tiukka viikonloppu, kilpailujen taso on kova ja kyllähän tuolla hevosmäärällä saa ratsastaa niin, että seuraavankin kuun puolella tietää vähän kilpailleensa.

Falafelin suhteen odotukseni olivat korkealla. Viime kuuussa olimme voittaneet KERJ CUP:in CIC5-luokan, kotonakin oli sujunut ihan hyvin. Joskin rehellisyyden nimissä se "ihan hyvin" on ollut tasaisen laskeva käyrä; löytynyt hyvä yhteytemme kärsii oikuttelevasta tukiasemasta tai sitten olemme painuneet katvealueelle, sillä treeneissä on koko ajan enemmän korjattavaa. Pitkälti vika löytyy tietysti minusta, istunta vaatii selkeästi tarkastuksen minkä lisäksi toinen vika on korvien välissä. En vain meinaa uskoa, ettei tämän tason hevosella, nimenomaan tällä hevosella, tehdä niitä tiukan kurvin takaa tulevia vinolinjoja. Falafel pystyisi, vaan kun se ei halua. Joten ihan itseäni voin moittia penkin alle menneistä rata- ja maastoestekokeista. Koulukoe taisi pelastaa meidät jumbosijalta, nyt sijoituksemme oli 4/5. Nappasin kyllä luokkavoiton Juron kanssa, mistä tietysti pitää olla ylpeä ja iloinen - ja olenkin! Oletin vain pärjääväni nimenomaan Falafelin kanssa.

Jokaisesta osakoesuorituksestamme löytyy paljon enemmän punakynähuomioiden arvoisia, korjausta vaativia seikkoja sekä kehityskohtia kuin kehuttavaa. Koulukokeessa, joka sentään pelasti meidät, harmonia jäi varsin kauas, samaten hevosen rentous. Falafelin etuosa kyllä keveni kauniisti, tosin kertaalleen pelkäsin etusten irtoavan turhankin kanssa maasta nostaessani laukan ilmeisesti turhan terävin avuin. Tamma ei ole ensimmäinen eikä viimeinen herkkä hevonen jolla ratsastan, mutta ihan ehdottomasti sieltä herkimmästä päästä ja muutoinkin vähän semmoinen nupit kaakkoon -kaveri muussakin kuin siinä herkkyydessä.
Suurimmat virheet tein kuitenkin rata- ja maastoesteillä, etenkin rataesteillä. Heti kolmosesteelle kielto, kiitos päätökseni ratsastaa linja lyhyenä ja vinona pitkän ja suoran sijaan. Tämän jälkeen kaikki ontuva, haparoiva rytmi ja harmonia joka meillä Falafelin kanssa oli, katosi. Koetin kyllä lepytellä verisesti loukkaantunutta hevostani ratsastamalla etenkin loppuradan turhankin pitkillä linjoilla, vaan eipä se tuntunut Falafeliä erityisemmin lepyttävän. Rataesteiden jälkeen käsissäni oli sydänjuuriaan myöten loukkaantunut, turhautunut hevonen sekä jokunen aikavirhe radalta sen kiellon kaverina. Maastoesteillä sentään ymmärsin, mieliteosta huolimatta, jättää vinolinjat sikseen. Kaikki oli kuitenkin kamalaa tee Falafel, suorituksemme oli joo hyväksytty mutten menisi sitä ihan kamalasti kehumaan tai mainostamaan. En saanut uutta kontaktia hevoseeni, joten yhteisen suorituksen sijaan meno oli enemmän sitä, että Falafel suoritti, minä yritin pyytää anteeksi ja olla olematta kuitenkin suuntaohjeita antaen. Yritys, erehdys ja epäonnistuminen, uudelleen ja uudelleen, vaikka maaliin pääsimmekin.

Joten 4/5 oli täysin oikeutettu sija, itsevarmoista ennakko-odotuksistani huolimatta. Tarvitsen ehdottomasti istuntatreeniä ja tehovalmennusta nimenomaan Falafelin kanssa – sekä jotain malttia niiden vinolinjojen poisjätön suhteen!

11.06.2023 Tunnelmia, ajatuksia ennen Helmipuron Suuria Kenttäkisoja

Falafel on taas näitä tapauksiani. Jos ei muuta, niin tämän hevosen kanssa saa äkkiä pikakatselmuksen istuntansa virheisiin – sekä siihen, ettei siellä selässä sopisi oikeastaan olla ollenkaan. Kaikista herkistä hevosista, joilla koskaan olen ratsastanut Falafel saattaa hyvinkin olla se herkin, viiden kärjessä joka tapauksessa. Lisäksi arvon trakehnerneiti ilmaisee äärettömän selkeästi, milloin olen pilannut keisarin kuviot ja joudan tulla paiskatuksi ulos palatsin ikkunasta.
Meillä on kuitenkin hyvätkin hetkemme, voitto- ja sijoitusprosenttimme on 59% ja olemme napanneet yhden KERJ CUP:in luokkavoiton. Toisaalta niitä viimeisiäkin sijoja on matkallemme mahtunut, samaten hylkäyksiä, joten parhaimmillaankin uramme on ollut melkoista nuorallakävelijän tasapainottelua sekä pohdiskelua, onko se turvaverkko nyt varmasti paikoillaan.

Tässä sitä kuitenkin ollaan, valmistautumassa jälleen uusiin kenttäkilpailuihin. Helmipuron tallilla järjestetään Suuret Kenttäkilpailut, joten tietenkin sinne on päästävä! Tiukat osallistujarajoitukset saivat minut miltei arpomaan hevoset, joiden kanssa lähden, mutta lopulta arpomiskortti jäi katsomatta päätyessäni Kampelaan ja Falafeliin. Minun on oltava jonkin sortin masokisti.

Kuten yleensäkin Falafelin kanssa, treenimme ja kilpailuvalmistautumisemme on ollut täynnään ylä- ja alamäkiä. Olen koettanut herkistää ja jumpata ennen kaikkea itseäni hiljaisemmaksi, pehmeämmäksi ja suoraan sanottuna huomaamattomammaksi apujen käyttäjäksi, jotta Falafelilla olisi varmasti tilaa olla, elää ja hengittää. Pitkä tiehän tämä on, mutta haluaisin uskoa jotain edistystä tapahtuneen. Treenatessani kouluohjelmaa voisin vaikka vannoa avo- ja sulkutaivutustemme parantuneen kohisten!

Esteet sen sijaan. Voi jumankekka sanon minä. Minä olen aina, aina, ollut enemmän este- ja kenttäpuolen ihminen kuin kouluratsastaja, ja silti juuri hyppäämisessä on ilmennyt eniten ongelmia. Falafel tietysti lentää puomien, lankkujen, tukkien, risujen, autonrenkaiden ja ties minkä esteviritysten ylitse. Vinot lähestymiset ovat edelleen tammani maailman kirosana numero yksi, ja minä kun niin tykkäisin vinoista lähestymisistä, vinolinjoista, ajan pelaamisesta ihme reittiratkaisuilla. Tämän hevosen kanssa sellainen olisi vielä lasten leikkiä! Vaan kun ei ole, Falafelillehän eivät mitkään epämääräisen vinot lähestymislinjat käy. Olen jo valmiiksi kauhistellut tulevia kilpailuita Helmipurossa, kuinka aivan varmasti etenkin esterata on rakennettu hurjan kutsuvaksi vinolinjojen ja muiden ajansäästäjien suhteen, eikä niitä sitten voi Falafelillä ratsastaa tamman kiskaistessa herneen nokkaansa jo silkan ajatuksen vuoksi. Tietenkin ajattelen hevosta ja jätän ne ajanpeluureittiratkaisut sikseen, vähän raskain sydämin kyllä. Tämmöinen huippuhevonen joka ei sitten suvaitse tehdä kuin ylisuoria lähestymisiä?? Tuore esimerkki tiistailta; ratsastan hyvässä ratavauhdissa kohti helppoa pystyestettä, lähestyminen on vino mutta selkeä ja helppo, sellainen josta kokemattomampikin ratsu suoriutuisi. Falafel ei tahdo, tunnen jo useampi askel ennen estettä ettei tuosta tälläkään kertaa yli mennä. Eikä menty, tammani iskee liinat kiinni ennen estettä ehtien nousta takajaloilleen ennen kuin saan sen käännettyä. Etujalat palaavat nopeasti maahan, saan Falafelin käännettyä sivuun ja liikkumaan. Seuraavaksi teen suosiolla suoran linjan, Falafel hyppää, mutta vaikuttaa edelleen hyvin sydämistyneeltä. Joten ei, en yritä niitä vinolinjoja kun ne eivät arvon ratsulleni kelpaa sitten mitenkään päin.

Ristiriitaiset ovat tunnelmat, minkä lisäksi odottava, kutkuttava, hyvä kisajännitys sai minut viimein kiinni viimeisten treenien ja rekan pakkaamisen aikana. Falafel oli tänään mukavan notkea eikä tietysti oma herkkä itsensä; etuosa keveni huomattavasti suunniteltua enemmän. "Mukavan notkea" onkin oikeastaan ainoa hyvä asia, jonka voin treenistämme sanoa, melko farssi tämä kisapäivää edeltävä preppitreeni oli. Samaan aikaan kentällä ratsastanut Sarlottakin vähän irvisteli katsellessaan reaaliajassa, kuinka kokonainen hernepelto katosi Falafelin sieraimiin tehdessäni turhan voimakkaan puolipidätteen tai käyttäessäni sisäpohjettani liikaa kulmissa. Hetkittäin saavutettu jos ei nyt rentous niin vähemmän jännittynyt, nykivä liikerata katosi välittömästi jokaisen pienen ja suuren virheen vuoksi, trakehnerini suhtautui hyvin armottomasti kaikkeen tekemiseeni eikä todellakaan ollut tyytyväinen yhtikäs mihinkään. Sen häntä viuhui nopeasti, hampaat pureutuivat kuolaimiin ja jokusen kerran Falafel polki jalkaa tai potkaisi takasellaan aivan ihme kanipotkun. Paska kenraali, hyvä esitys, olen hokenut itselleni koko tämän päivän. Huomenna tositoimiin, en malta odottaa Helmipuron tiluksilla kilpailemista!

14.06.2023 Helmihaukat 2023 ; Liisa Tuoninen & Fate Cries Foul

Väsynyt mutta onnellinen. Sellaiseksi koen itseni juuri nyt. Helmipuron Suuret Kenttäkisat on taputeltu, ja vaikka osallistuinkin vain ("vain") kahdella hevosella, olihan siinäkin ratsastamista ja jännittämistä! Menestymäänhän minä tietysti lähdin, paitsi nyt Kampelan kanssa, junnuhevoselle hain kokemusta, rutiinia, hyväksytyn suorituksen. Falafelin kanssa sen sijaan tavoite ja tarkoitus oli sijoitus luokan kärkipäässä. Kotitreenit ovat menneet vähemmän mairittelevasti, toiveikkaana pohdiskelin paskan kenraalin tarkoittavan hyvää esitystä. Falafel ei ole helppo hevonen, palkitseva kylläkin.

Ja me voitimme. Helmihaukka 2023, Liisa Tuoninen ja Fate Cries Foul. Hymyilen edelleen niin, että poskiin sattuu! Tai ainakin oletan hymyileväni, saattaahan tämä lihaskramppi jo mennä irvistyksen puolelle.

Onnistuin muodostamaan langattoman yhteyden Falafeliin jokaisessa osakokeessa ihmeenkin mutkattomasti. Muutaman kerran yhteys rohisi kuitenkaan katoamatta. Voisin jopa väittää näiden kilpailuiden olleen yksi parhaista yhteisistä suorituksistamme! Rata- ja maastoesteillä maltoin mieleni, ratsastin ne suorat, helpot, simppelit linjat, vaikka sydämeni halaji vinolinjoja, oikomista, sekunnin sadasosien pois napsimista. Täysin oikea päätös, herneet pysyivät kaukana tammani hengityselimistä ja kilparatamme erosivat kotitreeneistä kuin koala ja kärppä konsanaan. Itse asiassa eniten moitittavaa löydän koulukokeestamme, nimenomaan omasta työskentelystäni, kuten yleensäkin. Tarkempi analyysi joutuu kyllä odottamaan, olen vieläkin vähän pöllämystynyt siitä, miten kipusimme voittoon tiukan kisan päätteeksi. Falafel vaikuttaa kyllä kaikkensa antaneelta, tammani todellakin lensi esteillä ja ratsastaessani kouluradalla tarpeeksi hiljaa hevosta häiritsemättä Falafel tanssahteli myös koulukiemuroita hyvinkin kauniisti. Tässä on tavattoman hieno, lahjakas hevonen, oikea löytö. Voisinpa vakka vannoa viime aikojen tulosteni olevan pitkälti Falafelin ansiosta, tämä hevonen on sytyttänyt minussa uuden kipinän ja vähän käytännön pakkotarpeenkin kehittää itseäni ratsastajana entisestään.

Voittoruusukkeemme ja etenkin pokaali pääsevät paraatipaikalle. Satulahuopa tulee heti käyttöön, kuluva käyttötavarahan se on, joten mitä sitä säästelemään. Joku spesiaali brodeerattu voittoloimi erikseen.

22.07.2023 Jutustelua Falafelin ensimmäisestä varsasta

Kaikessa haastavuudessaankin Falafel on ehdottomasti ykköskenttätykkini, kenties paras kenttäratsuni koskaan. Ylämäki – alamäki – voitonjuhlat – tappioitku -tyylisestä urapolustamme huolimatta. Houkutus jatkaa kilpauraa oli tietenkin suuri, mutta päädyin kuitenkin astuttamaan tamman omalla arabiorillani. Josko tuleva varsa olisi vähän.. tasaisempi, aavistuksen ohuemmilla meedio-opinnoilla ratsastettavissa kuin emänsä. Mikäli Falafelilta itseltään olisi kysytty, koko varsaprojekti olisi kaiketi kuopattu kaikessa hiljaisuudessa, sen verran kiukkuinen tamma oli läpi kantoaikansa. Vatsan kasvaessa liikkumista haittaaviin mittoihin näin varmasti savun nousevan hevoseni korvista!

Vaikka isä onkin "vain" CIC2-tasoinen, rohkenen povata varsasta melkoista tekijää. Sillä on jo nyt mieletön laukka ja muutoinkin näppärä liikemekaniikka, se on rohkea, utelias ja vähän.. tuota.. röyhkeän uhmakaskin, ei muuten väistä muita varsoja tai oikein mitään muutakaan. Emänsä kyllä pitää semmoista natsikuria ettei hyvä tosikaan. Jalkojen kantavuutta on koeteltu alusta lähtien, pikkuherra loikkii itsekseen joka risun, autonrenkaan, juoma-astian, makaavan lajitoverinsa sun muun ylitse – tai ainakin kovasti yrittää, hypyn kaari ei aivan vielä ole ihan niissä kantimissa kuin varsa itse tuntuu olettavan. Tulevaisuuden kenttätähti osaavalle ratsastajalle!

Näillä sanoin laitoin myyntiin muutaman päivän ikäisen orivarsan, Falafelin esikoisen. Tiesin pitäväni orin itse, ellen myisi sitä saman tien – emä on kuitenkin selkeä ykköstykkini, yksi lempihevosistani. Myynti-ilmoituksen laatiminen kirpaisi, kyllähän minä noin kutkuttavan lupaavan varsan mielelläni kotona pitäisin, katsoisin ja kokeilisin itse, mitä kenttäurasta tulee. Joka ikistä varsaa ei tietenkään voi jättää kotiin, ja koska haluan Falafelistä mieluiten tammavarsan emälinjaa jatkamaan varsan sukupuoli ratkaisi asian puolestani. Sain tarjouksen aika lailla välittömästi myynti-ilmoituksen julkaistuani, joten voinen nyt hyvillä mielin väittää jonkun muunkin nähneen tämän kyseisen yhdistelmän ja varsan potentiaalin.

30.09.2023 Toinen KERJ Cup -voitto

Gestüt Helmwald osoittautui jälleen Falafelille mieluisaksi kilpailupaikaksi. Toki lähdin tavoittelemaan sijoitusta, pitäen kuitenkin mielessäni tammani mammalomalta paluun sekä yleisen luonteenlaadun. Kilpauramme kun tuppaa olemaan melkoisen villiä mäkirallia jyrkillä nousuilla sekä yhtä jyrkillä pudotuksilla.. Tänään hymy oli herkässä, vaikka kolmen lajin osakokeet useammalla hevosella onkin melkoinen rutistus niin hevosille kuin minulle. Se kannatti, ja erityisen mielissäni olen Falafelin suhteen – me voitimme! Toinen KERJ Cup -voittomme, jälleen Gestüt Helmwaldin järjestämästä kilpailusta.

Olin kyllä jo ensimmäisestä osakokeesta lähtien toiveikas, sillä meillä sujui Falafelin kanssa verkasta lähtien loistavasti. Pientä kiukkua ja tyytymättömyyttä hevosen osalta, olinhan jälleen pilaamassa hänen armonsa kuviot, muttei mitään suurta. Yllättävänkin harmoninen, yhtenäinen suoritus vailla kevätjuhlaliikkeitä tai mielenilmauksia. Falafelistä vain huokui, kuinka se nauttikaan yleisön eteen pääsemisestä! Ei se silti antanut yhtään mitään anteeksi, vaan oli aivan oma haastava itsensä, ja sainkin pitää kielen keskellä suutani pyrkiessäni eleettömän pehmeään työskentelyyn, levitointiin ja ties mihin, jotten vain häiritse tammaani. Tänään onnistuin, minkä lasken melkein suuremmaksi voitoksi kuin juuri saavuttamamme luokkavoiton kovatasoisessa seurassa.

14.11.2023 Voihan valkovihreä pysty

Tuijotan sitä simppeliä pystyestettä, nuhruisia lohjenneen maalin peittämiä valkovihreitä puomeja yksinkertaisten rumien mutta luotettavien simppelien metallijohteiden välissä. Falafel allani värisee, puhisee ilmaa ulos sieraimet suurina, polkaisee takasellaan maata antaessani hyvin kevyet käyntipohkeet.
"Semmosta", totean enemmän itselleni kuin hevoselleni, pyydän käyntiä uudestaan hyvin, hyvin kevyesti. Falafelin liikkuessa ohjaan sen kauemmas, nostan laukan, käännä takaisin valkovihreälle pystylle, jonka ylittäminen on tänään ollut yksi sirkus.

Yli on päästy, voi kyllä, vaan millä tavoin! Falafel on lentänyt vähän vähemmän mairittelevalla tyylillä, ponnistukset ovat lähteneet liian kaukaa tai tulleet liian juureen, askel ei vain ole sopinut. Kaikki muut kentälle kasaamani esteet, yksittäisinä tai tehtäviksi ketjutettuina, ovat sujuneet. Olen malttanut jättää rakastamani vinolinjat sun muut kikkailut sellaisille hevosille, jotka eivät moisesta sekuntipelistä tuohdu. Helpoista suorista linjoista huolimatta tuo yksi pysty, jossa ei ole mitään ihmeellistä, kiusaa meitä molempia. Tällä kertaa menemme yli, Falafel ponnistaa todella terävästi tehden aivan ihmeellisen liioitellun jättiloikan, aivan kuin protestina. Kiitän tammaa esteen jälkeen, ohjaan sen iloisen keltaiselle laineelle, jonka ylitämme paljon harmonisemmin, liioittelemattomalla ilmavaralla. Tunnen, kuinka hevonen allani rentoutuu, sen laukan jäntevyys on ja pysyy saaden kuitenkin mukavaa rentoutta aikaisemman kiukkukireyden tilalle. Kiitän, kiitän, annan hieman pidemmän ohjan ja vain laukkaamme isoa rentoa laukkaa pitkin kenttää. Eiköhän tämä ala olla tässä, laineen hyvään hyppyyn on hyvä lopettaa ennen kuin mullakaan keittää yli.

Laukkamme vaihtuu raviksi, ratsastan Falafelia pidemmäksi, koetan saada sen kantamaan kaulaansa matalammalla. Yksi turhan viipyvä pidäte kuitenkin nostaa ruunikon pään pilviin, joten hetkeen en mieti mitään muuta kuin ratsuni lepyttelemistä, nykivän ravin rentouttamista. Osan kulmista ratsastan syvinä, osan loivina, myötäasetus siellä, vasta-asetus siellä, koko ajan rennommin. Herne kuitenkin pysyy tamman sieraimessa, vaikka Tuonisen kenttäkuningatar (en minä, hevonen) tekeekin pieniä myönnytyksiä, rentoutuu jälleen, joskaan ei niin paljoa kuin haluaisin. Ajatusteni harhaillessa takaisin ihmeellisen haastavaksi osoittautuneeseen valkovihreään pystyesteeseen Falafel oikein polkaisee jalkaansa kuin komentaen minua keskittymään. Jostain syystä purskahdan spontaaniin nauruun, Falafel taas liimaa korvansa niskaan. Semmosta, tosiaan. Joskus ei suju.