Marrasmurha VH16-018-1331

ii. Marrashovi, tummanpunaruunikko 164cm korkea komea, ryhdikäs, erinomaisin tyypein varustettu ori. Sillä oli väljä pään ja kaulan liittymä, hyvä voimakas ylälinja, joka koostui lihaksesta eikä ihrasta, pyöreä, sopusuhtainen runko, hieman laskeva lautanen. Etusissa oli erittäin lievää vasikkapolvisuutta, takasista ei löytynyt moitittavaa. Kavioaines oli hieman haurasta, mutta ei vaikuttanut käyttöön hyvällä kengityksellä ja kengittäjällä. Marrashovi liikkui erinomaisesti, elastisesti, irtonaisesti ja aktiivisesti. Se keri etusillaan jonkin verran käynnissä, mutta muutoin liikkeet olivat varsin suorat. Ori hyppäsi erinomaisella tyylillä ja se keräsikin niin parhaan askellaji- kuin estehevosenkin tittelit sekä kolmi- että nelivuotiaana laatuarvostelusta. Kasvattajakisan estevoitto napsahti kuusivuotiaana, koulupuolelle oria ei niinkään laiteltu. Marrashovin luonne oli tosin kova, karjas, mutta se ei kuitenkaan sietänyt liian kovaa käsittelyä. Harva ihminen tuli orin kanssa toimeen ja lopulta omistaja otti sen kotitalliinsa, jotta käsittelijöiden määrä olisi pysynyt minimissä eli yhdessä. Marrashovi kilpaili esteitä 120cm luokissa, kenttää se kisasi kaksi kautta CIC1-tasolla - molemmat lajit sujuivat hyvällä menestyksellä. Marrashovi kirjattiin ratsusuunnalle ykkösellä.
Marrashovi periytti erinomaisia käyttöominaisuuksiaan ja sen heikkotasoisemmatkin varsat ovat kapasiteetiltaan yltäneet minimissään metriin tai helppoihin luokkiin koulussa ja kenttäradalla. Valitettavasti ori siirsi eteenpäin myös luonnettaan, eivätkä marrashovilaiset sovikaan harrasteratsuiksi tai ratsastuskouluiksi, saati täti- tai lapsiratsuiksi vaan lähinnä ammattilaisten kilpailijoiden käsiin.

iii. Marraskaski, musta 156cm korkea oli ryhdikäs ratsutyyppinen ori. Sen pitkä tuuheajouhinen harja riitti yksinään hurmaamaan monia katsojia, puhumattakaan sen esiintymiskaristamasta. Sillä oli kevyt, pyöreä runko, lievästi alakaulaa, väljä pään ja kaulan liittymä, hyvä säkä ja loivahko lautanen. Etujaloissa sillä oli pystys vuohiset, muutoin ne olivat hyväasentoiset, samoin kuin takajalat. Kavioaines kului hieman tavallista nopeammin, mutta hyvä kengitys ja kavionhoito pitivät ne käyttökunnossa vuosia. Marraskaskella oli erinomainen liike, etenkin laukka, joka oli irtonaista, elastista ja hyvin säädeltävää. Käynnissä ori hivutti takaa ja se oli hieman jännittynyttä, ravi oli pitkää ja lennokasta. Ori hyppäsi oikein hyvällä tyylillä, kolmivuotiaana laatuarvostelu meni hieman penkin alle, nelivuotiaana Marraskaski valittiin parhaaksi estehevoseksi. Kasvattajakisan se voitti estepuolella, koulupuolella napsahti viides sija. Kovaluonteinen, itsepäinen ori ei ollut se helpoin käsitellä saati ratsastaa kuumuvuutensa vuoksi, mutta CIC1-radat kenttäpuolella sujuivat vailla ongelmia sopivan ratsastajan löydyttyä. Ori kilpaili viisi ehjää kautta ja se kantakirjattiin ensimmäiselle palkinnolle ratsusuunnalle. Ura päättyi jännevammaan, josta Marraskaski kuntoutettiin jalostuskäyttöön.
Ori periytti luonnettaan ja erinomaisia ratsuominaisuuksiaan, samoin ryhtiään ja jalkojaan, myös kavioitaan. Marraskasken varsat ovat pääasiassa este- tai kenttäratsuja vaativammilla tasoilla, joka tädin harrastepeleiksi ne eivät luonteensa puolesta sopineet. Orijälkeläiset ovat usein olleet hankalampia, mutta myös laadukkaampia kuin tammajälkeläiset.

iie. Verikreivitär oli kaunis läsipäinen punaraudikko, korkeutta 158cm. Sillä oli oivallinen tammaleima ja hyvä ratsutyyppi, pitkä säkä, pystyhkö lapa, pitkähkö runko, pitkähkö lautanen ja vennohkot vuohiset, muuten sen jalka-asennot olivat oikein hyvät. Vapaana esitettynä Verikreivittären liike oli suoraa ja elastista, mutta se jännittyi helposti esitettynä sekä maasta, että selästä käsin. Tamman paras askellaji oli ehdottomasti ravi, jota oli helppo ratsastaa paljon paremmaksi. Luonteeltaan Verikreivitär oli tammamainen tamma, otti helposti nokkiinsa eikä sietänyt minkäänlaista komentelua tai pakottamisen yritystä. Ratsuna se oli helposti kuumuva ja herkkä, mutta erinomainen suorittaja oikeissa käsissä, antoi aina itsestään kaiken suorituseensa. Tamma kilpaili päätoimisesti kenttää CIC1-tasolla, sillä käytiin tekemässä muutama koulurata helppo B/A -tasoilla, mutta jo suorituksista huomasi, ettei Verikreivitär ollut mikään suoranainen kouluratsu. Sitä ei koskaan kantakirjattu, sillä omistaja epäili, ettei tamma toimisi kunnolla koeratsastajan kanssa. Se kilpaili aktiivisesti aina 14-vuotiaaksi asti, ennen kuin etusista löydettiin kulumaa.
Verikreivitär teki kilpauransa jälkeen kolme varsaa, jotka perivät tammalta sekä liikettä, että kapasiteettia. Luonteeltaan ne eivät jääneet miksikään helpoiksi hevosiksi, mutta mahdottomia niistä ei yhdestäkään tullut. Kaikki varsat kilpailevat kenttää CIC1-tasolla. Verikreivitär lopetettiin viimeisen varsan vieroituksen jälkeen, sillä se ei kestänyt enää aktiivikilpakäyttöä eikä sen pää kestänyt oloneuvoksen elämää.

ie. Tuskantuuli, suurehko (160cm) rautiaankimo oli rakenteeltaan kevyehkö, sillä oli hieman alakaulainen kaula, syvä pyöreä runko, huipukas jyrkkä lautanen, suorat etuset, käyrähköt kintereet, lyhyehkö vuohiset takasissa. Tuskantuuli liikkui luonnostaan ylämäkeen, ravi oli sen paras askellaji, laukka valui vähän passitahtiseksi, mikäli tammaa ei pidetty hyvässä lihaskunnossa. Käsitellessä se oli niitä suomenhevosia, joiden vuoksi jotkut pitävät koko rotua juntturana, tamma myös arvosti omaa rauhaansa eikä pahemmin välittänyt ylimääräisestä lääppimisestä tai lässytyksestä. Ratsastettavuudeltaan Tuskantuuli oli kuitenkin hyvä, joskin hieman laiskahko: sopivalla eteenratsastuksella ja motivoinnilla se suoritti kuitenkin ihan kilpailuissa asti vaativa B -luokissa sijoittuen ja voittaen, vaikka puoliveriset veivätkin avoimissa luokissa tikkareita nokan edesä. Tamma hyppäsi kelvollisella tyylillä, mutta nosti jalkojaan melko heikosti mistä seurasi kolauttelua. Se kuitenkin kilpaili kohtalaisen hyvällä menestyksellä 90cm luokissa sijoittuen, jopa voittaen. Tuskantuuli kantakirjattiin oikein hyvällä lausunnolla ratsusuunnalle, I-palkinnolle.
Tuskantuuli sai vanhoilla päivillään neljä varsaa. Se periytti varsoilleen kapasiteettiaan ja laukkaansa, hyppytyyli ja rakenne periytyivät enemmän isän puolelta. Tuskantuuli ei juurikaan periyttänyt luonnettaan, mutta se luonnollisesti opetti omia tapojaan varsoilleen jonkin verran. Kaikki tamman neljä varsaa, kaksi oria ja kaksi tammaa, ovat kilpailukäytössä este- tai kenttäratsuina (110cm + CIC1).

iei. Ismarko, rautiaankimo 161cm korkea ori oli rakenteeltaan varsin sopusuhtainen, joskin ehkä aavistuksen verran enemmän juoksija- kuin ratsutyyppinen. Pitkäjalkaisella orilla oli kuitenkin kaunis kaareva kaula, sopusuhtainen lihaksikas runko, korkea säkä, pitkähkö runko ja pitkähkö lanne, lyhyehkö lihaksikas lautanen. Etuset olivat hieman hajavarpaiset ja sapelihakuiset, takaset olivat hyväasentoistet. Ismarko opetettiin kyllä raviajolle ja sillä ajettiin jopa hiittiä, mutta oikeita ravilähtöjä se ei juossut. Ei edes opetus- tai koelähtöä. Orilla oli kohtalaisen hyvä liike, ei mitenkääs erityisen loistava ja upea, mutta ei missään nimessä huonokaan. Se kilpaili kouluratsastuksessa helppo A -radoilla hyvillä prosenteilla, esteillä se ylsi 90cm radoille. Hyppytyyli Ismarkolla oli oikein hyvä, se käytti selkäänsä ja takasiaan hyvin, etuset olisivat voineet nousta huomattavasti terävämmine. Luonteeltaan ori oli heman yrmeä ja sulkeutunut, mutta muuten oikein mukava, hyväluonteinen hevonen jonka työmotivaatio oli kohdillaan, kunhan se töiden vastapainoksi sai olla kokonaan vapaalla ihmisten seurasta. Ismarkoa ei koskaan kantakirjattu omistajan kiinnostuksen puutteen vuoksi.
Ismarko sai sekalaisen joukon varsoja sekalaisen tammajoukon kanssa. Osaa kiinnostivat oikeasti orin hyvät ominaisuudet, toisia kiinnosti sen kimo väri. Ismarko ei ollut mikään huippuperiyttäjä, sen jälkeläisissä on varsin kirjavaa joukkoa: yksi muistuttaa isäänsä, toinen ei, kolmas toimii kilpahevosena, neljäs ratsastuskoulussa, viides perhehevosena.

iee. Halunroihu 158cm korkean vaaleanraudikon tammaleimassa oli puutteita, ratsuleima oli kohtalainen. Sillä oli hieman alakaulainen kaula, matala, piirteetön säkä, syvä vankka runko, kantava lanne, hyväasentoiset etujalat ja käyrät kintereet. Halunroihun paras askellaji oli sen käynti, jossa se liikkui hyvin selkäänsä käyttäen, pitkin irtonaisin askelin. Ravissakaan ei ollut juuri vikaa, liike oli kenties hieman matalaa, mutta muuten oikein kelpo ravia. Laukka oli heikoin askellaji, nuorena, huonossa lihaskunnossa tamma ei saanut juuri ylläpidettyä sitä ja laukka oli muutenkin etupainoista, takapäähän voimaa ratsastamalla kuitenkin parempaa kuin muutoin. Halunroihu oli luonteeltaan melko epämiellyttävä hevonen, periaatteessa ihan kiltti, mutta kaikkea kyttäävä vilkkusilmä johon ei voinut luottaa sitäkään vähää, kuin hevoseen yleensä. Ratsuna se oli kuitenkin "ihan ookoo", teki, mitä pyydettiin, ei vastustellut, mitä nyt näki mörköjä ja pieniä vihreitä miehiä. Halunroihu kilpaili kenttäratsastuksessa helppoja luokkia melko hyvällä menestyksellä, koulua se kilpaili aina silloin tällöin helppo B -tasolla (helppo A -rata olisi mennyt, mutta omistaja ei koskaan kisannut niitä), vaikka kouluradoilla menestys jäikin heikoksi.
Halunroihu sai aikanaan kaksi varsaa, sen tammavarsa tuli enemmän isäänsä kuin emäänsä ja se myytiin kilpailukäyttöön. Orivarsa sen sijaan oli suorastaan syntymäruuna, hyvärakenteinen ja -liikkeinen kyllä, mutta erittäin karjas ja epämiellyttävä luonteeltaan. Ruunana siitä tuli kuitenkin hyvä parempi harrastehevonen uudelle omistajalleen.

ei. Verijalava oli erinomainen kilparatsu ja jalostushevonen. Suurimerkkinen punaruunikko kasvoi 163-senttiseksi, menestyi jo nuorena jatkaen voittokulkuaan aikuisena. Ainoat karkelot, joissa ruunikko ei sijoittunut välittömästi kärkeen, olivat varsanäyttelyt; Verijalava oli jokseenkin ravurin näköinen. Ryhdikäs, hyvä rotu- ja sukupuolileima mutta tyydyttävä laatutyyppi, lyhyehkö niska, pitkä kaareva kaula, korkea säkä, pitkähkö jyrkähkö lapa, syvä pitkähkö runko, jyrkkä lautanen. Kuivat jalat, etuset sapelihakuiset, takaset pihdissä, erittäin hyvä kaviot. Liikkeet olivat väljät, suorat ja matkaavoittavat, käynti ja ravi melko keskinkertaiset, laukka taas erinomainen.
Ori oli kolmivuotiaana laatuarvostelun kuudes, neli- ja viisivuotiaana neljäs. Kasvattajakilpailun kouluosuudella Verijalava sijoittui taas kuudenneksi, esteosuudella ori taas loisti tullen toiseksi. Ori olikin aina ollut lahjakkaampi esteillä kuin koulussa, vaikka helppo A sujuikin kenttäratsastuksen vaatimusten mukaisesti. Orin ponnistukset olivat vahvat, terävät ja nopeat, hypyt pyöreitä, selän käyttö hieman puutteellista, jalkatekniikka hyvä. Verijalava oli rohkea, taitava estehevonen, joka ei arastellut mitään estetyyppiä. Ruunikko oli muutenkin järkevä kaveri, vähän vahvatahtoinen, mutta käsiteltävissä pahimpinakin nuoruuden uhma-aikoina. Aikuisena orista kasvoi herrasmies, joka kulki nätisti samassa trailerissa tammojen kanssa ja jolla omistajan kouluikäiset lapset opettelivat harrastamaan.
Uransa Verijalava teki kenttäratsuna CIC1-luokissa. Rotunsa kenttämestaruuksiin ruunikko osallistui neljästi (kulta- ja pronssimitali, kaksi neljättä sijaa), minkä lisäksi ori voitti ja sijoittui lukuisissa suomenhevosille rajatuissa sekä avoimissa kenttäkilpailuissa. Hyvät hermot, yhteistyöhalukkuus sekä ylipäätään hyvä asenne työhön tekivät Verijalavasta hyvän kilpahevosen. Kymmenvuotiaana ori kirjattiin R-suunnalle suoraan RKTK-I -palkinnolla.
Jalostuksessa kenttämestaria käytettiin harmillisen vähän sen ravuriemästä johtuen. Verijalavalla on 37 varsaa, jotka perivät isältään etenkin kapasiteettia, mutta myös pitkänmallista runkoa sekä sapelihakuisia (kuitenkin kestäviä) etujalkoja. Ori lopetettiin 24-vuotiaana sen hammaskaluston alkaessa heiketä kovaa vauhtia.

eii. "Erittäin hyvät tyypit ja leimat, ryhdikäs. Pitkä niska, hyvin asettunut kaula, jossa hyvä ylälinja. Korkeahko säkä, vankahko muutoin sopusuhtainen runko, hyvä pyöreä lautanen. Lyhyet etusääret, etujalat kuitenkin hyväasentoiset, takajalat hieman ulkokierteiset. Liikkeet suorat ja väljät, erinomainen yliastunta, kevyt elastinen askel." Veripetos kantakirjattiin R-suunnalle KTK-I -palkinnolla 39 rakennepisteellä liikepisteiden ollessa tasainen, komea rivi yhdeksää. Koeratsastaja kehui herkkää, nöyrää, eteenpäinpyrkivää oria minkä kerkesi, estekokeesta tuli myös komea yhdeksän ("hyvä kapasiteetti ja asenne, pyöreät hypyt, käyttää selkäänsä ja jalkojaan, ponnistuspaikat välillä hakusessa, pelastaa kuitenkin omat sekä ratsastajansa arviointivirheet"). Kaikki varsanäyttelyt ja laatuarvostelut skipannut ori ilmestyi kuusivuotiaana este- ja kouluradoille voittaen ja sijoittuen tasaista tahtia heB-A ja 90-110cm tasolla ennen siirtymistään kenttäratsastukseen pikkuluokkien kautta aina CIC1-radoille.
Tummanpunaruunikko, 165-senttinen Veripetos oli äärettömän rauhallinen, järkevä hevonen, joka toimi kenellä tahansa. Ori ei hätkähtänyt traktoreita, sateenvarjoja tai mielikuvituksellisia johteita. Hyvin työteliäs, itsestään aina kaiken antava ori oli mitä rehellisin luottoratsu niin maastoretkille kuin kilparadoille. Show-näyttelyissä hevonen esiintyi voittajan elkein, ihastutti pitkällä kevyellä ravillaan sekä ryhdillään (vaikkei Veripetos läheskään joka kerta päässyt BIS-kehään). RKTK-I -palkinnon lisäksi ruunikon kirkkaimmat kruunut ovat kolme kenttämestaruusmitalia (kulta, kaksi hopeaa) sekä Jälkeläisvalion arvonimi.
Teräsori eli 32-vuotiaaksi. 87 varsaa jättänyt Veripetos tunnetaan hyvänä ratsuperiyttäjänä; sen jälkeläiset ovat hyväluonteisia, selväpäisiä suoritushevosia, joilla on hyvä kapasiteetti etenkin estepuolelle. Rakennettaan ori periytti heikommin. Veripetoslaiset ovat kuitenkin olleet terveitä, kestäviä käyttöhevosia rakennevikoineenkin.

eie. Rantaveen Taarna ei näyttänyt ratsulta, vaikka olikin ihan pätevä tamma. Matalasukkainen, 155-senttinen vaaleanrautias suomineito kisasi aluetasolla koulua, esteitä ja kenttää (heA/100cm/helppo) menestyen etenkin este- ja kenttäradoilla; kouluradoilla noottia tuli kokoamisesta sekä vaatimattomasta ravista. Hypätä Taarna osasi senkin edestä, ja omistajansa harmittelee edelleen, ettei raudikon kapasiteetti yltänyt pidemmälle. Käynti ja ravi tosiaan olivat vähän matalat ja lyhtyaskeliset, ajoittain kiireelliset, laukka taas oli enemmän ylämäkeen rakentunutta, elastista ja pidempiaskelista. Hyppytekniikka oli lähes moitteeton ponnistuksesta jalkatekniikkaan ja kaikkeen siltä väliltä, eikä kukaan muista Taarnan koskaan pudottaneen ensimmäistäkään puomia.
Kaikkine vikoineenkin ryhdikäs, ilmeikäspäinen Taarna oli sievä; kevyehkö hyvin liittynyt kaareva kaula, pitkähköt jyrkähköt lavat, pitkä pyöreä runko, pitkä jyrkähkö lautanen, suppuvarpaiset etuset, käyrähköt kintereet ja vennohkot vuohiset. Luonteeltaan raudikko peilasi molempia vanhempiaan hieman epäkiitollisena yhdistelmänä. Kaiken mennessä Taarnan mielen mukaan se oli valloittava, hyväntuulinen ja helposti käsiteltävä hevonen, näennäinen "kaikki käy" -tyyppi, joka rakasti työntekoa ja esiintymistä. Emän kipakkuus näkyi, kun pieninkin asia meni toisin kuin Taarna oli ajatellut; se osasi luimia, näykkiä, jyrätä, pukitella, purra kuolaimeen kiinni ja olla muutenkin kamala. Ratsuna siinä oli sopivasti herkkyyttä, rohkeutta ja työmotivaatiota, kunhan ne työt sattuivat olemaan tammalle mieluisia.
Niin vain tamma kirjattiin R-suunnalle KTK-III -palkinnolla. Hyvät orivalinnat (sekä varmasti Taarnan oman isän vaikutus) tekivät paljon; raudikon neljä varsaa ovat kaikki vakavasti otettavia kilparatsuja, joiden rakenne ja liikkeet ovat emää paremmat. Hyppykykyään Taarna periytti vahvasti, luonnetta hieman vaihtelevasti. Tamma lopetettiin suolistovikojen vuoksi 21-vuotiaana.

ee. Nokinuoraa ei juuri Suomessa nähty, sillä tamma muutti jo vuosikkaana Ruotsiin omistajansa mukana. Kaikki suomenhevosten näyttelyt ja laatuarvostelut jäivät välistä. Ruotsin hevospiirit saivat ihastella nuorten hevosten este- ja koululuokissa tavattoman kevyesti, helpon ja vaivattoman näköisesti liikkuvaa suomenhevosta, jonka askelpituus oli suorastaan naurettavan hyvä. Punarautias, 157cm korkea piirtopää osoittautui geeniEurojackpotvoittajaksi kaikilla osa-alueilla; Nokinuora tuntui perineen ainoastaan sukunsa hyviä ominaisuuksia. Liikkeidenkin ainoa huono puoli oli vasemman etusen pieni melominen kovassa ravivauhdissa. Hyppytekniikassa sen sijaan ei ollut moittimista; nopea, varma ponnistus, pyöreä tasapainoinen nopea hyppy, nopea ja hyvä jalkatekniikka, tamma käytti kaulaansa ja selkäänsä kuten pitikin. Iän myötä kouluradat jäivät ja Nokinuora siirtyi 110-110cm esteille sekä helppo/CCI1-kenttäluokkiin tuoden joka ikisistä kisoista ruusukkeen kotiin, yleensä sijoilta 1-3. Tamma olikin tasollaan yksi Ruotsin menestyneimpiä hevosia.
Omanarvontuntoinen, hieman jäyhä ja huumorintajuton "jo nuorena vanhaksi rouvaksi muuttunut" raudikko vaati käsittelijöiltään ripeää, asiallista toimintaa sekä ratsastajiltaan armeijamaista ryhtiä ilman kovaa kättä tai mitään sellaista. Oman arvonsa tunteva hevonen oli kyllä asiallinen, helppo käsitellä sekä äärettömän yhteistyöhaluinen, työteliäs ratsu, joka rakasti kilpailemista eikä antanut maitohappojen tai minkään muunkaan seistä voittonsa tiellä. 14-vuotiaana Suomeen siitosliisinkiin tullut tamma kantakirjattiin saman tien RKTK-I -palkinnolla tuomariston todetessa rakenteesta seuraavaa; "Ryhdikäs, hyvät tyypit ja leimat. Ilmeikäs pää, leveähkö kaareva kaula, piirteetön säkä, loivat lavat, pitkähkö lihaksikas pyöreä runko, pyöreä lautanen. Kuivat, hyvin kestäneet jalat. Etuset hyväasentoiset, käyrähköt kintereet, vennohkot vuohiset."
Ennen Ruotsiin paluuta Nokinuora teki kolme varsaa. Tamma periytti vahvasti hyvälle kilpa- ja työhevoselle sopivaa luonnetta, vikoineenkin hyvää ja kestävää rakennetta sekä kapasiteettia etenkin esteille. Nokinuora onkin äärettömän haluttu nimi ratsusuomenhevosen sukutaulussa. Tamma lopetettiin hammas- ja vatsavaivojen vuoksi 25-vuotiaana.

eei. Vaaleanruunikko, 161cm korkea komistus Nokihiisi oli hieno, ratsutyyppinen suomenhevonen. Sillä oli hyvä ryhti, leveä kaula, pyöreä runko, piirteetön säkä ja loiva lautanen. Orilla oli hyväasentoiset jalat, joskin etusissa vennohkot vuohiset. Etujalkojen liikkeet olivat käynnissä suorat, takajalkojen aavistuksen verran länkisääriset. Käynnissä oli kuitenkin hyvä yliastunta ja ori käytti selkäänsä hyvin. Ravissa se meloi jonkin verran etusillaan, mutta ravi oli erittäin lennokas ja ori työnsi hyvin takaa. Sen paras askellaji kaikesta huolimatta oli laukka, sillä Nokihiisi laukkasi erittäin hyvin, ilmavasti, kolmitahtisesti ja joustavasti. Nokihiiden hyppytekniikka oli myös hyvä: se ponnisti terävästi ja nosti etenkin etusensa nopeasti, selän käyttö oli hyvä, mutta ori olisi saanut avata takaa hieman paremmin. Joka tapauksessa Nokihiisi hyppäsi 110cm ratoja, joskin treenissä sillä tehtiin säännöllisesti myös 120cm ratatehtäviä hyvällä menestyksellä. Koulutustasoltaan ori oli helppo A -tasoinen, mutta se kilpaili pääasiassa kenttäratsastuksessa. Toisinaan orilla kilpailtiin esteratsastuksessa, yleensä muutama rata per kisakaudella. Kenttää se kuitenkin kilpaili CIC1-tasolla ja varsin hyvällä menestyksellä. Luonteeltaan Nokihiisi oli erittäin palveleva ja nöyrä, mutta siinä oli sopivassa määrin tulista omanarvontuntoa kilpahevoselle - ori kyllä teki nöyrästi kaiken pyydetyn, mutta ei sietänyt yhtään epäjohdonmukaista tai epäreilua kohtelua. Ori kantakirjattiin aikanaan R-suunnalle ensimmäisellä palkinnolla.
Nokihiisi oli tarjolla jalostukseen erittäin rajoitetusti ja se sai vain kahdeksan varsaa. Kaikki kuitenkin olivat varsin päteviä suoritushevosia: hyvärakenteisia, hyväliikkeisiä ja hyvähyppyisiä. Erityisesti Nokihiiden tammavarsat olivat haluttua tavaraa markkinoilla, vaikka myös orivarsat suorittivat erinomaisesti. Nokihiisi kuoli jo 17-vuotiaana suolenkiertymään.

eee. Alun perin ravuriksi syntynyt tummanrautias Stilettiviiva (156cm) oli ratsuna tyydyttäväntyyppinen, mutta sillä oli hyvä tammaleima. Sillä oli kaareva lyhyehkö kaula, jyrkkä lapa, korkea säkä, pitkä avo runko ja kantava lanne. Etujalat olivat muuten hyväasentoiset lukuunottamatta sivuttaissiirtymää, takajalat olivat pihdissä. Etujalkojen liikkeet olivat käynnissä hieman kerivät, käynti oli hieman matalaa, mutta irtonaista ja yliastunta oli hyvä, Stilettiviiva ainakin käveli oikein tarmokkaasti. Ravissa se keri edelleen etusillaan jonkin verran, takajalkojen liikkeet olivat suorat. Ravi oli huomattavasti korkea-askelisempaa kuin käynti, mutta ei mitenkään korostetusti. Stilettiviivalla oli hyvä, kolmitahtinen laukka, mikä saattoi olla tietenkin osasyynä siihen, ettei tammasta koskaan tullut ravuria. Se, ja se, että Stilettiviiva oli erittäin laukkaherkkä kovissa vauhdeissa. Muutaman epäonnistuneen opetuslähdön jälkeen tamma laitettiin myyntiin ja se päätyi hevosvälittäjälle, siitä ratsuttajalle ja siitä kenttäratsastajalle. Tamma hyppäsi hyvin, mutta nosteli jalkojaan hieman laiskasti ja saattoi kolautella esteisiin enemmän kuin olisi ollut aivan suotavaa. Metrin radat ja helppo A kuitenkin sujuivat kenttäratsastuksessa vaaditulla tasolla, vaikka Stilettiviiva oli hieman vaatimattomampaa kastia erityisesti kouluradalla. Maastoesteillä tamma nosteli myös jalkojaan hieman paremmin, eikä se juuri kolautellut niitä kiinteisiin esteisiin. Stilettiviiva oli luonteeltaan kiltti, mutta hieman pullava: se ei nähnyt juuri ylimääräistä vaivaa elämässään, mutta ei se kyllä alisuorittanutkaan silloin, kun siltä jotain pyydettiin. Tamma kantakirjattiin toisella palkinnolla R-suunnalle ja se jäi kilpauraltaan pois hankosidevamman vuoksi.
Hankositeen kuntouduttua Stilettiviiva siirtyi siitoskäyttöön. Se teki kuusi varsaa ja periytti näille erityisesti kaunista laukkaansa. Orista riippui paljon, minkä rakenteisia tai luontoisia varsoista tuli. Stilettiviiva opetti niille kaikille kuitenkin hötkyilemättömän suhtautumisensa elämään ja vaikka varsoista tuli selkeästi suoritushevosia, niissä ei ollut hermostuneita tai lyhytpinnaisia yksilöitä. Raudikko lopetettiin hammasongelmian vuoksi 24-vuotiaana.