Veripihka VH16-018-1227

i. Verijalava oli erinomainen kilparatsu ja jalostushevonen. Suurimerkkinen punaruunikko kasvoi 163-senttiseksi, menestyi jo nuorena jatkaen voittokulkuaan aikuisena. Ainoat karkelot, joissa ruunikko ei sijoittunut välittömästi kärkeen, olivat varsanäyttelyt; Verijalava oli jokseenkin ravurin näköinen. Ryhdikäs, hyvä rotu- ja sukupuolileima mutta tyydyttävä laatutyyppi, lyhyehkö niska, pitkä kaareva kaula, korkea säkä, pitkähkö jyrkähkö lapa, syvä pitkähkö runko, jyrkkä lautanen. Kuivat jalat, etuset sapelihakuiset, takaset pihdissä, erittäin hyvä kaviot. Liikkeet olivat väljät, suorat ja matkaavoittavat, käynti ja ravi melko keskinkertaiset, laukka taas erinomainen.
Ori oli kolmivuotiaana laatuarvostelun kuudes, neli- ja viisivuotiaana neljäs. Kasvattajakilpailun kouluosuudella Verijalava sijoittui taas kuudenneksi, esteosuudella ori taas loisti tullen toiseksi. Ori olikin aina ollut lahjakkaampi esteillä kuin koulussa, vaikka helppo A sujuikin kenttäratsastuksen vaatimusten mukaisesti. Orin ponnistukset olivat vahvat, terävät ja nopeat, hypyt pyöreitä, selän käyttö hieman puutteellista, jalkatekniikka hyvä. Verijalava oli rohkea, taitava estehevonen, joka ei arastellut mitään estetyyppiä. Ruunikko oli muutenkin järkevä kaveri, vähän vahvatahtoinen, mutta käsiteltävissä pahimpinakin nuoruuden uhma-aikoina. Aikuisena orista kasvoi herrasmies, joka kulki nätisti samassa trailerissa tammojen kanssa ja jolla omistajan kouluikäiset lapset opettelivat harrastamaan.
Uransa Verijalava teki kenttäratsuna CIC1-luokissa. Rotunsa kenttämestaruuksiin ruunikko osallistui neljästi (kulta- ja pronssimitali, kaksi neljättä sijaa), minkä lisäksi ori voitti ja sijoittui lukuisissa suomenhevosille rajatuissa sekä avoimissa kenttäkilpailuissa. Hyvät hermot, yhteistyöhalukkuus sekä ylipäätään hyvä asenne työhön tekivät Verijalavasta hyvän kilpahevosen. Kymmenvuotiaana ori kirjattiin R-suunnalle suoraan RKTK-I -palkinnolla.
Jalostuksessa kenttämestaria käytettiin harmillisen vähän sen ravuriemästä johtuen. Verijalavalla on 37 varsaa, jotka perivät isältään etenkin kapasiteettia, mutta myös pitkänmallista runkoa sekä sapelihakuisia (kuitenkin kestäviä) etujalkoja. Ori lopetettiin 24-vuotiaana sen hammaskaluston alkaessa heiketä kovaa vauhtia.

ii. "Erittäin hyvät tyypit ja leimat, ryhdikäs. Pitkä niska, hyvin asettunut kaula, jossa hyvä ylälinja. Korkeahko säkä, vankahko muutoin sopusuhtainen runko, hyvä pyöreä lautanen. Lyhyet etusääret, etujalat kuitenkin hyväasentoiset, takajalat hieman ulkokierteiset. Liikkeet suorat ja väljät, erinomainen yliastunta, kevyt elastinen askel." Veripetos kantakirjattiin R-suunnalle KTK-I -palkinnolla 39 rakennepisteellä liikepisteiden ollessa tasainen, komea rivi yhdeksää. Koeratsastaja kehui herkkää, nöyrää, eteenpäinpyrkivää oria minkä kerkesi, estekokeesta tuli myös komea yhdeksän ("hyvä kapasiteetti ja asenne, pyöreät hypyt, käyttää selkäänsä ja jalkojaan, ponnistuspaikat välillä hakusessa, pelastaa kuitenkin omat sekä ratsastajansa arviointivirheet"). Kaikki varsanäyttelyt ja laatuarvostelut skipannut ori ilmestyi kuusivuotiaana este- ja kouluradoille voittaen ja sijoittuen tasaista tahtia heB-A ja 90-110cm tasolla ennen siirtymistään kenttäratsastukseen pikkuluokkien kautta aina CIC1-radoille.
Tummanpunaruunikko, 165-senttinen Veripetos oli äärettömän rauhallinen, järkevä hevonen, joka toimi kenellä tahansa. Ori ei hätkähtänyt traktoreita, sateenvarjoja tai mielikuvituksellisia johteita. Hyvin työteliäs, itsestään aina kaiken antava ori oli mitä rehellisin luottoratsu niin maastoretkille kuin kilparadoille. Show-näyttelyissä hevonen esiintyi voittajan elkein, ihastutti pitkällä kevyellä ravillaan sekä ryhdillään (vaikkei Veripetos läheskään joka kerta päässyt BIS-kehään). RKTK-I -palkinnon lisäksi ruunikon kirkkaimmat kruunut ovat kolme kenttämestaruusmitalia (kulta, kaksi hopeaa) sekä Jälkeläisvalion arvonimi.
Teräsori eli 32-vuotiaaksi. 87 varsaa jättänyt Veripetos tunnetaan hyvänä ratsuperiyttäjänä; sen jälkeläiset ovat hyväluonteisia, selväpäisiä suoritushevosia, joilla on hyvä kapasiteetti etenkin estepuolelle. Rakennettaan ori periytti heikommin. Veripetoslaiset ovat kuitenkin olleet terveitä, kestäviä käyttöhevosia rakennevikoineenkin.

iii. Kaksinkertainen koulumestari, kaikkien hevoslehtien kansiin ja julisteisiin päässyt Petturinpolkka ihastutti runsailla jouhillaan sekä suurella läsillään, jonka kruunasivat herasilmät. 166cm korkea uljas musta haki jo varsanäyttelyistä tasaista ykköspalkintoa, joka iän myötä vaihtui laatuarvosteluiden lupaavimman kouluhevosen titteliin sekä kasvattajakilpailun kouluosion voittoon. 41 rakennepisteellä RKTK-I -palkittu ori sai mukavat sanalliset arvostelut rakenteestaan; erittäin hyvät tyypit ja leimat, ryhdikäs. Pitkä niska, lihaksikas pitkä hyvin asettunut kaula, loiva lapa, hyvä satulansija, kevyt pyöreä avo runko, lyhyehkö lautanen. Hyväasentoiset jalat, joskin lyhyet sääret. Ori kantoi itsensä hyvin, sen askeleet olivat pyöreät, rytmitkäät, elastiset ja ylämäkeen rakentuneet, eikä Petturinpolkka ollut nähnytkään etupainoista. Ori kilpaili vuosikaudet vaB-A -radoilla voittaen tai sijoittuen käytännössä jokaisessa kilpailussa, johon osallistui. Hyppääjänä hevonen oli keskinkertainen. 113 varsaa, joihin mahtuu lukuisia laatuarvostelumenestyjiä, kantakirjahevosia sekä toki harrasteratsuja, toivat Petturinpolkalle Jälkeläisvalion arvonimen. Ori periytti niin hyviä liikkeitä kuin rakennetta, sekä hyvää luonnetta; ori oli järkevä, tyyni ja työteliäs, rehellinen ja nöyrä. Petturinpolkka kuoli 27-vuotiaana.

iie. Veritikka teki uransa ratsastuskoulussa. 158cm korkea, tummanpunarautias sukkajalkainen tamma liikkui melko tavanomaisin liikkein (suht suorat ja kohtalaisen väljät liikkeet, riittävä yliastunta, hyvä tahti ja pyöreys), mutta hyppäsi erittäin hyvin. Erittäin hyvä jalkatekniikka, hyvä kaulan ja selän käyttö, rohkea, erittäin hyvä kapasiteetti. Helppo B -koulutunneilla puksutteleva tamma hyppäsi "vaikka taloja", niinkin hyvin, että ratsastuksenopettaja sekä edistyneimmät oppilaat kilpailivat Veritikalla aina 120cm radoilla asti – melkoisen hyvällä menestyksellä. Kiltti, joskin vähän hömelö ja seurallinen tamma tuntui pohkeenväistössä kompastuvan jalkoihinsa, vaikka esteradoilla raudikko kääntyi vaikka kolikon päällä eikä teknisinkään rata ollut liian hankala. Veritikkaa ei kantakirjattu, mutta match show’t ja show-näyttelyt tulivat tutuiksi. Hyvät tyypit, ilmeikäs pää, kevyt lyhyehkö kaula, korkea säkä, vankahko runko, sapelihakuiset etuset, hieman käyrät kintereet – tamma oli melko tavanomainen suomenhevonen. Rakastettu tuntiratsu ja menestynyt estehevonen pääsi viettämään eläkepäiviään yhden oppilaan luo, ja tammalla teetettiin myös kolme varsaa. Veritikan jälkeläiset ovat kaikki äärettömän hyviä, lahjakkaita esteratsuja, muut ominaisuudet periytyivät hyvin vahvasti isäorien suvuista. Veritikka kuoli 25-vuotiaana.

ie. Rantaveen Taarna ei näyttänyt ratsulta, vaikka olikin ihan pätevä tamma. Matalasukkainen, 155-senttinen vaaleanrautias suomineito kisasi aluetasolla koulua, esteitä ja kenttää (heA/100cm/helppo) menestyen etenkin este- ja kenttäradoilla; kouluradoilla noottia tuli kokoamisesta sekä vaatimattomasta ravista. Hypätä Taarna osasi senkin edestä, ja omistajansa harmittelee edelleen, ettei raudikon kapasiteetti yltänyt pidemmälle. Käynti ja ravi tosiaan olivat vähän matalat ja lyhtyaskeliset, ajoittain kiireelliset, laukka taas oli enemmän ylämäkeen rakentunutta, elastista ja pidempiaskelista. Hyppytekniikka oli lähes moitteeton ponnistuksesta jalkatekniikkaan ja kaikkeen siltä väliltä, eikä kukaan muista Taarnan koskaan pudottaneen ensimmäistäkään puomia.
Kaikkine vikoineenkin ryhdikäs, ilmeikäspäinen Taarna oli sievä; kevyehkö hyvin liittynyt kaareva kaula, pitkähköt jyrkähköt lavat, pitkä pyöreä runko, pitkä jyrkähkö lautanen, suppuvarpaiset etuset, käyrähköt kintereet ja vennohkot vuohiset. Luonteeltaan raudikko peilasi molempia vanhempiaan hieman epäkiitollisena yhdistelmänä. Kaiken mennessä Taarnan mielen mukaan se oli valloittava, hyväntuulinen ja helposti käsiteltävä hevonen, näennäinen "kaikki käy" -tyyppi, joka rakasti työntekoa ja esiintymistä. Emän kipakkuus näkyi, kun pieninkin asia meni toisin kuin Taarna oli ajatellut; se osasi luimia, näykkiä, jyrätä, pukitella, purra kuolaimeen kiinni ja olla muutenkin kamala. Ratsuna siinä oli sopivasti herkkyyttä, rohkeutta ja työmotivaatiota, kunhan ne työt sattuivat olemaan tammalle mieluisia.
Niin vain tamma kirjattiin R-suunnalle KTK-III -palkinnolla. Hyvät orivalinnat (sekä varmasti Taarnan oman isän vaikutus) tekivät paljon; raudikon neljä varsaa ovat kaikki vakavasti otettavia kilparatsuja, joiden rakenne ja liikkeet ovat emää paremmat. Hyppykykyään Taarna periytti vahvasti, luonnetta hieman vaihtelevasti. Tamma lopetettiin suolistovikojen vuoksi 21-vuotiaana.

iei. "Rautias, 156cm. Hyvät tyypit ja leimat, ryhdikäs. Hyvin asettunut kaareva kaula, selvä säkä, pyöreä pitkähkö runko. Hyvät lavat, pyöreä lautanen. Järeät, hyväasentoiset jalat. Rohkea hyppääjä, hieman hidas jalkatekniikka, muuten hyvä tekniikka. Suorat, väljät, tahdikkaat liikkeet, kantaa hyvin." Taivahalla Tummalla sai 40 rakennepistettä, hyvät estekoepisteet sekä erinomaiset koulukoepisteet. RKTK-I -palkittu ori oli aikaisemmin vakuuttanut kilparadoilla (heA-vaB koulua, 80-100cm esteet, jokunen noviisi valjakkoluokka). Varsanäyttelyt ja laatuarvostelut olivat jääneet välistä, sillä ori oli elellyt pihankaunistuksena viisivuotiaaksi. Kävi melkoinen tuuri, että se päätyi huonosta myynti-ilmoituksesta huolimatta tavoitteellisen suomenhevoskasvattajan talliin. Rauhallinen järkevä, äärettömän lempeä ja miellyttämisenhaluinen raudikko teki pitkän, menestyksekkään kilpauran lähinnä koulupuolella. Herrasmies oli helppo, mutkaton hevonen kaikissa tilanteissa, nöyrä ja miellyttävä ratsastaa, eteenpäinpyrkivä. Pikku tuhkimotarina jatkui, kun Taivahalla Tummalla aloitti jalostusorin uransa. Alun pienet ikäluokat vakuuttivat näyttelyissä ja laatuarvosteluissa, ja lopulta hyviä jalka-asentoja, kaunista kaulaa, hyviä liikkeitä sekä miellyttävää luonnetta periyttänyt ori sai paitsi suosiota ja tammoja, myös Jälkeläisvalion arvonimen. Ori kuoli korkeassa 31 vuoden iässä.

iee. Ravisuvustaan huolimatta Rantaveen Kaisla teki elämäntyönsä ratsuna. Tamma oli 153 senttiä vaaleanrautiasta sievyyttä, kaikkine vikoineenkin; erittäin kaunis pää, hyvin asettunut kaareva kaula, pitkähköt jyrkähköt lavat, pitkä pyöreä runko, pitkä lautanen, hieman supussa olevat etuset, hyvät takaset, pitkähköt vennohkot vuohiset. Askeleet olivat todella pitkät, elastiset ja joustavat, mutta kokoaminen oli hieman hankalaa. Rantaveen Kaisla ei ollut mikään kisaratsu, vaan harrastehevonen, jolla silloin tällöin käytiin jotkin tallikisat. Koulupuolen osaaminen tyssäsi helppoon B:hen, esteillä tamma oli paljon lahjakkaampi; kapasiteettia 110cm radoille, esteälyä, erittäin hyvä jalkatekniikka, tasapaino ja nopeat, vahvat ponnistukset. Tamma oli hieman kipakka, herkästi nokkiinsa ottava tapaus, joka kuumui helposti eikä tasan tehnyt töitä, ellei sitä huvittanut. Hieman oikukas hevonen ei pukitteluineen ja muine vinkeineen ollut ideaali harrastehevonen, mutta omistaja piti tammastaan ja teetti tuittupäällään vielä kaksi varsaa. Kaislan luonne periytyi (joskin vähän laimeampana) melko vahvasti, samaten esteäly ja -kyky. Molemmilla varsoilla on myös suput etuset sekä pitkä, pyöreä runko, muut ominaisuudet tulivat enemmän isäoreilta. Kaisla eli 28-vuotiaaksi.

e. Nokinuoraa ei juuri Suomessa nähty, sillä tamma muutti jo vuosikkaana Ruotsiin omistajansa mukana. Kaikki suomenhevosten näyttelyt ja laatuarvostelut jäivät välistä. Ruotsin hevospiirit saivat ihastella nuorten hevosten este- ja koululuokissa tavattoman kevyesti, helpon ja vaivattoman näköisesti liikkuvaa suomenhevosta, jonka askelpituus oli suorastaan naurettavan hyvä. Punarautias, 157cm korkea piirtopää osoittautui geeniEurojackpotvoittajaksi kaikilla osa-alueilla; Nokinuora tuntui perineen ainoastaan sukunsa hyviä ominaisuuksia. Liikkeidenkin ainoa huono puoli oli vasemman etusen pieni melominen kovassa ravivauhdissa. Hyppytekniikassa sen sijaan ei ollut moittimista; nopea, varma ponnistus, pyöreä tasapainoinen nopea hyppy, nopea ja hyvä jalkatekniikka, tamma käytti kaulaansa ja selkäänsä kuten pitikin. Iän myötä kouluradat jäivät ja Nokinuora siirtyi 110-110cm esteille sekä helppo/CCI1-kenttäluokkiin tuoden joka ikisistä kisoista ruusukkeen kotiin, yleensä sijoilta 1-3. Tamma olikin tasollaan yksi Ruotsin menestyneimpiä hevosia.
Omanarvontuntoinen, hieman jäyhä ja huumorintajuton "jo nuorena vanhaksi rouvaksi muuttunut" raudikko vaati käsittelijöiltään ripeää, asiallista toimintaa sekä ratsastajiltaan armeijamaista ryhtiä ilman kovaa kättä tai mitään sellaista. Oman arvonsa tunteva hevonen oli kyllä asiallinen, helppo käsitellä sekä äärettömän yhteistyöhaluinen, työteliäs ratsu, joka rakasti kilpailemista eikä antanut maitohappojen tai minkään muunkaan seistä voittonsa tiellä. 14-vuotiaana Suomeen siitosliisinkiin tullut tamma kantakirjattiin saman tien RKTK-I -palkinnolla tuomariston todetessa rakenteesta seuraavaa; "Ryhdikäs, hyvät tyypit ja leimat. Ilmeikäs pää, leveähkö kaareva kaula, piirteetön säkä, loivat lavat, pitkähkö lihaksikas pyöreä runko, pyöreä lautanen. Kuivat, hyvin kestäneet jalat. Etuset hyväasentoiset, käyrähköt kintereet, vennohkot vuohiset."
Ennen Ruotsiin paluuta Nokinuora teki kolme varsaa. Tamma periytti vahvasti hyvälle kilpa- ja työhevoselle sopivaa luonnetta, vikoineenkin hyvää ja kestävää rakennetta sekä kapasiteettia etenkin esteille. Nokinuora onkin äärettömän haluttu nimi ratsusuomenhevosen sukutaulussa. Tamma lopetettiin hammas- ja vatsavaivojen vuoksi 25-vuotiaana.

ei. Vaaleanruunikko, 161cm korkea komistus Nokihiisi oli hieno, ratsutyyppinen suomenhevonen. Sillä oli hyvä ryhti, leveä kaula, pyöreä runko, piirteetön säkä ja loiva lautanen. Orilla oli hyväasentoiset jalat, joskin etusissa vennohkot vuohiset. Etujalkojen liikkeet olivat käynnissä suorat, takajalkojen aavistuksen verran länkisääriset. Käynnissä oli kuitenkin hyvä yliastunta ja ori käytti selkäänsä hyvin. Ravissa se meloi jonkin verran etusillaan, mutta ravi oli erittäin lennokas ja ori työnsi hyvin takaa. Sen paras askellaji kaikesta huolimatta oli laukka, sillä Nokihiisi laukkasi erittäin hyvin, ilmavasti, kolmitahtisesti ja joustavasti. Nokihiiden hyppytekniikka oli myös hyvä: se ponnisti terävästi ja nosti etenkin etusensa nopeasti, selän käyttö oli hyvä, mutta ori olisi saanut avata takaa hieman paremmin. Joka tapauksessa Nokihiisi hyppäsi 110cm ratoja, joskin treenissä sillä tehtiin säännöllisesti myös 120cm ratatehtäviä hyvällä menestyksellä. Koulutustasoltaan ori oli helppo A -tasoinen, mutta se kilpaili pääasiassa kenttäratsastuksessa. Toisinaan orilla kilpailtiin esteratsastuksessa, yleensä muutama rata per kisakaudella. Kenttää se kuitenkin kilpaili CIC1-tasolla ja varsin hyvällä menestyksellä. Luonteeltaan Nokihiisi oli erittäin palveleva ja nöyrä, mutta siinä oli sopivassa määrin tulista omanarvontuntoa kilpahevoselle - ori kyllä teki nöyrästi kaiken pyydetyn, mutta ei sietänyt yhtään epäjohdonmukaista tai epäreilua kohtelua. Ori kantakirjattiin aikanaan R-suunnalle ensimmäisellä palkinnolla.
Nokihiisi oli tarjolla jalostukseen erittäin rajoitetusti ja se sai vain kahdeksan varsaa. Kaikki kuitenkin olivat varsin päteviä suoritushevosia: hyvärakenteisia, hyväliikkeisiä ja hyvähyppyisiä. Erityisesti Nokihiiden tammavarsat olivat haluttua tavaraa markkinoilla, vaikka myös orivarsat suorittivat erinomaisesti. Nokihiisi kuoli jo 17-vuotiaana suolenkiertymään.

eii. Nokihuitti oli yksinkertaisen upea hevonen, monen lehden kansikuvaori, printtituotteiden vakiokasvo ja hevoskärpäsen puremien haaveratsu. 163cm korkea, hiilenmusta ori oli tavattoman ryhdikäs hevonen, jolla oli erittäin hyvät tyypit ja leimat, hyvin asettunut kaareva kaula, piirteetön säkä, sopusuhtainen lihaksikas runko ja pyöreä lautanen sekä kuivat, erittäin hyväasentoiset jalat. Karismaattinen ori liikkui kevyin, tahdikkain ja elastisin liikkein käyttäen selkäänsä hyvin. Hyvä yliastunta joka askellajissa, ei juurikaan etupainoisuutta; Nokihuitti sai helposti anteeksi käynnissä näkyvän takasten länkisäärisyyden sekä etusten hienoisen melomisen ravissa. Musta suomenhevonen kisasi muutenkin esteitä ja kenttää 110-120cm/CIC1-radoilla. Nuoruutensa ori oli viettänyt käytännössä pihankoristeena ilmestyen "ihmisten ilmoille" vasta kahdeksanvuotiaana. Ori teki todella vakuuttavan kilpauran voittaen ja sijoittuen lukuisia kertoja; kahdesti rotunsa kenttämestariksi ja kerran estemestaruushopealle. Ori oli hyväkäytöksinen herrasmies, vähän armeijakurinen järjestyksenrakastaja, joka ei perustanut halailuista ja veti herneen nenäänsä huonosta ratsastuksesta. Siististi ratsastavan ihmisen alla hevonen oli rohkea, työteliäs ja yhteistyöhaluinen, eteenpäinpyrkivä ratsu, joka ei arastellut mitään ja joka osasi ratkaista esteongelmia itsekseenkin. Nokihuitti oli varma, rohkea hyppääjä, joskin hyppytekniikka oli vain perushyvä. RKTK-I -palkittu ori on myös Jälkeläisvalio, eikä ihme; se periytti varsoilleen niin kapasiteettia kuin kisahevoselle sopivaa luonnetta ja ratsastettavuutta. Ori kuoli vasta 34-vuotiaana.

eie. Tähtipäinen, vaaleanrautias Niittyhilja (157cm) on yksi hienoliikkeisimpiä hevosia, jotka eivät koskaan kilpailleet. Nuorena tamma menestyi laatuarvosteluissa sijoittuen joka vuonna kymmenen kärkeen, kasvattajakisan kouluosuudella raudikko sijoittui viidenneksi. Erittäin hyväliikkeinen, kevyin, helpoin ja tahdikkain askelin tanssahdellut Niittyhilja päätyi kuitenkin muutaman mutkan kautta ratsastuskoululle, jossa se teki koko työuransa osallistuen vain tallikisoihin. Tammasta otettiin sentään sen täysi kapasiteetti (vaativa B/100cm) irti koulutuksen ja valmennusten avulla, ja lauhkea, työteliäs tähtipää teki monipuolisesti tunteja aloittelijaryhmistä edistyneiden valmennuskeskeisiin koulutunteihin. Ryhdikäs, suurilinjainen tamma kirjattiin ratsusuunnalle KTK-III -palkinnolla. Rakenteesta todettiin "leveähkösti liittynyt kaareva kaula, hyvät lavat, pitkä matala säkä, hyvä satulansija, kantava lanne, hyvä lautanen. Kuivat jalat, etujalat hajavarpaiset, käyrähköt kintereet, ej vennohkot vuohiset.", liikkeitä ja luonnetta kehuttiin sanoin ja 8-10 numeroasteikolla. Niittyhilja oli hyvin kärsivällinen, seurallinen, lempeä tamma, nöyrä ja työteliäs sekä anteeksiantavainen ratsastajansa virheille. Rohkea hyppääjä, hyvä hyppytekniikka. Työuransa jälkeen raudikko teki kaksi varsaa, joille tamma periytti niin ryhtiään kuin kapasiteettiaan sekö pääsääntöisesti hyvää luonnettaan. Valitettavasti tamman äärettömän hyvät liikkeet eivät periytyneet. Hyvistä varsoistaan huolimatta Niittyhiljaa ei pidetä erityisen onnistuneena periyttäjänä; se teki molemmat varsansa hyvien periyttäjäorien kanssa. Tamma lopetettiin vanhuuden vaivojen vuoksi 26-vuotiaana.

ee. Alun perin ravuriksi syntynyt tummanrautias Stilettiviiva (156cm) oli ratsuna tyydyttäväntyyppinen, mutta sillä oli hyvä tammaleima. Sillä oli kaareva lyhyehkö kaula, jyrkkä lapa, korkea säkä, pitkä avo runko ja kantava lanne. Etujalat olivat muuten hyväasentoiset lukuunottamatta sivuttaissiirtymää, takajalat olivat pihdissä. Etujalkojen liikkeet olivat käynnissä hieman kerivät, käynti oli hieman matalaa, mutta irtonaista ja yliastunta oli hyvä, Stilettiviiva ainakin käveli oikein tarmokkaasti. Ravissa se keri edelleen etusillaan jonkin verran, takajalkojen liikkeet olivat suorat. Ravi oli huomattavasti korkea-askelisempaa kuin käynti, mutta ei mitenkään korostetusti. Stilettiviivalla oli hyvä, kolmitahtinen laukka, mikä saattoi olla tietenkin osasyynä siihen, ettei tammasta koskaan tullut ravuria. Se, ja se, että Stilettiviiva oli erittäin laukkaherkkä kovissa vauhdeissa. Muutaman epäonnistuneen opetuslähdön jälkeen tamma laitettiin myyntiin ja se päätyi hevosvälittäjälle, siitä ratsuttajalle ja siitä kenttäratsastajalle. Tamma hyppäsi hyvin, mutta nosteli jalkojaan hieman laiskasti ja saattoi kolautella esteisiin enemmän kuin olisi ollut aivan suotavaa. Metrin radat ja helppo A kuitenkin sujuivat kenttäratsastuksessa vaaditulla tasolla, vaikka Stilettiviiva oli hieman vaatimattomampaa kastia erityisesti kouluradalla. Maastoesteillä tamma nosteli myös jalkojaan hieman paremmin, eikä se juuri kolautellut niitä kiinteisiin esteisiin. Stilettiviiva oli luonteeltaan kiltti, mutta hieman pullava: se ei nähnyt juuri ylimääräistä vaivaa elämässään, mutta ei se kyllä alisuorittanutkaan silloin, kun siltä jotain pyydettiin. Tamma kantakirjattiin toisella palkinnolla R-suunnalle ja se jäi kilpauraltaan pois hankosidevamman vuoksi.
Hankositeen kuntouduttua Stilettiviiva siirtyi siitoskäyttöön. Se teki kuusi varsaa ja periytti näille erityisesti kaunista laukkaansa. Orista riippui paljon, minkä rakenteisia tai luontoisia varsoista tuli. Stilettiviiva opetti niille kaikille kuitenkin hötkyilemättömän suhtautumisensa elämään ja vaikka varsoista tuli selkeästi suoritushevosia, niissä ei ollut hermostuneita tai lyhytpinnaisia yksilöitä. Raudikko lopetettiin hammasongelmian vuoksi 24-vuotiaana.

eei. Pikkukunkun ja Kuninkuusravien voittaja, Suviyön Suurravien kuningas, useiden eri muistoajojen ja muiden arvokisojen voittaja tai ainakin kärkikolmikon hevonen. 158-senttinen, erittäin suurimerkkinen raudikko Keväänniittäjä oli aikansa menestyneimpiä ravioreja. KTK-III -palkinnolla kirjatun orin palkintoluokka nousi heti seuraavassa jalostusvaliokunnan kokouksessa ykköseksi raudikon paukutellessa tulosta sekä ikäluokkansa ennätyksiä viisivuotiskaudellaan. Keväänniittäjän ennätykset on jo rikottu, mutta maine jäi. Kantakirjalausunnossa orin rakenteesta, liikkeistä ja luonteesta todettiin seuraavaa; "Ryhdikäs, erittäin hyvätyyppinen, jalo hevonen. Kyömy pää, pitkä niska ja kaula. Edestä syvä pyöreä runko, hyvät lavat, jyrkähkö lyhyehkö lautanen. Kuivat, hyvin kestäneet jalat, etuset sapelihakuiset, takaset hyvät. Lyhyet vuohiset. Väljät, suorat ja tahdikkaat liikkeet, pitkä askel, erittäin voimakas takajalkojen askel. Miellyttävä, nöyrä ajaa, ori on kuuliainen ja toimiva, yhteistyöhaluinen." Ei ihme, että luonteesta irtosi täysi kymppi. Keväänniittäjä oli muuallakin kuin kantakirjauksessa hyvä ajaa ja käsitellä, todellinen herrasmies, fiksu ja nöyrä työhevonen. Keväänniittäjä jätti 178 jälkeläistä, jotka ovat menestyneet niin ravureina kuin ratsuina. Yhteistä varsoille on kestävät jalat sekä vertaansa vailla oleva työmotivaatio, varhaiskypsyys ja hyvä ajettavuus/ratsastettavuus. Ori kuoli 31-vuotiaana.

eee. Sapeliraita loukkasi nuorena etusensa pahasti eikä koskaan kestänyt aktiivista ravikäyttöä. Omistajiensa onneksi varsojen kantaminen sujui; kantoajan tasainen paino ei selvästi rasittanut jalkoja samalla, haitallisella tavalla kuin kovat ravivauhdit. (Kevyttä kärryhölkkää Sapeliraita kesti mainiosti, ei aktiivikisausta.) 156-senttinen, ruunikko suomenhevonen oli tyypeiltään ja leimoiltaan tyydyttävä, kevyt- ja kaarevakaulainen ja pitkärunkoinen tamma, jolla oli pitkähköt lavat ja jyrkkä lautanen, sivuttaissiirtymäiset etuset ja käyrähköt kintereet. Liikkeiltään Sapeliraita olisi ollut täyden kympin hevonen. Ruunikko oli työskennellessään tinkimätön, periksiantamaton taistelija, arjessa joka ihmistä, hevosta ja kauraämpäriä pomottava kuningatar. Onkin huvittavaa, että kaikki Sapeliraidan kymmenen jälkeläistä ovat erittäin hyväluontoisia, enemmän pullavia nautiskelijoita kuin tiukan asiallisia hevosia. Jämpti, vähän huumorintajuton tamma, erittäin hyvä emä (niinä vuosina, joina Sapeliraita ei varsonut, se otti hoteisiinsa orpovarsan). Hyvä ajaa, paitsi jonkun tullessa rinnalle ja yrittäessä ohi; silloin ruunikko ei kuunnellut ketään tai mitään vaan kiritti niin, että muut jäivät kauas taakse. Sapeliraidan onnettomuus vei ravimaailmalta melkoisen tähden. Hyvästä ravisuvustaan huolimatta Sapeliraita tunnetaan nykyään nimenomaan hyvien ratsulinjojen kantatammana. Vain varsoja tehnyttä tammaa ei kantakirjattu, mutta se kävi muutamissa shownäyttelyissä hakemassa pari kolmospalkintoja sekä kehuja liikkeistään. Sapeliraita jouduttiin lopettamaan sen ollessa 19-vuotias sen loukattua jalkansa uudestaan laitumella.