Kurjenpesä

Kurjen Kaihoillakko "Oila"

Perustiedot

Meriitit

© Meeri N.

Tausta

Kuten yleensäkin, toivoin tulevasta varsasta tammaa, tällä kertaa vielä tavallistakin kiihkeämmin. Halusin, toivoin, Kantrista tyttären, emänsä manttelinperijän, hienoluonteisen suomenhevosen kouluradoille. Kyllähän minä orinkin olisin pitänyt, Aatu sopi mielestäni Kantrin vastapariksi niin hyvin. Terve, elävä varsa, liikettä kestäväksi hevoseksi kasvava, sehän se pääasia aina on. Tammaihmisenä kuitenkin toivoin hartaasti tammaa, emälinjan jatkajaa.

Olin rehellisesti itkeä ilosta Kantrin varsottua vankan, kauniin tammavarsan. Varsominen itsessään hieman pitkittyi, tamma tarvitsi vähän vetoapua saadakseen suurinivelin, muutoinkin melko järeän tyttärensä maailmaan. Harvoin näkee niin kookasta tammavarsaa kuin Oila oli! Iän myötä mittasuhteet tasoittuivat, kuten kasvaville hevosille aina käy, mutta ei Oila aikuisiällä mikään modernein sporttiputte ole. Mielestäni parempi näin, pidän vähän perinteisemmän mallisesta suomenhevosta enemmän – mikäli sporttimallin haluan, katselen puoliverisiäni.

Oila, Kurjen Kaihoillakko, nousi jo varsalaitumella vähän suosikkiasemaan uskomattoman hienon persoonansa vuoksi. Siitä muodostui tuki ja turva muille ikätovereilleen, emähahmo tai isosisko, jonka esimerkkiä etenkin aremmat ja ujommat varsat kernaasti noudattivat. Kasvaessaan Oilan itsevarmuus sekä sosiaalinen äly kasvoivat kohisten, tai ehkä paremminkin hioutuivat lopulliseen muotoonsa.

Sain Kantrista vieläkin upeamman manttelinperijän kuin villeimmissäkään unelmissani uskalsin toivoa.

Luonne

Lempeää jämäkkyyttä, määrätietoisuutta sekä itsevarmuutta huokuva Oila on ihan varsa-ajoistaan lähtien ollut jos ei kakkosemä, niin ainakin (iso)sisko, muille tammoille. Ruunikkoni (hevos)sosiaaliset taidot hakevat vertaistaan, Oila tuntuu löytävät yhteisen sävelen jokaisen lajikumppaninsa kanssa sekä toimivan sovittelijana sekä yhteen sitovana liimana eripuraisessakin (tamma)porukassa. Myös ihmiset viihtyvät Oilan kanssa, aivan kuten Oila ihmisten. Tamma moikkaa myös kissat sekä koirat, nuuhkii ja rapsutteleekin, hyvin hyvin varovaisesti, selkeän tietoisena omasta koostaan sekä voimistaan. Luontainen johtajatamma, jonka yli kukaan ei kävele – eikä minun nähdäkseni ole yrittänytkään. Oilan ei ole koskaan tarvinnut todistella itseään tai alleviivata asemaansa, muut hevoset hyväksyvät ruunikon pomokseen täysin luontevasti.

Ihmisiä Oila ei koskaa ole koettanut pomottaa, vaan emästään mallia ottaen on toiminut ihan pikkuvarsasta lähtien todella hyvin joka tilanteessa. Ensimmäiset kengitykset, klippaukset sun muut olivat tietysti vähän jänniä, vaan niistäkin selvittiin silmät ja huulet kiinni puristamalla. Nykyään Oila ei tee tätäkään, vaan osaa rentoutua aika lailla tilanteessa kuin tilanteessa. Erään syksyn silmätulehdus toi mukanaan silmätipat, niiden laiton jälkeen Oila kyllä irvisteli koko rahan edestä, vaikka antoikin laittaa tipat paria pään nykäisyä kummemmin vastustelematta. Klinikkareissuilla muutenkin voi tulla jotain inhoja tutkimustoimia vastaan, mutta nekin ohitetaan pelkästään irvistelemällä, muutoin moitteettomasti käyttäytyen.
Oilan perusilme on levollinen, sen korvat ovat uteliaasti pystyssä ja valpas, lempeä katse seurailee tallin elämää. Usein ruunikkoni matalan pehmeä hörinä tervehtii tulijoita – muulloinkin kuin ruoka-aikoina. Runsaskätisesti jaetut rapsutukset sekä pitkät harjaushetket (mieluiten kovalla harjalla) nostavat pisteitäsi varmasti – Oila rakastaa rapsutteluja! Se pitää myös halauksista eikä väistele suukkojakaan.

Vaativat luokat jäivät haaveiksi, Oila jäi isänsä tavoin helppo A -tasolle. Tämä ei kuitenkaan haittaa, pelkkä kapasiteetti ei missään nimessä ole hyvän hevosen mittari! Toki minä niistä vaativista haaveilen, mutten ole pettynyt helppo A:hankaan.
Hypätä tammaparkani ei oikein osaa. Se yrittää kyllä, innokkaasti ja selkeän riemuissaan joka hypystä, vaikkei Oila itse osaa hakea ponnistuspaikkoja ollenkaan. Etujalatkin vähän roikkuvat, takajalkojen tekniikka sen sijaan on loistava. Hypyt ovat vähän hitaita ja kantikkaita, laskeutumiset raskaita, mutta Oila yrittää aina parhaansa liikkuen sekä hypäten reippaasti, rohkeasti, parhaansa yrittäen. Ihana tamma.

Reipas, rohkea ja yritteliäs Oila on muutenkin, sileätreeneissä sekä maastoillessa, unohtamatta suomenhevoseni hurmaavaa positiivisuutta. Erinomainen eteenpäinpyrkimys kera korkean työmoraalin ja hyvien hermojen ripauksella herkkyyttä – tässä tosiaan on hevonen minun makuuni! Kova käsi sekä ristiriitaiset avut saavat Oilan jarruttelemaan tai haraamaan vastaan, suora linja saattaa muuttua kiemurteluksi tai tamma koettaa muutoin päästä epämiellyttäviä tai ristiriitaisia apuja pakoon. Oila ei kuitenkaan jää pitkiksi aikaa näitä murehtimaan, vaan apujen korjaantuessa ruunikko jatkaa työskentelyä aivan yhtä hyväntuulisena kuin aina ennenkin.
Erinomainen käynti on selkeästi Oilan paras askellaji. Ravi ja laukka eivät jää kauas taakse, Oila on kaikkinensa todella hienoliikkeinen tamma askelpituudesta liikkeiden ilmavuuteen. Liikerata on suora ja väljä, askel tahdikas ja irtonainen, ryhti sekä tasapaino hyvät, aivan kuten takaosan työntökin, askellajeista löytyy hienosäätövaraa vaikka millä mitalla. Kauniisti itsensä kantava suomenhevostamma liikkuu muutoinkin pehmeän vaivattoman näköisesti, ja siltä se selässäkin tuntuu.

Totuttaessani junnuja lastaukseen sekä kuljetukseen Oila on monet kerrat ollut tsemppihevosena näyttämässä esimerkkiä. Tamma itse totesi nopeasti, ettei kuljetus ole mikään kamala asia, ja Oilan rennon varma käytös lastattaessa sekä matkan aikana on rauhoittanut monia kokemattomia tai matkustamista jännittäviä hevosia.
Nuorena Oila vähän ujosteli yleisön edessä sulkeutuen kuin simpukka konsanaan, liikkuen paljon vaisummin kuin kotona. Iän ja kokemuksen myötä ruunikkoni alkoi rentoutua myös yleisön edessä lopulta ihan viihtyen parrasvaloissa. Ei Oilasta mitään virtuoosimaista, kaikki charmillaan hurmaavaa esiintyjän perikuvaa tullut, mutta mukavan itsevarma, rennosti ja mielellään vieraissakin paikoissa sekä yleisön edessä liikkuva hevonen kuitenkin. Ja Oila on täydellinen juuri sellaisena kuin on.

Sukutiedot

Jälkeläiset

Kilpailutulokset

Kurjen Kaihoillakko kilpailee porrastetuissa kouluratsastuskilpailuissa. Ajantasainen taso- ja ominaisuuspistetilanne löytyy tamman VH-profiilista.

VSR Cupit 0 sijoitusta joista 0 voittoa

Päiväkirja & valmennukset

14.02.2023 Juulia ja Oila eli kuinka Aino Kurkinen houkuttelee ihmisiä suomenhevosten pariin, kirjoittanut Juulia
Lähdin Kurjenpesään tapaamaan Rusinan kasvattajaa, kun sen kasvattaja Aino oli kutsunut kylään ja uhannut saada minut hurahtamaan lopullisesti suomenhevosiin. Perillä tallissa odottikin aivan ihana ruunikko tamma Oila, jonka Aino kehui päästä kavioihin. Aino ehdotti, että kävisin kokeilemassa tammaa selästä käsin ja tietysti suostuin. Oilan varustaminen sujui yhdessä hujauksessa, kun yhteistuumin harjasimme ja puunasimme tamman ratsastuskuntoon. Oila seisoi käytävällä täysissä varusteissa valmiina lähtöön ja tuijotti eteensä korvat hörössä. Tungin pitkiä hiuksiani kypärän sisään ja yritin saada vielä itseni mahdollisimman ripeästi valmiiksi. Ratsuni tosin näytti siltä, että se olisi odottanut kiltisti paikallaan vaikka maailman tappiin asti. Kun viimein olin valmis, otin Oilan kaulalta ohjat käteeni ja lähdin taluttamaan Oilaa kohti kenttää Ainon perässä. Aino käveli kierroksen kentällä ja tunnusteli sen pohjaa todeten, että kyllä siinä pystyi ratsastamaan ihan normaalisti.

Muutaman talutetun kierroksen jälkeen kiristin Oilan satulavyötä ja nousin jakkaralta sen selkään. Kovin isolta Oila ei vaikuttanut, se oli varmaan samaa kokoluokkaa Rusinan kanssa. Tamma lähti kävelemään iloisesti korvat hörössä eteenpäin ja sen olemus sai hymyn huulilleni. Alkukäyntien jälkeen keräsin ohjia tuntumalle ja aloin työskentelemään Oilan kanssa käynnissä erilaisilla taivutuksilla ja pysähdyksillä. Hyvin nopeasti kävi selväksi, että tamma toimi erittäin pienillä avuilla ja se toteutti pyytämäni tehtävät mielellään. Aino katseli meitä kentän laidalta hetken ja tuumasi sitten, että pärjäisin varmaan itsekseni, jos hän kävisi tässä välissä varustamassa itselleen ratsun. Nyökkäsin.

Seuraavaksi pyysin Oilalta ravia ja se siirtyikin välittömästi reippaaseen raviin. Se tuntui selkään tosi kivalta, kulki vakaalla tuntumalla ja suoraan kaikkien apujen välissä. Just sellainen ihana hevonen, jollainen kaikilla pitäisi olla. Aino oli maininnut Oilan olevan koulutettu helppo A -tasolle asti, joten uskalsin pyytää tammalta vähän avotaivutuksia ja pohkeenväistöjä. Kuten odottaa saattoi, suoriutui ratsuni niistäkin mukisematta. Tätä menoa vielä hurahtaisin suomenhevosiin ihan kunnolla. Hetken aikaa ravissa työskenneltyämme pyysin Oilalta laukkaa. Sen laukka tuntui isolta ja tasapainoiselta. Ratsastin vain ympyröitä ja suoraa uraa tutustuen allani olevaan ratsuun. Sen askellajien työstäminen kävi kuin vettä vaan, pienellä puolipidätteellä Oila otti takajalkoja paremmin alle ja kokosi laukkaa, ja pienestä myötäyksestä se lähti taas reippaammin eteen. Fiilis selkään oli aivan käsittämättömän upea.

Kesken laukkatyöskentelymme Aino saapui oman ratsunsa kanssa takaisin kentälle. Pyysin Oilaa siirtymään raviin ja jäin katsomaan Ainoa, joka katsoi meitä leveästi hymyillen.
"No, miltä se tuntuu?"
"Upeelta", vastasin hengästyneenä ja taputin Oilaa kaulalle.
Siirsin Oilan käyntiin ja annoin sille pitkät ohjat. Kiitin Ainoa vuolaasti tamman lainasta ja sanoin vielä, että tulisin käymään toistekin jos sillä olisi tällaisia lainahevosia. Jatkoin vielä, että tällaisen suokkipropagandan jälkeen omaakin suomenhevoslaumaa olisi ehkä kasvatettava. Se varmaan oli Ainon perimmäinen tarkoituskin.

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen