Kurjenpesä

Elohiljan Kuolemanheleä "Heljä"

Perustiedot

Meriitit

VSR Rotunäyttelyt I-palk., BIS5 EM: Tuomarin suosikki (tuom. Crimis)

© Kurjenpesä

Tausta

Heljäkin oli tilausvarsa, joka lähti jälleen siitä, että bongasin itseäni miellyttävän tamman, sitten orin, ja aloin yhdistellä lankoja päässäni. Onnekseni (ja lompakkoni kauhuksi) niin Elohiljasta kuin Hervannan oriasemalta näytettiin vihreää valoa suunnitelmalleni, ja niin Elohiljan Virnuvalkea astutettiin Tiilikan Tuonpuoleisella. Vanhempien perusteella tuloillaan oli korrektirakenteinen monitoimihevonen niin kotitreenikaveriksi kuin kilpakenttiä valloittamaan.

Alusta asti ruunikko tammavarsa oli melko rohkea ja utelias - ja ensimmäiset ikävuotensa hirvittävän onnettomuusaltis. Ei Heljä mikään tyhmä hevonen ole (tai ollut), mutta sen uteliaisuus yhdistettynä melko huonoon tuuriin aiheutti pikku nirhaman siellä, lievän venähdyksen täällä ja niin edelleen. Aikaa myöten onnettomuudet ja pikku saikut kaikeksi onneksi vähenivät. Heljä oli kuitenkin pitkää aikaa se, jolle sattui ja tapahtui. Ainakin tamma on täysin tottunut kaikenlaiseen lääkintään ja haavanhoitoon!

Luonne

Nuorempana Heljä oli todella utelias ja melko rohkea hevonen. Nämä piirteet eivät ole kadonneet minnekään, mutta hiljalleen, viisivuotiskesänsä aikana, ruunikon olemukseen on alkanut hiipiä vähän hillittyä, viileän rauhallista arvokkuutta. Melko huvittava kontrasti siihen koheltavaan vuosikkaaseen, joka tunki turpaansa nokkospuskaan.

Kasvattajan tekemä hyvä pohjatyö, tamman oma luonne, oma vaivannäköni sekä nuoruuden kohellusten aiheuttamat ylimääräiset haavanhoidot sun muut ovat muovanneet Heljästä hevosen, joka seisoo paikoillaan kuin tatti jokaisen hoitotoimenpiteen aikana. Ruunikko sopisi loistavasti jonkun hevoskuiskaajan näytöksen demohevoseksi; Heljä tuskin korvaansa lotkauttaisi, vaikka sen vieressä käynnistäisi lehtipuhaltimen. ”Tällainen päivä tänään” tuntuu kuvastavan hevoseni sielunmaisemaa erinomaisesti. Heljä seisoo nätisti paikoillaan niin käytävällä kuin karsinassa, oli sitten irti tai kiinni (tietenkään en pidä hevosia tahallani irti, mutta joskus kun olen vienyt Heljän kinttupesulle unohdin kiinnittää ketjut – eikä tamma lähtenyt mihinkään). Aivan kaikki hoitotoimenpiteet ja perusasiat harjauksesta varustamiseen, loimittamisesta pesemiseen, kengityksestä rokotuksiin, raspauksista hierontaan ja niin edelleen sujuvat täysin ongelmitta, Heljä vain seurailee ihmisen toimia, saattaa vähän luimia jos sitä harjaa turhan ronskisti, muttei tasan tee mitään. Täydellinen hoitotilanteiden luottohevonen! Mikään erityisen halirakas hevonen tämä ei kyllä ole, pään ja kaulan rapsuttaminen sen sijaan on enemmän kuin toivottavaa (Heljä ihan kerjää rapsutuksia).
Talutettaessakin Heljä on helppo hevonen, juuri sellainen kuin hyvin opetetun hevosen kuuluukin olla; nätisti vierellä kulkeva kaveri, joka ei lähde joka ruohotupsun perään tai saa kohtausta linnunlaulusta. Katolta tippuvat lumet eivät Heljää enää säikyttele (pari ensimmäistä kertaa Heljä tosin otti melkoiset lähdöt), tarhoissaan riehuvat kaverit saavat riehua aivan rauhassa. Heljä odottaa, että ihminen on irrottanut riimunnarun, ennen kuin lähtee pukkilaukkaan. Todella huomaavainen ja kohtelias hevonen!
Lastaamisessakaan ei ole mitään ihmeempiä, sen kun taluttaa tai lähettää Heljän ramppia pitkin, kiinnittää hevosen koppiin/rekkaan ja menee sulkemaan puomin tai väliaidan. Heljä ei ole moksiskaan pitkistäkään kuljetusreissuista, eikä stressaa edes hermostuneen matkakumppanin kanssa. Jos tiessä on reikiä, jotka tekevät matkasta vähän pomppivan, tamma saattaa kuopia tai potkaista seinää kertaalleen ilmaistakseen tyytymättömyytensä.

Päästyään (vihdoin ja viimein..) kunnolla työnteon ja ratsujuttujen pariin Heljä on suorastaan puhjennut kukkaan. Ruunikko suomineito yksinkertaisesti rakastaa liikkumista ja työntekoa, ei väliä, oliko kyse rauhallisesta maastoretkestä, reippaasta maastoestetreenistä, laukanvaihtojen hiomisesta.. Kaikki käy, kaikki on ihanaa. Heljän suhtautuminen työntekoon on niin positiivinen ja intohimoinen, että se tarttuu helposti ratsastajaankin; tämän neidin kanssa harvemmin laiskottaa tai tulee tehtyä yhtään mitään puolivaloilla! Paras motivaattori ikinä. Ratsutyöskentelyn lisäksi Heljä nauttii hirveästi vesimattokävelyistä, uittamisesta.. Vähän kaikesta.
Tamma on todella anteeksiantavainen, ihana ratsu, joka kantaa yhtä mielellään aloittelijat kuin ammattilaiset. Ratsastuksen pitää olla jo oikeasti rumaa pidemmän aikaa, että Heljä lopettaisi ymmärtämisen ja työskentelyn. Satunnaiset epäselvät avut, toisinaan paikaltaan karkaava jalka tai suuhun kiinni jääminen esteellä eivät tunnu hetkauttavan elohiljalaisen maailmaa mihinkään suuntaan.

Vaativa B -tasoinen ruunikko liikkuu todella mielellään hyvällä eteenpäinpyrkimyksellä, ratsastajansa jokaista apua kuunnellen. Liikkeet ovat tahdikkaat ja tasapainoiset, Heljä kantaa itsensä todella hyvin ja on yllättävän kevyt ratsastaa sekä helppo koota. Valitettavasti ruunikon askel on vähän lyhyenpuoleista eikä sieltä näyttävimmästä päästä, käynti ja ravi ovat perushyvät seiskat, laukka on vähän parempi kasi, nätisti rullaava ja ylämäkeen rakentuneempi, muttei vielä kiitettävä.
Heljä opettelee mielellään uutta, mikä teki uusien koulukiemuroiden opettamisesta todella mukavaa. Tamma saa yleensä eniten kehuja todella siisteistä, sujuvista siirtymisistä (niin askellajien sisällä kuin välillä) sekä avoista ja suluista. Peruutukset ja pysähdykset, ihan perusliikkeet, ovat välillä ruunikkoni Akilleen kantapää; Heljä saattaa kiirehtiä näiden perusasioiden kanssa, eikä välttämättä peruuta suoraan tai pysähdy tasajaloin. Kun tamman kanssa jaksaa tehdä joitain toistoja ja pysyy itse rauhallisena, eikä lähde tamman kiireeseen mukaan, Heljäkin rauhoittuu. Ylipäätään mitä haastavampi tehtävä, sen paremmin tamma keskittyy ja suorittaa; simppelit perusasiat hevonen kokee osaavansa niin hyvin, että ne voi vähän juosta, että kivoille, haastaville tehtäville jää enemmän aikaa. Tai ainakin siltä se tuntuu.

Rohkea, innokas hyppääjä, varovainen jaloistaan. Rehti asenne, hyvä tasapaino ja varmat jalat vievät Heljän pitkälle! 110cm esteratoja sekä 100cm maastoesteitä iloisena hyppäävä elohiljalainen nauttii lajin vauhdikkuudesta sekä teknisesti haastavista radoista. Jalkansa tamma koukistaa nopeasti ja on muutenkin jalkatekniikaltaan melko moitteeton. Selkäänsä ja kaulaansa ruunikko sen sijaan saisi käyttää vähän paremmin. Heljä ponnistaa nopeasti ja yleensä oikeasta kohdasta, hyppy on pyöreä ja nopea. Kovin tiukat kurvit eivät oikein onnistu, lyhyet tiet sen sijaan eivät tuota isoja ongelmia. Heljällä on taitoa kammeta itsensä puhtaasti esteen yli, vaikkei lähestyminen aivan priimaa olisikaan. Kieltäminen taas ei suju, turhankin innokkaana ja miellyttämisenhaluisena hevosena mustajouhi ei kiellä käytännössä koskaan; tamma yrittää esteestä yli vaikka väkisin. Tästä syystä ratsastaja saa olla tarkkana. Pituusesteet sekä erilaiset sarjat ja innarit miellyttävät Heljää eniten.
Maasto- ja liikennevarma tammani ei ole moksiskaan koirista, postilaatikoista, leikkuupuimureista tai peuroista. Heljä on ehkä vähän liiankin tottunut kaikkeen mahdolliseen ja vähän mahdottomaankin. Peloton hevoseni maastoilee onnesta soikeana yksin ja porukassa, nauttii sänkipeltolaukoista siinä missä rauhallisesta käyntiköpöttelystä keskellä umpimetsää.

Vieraat paikat tai väenpaljous eivät Heljää hetkauta. Tamma on kyllä (yhä edelleen) tavattoman utelias uusien paikkojen, ihmisten ja hevosten suhteen, mutta enää tamma ei ole suin päin turpa kiinni uudessa tuttavuudessa, oli se sitten postilaatikko, stewardi tai ihmeellinen kirjava pikkuponi. Siperia on opettanut..
Ruunikko kyllä käyttäytyy hyvin, mutta saattaa käsihevosalueella olla hieman poissaoleva katsellessaan vähän sinne sun tänne tai seuraillessaan jotain erityisen mielenkiintoista. Viimeistään verryttelyissä Heljä kuitenkin kokoaa itsensä keskittyen täysillä siihen, mitä ollaan tekemässä, oli se sitten pohkeenväistö tai näyttelyasennon täydelliseksi hiominen. Hyvät hermot, rautainen keskittymiskyky, halu tehdä töitä ja antaa kaikkensa – Heljä on yksinkertaisesti ihana kisakaveri, jonka kanssa lähtee aina hymyssä suin kotiin, oli mukana ruusuketta tai ei.

Sukutiedot

Jälkeläiset

09.07.2018 sh-o. Kurjen Harlekiinihymy i. Jokerihymy om. Crimis (VRL-10480) / Routaruusu

Kilpailutulokset

Päiväkirja & valmennukset

06.06.2018 Huonoa tuuria
Heljä-parka on ollut aika onnettomuusaltis nuori. Vähän hitaanpuoleisesti kasvanut tamma on kipuillut rajuja kasvupyrähdyksiään, minkä lisäksi ruunikko on koko ajan pikku haavoilla ja tolskaamassa pää viidentenä jalkana ties mitä. Toivottavasti ikä vähän rauhoittaa! Tarharymyämisissä ei ole vielä sattunut mitään oikeasti vakavaa, eikä ohjasajo- tai juoksutustreeneissäkään ole sattunut mitään sivuloikkia ja tanssikuvioita kummoisempia.
Nyt tammaparkani kuitenkin hankkiutui sairaslomalle. Vähän pidemmälle. Viime kengityksessä yksi naula meni vähän huonoon kohtaan aiheuttaen naulanpainauman ja edelleen kaviopaiseen. Tilannetta on parempaan päin, mutta näyttää vähän siltä, että Heljän ratsutreenit myöhästyvät enemmän tai vähemmän. (Onneksi paise ei mennyt niin pahaksi, että kavioluuhun olisi tullut muutoksia tai mitään sellaista!)

Olenkin tässä pohtinut, onko tämä suunnittelematon sairasloma uhka vai mahdollisuus. Heljä on vielä nuorenpuoleinen ja toki kasvaa vielä jokusen vuoden (luiden lopulliset luutumiset ja niin edelleen), mutta.. Ehkäpä tamman voisi kuitenkin astuttaa?

09.07.2018 Pikku prinssi
”Sairasloma – uhka vai mahdollisuus” -pohdintasarjani päättyi lopulta siihen positiivisempaan vaihtoehtoon, ja aloin etsiä nuorelle tammalle sulhasta.

Orin löydyttyä asiat rullasivat nopeasti. Kaikki meni kerrankin kuin Strömssössä; Heljä tiinehtyi heti ensimmäisellä kerralla, kantoaika sujui hyvin, tamma pysyi terveenä ja kaikki, ihan kaikki, sujui kuten pitikin. Käytin useamman illan vertailemalla Heljän ja valitun isäorin, Jokerihymyn, kuvia ja tietoja, orin kisatuloksia, sukujen kisatuloksia. Toivoin, että varsasta tulisi vanhempiensa kaltainen komea, korrektirakenteinen urheiluhevonen, jolla olisi kapasiteettia niin este-, koulu- kuin kenttäradoille. Tai no, Heljähän ei ollut vielä näyttänyt muuta kuin hyvää liikettä ja ponnua irtohypytyksessä, olisi aivan toinen tarina, mihin tammat kyvyt ratsastajan kanssa riittäisivät. Suvun puolesta odotin paljon.

Lasketun ajan lähestyessä käytin iltani (ja osan öistä) tuijotellen Heljää kameran välityksellä. Päivin ihmettelin tamman hiljalleen kasvavia nisiä, vatsan pinnalle esiin tullutta maitokanavaa. 09.07., aamuyöllä kolmen aikoihin, heräsin kännykkäni vaativaan herätysääneen, torkutin kerran, kunnes sain pääni tyynystä ja avasin tablettini tarkistaakseni Heljän voinnin. En ole ikinä noussut sängystä niin nopeasti; tamma varsoi!

Varsominen sujui kuin oppikirjassa. Katsellessani haparoivia ensiaskeliaan ottavaa pitkäkinttuista, ruunikkoa orivarsaa, en voinut kuin hymyillä typeränä. Heljä hörisi sitä ihanaa äidinhörinää, tuuppi poikaansa hellästi turvallaan ja oli silti kaataa koipeliinin takaisin olkipahnoille.

07.10.2018 Kouluvalmennus, valmensi Jaana K.
Onneksi Pöytyällä on lämpimämpi, kuin meillä pohjoisessa, niin ei tarvinnut varautua toppatakin kanssa seisomaan kentällä! Kurjenpesän pihaan saapuessa aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja suuntasin askeleeni suoraan kentälle, missä ratsukko olikin jo lämmittelemässä.

Tänään oli tarkoitus valmentaa Ainoa ja Heljää ja aiheena olikin sitten taipuminen ja keskittyminen istunnalla ja pohkeella ratsastamiseen. ”Lämmitelkää rauhassa, niin rajaan meille vielä alueen ja samalla selitän mitä tehdään”, huikkasin ja kannoin kentälle neljä tötsää, joilla muodostin neliön. Tarkoituksena oli tänään unohtaa ohjat lähes kokonaan ja keskittyä siihen, että saadaan sisäpohje kunnolla läpi ja istunnalla hallittua hevosta myös. Suljin myös kentän portin kaiken varalta. Tätä tehtävää tehdessä on yksi, jos toinenkin ratsukko sujahtanut ulos, kun hevonen ei olekaan kääntynyt niin kuin pitää ja oma valmentajanikin on sanonut tehtävää haastavaksi myös hänelle, vaikka onkin erittäin kokenut ratsastaja kyseessä.

Aloitimme ensin käynnissä ja käskin päästää sisäohjan löysäksi ja ulko-ohjalla taivuttamaan hevosta vasemmalle, eli aitaa päin.
”Missäs asennossa se sun hevonen on siinä uralla?” Kysäisin ja Aino vastasi hevosen olevan vinossa, kuten se olikin. Käskin tukemaan hevosta sisäpohkeella ja kääntämään lantiota hieman sisään päin, jolloin saatiin Heljän takajalat uralle yhdessä etujalkojen kanssa.
”Muista, sä käännät etujalkoja, et takajalkoja. Vähän muutat lantion asentoa, niin kyllä ne takajalat paikkansa löytää”, huikkasin ja käskin siirtyä raviin.

Ravissa ratsukko oli erittäin rennon näköinen ja Heljäkin kääntyi ongelmitta.
”Huomaatsä? Sun oikee käsi yrittää koko ajan tehä jotain, vaikka se sais vaan olla ihan rentona”. naurahdin ja niin teki Ainokin.
”Me ollaan totuttu tekee kaikki käsillä, mutta hevosen selässä pitäiski tehdä pohkeilla ja istunnalla, eikä käsillä”, selitin ja kehuin hyvin kulkevaa ratsukkoa.
”Kokeillaan viel laukassa tähä suuntaa pari kiekkaa ja vaihdetaa sit suuntaa”, sanoin ja seurasin ratsukon työskentelyä. Laukannosto sujui tosi mukavasti ja oikea laukka nousi, vaikka asetus olikin päinvastainen.
”Älä anna sen oikoa”, sanoin ja Aino korjasi heti ratsuaan juuri kuten piti.

Vaihdettiin suuntaa ja ratsukko sai hetken hengähtää pitkin ohjin, jonka jälkeen Aino keräsi taas vasemman ohjan käteensä ja jätti oikean löysäksi. Kokeiltiin pari kiekkaa käynnissä ja tällä kertaa Heljä yritti kaatua sisälle.
”Korjaa sisäpohkeella. Piä se vähän eempänä”, huikkasin ja Aino sai hienosti pidettyä ratsunsa uralla, kuten pitikin.
”Joo siirtykääs raviin!” käskin ja Aino teki työtä käskettyä. Ravissakin meinasin Heljä kaatua aluksi sisälle, mutta jälleen kerran ratsastaja korjasi erittäin hienosti hevostaan, jolloin päästiin menemään juuri niin kuin piti.

Ravin jälkeen siirryttiin laukkaan ja Heljä olikin melko innokkaana, joten käskin Ainoa tiivistämään istuntaansa, jotta tamma ymmärtäisi hidastaa.
”Ei meillä mihinkään kiire ole”, nauroin, kun vaaleanruunikko tamma paineli tukka putkella menemään.
”Rauhota se laukka ja ala sitten keskittymään taas asiaan”, neuvoin ja pian Aino saikin tamman kuulolle ja laukan rauhoittumaan.
Hienosti ratsukko pääsi kunnolla kulmiin ja se ulko-ohjakin pysyi rentona useamman kierroksen, joten annoin heille luvan aloittaa loppuverkat ja kehuin heidän vielä kertaalleen maasta taivaisiin. Hienoa työtä molemmilta!

05.02.2019 Heljä pääsee hyppäämään, kirjoitti Ilona
Tänään oli luvassa ratsutus esteiden parissa Heljä-nimiselle mielettömän kauniille suomenhevostammalle. Aino oli rakentanut toiveideni mukaisesti muutaman tehtävän valmiiksi kentälle, ja laittanut hevosenkin valmiiksi. Siinä jalustimia säädellessäni sopivan mittaisiksi kyselin vielä tammasta lisää, ja sain sen tietää olevan todella rehti hyppääjä vielä melko mukiinmenevällä tekniikalla. Kilpaillut se oli 110cm tasolla hyvillä tuloksilla, joka myös toki puhui puolestaan. Alkuverryttelyssä tein paljon siirtymisiä ja loivia väistöjä kevyessä ravissa, unohtamatta tietenkään eri kokoisia ympyröitä. Heljä oli todella miellyttävä ratsu, se oli herkkä ja kevyt, sekä erittäin vastaanottavainen kaikille avuille. ”Ettet ois tätä myymässä?”, kysyinkin Ainolta, mutta mokoma vain pyöritteli päätään ja naureskeli kysymykselleni.
Nostaessani laukan olin viimeistään jo ihan myyty, niin hyvin rullaava ja ilmava laukka ruunikolta löytyi. Aloitin varsinaisen hyppytyöskentelyn ihan perus ristikoilla, toinen oli pitkän sivun keskellä ja toinen pääty-ympyrällä. Hypyt olivat näppäriä ja tamma kuunteli tarkasti apujani ponnistuspaikkojen suhteen. Välikäyntien aikana Aino korotti ristikot 80cm pystyiksi, ja kokosi toiselle sivulle pysty-okseri sarjan valmiiksi myös. Tehtävä alkaisi yksittäiseltä pystyltä pitkällä sivulla, jatkuisi pääty-ympyrän pystylle suunnan vaihtamiseksi, ja jatkuisi siitä suoraan 7 laukka-askeleen välillä sarjalle. Lähestyessämme ensimmäistä estettä Heljä tuntui varsin innokkaalta ja hetkellisesti tuntui että menetin kontrollin. Hyppypaikka oli kaukana, mutta ruunikko leiskautti esteen yli valtavalla loikalla, kolauttamatta puomeja.
Idea ei kuitenkaan ollut kokeilla miten kaukaa Heljä uskaltaa hypätä, vaan kontrollihan hommasta pitäisi löytyä. Niinpä aloitin uudelleen, ja lähestyminen onnistui tällä kertaa hyvin. Melko tiukka käännös pääty-ympyrän esteelle ei tuottanut ongelmaa, vaan tamma kääntyi näppärästi. Seitsemän askeleen linja sarjalle tuli aavistuksen lähelle, mutta ei tuottanut ongelmaa koska väli ei ollut pitkä. Pyysin Ainoa korottamaan esteet reiluun metriin, ja tulin tehtäville uudelleen. Esteiden kohotessa Heljä tuntui vain entistä skarpimmalta, mutta totta kai vaati ratsastajaltaankin jo vähän enemmän. Se luotti vieraaseenkin kuskiin täysin, teki töitä pyydettyä ja esitti varsin hyviä hyppyjä kaikille esteille. Lopuksi nostimme vielä sarjaa hieman korkeammaksi, okseri oli tässä vaiheessa ehkä 120cm tienoilla, eikä Heljälle tuottanut vieläkään mitään vaikeuksia ylittää esteitä puhtaasti. Tyytyväisenä taputtelin tamman hionnutta kaulaa ja kysyin uudestaan, olisikohan pikkutamma millä hintalapulla lähdössä. Ei se kuulemma ollut, joten sain tyytyä poistumaan tyhjin käsin.

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen