Talvihauta VH14-018-1540

i. Huvittelee Hengetönnä, 151-senttinen ori, oli ehdottomasti vanhempiensa parhaita jälkeläisiä. Tummanrautiaankimon rakenne oli perushyvä (ryhdikäs, hyvä niska ja pitkä kaula, jyrkähkö lapa, pyöreä runko, lyhyt lautanen, etuset supussa, hyvät takaset), liikkeet olivat valitettavan keskinkertaiset, mutta hyppytyyli ja esteosaaminen muutenkin keskivertoa paremmat. Loistava ratsastettavuus ja kaikin puolin mahtava luonne yhdistettynä estekapasiteettiin tekivät orista menestyvän estepuolen suorittajan, kenttäpuolella isoin ongelma olivat liikkeet, joiden vuoksi kouluradoilta ei kärkiprosentteja kerätty. Laukka oli kimon paras askellaji; helposti säädeltävä, aktiivinen, sopivan ilmava ja elastinen, ei liiaksi maahan sidottu. Käynnissä ja ravissa liikkeen mataluus oli suurin ongelma. Hyppääminen oli vaivatonta ja rohkeaa, jalkojen ja selän käyttö moitteetonta, minkä lisäksi Huvittelee Hengetönnä piti tasapainonsa ja osasi valita hyppypaikkansa, vaikka kuskina olisi ollut vähän osaamattomampi ratsastaja. Energinen, äärimmäinen työteliäs ja miellyttämisenhaluinen ori ei kuumunut tai kiirehtinyt, vaan toimi aina ratsastajansa ehdoilla antaen itsestään 110% niissäkin tilanteissa, jolloin tehtiin jotain hevoselle itselleen tympeää. Esteitä 100-110cm radoilla sekä kenttää helpossa luokassa kisannut Huvittelee Hengetönnä keräsi ratsastajineen valtavan pinon ruusukkeita ja pokaaleita tavallisista kisoista sekä seuramestaruuksista. Kymmenvuotiaana ori kirjattiin R-suunnalle KTK-II -palkinnolla. Kantakirjalausunto kehuu kimon estetyöskentelyä sekä luonnetta, joka on papereissa täysi kymppi.
Siirryttyään jalostuskäyttöön Huvittelee Hengetönnä oli välitön menestys. 204 jälkeläistä saanut kimo periytti vahvasti itseään; vaatimatonta käyntiä ja ravia, mutta hyvää laukkaa ja hyppyä, perushyvää rakennetta, (yleensä) hyvää ratsastettavuutta. Orin jälkeläiset ovat menestyneet laatuarvosteluissa, kasvattajakisoissa sekä kilparadoilla ylipäätään, osa on kantakirjattu (P- ja R-suunnat), ja kiitos jälkikasvun menestyksen, kimo on Jälkeläisvalio. Huvittelee Hengetönnä lopetettiin 25-vuotiaana alkavien vanhuuden vaivojen vuoksi.

ii. Kolomasti Kuallu ei ollut mikään rakenteellinen riemuvoitto - ainakaan ratsuna ajateltuna -, hevosen vahvuudet olivat sen hyppytekniikassa ja luonteessa. 153cm korkea, tummanrautiaankimo ori menestyi etenkin esteradoilla, kenttäratsastuksessa se teki ihan hyviä suorituksia yltäen vain harvoin sijoituksille (kouluosuus rokotti pisteitä). Lyhyenpuoleinen kaula, jyrkähköt lavat, pitkähkö runko, sentään hyväasentoiset jalat - Kolomasti Kuallu oli vähän juoksijamainen ilmestys. Mutta hypätä se osasi! 110-120cm radoilla erinomaisesti menestynyt esteori voitti jo nuorena kasvattajakilpailun esteosuuden, mistä jatkettiin harraste/tuttari-kenttään ja alati kasvaviin esteluokkiin, aina suomenhevosten estemestaruushopealle asti. Orin hyppytekniikassa ei ollut moitteen sanaa, eikä ollut luonteessakaan; energinen, eteenpäinpyrkivä, yhteistyöhaluinen ratsu, nopea oppimaan, asiallinen ja rauhallinen käsitellä myös tammojen tai toisten orien läheisyydessä. Ori kirjattiin erinomaisella estearvostelulla R-suunnalle KTK-III -palkinnolla, tosin palkinto nousi kisatulosten myötä KTK-II:ksi. Käynnistä ja ravista tuli vähän noottia (lyhyehkö, matala askel), laukkaa puolestaan kehuttiin sopivan aktiiviseksi ja ilmavaksi.
Kolomasti Kuallut sai tammoja vaihtelevasti, kokonaisuudessaan jälkeläisiä syntyi 173. Erityisen vahvasti ori periytti hyvää luonnetta ja ratsastettavuutta sekä kestäviä jalkoja, minkä lisäksi kimon jälkikasvu on osoittanut lahjoja esteillä niin tekniikan kuin kapasiteetin osalta. Ori kuoli ähkyleikkaukseen 20-vuotiaana.

iii. Henkimeni oli hieman raskastyyppinen, juoksijarunkoinen ja pitkäkinttuinen ori, joka kuitenkin menestyi avoimissa 120cm esteluokissa. Juuri ja juuri hevoskokoinen (149cm) punaruunikko oli huippulahjakas hyppääjä, mutta onneton kouluratsu; liikkeet ja kapasiteetti riittivät juuri ja juuri helppoon B:hen. Esteradalle punaruunikon laukka kyllä sopi, kouluaitojen sisällä hevosen liikkeet eivät vakuuttaneet, Henkimeno oli liian reipas, kokoaminen jäi puolitiehen eikä hevonen malttanut keskittyä. Parhaimmillaan ori oli hypätessään, sillä oli hyvä hyppytekniikka ja intohimoa lajiin. Muuten Henkimeni oli mukiinmenevä ilmestys, joka ei ainakaan ratsurakenteella juhlinut hyväasentoisia jalkoja lukuun ottamatta. Ratsuna menevä, energinen ori oli haastava, herkästi ilopukkeja heittelevä pikajuna, jonka energia piti saada kanavoitua oikein. Käsitellessä pikkuori oli kuitenkin herrasmies ja naapuruston lasten suosikki. Henkimeni kisasi monet kerrat aluemestaruuksissa ja otti suomenhevosten estemestaruuden nimiinsä kolmesti.
Orista tuli suosittu jalostusori vasta sen ensimmäisen ikäluokan näytettyä hyppykapasiteettinsa. Henkimeni periytti hyppytekniikkaansa ja –kapasiteettiaan, mutta myös raskasta tyyppiään ja juoksijamaisia rakenneominaisuuksiaan. Sen jälkeläiset ovat erinomaisia käyttöhevosia harrastelijalle ja kilparatsastajalle, mutta rakenteellaan ne eivät hurraa. Ori lopetettiin sen ollessa 25-vuotias.

iie. Kohmatar teki sekaisin ratsun ja työhevosen hommia. 154-senttinen, tummanrautiaankimo suomenhevonen oli alun perin tarkoitettu pelkäksi ratsuksi, mutta omistaja päätti opettaa hevosen myös ajolle ja sitä kautta työhommiin. Loppujen lopuksi Kohmatar kirjattiin Ta-suunnalle KTK-II-palkinnolla. Tammassa ei ollut työhevosena paljoa moitittavaa, eikä hevosena muutenkaan; sillä oli erittäin hyvä ravi ja täydellinen käynti (ktk-pisteet 9 ja 10), se oli kevyt ajaa, umpikiltti, nöyrä ja yritteliäs työmyyrä. Lauhkealuontoinen hevonen jaksoi aina yrittää parhaansa, oli sosiaalinen ja kiltti niin ihmisille kuin muille eläimille. Ratsuna Kohmatar ei ollut kummoinen (heB, 80cm), yritystä ja intoa oli enemmän kuin taitoa. Ratsastuskisoissa Kohmatarta ei nähty, vaikka kotona sillä ratsastettiin paljon. Kimo kävi kertaalleen edustamassa työhevosmestaruuksissa sijoittuen viidenneksi. Kohmattarella oli hyvä, enempi työhommiin sopiva rakenne; suorat, hyväasentoiset jalat, pitkähkö pyöreä runko, pystyhköt lavat, erinomainen kaula.
Kohmatar teki neljä varsaa, niin ratsu- kuin työtorien kanssa. Tamma periytti erittäin vahvasti upeita käynti- ja raviliikkeitään sekä hieman vaatimatonta laukkaansa, hyvää, palvelevaa luonnettaan sekä rakennettaan. Erityiskiitosta tamman varsat ovat saaneet jalka-asennoistaan ja terveydestä, kasia ja ysiä kautta linjan. Kohmatarlaiset ovat hyviä käyttöpelejä harrastelijoille ja kisaajille. Tamma lopetettiin 28-vuotiaana.

ie. Hirrenhieno oli pätevä, kuvankaunis kenttätamma, joka kirjattiin KTK-I –palkinnolla erittäin korkein rakenne- ja käyttöpistein (43p. rakenteesta). Musta, 148cm korkea tamma oli reipas, eteenpäinpyrkivä ja aktiivinen hevonen, mutta myös hyvin itsepäinen ja ahne; ruoalla kouluttamalla Hirrenhieno oppi vaikka mitä sirkustemppuja. Älykäs pienhevostamma oli suht mutkaton kouluttaa, ja kapasiteetti riitti helppo/CIC1-tasolle. Kasvattajakilpailussa Hirrenhieno nappasi lahjakkaamman viisivuotiaan estehevosen palkinnon, ja myöhemmin meriittirivi piteni useilla kenttäsijoituksilla ja –voitoilla sekä Pohjois-Pohjanmaan kenttämestaruudella. Hirrenhienolla oli vaatimattomat käynti- ja raviliikkeet, mutta hyvä laukka sekä erinomainen hyppytekniikka (ratsastajan tosi piti hoitaa ponnistuspaikat, niiden suhteen Hirrenhieno oli sokea). Laukka pyöri hyvin, hevonen kantoi itsensä, liikkuminen oli ilmavaa ja vaivatonta. Hyppääminen oli helppoa, jalat nousivat hyvin ja pienhevonen käytti hyvin selkäänsä. Sopusuhtainen, pyöreärunkoinen pienhevonen oli korrekti ratsuhevonen joka kohdasta pitkine niskoineen, hyvine lapoineen ja lautasineen sekä hyväasentoisine, vaikkakin hieman sirosäärisine jalkoineen.
Pienhevostamma oli erinomainen käyttöhevonen, mutta valitettavan vaatimaton ja epätasainen periyttäjä. Hirrenhienon viidestä varsasta kahdella on keskivertoa parempi rakenne, kuten emällään, liikkeet jäivät kaikilla aika keskiverroiksi, hyppytekniikka heitteli suuresti. Varsat ovat kaikkea puskaratsun ja siitosorin väliltä. Hirrenhieno kuoli 26-vuotiaana.

iei. Hullu et Hulppea oli menestynyt kenttäori, ehdottomasti enemmän käyttö- kuin näyttöhevosia. Sysirautias, 148-senttinen pienhevonen voitti kertaalleen suomenhevosten kenttämestaruuden, minkä lisäksi Hullu et Hulppealla on mittava lista muita kenttäkisavoittoja ja –sijoituksia. Orin jalat olivat kestävät, mutta muuten hevonen oli rakenteellisesti vaatimaton, hieman takakorkea ja eriparinen ilmestys. CIC1-tason pienhevonen oli parhaimmillaan rata- ja maastoesteillä, kouluradoilla menestyttiin siistien, tasaisten suoritusten ja hyvän laukan ansiosta, Hullu et Hulppean ravi ja käynti olivat keskinkertaiset. Luonteeltaan raudikko oli pirteä ja menevä, luonnostaan eteenpäinpyrkivä ja kova tekemään töitä. Hullu et Hulppealle kelpasi kaikki, ori suoritti suurella sydämellä ja oli teknisestikin niin taitava esteratsu, että olisi suoriutunut radoista yksikseenkin. Pikkuorin kapasiteetti riitti 110cm ratoihin, raudikon hyppytekniikka oli kadehdittavan hyvä.
Orin KTK-II –palkinto tuli lähinnä erinomaisten käyttökokeiden ja yhtä loistavien kilpailunäyttöjen ansiosta, ykkönen oli todella pienestä kiinni. Hullu et Hulppeasta tuli todella suosittu jalostusori, jonka varsat ovat enemmän suoritushevosia kuin näyttelyhevosia. 27-vuotiaana kuollut ori on myös jälkeläisvalio, kiitos kilpakentillä menestyneitten ja kantakirjattujen varsojensa.

iee. Hirsjärven Kiaromiäli oli Pohjois-Suomen kauneuskuningatar, joka napsi jokaisesta match showsta ja shownäyttelystä luokkavoiton ja hyvän BIS-sijoituksen. Järjestään 40p. ja yli tuloksia saanutta tammaa ei valitettavasti koskaan kantakirjattu, pienhevostamman rakenne kuitenkin oli priimaa rotu-, tyyppi- ja sukupuolileimasta jalkojen asentoihin. 140cm korkuinen musta tamma oli hieman kovakalloinen ja ahne kuin syöttöporsas, mutta pohjimmiltaan kiltti ja huomiota rakastava hevonen, joka poseerasi vaikka tallikissalle. Kauniin ulkomuodon ohella Hirsjärven Kiaromiäleltä löytyi lahjakkuutta myös ratsupuolelle, joskin tammalla kisattiin aika harvakseltaan ja silloinkin vain kotipaikkakunnan kisoissa. Pienhevoselta löytyy sijoituksia helppo B-A ja 90-100cm, sekä muutama aloittelijaluokan kenttästartti hyvillä kokonaistuloksilla. Kovapäisyydestään huolimatta Hirsjärven Kiaromiäli oli mukava, yhteistyöhaluinen ratsu, jolla perheen lapsetkin harrastelivat. Ainoastaan peltoratsastus ei onnistunut, tamma kun jäi heti syömään.
Upearakenteisella tammalla tehtiin viisi varsaa, kaikki kunnon kilpanäytöt keränneiden orien kanssa. Musta pienhevonen periytti ilahduttavan paljon rakennettaan ja hyppykapasiteettiaan, valitettavasti hyvät liikkeet periytyivät heikommin. Hirsjärven Kiaromiäli periytti mies jokseenkin itsepäistä ja ahnetta luonnettaan; tamman varsat ovat olleet hirvittävän helppoja kouluttaa ruoan avulla. Tamma kuoli 29-vuotiaana.

e. Tuonelan Talvi, 145cm korkea rautiaankimo pienhevostamma, oli hyvin lupaavan oloinen ratsu. Erinomaisesti sujuneiden laatuarvosteluiden (kolmevuotiaana kolmas, neli- ja viisivuotiaana kolmas) jälkeen tammaa valmisteltiin täydellä tohinalla kasvattajakilpailuun, jotka jäivät välistä ähkyn vuoksi. Ähkyä seurasi naulanpainaumasta seurannut kaviopaise, jota parannellessa tamma astutettiin. Saikkujen ja varsaloman välissä ja jälkeen kimolla ehdittiin kisata jonkin verran (heB-A ja 80-100cm voittaen ja sijoittuen), mutta huono tuuri jatkui, pikkusaikut seurasivat toisiaan ja lopulta tamma siirrettiin vain siitoskäyttöön ja näyttelyitä kiertämään. Tuonelan Talvi oli kovasti sukunsa näköinen; hyvät tyypit ja leimat, hyvät kaula ja lavat, pitkähkö pyöreä vankahko runko, lyhyt jyrkähkö lautanen, sapelihakuiset etuset ja käyrähköt kintereet. Hyppytekniikka oli perushyvä (hyvä etujalkojen käyttö, selän ja takasten käyttö olisi saanut olla parempi), liikkeet matalat, mutta tahdikkaat, melko elastiset ja helposti säädeltävissä, takaosa työskenteli hyvin ja liikkuminen oli tammalle äärettömän helppoa. Kimo oli hirvittävän älykäs, nopeasti oppiva hevonen, järkevä ja rohkea. Energiaa ja menohaluja oli välillä liiaksikin, etenkin kiimassa tamma tuntui kuumuvan kaikesta. Se oli kuitenkin aina hyvä käsitellä ja ratsastaa, ylimääräinen energia ei koskaan purkautunut pöljäilynä.
Tamma ehti tehdä kahdeksan varsaa, ennen kuin kuoli 16-vuotiaana epäonnistuneen ähkyleikkauksen jälkeen. Tuonelan Talven jälkikasvu on menestynyt kilparadoilla vähän joka lajissa, pari on kantakirjattu P- tai R-suunnalle. Varsoilla on melko hyvät liikkeet ja melko hyvä kapasiteetti, vaikka ne eivät aivan rodun kärkeen ylläkään (yhtä ulkomaita myöten valjakkoajossa kisaavaa tähteä lukuun ottamatta). Varsoilla on vähän turhankin menevä ja tekevä luonne, eivätkä ne sovi aloittelijoille, mutta kokeneemmat hevosihmiset ovat saaneet Tuonelan Talven varsoista hyviä harraste- ja kisakavereita.

ei. Hankikaato oli kaikin puolin oiva valinta harrastekäyttöön ja (pikku)kisailuun. 149-senttinen, rautiaankimo ori liikkui rennoin, tahdikkain ja tasaisin, joskin valitettavan matalin liikkein, kääntyi vaikka kolikon päällä ja pelasti ratsastajan esteradalla, vaikka lähestyminen olisi ollut kuinka huono. Hankikaadon hyppytyyli oli loistava, se paikkasi ratsastajansa virheitä ja tuntui arvioivan ponnistuspaikat itsekseen. Kapasiteettia olisi ollut 100-110cm radoille, omistaja oli kuitenkin enemmän kouluihmisiä, minkä vuoksi Hankikaato kisasi heB-A sekä satunnaisia 70-80cm ratoja. Reipas, energinen kimo oli menohaluistaan huolimatta erittäin helppo ratsastettava, niitä tapauksia, jotka kaikesta energisyydestään huolimatta toimivat hienosti aloittelijoiden hölkkätunneilla. Käsitellessä utelias, seurankipeä ori halusi osallistua kaikkeen ja oli ruoka-aikoina äkäinen, vaikka muuten olikin yksi lasten rakastama haliponi. Rakenteeltaan Hankikaato muistutti vahvasti emäänsä; erittäin hyvät kaula ja lavat, pyöreä pitkähkö vankahko runko, lyhyt jyrkkä lautanen, etuset sapelihakuiset ja takaset käyrähköt. Ori kantakirjattiin R-suunnalle KTK-III -palkinnolla.
Hankikaato jätti yhteensä 116 jälkeläistä. Varsojen rakenne ja kapasiteetti vaihtelevat suuresti, mutta luonteeltaan ja ratsastettavuudeltaan ne muistuttavat paljolti toisiaan. Jälkikasvu on reipasta, nopeasti oppivaa, rohkeaa ja hyvin käsiteltävää 'kaikki käy' -kastia, jotka pärjäävät kisoissa, tuntihevosina, puskamopoina.. Ori eli 29-vuotiaaksi.

eii. Joskus ja Jouluna, vaaleanruunikko komistus, oli vahvasti ravisukuinen, vaikka toimikin ikänsä ratsuna. 157cm korkuinen ori oli varsanäyttelyiden ja laatuarvostelujen keskikastia, aikuisiällä Joskus ja Jouluna taas kuului suomenhevosratsujen parhaimmistoon este- ja kenttäpuolella. Rakenteessa näkyi kevyenä, pitkähkönä runkona sekä jyrkähköinä lapoina ravurinveri, mutta katsoi oria ratsuna tai ravurina niin mitään järkyttävän suuria virheitä ei ollut. Jalat olivat vankat ja hyväasentoiset, kaula pitkä kaareva, ryhti moitteeton. Joskus ja Jouluna kisasi 110-120cm esteradoilla hyvällä menestyksellä, kenttää orilla mentiin helppo/CIC1 -luokissa. Joskus ja Jouluna voitti kahdesti estehopeaa ja kerran kenttäkultaa pitkän kilpauransa aikana. Ruunikko oli reipas, kuumuva, herkkä ja reaktiivinen ratsastaa, mutta käsiteltäessä lupsakka herrasmies, joka sopi lastenkin käsiin.
Joskus ja Jouluna tiinehdytti valitettavan huonosti, minkä vuoksi sillä on pienet ikäluokat ja muutenkin vähän jälkeläisiä. Orin jälkeläiset ovat kauttaaltaan keskinkertaisia rotunsa edustajia, enemmän harraste- kuin kisapelejä. Joskus ja Jouluna periytti lähinnä kivoja, helposti istuttavia liikkeitä sekä hyvää luonnetta, rakenne ja kapasiteetti periytyivät vaihtelevammin. Ruunikko lopetettiin vanhuuden vaivojen vuoksi 26-vuotiaana.

eie. Ikiunilaulu ei ollut ihmeellisen näköinen, eikä sen kapasiteetti huimannut päätä, mutta tamma oli loistava perhe- ja opetushevonen. Muumimammamainen, hyvin lempeä ja kärsivällinen tamma ei hermostunut tai kiukustunut mistään, vaan kesti pyhimysmäisellä lauhkeudella korvista kiskomiset, hännästä roikkumiset ja epäselvät, joskus ronskit avut. Punarautiaankimo, 147-senttinen pienhevostamma oli vankahko, pyöreärunkoinen hevonen, jonka kalat kestivät käyttöä rakennevirheistä huolimatta (sapelihakuiset etuset, käyrähköt kintereet, lyhyet vuohiset). Kaula ja lavat olivat erittäin hyvät, lautanen lyhyehkö ja jyrkähkö. Helppo B/80cm -tasoinen harrastepeli oli tuttu näky kaikissa harjoituskisoissa, joita sen kotikylällä järjestettiin, samaten mätsäreissä. Täydellinen perhehevonen liikkui tasaisin, vähän matalin liikkein, hyppäsi pehmeästi ja teki aina parhaansa, vaikkakin hieman hitaalla temmolla mukavuudenhalunsa vuoksi.
Ikiunilaululla tehtiin muutama jälkeläinen, joista kaikista tuli hyviä harrastehevosia. Tamma periytti erittäin vahvasti hyvää, kärsivällistä luonnetta; sen orijälkeläisetkin ovat niin mutkattomia ja helppoja, että kävivät tätiratsuiksi ruunaamattakin. Hyvän luonteen lisäksi kimo periytti mukavia, vaikkakin matalia liikkeitä sekä hyvää hyppytyyliä. Tamma kuoli vasta 34-vuotiaana.

ee. Rintamarakkaus lunasti kaikki kasvattajansa odotukset. 144cm korkea, musta pienhevostamma keräsi kehuja niin rakenteistaan kuin liikkeistään ensin varsanäyttelyissä, sitten laatuarvosteluissa ja lopulta kasvattajakisassa (koulupuolen voitto, esteiden kuudes), kilpakentillä ja kantakirjauksessa. Hyvästä hyppykapasiteetista huolimatta tekniikassa oli parantamisen varaa (tamma roikotti jalkojaan ja hyppäsi vähän selättömänä). Rakenne oli vikoineenkin aika hyvä; erittäin hyvä tyypit ja leimat, ryhdikäs, pitkä niska, leveähkösti liittynyt kaareva kaula, pitkähkö pyöreä runko, siroja etusääriä lukuun ottamatta erinomaiset jalat. Irtonaiset, melko korkeat, tahdikkaat, ja monivaihteiset askellajit keräsivät kehuja, etenkin ravi ja laukka. Rintamarakkaus oli alue- ja kansallisen tason heA-luokkien palkintojenjaon vakiokasvo, ja tamma teki hyväksyttyjä, joskus ruusukkeille yltäneitä suorituksia myös 90-100cm esteradoilla sekä tuttari/helppo -tason kenttäluokissa. Ilkikurinen, energinen pienhevostamma oli melko eläväinen ja joskus kuriton käsiteltävä, mutta äärettömän hyvä, motivoitunut ratsu, jolla oli hyvä eteenpäinpyrkimys sekä halu tehdä parhaansa. Tamma kantakirjattiin II-palkinnolla P- ja R-suunnille.
Tamma lunasti odotukset myös jalostuksen saralla. Rintamarakkaus teki kuusi varsaa, joilla kaikilla oli vioista huolimatta perushyvä rakenne, kapasiteettia kouluun ja esteille sekä energinen luonne – hyviä käyttöhevosia joka ikinen niin harrasteluun kuin kisaamiseen. Tamma kuoli 25-vuotiaana.

eei. Poteroperformanssi oli erittäin hyväliikkeinen monilahjakkuus, ikäluokkansa parhaita suorittajia, RKTK-II -palkinnon kantakirjaori sekä hyvä periyttäjä. Ori vakuutti jo varsanäyttelyissä, laatuarvosteluissa ja kasvattajakisassa irtonaisilla, tahdikkailla ja joustavilla liikkeillään ja hyvällä hyppytekniikallaan - eikä ilmeikkäästä päästä tai runsaista jouhista ollut ainakaan haittaa. Musta, 150-senttinen ori oli pienehkö ja pippurinen, erittäin energinen hevonen, joka oli herkkä ajaa ja ratsastaa (sekä herkästi kiukustuva), pilke silmäkulmassa kepposteleva ilkikurinen Vaahteramäen Eemeli. Välillä hevonen muistutti kiukuttelevaa varsaa tai nuorta, etenkin jos ei saanut käyttäytyä miten tahtoi. Poteroperformanssi oli rakenteeltaan aika tavanomainen; ryhdikäs, leveähkösti liittynyt kaula, pitkähkö lapa, pitkähkö pyöreä runko, lyhyehköt etusääret, käyrähköt kintereet. Orilla kisattiin monipuolisesti esteitä, koulua ja kenttää (heA, 90-100cm, tuttari/helppo) Suomessa sekä vaativaa valjakkoa ulkomaita myöten.
Poteroperformanssi periytti kaiken muun ohella pientä kokoa, joten ori oli lähinnä pienhevoskasvattajien suosiossa. Pienen koon lisäksi uljas musta periytti vahvasti erittäin laadukkaita liikkeitä, hyvää hyppyä ja kapasiteettia vähän joka lajiin. Mikäli ori vain olisi jättänyt suurikokoisempaa varsaa, siitä olisi varmasti tullut suurempi menestystarina ratsujalostuksessa. Poteroperformanssi eli 32-vuotiaaksi.

eee. Tähkäpäätön, sukkajalkainen, 144-senttinen vaaleanrautias, oli kivannäköinen koulutamma. Estepuolella raudikolla oli enemmän intoa kuin taitoa (jalat eivät nousseet kunnolla, hypyt olivat valtavia kissaloikkia), eikä Tähkäpäättömällä hypätty paljoa. Helppo A-radoilla tasaisen hyviä tuloksia ja kärkikolmikon ruusukkeita napsinut tamma liikkui kaikissa askellajeissa vaivattomasti, hyvällä yliastunnalla ja eteenpäinpyrkimyksellä säilyttäen tahdin ja elastisuuden koko ajan. Ratsuna raudikko oli nöyrä, kuuliainen ja työteliäs, oikea ideaalihevonen, mutta käsitellessä tamma osasi kiukutella, etenkin kiimassa. Ei ollut tavatonta, että se vei taluttajaansa kuin litran mittaa tai näykki, jos ei saanut herkkuja niitä kerjätessään. Matalahkoja jalkoja ja vankahkoa runkoa lukuun ottamatta Tähkäpäätön edusti hyvää pienhevosta ja ratsua pitkine niskoineen ja hyvänmallisine kauloineen. Jalat olivat matalahkot ja sirosääriset, mutta muutoin hyväasentoiset. Tamma kirjattiin P-suunnalle KTK-II -palkinnolla sekä KTK-III -palkinnolla R-suunnalle.
Heikosti tiinehtyvä Tähkäpäätön sai kaksi varsaa, molemmat oikein näppäriä ratsuja niin harrasteluun kuin kisaamiseen. Tamma periytti vahvasti hyvää liikemekaniikkaa, heikkoa hyppykykyä (kapasiteetti & tekniikka) sekä hyvää ratsastettavuutta. Pahan jalkamurtuman vuoksi Tähkäpäätön piti lopettaa vasta 18-vuotiaana.