Inarinkruunu VH19-018-0897

NimiInarinkruunu "Inari" KasvattajaSusiraja, Suomi
Rotu, sukupuolisuomenhevonen, tamma OmistajaSusiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri161cm, rautias MeriititVIR MVA Ch, KTK-II, SLA-I*, KERJ-I
Syntynyt,
ikääntyminen
s. 03.09.2019, 22v
satunnainen (4v 24.09.2019)
Painotuslaji,
koulutustaso
kenttäratsastus
he A / 110cm / 100cm / CIC1

20.10.2019 Inari edusti kantakirjatilaisuudessa palaten kotiin KTK-II -palkittuna!

16.12.2019 sievälle yksinkertaisuudellemme myönnettiin Championin arvonimi.

Marraskuussa 2020 Inarille myönnettiin viel VIR MVA -arvonimi. On tämä meidän hölmöläisemme kyllä sievä!

20.03.2021 Lissu kaipasi jälleen hyvää ystäväänsä nessupakettia, kun Inari palkittiin SLA-I* -palkinnolla.

25.03.2021 Lissua itketti jälleen, kun Inari palkittiin KERJ-I -palkinnolla tilaisuuden korkeimmilla pisteillä. Meidän höpönassupöljäkkeemme!

Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan.

Luonnekuvaus

Inarin lempinimi on sellainen mielikuvituksen riemuvoitto, että tässä pitäisi varmaan vähän hävetä. Ei hävetä.

Jos aivan rehellisiä ollaan, Inari-rassu on aivan yhtä mielikuvitusrikas kuin lempinimensäkin. Epäilemme tammaparan juosseen varsana päin mystistä jotain, lyöneen päänsä sekä iskun seurauksena muuttuneen siunatun yksinkertaiseksi luontokappaleeksi. Ainakin joidenkin asioiden suhteen. Inarin vuoksi olemme lanseeranneet käsitteen ”valikoivasti tyhmä”, sillä työnteon päälle raudikko kyllä ymmärtää. Sen sijaan Inarille on, yhä edelleen, täydellinen mysteeri, miten vesiastia toimii (kiitos tästä ämpärijuoton riemusta, Inari..), miten sähkölangasta saa kyllä tällin myös kolmannella kokeilulla jos sai ensimmäiselläkin, ja ettei käytävällä ketjuissa ollessaan sovi istahtaa.

Puhutaan ensin Inarin kyvykkyydestä ratsuna, sillä se itkettää vähemmän. Odotimme Kahvakuulan ja Villin jälkeläisestä helppo/CIC1-tason peliä, joka on pätevä kaikissa osakokeissa, ja sellaisen me tosiaan saimme! Höpönassusemme kilpailee CIC1-tasolla, hyppää rataesteillä vaivatta 110cm esteet ja maastossakin metriä, kouluratsastus tasolla helppo A+, tarkoittaen lähinnä helppoa Aata ja koottuja askellajeja. Ihme kyllä, Inarin kohdalla se perinteinen susirajalainen muttalauseke loistaa poissaolollaan. Raudikko osaa sen minkä osaa, vieläpä erittäin vahvasti, yhtään haparoimatta, tehden vieläpä yhteistyötä ihmisen kanssa! Yhtään kiukuttelematta! Aina hyväntuulisena ja pirteänä!

Onnesta soikeana tehtävästä toiseen mennä viipottava Inari ei ole mikään keskittymiskyvytön, hyväntuulinen häslä. Iloisen pirteästä asenteestaan huolimatta vaaleanpunaturpainen kasvattimme keskittyy jokaiseen saamaansa apuun, etenkin ratsastajansa istuntaan. Olkoonkin, että Inarin ymmärryksestä löytyy.. aukkoja, se tietää milloin ratsastaja osaa asiansa, milloin kuskin virkaa toimittaa joku kokematon. Tammasta olisi opetushevoseksi, niin nätisti se kulkee osaamattomankin ihmisen alla, kuuntelee kärsivällisesti epäselvät avut ja tekee parhaansa pyrkien pitämään ratsastajan paitsi selässään, myös onnellisena! Samaa raudikko kyllä tekee osaavankin ratsastajan kanssa, vauhtia vain on vähän enemmän, muttei liiaksi. Reipas, eteenpäinpyrkivä, työteliäs, todella anteeksiantavainen kaikille virheille kaiken tasoisten ratsastajien kanssa, yhteistyöhaluinen, motivoitunut.. Lisäksi, aivan kuin liian hyvässä unessa, Inarilla on pitkät, tahdikkaat, tasapainoiset liikkeet, se kantaa itsensä kauniisti, työntää takaa, on helppo kootta, liikkeissä on sopivasti näyttävyyttä ja sopivasti helppoa istuttavuutta (eli ei näillä ihan rodun huippuliikkujia voiteta, vaikka kampoihin laitetaankin!). Eikä tamma edes pidä sileätyöskentelyä tylsänä, se tekee kaiken pysähdyksistä vastalaukkoihin yhtäläisellä innolla ja osaamisella.

Rohkea, reippaassa laukassa etenevä Inari löytää ponnistuspaikat, kykenee ratkaisemaan hyppypaikan itsekseen, käyttää kaulaansa, selkäänsä ja vatsaansa hypyissä, nostaa jalkansa nopeasti ja tarpeeksi ylös, levittää takaa, on niin hieno, fiksu ja pätevä, että ihan itkettää. Etenkin, kun se fiksuus ei seuraa tallin puolelle. Raudikkomme hyppää yhtä suurella innolla kuin se suorittaa sileätehtävätkin. Erityisesti Inari nauttii innarijumpasta, sarjoista sekä maastoradoilla erilaisista mäki- ja vesiesteistä. Tämä hevonen ei turhia kyttäile tai kieltele omituisimpiakaan johteita tai taustahälyä, vaan luottaa siihen, ettei ratsastaja pakota sitä keskelle mörkömaata. Inari harvemmin kieltää tai juoksee ohi, se koettaa ratkaista heikot lähestymiset parhaalla mahdollisella tavalla ja hypätä joka tapauksessa, joten vähänkään heikomman lähestymisen kanssa saa olla tarkkana ja tosissaan pohtia, lähteekö kokeilemaan hyppyä joka tapauksessa. Tiukat kurvit tai lyhyet lähestymiset eivät yleensä ole Inarille mikään kynnyskysymys, se on kylmäveriseksi aika ketterä kaveri.
Yksin, porukassa, vetohevosena tai peränpitäjänä, Inari pärjää. Tamman vakioreaktio vähän kaikkeen, mitä metsässä saattaa vastaan tulla, on ”jaa”. Kerran, vähän vieraammissa maastoissa, tien poikki pyyhkäisi nuori peura, eikä Inari korvaansa lotkauttanut. Ehkä reppana ei tajunnut, että tässä olisi ollut ihan luvallista säikähtää. Ainakin kasvattimme on maastovarma ja sopii kenelle tahansa! Inarin kanssa sujuvat niin rauhalliset köpöttelymaastot, kunnon laukkareissut kuin hiihtoratsastus.

Sitten se itkuosuus. Ilman ratsastajaa tamma ei tunnu tajuavan mistään mitään. Ei ihmisen tai muiden hevosten henkilökohtaista tilaa, ei laumahierarkiaa, ei sitä, että ketjuihin voi kuristua, jos istahtaa kiinni ollessaan. Jalkojen nostamista joutuu pyytämään moneen kertaan, ja tammaa taluttaessa saa olla tarkkana, ettei Inari haahuile omille teilleen silkkaa typeryyttään. Ilkeä, tai edes ilkikurinen, tämä hevonen ei missään nimessä ole. Sen päässä ei vain tunnu syttyvän sen enempää energiansäästölamppu, hehkulamppu tai edes kynttilä. Onneksi arki sujuu ihan nätisti, sillä harjattavana tai loimitettavana oleminen ei paljoa aivokapasiteettia hevosen puolelta vaadi. Kengittäjän ja eläinlääkärin vierailleissa isoin ongelma on, ettei Inari tajua, kuinka kauan sen pitää pitää jalkaansa ylhäällä tai seistä paikoillaan. Muutenhan tämä on ihan unelma-asiakas, tamma antaa käyttää itseään vaikka neulatyynynä eikä edes luimi hammasraspille, tähystysletkulle tai yhtään millekään. Typerä, mutta kaikessa typeryydessäänkin helppo hevonen. Vaikka kyllä sitä tuntee valtavaa ylpeyttä katsellessaan tarhassaan piehtaroivaa Inaria, joka nousee istumaan ja seisomaan jalat joka suuntaan harottaen, joka kerta eri tavalla, aivan kuin tämä pystyyn nousemisen mekaniikka ei vain menisi perille asti. Tuskin on mennyt.
Lastaustilanteet sujuvat nätisti, kunhan Inarin kytkee kiinni hirvittävän nopeasti ja peräpuomin / väliseinän sulkee vielä nopeammin. Inarin logiikalla traileriin / rekkaan kävellään, pysähdytään, ja sitten kävellään heti ulos. Jostain syystä emme ole neidin kanssa aivan samaa mieltä. Matkustaminen sujuu heinäverkon kanssa pelleilleissä tai mahdollista matkaseuraa härppiessä. Inari ei stressaa reissaamista, mutta se pitkästyy, ja pitkästyessään se ärsyttää muita hevosia ihan vain olemalla olemassa (sekä olemalla ylitsepursuavan sosiaalinen).

Kisapaikoilla Inari on kuten kotonakin; siunattu yksinkertaisuus käsitellessä (tarkkana käsihevosalueella, ettei raudikko kävele kenenkään takamukseen kiinni!), ihana, innostunut, keskittynyt ratsastettaessa. Kisatilanteen jännityksen, yleisön tai koko kilpaurheilun päälle Inari ei tietenkään ymmärrä tuon taivaallista. Se kuitenkin suorittaa suurella sydämellä, kuten kotonakin, yrittäen aina parhaansa. Sillä pirteällä tekemisen riemulla on napsittu monet ruusukkeet.

Sukutaulu

i. Ch Kaunakohva
KTK-II, SLA-I, KERJ-I
sh, tprt, 161cm
ii. Mahlavuotos
KTK-II, SLA-I, KERJ-I
sh, vrt, 161cm
iii. Hyövehöpö
evm, sh, rt, 159cm
iie. Seväsievä
evm, sh, trt, 157cm
ie. Ch Vihavalkea
KTK-III, SLA-I, KRJ-I, ERJ-I
sh, rtkm, 165cm
iei. Inhomielin
evm, sh, rnkm, 158cm
iee. Hiilloshenkäys
evm, sh, trt, 161cm
e. Ch Hallaviikate
KTK-II, SLA-I, KERJ-I
sh, prn, 156cm
ei. Ch Myrskyviikate
KTK-II, SLA-I*, KRJ-I, ERJ-I
sh, tprn, 160cm
eii. Murhekuusi
evm, sh, trt, 156cm
eie. Myllykivi
evm, sh, klm, 163cm
ee. Ch Hankihenki
YLA1, KTK-II, SLA-I, KERJ-I
sh, rnpäis, 151cm
eei. Kummakummitus
evm, sph, trn, 147cm
eee. Nuoskatuuli
evm, sh, rtpäis, 152cm
Näytä / piilota sukuselvitys

iii. Hyövehöpö (pienisukkainen rautias, 159cm) oli keskivertoravuri. Vähän hitaasti kasvanut ori kilpaili nuorena maltillisesti eikä järin hyvillä ajoilla, jokunen sijoitus ja yksittäinen voitto silloin tällöin. Varsanäyttelyistä haettiin pari kolmosta; Hyövehöpö tuntui aina olevan heikossa kasvuvaiheessa tuomariston edessä. Iän myötä sukkajalasta kasvoi ihan kivannäköinen, runsaiden pitkien jouhien komistama hevonen. Hyövehöpöllä oli ryhdikäs, sen tyypit ja leimat hyvät. Kaula oli kaareva ja leveähkösti liittynyt, ylälinja hyvä, säkä korkea, lavat loivat. Runko oli syvä, tiivis ja sopusuhtainen, jalat kuivat ja edestä hyväasentoiset, takaa hieman pihdissä. Kovissa vauhdeissa ori meloi oikeaa etustaan, mutta muutoin Hyövehöpö liikkui suorin, väljin, tahdikkain ja matkaavoittavin liikkein käyttäen hyvin koko kroppaansa.
Luonteeltaan sukkajalka oli hyvin sosiaalinen, kiltti ja lempeä hevonen, oikea nallekarhu, kenen tahansa käsiteltävissä oleva kullanmuru. Mikään järjen riemuvoitto raudikko ei kyllä ollut, syy-seuraus -suhteiden tajuaminen vei aikansa, minkä lisäksi ori ei kyennyt keskittymään kovin moneen asiaan yhtä aikaa. Suloinen, umpikiltti hölmö oli todella yritteliäs, nöyrä ja kaikin puolin hyvä ajaa. Voitontahtoa Hyövehöpössä ei ollut nimeksikään; se juoksi tasan siksi, että siltä pyydettiin. Voitontahdon puute näkyikin orin kilpatuloksissa; jokunen voitto, useita totosijoja, keskivertoennätys. Ei mitään ihmeellistä mihinkään suuntaan. JKTK-III, kerran kuninkuusraveissa, ja silloinkin kolmas – häntäpäästä katsottuna.
Raviuransa jälkeen Hyövehöpö oli humputteluratsu, jolla kisattiin heB/70-80m -ratoja seuratasolla, vieläpä yllättävän hyvällä menestyksellä. Jalostuksessa sukkajalka ei ollut aivan yhtä suuri suksee; 37 jälkeläistä, jokunen ravurinyritys, mutta pääosin ratsuksi siirtyneitä harrastehevosia. Jokunen laadukas este- ja kenttähevonen. Ori ei muutenkaan ollut kaksinen periyttäjä, sen varsat ovat niin sekalainen sakki, ettei Hyövehöpön voida sanoa periyttävän oikeastaan mitään. Ori eli 27-vuotiaaksi.

iie. ”Samanlainen neliö kuin emänsä”, totesi kasvattaja Seväsievästä. 157cm tummanrautias tamma oli melko ryhdikäs hevonen, joka rotu- ja sukupuolityyppi olivat erinomaiset, laatutyyppi taas tyydyttävä. Kaula oli pitkähkö, kaareva ja hyvin liittynyt, lavat pitkähköt ja loivat, säkä pitkähkö. Runko melko tiivis ja neliömäinen, lautanen pyöreä, takaosa vahva. Jalat olivat kestävät, kuivat ja sirosääriset ja etusten sapelihakuisuutta lukuun ottamatta hyväasentoiset. Varsanäyttelyistä tamma hakikin puhdasta kakkospalkintoa.
Alun perin Seväsievästä tehtiin ravuria, mutta laukkaherkkä tamma ei hyvissäkään lähdöissään ollut keskivertoravuria kummempi juoksija. Raviura loppuikin lyhyeen, ja Seväsievän kanssa keskityttiin ratsastamiseen. Liikkeiltään tamma ei ollut kummoinen (matalat, vähän ahtaanlaiset liikkeet, hyvä tahti ja yliastunta, laukka pyöri hyvin, askellajeissa ei turhan paljoa säätövaraa), mutta sen hyppytekniikka oli melko hyvä; nopea terävä ponnistus, erinomainen jalkatekniikka, nopea pyöreä hyppy, vähän heikko selän ja kaulan käyttö. Koulukapasiteetti jäi helppoon B:hen, rata- ja maastoesteitä raudikko hyppäsi metriin asti. Voitontahtoinen, eteenpäinpyrkivä, työstä nauttiva tamma oli parhaimmillaan ratsuna, ja kisasikin seura- ja aluetasolla esteitä ja kenttää 90-100cm/tuttari-helppo -luokissa melko hyvällä menestyksellä.
Seväsievä kantakirjattiin R-suunnalle III-palkinnolla. Kehuja tamma sai ratsastettavuudesta (herkkä, eteenpäinpyrkivä, rohkea ja yhteistyöhaluinen) sekä luonteestaan ylipäätään; järkevä, rauhallinen ’kaikki käy’ -tyylinen käsiteltävä, mukavan seurallinen ja kiltti. Kantakirjattu, mukavasti menestynyt tamma teki viisi varsaa, kaksi raviorin ja kolme ratsuorin kanssa. Seväsievän jälkeläiset ovat kaikki emänsä kaltaisia neliöitä, tasaisen kivoja niin luonteensa kuin kapasiteettinsa puolesta. Eivät huippuja, mutta hyviä omalla tasollaan. 29-vuotiaaksi elänyt tamma periytti paitsi ulkonäköään, myös yritteliästä luonnetta – ja valitettavasti laukkaherkkyyttä.

iei. Inhomielin, ruunikonkimo (158cm) edusti yllättävän hyvää urheiluhevostyyppiä. Se oli hieman eriparinen, etuosa oli takaosaa raskaampi, mutta yleisesti ottaen se oli melko keveähkö ori. Leveä kaula, hieman painunut selkä, loiva lautanen. Jaloissa oli vähän enemmän sanomista, sapelihtavat etuset, painuneet vuohiset, takaset pihtiset. Inhomielin liikkui matalasti ja ahtaasti, mutta muuten kaikki askellajit olivat ihan päteviä siihen, että ori pärjäsi helppo B-A -radoilla. Inhomielin ei ollut erityisen palveleva luonne, vaan se mieluummin jätti asiat puolitiehen ja kiirehti seuraavaan. Taitavan, vaativan ratsastajan alla se kuitenkin suoritti oikein kelvollisesti. Esteillä kapasiteettia ja kelvollista hyppykykyä riitti aina metriin asti, mutta epävarmuus karsi suorituskykyä kisoissa niin, ettei Inhomielin käytännössä kisannut esteitä laisinkaan. Valjakkoajoa kokeiltiin muutaman valmennuksen verran ja Inhomielin toimi siinä kohtalaisesti. Käsitellessä Inhomielin oli varsin asiallinen niin kauan, kun käsittelijä oli osaava ja määrätietoinen, mutta epävarmemman käsissä ori oli suorastaan mahdoton. Inhomielin kantakirjattiin aikanaan ratsusuunnalle kolmannella palkinnolla.
Inhomielin oli suosittu siitosori, enemmänkin värin ja vähäisen periyttävyyden vuoksi kuin omien ansioidensa vuoksi. Ori ei ollut maailman huonoin jalostuseläin, se päästi paljon tamman hyviä ominaisuuksia läpi. Ei sen viidestäkymmenestä jälkeläisestä kuitenkaan ollut kauneuskilpailuiden voittajiksi tai seuraaviksi mestaruushevosiksi.

iee. Hiilloshenkäys oli puhtaasti harrastehevonen. Tummanrautias tamma (161cm) oli kyllä nätti, kolmosplussan tai kakkosmiinuksen varsa, päivästä riippuen. Ahtaanpuoleinen pään ja kaulan liittymä, leveähkö kaula, hyvä säkä ja selkä, huipukas loiva lautanen. Sirot etusääret, käyrähköt kintereet. Liikkeet olivat matalat, mukavat istua, mutta eivät kouluradoille mitenkään ihmeelliset. Tammalla kisattiin helppo B -luokkia ja metriä esteillä, se selviytyi oikein hyvin omalla tasollaan ja jopa yllätti kelpo hyppytyylillään. Hiilloshenkäys oli hyväluonteinen tamma, oikein suomenhevosmainen: osasi säästellä itseään ja tehdä asiat helpoimman kautta, mutta kun siltä vain pyysi, se oli nöyrä ja työteliäs hevonen. Hiilloshenkäys tekikin uraa niin harrastekilpurina kuin ratsastuskoulun luottohevosenakin ja se selviytyi kaikesta. Kesäiset retket uimaan, talviset rekiajelut, alkeiskurssit ja vähän taitavampien ensimmäiset valmennukset. Hiilloshenkäyksellä olisi voinut riittää rahkeita pidemmällekin kilpurina (ainakin helppo A -luokkiin), mutta se ei koskaan päätynyt kovin tavoitteelliseen kotiin vaan jäi harrasteratsuksi ratsastuskoulu-uransa jälkeen.
Hiilloshenkäys astutettiin neljä kertaa, tavoitteena oli "jalostaa väriä" ja siinä onnistuttiin paremmin kuin olisi voinut odottaa. Tamma teki neljä kimovarsaa, jotka myös suorittivat erityisesti kouluratsastuksessa ihan hyvin. Seuraavia koulumestareita Hiilloshenkäys ei jättänyt, mutta helppo A -luokkien yllättäjäruusukehaita löytyi.

eii. Murhekuusi, tummanrautias 156cm korkea ori oli ryhdikäs, hyvä ratsutyyppi, tarpeeksi orimainen. Syvä, lihaksikas runko, vahva kaareva kaula, pitkä lautanen. Etujaloissa oli jonkin verran ulkokierteisyyttä, muuten Murhekuusen jalat olivat melko priimaa, kaviot kuluivat hieman nopeasti, mutta tarpeeksi osaavalla kengityksellä ne pysyivät kunnossa kisakaudellakin. Orin käynti oli hieman ahdasta takaa, ravi ei niinkään, vaan se oli pitkää ja irtonaista. Laukka oli kuitenkin ehdottomasti Murhekuusen paras puoli, se oli kolmitahtista, pyörivää, irtonaista ja rentoa, luonnostaan hyvää koota. Ori kilpaili pääasiassa kouluratsastuksessa vaativa B -tasolla, esteitä se hyppäsi vain 90cm asti ja kisoissa päädyttiin lopulta jättämään se 80cm luokkiin, sillä hyppy oli hieman hillitöntä ja varomatonta. Esteiltäkin tuli kuitenkin jonkin verran ruusukkeita, ja jos omistajalla olisi ollut aikaa ja kiinnostusta Murhekuusta opettaa paremmin estepuolella, se olisi varmasti ollut hyvä pienten luokkien peli. Luonteeltaan se oli karjas, mutta oikeissa käsissä nöyrä ja herkkä ratsu, sopivan säpäkkä olematta kuumuva paitsi esteillä. Murhekuusi kantakirjattiin ratsusuunnalle ensimmäisellä palkinnolla.
Murhekuusen sadasta jälkeläisestä löytyy jos jonkinlaista hiihtäjää: rakennettaan se ei periyttänyt erityisen voimakkaasti vaan sitä löytyy varsoista laidasta laitaan aina emän mukaan. Liikkeet ovat kuitenkin poikkeuksetta olleet hyvät ja kapasiteetti on riittänyt vähintään helppoon A:han (yleensä korkeammalle), jos koulutus ei olekaan sinne asti edennyt. Hyppylahjojaan varsat eivät Murhekuuselta perineet, hyvien estetammojen jälkeläiset ovat kyllä päässeet loistamaan jopa 110cm luokissa. Luonteeltaan jälkeläiset muistuttavat lähes poikkeuksetta isäänsä, ne ovat herkkiä, nöyriä ja säpäköitä, ennemminkin kilpa- kuin harrastehevosia.

eie. Myllykivi oli kulomusta 163cm korkea, "pieni tammanpyöryläinen". Kovin pieni se ei tietenkään ollut, mutta matalaryhtinen, pyöreärunkoinen, pitkäkaulainen ja hyvässä lihassa (lihavuuskunto 5- läpi elämän) oikein hyväjalkainen tamma. Rakenteellaan se ei ehkä juhlinut, mutta liikkeet olivat yllättävänkin näyttävät, erityisesti se sai kehuja hyvästä, tahdikkaasta ravistaan. Ei Myllykivi tietenkään puoliverisille pärjännyt suorassa vertailussa, mutta se sai helppo A -tason kansallisissa luokissa +60% tuloksia melko säännönmukaisesti. Omistaja itse ei tammalla hypännyt, mutta se oli pari vuotta ammattilaisella ratsastettavana ja kilpaili 90cm luokkia, kotona treenasi metriä. Tekniikka ei kenties ollut se kaunen mahdollinen, mutta esteet ylittyivät puhtaasti vaikka sijoituksilta yleensä tiputtiinkin. Luonteeltaan Myllykivi oli melkoinen perusmöllöttäjäputte - herkkä niin kauan, kun sitä ratsasti herkästi ja reilusti, etupainoinen apuja kuuntelematon jyrä, jos selässä oli kovakätinen pohkeella naputtelija. Käsitellessä tamma oli kuitenkin ihana kullanmurunen, ystävällinen kaikkien kaveri. Kantakirjaan omistaja ei tammaa halunnut viedä.
Myllykivi teki neljä varsaa kouluorien kanssa, rakenneperiyttäjänä se ei ollut kummoinen, eikä luonneperiyttäjänäkään. Sen varsat ovat kuitenkin olleet oikein hyviä kisapelejä niin kouluun (huonoinkin varsa on suorittanut helppo A:n hyvin prosentein), esteillä varsat ovat olleet huomattavasti emäänsä lahjakkaampia parhaan kilpaillessa avoimia 120cm luokkia.

eei. Kummakummitus oli monilahjakas pienhevosori, joka teki pitkän, komean kilpauran este- ja kenttäradoilla. Tummanruunikko, 147-senttinen läsipää oli tavattoman fiksu ja järkevä hevonen, jolle oli helppo opettaa uudet asiat tai saada hevonen tekemään kunnolla töitä. Ori kiersi varsasta lähtien joka näyttelyn ja match shown (saaden hyvät kritiikit), nuorten luokat ja joka tapahtuman, johon nuoren kanssa pääsi. Ruunikko oli ikäluokkansa lahjakkaimpia esteratsuja pienestä koostaan huolimatta, ja aikuisena ori kisasi 110cm/helppo –radoilla. Kotona hypättiin 120cm asti yksittäisillä esteillä, radat eivät enää sujuneet ilman pudotuksia. Pikkuorilla oli hyvät liikkeet, etenkin ravi, josta se sai kehuja kenttäkisojen kouluosuudella ja kantakirjalausunnossa. Tahdikkaiden, elastisten liikkeiden kaverina kulki hyvä hyppytekniikka ja erinomainen ratsastettavuus sekä muutenkin fiksu luonne. Kummakummitus oli virkeydestään huolimatta jokaisen maalaisjärkeä käyttävän ihmisen käsiteltävissä ja ratsastettavissa, ja rohkean, miellyttämishaluisen hevosen kanssa oli helppoa kisata ja treenata. Ori taipui moneen menoon eikä ollut moksiskaan kärryjen vetämisestä, hiihtoratsastuksesta tai mistään muustakaan, mitä sillä päätettiin kokeilla. Kaikki tämä yhdessä hyvään rakenteeseen (39p. kantakirjauksessa, kehuja erityisesti jalka-asennoista ja rungosta) sekä erinomaisiin käyttökokeisiin tekivät ruunikosta KTK-I –orin.
Monenlaiselle tammalle käytetyn Kummakummituksen parisataapäisestä varsakatraasta löytyy kaikkea harrasteratsusta suorittajaan. Orin hyvä luonne periytyi valitettavan harvalle sen jälkeläisistä, hyvät liikkeet (etenkin ravi) ja (este)kapasiteetti taas periytyivät vahvasti. Hevoskokoiset varsat ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pienhevosvarsoja vaatimattomampia, suurin osa orin suorittajajälkeläisistä on pienhevoskokoisia. Ruunikko lopetettiin 28-vuotiaana yleiskunnon alkaessa rapistua.

eee. Nuoskatuuli oli huvittava, joskin toimiva, yhdistelmä ravurin ja ratsun rakenneominaisuuksia. 152-senttinen, rautiaanpäistärikkö tamma kilpaili jonkin verran esteitä ja kenttää (90cm/tuttari, kapasiteettia helppo/CIC1-tasolle) kelpo menestyksellä, mutta jäi jo nuorena siitoskäyttöön päistärikkövärinsä vuoksi. Varsanäyttelyistä kakkosia kiskonut, laatuarvostelukarsinnoissa hyppytyylillään ihastuttanut ja nuorten luokissa nollaratoja tehnyt Nuoskatuuli oli hyvähermoinen, energinen ratsu, joka kuitenkin vaati selkeät rajat ja kuria. Hieman uppiniskainen, tammamaiseen oikutteluun taipuvainen hevonen testasi rajojaan jatkuvasti eikä tehnyt mitään, jos sille antoi tilaa porsastella. Herkkäsieluisena tamma ei sietänyt äänellä komentamista ollenkaan, kehonkieli toimi paljon paremmin. Tammalla oli kevyt, pitkä avo runko, sirot etusääret mutta muutoin hyväasentoiset, vaikkakin pitkät jalat, loiva lapa ja hyvät lautaset, hieman lyhyt niska ja suora kaula. Tammalla oli näyttävä, tahdikas ja elastinen ravi, tavanomainen laukka ja heikko, ahtaanlainen käynti. Hyppytekniikka oli kohdillaan, samaten kapasiteetti, kouluradoilla Nuoskatuuli otti herkästi nokkiinsa kaikesta hienosäädöstä.
Aikaisin siitoskäyttöön siirretty päistärikkö ehti tehdä 14 varsaa, ennen kuin se lopetettiin hankalan ähkykierteen vuoksi 23-vuotiaana. Nuoskatuulen varsat ovat luonteeltaan melko herkkiä hienosieluja, jotka pohjimmiltaan ovat kilttejä, mutta vaativat käsittelijöiltään ymmärrystä ja huumorintajua. Vaikka Nuoskatuuli periyttikin niin hyppykapasiteettiaan ja kyvykkyyttä niin este- kuin kenttäradoille, suurin osa sen varsoista on värinsä vuoksi vain siitoskäytössä. Nuoskatuuli periytti vahvasti myös rakennettaan.

Jälkeläiset

s. 15.06.2020 sh-t. Louhenleuku, i. Marrasvainaa, om. Haltiasalo, VRL-13283
s. 01.02.2021 sh-t. Tervatsarina, i. Tervalieko, om. Mandelbacke (VRL-00692)

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Näytä / piilota sijoitukset
KERJ - 43 sijoitusta joista 9 voittoaVSR - 5 sijoitusta joista 0 voittoa
01.11.2019 Aeston Sporthorses CIC1 4/30
04.11.2019 Aeston Sporthorses CIC1 1/30
12.11.2019 Oasis Baardenstal BV CIC1 4/18
13.11.2019 Oasis Baardenstal BV CIC1 3/18
15.11.2019 Oasis Baardenstal BV CIC1 1/18
16.11.2019 Oasis Baardenstal BV CIC1 3/18
18.11.2019 Oasis Baardenstal BV CIC1 3/18
04.12.2019 Hiivurin Suomenhevoset CIC1 1/38
06.12.2019 Hiivurin Suomenhevoset CIC1 4/38
08.12.2019 Hiivurin Suomenhevoset CIC1 6/38
11.01.2020 Safiiritiikerin Kilpailukeskus CIC1 2/18
12.01.2020 Safiiritiikerin Kilpailukeskus CIC1 2/18
19.01.2020 Safiiritiikerin Kilpailukeskus CIC1 4/18
27.01.2020 Hiivurin Suomenhevoset CIC1 4/21
01.02.2020 Hiivurin Suomenhevoset CIC1 3/21
05.02.2020 Hiivurin Suomenhevoset CIC1 2/21
08.02.2020 Hiivurin Suomenhevoset CIC1 3/21
09.02.2020 Hiivurin Suomenhevoset CIC1 4/21
14.02.2020 Hiivurin Suomenhevoset CIC1 1/21
18.02.2020 Hiivurin Suomenhevoset CIC1 1/21
09.04.2020 Kilpailukeskus Lupin CIC1 5/62
13.04.2020 Kilpailukeskus Lupin CIC1 3/62
23.04.2020 Kilpailukeskus Lupin CIC1 5/62
27.04.2020 Kilpailukeskus Lupin CIC1 7/62
05.05.2020 Farbranch Irish Draughts CIC1 4/40
07.05.2020 Syyn Kartano CIC1 6/36
09.05.2020 Farbranch Irish Draughts CIC1 1/40
22.05.2020 Vaalama CIC1 5/43
25.05.2020 Farbranch Irish Draughts CIC1 5/50
26.05.2020 Viljalehto CIC1 2/30
29.05.2020 Viljalehto CIC1 1/30
30.05.2020 Cloudfield CIC1 7/50
30.05.2020 Vaalama CIC1 1/43
31.05.2020 Vaalama CIC1 6/43
04.06.2020 Hiivurin Suomenhevoset CIC1 3/50
07.06.2020 Hiivurin Suomenhevoset CIC1 5/50
09.06.2020 Vaalama CIC1 2/43
11.06.2020 Syyn Kartano CIC1 5/39
14.06.2020 Syyn Kartano CIC1 3/39
16.06.2020 Syyn Kartano CIC1 5/39
20.06.2020 Syyn Kartano CIC1 1/39
20.06.2020 Hiivurin Suomenhevoset CIC1 2/50
21.06.2020 Hiivurin Suomenhevoset CIC1 2/50
31.12.2019 Susiraja VSR Cup CIC1 5/41
30.06.2020 Hiivurin Suomenhevoset VSR Cup he A 7/53
31.10.2020 Hiivurin Suomenhevoset VSR Cup 110cm 3/24
28.02.2021 Hiivurin Suomenhevoset VSR Cup 110cm 3/34
28.02.2021 Susiraja VSR Cup CIC1 3/42

Valmennukset

23.10.2019 Maastoestevalmennus, valmensi Satunen

On aina hyvä näin jälkikäteen miettiä, mihin sitä menikään taas näppinsä sotkemaan. Minä, vannoutunut kouluratsastaja ja -valmentaja, matkalla Susirajaan, jossa minua varmaan jo kuumeisesti odotteleekin nainen kenttäpelinsä kanssa. Viimeisestä pitämästäni maastoestevalkusta oli jo aikaa, mutta toivoin pääseväni suurimmasta pälkähästä kyseessä ollessa tuttu kasvo satulassa. Saavuin tallille hieman aikataulusta (tavallisesti) myöhässä, joten ratsukko oli ehtinyt jo lämmitellä kentällä kaikki askellajit läpi käyden.

Isokokoinen rautias näytti varsin miellyttävältä yksilöltä; se eteni omalla moottorilla, kuunteli ratsastajaansa korvat tarkkana eikä vaikuttanut yhtään sen hassummalta suokkipeliltä kokonaisuudessaan. Ratsukko otti muutamat verkkahypyt kentällä, jonka jälkeen siirryimme nurmikentän puolelle. Siellä meitä odotti mm. penger ja kapeneva nuolenpääeste, jotka sisältyivät tämän päivän treeneihimme.

Lissu otti muutamat hypyt tavalliselle tukille nähdäksemme, millä tuulella Inari oli tänään suurella nurmella maastareiden parissa. Tamma oli vauhdikas, mutta malttoi hyvin kuunnella ratsastajansa apuja. Tämän jälkeen suunta kävi kohti nuolenpäätä, jolle ensimmäinen lähestyminen oli varsinaista venkoilua puolelta toiselle, ja niin hypystäkin muotoutui selätön loikka. Nopeasti ratsukko kuitenkin kokosi itsensä ja yritti uudelleen, jolloin meno näytti jo huomattavasti siistimmältä.

Penkereeltä hyppy alas lätäkköön ja siitä jatkoa vasemmalle, jossa oli tukki hieman haastavan tien takana. Inari ei epäröinyt vettä, vaan yllättävänkin varmajalkaisin ottein loikki läpi penkereen ja laskeutuikin sieltä asiallisesti. Lissua lähinnä nauratti Inarin varmisteleva asenne, mutta näin viileän tuulisena aamuna se kuulemma sopi hänelle paremmin kuin hyvin. Ennen kun ratsukko sai siirtyä loppuverryttelyn pariin, ohjasin heidät hyppäämään vielä lyhyehkön radan sujuvassa laukassa ja yhteistyössä. Tänään oli oikein hyvä päivä sekä hevosella että ratsastajalla, ja olihan valkku menestys myös näin valmentajan näkövinkkelistä.

25.10.2019 Kouluvalmennus, valmensi Sylvi

Päivän teemana oli tänään vastalaukat ja valmennettavana ihastuttava läsipäinen Inari-tamma, joka ravasi ponnekkaasti turpa väristen kenttää ympäri eikä näyttänyt tippaakaan siltä, että harmaa lokakuinen sadeilma haittaisi jollain tapaa sen työintoa. Lissu tosin ei näyttänyt viihtyvän aivan niin hyvin suorastaan koleassa syystuulessa, puhumattakaan itse valmentajasta, johon tuntui tarttuvan aina se kaikkein napakoin tuulenpuuska. Tietysti huonoja ilmoja ei olekaan, on vain huonoa pukeutumista - sen sain jälleen kerran karvaasti kokea, kun en ollutkaan tajunnut vetää kolmatta vaatekertaa päälle kotoa lähtiessäni.

Huomasin tuumivani ääneen ratsukon menoa katsellessani, että olipas siinä kyllä tammalla hyvänoloinen luonne. Lissu tosin luonnehti sitä hieman hidasälyiseksi, mutta minä en nähnyt tammasta kuin reippaan ja hyväntuulisen puolen. Se makusteli kuolainta tyytyväisen oloisena ja jo alkuverryttelyssä sen liikkuminen oli letkeää ja rentoa. Tamma käänteli korviaan kuuliaisesti ratsastajaa kohden ja minua ihan hymyilytti, miten tohkean tomerana se askelsi menemään. Näin virkaintoisia hevosia ei ihan joka päivä tullutkaan vastaan.

Jos tamman ravityöskentely vakuutti minut heti alkutuimaan, niin laukasta jäin sanattomaksi. Inari laukkasi kuin keinuhevonen - kauniisti, hallitusti ja tahdikkaasti. Huomasin heti miettiväni, millainen varsa tulisi jos Inarin astuttaisi jollain oikein mestarikouluorilla ja sitten istuttaisi selkään jonkun kouluratsastukseen vihkiytyneen lahjakkuuden. Väittäisin, että jos ei sillä kombolla voiteta kouluratsastuksen SM-kultaa, niin ei millään! Okei, takaisin niihin vastalaukkoihin. Koska vastalaukat olivat jo tuttu juttu tälle ratsukolle, siirryimme helpommista harjoitteista suoraan vähän vaativampaan harjoitukseen. Siinä ratsastaja laukkaa myötälaukassa pitkää sivua, jonne tekee laukassa täyskaarron palaten takaisin samalle pitkälle sivulle. Näin ollen loppuosa laukataan vastalaukkaa.

Inari oli valmiina toimintaan ja huiskautti innokkaasti häntäänsä, kun Lissu antoi laukka-avut päädyssä. Kaarre tultiin hyvässä tasapainoisessa laukassa ja tamma kääntyi myös kuuliaisesti täyskaartoon. "Muista tehdä linjasta tarpeeksi loiva, ettei askel mene ahtaaksi", kun kaarre lähti hieman liian tiukasti. Lissu korjasi heti tietä ja Inarin tasapaino korjaantui. Harvoin olin nähnyt hevosen, joka ei yllättynyt yhtään vastalaukasta, vaan suoritti sen tyylipuhtaasti ja nöyrästi niskastaan kauniisti myödäten. Koska tamma oli selvästi aivan kartalla, mitä siltä pyydettiin, keskityin tarkkailemaan Lissun istuntaa. Lissuhan istuu tietenkin hevosen selässä sellaisen kokemuksen tuomalla varmuudella, että perusasiat ovat hallussa, mutta ulkopuolisen silmät auttoivat löytämään uusia näkökulmia apuihin. Ehdotin keventämään hieman asetusta, jotta Inari pääsi työskentelemään suorana saaden lisää voimaa liikkeeseen. Oikea kierros oli hieman vasenta hankalampi, joten keskityimme jumppaamaan Inaria myös laukkojen väleissä pohkeenväistöillä, jotka saivat siitä hieman notkeamman.

Summa summarum. Erittäin laadukas tamma, jonka luonne oli niin ilahduttavan positiivinen, että kotiin palatessani huomasin miettiväni, oliko hevosissani vai niiden omistajassa vika, kun samanlaista helmeä ei toistaiseksi tallista löytynyt. Luonteen lisäksi liikkuminen oli niin silmiähivelevän kaunista, että olisi valtava ilo nähdä tamma kouluhevosena (tiedetään, tiedetään, Susiraja on kenttätalli, mutta KUN... katsokaa nyt sitä). Jumpasta ja ehkä myös hierojasta voisi olla apua liikkumiseen oikeassa kierroksessa.

16.04.2020 Hölmöläiskuningatar, kirjoittanut Lissu T.

”Inari-kulta, se jalka”, huokaisen siirtyessäni nätisti pyytämisestä ja huomauttelusta sekä jalkaan nojailusta rehelliseen jalan ylös kiskomiseen. Onneksi vasen takanen on viimeinen puhdistettava, kolme muuta kaviota on onnistuneesti irrotettu käytävän lattiasta kaviokoukun vierailua varten. Mutta Inari, ihana, yksinkertainen Inari, eihän tallukkaparka tajua nostaa sitä viimeistä kinttuaan! Jokin piuha on ihan varmasti jäänyt yhdistämättä. Hetken kiskottuani tamma oikein hätkähtää höttöisestä olevaisuudestaan tähän hetkeen, tajuaa minun kiskovan jalkaansa ja nostaa.. oikean takasen. Mieleni tekee lyödä kaviokoukku otsaani.
”Voi Inari, ei, se kavio on jo puhdistettu, nosta tämä jota olen tässä jo viisi minuuttia hipelöinyt”, totean, koetan löytää jotain komediaa tästä tragediasta sekä jotain kaunista, lempeää ja ymmärtäväistä äänestäni. Lamppu raudikon pään päällä särisee, sammuu, välähtää, jalka laskeutuu maahan ja hyvin hitaasti vasen takanen nousee lattiasta. JES!

Inari on aina, maitovarsa-ajoistaan lähtien, ollut aika.. spesiaali. Todella hieno, pystyvä ratsu, mutta spesiaali yhtä kaikki. Ilman ratsastajaa suoranainen idiootti. Joskus pidin huvikseni kirjaa, montako ”ylimäärätyöminuuttia” Inari kerryttää päivän ja viikon aikana silkkaa yksinkertaisuuttaan, kuten äsken, kyvyttömänä nostamaan jalkojaan ripeässä tahdissa yksi toisensa perään. Laskelmani muuttui viikko- ja etenkin kuukausitasolla niin rumaksi, että poistin koko ”Inarin hukkaminuutit” -Excelin vähin äänin.
Hölmöläinen jää taas talliin, kentällä Inari on kuin toinen hevonen. Muodonmuutos on satukirjamainen, kontrasti valtava. Jos en tietäisi, että se metrin ratatreenin uskomattoman osaava, keskittynyt, kaikin puolin hieno ja älykäs ratsu on talliarjen järkijättöisin (mutta onneksi hyvätahtoinen!) pikku pöljäke-Inari, väittäisin hevosen vaihtuneen matkalla. Inari kykenee itsenäisiin ratkaisuihin, se pelastaa minun oman virhearvioni radan neljännellä esteellä, lähtee hyppyyn ennen minua vaikka koetan saada tamman ottamaan vielä puolikkaan askeleen. Inarin ratkaisu toimii, vaikkei hyppy olekaan se harmonisin, kaunein tai mitenkään päin sen näköinen, että siitä kannattaisi puhua tai mainostaa sellaisen tehneensä. Korjaan tasapainoni ja kokoan itseni heti esteen jälkeen, vitosesteelle tulemme harmonisesti, lähdemme hyppyyn samalla askeleella.

Ja tallissa estetreenin älykäs tähtönen kaataa melassivetensä pitkin lattiaa, ihmettelee, pitkästyy, istahtaa melassiveden värjäämälle tallilattialle ihmettelemään, kun ketjut eivät annakaan periksi eikä piehtaroiminen onnistu. Ja kuten aina, säikähdän kuollakseni Inarin nykiessä itseään ketjuista ihmeen rauhallisena, lähinnä kummastuneena, siinä missä olen itse sydän syrjälläni ja käteni tärisevät.

21.02.2021 Pyhä Yksinkertaisuus 2.0, kirjoittanut Lissu T.

Varsat ovat ehdottomasti yksi paras puoli tallin pyörittämisessä. Kasvatus on aina ollut yksi Susirajan toiminnan peruspilareista, tai näin me kovasti väitämme. Inarikin on päässyt osaksi jalostusohjelmaamme ja kokemaan äitiyden riemut toistamiseen; helmikuun ensimmäinen tamma varsoi toisen varsansa, rautiaanpäistärikön tyttären, jonka isä on oma Telkkämme. Siinä on nyt kolme polvea täyttä sutta ja sek—siis, susirajalaista hevoskasvatusta.

Ainoa vain, että pikkutamma tuntuu olevan aivan yhtä yksinkertainen kuin emänsä. Hirveän ihana, positiivinen ja sievä varsa, mutta se yksinkertaisuus. Aivan samanlainen hölmöläiskuningatar kuin mitä emänsä, vaikka isosiskopuolensa on niin fiksu ja filmaattinen! Inari ja koko talli ovat tietysti aivan haltioissaan tulokkaasta, terve varsa on aina ilonaihe. Silti, välillä tekisi mieli itkeä, kun tätä kaksikkoa seurailee. Väkisinkin tulee mieleen lohkaisu kahdesta aivosolusta etsimässä toisiaan, emän touhussa kun ei tunnu olevan yhtään sen enempää järkeä kuin tyttärenkään.

Tätä varsaa on siunattu kauniin ulkonäön lahjoin, mutta siihen järkeä jakavaan jonoon emme muistaneet varsaparkaa kärrätä. Suojelupyhimykseksi päätyi Pyhä Yksinkertaisuus ja se näkyy. Kaikkea pitää miettiä, kaikki piuhat ovat pitkät. Kyllä, onhan se luonteeltaan ihan mukava. On toki kyseenalaistettava, voiko tällaisilla järjenlahjoilla oikein olla minkäänlainen vai hautautuvatko kaikki luonteenpiirteet sen alle, että pohdinta ei koskaan lakkaa.

Tästä hyvin rehellisestä myynti-ilmoituksesta huolimatta pieni hupsu herätti niin paljon kiinnostusta, että harkitsimme vakavissamme perustavamme hevoskimpan ostajille keneltäkään lupia kysymättä. Lopulta kauppakirjat tehtiin vain yhden ihmisen kanssa, ja Pyhä Yksinkertaisuus 2.0., Tervatsarina, matkaa Ahvenanmaalle Mandelbackeen Miljan hoteisiin. Jäämme innolla odottamaan, tuleeko tammasta minkään näköistä kenttäratsua! Suvun puolesta siihen olisi ainekset, ja kyllähän emästäkin ihan kilpapeli tuli. Toinen jännityksen aihe on se, tajuaako Inari koko vieroitusta ja varsansa katoamista..

03.03.2021 Supernannyn tarpeessa, kirjoittanut Lissu T.

Susirajassa on ennenkin ollut melko.. yksinkertaisia hevosia, mutta Inari on vetänyt ihan uuden riman tähänkin asiaan. Onko rimaa sitten nostettu vaiko laskettu, se jääköön jokaisen omaksi pohdinnaksi.

Aikaisemmat idioottimme eivät ole unohtaneet jälkikasvuaan, toisin kuin tämä Inari on tehnyt, etenkin nuorimmaisensa kohdalla (joskaan ei sen esikoisenkaan kohdalla mitään Vuoden emä -palkintoa hätyytelty, Inari-ressun yrityksistä huolimatta). Muutaman kerran armas yksinkertaisuutemme on lähtenyt liikkeelle kesken lapsukaisensa ruokahetken! Luulisi, että yksinkertaisinkin elämänmuoto tuntee jonkun olevan nisässään kiinni, vaan ei meidän Inari. Tamma on myös vaellellut karsinassaan, onnistunut peittelemään nukkuvaa varsaansa olkiin ja jossain kohti öljylamppu on syttynyt lepattavaan liekkiin Inarin hoksatessa, että hänellähän pitäisi olla sellainen pieni hevosenalku täällä, hyvänen aika!! Ja sitten tamma hyörii ympäri karsinaa, hörisee huolissaan ja hyvä kun ei tallo varsaansa. On tämä ollut surkeaa, kun hölmöläisemme selkeästi yrittää parhaansa, kohtelee varsaansa hellän rakastavasti ja koettaa opettaa tavoille, kunnes filmi menee poikki ja Inari unohtaa paitsi kasvatusvastuunsa, myös koko kasvatettavansa.

Tiedä kelle varsan vieroitus on suurin helpotus, yksinkertaiselle emälle, varsansuojeluilmoitusta vailla olevalle varsalle vaiko henkilökunnalle, joka on huolesta harmaa pöljäpartion takia.

13.04.2021 Possujuna, kirjoittanut Lissu T.

Hakiessani Kerppua tarhastaan pysähdyin seuraamaan naapuritarhan kaksikon, Kolerin ja Inarin, puuhia. Koleri käveli kaikessa rauhassa kohti tarhan perimmäistä nurkkaa, Inari tiiviisti perässään. Possujunan kruunasi, kuinkas ollakaan, perää pitävä Inari, jonka suu oli täynnään Kolerin häntää. Koleria tämä ei tuntunut haittaavan, tosin se lienee jo tottunut yksinkertaisen bestiksensä edesottamuksiin. Hetken tuijottelun jälkeen kävelin tammojen tarhan aidan luo, otin kännykkäni ja aloin kuvata. Huomatessaan minut aitansa luona naapuritarhan sijaan Koleri teki uukkarin lähtien minua kohti. Inari ei ollut tähän käännökseen varautunut, sen suorittama uukkari ei ollut puoliksikaan yhtä sulava. Kaksikko toi elävästi mieleen tamman varsansa kanssa; Koleri kulki varmasti ja sulavasti kuten aikuisen hevosen kuuluikin, siinä missä Inari toikkaroi perässä suu täynnä häntää ilman montaakaan ajatusta siitä, mitä teki ja mihin kinttunsa laittoi. Ja kuinka ollakaan, Kolerin pysähtyessä aidalle minua moikkaamaan Inarin pitkät piuhat eivät välittäneet tietoa pysähdyksestä tarpeeksi nopeasti, joten raudikko törmäsi ystävänsä tummaan takamukseen. Pudistelin päätäni taputellessani ja rapsutellessani Kolerin päätä ja kaulaa. Inari pudisteli omaa päätänsä kävellen lopulta Kolerin vierelle nuuhkimaan käsivarttani. Eikä reppana muistanut edes päästää irti Kolerin hännästä, jouhet onneksi liukuivat Inarin suusta. Pitänee laittaa tussitaululle joku huomautus, että Koleri ei ole mikään hankuri, vaan Inarin purulelu. Taputtelin ja rapsuttelin Inariakin hetkisen, enkä voinut olla hymyilemättä, kun kummatkin tammat nuuhkivat takkiani ja käsivarsiani. Ihania hevosia.