Riesa osallistui suomenhevosvarsojen arviontitilaisuuteen elokuussa 2013 ja sai sieltä mukaansa arvion SV-I. Riesa ei käyttäytynyt tai ollut koulukokeessa järin keskittynyt, mutta yhtä kaikki olen ylpeä häsläävästä pikkutammastani.
Riesa kävi pyörähtämässä suomenhevostammojen kantakirjaustilaisuuteen joulukuussa 2013 ja sille annettiin arvioksi KTK-II ja pisteitä kertyi 72. En osaa edes sanoa, miten ylpeä olen pikkuisesta keskittymiskyvyttömästä tammaneidistäni. Hyvät tyypit, kaunis pää, hieman pitkä runko, lyhyehkö laskeva lautanen.
Pikku-Riesa vietiin syyskuussa 2014 esittäytymään kouluratsastusjaoksen laatuarvosteluun. Pikkutammani käyttäytyi suorastaan poikkeuksellisen hyvin tilaisuudessa, vaikka söikin palkintokukkasensa... Joka tapauksessa pikkuinen sai pisteitä 99 mikä taas oikeutti palkintoon KRJ-II. Riesalle syötettiin ämpärillinen leipää, jotta linjat pysyisivät kunnossa.
Kun kouluratsastusjaoksen laatuarvostelu oli keskellä kuuta, loppusyyskuussa 2014 käytin Riesaa vielä esteratsastusjaoksenkin laatuarvostelussa. Hurjaa kyytiä esteille tikuttanut pikkutamma pokasi arvostelussa 91,1 pistettä, eli melko lailla odotetun saaliin ja se oikeutti tamman palkintoon ERJ-III. Lisää leipää, jotteivat muodot katoa!
Lähellä joulua, 20. päivä joulukuuta 2014 lähti suomenhevosten laatuarvosteluun susirajalaisen Hipin jälkeläiskavalkadi. Riesa kävi rääpimässä kasaan 103 pistettä ja palkinnon SLA-I. Kaksi pistettä lisää ja plakkarissa olisi ollut tähtipalkinto... En silti voi sanoa olevani pettynyt!
Syyskuun viimeinen päivä 2017 vanhus-Riesani kuljetettiin kohti yleislaatuarvostelua. Innosta kihissyt pikkutamma sai tuomareilta 89 pistettä. Kotiintuomisina sieltä oli YLA2 sekä tilaisuuden parhaat kilpailupisteet! Ja tietenkin roppakaupalla hyvää mieltä, kakkua ja porkkanoita Riesalle!
Myönnetään, värihomoiluhevonenhan tämä oli! Halusin pienhevosen ja mielellään Susirajan Hiisirikosta, sillä pidän todella paljon sekä orin väristä, että nimestä. Ja no, luonne... ihan mukiinmenevä sekin on, on sitä pahempaakin nähty ja koettu! Ehdottomasti halusin pienhevosen, mutta koska Hipistä on mahdollista saada vaikka minkä värisiä varsoja sorruin myös turhamaisuuteen. Niinpä pitkän etsiskelyn jälkeen valitsinkin orille puolisoksi ruunikon pienhevosen, Selkouni-nimisen tamman, jonka sain mukavasti liisattua yhden varsan ajaksi.
Tiineysaika oli innonsekaista kauhua. Sen verran värihomoksi aloin, että toivoin sormet ristissä hopeanruunikkoa varsaa ja pelkäsin henkeni edestä ruunivoikkoa varsaa. Lissu joutui monta kertaa rauhoittelemaan, etenkin kun Selkounen maha oli jo niin iso, että sen olisi pian pakko varsoa. Silti tamma onnistui yllättämään ja pyöräyttämään pikkuisen tammavarsan kaikkien selän takana. Ja meinasin lähteä saman tien ostamaan samppanjaa, kun se oli todellakin hopeanruunikko. Terve pienhevostamma oli toki pääasia, mutta saa kai sitä olla iloinen, kun värikin on juuri oikea! Ensimmäisistä tunneista alkaen oli täysin selvää, että tamma peri isänsä luonteen, mistä taas en ollut aivan yhtä iloinen. Yhtä kaikki nimesin varsan hieman mielikuvituksettomasti Rikkouneksi, mutta koska pidän nimestä, sen suoraviivaisuudella ei ole niin väliä.
Riesa vakiintui lempinimeksi melkein heti, sillä juurikin sitä pikkutamma on. Se ei osaa kunnolla keskittyä oikein mihinkään, se on kiinnostunut ihan kaikesta ja raivostuttaa kaikkia huseeraamisellaan. Voin vain toivoa, että Riesa rauhoittuu iän myötä, mitä kovasti epäilen. Ei rauhoittunut Hippikään. En kuitenkaan aio luopua pienestä riiviöstäni vaan aion pärjätä sen kanssa. Riesa on raivostuttava idiootti, mutta rakastan sitä silti.
Niinkuin kaiken piti olla viimeinkin hyvin.
Riesa on aivan mahdoton hevonen, jonka kanssa repii hiuksia päästään yksi jos toinenkin kerta. Se on yliaktiivinen, yliutelias, koko ajan menossa ja tekemässä jotain. Sen lisäksi se on ikuisen kaikkivoipaisuusharhan vallassa ja vaikka saaliseläimen pitäisi varoa ja säikkyä erinäisiä asioita niin ei Riesa, ehei! Tamma menee juurikin sinne, mistä muut hevoset pinkoisivat pakoon häntä tötteröllä. Sen sijaan pienhevonen pinkoo juuri sinne häntä tötteröllä ja näin sitä saa taas paikata pikkuhevosen turpavärkkiä sen kiusattua kissaan. Riesa on keskittymiskyvytön häseltäjä, joka haluaa koko ajan olla huomion keskipisteenä ja tekee sen myös selväksi. Kaikesta raivostuttavuudestaan huolimatta tammaa on kovin vaikea vihata, sillä on on sievä kuin sika pienenä ja lisäksi mahdottoman seurallinen tapaus. Riesa rakastaa kaikkia, jotka rakastavat sitä ja aika usein myös niitä, jota vihaavat sitä. Juuri se hevonen, joka varastetaan laitumelta, kun se ei osaa odottaa pahaa kenestäkään. Turha kuitenkaan huolestua, sillä tamma on myös juuri se hevonen, jonka varkaat palauttavat viidessä minuutissa kun eivät pärjää sen kanssa, ei siksi, että hevonen olisi ilkeä vaan siksi, että sen kanssa on mahdoton toimia millään odotetulla tavalla.
Ikinä ei saa tuhlata yhtään hetkee.
Siinä kohti kun hoitaja on puhdistamassa kavioita, Riesa on jo kovasti menossa ulos. Se tuntuu olevan kuin kofeiinitabletteja nauttinut säikky sähköjänis, sillä tamma on koko ajan menossa seuraavaan paikkaan heti eikä vasta kohta. Pikkuhevonen on pakko pistää kahta puolen kiinni, jotta sen saa hoidettua ja yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia hoitoajasta toivoo, että olisi pakkopilttuu jonne tunkea hevonen. Riesa onnistuu ketjuissa ollessaankin jollain ilveellä pyörähtelemään ympäriinsä, vähintäänkin sillä takapuoli koko ajan vippaa sinne ja tänne. Tamma ei ole missään nimessä ilkeä tai pahantahtoinen hevonen, päinvastoin, sillä se rakastaa kaikkia. Sille ei kuitenkaan mahda mitään, jos pikkutamma vahingossa astuu varpaille samalla kun huseltaa tai kolauttaa sinua suurella, kovalla kallollaan nenään. Niin ainakin Riesa ajattelee ja pikaisen tarkistuksen jälkeen, todettuaan että olet kunnossa se vain jatkaa entiseen malliin sähläämistään. Kieltäminen ei auta mitään, hetken tamma malttaa seistä paikallaan korvat terhakkaasti pystyssa ja ilme tiitteränä, hän tottelee, mutta sekin unohtuu yleensä viimeistään siinä kohti, kun itse lähestyt tammaa. Riesa ei vain osaa keskityä paikoillaan pysymiseen, joten sen harjaamisessa ja varustamisessa vauhti on valttia. Tamma kuitenkin rakastaa seuranpitohetkiä ja pitkiä rapsutustuokioita, joten niitä sen kanssa on hyvä tehdä erikseen. Riesa kaipaa ja vaatii seuraa ja rakkautta, eikä tule toimeen, jos sitä ei säännöllisesti rakasta.
Kerran toisensa jälkeen pyytelen vuolaasti anteeksi eläinlääkäriltä ja kengittäjältä, kun pikkutammani ei osaa käyttäytyä hoitotilanteessa kuten pitäisi. Sillä on liian kiire, se haluaa tutkia kaiken mitä kenkääjällä on mukanaan tai mitä eläinlääkäri puuhailee, se ei voi antaa työrauhaa kummallekaan. Riesaa pitää syöttää leivällä taukoamatta, tai mistään ei tule mitään.
Eikä se taluttaminenkaan mitenkään kiireetöntä ole. Riesalle naruriimu päähän tai ketju suuhun, niin puhutaan jo asiaa sillä muutoin pikkutamma vain vaahtoaa tuonne ja tänne, koska siellä on jänniä asioita. Napakka muistutus narun päästä riittää palauttamaan tamman ruotuun sen kolmen askeleen ajaksi, jonka se jaksaa keskittyä sievään käytökseen. Koppiin se malttaa sentään olla ryntäämättä, se on Riesalle saatu taottua päähän ja tamma jopa matkustaa ihan sievästi. Kyllä se tekee selväksi olevansa mukana kolistelemalla ja hirnumalla aika ajoin, mutta turhaa stressiä hevonen ei ota, eikä muutenkaan riehu. Kopista kyllä tullaan vauhdilla pois, sillä Riesalla on kiire saada selville, mihin se päätyi.
Juokse kovempaa juokse kovempaa.
Riesalla ratsastaminen voisi olla todella mukavaa, mutta kun ei ole. Pikkutammalla ei ole parhaimmillaankaan erityisen näyttäviä liikkeitä tai muutenkaan suurta karismaa, mutta se on sympaattinen ja rakastettava hevonen, joka haluaa tehdä parhaansa. Esteeksi muodostuu vain sen puutteellinen keskittymiskyky ja kaikkivoipaisuusharha sekä yletön mielenkinto maailmaa kohtaan. Riesa on se hevonen, joka ei koskaan alkukäynneissä keskity kävelemään rennosti vaan kävelee kuin pikakävelykisoissa ja välillä hypähtää raviin, joka ohjia keräillessä on jo menossa uran toisessa päässä ja jolla kukaan hermostuneempi ratsastaja ei koskaan halua ratsastaa. Tamma on työteliäs ja yritteliäs, mutta se luulee alkuun osaavansa kaiken parhaiten ja sen on niin kiire, ettei se ehdi kuunnella ratsastajan ohjeita ollenkaan. Tajuttuaan, ettei se olekaan paras ja kaunein se terästäytyy taas hetkeksi. Ikävä kyllä Riesa ei vain osaa keskittyä pitkää aikaa, se muutaman askeleen ajan tekee täsmälleen kuten ratsastaja sanoo - ja hyvin usein sortuu siinä kohtaa ylisuorittamiseen, että metsään menee sekin -, kunnes joku mielenkiintoinen syksyn lehti vie tamman huomion ja sen hieno, tahdikas ravi sortuu kipittämiseksi. Riesan askellajeissa ei ole tahtia eikä tempoa, ne eivät ole nähneetkään kouluradan arvostelukohtia rentoudesta ja harmonisuudesta, vaan ne valitettavan usein muistuttavat shetlanninponin tikuttamista. Ponin askeleet omistava tamma tekee tikuttamisesta taidetta joka kerta, kun unohtaa ratsastajansa ohjeet. Mitä tapahtuu todella, todella usein.
Jos perusratsastaminen on vaikeaa, niin ei kannata edes puhua kouluratsastusliikkeistä tai hyppäämisestä. Riesan pohkeenväistö sortuu kahden loistavan, pitkälle mahan alle ristiin astutun askeleen jälkeen omiin jalkoihinsa sotkeutumiseksi ja sen takaosakäännös muuttuu oman hännän jahtaamiseksi, kun se häntä on niin jännä. Hypätessä Riesan kaikkivoipaisuusharha ottaa vallan, sillä se pystyy mihin vain! Kun pystyisikin. Tamma ei ymmärrä, ettei se metrin este ylity jos ei ole alla kolmitahtista, hyvää laukkaa tai sitä, ettei se oikeasti voi hypätä niin vinosta kuin itse luulee. Riesa rakastaa hyppäämistä ja pahintahan tässä on se, että sillä on oikeasti loistava, pyöreä hyppytyyli silloin, kun se kohdalleen osuu. Eipä vain juurikaan osu. Tamma juoksee alta pois ja loikkii minkä kerkiää, ottaa puomeja mukaansa eikä ikinä kiellä, vaikka se tarkoittaisi esteen sekaan päätymistä. Riesan hyvät hypyt tuntuvat tulevan enemmän tuurilla kuin taidolla.
Maastomopona Riesa on kyllä mukava, sitä ei kukaan kiistä. Se on tyhmänrohkea hevonen, eikä sillä ole itsesuojeluvaistoa joten se ei säiky yksinkertaisesti mitään, tuskinpa säikkyisi edes ärisevää susilaumaa vaan haluaisi vain tutustua siihen. Varmajalkaisesta pikkuhevosesta löytyy kyllä vauhtia liiankin kanssa, erityisesti kun se pääsee pellolle laukkaamaan, mutta ainakaan se ei kompuroi eikä sen kanssa tarvitse pelätä joutuvansa ojan pohjalle niska katkenneena. Maastoesteet puoliksi kauhistuttavat, puoliksi kutkuttavat - Riesa on loistava peli, mutta tarvitsee jatkuvaa puolipidätettä, jotta muistaisi olevansa ratsastajan kanssa liikkeellä eikä juoksisi estettä päin.
Tässä on hevonen, joka ei vain toimi. Sen saattaa saada keskittymään työntekoon jopa vartiksi, jolloin se on mahtava ratsu. Tamma ei tosiaan ole mitenkään erityisen näyttävä tai komea, se on enemmänkin se sievä ja sympaattinen, pieni ja rakastettava heppa. Riesa kuitenkin kuuntelee ratsastajaansa parhaansa mukaan, kunhan saa selkeät ohjeet tehtävästä asiasta ja tekee ohjeiden mukaan omiaan sooloilematta. Kunnes sitten huomaa hyvin jännän voikukan, jota on pakko juosta tutkimaan vaikka ratsastaja jäisi matkan varrelle.
Puolet valtakuntaa sulle koskaan riitä ei.
Riesa ei ole kovin kaksinen kisapeli. Kisapaikoilla on aivan liikaa hälinää, muita ihmisiä, muita hevosia ja kaikkea tapahtumaa, jotta tamma voisi keskittyä ratsastajaansa tai suoritukseen. Se on mahdottoman kiinnostunut, hirnuu minkä kerkiää rymistellessään kopista alas ja ollessaan jännittynyt enemmän innostuksesta kuin mistään muusta. Ainoa hyvä puoli siinä on se, että tamma on mahdottoman helppo varustaa. Se seisoo kivettyneenä paikallaan tuijottaen, koettaen nähdä kaiken kerrallaan ja hirnuu jatkuvalla soitolla ilmoittaakseen paikallaolonsa niillekin, jotka eivät sitä heti kuulleet. Käsihevosalueella Riesa ravaa taluttajansa vieressä pienin, sipsuttelevin askelin ja hirnuu edelleen. Itse asiassa se ei vaikene melkein hetkeksikään, joten kisapaikalla kyllä kaikki tietävät, missä se saamarin pikkuhevonen oikein kulkee ja on äänekäs. Verkassa Riesa ei keskity hetkeäkään, se olisi koko ajan menossa tutustumaan muihin, kentän laidalla oleviin kuvaajiin ja taustajoukkoihin ja verkkaesteitäkin pitäisi vähän päästä tutkimaan. Tamma on totaalisesti oman erinomaisuutensa pauloissa, eikä sitä todellakaan saa tottelemaan sitäkään vähää, mitä se kotikentällä tekee. Jo se on hyvä suoritus, että Riesa ylipäätään menee siinä askellajissa siihen suuntaan, kuin ratsastaja koettaa epätoivoisesti selästä käsin huudella.
Kuten voi olettaa, harvemmin Riesan kanssa tulee tehtyä kisaradalla mitenkään erityisen hyvää tulosta. Mutta koska sen kanssa on kuitenkin päästy kunniakierrokselle vetämään rallia useammin kuin kerran, silloin tällöin sitä vain natsaa. Lähinnä silloin, kun se Riesan vartin keskittymisen puuska osuu suorituksen kohdalle. Yleensä pikkutamma pamahtaa radalle, oli se sitten kouluaitojen sisäpuolella tai esteiden välissä, ilmoittaa vielä kerran hirnumalla olevansa paikalla ja vetäisee show'n pystyyn. Siinä esityksessä ratsastajan rooli on yleensä joko roikkua tamman harjassa henkensä hädässä tai mätkähtää kentälle alkutahtien jälkeen, minkä perästä Riesa jatkaa yksistään kabaree-esitystään. Tamman keskittymiskyvyn puuskan kuitenkin sattuessa kohdalle se on kuitenkin vähintään yleisön rakastama sievä pikkutamma, joka kieli keskellä suuta tekee parhaansa ja tepsuttaa korvat tiitterästi pystyssä kohti kunniakierroksen rallittelumahdollisuutta.
e. Selkouni ✝ KTK-II, SLA-I, KRJ-I, ERJ-I sph, rn, 145cm
ei. Selkokieli evm, sph, vrn, 147cm
eii. Selkäsauna evm, sph, rnkm, 148cm
eie. Satakieli evm, sph, rn, 145cm
ee. Surumieli evm, sph, rn, 144cm
eei. Puolimieli evm, sph, rn, 146cm
eee. Surunmurtama evm, sph, rn, 143cm
Vaikka Riesan sukutaulu on saavutustensa puolesta hieman epätasainen, ei sillä ole todellakaan paha suku. Susirajalainen isä, joka on saavuttanut typerästä, keskittymiskyvyttömästä luonteestaan huolimatta vaikka ja mitä sekä lahjakas koulupiekkariemä eivät ole mikään paha yhdistelmä. Joskaan Riesa ei ehkä ole tästä se paras esimerkki, mutta no jaa, ihan hyvä hevonen minulla tässä on!
Evm-sukuisten sukuselvitys:
Isänisä Lainrikkuri oli voikko 141cm korkea pienhevosori, jolta löytyi energiaa vaikka muille jakaa. Vaikka ori onnistui keräämään hyvää tulosta helpon A:n ja metrin radoilta, se menestyi parhaiten kenttäratsuna. Valitettavasti Lainrikkuri ei koskaan saanut mitään ekstrahyvää tulosta aikaan, se oli lähinnä keskinkertainen silloin tällöin menestyjä. Tämä johtui lähinnä siitä, että vaikka orin energisyys oli helppo valjastaa hyvään käyttöön, sen keskittymiskyky ei sitten taas riittänyt tähänkään.
Keskittymiskyvyttömyydestään huolimatta Lainrikkuri sai 13 varsaa, kaikki pienhevoskokoisia. Valitettavasti moni kuului samaan ikäluokkaan ja kun kävi ilmi, että Lainrikkuri periytti valitettavan vahvasti myös keskittymiskyvyttömyyttään sen suosio hiipui. Kaikki Lainrikkurin varsat ovat kuitenkin kapasiteetikkaita.
Isänisänisä Riisihiekkeri, voikko, vain 143cm korkea peri emänsä kauniin värin ja isänsä pikkuvikaisen rakenteen. Tämä selkeästi keltainen, yhden herasilmän ori sai kuitenkin emältään sen verran korjauksia rakenteeseensa, että onnistui pääsemään kolmospalkinnolle. Riisihiekkeri oli luonteeltaan vauhdikas pikkupoika, joka ei koulupuolella jaksanut keskittyä kuin helppo B -luokkiin, mutta hyppäsi peräti 110cm esteratoja hyvällä menestyksellä. Aluetasoa pidemmälle ori ei kuitenkaan koskaan noussut, sillä sen hermot eivät kestäneet liikoja kisaamisia.
Riisihiekkeri oli tammanomistajien keskuudessa suosittu puoliksi siksi, että se periytti voikkoväriä erityisen vahvasti, mutta sekään ei kerään haitannut, että mukana tuli hyppykapasiteettia, koulupuoli ja luonteen tasaisuus piti hankkia muutalta. Riisihiekkeri sai elämänsä aikana 17 varsaa.
Isänisänemä Ehdonalaisvalvoja, 144cm korkuinen rautias pienhevostamma menestyi aluekoulukilpailuissa helpon A:n luokissa erinomaisesti hyvien liikkeidensä ja karismaattisuutensa siivittämänä. Hyväluontoinen, nöyrä ja energinen tamma sai menestystä myös kantakirjauksessa, pisteet jäivät hilkulla ykkösestä.
Ehdonalaisvalvoja teki viisi pienhevoskokoista varsaa. Yhteistä tamman varsoille on monipuolisuus, ne ovat pärjänneet vähän joka lajissa. Ehdonalaisvalvoja periytti hyviä liikkeitään ja rakennettaan enemmän kuin luonnettaan.
Isänemä Huithapeli, emänsä tavoin hopeanruunikko pienhevostamma (145cm) oli pirteä, energinen tamma, joka hallitsi niin esteet kuin koululiikkeetkin. Hyvärunkoista tammaa ei tajuttu kantakirjata, mutta aluekisoja kierrettiin sitten senkin edestä. Huithapeli teki hyvää tulosta metrin esteradoilla ja helppo B-A kouluradoilla voittaen ja sijoittuen lähes jokaisessa kisassa johon osallistui.
Huithapeli on tähän mennessä tehnyt neljä hyvärunkoista, monilahjakasta pienhevosvarsaa. Tamma periyttää vahvasti liikkeitään ja vilkasta luonnettaan.
Isänemänisä Husseliini oli vaaleanpunarautias hulivili (146cm), joka peri rakenteellisesti vanhempiensa parhaat ominaisuudet. Valitettavasti sama ei käynyt luonteen kanssa, vaikka Husseliini kiltti ja hyväluontoinen hevonen olikin, se oli valitettavasti myös jokseenkin keskittymiskyvytön ja ylienerginen tapaus. Vaihtelevasti aluetasolla helppoa A:ta ja metriä mennyt ori älyttiin kuitenkin kantakirjata ja se pääsikin aikanaan (jälkeläisnäyttöjä ja kilpailutuloksia kerättyään) ykkösellä läpi.
Jälkeläisiä Husseliinilta löytyy useampia kymmeniä, kotonaan luomuna astuneella orilla kävi vuosien varrella 63 tammaa ja sen kuoltua pakasteista taiottiin esille vielä neljä varsaa. Husseliini periytti enemmän rakennettaan ja suorituskykyään kuin luonnettaan, minkä vuoksi se suosituksi oriksi nousikin.
Isänemänemä Happoradio, hopeanruunikko kaunotar 144cm korkea pienhevostamma, kiersi jokaiset kissanristiäiset joihin pääsi saaden kiitosta ja ruusukkeita rakenteensa, liikkeidensä ja kapasiteettinsa vuoksi. 100cm esteradoilla ja etenkin helppo A -kouluradoilla esiintynyt ja menestynyt Happoradio keräsi lukuisia voittoja ja sijoituksia ja pääsi muitta mutkitta kantakirjaankin.
Tiinehtymisvaikeuksian vuoksi Happoradio teki vain kaksi varsaa, pienhevoskokoisen tamman ja reilusti hevoskokoisen orin. Tamma periytti hyvää rakennetta ja näyttävää laukkaa.
Emänisä Selkokieli on kouluratsastuspainotteinen, 147cm korkea, vaaleanruunikko suomenpienhevos-ori joka kilpaili eläkkeelle jääntiinsä saakka erittäin aktiivisesti omassa painotuslajissaan. Ori myös menestyi kouluratsastuksessa erittäin hyvin ja sen vuoksi Selkokieli palkittiinkin jo 11-vuoden iässä kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa ensimäisellä palkinnolla. Kun ori myös kantakirjattiin ensimäisellä palkinnolla, alkoi jalostuskyselyitä tulla joka suunnasta ja jälkeläisiä tämä herra onkin kerennyt saamaan elämänsä aikana yhteensä kaksikymmentäkolme kappaletta. Jälkeläisiä kumminkaan ei ole kuulemma tulossa lisää, vaan nyt Selkokieli saa keskittyä leppoisiin eläkepäiviin.
Emänisänisä Selkäsauna oli 148cm korkea, ruunikonkimo, kouluratsastuspainotteinen suomenpienhevos-ori jonka kilpailutahti oli valitettavasti liian tiheä orin kuntoon nähden. Ori nimittäin rikkoi jalkansa jo 13-vuoden iässä niin pahasti ettei ratsastamisesta voinut enää haaveillakaan ja niinpä Selkäsauna siirtyi täysipäiväiseen jalostuskäyttöön sen jälkeen. Jälkeläisiä tämä hieno ori saikin yhteensä kolmekymmentä kappaletta, jotka kaikki ovat pärjänneet enemmän tai vähemmän hyvin isänsä painotuslajissa.
Emänisänemä Satakieli oli 145cm korkea, ruunikko suomenpienhevos-tamma, jonka painotuslaji oli kouluratsastus. Vaikka tamman kanssa kisattiin erittäin paljon, ei sijoituksia saatika voittoja tullut läheskään niin paljoa kuin Satakielen omistaja olisi toivonut. Loppujen lopuksi tamma myytiinkin eräälle aloittelevalle harrastajalle opetusratsuksi ja uuden omistajan omistajuudessa Satakieli sai yhden jälkeläisen jatkamaan sukuansa. Uuden omistajan mielestä tamman lempeä luonne oli yksinään hyvä syy varsottaa Satakieltä.
Emänemä Surumieli on kouluratsastuspainotteinen, nykyisin jo kilpailueläkeellä oleva, 144cm korkea, ruunikko suomenpienhevos-tamma. Ennen kilpailueläkkeelle jääntiä Surumielellä kilpailtiin kumminkin kohtuullisen paljon ja kaiken lisäksi vielä hyvällä menestyksellä. Surumieli on kantakirjattu toisella palkinnolla ja palkittu kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa ensimäisellä palkinnolla. Huikean menestyksensä lisäksi tämä tamma omistaa myös mitä lempeimmän ja kilteimmän luonteen ja sen vuoksi ihastuttaakin melkein kaikki sen tavanneet. Jälkeläisiä Surumielellä on tällä hetkellä viisi kappaletta ja vain aika näyttää kerkeääkö kilpailueläkkeen aikana tulla vielä muutama jälkeläinen lisää ennen kuin aika jättää tammasta.
Emänemänisä Puolimieli oli kouluratsastuspainotteinen, ruunikko, 146cm korkea suomenpienhevos-ori jonka menestys ei ollut päätähuimaavaa, mutta jonka rakenne ja ulkonäkö ylipäänsä oli erittäin komea ja rodunomainen. Puolimielen ulkonäköä ihastelikin lähes kaikki rodun parissa pyörivät ja ori kantakirjattiinkin elämänsä aikana ensimäisellä palkinnolla. Kysyntä suomenpienhevos-jalostukseen oli todella suurta juurikin tuon rodunomaisen ja komean ulkonäön vuoksi ja jälkeläisiä tämä ori kerkesikin saamaan elämänsä aikana yhteensä kolmekymmentäviisi kappaletta.
Emänemänemä Surunmurtama oli ruunikko, 143cm korkea suomenpienhevos-tamma jolla ei ikinä kerennyt olemaan varsinaista painotuslajia vaan jonka kanssa kisattiin aina sitä mikä milloinkin tuntui omistajasta parhaalta ja mihin kisoihin Surunmurtama muistettiin ilmoittaa. Vaikka lajit joissa tammalla kilpailtiin olivatkin hyvin sekalaisia, tuli sijoituksia kumminkin ihan sievoinen kasa kerättyä vähän joka lajista. Jälkeläisiä Surunmurtama sai yhteensä kuusi kappaletta, jotka lähes kaikki ovat painottuneet eri lajeihin.
Riesan kanssa kisataan pääasiassa kouluratsastuksessa, mutta myös estekentillä ja kenttäratsastuksessa meitä tullaan näkemään, mahdollisesti myös valjakkoajossa. Kisakalenteriin merkitään vain sijoitukset lukuunottamatta tarinakisoja, joiden sijoitukset merkitään kursivoituna, voitot lihavoituna. Tarinat löytyvät päiväkirjasta.
Kisat:
KRJ Kouluratsastus
43 sijoitusta joista 4 voittoa
31.08.2013 Duren KRJ Cup he B 2/261 82.338%
04.09.2013 Huvitus he A 5/40
12.09.2013 Susiraja he A 5/40
21.09.2013 Susiraja he A 4/40
24.09.2013 Susiraja he A 3/24
11.10.2013 Huvitutti he A 1/50
12.10.2013 Susiraja he A 5/40
12.10.2013 Huvitus he A 6/40
12.10.2013 Sakasti he A 2/60
13.10.2013 Sakasti he A 1/60
16.10.2013 Bellgrove he A 4/30
17.10.2013 Bellgrove he A 3/30
18.10.2013 Huvitus he A 4/40
19.10.2013 Huvitus he A 6/40
22.10.2013 Huvitus he A 2/40
23.10.2013 Huvitus he A 4/40
25.10.2013 Huvitus he A 5/40
25.10.2013 Huvitus he A 6/40
25.10.2013 Moondance he A 2/40
26.10.2013 Huvitus he A 4/40
26.10.2013 Huvitus he A 2/40
26.10.2013 Susiraja he A 2/50
27.10.2013 Huvitus he A 4/40
27.10.2013 Huvitus he A 4/40
28.10.2013 Susiraja he A 3/50
28.10.2013 Susiraja he A 7/50
28.10.2013 Hillamäki he A 4/30
28.10.2013 Hillamäki he A 4/30
29.10.2013 Susiraja he A 5/50
29.10.2013 Susiraja he A 2/50
03.11.2013 Marike he A 4/50
04.11.2013 Marike he A 3/50
06.11.2013 Marike he A 4/50
06.11.2013 Fiktio he A 1/40
08.11.2013 Fiktio he A 1/40
08.11.2013 Marike he A 2/50
09.11.2013 Marike he A 2/50
15.11.2013 Fiktio he A 3/40
16.11.2013 Fiktio he A 5/40
16.11.2013 Fiktio he A 5/40
17.11.2013 Fiktio he A 2/40
18.11.2013 Fiktio he A 5/40
23.11.2013 Fiktio he A 5/40
20.12.2013 KK Ginger he A 6/6 tarinakilpailut!
Riesan kanssavalmentaudutaan eniten kouluratsastuksessa, mutta myös muita lajeja käydään silloin tällöin kokeilemassa.
Valmennukset:
15.08.2013 Kouluvalmennus, valmensi Lissu T.
narrin ja Riesan kanssa keskityttäisiin perusasioihin - mikäli siis ratsu saataisiin rauhoittumaan. Häntä töttöröllä sinne tänne viipottava Riesa ei ollut kuulolla lainkaan, vaan teki tasan mitä itse halusi. narri koetti urhoollisesti pysyä pikkutammansa vauhdissa ja saada jotain tolkkua menoon, mutta aika toivottomalta se näytti. Alkuverryttelyistä tuli ohjattu Riesantaltutus, ja useamman siirtymisharjoituksen ja useiden volttiharjoitteiden jälkeen pienhevostamma saatiinkin kuulolle ja jokseenkin avuille. Onneksi tarkoitus ei muutenkaan ollut tehdä mitään vaativaa, koska siitä ei tulisi mitään.
Riesan ravi muisutti epämääräisesti passia, laukka taas näytti siltä, että joku päästi kirahvin koikkelehtimaan kentälle. Tamma vaati monta toistoa ja siirtymisharjoitusta, että se malttoi kulkea rauhassa. Asetuksesta ei kannattanut puhuakaan, taivutus sentään löytyi (välillä liiaksikin), joten jotain edistystä tapahtui. Riesa oli kuin virtapiikin saanut Duracellpupu, ja ikävä kyllä sen virran kanavoiminen työntekoon onnistui vain hetkittäin. narri teki paljon töitä ja pärjäsi hyvin nuoren, innokkaan tammansa kanssa, mutta Riesasta ei ollut - ainakaan tänään - työntekoon. Hyvät liikkeet Riesalla on, samaten kapasiteettia kouluradoille, mutta keskittymistä täytyy treenata. Ja kun tällä hetkellä jo peruutus oli mahdottoman tuntuinen tehtävä niin matka siihen kapasiteetin käyttöönottoon on PITKÄ.
27.08.2013 Kouluvalmennus, valmensi Lissu T.
Koetahan valmentajanakaan pitää hermosi kasassa, kun kentällä mennä viipottaa pienhevostamma jonka mielestä ohi lentävä perhonenkin on jännempi kuin ratsastajan avut! Riesalla oli meno päällä eikä sen keskittymiskyky riittänyt lainkaan johonkin asetukseen taipumisesta nyt puhumattakaan, pikkutamma kipitti jotain ihme poniravia menemään uhraamatta ajatustakaan narrin pohkeille. Ainoastaan raippa sai Riesan (silloin tällöin) keskittymään, ja luvattoman pitkäksi venähtäneiden alkuverryttelyjen jälkeen pääsimme aloittamaan työskentelyn.
Etu- ja takaosakäännös sujuivat Riesalta leikiten. Harmi vain, että tarkoitus oli tehdä avo- ja sulkutaivutuksia. Muutama hassu askel siellä täällä pitkällä sivulla Riesa esitteli jotain etäisesti taivutuksia muistuttavaa, mutta emme uskaltaneet olla varmoja asiasta. Suorana kulkeminen oli huomattavasti helpompaa, mutta heti kun olisi pitänyt alkaa kokoamaan, pidentämään askelta tai tekemään muutakaan niin Riesa iski seuraavan vaihteen silmään ja vipelsi tutkimaan ah-niin-jännittävää aitatolppaa.
Lisätyistä askellajeista ei tullut yhtään mitään, ei myöskään askeleen pidennyksestä tai lyhennyksestä. Riesalla oli tasan kaksi nopeutta; vakio ja tikuttava shettisaskellus, joka narrin ilmeestä päätellen oli jumalattoman epämukava ratsastaa. Voltit, ympyrät, täyskaarrot sun muut sentään sujuivat, kuviot olivat sen mallisia kuin mitä piti, ainoastaan Riesan tempo ja välillä koko askellaji olivat aivan väärät.
narrin hermoja voi vain ihailla ja perseosastoa sääliä tämän valmennuksen perusteella. Riesa tuntui täydellisen tyytyväiseltä itseensä eikä huomannut käytöksessään mitään pahaa siinäkään kohti, kun kesken narrin jalkautumisyrityksen tamma lähti tallikissan perään ja ratsastaja mätkähti alas.
17.09.2013 Kouluvalmennus, valmensi Lissu T.
"Istu syvemmälle satulaan, pohje kiinni, käsi vakaana, älä sahaa, rentoudu, hengitä, älä mulkoile minua.." Ystävän valmentaminen on ihanaa, kun voi mukavasti yhdistää asiallisen valmentamisen ja piikittelyn! Riesan kohdalla sitä asiatekstiä vain vaadittiin enemmän, pikkutamma kun häsläsi menemään eikä vahingossakaan asettunut, rauhoittunut tai alkanut millekään. Alkukäynnit olivat ihme ravikipitystä, asetus ja taivutus loistivat poissaolollaan eikä pienhevonen meinannut keskittyä narriin kun kaikki muu oli niin JÄNNÄÄ. Jotta saimme Riesaa jollain kurin kuulolle pidimme perusteelliset, ohjatut alkuverkat, joihin kului se aika mikä normaalisti valmennukseen.
Jahka Riesa oli jokseenkin kuulolla aloimme työstää takaosakäännöstä. Tamma itse tuntui ottavan avut kehoituksena leikkiä hyrrää tai harjoitella piruettia, sillä siltä se näytti. narri valitti olevansa merisairas, mutta jatkoi sinnikkäästi Riesan kanssa värkkäämistä ja takaosakäännöksen etsimistä. Ikävä kyllä pikkutamman takaosan lisäksi myös etuosa lähti huitelemaan, ja kun viimein saatiin aikaiseksi jotain takaosakäännöstä muistuttavaa Riesa näki kentän laidalla jotain hurrrrjan jänää lähtien tutkimaan sitä. Takaosakäännöstä ei löydetty, mutta alku- ja loppuverkassa saatiin esille muutama kehityskelpoinen siirtyminen ja loistava peruutus. Olkoonkin, että Riesa peruutteli omia aikojaan.
30.10.2013 Estevalmennus narri & Rikkouni, valmensi Lissu T.
Heti alkuunsa Riesa teki (taas) selväksi, ettei sen keskittyminen tulisi riittämään kovin pitkiksi pätkiksi kerrallaan. Alkuverryttelyjen aikana tamma mennä kaahotti sinne ja tänne ties minkä perässä kuuntelematta narria juuri lainkaan. narri teki parhaansa rauhoitellakseen tammaansa, mutta se ei ottanut onnistuakseen, Riesa oli aivan liian jännittynyt. Ravaaminen vaikutti enemmänkin tölttäämiseltä ja laukka oli mitä oli, mutta muutama hyvä pätkä rohkaisi aloittamaan hyppäämisen. Pikku ristikolla Riesa ei keskittynyt lainkaan vaan juoksi esteen lävitse kiskoen puomit mukanaan, pystyllä ja okserilla pikkutammasta löytyi enemmän keskittymistä ja hyppyhaluja. Kunhan esteet olivat jonkun kokoisia tamma kyllä hyppäsi ja keskittyi kolmisen askelta ennen ja jälkeen esteen, mutta noin muuten alkuverryttelyissä ei ollut isommin kehumista.
Päätimmekin keskittymiä lähestymisien hiomiseen, kun tammalla ei edes ollut keskittymiskykyä enempää kuin esteeseen kerrallaan. narri ratsasti hyvin, valmisteli tammaansa hyppyihin kerta toisensa jälkeen, ratsasti kaarrot ja lähestymiset tarkasti ja siististi - ja vain, jotta Riesa voisi tehdä kaiken tyhjäksi pöllöilyllään. Pikkutamma juoksi kuin ADHD-hamsteri pyörässään, loikki sivuaskelia kuin halpa tanssijatar eikä muutoinkaan käyttäytynyt järin mairittelevasti.
Jollain kurin narri kuitenkin sai neitiinsä sen verran rotia, että kaksikko pystyi hyppäämään jokusen esteen. Jos ihan rehellisiä ollaan ratsukko hyppäsi jopa kuusi kertaa, sen enempää keskittymiskykyä Riesalla ei ollut. Itse hypyt sujuivat hyvin, lähestymiset vaihtelevasti, mutta esteiden jälkeen Riesa ei muuta tehnyt kuin veti omaa show'taan kaikella tarmollaan.
En kehu, en ollenkaan. Tammassa olisi potentiaalia, mutta sen valjastaminen hyötykäyttöön onkin sitten toinen juttu. narri kuitenkin ratsastaa siististi ja hyvin, joten vika on täysin Riesan korvien välissä.
04.02.2013 Estevalmennus, valmensi Pöpi.
narri ratsasti tänään nätillä, vähän pyöreällä hopeanruunikolla suomenpienhevostammalla, eli Riesalla. Valitettavasti se nättiys unohtui siinä vaiheessa kun tamma rupesi olemaan ärsyttävä. Ärsyttävällä tarkoitan sitä, että se yritti voittaa pikakävelyn maailmanmestaruutta. Tamma tuntui vain keskittyvän kaikkeen muuhun kuin ratsastajan epätoivoisiin hidastamisyrityksiin. Lopulta narri joutui luovuttamaan, ja pyysin häntä sensijaan koittamaan ravin nostamista. Tamma nosti kyllä, mutta sen ravi oli kaikkea muuta kuin harmonista ja tasapainoista. Pitkän vänksläämisen ja epätoivoisten apujen jälkeen Riesa suostui kuin suostuikin kulkemaan nättiä ravia. Noin kymmenen askeleen ajan.
Lopulta päätin antaa ratsastajalle taukoa yrittämisestä, joten pyysin heitä ottamaan pitkät ohjat ja välikäynnit. Sillä aikaa katsoin vähän millaista esterataa hyppäisimme tänään. Siis jos Riesa viitsisi ylipäätänsä hypätä.
Lopulta sain aikaan kuuden esteen radan, jossa oli yksi haastava käännös, ja kaksi erikoisestettä (laine ja trippeli). Korkeudeltaan esteet olivat n. 80-100cm korkeita. Ratsukko saikin sitten jo ottaa laukkaa. Laukka oli vähän siinä ja siinä, mutta sai kelvata, että pääsisimme jossain vaiheessa esteillekkin asti. Ratsastaja antoi napakan pohkeen, ja ohjasi tammansa ensimmäiselle esteelle. Katsoin kauhulla kuinka hevonen pidensi laukkaansa aivan liikaa, ja kuinka narri hiljensi vauhtia viime hetkellä. Yritinkin sitten haparoivan hypyn jälkeen teroittaa ettei tuollainen meno sopisi. Seuraavalle esteelle Riesa laukkasi hallitummin, periaatteessa vain siksi että narri roikkui ohjissa kuin hullu. Kolmas este, trippeli, sen sijaan sai lentää innokkaan suokkitamman tieltä. Riesa hyppäsi vinon tien päätteeksi liian pienen hypyn, ja puomeja lensi jokaiseen ilman suuntaan. Kolme viimeistä estettä mentiin juuri ja juuri tyylillä.
Uusintakierroksella ratsastaja yritti parhaansa mukaan hillitä tamman menoa. Yksi läheltä piti tilanne vain, ja sekin tapahtui tripperillä, joten annoin sen anteeksi. Loppuvalmennuksen ajan keksityimmekin juuri siihen esteeseen. Ratsukko hyppäsi kyseistä estettä vielä muutaman kerran, tällä kertaa onnistuneesti, ja loppuun otettiin vielä koko rata. Kun se oli suoritettu kutakuinkin mukiinmenevästi, annoin heille luvan hidastaa raviin, ja ottaa hiukan loppujäähdyttelyä. Eiköhän tämän päivän valmennus nyt ollut tässä.
12.03.2013 Estevalmennus, valmensi Susanna
Siitä olikin aikaa, kun olin käynyt viimeksi Susirajassa pitämässä valmennusta. Nyt
siihen tuli kuitenkin muutos, sillä olin lupautunut valmentamaan Susirajan kuuluisaa
Rikkouni-nimistä suomenpienhevostammaa, varsinaista Riesaa. Kevät oli saapunut
aikaisin, ja olin ilmoittanut rakentavani narrille ja Riesalle pienen esteradan
ulkokentälle. Narrin verrytellessä hopeanruunikkoa ratsuaan kyhäsin ripeästi
Susirajan estekalustosta muutaman esteen radan ja samalla selitin tehtävää narrille:
Yksittäinen ristikko oli verryttelyä varten, ja sitä ratsukko sai hypätä muutaman
kerran ennen varsinaista tehtävää. Itse tehtävä koostui kolmiosaisesta innarista
sekä pystystä ja okserista, joiden väliin mahtui Riesalta neljä tai viisi askelta.
Ohjeistamisen jälkeen narri ohjasi ratsunsa kohti innaria. Lähestyminen on hyvä,
mutta jotain meni pahasti pieleen, sillä sain käydä nostamassa joka ikisen puomin
takaisin kannattimilleen. Sen sijaan pysty ja okseri ylittyivät yllättäen vain
kavioiden kolahduksien säestämänä. Niinpä narri sai ottaa pelkän innarin muutamaan
kertaan niin, että tempoa vaihdeltiin ja yritettiin löytää juuri Riesalle sopiva
laukkatempo. Kun sitten innari ylittyi puhtaasti, ratsukko sai jatkaa radan loppuun
asti. Ratsukko vaihtoi kierrosta ja toisti tehtävän eri suunnasta vielä muutamaan
otteeseen. Sain todeta, että alkutunnin töpeksimiset innarilla eivät suinkaan
johtuneet Riesalta sopimattomasta temposta eikä edes ratsun vetelyydestä vaan
keskittymiskyvystä - tai lähinnä sen puutteesta. Riesa oli varmaankin pitänyt
matalaa innaria helppona nakkina ja keskittynyt kaikkeen muuhun kuin itse
hyppäämiseen. Ehkä epäonnistunuminen niin matalalla esteellä oli tullut tammalle sen
verran suurena yllätyksenä, että sen mielenkiinto tehtävää kohtaan heräsi, sillä
lopputunti sujui oikein mallikkaasti: Riesa nosteli jalkojaan innarilla kunnolla ja
muillakin esteillä tuntui yllättäen kuuntelevan selästä annettuja apuja. Tiedä,
kumpi meistä oli yllättyneempi Riesan suoriutumisesta, minä vai narri. Kun rata
alkoi ylittyä puhtaasti ja sujuvasti, päätimme laittaa pillit pussiin tältä
päivältä. Narri sai tehdä loppuverryttelyn itsenäisesti sillä aikaa, kun purin
esteradan. Kun olimme valmiit, kävimme vielä metsäpolulla kävelyttämässä hionnutta
Riesaa. Tässä ratsukossa on selvästi piilevää potentiaalia!
02.04.2014 Estevalmennus, valmensi Dora
Riesan ja narrin kanssa valmennus pyrähti heti käyntiin, kun saavuin kentälle kaksikon tehdessä itsenäisiä alkulämmittelyjä. Rakensin ensin pari matalaa kavalettia, jotka ratsukko sai hypätä alkuun. Riesa rynni harjoitusesteillekin hiukan turhan vauhdikkaasti, hyppäsi vauhdistaan huolimatta hiukan ponnettomasti ja onnistui kopauttamaan takakavioillaan kavalettien puomeja. Ensin siis keskityttiinkin oikean vauhdin löytymiseen, joka tuntui olevan aikamoinen este tälle suomenhevoselle. Ei se olisi halunnut rauhoittua edes ravaamaan nätisti, mutta onneksi ratsastaja oli yhtä itsepäinen kuin valmentajakin joten kavaleteista päästiin siirtymään kahteen ristikkoon (ja hyppyihinkin löytyi lopulta kunnon ponnistusvoimaa). Ristikot olivat alkuun keskeltä 60 sentin korkuisia ja asetin ne niin, että ratsukko menisi kahdeksikkoa ja sen aikana hyppäisi molemmat esteet. Riesahan tästä innostui, rynni villiin laukkaan ja hyppäsi ensimmäisellä kerralla molemmat esteet vähän juosten kusten. Laitoinkin ristikkojen eteen ponnistuspuomit jotta oikea ponnistuspaikka olisi hiukan helpompi hahmottaa ja esteen muodon takia oikean ylityskohdankin piti löytyä hyvin. narrin avut olivat kunnossa, mutta silti suomenhevonen keksi jotenkin hypätä koko ajan turhan sivusta tai ignoorata ponnistuspuomin kokonaan ja loikata sammakon tapaan liian kaukaa tai sitten rysäyttää melkein vasten koko puomihökötystä. Sen keskittymiskyky ei riittänyt ollenkaan tänään yhtenäiseen työskentelyyn. Suurin osa valmennuksesta menikin siihen, että niitä kahta samaa ristikkoa hypättiin ja yritettiin löytää yhdessä ratsastajan kanssa hyvä työskentelytapa Riesan kanssa. Ponnistuspuomit saatoin ottaa valmennuksen loppuvaiheella pois pelistä ja ristikkoja pääsin myös korottamaan jopa 80 sentin korkuisiksi. Riesa vaikutti myös loppuajasta hiukan keskittyneemmältä ja jotkut sen hypyistä näyttivät ihan mallikkailtakin. Valmennuksen aikana en laittanut ratsukkoa hyppäämään ollenkaan rataa, sillä mielestäni hevosen kanssa piti pureutua ensin oikeanlaisten hyppyjen ja tahdin löytymiseen helppojen harjoitusten avulla.
Riesan kanssa kannattaa selvästi harjoitella perusasioita kunnolla ja jaksaa tahkota samoja asioita aika paljonkin, sillä sen suoritus selvästi parantui huomattavasti valmennuksen loppupuoliskon aikana.
