Jumalanpilkka VH15-018-0205
06.03.2018 kiukkuinen teräsmuorimme nukahti ikiuneen omassa tarhassaan. Kaipaamaan jää koko talliväki.| Nimi | Jumalanpilkka "Herja" | Kasvattaja | Susiraja, Suomi |
| Rotu, sukupuoli | suomenhevonen, tamma | Omistaja | Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701) |
| Säkäkorkeus, väri | 162cm, vaaleanrautias | Meriitit | YLA1, KTK-II, SLA-I, KERJ-I |
| Syntynyt, ikääntyminen | s. 20.01.2015, 28v satunnainen (4v 17.02.2015) |
Painotuslaji, koulutustaso | kenttäratsastus he A / 110cm / 110cm / CIC1 |
15.04.2015 kiukkupeppumme pääsi kirjoihin ja kansiin näyttelymenestyksensä avittamana. Palkinto oli odottamamme, pisteet eivät - KTK-III 69 pisteellä! Voi olla, että mennään uusimaan, kun kakkonen oli niin lähellä. Olemme kuitenkin tyytyväisiä Herjan palkintoon, hieno, hieno tamma!
20.10.2015 veimme Herjan uudemman kerran kirjattavaksi paremman tuloksen toivossa. Niinhän siinä kävi, että pisteitä tuli jopa yksi enemmän kuin viimeksi, mutta ei se haittaa! ; 70p. ja KTK-II! Olemme niin helkkarin ylpeitä ja onnellisia.
25.02.2016 Herja pesi vanhempansa KERJ:n laatuarostelupisteiden suhteen. Tamma sai komeat 109,5 pistettä ja KERJ-I -palkinnon. Ja taas mammat oli bailaamassa..
31.07.2016 esittelimme Herjaa YLA:n tuomareille, jotka kaikesta päätellen pitivät näkemästään; 106 pistettä, jaettu AP2 ja YLA1!
20.02.2018 teräsmuorimme kävi kiukuttelemassa rotunsa laatuarvostelussa. Kotiin lähti 104 pistettä ja SLA-I -palkinto.
© kuvaajat eivät halua nimiään mainittavan
Luonnekuvaus
Piinasta on koko ajan haluttu rautias tammavarsa Susirajaan, ja mikäs siinä, onhan tamman ensimmäinen, narrille jäänyt tammakakara KTK-II –palkittu, lahjakas monimenopeli. Olisimme kuitenkin voineet ajatella vähän nokkaamme pidemmälle, kun valkkasimme Piinalle oria. Tamma ei ole millään muotoa kukkainen luonne, mutta sen sijaan, että olisimme käyttäneet sille tyynen rauhallista tossunalusta, käytimme Jumpea. Orimainen ori, uhittelija ja muutenkin peruspollea hankalampi – ja sellaisen me löimme kimppaan Piinan kanssa. No, itsehän me tähän kanssa elämme, mutta silti.
Jumalanpilkaksi jo etukäteen nimetty tamma jäi vähän vanhempiaan pienemmäksi, mutta säkäkorkeudesta napsitut sentit menivät estekapasiteetin puolelle – raudikko hyppää puskissa 10cm korkeampia esteitä kuin vanhempansa. Siihen se edistys sitten jäi. Olimme toivoneet Jumalanpilkasta, kotoisammin Herjasta, siskopuolensa kaltaista kaunotarta, jonka kanssa kelpaisi kiertää näyttelyitä. Voihan tämänkin tietysti näyttelyihin viedä, mutta Rääkkiin verrattuna Herja on ihme rimpula, pari senttiä takakorkea rimppakinttu. Omalla tavallaan hyvin kaunis, mutta kyllä Herja on silti sen näköinen, että se pitäisi ripustaa pyykkinarulle eikä laittaa maastoesteille.
Maastoesteille tamma viedään silti, koska – aivan kuten vanhempansakin – Herja on hitonmoinen tykki ja suorittaja! Jos sitä huvittaa ja se suostuu.
Herja on ikävämmäpuoleinen sekoitus vanhempiaan. Solakka, silakaksi haukuttu liinakko edustaa kiukkuista, itsepäistä tammaa turhankin hyvin. On päiviä, kun Herjan mahan alle ei saa koskea eikä hännän nostamista sovi edes ajatella, ja päiviä, kun tamma vain mulkoilee sinua happamana. Kiukustuessaan hevonen esittelee herkästi hammaskalustoaan, tarpeeksi ärsytettynä saattaa näykkiä ja paskimpina päivinä jopa purra. Pureminen sentään on harvinaista eikä millään tavalla oletusarvoinen tapahtuma, mutta tapahtuessaan sitäkin ikävämpää, sillä Herja toimii purressaan kuin ori: ottaa kunnolla kiinni eikä päästä irti, ellei saa köniinsä.
Tällä hevosella on jatkuvasti huono päivä. Hevosmaailman pessimisti, jolla silloin tällöin on vähän parempi päivä, mutta kiukkupeppuisena mutruhuulena Herja keksii jokaisesta päivästä jotain, joka muuttaa auringonpaisteen vesisateeksi. Ja onhan aurinko, kukkaset, kesä ja kaikki muukin yleensä positiiviseksi asiaksi luettava ihan perseestä.
Liinakko on siitä ikävä elikko, että kun tarpeeksi usein/kovasti komentaa, niin mokoma komentaa takaisin. Karsina on Herjan omaa aluetta, johon kenelläkään ei ole asiaa (on muuten harvinaisen tympeää pyydystää karsinassa pyörivää hevosta, jonka etupää puree ja takapää potkii, mikäli karsinasta lähteminen ei satu huvittamaan), joten tamma hoidetaan käytävällä ketjuissa. Jämäkkä ihminen, joka osaa varoa nahkaansa muttei säiky turhista, pärjää Herjan kanssa. Välillä suomineitoa joutuu komentamaan, joskus vähän ronskimmin, vaikka yleensä Herja vain olla möllöttää paikoillaan perin juurin happamana. Hyvinäkin päivinä Herjan takakavioiden puhdistamisessa saa olla nopea, sillä jostain syystä raudikko ei halua pitää takasiaan ylhäällä pitkiä aikoja. Etukaviot saa putsata rauhassa (kunhan on joskus valmis), takasten kanssa joutuu aina olemaan nopeana; mikäli Herjan takasessa roikkuu turhan kauan, tamma nykii jalkaansa ja vaikka istuu päällesi. Kengittäjää Herja sietää hieman kauemmin, vaikka nykiikin jalkaansa silloin tällöin testatakseen, josko kengittäjä jo lopettaisi. Muutoin kaikki perusjutut, niin arkiset kuin silloin tällöin tehtävät, sujuvat suht vaivatta. Hoitaja vain saa olla liikkeellä sillä mentaliteetilla, että ne korvakarvat leikataan/se satulavyö kiristetään/Herja ottaa lääkkeen suuhunsa. Vähänkään epäröivän hoitajan kanssa tamma ei ala millekään.
Ketju leuan alla Herja kävelee nätisti, vaikka kulkeekin korvat niskassa näyttäen tyytymättömältä osaansa. Jos ketju unohtuu, liinakko alkaa heti steppailemaan, puskemaan lapa edellä taluttajaansa päin ja parhaimmillaan Herja laukkaa sisälle taluttajan niellessä pölyä. Herja käyttäytyy kopissa/rekassa hyvin, sietää muut hevoset (kunhan ne eivät yllä haistelemaan Herjaa) ja on stressitön kuljetettava. Kopista tullaan ulos nätisti, kunhan rampin vieressä ei seiso ketään; vieressä seisova saa herkästi kaviosta tai hampaista. Lastaaminen on harvinaisen ärsyttävää tappelua, tamma on jumittamisen ja pystyyn hyppimisen mestari, kun pitäisi mennä koppiin. Oikeasti hevosella ei ole mitään ongelmaa, sitä ei vain kiinnosta, se ei halua ja vastaan haraaminen on mukavaa. Tamma lastataan lähes poikkeuksetta liinojen ja raipan avulla.
Herja on ratsastettavuudeltaan hyvin epämiellyttävä sekoitus vanhempiaan. Se toimisi juuri ja juuri talutusratsuna, joskin mökötystaipumustensa vuoksi sitä ei sellaiseen käytetä. Tammaa täytyy ratsastaa joka askeleella todella tarkasti, jotta se tekisi yhtään mitään, mutta lisäksi se on itsepäinen eikä halua tehdä oikein mitään vaikeaa asiaa. Eikä sen puoleen hirvittävästi sitä helppoakaan asiaa, jos se yhtään vaatii vaivannäköä. Niin kauan kuin asiat ovat vaivattomia Herjalle se toimii ihan mukiinmenevästi: liikkuu pohjeavusta eteenpäin, hidastaa pidätteestä ja kääntyy, kun kääntää. Siinäpä sitten onkin se vaivaton osuus. Ymmärtäähän sen, että peräänannossa kulkeminen on rankkaa, pohkeenväistö on rankkaa, laukanvaihdot ovat voimaa ja tarkkuutta vaativia, eikä niitä huvikseen tee sitten ollenkaan. Herja vänkääkin mallikkaasti vastaan heti, kun siltä alkaa tosissaan jotain pyytää, takamus lentää ja tamma steppaa sinne sun tänne vältelläkseen apuja. Pystyyn se ei sentään hypi, vaikka etujalat saattavatkin kohota maasta sen parikymmentä senttiä.
Herjan kanssa pitää vain vääntää kättä ja pakottaa se toimimaan, joskaan sitä ei saa tehdä potkimalla tai repimällä, vaan periksiantamattomalla jämäkkyydellä. Tuumaakaan ei anneta periksi, vaan pohje pysyy kyljessä niin kauan, että sitä väistetään, myötäystä ei tule sekuntiakaan ennen reaktiota. Herja kyllä toimii, ja on toimiessaan melkoinen takaosallaan työtä tekevä liitokavio, mutta sitä pitää vahtia joka askeleella. Jos ratsastaja herpaantuu, ei tamma tee edes sinne päin vaan lyö koko homman suoraan pipariksi.
Kun kumpikaan tamman vanhemmista ei ota pieniä esteitä tosissaan, ei sitä edes odotettu Herjalta. Tamma humputtelee pienillä esteillä menemään kuin olisi sunnuntaikävelyllä ja hyppää sillä viisiin, että kun ottaa tarpeeksi korkean loikan ei jalkoja tarvitse nostaa ollenkaan. Niinpä se roikottaa niitä kaukana allaan ja hyppää isosti, varautumaton ratsastaja tippuu hyvin herkästi tässä kohtaa. Herjan laukkaa pitää ratsastaa pienillä esteillä paljon tai se on lähinnä nelitahtista könköttelyä. Isommat esteet tamma ottaa sentään tosissaan ja pitää hyppäämisestä, se on tarkka ja hyvässä tasapainossa liikkuva hevonen, jota pitää muistaa ratsastaa jämäkästi, mutta jättää se rauhaan hypyn aikana - ratsastaja hoitaa oman osuutensa ja Herja omansa, tai mistään ei tule mitään.
Vaikka oikeasti tamma ei ole säikky, eikä arka, se muuttuu maastossa kyttääväksi helikopteriksi. Herja ei kuitenkaan jännity, eikä pinkaise karkuun mitään, se ei reagoi äkkinäisiin asioihin, joten sen on päätelty olevan vain inhottava. Tamman kyttääminen onkin lähinnä sitä, että se steppaa eteenpäin pienin sipsutusaskelin, tuijottelee ympäriinsä eikä keskity apuihin, vaikka hevonen ei selvästi pelkää mitään. Herjan kanssa onkin lähinnä rasittavaa käydä maastossa, sillä edes kaveri ei saa sitä rauhoittumaan tai keskittymään asiaan. Maastoesteillä ympäriinsä tuijottelu vähenee huomattavasti, mutta Herjan kanssa saa silti tehdä huomattavan paljon töitä, jotta se tulisi avuille eikä vain paahtaisi menemään vailla kontrollia. Tamma on hyvä hyppääjä myös maastossa, tarkka ja varma, joka kyllä ymmärtää kieltää tarvittaessa - toki se toisinaan juoksee ohi vain, koska ratsastaja puuhaa selässä liikaa tai liian vähän. Yleensä Herja kieltää, jos askel ei osu, ja juoksee esteen ohi jos ratsastaja on sen mielestä hanurista.
Herja on kaukana stressaajasta kisapaikalla, mutta sitä ei kiinnosta, se mököttää ja kiukuttelee kuten kotonakin. Ainoa positiivinen puoli tammassa kisapaikalla on se, ettei se ota vieras- tai jabakarsinaa samalla tavalla omaksi alueekseen kuin kotona. Kuntoonlaiton voikin siis hoitaa kisapaikalla karsinassa, kunhan laittaa raudikon kiinni kaltereihin. Käsihevosalueella se on oma, raivostuttava itsensä - tällä kertaa vain punaisen nauhan kera, ja jos joku kehtaa tulla lähellekään sen takamusta se potkii taaksetulijaa ja puree taluttajaa. Herja suorittaa samaan tyyliin kuin kotonakin, ellei sitä saa jollain ilveellä kiinnostumaan kisasta. Kukaan ei tiedä tarkalleen miten se tapahtuu, mutta silloin tällöin tamma kiinnostuu hommastaan ja saattaa olla jopa ilo ratsastaa sitä. Useimmiten se vain on samantyyppinen hevonen kuin kotonakin, erittäin hyvä kilparatsu, mutta erittäin riippuvainen siitä, miten hyvin sen saa ratsastettua.
Kapasiteettia ja taitoa kyllä löytyy, kiinnostusta tai miellyttämisenhalua ei.
Sukutaulu
| i. Jumalharha ✝ YLA1, SLA-I, KERJ-I sh, m, 166cm |
ii. Jumalkompleksi evm, sh, klm, 161cm |
iii. Ootuspaalinen evm, sh, prt, 164cm |
| iie. Hurmoshenki evm, sh, m, 158cm | ||
| ie. Hillahaikeus evm, sh, prn, 167cm |
iei. Marjamätäs evm, sh, prn, 163cm | |
| iee. Kaameekaipuu evm, sh, vrt, 161cm | ||
| e. Ilonpilaaja ✝ YLA1, SLA-I*, KERJ-I sh, vrt, 168cm |
ei. Kyvyttömyys evm, sh, prt, 172cm |
eii. Yritteliäisyys evm, sh, m, 171cm |
| eie. Eionnistunut evm, sh, prt, 168cm | ||
| ee. Iloluonnos evm, sh, rt, 164cm |
eei. Lentoluonnos evm, sh, tprt, 161cm | |
| eee. Hirviän Hilpeä evm, sh, vprt, 166cm |
ii. Jumalkompleksi, kulomusta tukkajumala, oli hankalan hevosen maineessa – eikä suotta. 161cm korkea ori oli herkkä ja älykäs, mutta kova; osaavan ihmisen käsissä kultakimpale, osaamattomalla tai epävarmalla ihmisellä Jumalkompleksi oli vihainen, vastusteleva ja jopa päällekäyvä. Oikealla käsittelyllä hevonen oppi nopeasti, teki mitä pyydettiin hyvällä eteenpäinpyrkimyksellä ja yhteistyöhalulla, joskaan nöyryyttä Jumalkompleksista ei löytynyt tippaakaan. Kulomustan suomenhevosen sai herkästi omaksumaan myös pahat tavat ja luistamaan työnteosta, eikä hevonen antanut virheitä tai laiskuutta anteeksi. Ori ratsastaja oli kuitenkin taitava, ja ratsukolla on nimissään useita ja voittoa ja sijoituksia niin tavan kenttä- ja estekisoista (CIC1, 110cm) kuin alue- ja suomenhevosmestaruuksista. Orilla oli kolme näyttävää, tahdikasta ja kaikin puolin hyvää askellajia sekä tasapainoinen, hyvätyylinen hyppy. Jumalkompleksilla oli erinomaiset tyypit ja leimat, pitkä, hyvin asettunut kaula, syvä lihaksikas, sopusuhtainen runko, erinomaiset jalka-asennot, hieman ulkolonkkainen, muutoin hyvä lautanen. Komea kisaura, 41p. rakenteesta, vähän vajaa 70% koulukokeesta ja 9 estekokeesta – Jumalkompleksin KTK-I –palkinto oli läpihuutojuttu, vaikka luonne jätti toivomisen varaa.
Ori periytti vahvasti sekä luonnettaan, että kyvykkyyttä este- tai kenttäratsuksi (liikkeet, kapasiteetti, osin myös rakenne). Jumalkompleksilaiset eivät ole yhtä hankalia kuin isänsä – osa on ihan passeleita harrastepuksuja -, osa on vaikeita, testaavia ja itsepäisiä muuleja. Tammavarsat ovat olleet orivarsoja tasaisempia, helpompia työskentelykavereita, mutta orivarsat ovat pärjänneet kilparadoilla paremmin. Ori lopetettiin 26-vuotiaana.
iii. Ootuspaalinen oli komea kuin mikä, eikä helppo/CIC1-tasolla kilpaillut ori ollut suoritushevosenakaan millään muotoa huono. 164cm korkea, punarautias suomenhevonen edusti hyvää, ryhdikästä ratsutyyppiä, eikä sen ulkonäössä ollut paljoa moitittavaa. Hieman pihdissä olevia takasia ja ventoa selkää lukuun ottamatta Ootuspaalinen oli komea katsella; pitkä niska, hyvin asettunut, pitkä kaareva kaula, sopusuhtainen, lihaksikas pyöreä runko, kestäneet ja hyväasentoiset jalat, hyvät lavat ja lautaset. Ootuspaalisella oli ilmeikäs pää ja kauniit, maitokahvin väriset silmät, joihin satunnaiskatsoja ihastui. Orilla oli erinomainen ravi ja hyvä laukka, mutta keskinkertainen, kiireinen käynti. Hyppytekniikka oli hyvä, mutta ori kuumui radalla valitettavan paljon saattaen lähteä hyppyihin askelta tai puolta liian aikaisin. Lisäksi sarjat olivat hankalia, Ootuspaalisen laukka oli pitkää ja hankalasti säädeltävää. Itsepäinen, kova ja herkkä hevonen vaati tiukat rutiinit ja kovan kurin pysyäkseen aisoissa, ratsastettaessa vakaa, pehmeä käsi oli kaiken A ja O. Raudikko kyllä suoritti, kun sitä osasi käsitellä, vaikka nöyryys puuttuikin. Ori kirjattiin KTK-II –palkinnolla, ykkönen jäi kahden pisteen päähän.
Ootuspaalinen periytti vahvasti itseään varsoihinsa, niin hyvässä kuin pahassa. Valtaosa hevosen varsoista on turhan haastavia harrastehevosiksi, kilpakentille päätyi vain murto-osa. Ootuspaalisen kilpailleet jälkeläiset ovat niittäneet mainetta este- ja kenttäradoilla, ja jälkeläisistä valtaosa on joko I- tai II-palkinnon kantakirjaratsuja. Jos ei muuta, ainakin ootuspaalilaisia kelpaa katsella. Ori kuoli 23-vuotiaana epäonnistuneeseen ähkyleikkaukseen.
iie. Hurmoshenki käänsi katseita jo varsanäyttelyissä, ja menestys jatkui laatuarvostelukarsinnoissa. Ypäjälle asti ei päästy, mutta Hurmoshenkeä pidettiin kuitenkin lupaavana kilparatsun alkuna. Musta, 158-senttinen tamma oli näppärä, hyvärakenteinen paketti; erittäin hyvä laatutyyppi ja hyvät muut leimat, hyväasentoiset jalat (joskin lyhyet etusääret), kevyehkö pyöreä, sopusuhtainen avo runko, hyvät lavat ja lautaset, erittäin hyvä ylälinja, hyvin asettunut, lihaksikas kaula, pitkä niska. Reipas, menevä hevonen oli aina innokkaana lähdössä töihin, ja keskittyessään hyvin miellyttämisenhaluinen, palveleva Hurmoshenki oli ideaali työkaveri. Hieman lyhyt keskittymiskyky aiheutti välillä harmaita hiuksia etenkin kouluradoilla, käynti tuntui olevan tammalle sula mahdottomuus. Hurmoshengellä on jokunen heB-A –koulusijoitus, mutta kisatuloksensa musta tamma teki 100cm esteradoilla (jokunen 110cm startti). Suomenhevostamman laukka sopi paremmin este- kuin kouluradoille, mutta tahdikas, elastinen ravi paikkasi paljon kouluradoilla. Tamma kirjattiin 10-vuotiaana ratsusuunnalle KTK-III –palkinnolla loistavalla estekokeella ja kelvollisella koulukokeella.
Hurmoshenki oli ennen kaikkea rakenne- ja liikeperiyttäjä, kapasiteetti ja käyttöominaisuudet piti hankkia orilta. Kaikki tamman varsat ovat harvinaisen hyvärakenteisia, katseenkääntäviä hevosia, mutta isäorista riippuen ne ovat joko pelkkiä näyttelyesineitä tai pirun hyvännäköisiä suorittajia. Valitettavasti Hurmoshengen tammalinjat meinaavat olla näyttö-, eivät käyttöhevosia. Tamma kuoli 26-vuotiaana.
ie. Hillahaikeus oli kaunis kuin karamelli, upealiikkeinen ja kaikin puolin näppärä este-kenttäpeli. Useamman sentin odotettua suuremmaksi kasvanut (tamma venähti 167cm korkeaksi) punaruunikko oli huvittava yhdistelmä nöyrää työmyyrää ja herkkää kiukkupeppua. Hillahaikeuden suurin vika oli, ettei tamma mielellään poistunut mukavuusalueeltaan tai tehnyt mitään hankalaa, ennemmin hevonen junttasi paikoillaan kuolaimia pureskellen, kuin teki vaikeita asioita. Kun tehtiin tuttuja, hyvin sujuvia juttuja Hillahaikeus oli kevyt, helppo ja nöyrä ratsu, joka suoritti saamansa tehtävät mielellään. Erityisesti tamma rakasti hyppäämistä, sen tekniikka ja ratatekninen osaaminen olivat hyvät, kapasiteetti riitti 110cm asti (maastossa 100cm). Kouluradoilla tamma vei pisteet upeilla liikkeillään (ravista ja laukasta järjestään ysiä) ja vahvalla vastalaukalla. HeA/110cm/CIC1 –kisannut punaruunikko kilpaili enimmäkseen kenttää voittaen suomenhevosten kenttämestaruudenkin kymmenvuotiaana. Hillahaikeus teki kenttä- ja estekisoissa tasaisen hyviä suorituksia napsien sijoituksia, koulupuolella tulokset olivat epätasaisempia, kun etenkin avotaivutukset kiukuttivat tammaa. Peruskiltti, vähän oikukas tamma kirjattiin ratsusuunnalle KTK-II –palkinnolla.
Hillahaikeuden varsoissa on valitettavan paljon samaa vaikeuden asioiden / kunnon työnteon välttelyä kuin emälläänkin. Tamman varsat ovat järjestään kapasiteetikkaita ratsuja (isäorista riippumatta), joista olisi suorittajia vähän joka lajiin, jos ne saisi tekemään töitä. Hyppytekniikkaansa tamma ei periyttänyt, hyviä liikkeitään – etenkin raviaan – ja kapasiteetikkuutta kylläkin. Hillahaikeus kuoli 27-vuotiaana omaan karsinaansa.
iei. Marjamätäs, 163-senttinen punaruunikko, oli todella onnistunut miksaus vanhempiaan. Hieman raskastekoinen ori olisi kevyempänä versiona ollut lähes oppikirjaesimerkki hyvästä ratsuhevosesta, eikä Marjamätäs raskaampana versionakaan pahan näköinen ollut. Orilla oli erinomainen, lihaksikas kaula, hyvät lavat, kympin jalat (asentojen sekä terveyden puolesta), sopusuhtainen, syvä runko, aavistuksen jyrkät lautaset. Ori hurmasi liikkeillään varsanäyttelyissä ja laatuarvostelukarsinnoissa, ja oli ikäluokkansa kymmenen lahjakkaimman estehevosen joukossa. Marjamätäs peri vanhemmiltaan reippaan, mutkattoman ja nöyrän luonteen, palvelualttiudessaan ori meni niin pitkälle, että jatkoi työskentelyä vaikka miten olisi väsyttänyt, kiukuttanut tai sattunut. Punaruunikko oli varma, rohkea kaveri moneen lajiin, ja se teki parit hyväksytyt koulu- ja kenttästartit esteuransa (110cm radat) ohella. Pohjois- ja Keski-Suomessa hurmannut hevonen edusti monena vuonna Suomenhevosten kuninkaallisissa, kamppaili neljänä vuonna suomenhevosten estemestaruudesta (kaksi kultaa, kaksi hopeaa) ja kotona veti myös rekeä talvisin. Kun ori aikanaan kirjattiin ratsusuunnalle, KTK-I –palkinto ei yllättänyt ketään.
Ikävä kyllä Marjamätäs ei ollut periyttäjänä yhtä onnistunut tapaus kuin kilparatsuna. Ori periytti hyvin vaihtelevasti rakennettaan, kapasiteettiaan ja luonnettaan, joskin hyvän laukkansa punaruunikon onnistui periyttää lähes jokaiselle varsoistaan. Tammalla on Marjamättään varsojen kanssa ollut suuri merkitys orin heikon, ailahtelevan periyttämiskyvyn vuoksi, ja tästä syystä marjamätäsläiset ovat ulkonäkönsä, luonteensa ja käyttönsä suhteen harvinaisen hajanainen sakki. Ori lopetettiin heikentyneen yleiskunnon vuoksi sen ollessa 26-vuotias.
iee. Kaameekaipuu loisti helpon tason kenttäluokissa. Vaaleanrautias, 161cm korkea piirtopäinen suomenhevonen oli ehdottomasti enemmän käyttö- kuin näyttöelikko, vaikkei raudikon rakenteesta isompia vikoja löytynytkään. Kaameekaipuulla oli hieman runkoa pidemmät jalat, eikä runkoakaan lyhyeksi voinut sanoa, mutta muutoin tamma oli ”noin seiskan” ratsutamma vailla sen suurempia ravuripiirteitä. Jalat olivat sapelihakuisuudestaan ja vennoista vuohisistaan huolimatta kestävät, niska oli pitkä, ylälinja hyvä, kaulan ja pään liittymät kelvolliset, lavat hieman pystyt. Kovapäinen, etenkin kiimassa kiukkuinen tamma oli herkkä, nopeasti reagoiva ja fiksu hevonen, joka ei antanut virheitä anteeksi käsittelyn tai ratsastuksen osalta. Tamma vaati hyvin tarkan tapakasvatuksen ja tavallista pidemmän ratsutuksen, että siitä saatiin tehtyä käsiteltävissä oleva ratsu, joka hyödynsi koko kapasiteettiaan. HeB/100cm/100cm sujuivat leikiten, Kaameekaipuun estetekniikka oli hyvä, mutta ponnistuspaikat sun muut hevonen päätti mielivaltaisesti, jos ratsastaja unohtui haaveilemaan. Kouluradoilla pisteet haalittiin ravilla ja vastalaukalla, siirtymät olivat järjestään hätäisiä ja rokottivat kokonaistulosta. Kaameekaipuun kenttäura oli kuitenkin tasaisen hyvä, vaikkei se aikansa kärkinimiä ollutkaan.
Kenttätamman jälkeläisille yhteistä on, että työnteko tyssää heti, kun siirrytään pois kivoista ja helpoista jutuista. Muuten Kaameekaipuun varsat ovat luonteellisesti hyvin erilaisia, samaten rakenteeltaan (raudikko ei ollut mikään rakenneperiyttäjä, ori vaikutti Kaameekaipuuta enemmän). Kaikki ovat kuitenkin suorittajia, jotka oikeissa käsissä ovat tehneet tulosta etenkin este- ja kenttäradoilla. Tamma kuoli 23-vuotiaana aortan repeämään.
ei. Kyvyttömyys, huonosti nimetty punarautias läsipää oli jättikokoinen, 172cm korkea ori, muttei loppujen lopuksi kyvytön ollenkaan. Rakenne ei Kyvyttömyydellä ollut mitenkään erityisen kummoinen, se oli raamikas ori, jolla oli hyvä selkälinja ja erinomainen pään ja kaulan liittymä. Koulu- ja valjakkohevosena toiminut Kyvyttömyys olisi ollut esteillä myös kapasiteetikas, se osoitti nuorena laatuarvosteluissa todella lupaavaa tyyliä, mutta laukka sillä oli liian isoa esteille. Orilla hypättiin kotona jonkin verran, mutta se kilpaili koulua vaativa A -tasolla ja vaikeaa valjakkoa, molempia kansallisella tasolla. Kyvyttömyys oli käyttöhevonen parhaimmillaan, sillä se lähti aina töihin mielellään ja motivoituneena, vaikka karsinassaan meinasi olla hieman mököttävää sorttia. Ori kantakirjattiin ratsusuunnalle ensimmäisellä palkinnolla suoritustensa perusteella, Kyvyttömyys on myös jälkeläisvalio.
Jalostuskäytössä ori oli suosittu ja hyvästä syystä. Sen jalat olivat heikohkot ja suuri koko kulutti jalkoja nopeasti, mutta ne eivät periytyneet erityisen vahvasti. Sen sijaan Kyvyttömyys periytti raamikkuuttaan ja hyvää hyppytekniikkaansa, sekä erityisesti orivarsoilleen nöyrää, työteliästä luonnettaan. Kestäväjalkaisten tammojen kanssa orin jälkeläiset ovatkin suoritushevosia parhaimmillaan. Kyvyttömyys lopetettiin 21-vuotiaana jalkojensa vuoksi.
eii. Yritteliäisyys, isokokoinen (171cm) musta ori kehittyi ikäisiään paljon hitaammin, ja sitä epäiltiin etenkin nuorena paljon. Nelivuotiaaksi asti kamelin rakenteella varustettu kasvava nuori ei juuri loistanut, vaikka asiantunteva silmä saattoi nähdä sen kasvavan hyvärakenteiseksi suorittajaksi. Kasvun loputtuakaan ei Yritteliäisyys ollut se parhaalla rakenteella varustettu hevonen, vaikka sen suurempia virheitä ei ollut, mutta sen kanssa kaikki perustuikin enemmän käyttöön kuin näyttöön. Ori hyppäsi vaivatta 130cm, joskaan esteitä se ei koskaan kisannut. Yritteliäisyyden kanssa satsattiin enemmän koulu- ja kenttäratsastukseen. CIC1-tasolla kaksi kautta kisannut ori kulki koulua helppo A –tasolla, mutta kovin montaa vuotta ei Yritteliäisyydellä kilpailtu. Suuri koko kulutti niveliä ja kinttuja, ja nöyräluontoinen, suorastaan koiranpentumainen ori jätettiin kotiin opettamaan perheen nuorisoa ratsastamaan kunnolla. Kirjoihin ja kansiin Yritteliäisyys pääsi kertaheitolla ykköselle, etenkin käyttöominaisuuksiensa vuoksi.
Yritteliäisyys astui monta hyvää kautta. Sen havaittiin periyttävän erityisesti luonnettaan, vaikka jälkeläisistä löytyikin ties mitä mököttäjää ja karsinassa näykkijää, kaikille oli yhteistä se, että kun töitä tehtiin, niitä myös tehtiin eikä vain meinattu. Myös kapasiteetti oli jälkeläisillä vähintään riittävä, mutta joidenkin jälkeläisten suuri koko rajoitti käyttöä. Pienempien tammojen kanssa Yritteliäisyys teki eriparirakenteisia jälkeläisiä, joiden käyttöominaisuudet olivat kuitenkin haluttuja.
eie. Eionnistunut, 168cm korkea punarautias oli rakenteeltaan erinomainen ratsutyyppi, se sai paljon suitsutusta varsanäyttelyissä ja kehuja siitä, miten hyvin oli tullut isäänsä. Etenkin jaloiltaan kestävä ja kaulanliittymistään kehuja saanut tamma loisti nuorena myös laatuarvosteluissa hyppykyvyllään, joskin liikkeet olivat isäänsä vaatimattomammat. Eionnistunut oli sinänsä kyllä nimensä veroinen, että luonnejalostus sen kanssa olisi voinut mennä paremminkin. Tamma oli mukava työmyyrä, kilpaili koko ikänsä kenttää CIC1-tasolla ja kotona treenattiin 120cm radoilla, mutta vain niin kauan, kuin mikään ei mennyt pieleen. Epäonnistumisesta tai virheestä veti hevonen sen kokoisen hernepellon nokkaansa, että ei hyvä tosikaan ja työnteko loppui samaten. Ei liene mikään yllätys, että Eionnistunut teki koko kilpauransa jokseenkin rikkonaista tulosta. Usein se sijoittui hyvin, kenttämestaruusvoittoja tuli kaksi kappaletta, mutta saattoi hyvin olla, että tamma veti herneen nokkaan jo verkassa, eikä suorituksesta tullut mitään. Ratsukantakirjaan se kuitenkin kirjattiin I-palkinnolla ja erinomaisin rakennepistein.
Eionnistunut teki yhteensä neljä jälkeläistä, ja sen orivalintojen kanssa pyrittiin tarkkuuteen. Nöyräluonteisia, kaikin tavoin korrekteja oreja. Orivalinnat onnistuivatkin melko hyvin, rakenne vaihteli hieman hyvästä erinomaiseen, mutta luonteeltaan jälkeläiset olivat kaikin tavoin emäänsä parempia. Suoritushevosiakin ne olivat, ja huonoimmillaankin kilpailivat kenttää tutustumisluokassa.
ee. Iloluonnos, rautias, 164cm korkea jukuripäinen tamma toimi kenttäratsuna koko ikänsä. Iloluonnos oli yksinkertainen, helppo käsitellä ja mutkaton ratsastaa, mutta se oli mököttämiseen taipuvainen hevonen, jota ei jaksanut iloitteleminen kiinnostaa. Mököttäminen ei kuitenkaan haitannut käyttöä millään tavalla, joskin tamma meinasi olla yhden ihmisen hevonen. Vaativa B/100cm -tasoinen tamma kilpaili jonkin verran esteitä ja koulua, mutta pääasiassa helpolla tasolla kenttäratsastuksessa aluetasolla hyvin sijoittuen. Iloluonnoksen rakenteessa oli muutama vika ja se hivutti takasillaan pahasti, mutta myös kehuttavaa löytyi, etenkin rungosta. Vaikka tamma ei ollut rakenteeltaan täysin korrekti, se sai kuitenkin kehuja useista näyttelyistä sillä tamma oli hyvännäköinen hevonen yhtä kaikki. Kenttäratsastuksen parissa Iloluonnos teki hyvää tulosta koko ikänsä, se oli tasainen sijoittuja ja eteni kansalliselle tasolle asti - tokihan se myös siellä sijoittui.
Iloluonnos kantakirjattiin ratsusuunnalle toisella palkinnolla. Tamma periytti kapasiteettia jälkeläisilleen, ja sen viidestä varsasta kaksi kisaa helppoa luokkaa, loput kolme CIC1-tasolla. Kaikki ne ovat myös emänsä tapaan taipuvaisia mökötykseen, mutta Iloluonnoksen orivarsat ovat vaikeampia käsitellä kuin tammavarsat, sillä niistä jokainen on ollut jalkovälinsä vietävissä - kaksi on ruunattu käsittelyn helpotukseksi.
eei. Lentoluonnos ei ollut se tyypillisin kenttäratsu. Tummanpunarautias 161cm korkea ori nimittäin juoksi kilpaa osan siitäkin ajasta, kun sillä kilpailtiin kenttää. Lentoluonnos oli rakenteeltaan jotain juoksijan ja ratsun väliltä, mutta liikkeet olivat ehdottomasti enemmän ratsulle soveliaat. Nöyräluontoinen, hyvällä työmotivaatiolla luonnostaan varustettu ori keskittiin perheen tyttären toimesta opettaa kunnolla ratsuksi, ja pari vuotta sillä kilpailtiinkin ravien ohessa pikkuluokkia kenttää. Kun kävi selväksi, että ratsun homma maistui Lentoluonnokselle juoksua paremmin, se annettiin tyttären käyttöön kokonaan. Kun voimaa ja taitoa kertyi enemmän, päätyi ori kilpailemaan peräti helppoihin luokkiin asti. Hyppytyyli ei ollut aivan virheetön, mutta ratsun liikkeet ja 110% itsestään radalla antava luonne olivat Lentoluonnoksen ehdottomia vahvuuksia. Juoksijasuunnalle ori kirjattiin lähinnä sukunsa vuoksi nippa nappa kolmosella, ratsusuunnalta pamahti kakkonen.
Lentoluonnos on vaikuttanut niin juoksijoissa kuin ratsuissakin. Etupäässä orilta haettiin luonnetta, jota se periyttikin - hieman vaihdellen, mutta yhtäkään mahdotonta varsaa Lentoluonnos ei ole jättänyt. Periyttäjätammojen kanssa sen jälkeläiset ovat kuitenkin raviradalla tienanneet kauransa takaisin ja ratsuvarsoista on ollut kelpo käyttöhevosiksi, haettiin sitten kilparatsua kenttäradoille, tuntipuksua ratsastuskouluun tai kaikki käy -tyyppistä perhehevosta.
eee. Hirviän Hilipeä 166cm korkea vaaleanpunarautias tamma murjotti koko elämänsä ajan. Rakenteellaan Hirviän Hilpeä ei erityisemmin juhlinut, mutta sen liikkeitä kehuttiin jo näyttelyissä. Ainoa miinus oli takajalkojen lievä hivutus ravissa, mutta muutoin tamma liikkui hyvin ja siitä löytyivät selkeät ratsun ainekset. Eikä rakennekaan katastrofi ollut, hyvä, syvä runko ja oikein päin liikkumisen salliva kroppa olivat vahvuuksia, hennot jalat ja käyrät kintereet sen sijaan heikkouksia. Hirviän Hilpeä, kuumuva mököttäjä kilpaili esteitä 110cm radoilla koko ikänsä, koulua kisattiin sivutoimisesti helppo A -tadoilla. Myös kenttäratsastus olisi luonnistunut kapasiteetin puolesta, mutta tamma meinasi maastossa kuumua liikaa, joten se jätettiin kaiken varalta ohjelmistosta. Vaikka Hirviän Hilpeä sieti vain muutamaa ihmistä ja kuumui ratsuna helposti, oli se kuitenkin herkkä ja työteliäs hevonen, mukavakin, jos hapannaamaisuutta ei laskettu.
Hirviän Hilpeä jäi kantakirjaamatta, sillä se jouduttiin lopettamaan kintun katkeamiseen. Kaksi tammavarsaa jättäneen Hirviän Hilpeän tammalinja on kuitenkin arvossaan, sillä vaikka se periytti mököttävää luonnettaan, varsoista tuli erinomaisia kenttäratsuja. Ne hyppäsivät yhtä hyvin kuin emänsä, liikkeet olivat soveltuvat, mutta ylikuumeneminen maastossa jäi vain emän ristiksi.
Jälkeläiset
s. 20.03.2015 sh-t. Herranterttu, i. Talventuoja, om. rebely (VRL-09009)
s. 30.03.2015 sh-t. Jumalanmurha, i. Herra Hauta, om. Susiraja
s. 15.12.2015 sh-o. Valitusvirsu, i. Tuiskulan Tohveli, om. Anniina N. (VRL-09182)
s. 10.01.2016 sh-t. Jumalpeli, i. Viisikon Tuuripeli, om. Em. VRL-02816
s. 30.01.2016 sh-t. Jumalankaataja, i. Surunsyöjä, om. dookie VRL-04373, Turmeltaja
Kilpailukalenteri
Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).
| KERJ - 43 sijoitusta joista 9 voittoa | Tarinakisat & VSR - 5 sijoitusta joista 1 voittoa |
|
14.03.2015 Lamoca CIC1 2/30 21.04.2015 Mörkövaara CIC1 4/40 10.05.2015 Paris Warmbloods CIC1 2/40 11.05.2015 Paris Warmbloods CIC1 5/40 14.05.2015 Viisikko CIC1 4/30 16.05.2015 Viisikko CIC1 1/30 17.05.2015 Viisikko CIC1 5/30 19.05.2015 Solo CIC1 5/30 23.05.2015 Solo CIC1 1/30 24.05.2015 Rohkelikko CIC1 2/30 25.05.2015 Rohkelikko CIC1 2/30 25.05.2015 Solo CIC1 2/30 26.05.2015 Pirunportti CIC1 5/40 28.05.2015 Pirunportti CIC1 3/40 29.05.2015 Mörkövaara CIC1 5/30 02.05.2015 Pirunportti CIC1 1/40 07.06.2015 Littleness CIC1 3/30 14.06.2015 Kuuralehdon hevostila CIC1 1/21 25.06.2015 Mörkövaara CIC1 3/30 26.06.2015 Whispering Heaven CIC1 2/29 27.06.2015 Mörkövaara CIC1 3/30 28.06.2015 Whispering Heaven CIC1 3/29 03.07.2015 Taikakuun Kartano CIC1 3/40 04.07.2015 Taikakuun Kartano CIC1 5/40 05.07.2015 Mörkövaara CIC1 2/30 06.07.2015 Mörkövaara CIC1 4/30 06.07.2015 Rohkelikko CIC1 3/23 08.07.2015 Littleness CIC1 5/30 10.07.2015 Littleness CIC1 4/30 10.07.2015 Mörkövaara CIC1 1/30 10.07.2015 Rohkelikko CIC1 1/23 10.07.2015 Taikakuun Kartano CIC1 5/40 11.07.2015 Kuuralehdon hevostila CIC1 2/40 12.07.2015 Claridge Stud CIC1 4/30 15.07.2014 Virtuaalitalli Wuki CIC1 3/27 22.07.2014 Prime Sporthorses CIC1 4/30 23.07.2014 Prime Sporthorses CIC1 1/30 25.07.2014 Prime Sporthorses CIC1 3/30 26.07.2014 Prime Sporthorses CIC1 5/30 28.07.2014 Prime Sporthorses CIC1 1/30 02.08.2015 Rohkelikko CIC1 4/30 24.08.2015 Holmberg CIC1 1/30 26.08.2015 Holmberg CIC1 2/30 |
30.06.2015 Wyat Shetlands VVJ Cup tarinaluokka (noviisi yhdistetty parivaljakoille) 7/8 , parina Ilonpilaaja 14.02.2016 Hukkapuro helppo C 7/24 30.06.2015 Fiktio VSR Cup CIC1 5/64 31.07.2015 Fiktio VSR Cup CIC1 4/71 31.03.2016 Fiktio VSR Cup CIC1 1/50 30.11.2016 Hortensian Suomenhevoset VSR Cup CIC1 2/61 31.12.2017 Susiraja VSR Cup CIC1 3/20 |
Valmennukset
28.07.2015 Estevalmennus, valmensi dookie
Valmennusvuorossa olivat toistamiseen narri ja Herja, tällä kertaa esteiden parissa. Sateinen ja harmaa sää ei ollut muuttunut viime kerrasta mihinkään, joten päätimme hyvässä yhteisymmärryksessä pitää valmennuksen maneesin puolella. Narri sai verrytellä ratsunsa kanssa tuttuun tapaan melko itsenäisesti, ja minä keskityin esteiden kasaamiseen. Rakensin ratsukolle pari 60cm korkeaa verryttelyestettä, ja kehotin narria keskittymään verryttelyssä erityisesti reippaan ja hyvin pyörivän laukan löytämiseen, joka näytti olevan Herjalle kuin kirosana. Tamma ei vahingossakaan nostanut jalkojaan yhtään enempää, kuin mitä hypätessä oli pakko. Laukka oli myös epätoivoisen nelitahtista raahustamista, joten kehotinkin narria ottamaan muutaman reippaamman laukkapätkän suorilla, jotta hän saisi ratsuaan hieman paremmin hereille. Laukkaspurttailusta ei kuitenkaan näyttänyt olevan juurikaan apua, laukan vauhti parani hieman, mutta tahti ei. Kävin muutaman kerran korottamassa verryttelyesteitä aina 80cm korkeuteen asti, ja huomasin että mitä korkeammalle puomit nostin, sitä enemmän Herja paransi hyppyjään ja laukkaansa.
Tänään ohjelmassa ei ollut mitään ihmeellisempiä temppuiluita esteiden parissa, ihan vain tavanomainen rata muutamalla hieman haastavammalla lähestymisellä ja lähinnä ratalaukkaan keskittymistä. Alkuun pyysin ratsukkoa hyppäämään 90cm korkean, kahdeksanosaisen radan esteet yksitellen, jotta saisin hieman käsitystä siitä, miten Herja suhtautuisi erikoisesteisiin, joita olin laittanut mukaan. Raudikko kuitenkin näytti viittaavan kintaalla kaikille erikoisemman näköisille hökötyksille, joten päästin ratsukon aloittamaan koko radan hyppäämisen. Ensimmäisillä kerroilla Herjan laukka oli edelleen vähän turhan löysää, mutta loppua kohden narri sai ratsastettua tammaansa hieman enemmän kierroksia. Hyppytyyli ja laukka paranivat jokaisen korotuskerran jälkeen, ja kun esteet olivat korkeimmillaan 110cm, Herja näytti hoitavan homman kuin ammattilainen. Muutama väärinymmärrys hevosen ja ratsastajan välillä aiheutti turhan riuskoja apuja, joka taas johti melkoisiin takapuolen lennätyksiin, mutta noin niin kuin muuten parivaljakko suoriutui hommasta ihan kiitettävästi. Olin myöskin yllättynyt, että Herja ei ottanut ainuttakaan puomia alas, vaikka alussa ylitsepääseminen vaikutti mahdottomalta tehtävältä sellaisella laukalla. Niin ne susirajalaiset vaan jaksaa kummastuttaa ja hämmästyttää.
12.08.2015 Kouluvalmennus, valmensi dookie
Lissun ja Kujeen jälkeen maneesiin saapuivat narri ja Herja. Tamma oli yksi näistä harvoista susirajalaisista suomenhevosista, jonka kanssa en ollut jo entuudestaan tuttu valmennuksen merkeissä. Siitäkin huolimatta mulla oli vahva aavistus siitä, että tämä valmennus ei tulisi olemaan läheskään yhtä mukava ja helppo, kuin Kujeen kanssa...
Alkuverryttelyt eivät odotusten mukaisesti tuottaneet mitään "wow"-efektiä, vaan enemminkin "voi kehveli"-lausahduksen. Herja raahusti eteenpäin hyvin nyrpeän näköisenä, heilutellen kiukkuisena häntäänsä joka kerta, kun se sai osakseen omasta mielestään liian napakan pohjeavun. Hetken työskentelyn jälkeen tamma onneksi alkoi liikkumaan pikku hiljaa paremmin, mutta ilme ei juurikaan muuttunut. Narri joutui selvästi tekemään joka askeleella liioitellun paljon töitä, jotta sai tammasta mitään irti, ja osoitin hänelle osanottoni ennen kuin kerroin päivän tehtävästä, joka oli tulossa välikäyntien jälkeen.
Huilaushetken jälkeen pyysin ratsukkoa jäämään kolmikaariselle kiemurauralle ensin käynnissä niin, että kiemura jatkui koko ajan, eikä missään vaiheessa menty suoraa uraa. Aluksi halusin käynnissä taivutukset, asetukset ja suoristukset kuntoon, ennen kuin siirryttäisiin raviin. Herjaapa ei moinen vääntyily huvittanut, vaan se puski komeasti lapa ulkona kaarteiden läpi. Muistuttelin narria käyttämään ulkoapuja tehokkaammin, sekä pitämään huolen, ettei tamman kaula menisi aivan mutkalle. Muutaman kierroksen jälkeen Herja alkoi antamaan vähän periksi, ja alkoi pikku hiljaa taipumaan kaarilla ihan kivasti. Niinpä annoin ratsukolle luvan siirtyä harjoitusraviin, ja jatkaa samaa kuviota.
Ravissa ratsastaja joutui taas hetken hakemaan yhteisymmärrystä taivutusten suhteen, mutta se löytyi jo toisella kierroksella. Seuraavaksi mukaan lisättiin neljän askeleen käyntisiirtymät jokaisen suoristuksen kohdalle. Herjan käsitys neljästä askeleesta oli selvästi hieman erilainen kuin minulla tai ratsastajalla, mutta muutaman napakamman raviin komennuksen jälkeen tamma suoritti siirtymät huomattavasti paremmin.
Loppuun lisättiin vielä laukannostot kiemuran kummankin suunnan viimeisellä kaarelle, niin että laukka nostettiin keskimmäisen kaaren suoristuksesta, ja tehtiin siirtymä takaisin raviin lyhyen sivun puoleisessa suoristuksessa. Herjan laukannostotkaan eivät olleet aluksi kovin vakuuttavia, mutta muutaman yrityksen jälkeen narri sai herätettyä tammaansa hieman paremmin, ja nostot tapahtuivat vähän terävämmin, vaikkakin myös useamman kerran pukin kanssa. Kun saimme parit nostot ilman pukittelua, annoin ratsukon siirtyä itsenäisen loppuverryttelyn pariin.
05.09.2015 Maastoestevalmennus, valmensi dookie
Sää oli taas kerran suotuisa (lue: ei todellakaan), joka aiheutti maastoestevalmennuksen siirtymisen maneesiin irtonaisten maastoesteiden luokse. Vettä satoi kuin saavista, ja tallipihan poikki valui melkoisen reippaasti virtaavia pieniä puroja. Kipitin niin vikkelästi kuin jaloistani pääsin maneesille, ja astuin sisään. Lissu ja Herja olivat jo verryttelemässä, joten jatkoin kipitystä suoraan estevarastolle, josta löytyi feikkimaastoesteitä. Vesiesteen ja banketin harjoittelu muuttuikin siis tarkkuus- ja rataharjoitukseksi.
Raahasin esteitä paikoilleen kuin viimeistä päivää, jotta ehtisin suunnittelemaan tehtävää edes hieman. Pian kasassa oli kahdeksan esteen wannabemaastoesterata, johon sisältyi tarkkuusesteitä, risuesteitä, muutama kevennetty versio tukkiesteistä ja erilaisia versioita kiinteistä
esteistä, kuten mökki, muutama erilainen aita sekä penkki. Selitin pikaisesti radan kulun Lissulle, joka katsoi minua siihen malliin, että yksi selityskerta ei tainnut riittää.. Niimpä aloitimme hyppäämällä esteet yksitellen.
Herjalla ei ollut yhtään hyvä päivä. Sen takapuoli oli kovin kevyt, ja sitä näytti ottavan kyydissä istuva ratsastaja todella kaaliin, ja tamma kiemurteli jokaisessa lähestymisessä siinä määrin, että viisi kahdeksasta hypystä piti ottaa uudelleen kiellon tai ohijuoksun takia.
Kiukkukiemurtelu jatkui kerta toisensa jälkeen, mutta kun Lissu alkoi saamaan tammaa pikku hiljaa paremmin kuulolle, väheni myös temppuilu. Herjan ilme ei tosin muuttunut yhtään tyytyväisemmäksi eikä pukittelut loppuneet, mutta tamma keskittyi kuitenkin paremmin tehtävään ja ylitti esteet kunnialla. Kun rata oli hypätty kokonaisuudessaan pari kertaa hyvällä menestyksellä, sai ratsukko siirtyä loppuverryttelyiden pariin, ja minä siirryin keräämään esteitä ja muita hökötyksiä pois hiekalta.
15.10.2015 Maastoestevalmennus, valmensi peikko
Tänään jouduin valmentamaan jotain kiukkupussitammaa maastoesteillä. Otin oman konin mukaan katselemaan ja ihmettelemään, koska en todellakaan jaksanut seisoskella metsässä ja juosta ratsukon perässä turhan paljon. Ja koska paljas hevosen selkä on varsin lämpöinen. Enkä voi väittää ettei tammalle tekisi hyvää nähdä muitakin hevosia myös muualla kuin kilpailuissa. Alkuverkkailu tapahtui ensin suunnistamalle maastoesteille ja kevyellä ravailulla ja laukkailulla ympäri metsikköjä. Liikuskelin itsekin vähän samalla, mutta seurasin lähinnä ratsukon menoa. En oikein tiennyt mitä olisin sanonut kiukkuisesta tammasta joka juoksi aika ajoittain pää ylhäällä, joten käskin ratsukkoa tulemaan luokseni mutta pitämään verenhimoisen Herjan kurissa. Lähistöllä näkyi aika näppäriä esteitä, ja minua kiinnosti ihan ylivoimaisesti hiekkalaatikko. Jota siis kutsuin hiekkalaatikoksi. koska siinä on laidat ja hiekkaa piripintaan, eli ylös- ja alashyppy. Ensimmäisenä käskin kuitenkin hypätä melko lähekkäin olevat rengasesteen ja tukkiesteen. Aloiteltiin pienillä, jotka Herja loikkasi kamalilla harppauksilla nostelematta jalkojaan. Ratsastaja sanoi sen olevan tammalle ihan yleistä, joten en puuttunut asiaan sen enempää, pääasia että yli pääsivät.
Lämmittelyhyppyjen jälkeen siirryttiin isommille ja haastavammille esteille. Ensimmäisenä vuorossa olisi laavu, jonka jälkeen coffin. Laavu ylittyi ihan nätisti, sillä kun oli jo kokoakin, joten Herja viitsi nostaa kinttunsa kunnolla. Laavun jälkeen oli kaareva tie coffinille. A- ja C-osa ylittyivät ihan nätisti, mutta haudalle tuli niin naurettava hyppy että käskin ottaa saman tehtävän uudestaan ja antaa vähän virtaa siihen neitokaiseen että se nostaisi kinttunsakin. Seuraava yritys ei sujunut paljon sen kauniimmin, mutta yli mentiin kuitenkin. Eihän tässä taitopisteitä jaettukaan. Herja oli myös vähän kyttäävä eikä tiennyt miten päin olla kun männystä lehahti lintu tai kun esteet olivat hassunnäköisiä. Ei se kuitenkaan pelännyt, kyttäsi kaikkea ihan huvikseen vain. Esteet se silti ylitti joka kerta, haudan pienoisen patistuksen seurauksena. Annoin ratsukon kävellä hetken pitkin ohjin samalla kuin matkustimme hiekkalaatikolle. Oli ihan loistoidea ottaa neljä jalkaa alle, vähän sellainen laiskimus kuin olen.
Hiekkalaatikoilla silmäilin vähän ympärilleni ja bongasin yhden todella kapean mökin ja hyvännäköisen pöydän. Pöydältä oli miltei suora linja hiekkalaatikolle ja sieltä taas melko jyrkkä 90 asteen käännös kapealle mökille. Siitä sai alkaa suorittaa kun ratsu tuntui siltä. Kokoa oli jo ihan tarpeeksi, joten Herjakin nosti jalkojaan sen verran etteivät ne olleet jatkuvassa vaarassa kolista ja katkeilla. Pöydän tamma hyppäsi nätisti, ylöshypyssä vähän hämmentyi ja alashyppyä päätti jäädä vahtaamaan. Ahkeralla patistuksella tamma loikkasi sieltäkin alas ja jatkoi kohti viimeistä estettä vain mennäkseen siitä ohi. Ja ei muuta kuin uusiksi. Otettiin sama tehtävä muutaman kerrann uusiksi ennen kuin se sujui tarpeeksi mutkattomasti omaan makuuni. Käskin ravailla kevennellen puolipitkin ohjin ja antaa Herjan venytellä ennen varsinaisia loppukäyntejä.
11.11.2015 Kouluvalmennus, valmensi Sachiyo
Saavuin hieman myöhässä maneesiin, jossa valmennettava ratsukko oli jo lämmittelemässä raviympyröillä. Tervehdin ratsastajaa ja jäin hetkeksi seuraamaan sivusta ratsukon yhteistyötä. Herja vaikutti jo melko rennolta ratsastajan alla, joskin ratsastaja sai tehdä todella töitä että tamma kääntyi edes ympyrälle.
Pyysin ratsastajan hetkeksi kuulolle ja kerroin, että tänään tekisimme tehtäviä lähinnä käynnissä. Kävisimme läpi hieman pohkeenväistöä, siirtymisiä sekä erilaisia ratsastusradan teitä. Valmennuksen tarkoitus olisi luoda tietynlainen mukava henki ratsastajan ja hevosen välille, jotta helpoista tehtävistä jäisi Herjalle hyvä mieli, ja seuraava valmennus voisi näin ollen sujua hyvin alusta saakka.
Lähdimme tekemään pohkeenväistöharjoituksia ensin uralta ja sitten keskihalkaisijalta. Ratsastaja sai tosiaan pitää päänsä kylmänä ja yrittää olla potkimatta tammaa liikaa. Herja meinasi ensin luistaa tehtävästä erittäin mallikkaasti, mutta alkoi lopulta totella ratsastajan apuja.
Kun pohkeenväistöt sujuivat hyvin (tai ainakin kohtalaisesti), lähdimme ratsastamaan ympäri kenttää tehden voltteja, ympyröitä, kiemurauria sekä täyskaartoja; oikeastaan aivan mitä vain, mikä pitäisi tamman vireänä ja saisi sen tuntemaan olonsa helpoksi. Ratsastaja ohjaili tammaa ympäri kenttää, pysähtyi, peruutti, teki (monen yrittämän jälkeen) takaosankäännöksen ja lopulta ratsukon yhteistyö alkoi näyttää todella hyvältä.
Lopputunnista teimme vielä muutaman ravivoltin, jotka sujuivat huomattavasti paremmin kuin alkutunnista. Niiden jälkeen pyysin ratsastajaa antamaan Herjalle pitkät ohjat ja lopettamaan tältä päivältä. Neuvoin häntä vielä pitämään silloin tällöin hieman rennompia tunteja, jotta ratsastushetket saataisiin pidettyä Herjankin mielestä mielekkäinä.
18.11.2015 Kouluvalmennus, valmensi *lumienkuli*
Valmennuskalenterini huusi hoosiannaa ollessaan niin täynnä ja hieman jopa mietin, että mikä minulla on viirannut päässä kun niin paljon olen ottanut töitä tehtäväkseni. Onneksi tämänpäiväiseen valmennukseen oli tulossa Susirajan Lissu, sillä tiesin että heillä olisi ainakin erilaisia ratsuja valmennettavaksi ja ikinä ei voinut olla etukäteen varma miten valmennus etenisi. Tämänkertaisessa valmennuksessa Lissun parina oli tarkoitus olla heidän suomenhevostammansa Herja ja kouluratsastusvalmennuksen tasoksi olimme sopineet helpon a:n. Herjan nimi aiheutti tietyn tyyppisiä ennakkoluuloja ratsua kohtaan, mutta ajattelin kaikesta huolimatta suhtautua tulevaan valmennukseen avoimin mielin. Eihän sitä nimittäin ikinä voisi tietää vaikka kyseessä olisikin se kaikkein osaavin ratsu.
Ratsukko saapui valmennuspaikalle hyvissä ajoin ja pyysinkin kaksikkoa aloittamaan alkulämmittelyt samantien, jotta saisin nähdä millainen ratsu Lissulla oli tällä kertaa parinaan. Ainakaan ensivaikutelman perusteella Herjaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa edes alkulämmittely, joten odottelin kauhulla että mitä varsinaisesti valmennuksesta tulisi tällaisen ratsun kanssa. Herja nimittäin yritti steppailla paikallaan ja pysähdellä, mutta onneksi Lissulla oli selkeästi määrätietoinen ote ja päättäväisyyttä. Muistutinkin Lissua jo tässä vaiheessa, että jos määrätietoisuus ja päättäväisyys olisivat ainoat keinot saada tamma toimimaan edes jotenkuten niin hänen olisi muistettava tämä asenne läpi valmennuksen. Alkulämmittelyt saatiin kumminkin suoritettua loppuun saakka edes jotenkuten, vaikka Herja ei parantanut käytöstään yhtään loppua kohden ja lopulta olikin pakko aloittaa varsinainen valmennus.
Vielä varsinaisen valmennuksen alettuakin Herja yritti parhaansa mukaan sabotoida valmennusta ja muun muassa hypähteli sivuun, steppaili paikoillaan ynnä muuta jännää, mutta onneksi Lissu sai pidettyä hermonsa kurissa. Neuvoinkin Lissua parhaani mukaan ja mitä pidemmälle valmennus eteni, niin sitä paremmin ratsukon yhteistyö tuntui toimivan. Kun valmennus alkoi olla jo melkein lopuillaan niin Herjan käytös olikin parantunut huimasti ja yhteistyö näytti jopa toimivan kiitettävän hyvin.
Alkoi kumminkin olla aika siirtyä vähitellen loppuverryttelyihin, joiden aikana kertoisin palautteeni valmennuksen onnistumisesta. Kerroin, että valmennuksen lopussa yhteistyö tuntui toimivan toivotunlaisesti, mutta yhteistyön tulisi toimia yhtä hyvin koko valmennuksen ajan. Sanoin myös Lissulle, että yhteistyötä tulisi harjoitella vielä ahkerasti jotta se toimisi edes jossain vaiheessa heti selkään kapuamisen jälkeenkin. Juttelimme vielä loppuverryttelyiden loppuun saakka niitä näitä, jonka jälkeen lähdimme molemmat omiin suuntiimme.
05.01.2016 Estevalmennus, valmensi *lumienkuli*
Päivän ohjelmassa oli vuorossa esteratsastusvalmennus narrille, sekä suomenhevostammalle Herjalle ja jo viimekertaisen kouluratsastusvalmennuksen perusteella olin todennut ettei Herja tosissaan ollut se helpoin ratsu. Jännityksellä odotinkin, että mitä tästä valmennuksesta tulisi vaikka viimeksi loppuvalmennus olikin onnistunut ihan suhteellisen hyvin. Olin kumminkin saapunut paikalle hyvissä ajoin kokoamaan esteitä 110cm korkeiksi ihan niin kuin olimme narrin kanssa sopineetkin valmennuksen tasoksi. Kerkesin juuri ja juuri saamaan esteet kootuksi kun ratsukko pelmahti paikalle. Pyysin narria aloittelemaan alkulämmittelyt heti paikalle tultuaan, jotta näkisin menisikö alkuvalmennus jälleen samanlaiseksi pelleilyksi Herjan osalta.
Alkulämmittelyt olivat juuri samanlaista pelleilyä Herjan osalta tälläkin kertaa, eli tamma yritti steppailla paikallaan, hypähteli sivulle ja pysähteli. Onneksi narrilla oli samanlainen päättäväinen asenne kuin Lissullakin ja näin ollen uskalsin odottaa, josko valmennus onnistuisi paremmin edes sen loppupuoliskolla. Yllätyinkin hieman kun narri sai Herjan toimimaan jo ennen kuin alkulämmittelyt olivat edes kokonaan loppuneet ja kehuinkin narria tästä. Oli hieno nähdä tamman toimivan ratsuna jo ennen esteillä siirtymistä ja näin ollen omat kauhukuvani laantuivat edes hieman.
Kun alkulämmittelyt oli saatu suoritettua loppuun, ratsukko siirtyikin esteille ilman erillistä kehotusta. Esteillä ratsukko toimikin paremmin kuin hyvin yhteistyössä ja huomasi, että Herja tykkäsi selkeästi enemmän esteiden hyppäämisestä kuin koulun sipsutuksesta. Tamma ei nimittäin pelleillyt kertaakaan esteradan aikana ja narri osasi pysyä jämäkkänä ratsastajana, joka ei joutunut turhia neuvomaan ratsulleen apujen muodossa. Koska yhteistyö toimi esteillä hyvin, kerkesi ratsukko hyppäämään radan kaikki esteet yhteensä kolmeen kertaan. Yhdelläkään kolmesta kerrasta ei ratsukko tehnyt yhtäkään virhettä ja kerroinkin narrille, että valmennus oli mielestäni kokonaisuudessaan todella onnistunut.
Valmennustunti alkoi olla kumminkin lopuillaan ja tällä kerralla kerkesin jäädä seuraamaan loppuverryttelytkin loppuun saakka. Samalla kun ratsukko suoritti loppuverryttelyitä, juttelimme narrin kanssa niitä näitä. Kun loppuverryttelytkin oli saatu loppuun suoritettua, lähdimme samaan aikaan maneesista omille teillemme.