Jumalharha VH14-018-1881
| Nimi | Jumalharha "Jumpe" | Kasvattaja | H. Humppala., Suomi |
| Rotu, sukupuoli | suomenhevonen, ori | Omistaja | Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701) |
| Säkäkorkeus, väri | 166cm, kulomusta | Meriitit | YLA1, SLA-I, KERJ-I |
| Syntynyt, ikääntyminen | s. 18.07.2014, 24v satunnainen (3v 31.08.2014) |
Painotuslaji, koulutustaso | kenttäratsastus he A / 110cm / 100cm / CIC1 |
25.11.2015 KERJ:n laatuarvostelussa loistanut Jumpe sa arvostelusta 104p., joka oikeutti KERJ-I -palkintoon! Hieno, hieno musta komistuksemme!
20.05.2016 Jumpe osallistui SLA:n tilaisuuteen, sai muikeat 99 pistettä ja SLA-I -palkinnon. Kotimatkalla oli helppo hymyillä.
Kuvissa ruuna, muuten ok leimat, isohko pää ratsuksi, lihasköyhän oloinen pitkähkö kaula, pitkä säkä, pitkä selkä, vahva takaosa, toinen tj pystyt vuohiset, muuten ok jalat
25.05.2016 Jumpe kävi yleislaatuarvostelussa esittelemässä itseään. 104 pistettä takasi paitsi palkinnon YLA1 myös tilaisuuden parhaat tekstipisteet sekä AP4-maininnan!
© Rakenne- ja pääkuvat © KKJ, Estekuvat © SN, Maastokuvien kuvaaja ei halua nimeään mainittavan
Luonnekuvaus
Puoliksi heräte-, puoliksi tarveostos. Totta kyllä, olimme etsiskelleet Lissun kanssa jo hetken aikaa mieluiten mustaa kenttäsuomenhevosoria. Jumpe vain oli taas niitä tapauksia, että mietimme vain "hei tuohan olisi kiva!" ja menimme puhumaan kisoissa oria taluttaneelle tytölle. Kisasuoritusta näkemättä, sillä kuulemma omistaja oli loukannut itsensä aikaisemmin, eikä voinutkaan osallistua. Saimme kuitenkin puhelinnumeron, johon soittaa mikäli olimme kiinnostuneita.
Ja mehän olimme! Saimme suureksi riemuksemme kuulla, että ori oli muutenkin ollut menossa myyntiin. Vaikka se oli hyväsukuinen ja lahjakas ratsu, se oli liian vaikea nykyiselle omistajalleen eikä aika riittänyt opetella Jumpen mielenliikkeitä. Teimme salamana tarjouksen ennen kuin ori joutui julkiseen myyntiin ja pienen hinnasta keskustelun jälkeen papereihin kirjoitettiin nimet.
Jumpe ei ole ilkeä, mutta vaikea hevonen se on. Ori vaatii etenkin käsitellessä kokeneen ihmisen, joka ymmärtää, että hevosta saa ja pitää komentaa. Tämä nyt ei tarkoita, että Jumpelle karjutaan harva se päivä, tai että se saisi ympäri korvia viikoittain, mutta valitettavasti musta suomijuntti on nimenomaan juntti, ja niitä elikoita, joille asia ei välttämättä mene ensimmäisellä kerralla perille. Jumpella on myös harvinaisen ärsyttävä tapa testata rajojaan ja sitä, saisiko se nyt pitkän tauon jälkeen tehdä jotain kiellettyä tai porsastella. Elekieli ja paine/sen poistaminen (kuolain/ketju suussa ym.) toimivat Jumpen kanssa oikein hyvin, hyvä yleiskuri pitää huolen aika lailla muusta. Kunhan hevoselle ei anna yhtään anteeksi sikailun harkitsemistakaan, tämän kanssa pärjää. Mahdollisia laiminlyöntejä ja porsasteluiden jälkivaikutuksia korjaillaankin sitten viikkotolkulla.
Orimainen, omasta tilastaan tarkka hevonen laitellaan valmiiksi ketjuissa, aivan sama, vaikka kyseessä olisi vain nopea harjaus ja loimitus. Jumpe on aivan kamala karsinassa hoidettava (hoitajan liiskaaminen karsinan seinää vasten on tapa, jota emme ole saaneet kitketyksi), joten säästämme aikaa, energiaa ja sairaslomapäiviä käytävähoidolla. Ketjuissakin hevonen uhittelee hieman, mutta asettuu komentamalla. Välillä oria joutuu muistuttelemaan useamman kerran, kumpi olikaan pomo, ja ettei näykkiminen ole millään muotoa toivottavaa käytöstä. Yleensä Jumpe on kuitenkin suht simppeli hoidettava, mitä nyt kaviot eivät välttämättä nouse ensi yrittämällä, matolääkettä ei voi ottaa suuhun ja korvakarvoja ei saisi leikata. Kaiken saa kuitenkin tehtyä, kun on kärsivällinen ja jämäkkä. Ori pehmenee totaalisesti, kun sitä rapsuttaa harjan juuresta, ja Jumpen puolesta sitä pitäisikin olla rapsuttamassa joka kerta. Varustaminen, hoitotoimenpiteet, eläinlääkärin ja kengittäjän vierailut sujuvat isommitta ongelmitta. Hevonen ehkä kiukuttelee, eikä suostu heti yhteistyöhön, mutta ikinä ei ole tarvinnut käyttää komentamista tai huulipuristinta kummoisempia keinoja, jos Jumpe on heittäytynyt hankalaksi. Peruskuri on kiva kaveri olla olemassa.
Taluttaessa Jumpelle laitetaan ketju suuhun ja raippa otetaan mukaan kaiken varalta, vaikka sille harvemmin on käyttöä. Yleensä hillumista harkitseva, muille hevosille pörhistelevä suomijuntti asettuu ketjun suuhun tuomalla paineella tai raippakäden kohottamisella. Ainoastaan kevätkiimojen aikaan Jumpen saa surutta tutustuttaa raippaan, jos haluaa saada hevosen tarhaan niin, ettei itse ole tullut viidensadan kilon jyräämäksi. Normaalioloissa Jumpen kanssa ei ole ongelmia, kunhan ei anna hevosen venytellä rajojaan tai edes harkita sikailua. Kova kuri ja reipas kävelytahti ovat avainsanoja.
Lastaaminen ja kuljetus sujuvat rutiinilla, ori ei ole moksiskaan. Jos Jumpea kuljettaa muiden hevosten kanssa sen naru laitetaan niin tiukalle kuin mahdollista, orilla on ikävä tapa härnätä kanssamatkustajiaan. Muuten hevonen on helppo, asiallinen lastattava/purettava/kuljetettava.
Ratsuna ori ei ole siitä vaikeimmasta päästä, mutta ei sovi aivan kaikkien käsiin. Sillä voisi kyllä aloittelijakin puksutella menemään ympäri uraa, kunhan siltä ei pyydä yhtään mitään vaan haluaa vain ratsastella. Jumpe on testaavaa mallia, ja heti kun siltä alkaa vaatia töitä alkaa ori vääntää vastaan. Se ei halua ravata kunnolla eteenpäin, ei nostaa laukkaa tai tehdä kunnollista volttia vaan hölkätä etanavauhtia, ajaa itsensä laukkaan tai puskea lapa edellä ihan toiseen suuntaan. Ratsastaja saa olla tarkkana kuin porkkana ja vaatia Jumpelta jämäkästi haluttua asiaa niin kauan, että hevonen tekee sen. Oria ei myöskään huvittaisi tehdä mitään, mikä on sille itselleen työlästä tai vaikeaa, kuten koota itseään, tehdä rehellisesti töitä läpi selän takaosallaan tai... no ylipäätään liikkua kunnolla, helppo tiivistää. Etenkin kokoaminen ja lisääminen on Jumpen kanssa vaikeaa. Paitsi sen vuoksi, että se ei halua tehdä vaikeita asioita ori meinaa jämähtää vain yhteen liikemalliin. Jos se liikkuu perushyvin eteenpäin, se ei haluaisi sitä lähteä muuttamaan mihinkään suuntaan.
Mitenkään asennevammainen ei Jumpe kuitenkaan ole, vaan jämäkästi vaatimalla ori kyllä tekee töitä ja hyvin tekeekin. Kasvattajakilpailussa oria on kehuttu paljon ja toimiessaan ori sitten toimiikin kuin junan vessa. Paljon paremminkin, itse asiassa. Jumpe kyllä osaa, eikä tekeminen ole sille vastenmielistä, se vain on kovin mukavuudenhaluinen ja menisi mielellään siitä, missä aita on matalin. Kokoaminen ja lisääminen ovat edelleen kompastuskiviä, joiden kanssa saa olla erityistarkka, mutta kyllä Jumpe suorittaa kotonakin.
Hyppääjänä on Jumpe hyvin samantyyppinen kuin sileälläkin. Se vänkää verkassa vastaan kaikelle oikealle työnteolle ja mielellään vain humputtelisi menemään vähän sinne päin liikkuen ja esteetkin hyvin puolivillaisesti hypäten - onhan se nyt raskasta nostaa kinttujaan! Jämäkällä otteella saa orin kuitenkin tekemään asioita ja hyvähyppyinen hevonen pitääkin hommasta, sitä paitsi se ei ole niin hankalaa kuin pohkeenväistö. Estepuolellakin orin heikkoudeksi nousee selkeästi lyhentäminen ja pidentäminen, liikkeeseen jämähtäminen kun olisi hevosen mielestä kaikkein paras vaihtoehto. Jumpe koettaa pontevasti huijata kiirehtimällä tai hidastamalla rehellisen askelpituuden muutoksen sijaan, mutta siltä on vain sitkeästi vaadittava. Estesilmää löytyy suhteellisen hyvin, mutta etenkin isommilla esteillä saa olla tarkka ponnistuspaikkojen kanssa.
Jumpe on maastossa innokkaampi kuin kentällä, mutta ei ryöstä tai lähde käsistä myöskään siellä. Ori on miellyttävän samantyyppinen ratsu kaikissa paikoissa, sen kanssa ei paljoa tarvitse miettiä, mitä ratsastuksessa pitää muuttaa jos lähteekin kentän sijaan pellolle treenaamaan. Maastoesteillä ori liikkuu korvat innokkaasti pystyssä, ratsastajan kannattaa auttaa ponnistuspaikoissa, ja Jumpe hoitaa loput kotiin. Vain vesiesteellä kannattaa varautua: jostain syystä ori rakastaa vesiestettä ja säntääkin sinne mielellään tukka putkella. Muutoin Jumpe ei ryykää käytännössä ikinä, mutta jos sitä ei pidätä ennen vettä, on hevonen siellä varmasti ennen ratsastajaansa.
Kisoissa mustanpuhuva kovakallomme on jännästi asiallisempi kuin kotona. Orin ollessa käsihevosena kannattaa pysyä syrjemmällä muista hevosista, mutta raippaa ei tarvita. Jumpe on kovasti muiden perään – tai ainakin tammojen -, mikäli se on turhan lähellä. Vähän etäämmällä ollessa suomijuntti kykenee ajattelemaan muullakin kuin jalkovälillään, ja Jumpea saa taluteltuakin, kun elikko ei hillu menemään. Kevätkiimojen aikana Jumpe on tosin yksi helkkarinmoinen kiljukaula-aasi, joka ei meinaa asettua millään, koska ”naisia!!”.
Ratsuna ori on aika lailla samanlainen kuin kotona, joskin hieman motivoituneempi. Kisoissa Jumpella on ihan ilo ratsastaa, niin verkassa kuin radallakin, kun joka asiaa ei tarvitse väkisin vängätä läpi, vaan hevosesta löytyy vähän yhteistyökykyäkin. Palvelevuutta tai nöyryyttä Jumpessa ei edelleenkään ole, joten kaiketi elikko joko tykkää yleisöstä, kisapäivien jännittyneestä tunnelmasta tai jotain siihen suuntaan. Pääpointti kuitenkin on, että yleisötapahtumissa elikko menee, tekee ja toimii hieman herkemmin ja hanakammin kuin kotimaisemissa pyörittäessä.
Sukutaulu
| i. Jumalkompleksi evm, sh, klm, 161cm |
ii. Ootuspaalinen evm, sh, prt, 164cm |
iii. Omelettileimainen evm, sh, vrt, 164cm |
| iie. Tutkos evm, sh, rt, 160cm | ||
| ie. Hurmoshenki evm, sh, m, 158cm |
iei. Henkihaamu evm, sh, vrn, 156cm | |
| iee. Hurmaluulo evm, sh, m, 159cm | ||
| e. Hillahaikeus evm, sh, prn, 167cm |
ei. Marjamätäs evm, sh, prn, 163cm |
eii. Äeskäs evm, sh, m, 163cm |
| eie. Muurikkamarja evm, sh, prt, 161cm | ||
| ee. Kaameekaipuu evm, sh, vrt, 161cm |
eei. Kalmee evm, sh, rt, 160cm | |
| eee. Ainooahistus evm, sh, prt, 164cm |
i. Jumalkompleksi, kulomusta tukkajumala, oli hankalan hevosen maineessa – eikä suotta. 161cm korkea ori oli herkkä ja älykäs, mutta kova; osaavan ihmisen käsissä kultakimpale, osaamattomalla tai epävarmalla ihmisellä Jumalkompleksi oli vihainen, vastusteleva ja jopa päällekäyvä. Oikealla käsittelyllä hevonen oppi nopeasti, teki mitä pyydettiin hyvällä eteenpäinpyrkimyksellä ja yhteistyöhalulla, joskaan nöyryyttä Jumalkompleksista ei löytynyt tippaakaan. Kulomustan suomenhevosen sai herkästi omaksumaan myös pahat tavat ja luistamaan työnteosta, eikä hevonen antanut virheitä tai laiskuutta anteeksi. Ori ratsastaja oli kuitenkin taitava, ja ratsukolla on nimissään useita ja voittoa ja sijoituksia niin tavan kenttä- ja estekisoista (CIC1, 110cm) kuin alue- ja suomenhevosmestaruuksista. Orilla oli kolme näyttävää, tahdikasta ja kaikin puolin hyvää askellajia sekä tasapainoinen, hyvätyylinen hyppy. Jumalkompleksilla oli erinomaiset tyypit ja leimat, pitkä, hyvin asettunut kaula, syvä lihaksikas, sopusuhtainen runko, erinomaiset jalka-asennot, hieman ulkolonkkainen, muutoin hyvä lautanen. Komea kisaura, 41p. rakenteesta, vähän vajaa 70% koulukokeesta ja 9 estekokeesta – Jumalkompleksin KTK-I –palkinto oli läpihuutojuttu, vaikka luonne jätti toivomisen varaa.
Ori periytti vahvasti sekä luonnettaan, että kyvykkyyttä este- tai kenttäratsuksi (liikkeet, kapasiteetti, osin myös rakenne). Jumalkompleksilaiset eivät ole yhtä hankalia kuin isänsä – osa on ihan passeleita harrastepuksuja -, osa on vaikeita, testaavia ja itsepäisiä muuleja. Tammavarsat ovat olleet orivarsoja tasaisempia, helpompia työskentelykavereita, mutta orivarsat ovat pärjänneet kilparadoilla paremmin. Ori lopetettiin 26-vuotiaana.
ii. Ootuspaalinen oli komea kuin mikä, eikä helppo/CIC1-tasolla kilpaillut ori ollut suoritushevosenakaan millään muotoa huono. 164cm korkea, punarautias suomenhevonen edusti hyvää, ryhdikästä ratsutyyppiä, eikä sen ulkonäössä ollut paljoa moitittavaa. Hieman pihdissä olevia takasia ja ventoa selkää lukuun ottamatta Ootuspaalinen oli komea katsella; pitkä niska, hyvin asettunut, pitkä kaareva kaula, sopusuhtainen, lihaksikas pyöreä runko, kestäneet ja hyväasentoiset jalat, hyvät lavat ja lautaset. Ootuspaalisella oli ilmeikäs pää ja kauniit, maitokahvin väriset silmät, joihin satunnaiskatsoja ihastui. Orilla oli erinomainen ravi ja hyvä laukka, mutta keskinkertainen, kiireinen käynti. Hyppytekniikka oli hyvä, mutta ori kuumui radalla valitettavan paljon saattaen lähteä hyppyihin askelta tai puolta liian aikaisin. Lisäksi sarjat olivat hankalia, Ootuspaalisen laukka oli pitkää ja hankalasti säädeltävää. Itsepäinen, kova ja herkkä hevonen vaati tiukat rutiinit ja kovan kurin pysyäkseen aisoissa, ratsastettaessa vakaa, pehmeä käsi oli kaiken A ja O. Raudikko kyllä suoritti, kun sitä osasi käsitellä, vaikka nöyryys puuttuikin. Ori kirjattiin KTK-II –palkinnolla, ykkönen jäi kahden pisteen päähän.
Ootuspaalinen periytti vahvasti itseään varsoihinsa, niin hyvässä kuin pahassa. Valtaosa hevosen varsoista on turhan haastavia harrastehevosiksi, kilpakentille päätyi vain murto-osa. Ootuspaalisen kilpailleet jälkeläiset ovat niittäneet mainetta este- ja kenttäradoilla, ja jälkeläisistä valtaosa on joko I- tai II-palkinnon kantakirjaratsuja. Jos ei muuta, ainakin ootuspaalilaisia kelpaa katsella. Ori kuoli 23-vuotiaana epäonnistuneeseen ähkyleikkaukseen.
iii. Omelettileimainen, vaaleanrautias, 164cm korkea piirtopää, kilpaili nuorempana menestyksekkäästi heB-A –kouluradoilla ennen siirtymistään este- ja kenttäkäyttöön. Ryhdikäs, kevytrunkoinen hevonen oli upea liinaharjainen satuhevonen, jolla oli kolme erinomaista askellajia (joskin käynti oli hieman kiireistä) sekä hyvä hyppytyyli. Omelettileimaisen rakenteessakaan ei ollut paljoa moitittavaa; hyvin asettunut, pitkä kaareva kaula, hieman piirteetön säkä, hieman sapelihakuiset etuset ja erinomaiset takaset, hyvät lavat ja lautaset, erinomainen rotuleima. Kouluratsusta este-/kenttäpeliksi siirtyminen oli vaivatonta, ori teki kohtalaisen hyvän uran 90-100cm esteillä ja helpoissa kenttäluokissa. Omelettileimainen ei turhia hötkyillyt, rentona, lunkina kaverina se ei stressannut mitään, kaikki kävi eikä hevosella ollut huonoja päiviä. Sosiaalinen, nöyrä hevonen oli kenen tahansa käsiteltävissä, ja ratsuna se oli yritteliäisyydestään ja kuuliaisuudestaan huolimatta enemmän eteenpäinpotkittavaa kuin pidätettävää mallia. Ori kirjattiin KTK-II –palkinnolla ennen jalostuskäyttöön siirtymistä. 25-vuotiaana kuollut ori on jättänyt paljon hyviä harraste- ja kilpahevosia, mutta valitettavasti hevonen ei ollut periyttäjänä kaksinen, vaan varsat perivät piirteensä enimmäkseen emiltään.
iie. Tutkos oli ensimmäisen palkinnon ratsukantakirjatamma, joka kisasi pääasiassa kenttää, sivutoimisesti myös esteitä. 160-senttinen raudikko oli ihan hyvärakenteinen tapaus vioistaan huolimatta; erittäin hyvät tyypit ja leimat, pyöreä lihaksikas runko, ahdas pään ja kaulan liittymä, pitkä lapa, hyväasentoiset etujalat, suorat kintereet. Liikkeiltään Tutkos ei ollut kummoinen – käynti väljää, mutta hieman kerivää, ravi keskinkertaista, laukka tahdikasta ja eteenpäinpyrkivää, joskin tamma paikkasi liikkeitään loistavalla, varmalla hyppytekniikalla. Helppo/CIC1-kenttäradoilla ja 100-110cm esteradoilla menestyksekkään uran tehnyt Tutkos oli hirveä elikko; herkkä käsitellä ja nopea oppimaan (hyvässä ja pahassa), kova ja itsepäinen. Raudikko vaati jämäkän, osaavan käsittelijän, sillä se kehitti häiriökäytöstä tai aloitti pukittelun turhankin herkästi. Etenkin turhan terävistä pohjeavuista Tutkos otti itseensä. Tammalla oli kuitenkin lahjakas, asiansa osaava kuski, joka luotsasi Tutkoksen kahtena vuonna aluekenttämestariksi. Tutkoksella tehtiin kolme varsaa, jotka ovat emänsä tavoin lahjakkaita, mutta haastavia ratsuja. Liitokavioita tamman varsat eivät ole, niiden kyvyt ovat estepuolella. Tutkos lopetettiin 24-vuotiaana.
ie. Hurmoshenki käänsi katseita jo varsanäyttelyissä, ja menestys jatkui laatuarvostelukarsinnoissa. Ypäjälle asti ei päästy, mutta Hurmoshenkeä pidettiin kuitenkin lupaavana kilparatsun alkuna. Musta, 158-senttinen tamma oli näppärä, hyvärakenteinen paketti; erittäin hyvä laatutyyppi ja hyvät muut leimat, hyväasentoiset jalat (joskin lyhyet etusääret), kevyehkö pyöreä, sopusuhtainen avo runko, hyvät lavat ja lautaset, erittäin hyvä ylälinja, hyvin asettunut, lihaksikas kaula, pitkä niska. Reipas, menevä hevonen oli aina innokkaana lähdössä töihin, ja keskittyessään hyvin miellyttämisenhaluinen, palveleva Hurmoshenki oli ideaali työkaveri. Hieman lyhyt keskittymiskyky aiheutti välillä harmaita hiuksia etenkin kouluradoilla, käynti tuntui olevan tammalle sula mahdottomuus. Hurmoshengellä on jokunen heB-A –koulusijoitus, mutta kisatuloksensa musta tamma teki 100cm esteradoilla (jokunen 110cm startti). Suomenhevostamman laukka sopi paremmin este- kuin kouluradoille, mutta tahdikas, elastinen ravi paikkasi paljon kouluradoilla. Tamma kirjattiin 10-vuotiaana ratsusuunnalle KTK-III –palkinnolla loistavalla estekokeella ja kelvollisella koulukokeella.
Hurmoshenki oli ennen kaikkea rakenne- ja liikeperiyttäjä, kapasiteetti ja käyttöominaisuudet piti hankkia orilta. Kaikki tamman varsat ovat harvinaisen hyvärakenteisia, katseenkääntäviä hevosia, mutta isäorista riippuen ne ovat joko pelkkiä näyttelyesineitä tai pirun hyvännäköisiä suorittajia. Valitettavasti Hurmoshengen tammalinjat meinaavat olla näyttö-, eivät käyttöhevosia. Tamma kuoli 26-vuotiaana.
iei. Henkihaamu teetettiin alun perin harrasteratsuksi työhevosorista ja monitoimitammasta. Lahjakkuutensa vuoksi ori kuitenkin kärrättiin kilparadoille hakemaan mainetta ja kunniaa niin este- kuin kouluradoilta (helppo A ja 90-100cm). 156cm korkea, vaaleanruunikko ori oli hyvin palveleva, nöyrä hevonen, joka kyllä ilmeellään osoitti, jos ei jostain pitänyt, mutta teki silti. Henkihaamu venytti omaa sietokykyään joka tilanteessa äärimmilleen, ori ei koskaan jättänyt töitä kesken ja sieti korviaan kiskovia lapsia sekä pelottavia asioita ihailtavan hyvin. Raskaahko, vankkatekoinen hevonen oli tasaisen varma, luotettava kaveri tukin- ja reenvetoon sekä ratsun hommiin. Rakenteeltaan Henkihaamu oli enemmän työhevosen mallinen, perushyvä hevonen; pyöreä lihaksikas runko, lyhyehkö, ylhäälle asettunut kaula, vahva lanne, erittäin hyväasentoiset, kestävät jalat. Ruunikon liikkeet olisivat saaneet olla lennokkaammat, yliastunta ja tahti olivat kuitenkin hyvät. Liikeradat olivat vähän matalat, ja käynti oli takaa ahdas, ravissa väljeni hyvin. 28-vuotiaaksi elänyt Henkihaamu on KTK-III –palkinnon T- ja R-ori, joka on jättänyt viitisenkymmentä erittäin hyväluontoista, kelporakenteista suorittajaa niin ratsu- kuin työhevosihmisten käyttöön.
iee. Hurmaluulo (159cm, musta) oli kaunis kuin karamelli, 41p. R-suunnan KTK-tamma (hyväksytty, ei palkittu), jolla ratsuna oli enemmän intoa kuin taitoa. Suomenhevosella oli lennokkaat, tahdikkaat liikkeet joissa hyvä yliastunta, tamma kantoi itsensä hyvin ja suoritti mielellään saamansa tehtävät. Valitettavasti taito loppui heB/80cm, vaikeammissa koulutehtävissä Hurmaluulo alkoi toistaa tuttua ja turvallista pohkeenväistöä, isommille esteille ponnu ei riittänyt, vaikka hevonen miten yrittikin kammeta itseään esteiden ylitse. Näyttelyesineenä Hurmaluulo oli parhaimmillaan, eikä sen rakenteesta löytynyt juuri moitteen sanaa. Kaviot olivat valitettavan heikkotekoiset, kuten tamman jalkaterveys ylipäätään, ja Hurmaluulo ontui tai kehitti impparin hyvin pienestä naarmusta. Ihastuttavan luonteensa, yritteliäisyytensä ja upean rakenteensa vuoksi Hurmaluulo sai kisaamisen sijaan keskittyä tekemään varsoja. Tammalle valittiin orit tarkasti – hyväkinttuisia suorittajia -, minkä vuoksi hurmaluulolaiset ovat alue- ja kansallisten kisojen hyvärakenteisia ja –luontoisia moniosaajia. Tamma lopetettiin jalkavaivojen vuoksi 22-vuotiaana.
e. Hillahaikeus oli kaunis kuin karamelli, upealiikkeinen ja kaikin puolin näppärä este-kenttäpeli. Useamman sentin odotettua suuremmaksi kasvanut (tamma venähti 167cm korkeaksi) punaruunikko oli huvittava yhdistelmä nöyrää työmyyrää ja herkkää kiukkupeppua. Hillahaikeuden suurin vika oli, ettei tamma mielellään poistunut mukavuusalueeltaan tai tehnyt mitään hankalaa, ennemmin hevonen junttasi paikoillaan kuolaimia pureskellen, kuin teki vaikeita asioita. Kun tehtiin tuttuja, hyvin sujuvia juttuja Hillahaikeus oli kevyt, helppo ja nöyrä ratsu, joka suoritti saamansa tehtävät mielellään. Erityisesti tamma rakasti hyppäämistä, sen tekniikka ja ratatekninen osaaminen olivat hyvät, kapasiteetti riitti 110cm asti (maastossa 100cm). Kouluradoilla tamma vei pisteet upeilla liikkeillään (ravista ja laukasta järjestään ysiä) ja vahvalla vastalaukalla. HeA/110cm/CIC1 –kisannut punaruunikko kilpaili enimmäkseen kenttää voittaen suomenhevosten kenttämestaruudenkin kymmenvuotiaana. Hillahaikeus teki kenttä- ja estekisoissa tasaisen hyviä suorituksia napsien sijoituksia, koulupuolella tulokset olivat epätasaisempia, kun etenkin avotaivutukset kiukuttivat tammaa. Peruskiltti, vähän oikukas tamma kirjattiin ratsusuunnalle KTK-II –palkinnolla.
Hillahaikeuden varsoissa on valitettavan paljon samaa vaikeuden asioiden / kunnon työnteon välttelyä kuin emälläänkin. Tamman varsat ovat järjestään kapasiteetikkaita ratsuja (isäorista riippumatta), joista olisi suorittajia vähän joka lajiin, jos ne saisi tekemään töitä. Hyppytekniikkaansa tamma ei periyttänyt, hyviä liikkeitään – etenkin raviaan – ja kapasiteetikkuutta kylläkin. Hillahaikeus kuoli 27-vuotiaana omaan karsinaansa.
ei. Marjamätäs, 163-senttinen punaruunikko, oli todella onnistunut miksaus vanhempiaan. Hieman raskastekoinen ori olisi kevyempänä versiona ollut lähes oppikirjaesimerkki hyvästä ratsuhevosesta, eikä Marjamätäs raskaampana versionakaan pahan näköinen ollut. Orilla oli erinomainen, lihaksikas kaula, hyvät lavat, kympin jalat (asentojen sekä terveyden puolesta), sopusuhtainen, syvä runko, aavistuksen jyrkät lautaset. Ori hurmasi liikkeillään varsanäyttelyissä ja laatuarvostelukarsinnoissa, ja oli ikäluokkansa kymmenen lahjakkaimman estehevosen joukossa. Marjamätäs peri vanhemmiltaan reippaan, mutkattoman ja nöyrän luonteen, palvelualttiudessaan ori meni niin pitkälle, että jatkoi työskentelyä vaikka miten olisi väsyttänyt, kiukuttanut tai sattunut. Punaruunikko oli varma, rohkea kaveri moneen lajiin, ja se teki parit hyväksytyt koulu- ja kenttästartit esteuransa (110cm radat) ohella. Pohjois- ja Keski-Suomessa hurmannut hevonen edusti monena vuonna Suomenhevosten kuninkaallisissa, kamppaili neljänä vuonna suomenhevosten estemestaruudesta (kaksi kultaa, kaksi hopeaa) ja kotona veti myös rekeä talvisin. Kun ori aikanaan kirjattiin ratsusuunnalle, KTK-I –palkinto ei yllättänyt ketään.
Ikävä kyllä Marjamätäs ei ollut periyttäjänä yhtä onnistunut tapaus kuin kilparatsuna. Ori periytti hyvin vaihtelevasti rakennettaan, kapasiteettiaan ja luonnettaan, joskin hyvän laukkansa punaruunikon onnistui periyttää lähes jokaiselle varsoistaan. Tammalla on Marjamättään varsojen kanssa ollut suuri merkitys orin heikon, ailahtelevan periyttämiskyvyn vuoksi, ja tästä syystä marjamätäsläiset ovat ulkonäkönsä, luonteensa ja käyttönsä suhteen harvinaisen hajanainen sakki. Ori lopetettiin heikentyneen yleiskunnon vuoksi sen ollessa 26-vuotias.
eii. Äeskäs oli hyvin rauhallinen, raskastekoinen ori, joka teki työhevosen ja harrasteratsun hommia sekaisin. Hiilenmusta, tähtipäinen ori oli hieman kulmikas, sopusuhtainen ja ryhdikäs hevonen, jonka runsaat jouhet peittivät turhankin raskasta, lyhyttä kaulaa. 163-senttinen ori oli vankkatekoinen ja hyväluinen, jalat olivat hyväasentoiset ja kestävä. Äeskäs oli hyvin nöyrä, palvelualtis luonne, vahva kuin härkä ja kykenevä työskentelemään helvetin kaukana omasta mukavuusalueestaan. Ratsuna hevonen oli hitaahko avuille, mutta tasaisen varma, luotettava kaveri pikku kouluvääntöön ja hyppäämiseen (heB/80cm, yksittäisiä liikkeitä helposta A:sta, yksittäisesteenä nippa nappa metri), vaikkei hyppytekniikka päätä huimannut. Äeskäällä oli vaatimattomat, mutta tasaiset liikkeet riittävällä yliastunnalla. Luonne- ja käyttökoepisteiden turvin orista tuli T-suunnan KTK-I –ori, rakennepisteitä kertyi 35. 33-vuotiaaksi elänyt teräsvaari periytti etupäässä uskomattoman hyvää luonnettaan ja erinomaisia jalkojaan.
eie. Muurikkamarja teki uransa 110cm esteradoilla sekä helpoimmissa kenttäluokissa; tamman omistaja arasteli kiinteitä esteitä, eikä maastossa siksi hypätty kovin isoa. Punarautias, 161cm korkea sukkajalka oli huvittava esitys; suurehko hauenpää, ohut, mutta hyvin kiinnittynyt kaula, erinomainen, vaikkakin kapea runko ja runkoa vankemmat jalat. Sopusuhtaisuus oli unohtunut, mutta tammalla oli silti kelpo rakenne, ja sen suorituskyky – liikkeet, heA koulukapasiteetti ja 110cm estekapasiteetti – kompensoi puuttuvaa silmäniloa. Reipas, pirteä tamma oli ”kaikki käy” –tyylinen hevonen, joka oli mutkaton käsitellä, kouluttaa ja ratsastaa. Muurikkamarja oli niin hyväluontoinen ja palvelualtis kuin saattoi toivoa, teki aina parhaansa ja toi omistajalleen vinon pinon ruusukkeita sekä suomenhevosten estemestaruuden. Tamma kirjattiin R-suunnalle kakkosella kisa- ja käyttökokeiden perusteella. Muurikkamarja periytti etupäässä (este)kapasiteettiaan ja liikkeitään. Raudikko lopetettiin 20-vuotiaana loukkaantumisen jäljiltä.
ee. Kaameekaipuu loisti helpon tason kenttäluokissa. Vaaleanrautias, 161cm korkea piirtopäinen suomenhevonen oli ehdottomasti enemmän käyttö- kuin näyttöelikko, vaikkei raudikon rakenteesta isompia vikoja löytynytkään. Kaameekaipuulla oli hieman runkoa pidemmät jalat, eikä runkoakaan lyhyeksi voinut sanoa, mutta muutoin tamma oli ”noin seiskan” ratsutamma vailla sen suurempia ravuripiirteitä. Jalat olivat sapelihakuisuudestaan ja vennoista vuohisistaan huolimatta kestävät, niska oli pitkä, ylälinja hyvä, kaulan ja pään liittymät kelvolliset, lavat hieman pystyt. Kovapäinen, etenkin kiimassa kiukkuinen tamma oli herkkä, nopeasti reagoiva ja fiksu hevonen, joka ei antanut virheitä anteeksi käsittelyn tai ratsastuksen osalta. Tamma vaati hyvin tarkan tapakasvatuksen ja tavallista pidemmän ratsutuksen, että siitä saatiin tehtyä käsiteltävissä oleva ratsu, joka hyödynsi koko kapasiteettiaan. HeB/100cm/100cm sujuivat leikiten, Kaameekaipuun estetekniikka oli hyvä, mutta ponnistuspaikat sun muut hevonen päätti mielivaltaisesti, jos ratsastaja unohtui haaveilemaan. Kouluradoilla pisteet haalittiin ravilla ja vastalaukalla, siirtymät olivat järjestään hätäisiä ja rokottivat kokonaistulosta. Kaameekaipuun kenttäura oli kuitenkin tasaisen hyvä, vaikkei se aikansa kärkinimiä ollutkaan.
Kenttätamman jälkeläisille yhteistä on, että työnteko tyssää heti, kun siirrytään pois kivoista ja helpoista jutuista. Muuten Kaameekaipuun varsat ovat luonteellisesti hyvin erilaisia, samaten rakenteeltaan (raudikko ei ollut mikään rakenneperiyttäjä, ori vaikutti Kaameekaipuuta enemmän). Kaikki ovat kuitenkin suorittajia, jotka oikeissa käsissä ovat tehneet tulosta etenkin este- ja kenttäradoilla. Tamma kuoli 23-vuotiaana aortan repeämään.
eei. Kalmee (160cm, rautias, kuonopiirto) oli herkästi kuumuva, itsepäinen ja kovaluontoinen hevonen, josta olisi osaamattomissa käsissä tullut helposti arvaamaton ja vaarallinen. Lähes koko aikuisikänsä helppo-CIC –kenttäluokissa kisannut raudikko oli kuitenkin jämäkän, ammattitaitoisen ihmisen ratsu, joka sai herkän, kuumuvan hevosen tekemään töitä sekä käyttäytymään, miten hevosen pitikin. VaB/110cm/110cm –tasoinen ori liikkui kevyin, pitkin ja tasapainoisin liikkein saaden suitsutusta lisätyistä askellajeistaan sekä erinomaisesta hyppytekniikastaan. Juoksijaveri näkyi Kalmeen pitkähkössä rungossa ja pitkissä jaloissa, mutta yhtä kaikki ryhdikäs ori oli komea näky, ja sillä oli ratsun pitkä niska, hyvin asettunut kaula ja lavat. Jalat olivat sapelihakuiset, mutta kestävät. KTK-II –palkittu (suoritukset painoivat rakennetta ja luonnetta enemmän) Kalmeella on nimissään suomenhevosten kenttämestaruus kahdelta vuodelta, ja sen varsat ovat pärjänneet samoissa kinkereissä. 24-vuotiaana kuollut Kalmee periytti vahvasti luonnettaan, herkkyyttään ja hyppytekniikkaansa, ja sen varsat ovatkin osaavien ihmisten kisapelejä.
eee. Ainooahistus toimi ikänsä ’parempana harrasteratsuna’, jota kärrättiin niin kissanristiäisiin mätsäreistä naamiaisratsastukseen kuin seura- ja aluekisoihin. Punarautias, 164-senttinen tamma kisasi monipuolisesti koulua, esteitä ja kenttää (he B-A, 80-90cm, aloittelija/harraste) ollen keskitason puurtajia, jotka tekivät kyllä tasaisen hyviä suorituksia, mutta jäivät nippa nappa sijoituksilta. Ainooahistus oli kaikki käy –tyyppinen tätiratsu, joka ei ollut moksiskaan mistään ja teki aina kaiken pyydetyn. Tammalla oli vaatimaton käynti ja keskinkertainen laukka, mutta erinomainen ravi ja varma, pyöreä hyppytyyli. Lempeä, kaunispäinen tamma oli rakenteeltaan tasaista, vähän mitäänsanomatonta massaa vailla suurempia vikoja tai ihastelun aiheita. Kantakirjauksessa tamma sai nippa nappa KTK-III –palkinnon, kiitos vakuuttavan koulukokeensa. Kantakirjauksen jälkeen Ainooahistuksella teetettiin kolme varsaa hyvin erilaisten orien kanssa, ja tuloksena oli niin kiukkuinen kilparatsu kuin tasaisen varma terapiahevonen. Ainooahistus periytti lähinnä erinomaista raviaan. Tamma lopetettiin 18-vuotiaana pahan ähkyn vuoksi.
Jälkeläiset
s. 20.01.2015 sh-t. Jumalanpilkka, e. Ilonpilaaja, om. Susiraja
s. 23.03.2015 sh-t. Todellisuusharha, e. Sahansaattaja, om. Joe (VRL-02528), Satulinna
s. 06.05.2015 sh-o. Jumalankieltäjä, e. Kauheamatami, om. kuristaja, VRL-04374
s. 02.06.2015 sh-o. Hautavahti, e. Hiienhauta, om. PJ (VRL-14469) / Kievarinkuja
s. 02.09.2015 sh-t. Jumalleikki, e. Luulievo, om. annika n (VRL-10352
Kilpailukalenteri
Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).
| KERJ - 46 sijoitusta joista 14 voittoa | VSR - 2 sijoitusta |
|
23.12.2014 Taikakuun Kartano CIC1 2/50 24.12.2014 Taikakuun Kartano CIC1 1/50 28.12.2014 Taikakuun Kartano CIC1 2/50 30.12.2014 Taikakuun Kartano CIC1 1/50 13.01.2015 Taikakuun Kartano CIC1 5/50 22.01.2015 Mörkövaara CIC1 4/40 23.01.2015 Mörkövaara CIC1 4/40 24.01.2015 Mörkövaara CIC1 1/40 26.01.2015 Mörkövaara CIC1 2/40 27.01.2015 Mörkövaara CIC1 3/40 29.01.2015 Mörkövaara CIC1 5/40 03.02.2015 Delmenhorst CIC1 3/30 06.02.2015 Mörkövaara CIC1 2/40 06.02.2015 Devilsfair CIC1 2/30 07.02.2015 Devilsfair CIC1 3/30 08.02.2015 Littleness CIC1 5/30 10.02.2015 Littleness CIC1 5/30 11.02.2015 Littleness CIC1 1/30 13.02.2015 Diverso Team CIC1 1/28 14.02.2015 Mörkövaara CIC1 1/40 15.02.2015 Huvitutti CIC1 1/40 16.02.2015 Susiraja CIC1 2/40 18.02.2015 Delmenhorst CIC1 4/30 20.02.2015 Huvitutti CIC1 1/40 25.02.2015 Huvitutti CIC1 1/40 04.03.2015 Susiraja CIC1 1/24 04.03.2015 Prime Sporthorses CIC1 4/30 06.03.2015 Littleness CIC1 1/30 07.03.2015 Susiraja CIC1 4/24 10.03.2015 Prime Sporthorses CIC1 2/30 30.03.2015 Mörkövaara CIC1 4/40 02.04.2015 Mörkövaara CIC1 6/40 12.04.2015 Mörkövaara CIC1 4/30 14.04.2015 Taikakuun Kartano CIC1 6/60 25.04.2015 KK Force CIC1 4/30 29.04.2015 KK Force CIC1 1/30 30.04.2015 Susiraja CIC1 1/30 30.04.2015 Devilsfair CIC1 3/40 04.05.2015 Susiraja CIC1 4/30 04.05.2015 Huvitutti CIC1 5/40 05.05.2015 Huvitutti CIC1 2/40 06.05.2015 Huvitutti CIC1 6/40 06.05.2015 Kuuralehdon hevostila CIC1 3/30 08.05.2015 Susiraja CIC1 1/30 09.05.2015 Mörkövaara CIC1 4/30 10.05.2015 Mörkövaara CIC1 2/30 |
31.08.2015 Fiktio VSR Cup CIC1 3/27 31.01.2016 Fiktio VSR Cup CIC1 7/57 |
Valmennukset
02.12.2014 maastoestevalmennus, valmensi suba
Tänään menin Susirajaan valmentamaan narria ja tummaa suomenhevosoria, Jumpea. Vuorossa olisikin tällä kertaa maastoestevalmennus, joten odottelin tallille saapuessani hetken, kun narri varusti ratsuaan. Kun Jumpe oli valmis, nousi narri sen selkään ja lähdimme yhdessä kävelemään kohti maastoesterataa. Radalle ei ollut kovin pitkä matka, mutta kyllä olin hieman kateellinen narrille, jonka hevonen hoiti matkan kävelyn. Matkalla kysäisin narrilta missä päin mahtaa olla vesieste, ja sinne me sitten suunnistimme. Perillä narri alkoi verryttelemään hevostaan ravissa ja laukassa. He hölköttivät pitkin peltoa ja minä sain hiukan hengähtää kävelyn jälkeen. Suunnitelmissa oli siis vesiestetreeni. Jumpe ei näyttänyt verryttelyn aikana lainkaan niin hitaalta, kuin narri oli antanut aiemmin ymmärtää. Kun hevonen oli verrytelty, aloitimme varsinaisen valmennuksen. Veden ympärillä oli monenlaisia esteitä, pienempiä ja suurempia, joten minulla oli hyvin varaa valita. Aloitimme pienemmistä tukeista veden reunalla. Jumpe näytti syttyvän heti, kun suunnattiin veteen. Narrilla oli tosiaan pidättelemistä, ettei molemmat olleet nurin vedessä. Väänsimmekin tovin niillä pikkuisilla tukeilla, että Jumpe saatiin edes hieman rauhallisemmaksi. Valmennuksen edetessä vaihtelimme hieman esteitä ja suuntaa. Ratsukolle tuli hyppyjä alas veteen ja vedestä ylös sekä keskellä vettä oleva kapea tukkieste. Loppua kohti Jumpe alkoi malttamaan ihan kiitettävästi ja hypyt tulivat hyviin paikkoihin. Loppuverryttelyt ratsukko suoritti taas ravailemalla pellon ympäri ja yhdessä kävelimme lopuksi takaisin tallille.
13.12.2014 estevalmennus, valmensi kuristaja
Kiirettä taas piti ja juosten tultiin paikalle. Onneksi ratsukko oli verytellyt jo valmiiksi, joten pystyin huokaisemaan helpotuksesta edes sen verran. Heti napakasti kerroin mitä teemme ja milloin teemme, eli aloittelisimme ihan yksilöesteillä ensiksi ja sitten kokeilisimme ihan sarjaa. Pyysin ratsastajaa tekemään alukseen laukkatyöskentelyä pääty-ympyrällä, johon pitäisi kuulua siirtoja laukasta-raviin ja toisinpäin, että saataisiin herrakin alla kuulolle. Sillä välin asetin yhden 70cm pystyn keskihalkaisijan keskikohdille, johon olisi hyvinkin helppo lähestyminen tehdä. Hyvin vastentahtoisesti ja nihkeästi ori kuunteli ratsastajaansa ja siirtymiset pidentyivät liian pitkiksi. Siinä toruttuani hieman ja neuvottuani, pikku hiljaa alkoi menokin olemaan näpäkämpää, kun ratsastajakin oli paremmin hereillä selässä. Sitten pyysinkin ratsukkoa tuleemaan kerran pystyn ja kiinittämään varsinkin vauhtiin huomiota, koska hieman nihkeältä ori näytti. Ensinmäinen hyppy olikin hieman vajaa, ja sen takia se kolisikin takapuomiin, pyysin kertaalleen vielä tulemaan ja oikein napakasti ohjaamaan orin esteelle. Tällä kertaa vauhtikin oli kohillaan ja hyppykin sujui moitteitta. Kehuin ratsukkoa ja nostin toisen pystyn kolmen laukka-askeleen päähän ensinmäisestä. Ensinmäinen hyppy meni hyvin, mutta toiseen vauhti taas hiipui ja hyppy jäi vajaaksi ja sieltä tuli puomi alas. Annon samat neuvot ja painoitin edelleen, että orin pitää olla täysillä mukana ja niin myös ratsastajan. Toinen kerta oli huomattavasti parempi, mutta orista kyllä huomasi, ettei sitä tänään kiinostaisi tehdä yhtikäs mitään. Vielä kertaalleen teimme saman tehtävän ja sen onnistuessa kerroin, että tähän on hyvä lopettaa, koska ori taisi ensinmäisen kerran koko tunnin aikana tulla vireystaso lähes napissaan esteelle.
21.12.2014 kouluvalmennus, valmensi Sippe
Harjoittelisimme komean Jumpen ja tämän ratsastajan kanssa tänään oriin kanssa vaikeiksi kuulemiani lisäyksiä. Raahasin maneesin pituushalkaisijalle neljä puomia, joiden kanssa lisäyksiä olisi tarkoitus harjoitella. Pyysin ratsukkoa tulemaan puomit ensin käynnissä, ja Jumpen piti puomien vuoksi askeltaa hieman normaalia pidempää askelta. Aluksi ori meinasi hieman hangoitella vastaan, ja monesti puomien väliin saattoi tulla yhden sijasta kaksikin askelta. Neuvoin ratsastajaa tekemään ennen puomeja muutaman kevyen pidätteen, ja vasta sitten alkaa vaatia Jumpelta pidempää askelta. Seuraavalla yrityksellä ratsastaja noudatti ohjettani, ja lisäys sujui kuin sujuikin jo paremmin - huolimatta oriin nyrpeästä naamasta. Vielä yhden onnistuneen toiston jälkeen teimme saman pari kertaa ravissa. Jumpe alkoi jo vertyä ja olla paremmin kuulolla, ja tämän ansiosta lisäyksetkin alkoivat sujua. Lopuksi annoin ratsukon laukata reippaampaa laukkaa hieman löysemmin ohjin parin kierroksen ajan, ja lähtiessäni niin hevosen kuin ratsastajan ja valmentajankin kasvoilla oli tyytyväinen ilme.
02.01.2015 kouluvalmennus, valmensi Lottis
Lissu aloitti juuri alkuverryttelyn suomenhevosoriinsa Jumpen kanssa. Katselin hetken ratsukon työskentelyä, Jumpe vaikutti olevan melko kokeilevaa sorttia. Ori mukamas näki jos jonkin moisia mörköjä maneesin nurkissa. Voltit olivat enemmän kulmikkaita kuin pyöreitä, sillä ori puski menemään ihan toiseen suuntaan mitä Lissu sen halusi menevän. Lissu myös kertoi, että Jumpen kanssa oli hieman vaikeaa nostaa laukkaa. Tästä ajattelin, että tänään voisimme harjoitella vastalaukkaa pääty-ympyrällä, samalla saataisiin Jumpe kulkemaan siellä missä Lissu sen halusi kulkevan.
Aloitimme aluksi lämmittelemään tavallisilla volteilla keskittyen voltin muotoon. Jumpe väänsi ja käänsi aluksi kovasti vastaan mutta lopulta joutui antamaan Lissulle periksi. Harjoittelimme voltteja ravissa ja laukassa ja tämä näytti sujuvan loppujen lopuksi melko hyvin. Laukan nostossa oli kuitenkin vaikeuksia, Jumpe nimittäin kiihdytti vain raviaan eikä suostunut nostamaan laukkaa. Lopulta Lissu onnistui useamman kerran. Siirryimme pääty-ympyrälle varsinaiseen harjoitukseen. Aloitimme laukkaamaan vasempaan kierrokseen oikeaa laukkaa. Orilta nousi alkuun kokoajan väärä laukka. Lissu ei kuitenkaan antanut periksi ja muutaman onnistuneen suorituksen jälkeen Jumpekin alkoi innostua. Tämän jälkeen ratsukon työskentely näytti mitä mainioimmalta. Vaihdoimme tämän jälkeen suuntaa. Tämä suunta oli jo heti alkuun Jumpelle se helpompi. Olihan ori kyllä jo päässyt tekemisen makuunkin ja tehtävä helpottui. Lissu työskenteli orin kanssa hyvin ja vastalaukka sujui pieniä hiipumisia lukuun ottamatta. Lopuksi kun ratsukolla tuli paljon hyviä suorituksia, päätimme lopettaa valmennuksen niin sanotusti huipulla. Annoin lopuksi ratsukolle vapaat kädet loppuverryttelyiden suhteen, samalla kun itse annoin vinkkejä ja pientä palautetta ratsukolle. Kaikin puolin toimiva ratsukko pienten alkuvaikeuksien jälkeen!
11.02.2015 kouluvalmennus, valmensi kuristaja
Siinä oli ori, joka kyllä aina tahtoisi mennä sieltä mistä aita on matalin ja hangottelikin Lissua vastaan heti alkuverkoissakin jo. Hetkittäin ratsukolta sai alkuverkoissa nähdä sitä, että se sekunnin murto-osan kuunteli oikeasti ratsastajaa ja teki pyydetyn asian, mutta muu aika menikin siihen, että saataisiin edes Jumpe kulkemaan oikeassa askellajissa oikeaan aikaan. Tarkkailinkin hieman epätoivoinen ilme kasvoillani heitä. Pakkohan se valmentajana oli kumminkin yrittää joku ratkaisu asiaan keksiä ja sainkin heille huudella kentän laidalta käskyjä. "Perse penkkiin Lissu! Älä anna sen tehdä mitä se itse haluua!" siinä oli ytimekkäästi päivän sanat ratsukolle ja sen Lissu ja Jumpe saikin kuulla useaan otteeseen valmennuksen aikana. Valmennuskin pitäisi aloittaa, vaikka ratsukko nyt oli vielä alkukamppailuissa, mutta aika oli rahaa ja niin edespäin.
Lähdimmekin heti alkuunsa hieman lisäyksiä hakemaan aluksi vain käynnistä. Nihkeästihän sieltä tuli sitä mitä pyydettiin, mutta Lissu onneksi nyt oli päättäväinen eikä hevillä orille luovuttanut, vaikka kuinka se olisi hangoitellut vastaan. Loppujen lopuksihan ori osasi ja tiesi mitä kuuluisi tehdä, mutta se vaan oli niin persutin mukavuudenhaluinen otus. Lisäyksiä haimme myös ravista, joka Jumpelle huomattavasti helpompi askellaji oli ja saimmekin onnistumisen aikaan ennätysajassa eli toisisanoen alle kahteen minuuttiin jes! Seuraavana olisikin vuorossa vastalaukka, joka saikin hieman potkua hetkittäin oriin. Vastalaukka oli todella vinottaista, eikä Jumpen persus meinannut pysyä uralla, vaikka kuinka jankkasimme tätä tehtävää. Jouduinkin karjahtamaan asiasta Lissulle äkäisemmin, koska tiesin kyllä, että Jumpe asian osaisi, mutta ei nyt vaan ollut ns. vastalaukka tuulella. Loppujen lopuksi sieltä se tuli ja annoin asian sikseen olla. Tuntimmekin oli loppu ja jouduin lähtemään kotia kohti.
21.02.2015 kouluvalmennus, valmensi Minni
Komea musta suomenhevonen odotti minua ratsastajansa kanssa maneesissa. Tervehdin orin ratsastajaa joka kertoi juuri aloittavansa alkuverryttelyä. Nyökkäsin ratsastajalle myöntymisen merkiksi ja istuin penkille seuraamaan ratsukon verryttelyä. Hetken verryttelyä seurattuani huomautin ratsastajalle että Jumpe saisi liikkua reippaammin. Aluksi Jumpe näytti siltä että mikään mitä ratsastaja selässä tekisi, ei toisi oriin vaikutusta.
Pyysin ratsastajaa kuitenkin käskemään oria kerran kunnolla eteenpäin ja hiljalleen Jumpe alkoi huomaamaan että töitä on pakko tehdä. Kun ratsastaja oli saanut verryteltyä Jumpen loppuun komensin ratsukon raviin. Aluksi ratsastaja sai vain huolehtia siitä että Jumpe liikkuu ravissa eteenpäin reippaasti. Kun tempo alkoi olla hanskassa seuraavaksi ratsastaja sai alkaa kokoamaan ravia. Taas Jumpe näytti että hänhän ei tee mitään ellei hän itse halua.
Pyysin ratsastajaa kokoamaan ravia aina lyhyitä hetkiä kerrallaan ja aina kun ori olisi koonnut ravia saisi ratsastaja antaa pienen tauon orille. Hiljalleen Jumpe alkoi työskentelemään kunnolla ja ravin kokoaminen oli koko ajan helpompaa ja orin liikkuminen huomattavasti nätimpää. Tähän väliin ratsukko sai ottaa välikäynnit pitkin ohjin sekä vaihtaa suunnan omalta kohdaltaan. Toiseen suuntaan ratsukko sai tehdä samaa ravin kokoamista ja nyt tehtävä onnistuikin helpommin, kun Jumpe toimi toiseen suuntaan jo hyvin. Kun tehtävä sujui hyvin, sai ratsukko laukata muutaman kierroksen vapaasti ennen loppuverryttelyjä.
03.03.2015 maastoestevalmennus, valmensi Minni
Päästessäni maneesiin huomasin että Jumalharhan ratsastaja oli jo verryttelemässä oria. Ratsastajan hidastaessa käyntiin tervehdin ratsastajaa ja kysyin oliko ratsukko odottamassa valmennusta. Ratsastajan myönteisen vastauksen jälkeen pyysin ratsastajaa nostamaan laukan ja hppäämään ensin tukki-laavu-tukki pätkän. Ratsukon suorittaminen oli ihan hyvän oloista, mutta pyysin ratsastajaa katsomaan, että Jumpe liikkuisi ensimmäiselle esteelle vähän reippaammin, sillä nyt ori näytti vähän siltä, että jos se laukkaisi enää yhtään hitaammin, hyvänä vaihtoehtona voisi olla se, että Jumpe päättäisi stopata esteelle.
Ratsastaja nyökkäsi ymmärryksen merkiksi ja siirsi Jumpen ravin kautta laukkaan. Huomasin jo hyvin ennen estettä, että nyt Jumpe oikeasti eteni esteelle reippaasti ja hyppy oli heti paljon paremman oloinen. Pyysin ratsastajaa ottamaan pätkän vielä kerran, niin että nyt ratsastaja kiinnittäisi tempon lisäksi huomiota hyppypaikkohin. Tehtävä onnistui tällä krtaa todella hyvin joten lisäsin rataan vielä sianselän sekä penkin.
Tällä pidemmällä ratapätkällä ratsastaja sai hyppypaikkojen lisäksi keskittyä siihen että Jumpe liikkuisi reippaasti eteenpäin myös esteiden välillä. Aluksi näytti siltä että Jumpe haluaisi vain hypätä mutta ratsastaja sai hyvin ratsastettua orin reippaammaksi myös esteiden välillä. Ratsukko sai ottaa välillä välikäynnit pitkin ohjin. Välikäyntien jälkeen ratsukko sai suorittaa rataa käänteisessä järjestyksessä. Jumpesta huomasi heti että muutos oli kaivattu, sillä ori näytti liikkuvan nyt itsestään reippaasti eteenpäin ja hyppääminen oli hyvän näköistä. Muutaman onnistuneen kierroksen jälkeen ratsukko sai aloittaa omatoimiset loppuverryttelyt.
18.03.2015 kouluvalmennus, valmensi Ireth
Kertoessani tämän päivän teeman - temponvaihtelut ravissa - ilmeesi muuttui tuskaiseksi ja huokaisit syvään. Aloitit kuitenkin verryttelyn ja teit runsaasti siirtymisiä askellajista toiseen ja jonkin verran myös ympyröitä. Saatuasi Jumpen hereille ja vertymään aloititte tehtävän, jossa lyhyet sivut oli tarkoitus mennä harjoitusravissa ja pitkät sivut keskiravissa. Siirtyminen keskiraviin vaan ei kiinnostanut oria yhtään, enkä ensimmäisellä kerralla nähnytkään mitään eroa. Toisella kerralla sait kuin saitkin eron näkymään kun vain sitkeästi käskit oria eteenpäin.
Seuraavaksi lyhyet sivut oli tarkoitus mennä kootussa ravissa ja pitkät sivut harjoitusravissa. Kokoaminen näytti tuottavan Jumpelle ihan huomattavia vaikeuksia ja se yrittikin laistaa tästä tehtävästä kaikin keinoin; se pysähtyi, peruutti, pukitti ja koitti runnoa jalkasi itsensä ja aidan väliin. Lopulta se kuitenkin uskoi apujasi ja sait sen kokoamaan. Vaikutti siltä, että ori on hieman jumissa selästään, minkä vuoksi se pyrkii välttämään tiettyjä liikkeitä. Muutaman onnistuneen toiston jälkeen annoin teidän tehdä loppuverryttelyt itsenäisesti. Jumpe vaikuttaa mukavalta ja herkältä ratsulta, jolta kuitenkin ne omat haasteensa löytyy. Varsin komea kouluratsu kuitenkin!
27.03.2015 kouluvalmennus, valmensi Tossah Folgreen, VRL-0220
”Olin siinä käsityksessä, että valmennettavanani on Jumalharha ja narri”, sanoin ja kaivelin jo povitaskusta paperinpalaselle suttaamaani sopimusta asiasta, joka oli liimaantunut nenäliinan väliin ja saanut aamukiireessä teemukin renkaan kylkeensä. Kirjanpidon tietysti voisi tehdä huolellisemminkin…
”Niin, ja koulukiemuroista oli puhe”, totesin vielä silmätessäni toisella silmällä paperia
varmistuakseni asiasta, toisella epätodennäköistä ratsukkoa, joka odotti sohjoisella kentällä. Pontevanoloinen tytöntyllerö kukikkaassa haalarissa ja isoissa ratsastusbuutseissa, topattuna paksuun turvaliiviin ja jostain kumman syystä limenvihreään kypärään (ei kai Equestrian PRO ole alkanut tuollaisia hirvityksiä myydä?) istua pönötti tumman, ei oikein mustan eikä ruskeankaan, suomenhevosen selässä. Heppa-rukalle oli kaikki viisi koipea kieputettu täyteen erivärisiä pinteleitä.
”Eikun esteitä”, tyttö väitti satulasta.
”Oletko sinä narri?” kysyin epäluuloisena. Tyttö ei näyttänyt yhtään sellaiselta, jollaiseksi olin ulkonäöllisesti puhelinkeskustelutoverini aikaisemmin kuvitellut.
”Enkun Molli”, tyttö sanoi. ”Kun narri ei nyt pääse, se oli eilen illalla
juhlimassa, joten tänään –”
”—putosi aamulla satulasta”, kuului kohahdus ja pitkätukkainen heitukka ilmestyi
kentän laidalle. ”Pirun kaakki…”
”Eikä pudonnut, vaan se –!”
”Mitäs helkuttia sinä siellä teet? Alas ja äkkiä, nyt on valkka!”
”Niin mutkun!” vastusteli pyylevä kukkatyttö. Yhdessä vaaleiden hiussuortuvien käänteessä oli tyttö kangettu alas Jumpen selästä, joka näytti olevan jo kyllästynyt venkslailuun.
”Anteeks vaan, narrille kävi ongelma niin, että minä hyppään ratsaille”, Lissu totesi minulle ja nauroi päälle.
Jumpe sentään, Jumpella oli tänään oikein erikoinen meno päällä. Heti, kun eriparisukat oli kuorittu jaloista ja vaihdettu asianmukaisempiin varustuksiin, ori sinkosi räpylästä eteenpäin malttamatta paljon pohtia missä järjestyksessä kaviot kimposivat maasta. Eikä vielä parin, kolmenkaan etuheiton jälkeen, joissa turpahaituvat melkein viistivät maata, käynyt hevoselle selväksi, että mikään hätä ei siellä kentällä ole eteenpäin sohia. Lissu istui ja pidätteli, vuoroin nauroi ja vuoroin kirosi hevosen mustamakkarasta Jumalperskarvaksi.
Reippaan alkulämmittelyn jälkeen Jumpelle sitten näemmä riitti, koska taukokäynniaikana sen vauhti taas hidastui ja se jäi sivuttain jumittamaan yhteen kentän kulmaan.
”Tämmöinen tää joskus – aina – on!” Lissu huuteli ja itsepintaisesti piti päänsä ja käänsi Jumpen takaisin uralle. ”Mitäs tehdään?”
”Kuule, pidetään tänään asiat yksinkertaisina”, vastasin takaisin.
”Temponvaihtelua, taivutuksia ja paljon voltteja sun muuta tylsää.”
”Selkis!” Lissu kokosi Jumpen ohjat taas käsiinsä. ”Katsos, Jumpe on ihan hyvä, mutta se on mahdoton laakereillaan makoilija. Kaikki pitäisi tulla helposti ja vaivatta.”
”Sitä suuremmalla syyllä”, totesin.
Ensimmäinen harjoitus käsitti hevosen kokoamista, ravinlyhennystä lyhyillä sivuilla ja reilua asteittaista lisäämistä pitkillä. Koska Jumpella oli tänään moottorit jo suhteellisen hyvin käynnissä, ajattelin, ettei ravipidennys ole mahdoton tehtävä.
Väärin. Jumpe oli taas sitä mieltä, että mitä sitä suotta saapastelemaan reteästi, kun voi tässä samalla tehdä syvempää uraa kentän hiekkaan.
”Ihan totta, jos se ei kohta nosta noita käpäliä ylemmäs tuolta, niin te menette molemmat nenällenne!” huudahdin. ”Vain jämäkämpää, päättäväistä ratsastusta takaa eteen, ja vähän raipalla taputusta etujalalle.”
Lissu ryhdistäytyi ja keskittyi niin, että koko naama oli ruttu. Ravinlyhennys sentään alkoi alun jälkeen soljua paremmin. Nostelin pitkälle sivulle muutamia puomeja tasaisin väliajoin. Niiden ylittämiseksi Jumpen olisi nosteltava jalkojaan enemmän tai kävisi huonosti. Toivoin, ettei tämä hevonen olisi niin umpikalloinen, että valitsisi kuitenkin tyhmästi…
Ei, kyllähän se parani jo sillä ja Lissun työllä. Jumpe höristi korvat tapiksi puomien näkemisestä ja jalka sekä ravi etenivät hienosti.
Taivuttelut olivat myös oma haasteensa, eritoten oikeaan kierrokseen. Jumpe koetti väistää pyynnöt ja joko jyrätä itsepintaisesti, tai sitten kiemurrella vänkyrällä ratsastajan alta. Siihenkin pari apupuomia eteen (ehdoton lempikikkani kaikkeen… aamupuuroon, elokuvailtaan jne., 10/10 suositus) ja jes, Jumpe voisi siirtyä GP-tasolle. No, ei nyt sentään, mutta valmennuksen loppua kohden oli hevosen ryhti, rytmi ja rytinä, kaikki kehittyneet huomattavasti parempaan suuntaan.
Harjoitukset on aina syytä lopettaa onnistumiseen, joten kun Jumpe taittoi avokkia nätisti myös vastakkaiseen suuntaan, aloin olla tyytyväinen.
”Joko lopetetaan, tässä tulee hiki”, Lissu kailotti. Jumpekin jarrutti ja nosti häntää – jättäen kentälle höyryävät terveisensä.
18.04.2015 estevalmennus, valmensi rebely
Jumpe ja narri olivat lämmitelleet kentällä hypäten pieniä esteitä. Tästäkin huolimatta Jumpe oli edelleen hieman jäykkä ja narrilla oli täysi työ saada ori esteiden yli. Päätimme jäädä kentälle harjoittelemaan erilaisia kontrolliharjoituksia. Pyysin ratsukkoa ottamaan käynti-ravi siirtymisiä ja tekemään ravissa voltteja, minun kootessa esteitä. Saatuani esteet kasaan, Jumpe oli hieman vetreämmän näköinen. Pyysin narria ottamaan vielä pari laukkanostoa ravista ja hyppäämään tämän jälkeen kasaamaani estesarjaa kentän toisella pitkällä sivulla. Sarjassa oli kaikenkaikkiaan kolme estettä ja niiden väliin mahtui yhteensä kaksi laukka-askelta, joten väli jäi melko pieneksi Jumpen pitkähkölle laukalle. Narri kokosi orin ja suuntasi esteille. Jumpe lähestyi esteitä hyvässä kulmassa ja kepeällä rytmillä. Ennen estettä narri antoi hieman pohjetta, jotta vauhti ei tyssäisi täysin. Jumpe hyppäsi esteet moitteettomasti, tiputtamatta yhtäkään. Kehuin kumpaakin ja päätin ottaa välistä keskimmäisen esteen pois, jolloin tilaa laukoille jäi reilusti. Pyysin kuitenkin narria siirtymään esteiden välissä käyntiin ja nostamaan laukan ennen seuraavaa estettä. Jumpe oli löytänyt kakkosvaihteen ja se kaahasi kohti estesarjaa vauhdilla. Narri ei saanut oria hidastamaan käyntiin, vaan sen laukka lähinnä muutti tempoaan. Toisella kertaa ori oli paremmalla tuntumalla ja käyntiin siirtyminen onnistui. Korotimme esteitä vielä tunnin lopuksi täyteen korkeuteen ja Jumpe hyppäsi ne moitteetta yli. Loppuverryttelyn ajan narri ja Jumpe ravailivat ympäri kenttää ja kävimme läpi tunnin risut ja ruusut.
05.05.2015 maastoestevalmennus, valmensi rebely
Suuntasimme Lissun ja Jumpen kanssa maastoon. Alkuverryitelyinä oli tiedossa raviharjoituksia ympäri nurmialuetta. Lissun lämmitellessä Jumpea, suuntasin itse kohti bankettia. Banketilla oli tarkoitus hypätä ensin ylös penkereen päälle, ylittää pieni tukki penkereellä ja hypätä sen jälkeen alas. Jumpe vaikutti energiseltä ja harjoitushypyt, joita pyysin Lissua tekemään näyttivät todella helpoilta orille. Jumpe piti yllä hyvän rytmin joka esteen välissä ja tuntui muutenkin todella varmalta. Päätimme siirtyä banketille ja aloittaa ensin ylös-alas hypyllä. Jumpe suoriutui tästä leikiten, päätimme siirtyä samantien seuraavaan harjoitukseen eli hyppäämään ylös, pienen tukin yli ja alas. Jälleen kerran Jumpe hyppäsi ylös penkereelle leikiten, mutta yllättyikin täysin Lissun ohjatessa sen tukille. Ori heitti jarrun pohjaan ja Lissu rysähti sen kaulalle. Saatuaan itsensä takaisin satulaan Lissu lähti yrittämään tehtävää uudelleen. Jälleen pääsimme penkereelle ja nyt Jumpekin muisti, että edessä oli tukki. Se ylitettiin keveällä hypyllä ja penkereeltä tultiin alas hieman kömpelösti. Toistimme tehtävän vielä kolmannen kerran, jolloin Jumpe suoriutui siitä kuin vanha tekijä. Päätimme ottaa loppuirroittelut vesiesteellä. Jumpe tiesi selkeästi minne olimme matkalla ja se tepasteli innosta puhkuen. Lissu ei turhia oria pidätellyt, vaan vesiesteen nähdessään otti kevyen istunnan ja antoi orille ohjaa ja hieman pohkeita. Jumpe ampaisi eteenpäin kuin tykin suusta lähteneenä ja se roiski vesiesteellä riemuissaan. Läpimärkä Lissu ei näyttänyt niin onnelliselta, joten päästin ratsukon verryttelemään.