Ilonpilaaja VH13-018-1431
| Nimi | Ilonpilaaja "Piina" | Kasvattaja | Eppu V., Suomi |
| Rotu, sukupuoli | suomenhevonen, tamma | Omistaja | Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701) |
| Säkäkorkeus, väri | 167cm, vaaleanrautias | Meriitit | YLA1, SLA-I*, KERJ-I |
| Syntynyt, ikääntyminen | s. 22.07.2012, 19v satunnainen (4v 14.12.2012) |
Painotuslaji, koulutustaso | kenttäratsastus he A / 110cm / 100cm / CIC1 |
15.03.2015 Piina pääsi yhteen suurimmista tavoitteistaan, KERJ:n laatuarvosteluun. Pisteitä tamma riipi kasaan 102 ja palkinnoksi tuli KERJ-I käytännössä täydellisellä sukuselvityksellä:
Käytännössä täydellinen sukuselvitys. Informatiivinen ja selkeä kirjoitusasu. Toki hieman tiivistetympikin versio olisi soveltunut. Erityiskiitosta siitä, että jokaisen kohdalla maininta mitä on jalostuksellisesti periyttänyt.
20.03.2016 Piina vietiin suomenhevosten laatuarvostelutilaisuuteen kumartamaan ja pokkaamaan. Hapannaama keräsi 107 pistettä mikä oikeutti SLA-I* -palkintoon!
Ok leima ja ratsutyyppi, aavistuksen isohko pää ratsuki, ravi saisi olla kootumman näköistä, ja liikkeet ilmavampia, laukka ok, hyppytyyli hyvä - rohkean näköinen, vauhdikkaan näköinen tamma, kaunis liinakko väritys.
25.04.2016 Viimeinen ja suurin Piinan tilaisuuksista, yleislaatuarvostelutilaisuus kokosi tammalle 106 pistettä ja palkinnon YLA1 minkä lisäksi Piina oli koko tilaisuuden AP3 tilaisuuden parhailla kisapisteillä. Skumppaa ja kakkua omistajille, porkkanoita hevoselle!
Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan
Luonnekuvaus
Piina on ikävänpuoleinen murjottaja, jonka päiviä värittävät ainaiset harmaan ja mustan sävyt. Se on hevonen, jolle sana "hauskanpito" ei merkkaa mitään ja se murjottaa myös silloin, kun sillä on kivaa. Väärin ei pidä tammaa käsittää, vaikka se mököttääkin kaikesta eikä se pidä mistään, se ei ole ilkeäluontoinen hevonen. Piina ei oikeastaan pure tai potki, se saattaa näykkäistä pahantuulisuuttaan ja joskus jopa huitaista kaviolla, mutta se on kaukana varsinaisesta potkimisesta ja puremisesta. Kaikesta pahantuulisuudestaan huolimatta tamma on enemmänkin rakastettava mörökölli kuin varsinaisesti inhottava hapannaama, jonka haluaa lähettää makkaratehtaalle seuraavalla autolla. Vaikka moni sitä uhkaileekin, todellisuudessa kukaan ei halua luopua Piinasta, jonka kanssa onnistumisen kokemukset tulevat harvassa, mutta maistuvat sitäkin makeammilta.
Kun Piinan karsinaan astuu, on vastassa takapuoli ja korvat niskassa murjottava naama. Tamman ilmeestä tai takapuolesta ei kannata välittää, sillä se ei potki niin triviaalista syystä kuin karsinaan astuja. Suomenhevosen takamuksen tieltä saaminen voikin sitten olla toinen operaatio, Piina ei ole huomaavinaankaan, että joku törkkii sen kankkua - sitä ei paljoa kiinnosta, kun kaikki menee muutenkin ihan harakoille. Huolimatta siitä, että tamma on jatkuvasti naama nurinpäin sitä voi hoitaa käytännössä melkein kuka tahansa. Piina sen kuin seisoo ja näyttää myrtyneeltä, mitä nyt silloin tällöin esimerkiksi mahaa harjastessa tai kaulan ali kulkiessa saattaa näykkäistä. Tamman tarkoituskaan ei kuitenkaan ole osua, se lähinnä uhkailee ja haluaa tehdä muidenkin päivästä yhtä kurjan kuin sen oma tuntuu kaiken aikaa olevan. Napakka kielto ehkä pilaa tamman mielialaa entistä enemmän, mutta myös saa sen lopettamaan ikävän käytöksensä. Pitää vain osata sanoa vastaan hevoselle, jonka päivä on koko ajan perseestä.
Piinaa saa oikeasti raahata perässään, kun sitä taluttaa. Piina ei halua, Piinalla ei ole kivaa, Piina ei pidä ulkoilmasta. Siitä huolimatta se löntystelee haluttomasti perässäsi kun talutat sitä eikä varmasti mene syömään ihanaa vihreää ruohoa - pahalta se maistuu kuitenkin! Eläinlääkäri ja kengittäjä eivät ehkä kehu tammaa sen ilmeen vuoksi, mutta eipä se haukkujakaan saa. Kaikki on Piinan kanssa niin simppeliä.
Piina ei ratsuna ole juurikaan parempi kuin hoidokkinakaan. Se tekee, mutta sen mielestä mikään ei ole kivaa ja kivempaa olisi vaikka kuolla keskelle ratsastuskenttää. Tamma ei ole ratsu helpoimmasta päästä, koska se haluaa, että elämä on ikävää. Piinan kanssa oikein korostuu se, että jokainen askel pitää ihan oikeasti ratsastaa, jotta hevosesta saa jotain irti. Hetkenkään herpaantuminen johtaa siihen, että keskiravi leviää keskilönkyttelyksi, laukkaympyrästä tulee laukka... muoto ja jumppasarjasta jumppakompurointia. Vaikka tamma ei ole millään lailla kovapäinen tai raskassoutuinen ratsastaa, se ei kiusallaankaan ala herkäksi hevoseksi. Apujen on oltava jämäköitä ja ratsastajan täsmällinen sekä tarkka. Piina inhoaa komentelua (mitäpä se ei inhoaisi) ja kun sitä alkaa määräillä, se alkaa venkoilla vastaan kahta kauheammin. Tuloksena on varsinainen sota, jonka Piina voittaa joka kerta peruuttamalla vaikka kentän aitojen läpi ojaan. Parempi on vain itse rauhoittua ja yrittää ratsastaa kevyemmin, jotta tamma voisi harkita tekevänsä, kuten pyydetään.
Todellisuudessa Piina osaisi paremmin, kuin se koskaan tulee mitään suorittamaan. Sen etuosasta ei koskaan tule erityisen kevyttä, sen liikkeisiin ei juuri saa ilmavuutta tai lennokkuutta - kotikentällä se tulee aina olemaan se perusjuntti suokkiputte, joka saattaa kulkea peräänannossa tai olla kulkematta. Tamma ei erityisemmin intoudu myöskään hyppäämisestä, se tuntuu tekevän kaiken vähän puolivaloilla ja sinnepäin. Mikä oikeastaan kertoo vain sen kapasiteetista, sillä Piina harvemmin kolluuttelee edes metrisillä esteillä, vaikka hyppäisi silmät puoliummessa. Siinä, missä estehevosena Piina ehkä tekee kaiken vähän puolivaloilla, se sytyttää maastossa vielä sumuvalotkin kaiken päälle. Sen luulisi olevan kivaa vaan ehei, ei tämän tamman kanssa! Räjähdysherkkä säikkyperse ei ole se kivoin maastokaveri, etenkin kun tietää, että paskat Piina mitään pelkää.
Kilpailuissa poikkeuksetta se hevonen, jonka kuuluttaja vitsailee nielleen korillisen sitruunoita. Piina näyttää myös kilpailuissa tuttua hapanta naamaansa, ellei jopa happamampaa kuin yleensä. Mutta mikä on yllättävää, tamma on kilpailuhenkinen ja oikeasti tykkää kilpailemisesta, vaikka se toki on yhtä inhaa kuin kaikki muukin. Tamma erottaa kyllä kisatilanteen kotitreeneistä hyvin ja terästäytyy - se haluaa voittaa kaikki ja todistaa, että teidän päivänne menee nyt pieleen. Suomenhevonen ei kotioloista juurikaan muutu, ei ainakaan kouluradalle. Sillä pitkään ratsastanut voi huomata, että asiat sujuvat aavistuksen kitkattomammin ja tammassa saattaa olla jotain liikettäkin, mutta pisteisiin se ei kyllä vaikuta, samanlaisena perusputtena sitä aina pidetään. Esteet hypätään vähän sinne päin, vaikka Piina ei niitä kovin usein tiputtelekaan. Oikeastaan ainoa havaittava ero löytyy maastopuolelta. Piinan korvat saattavat nousta jopa höröön asti, kun se viipottaa maastoesteillä kuin Räikkönen auton ratissa ikään. Kotimaastojen säikkyminen on vain kaukainen haave, ellei kehtaa rapsuttaa tammaa. Kehuttaessa se varmasti heittäytyy taas ikäväksi, koska sillä ei ollut kivaa.
Piinaa ei pidä yrittää ymmärtää, vaan rakastaa sellaisena kuin se on. Se ei ehkä ole hyvänmielen hevosesi, mutta suurikokoinen hyppytamma, josta saa irti asioita vain silloin, kun se itse haluaa.
Sukutaulu
| i. Kyvyttömyys evm, sh, prt, 172cm |
ii. Yritteliäisyys evm, sh, m, 171cm |
iii. Riistäjä evm, sh, rn, 173cm |
| iie. Ysärihitti evm, sh, vrt, 169cm | ||
| ie. Eionnistunut evm, sh, prt, 168cm |
iei. Ei Kehtais evm, sh, trt, 164cm | |
| iee. Onnetar evm, sh, prt, 170cm | ||
| e. Iloluonnos evm, sh, rt, 164cm |
ei. Lentoluonnos evm, sh, tprt, 161cm |
eii. Liihottaja evm, sh, trt, 164cm |
| eie. Hiililuonnos evm, sh, m, 158cm | ||
| ee. Hirviän Hilipeä evm, sh, vprt, 166cm |
eei. Hurmos evm, sh, rt, 166cm | |
| eee. Kaahian Kamala evm, sh, vrt, 167cm |
i. Kyvyttömyys, huonosti nimetty punarautias läsipää oli jättikokoinen, 172cm korkea ori, muttei loppujen lopuksi kyvytön ollenkaan. Rakenne ei Kyvyttömyydellä ollut mitenkään erityisen kummoinen, se oli raamikas ori, jolla oli hyvä selkälinja ja erinomainen pään ja kaulan liittymä. Koulu- ja valjakkohevosena toiminut Kyvyttömyys olisi ollut esteillä myös kapasiteetikas, se osoitti nuorena laatuarvosteluissa todella lupaavaa tyyliä, mutta laukka sillä oli liian isoa esteille. Orilla hypättiin kotona jonkin verran, mutta se kilpaili koulua vaativa A -tasolla ja vaikeaa valjakkoa, molempia kansallisella tasolla. Kyvyttömyys oli käyttöhevonen parhaimmillaan, sillä se lähti aina töihin mielellään ja motivoituneena, vaikka karsinassaan meinasi olla hieman mököttävää sorttia. Ori kantakirjattiin ratsusuunnalle ensimmäisellä palkinnolla suoritustensa perusteella, Kyvyttömyys on myös jälkeläisvalio.
Jalostuskäytössä ori oli suosittu ja hyvästä syystä. Sen jalat olivat heikohkot ja suuri koko kulutti jalkoja nopeasti, mutta ne eivät periytyneet erityisen vahvasti. Sen sijaan Kyvyttömyys periytti raamikkuuttaan ja hyvää hyppytekniikkaansa, sekä erityisesti orivarsoilleen nöyrää, työteliästä luonnettaan. Kestäväjalkaisten tammojen kanssa orin jälkeläiset ovatkin suoritushevosia parhaimmillaan. Kyvyttömyys lopetettiin 21-vuotiaana jalkojensa vuoksi.
ii. Yritteliäisyys, isokokoinen (171cm) musta ori kehittyi ikäisiään paljon hitaammin, ja sitä epäiltiin etenkin nuorena paljon. Nelivuotiaaksi asti kamelin rakenteella varustettu kasvava nuori ei juuri loistanut, vaikka asiantunteva silmä saattoi nähdä sen kasvavan hyvärakenteiseksi suorittajaksi. Kasvun loputtuakaan ei Yritteliäisyys ollut se parhaalla rakenteella varustettu hevonen, vaikka sen suurempia virheitä ei ollut, mutta sen kanssa kaikki perustuikin enemmän käyttöön kuin näyttöön. Ori hyppäsi vaivatta 130cm, joskaan esteitä se ei koskaan kisannut. Yritteliäisyyden kanssa satsattiin enemmän koulu- ja kenttäratsastukseen. CIC1-tasolla kaksi kautta kisannut ori kulki koulua helppo A –tasolla, mutta kovin montaa vuotta ei Yritteliäisyydellä kilpailtu. Suuri koko kulutti niveliä ja kinttuja, ja nöyräluontoinen, suorastaan koiranpentumainen ori jätettiin kotiin opettamaan perheen nuorisoa ratsastamaan kunnolla. Kirjoihin ja kansiin Yritteliäisyys pääsi kertaheitolla ykköselle, etenkin käyttöominaisuuksiensa vuoksi.
Yritteliäisyys astui monta hyvää kautta. Sen havaittiin periyttävän erityisesti luonnettaan, vaikka jälkeläisistä löytyikin ties mitä mököttäjää ja karsinassa näykkijää, kaikille oli yhteistä se, että kun töitä tehtiin, niitä myös tehtiin eikä vain meinattu. Myös kapasiteetti oli jälkeläisillä vähintään riittävä, mutta joidenkin jälkeläisten suuri koko rajoitti käyttöä. Pienempien tammojen kanssa Yritteliäisyys teki eriparirakenteisia jälkeläisiä, joiden käyttöominaisuudet olivat kuitenkin haluttuja.
iii. Riistäjä, ruunikko 173cm korkea ori oli paitsi iso, myös kömpelö. Luonteeltaan se oli mitä kiltein ja kultaisin, perhehevoseksi jätettyä Riistäjää ei ruunattu lähinnä sen vuoksi, että kukaan ei muistanut sen olevan ori. Perheen lapset harjailivat ja taluttelivat sitä, roikkuivat hännässä ja korvissa, ja hevonen sen kuin mutusteli ruohoa. Riistäjä oli monitoimihevonen parhaimmillaan, sillä lapset pitivät sitä kuin lemmikkiä, perheen raviurheilusta kiinnostunut tytär ajoi orilla, äiti ja isä milloin ratsastivat, milloin lainasivat hevosta sukulaisille heinäsavottaan maatilamatkailuyritykselle. Vaikka etenkin sukunsa puolesta Riistäjästä olisi ollut myös kisahevoseksi, sen koulutustaso ei ollut kenellekään kovin tärkeä seikka. Orista olisi kenties saanut leivottua estepelin – tekniikkaa ja taitoa riitti kyllä –, mutta tärkeämpää oli pitää hevonen ystävänä. Lisäksi omasta kasvustaan hämmentynyt ori oli välillä hukassa kinttujensa kanssa, eikä siitä kisaajaksi oikeastaan olisi ollut. Perhe kuitenkin halusi kantakirjata Riistäjän, joten se ilmoitettiin Ta-suunnalle, josta palkinnoksi tulikin vastoin odotuksia kakkonen.
Riistäjää käytettiin jalostukseen lähinnä pienemmille, hankalaluontoisille ratsutammoille, mutta myös työhevosille. Se periyttikin luonnettaan erittäin voimakkaasti myös tamman luonteen päälle. Käyttöominaisuudet piti kuitenkin hakea tammalta, sillä vaikka kapasiteettia Riistäjällä olikin, se ei ollut järin hyvä niitä periyttämään. Riistäjä jätti seitsemän erinomaista työhevosvarsaa ja 14 ratsuvarsaa, joiden luonteet ovat hakeneet vertaistaan.
iie. Ysärihitti, vaaleanrautias 169cm korkea tamma tuntui vain jatkavan kasvamistaan, vaikka sen vanhemmat olivat vähän vajaa 160cm korkeita kumpainenkin. Tämä oli kasvattajalle pettymys, sillä laadukkaasta ja suht kompaktikokoisesta ratsusuvusta tullut Ysärihitti kasvoi kasvattajansa tarkoituksiin ihan liian isoksi. Tunnollisesti tamma- ja varsanäyttelyissä käytetty ja niistä kakkosta napsinut tamma tamma kiikutettiin myös laatuarvosteluihin ja sen hyppytyyli sai kehuja. Mikään erityislahjakkuus ei Ysärihitti ollut, mutta hyvä, laadukas nuori yhtä kaikki. Tamma myytiinkin tulevaa kenttäratsua laatuarvosteluista etsineelle miehelle, joka ihastui myös Ysärihitin luonteeseen. Leppeäluontoinen, nöyrä tamma oli parhaimmillaan reipas, energinen kilpahevonen, joskin pahimmillaan se oli löysä ja laiska etana. Uusi omistaja sai tammasta kuitenkin kaivettua esille kelpo pelin helppo-CIC1-luokkiin ja Ysärihitti ei ollut lainkaan turha nimi kilparadoilla, vaikkei parhaimmistoon kuulunutkaan. Tamma kantakirjattiin ratsusuunnalle kakkosella.
Ysärihitti tiinehtyi vaikeasti ja loi varsansa helposti, joten päivänvalon niistä näki vain kaksi varsaa, joista toinen jouduttiin lisäksi lopettamaan suolenkiertymän seurauksena vain viisivuotiaana. Periyttäjänkyvyistä ei siis suoraa näyttöä saatu, mutta henkiin jäänyt orivarsa oli käyttöominaisuuksiltaan erinomainen ja luonteeltaan täyttä kultaa, joskin suuri koko katsottiin miinukseksi.
ie. Eionnistunut, 168cm korkea punarautias oli rakenteeltaan erinomainen ratsutyyppi, se sai paljon suitsutusta varsanäyttelyissä ja kehuja siitä, miten hyvin oli tullut isäänsä. Etenkin jaloiltaan kestävä ja kaulanliittymistään kehuja saanut tamma loisti nuorena myös laatuarvosteluissa hyppykyvyllään, joskin liikkeet olivat isäänsä vaatimattomammat. Eionnistunut oli sinänsä kyllä nimensä veroinen, että luonnejalostus sen kanssa olisi voinut mennä paremminkin. Tamma oli mukava työmyyrä, kilpaili koko ikänsä kenttää CIC1-tasolla ja kotona treenattiin 120cm radoilla, mutta vain niin kauan, kuin mikään ei mennyt pieleen. Epäonnistumisesta tai virheestä veti hevonen sen kokoisen hernepellon nokkaansa, että ei hyvä tosikaan ja työnteko loppui samaten. Ei liene mikään yllätys, että Eionnistunut teki koko kilpauransa jokseenkin rikkonaista tulosta. Usein se sijoittui hyvin, kenttämestaruusvoittoja tuli kaksi kappaletta, mutta saattoi hyvin olla, että tamma veti herneen nokkaan jo verkassa, eikä suorituksesta tullut mitään. Ratsukantakirjaan se kuitenkin kirjattiin I-palkinnolla ja erinomaisin rakennepistein.
Eionnistunut teki yhteensä neljä jälkeläistä, ja sen orivalintojen kanssa pyrittiin tarkkuuteen. Nöyräluonteisia, kaikin tavoin korrekteja oreja. Orivalinnat onnistuivatkin melko hyvin, rakenne vaihteli hieman hyvästä erinomaiseen, mutta luonteeltaan jälkeläiset olivat kaikin tavoin emäänsä parempia. Suoritushevosiakin ne olivat, ja huonoimmillaankin kilpailivat kenttää tutustumisluokassa.
iei. Ei Kehtais oli tummanrautias, 164cm korkea komistus. Todella korrektirakenteinen hevonen, jota jo yksivuotiaana kehuttiin niin ratsumaiseksi kuin suomenhevonen ylipäätään voi olla. Valitettavasti orin luonne vain oli aivan hirveä. Kovapäinen elikko niin henkisesti kuin fyysisestikin, vaikea opettaa ja pitää lapasessa. Ei Kehtais pidettiin kuitenkin orina, koska se oli saanut niin loistavia pisteitä rakenteestaan, myöhemmin laatuarvosteluista se sai niinikään loistavia pisteitä liikkeistään ja hypystään. Kyllä hevonen lapasessa pysyi, jos käsittelijä vain oli tarpeeksi kovapäinen itse ja uskalsi tarvittaessa antaa orille ympäri korvia. Ei Kehtais tekikin tulosta kenttäradoilla, ratsuna ori toimi huomattavasti paremmin, kunhan ratsastaja ei antanut sen tehdä missään vaiheessa omia päätöksiä. Huonosta käytöksestään huolimatta Ei Kehtais kantakirjattiin ratsusuunnalle kakkosella.
Ei Kehtais oli valikoivassa jalostuskäytössä, sillä omistaja ei halunnut kontolleen syytöksiä huonoluontoisen orinsa jälkeläisistä. Harmi kyllä, ori periyttikin luonnettaan eteenpäin, mutta myös erittäin korrektia ratsurakennettaan. Se paransi erinomaisesti tamman heikompaa rakennetta, mutta tamman tuli olla lauhkea kuin lammas jotta varsa ei olisi ollut yhtä hirveä kuin isänsä.
iee. Onnetar, suurikokoinen (170cm) punarautias tamma syntyi kelvollisesta juoksijasuvusta, mutta jo alkutreenissä kävi selväksi, ettei siitä koskaan olisi valloittamaan ratoja sen kummemmin. Tammalla oli jonkinlainen sekametelisopparakenne, tietyiltä osin se meni vahvasti juoksijasta ja muilta osin se oli hyvin ratsumainen. Pääsyy oli tietenkin vauhdissa, sillä Onnetarta harvemmin huvitti juosta kaula kenossa vastapäivään, vaan se kiukutteli jo ennen radalle menoa. Kotitreeni ei paljoa paremmin sujunut, ja tamma myytiin ratsuksi. Onnetar oli oikein mukava työmyyrä niin kauan kuin sitä itseään huvitti tehdä jotain. Puutteellinen eteenpäinpyrkimys ja oikukas luonne eivät ehkä olleet omiaan kilparatsulle, joksi tammaa haluttiin vääntää, joten se myytiin ratsastuskouluun. Tuntipuksuna se sitten olikin suurempi suksee, sillä kunhan homma oli mukavan rentoa oli Onnetar hyvin kiltti ja nöyrä hevonen. Vaikka Onnetar harvemmin suorittikaan, siitä saatiin koulittua kelpo ratsu – helppo A sujui kuin vettä vain ja 110cm ratoja saatiin suoritettua hyvällä menestyksellä, jos tamman sai motivoitua.
Varsinaiseen jalostuskäyttöön ei tuntihevosta käytetty, mutta ratsukantakirjaan kolmosella päässyt tamma teki kuitenkin kaksi varsaa. Toisen se teki kunnon laatuorista myyntiin, potentiaali oli varsalla sen mukainen – luonteesta saattoi olla montaa mieltä – ja myöhemmin ruunattu orivarsa taas jäi tuntikäyttöön hyvän luonteensa vuoksi. Onnettarella olisi ollut kaikki mahdollisuudet olla myös hyvä jalostustamma, mutta ne eivät päässeet käyttöön.
e. Iloluonnos, rautias, 164cm korkea jukuripäinen tamma toimi kenttäratsuna koko ikänsä. Iloluonnos oli yksinkertainen, helppo käsitellä ja mutkaton ratsastaa, mutta se oli mököttämiseen taipuvainen hevonen, jota ei jaksanut iloitteleminen kiinnostaa. Mököttäminen ei kuitenkaan haitannut käyttöä millään tavalla, joskin tamma meinasi olla yhden ihmisen hevonen. Vaativa B/100cm -tasoinen tamma kilpaili jonkin verran esteitä ja koulua, mutta pääasiassa helpolla tasolla kenttäratsastuksessa aluetasolla hyvin sijoittuen. Iloluonnoksen rakenteessa oli muutama vika ja se hivutti takasillaan pahasti, mutta myös kehuttavaa löytyi, etenkin rungosta. Vaikka tamma ei ollut rakenteeltaan täysin korrekti, se sai kuitenkin kehuja useista näyttelyistä sillä tamma oli hyvännäköinen hevonen yhtä kaikki. Kenttäratsastuksen parissa Iloluonnos teki hyvää tulosta koko ikänsä, se oli tasainen sijoittuja ja eteni kansalliselle tasolle asti - tokihan se myös siellä sijoittui.
Iloluonnos kantakirjattiin ratsusuunnalle toisella palkinnolla. Tamma periytti kapasiteettia jälkeläisilleen, ja sen viidestä varsasta kaksi kisaa helppoa luokkaa, loput kolme CIC1-tasolla. Kaikki ne ovat myös emänsä tapaan taipuvaisia mökötykseen, mutta Iloluonnoksen orivarsat ovat vaikeampia käsitellä kuin tammavarsat, sillä niistä jokainen on ollut jalkovälinsä vietävissä - kaksi on ruunattu käsittelyn helpotukseksi.
ei. Lentoluonnos ei ollut se tyypillisin kenttäratsu. Tummanpunarautias 161cm korkea ori nimittäin juoksi kilpaa osan siitäkin ajasta, kun sillä kilpailtiin kenttää. Lentoluonnos oli rakenteeltaan jotain juoksijan ja ratsun väliltä, mutta liikkeet olivat ehdottomasti enemmän ratsulle soveliaat. Nöyräluontoinen, hyvällä työmotivaatiolla luonnostaan varustettu ori keskittiin perheen tyttären toimesta opettaa kunnolla ratsuksi, ja pari vuotta sillä kilpailtiinkin ravien ohessa pikkuluokkia kenttää. Kun kävi selväksi, että ratsun homma maistui Lentoluonnokselle juoksua paremmin, se annettiin tyttären käyttöön kokonaan. Kun voimaa ja taitoa kertyi enemmän, päätyi ori kilpailemaan peräti helppoihin luokkiin asti. Hyppytyyli ei ollut aivan virheetön, mutta ratsun liikkeet ja 110% itsestään radalla antava luonne olivat Lentoluonnoksen ehdottomia vahvuuksia. Juoksijasuunnalle ori kirjattiin lähinnä sukunsa vuoksi nippa nappa kolmosella, ratsusuunnalta pamahti kakkonen.
Lentoluonnos on vaikuttanut niin juoksijoissa kuin ratsuissakin. Etupäässä orilta haettiin luonnetta, jota se periyttikin - hieman vaihdellen, mutta yhtäkään mahdotonta varsaa Lentoluonnos ei ole jättänyt. Periyttäjätammojen kanssa sen jälkeläiset ovat kuitenkin raviradalla tienanneet kauransa takaisin ja ratsuvarsoista on ollut kelpo käyttöhevosiksi, haettiin sitten kilparatsua kenttäradoille, tuntipuksua ratsastuskouluun tai kaikki käy -tyyppistä perhehevosta.
eii. Liihottaja, kevytrakenteinen ja -liikkeinen tummanrautias 164cm korkea ori sai jo varsanäyttelyissä paljon kehuja ilmavista, elastisista liikkeistään, joiden matkaavoittavuus sai etenkin raviäijät myhäilemään tyytyväisyydestä. Liihottajan jalkojen luusto oli hieman hento ja ylipäätään ori oli hieman turhan kevyt rakenteeltaan. Pitkä, syvä runko oli kuitenkin sen vahvuus sekä hyvät pään ja kaulan liittymät. Sukunsa ja liikkeidensä puolesta orista odotettiin radoilla paljon, ja hiiteissä se lupailikin suuria. Valitettavasti Liihottajan nuoruutta varjostivat terveysongelmat ja radoille se pääsi vasta viisivuotiaana. Kun ikää kertyi hieman lisää ja rutiinia saatiin pelkkien hiittien sijaan myös itse lähdöistä lähti Liihottajan ura todelliseen nousuun. Kymmenvuotiaana ori olikin ikäluokkansa parhaita juoksijoita, todellinen uhka ja haaste kaikille konkareille. Liihottaja lopetti uransa kaksitoistavuotiaana komeaan Finlandia-ajon voittoon. Kahdeksanvuotiaana kolmoselle kirjattu ori korotettiin ansaitusti ykköspalkinnolle juoksijasuunnalla. Nöyräluontoinen, työintoinen ori jäi kotiinsa tekemään maastoratsun, ajohevosen ja siitosorin hommia.
Jalostuksessa Liihottaja oli suosittu hevonen suorituskykynsä ja liikkeensä vuoksi. Liikkeitään se periyttikin loistavasti, alle kahdeksikon ravia ei ollut yhdelläkään jälkeläisellä. Suoritusominaisuudet jäivät riippumaan myös tammasta, aivan sysihuonoja juoksijoita ei Liihottaja jättänyt, mutta osa niistä päätyi ratsun hommiin, kun vauhti ei riittänyt - luonne oli kuitenkin kultaa. Liihottaja periytti myös ratsuille sopivaa liikettä, hyviä pään ja kaulan liittymiä vaikka runko jäikin juoksijamalliseksi ja jalat olivat yleensä hennohkot. Orin jälkeläiset myös perivät yllättävän hyvää hyppykykyä, tuli se sitten Liihottajalta tai emätammalta - oria kun ei kukaan keksinyt hypyttää.
eie. Hiililuonnos, musta 158cm korkea periyttäjätamma näki ratoja lähinnä hyvän mielen ajossa ja satulaa perheen lasten innostuessa ratsastuksesta. Hiililuonnoksen emälinja oli jättänyt sen verran kovia juoksijoita, että tamma itse jätettiin kotiin varsomaan ja enemmänkin harrastehevoseksi kuin käyttöeläimeksi. Ajolle se opetettiin, samoin ratsuksi, jotta kunto pysyisi yllä, mutta sen kanssa tehtiin hommia lähinnä kotona. Omanarvontuntoinen, mutta muuten kiltti ja seurallinen tamma olikin koko perheen kaveri. Rakenteeltaan olisi Hiililuonnos sopinut niin ratsuksi kuin juoksijaksikin, sillä oli hyvä, joskin hieman lyhyt käynti, hyvä ravi ja kauniisti pyörivä laukka, hyppy oli pyöreä ja kävi läpi selän (sen 60cm mitä tammalla kotona huvikseen hypättiin). Rahkeita olisi kyllä ollut vaikka ja mihin, kapasiteetti ei Hiililuonnokselta loppunut kesken, mutta kukaan perheestä ei ollut kovin tavoitteellinen joten varsomisen välivuosinakin tammalla lähinnä puksuteltiin kotona. Vähemmän yllättäen kantakirjaaminen jäi näyttöjen ja tavoitteiden puutteessa väliin, mutta se ei estänyt ihmisiä haluamasta tamman varsoja kovaankin hintaan.
Hiililuonnos varsoi yksitoista kertaa, kaikki juoksijaoreista. Kolme varsaa perivät niin leppoisan luonteen, etteivät ne radoilla juosseet tarpeeksi tulosta vaan päätyivät ratsuiksi. Tammalla oli myös sille puolelle annettavaa, sillä kaikki kolme päätyivät kilpahevosiksi ja menestyivätkin oikein kelvollisesti he B-he A / 80-100cm / harraste-helppo -luokissa. Juoksijajälkeläiset taas toivat kotiin tarpeeksi hyviä aikoja ja tarpeeksi omia kaurarahojaan, jotta ne saivat jäädäkin juoksijoiksi.
ee. Hirviän Hilipeä 166cm korkea vaaleanpunarautias tamma murjotti koko elämänsä ajan. Rakenteellaan Hirviän Hilpeä ei erityisemmin juhlinut, mutta sen liikkeitä kehuttiin jo näyttelyissä. Ainoa miinus oli takajalkojen lievä hivutus ravissa, mutta muutoin tamma liikkui hyvin ja siitä löytyivät selkeät ratsun ainekset. Eikä rakennekaan katastrofi ollut, hyvä, syvä runko ja oikein päin liikkumisen salliva kroppa olivat vahvuuksia, hennot jalat ja käyrät kintereet sen sijaan heikkouksia. Hirviän Hilpeä, kuumuva mököttäjä kilpaili esteitä 110cm radoilla koko ikänsä, koulua kisattiin sivutoimisesti helppo A -tadoilla. Myös kenttäratsastus olisi luonnistunut kapasiteetin puolesta, mutta tamma meinasi maastossa kuumua liikaa, joten se jätettiin kaiken varalta ohjelmistosta. Vaikka Hirviän Hilpeä sieti vain muutamaa ihmistä ja kuumui ratsuna helposti, oli se kuitenkin herkkä ja työteliäs hevonen, mukavakin, jos hapannaamaisuutta ei laskettu.
Hirviän Hilpeä jäi kantakirjaamatta, sillä se jouduttiin lopettamaan kintun katkeamiseen. Kaksi tammavarsaa jättäneen Hirviän Hilpeän tammalinja on kuitenkin arvossaan, sillä vaikka se periytti mököttävää luonnettaan, varsoista tuli erinomaisia kenttäratsuja. Ne hyppäsivät yhtä hyvin kuin emänsä, liikkeet olivat soveltuvat, mutta ylikuumeneminen maastossa jäi vain emän ristiksi.
eei. Hurmos, rakenteeltaan melko korrekti rautias 166cm korkea ori oli korrektiudestaan huolimatta enemmänkin tasoa "jaa", kun katsottiin sitä seisomassa paikoillaan. Hurmokselta puuttui esiintyjän karisma ja myös sen hyvät, elastiset kouluhevosen liikkeet jäivät siksi vaille kaipaamaansa arvostusta. Suhteellisen hyvällä hyppytekniikalla varustettu ori kilpailikin kouluratsastuksen sijaan metrin esteluokkia ja tutustumisluokan kenttää. Menestys oli kelvollista, Hurmos olisi ollut omiaan kouluratsuna ja se osasikin vaativan A:n asiat mennen tullen ja palatessa, mutta kun karisma ei riittänyt kirvoittamaan prosentteja tuomareilta, se ei riittänyt. Luonteeltaan ori oli - kuten karisman puutteesta arvata saattaa - täysi lapanen ja sitä käsittelivätkin usein myös lapset. Vain keväällä Hurmos osoitti orimaisuuden merkkejä, mutta silloinkin se oli käytännössä kaikkien käsiteltävissä, lähinnä näön vuoksi lasten seurana pidettiin aikuista näinä aikoina. Kantakirjaan Hurmosta ei lähdetty kiikuttamaan vaikka se varmasti palkinnon olisikin saanut, mutta omistajia ei oikeastaan kiinnostanut ei kirjaaminen tai hevosen siitokseen käyttäminen, se toimi enemmänkin käytössä kuin näytössä.
Neljä kysymällä kysyttyä varsaa Hurmos kuitenkin jätti. Omasta mitäänsanomattomuudestaan huolimatta se teki yllättävän kelvollista jälkeä isäorina: liikkeet ja hyppy periytyivät oikeinkin hyvin. Temperamentiltaan varsat olivat ehdottomasti enemmän isänsä kaltaisia, rakenne oli melko 50/50 - korrektin tamman kanssa korrekteja jälkeläisiä, rakennevikaisen tamman kanssa vähän vähemmän rakennevikaisia, mutta ei suinkaan täydellisiä jälkeläisiä.
eee. Kaahian Kamala oli vaaleanrautias ja varsin kookas tamma (167cm), jota ei kyllä sopinut kehua rakenteelliseksi ihmeeksi. Käyrät kintereet, sapeliset etuset, hennot jalat, lyhyt kaula. Positiivisia puolia löytyi hyvästä rungosta ja kintereitä lukuunottamatta hyvästä takaosasta. Liikkeiltäänkään ei Kaahian Kamala ollut mikään ihmehevonen, hyvää, tasaista liikettä, vaan ei mitään erityisen säväyttävää. Hyppy oli kuitenkin melkoinen, sillä tamma ponkaisi vaivattomasti 120cm radoilla ja tarjosi avoimissakin luokissa varteenotettavan vastuksen myös puoliverisille, vaikkei tietenkään joka kerta sijoittunut. Liike ja rakenne sallivat helpon A:n hyväksytyt tulokset ja se riittikin, sillä Kaahian Kamala kisasi pääasiassa kenttää (esteitäkin säännöllisesti, mutta ei päälajina). Kaahian Kamala oli haastava ratsu, herkästi kuumuva ja taipuvainen rankaisemaan ratsastajaa virheistä pahantuulisella kiukuttelulla ja takamuksen heittelyllä. Hyvällä, siistillä ratsastuksella se kuitenkin oli suoritushevonen parhaimmillaan, sopivan herkkä ja kuuma menestyäkseen radoilla. CIC1-tasoinen tamma oli huonolaatuisista jaloistaan huolimatta terve kuin pukki ja kilpaili monta menestyksekästä kautta. Ratsusuunnalle Kaahian Kamala kirjattiin ykkösellä.
Kaksi tammavarsaa jättänyt Kaahian Kamala periytti käyttöominaisuuksiaan, mutta valitettavasti myös erityisesti kintereitään eteenpäin. Myös luonne periytyi, eikä kumpikaan varsoista sopinut koskaan kuin muutaman ihmisen kilpakäyttöön, levossa ne muuttuivat vaarallisiksi käsitellä.
Jälkeläiset
s. 17.08.2013 sh-o. Talventamppaaja, i. Talviukkonen, om. alhippa, Taikakuun Kartano
s. 01.04.2014 sh-t. Kohtalonpilkka, i. Karmava, om. narri (VRL-06046)
s. 20.01.2015 sh-t. Jumalanpilkka, i. Jumalharha, om. Susiraja
s. 24.02.2015 sh-t. Riamunviäjä, i. Harmoiri, om. Freetu (VRL-01534)
Kilpailukalenteri
Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).
| KERJ - 43 sijoitusta joista 8 voittoa | Tarinakilpailut - 2 sijoitusta joista 2 voittoa |
|
20.07.2013 Taikakuun Kartano KERJ Cup CIC1 6/37 22.07.2013 Taikakuun Kartano CIC1 6/37 24.07.2013 Susiraja CIC1 2/15 26.07.2013 Susiraja CIC1 3/12 11.08.2013 KK Bailador CIC1 4/50 14.08.2013 Satulinna CIC1 6/40 21.08.2013 Susiraja CIC1 2/26 31.08.2013 KK Stewart CIC1 3/23 06.09.2013 Susiraja CIC1 1/30 08.09.2013 Susiraja CIC1 1/30 21.09.2013 Susiraja CIC1 3/14 24.09.2013 Susiraja CIC1 1/14 25.09.2013 Susiraja CIC1 1/14 28.09.2013 Nuovan Talli CIC1 5/30 28.09.2013 Lumivuo CIC1 6/41 30.09.2013 Silence Ponies CIC1 5/30 01.10.2013 Lumivuo CIC1 5/41 03.10.2013 Lumivuo CIC1 5/41 03.10.2013 Silence Ponies CIC1 4/30 14.10.2013 Silence Ponies CIC1 4/30 15.10.2013 Lumivuo CIC1 1/47 16.10.2013 Pirunportti CIC1 3/35 18.10.2013 Charlie's CIC1 2/28 19.10.2013 Pirunportti CIC1 5/35 25.10.2013 Huvitutti CIC1 1/30 20.10.2013 Solo CIC1 3/30 26.10.2013 Pirunkorpi CIC1 5/30 27.10.2013 Huvitutti CIC1 2/30 27.10.2013 Carbon Sporthorses CIC1 3/35 28.10.2013 Pirunkorpi CIC1 2/30 03.11.2013 Silverlode CIC1 4/30 10.11.2013 Lumivuo CIC1 4/30 15.11.2013 Taikakuun Kartano CIC1 5/40 16.11.2013 Solo CIC1 3/30 19.11.2013 Taikakuun Kartano CIC1 1/40 08.12.2013 Pirunportti CIC1 1/40 08.12.2013 Susiraja CIC1 03/17 13.12.2013 Privas Park CIC1 6/71 14.12.2013 Satulinna CIC1 2/27 15.12.2013 Satulinna CIC1 2/27 16.12.2013 Satulinna CIC1 2/27 19.12.2013 Pirunkorpi CIC1 1/68 22.12.2013 Bellgrove CIC1 3/63 25.12.2013 Marike CIC1 7/64 25.12.2013 Bellgrove CIC1 2/63 |
30.05.2014 KK Bailador KERJ Cup helppo 11/24 31.12.2014 Konkkaronkka VVJ Cup noviisi yhdistetty yksiköille 29/37 31.05.2015 Ventos ERJ Cup 110cm 1/2 20.06.2015 Mallaspuro villi koulu he A 6/6 30.06.2015 Wyat Shetlands VVJ Cup noviisi yhdistetty parivaljakoille 7/8 30.08.2015 KK Bailador KERJ Cup CIC1 2/2 31.08.2015 Wyat Shetlands VVJ Cup noviisi yhdistetty yksiköille 4/4 31.10.2015 Wyat Shetlands VVJ Cup noviisi yhdistetty yksiköille 2/2 30.12.2015 KK Bailador KERJ Cup CIC1 1/7 31.01.2016 KK Ginger ERJ Cup 110cm 7/15 |
| VSR - 5 sijoitusta joista 2 voittoa | |
|
28.02.2015 VSR Cup tutustumisluokka 1/24 30.06.2015 Susiraja VSR Cup 100cm 1/72 31.07.2015 Susiraja VSR Cup 100cm 3/96 31.12.2015 Susiraja VSR Cup 110cm 9/88 31.01.2016 VSR Cup CIC1 2/57 |
Valmennukset
06.01.2014 maastoestevalmennus, valmensi Norpatar
Laiskanpulskea tamma ja punaisena kiehuva ratsastaja yrittivät verrytellä hyväkuntoisella kentällä, mutta suoraan sanottuna se ei kovin verryttelevältä liikunnalta vaikuttanut. Harrvin pääsee tammikuussa maastoesteitä valmentamaan, mutta tänä vuonna on ollut aivan toinen asia. Lähdimme laahustamaan kohti hiekka-aukiota, joka sijaitsee läheisessä metsässä. Aukiolla otimme laukkaa ja siinä temponvaihteluita, jossa vaadin narria komentamaan tammaa ja saamaan siihen edes jotain liikettä. Tammaa ei kovin kiinnostanut, mutta kun se huomasi, ettei ole muita vaihtoehtoja, kuin liikkua eteen ja kuunnella ratsastajaa. Verryttelimme hiukan helpolla risu- ja tukkiesteillä, jonka jälkeen otimme haudan ja portaat molempiin suuntiin. Haudalle tuli tökkäys, joka meni kyllä narrin piikkiin, nimittäin hän unohti sen viimeisen pohkeen. Metsässä kiersi erilaisia esteitä ja tarkastin aina esteiden lähialueet että hyppääminen on turvallista, ja kaikki paitsi yksi isompi tukki olivat hypättävissä. Piina hyppäsi hyvin, mutta ei antanut mitään ilmaiseksi. Taloesteellä tuli kieltoja hiukan enemmän ja tamma laittoi kunnolla vastaan. Lopulta parin tippumisen jälkeen otimme vauhtia läheiseltä tukilta ja vauhdilla / pienellä raivolla Piina saatiin kuin saatiin ylitse pelottavasta punaisesta mökistä. Saimme kuitenkin otettua hyviä muutamien esteiden harjoitteita ja loppuun kävimme vesiesteellä rallattamassa ja jotenkin tuntui, että tamma edes vähän valpastui tilanteesta. Ratsastajan on tälläisellä hevosella oltava yyberhereillä ja valmiina toimimaan salamannopeasti.
25.01.2014 maastoestevalmennus, valmensi Pöpi
Kentälle saapuessani oli ratsastaja juuri kiristämässä poninsa satulavyötä muutamalla pykälällä. Aivan ensimmäiseksi kysyin ratsastajalta hiukan lisäinfoa Piinasta, jotta osaisin pitää juuri heille sopivan valmennuksen. Vaikka ratsastaja tuntui kovasti maalailevan ukkospilviä taivaalle, en voinut uskoa silmiäni kun Piina osoittautui juurikin niin hankalaksi hevoseksi kuin ratsastaja oli sanonut. Alkukäyntien aikana se näytti apaattiselta paviaanilta, joka oli pakotettu kävelemään kehää kunnes sen jalat pettäisivät. Tamman askeleissa ei ollut minkäänlaista ryhtiä, eikä sen silmissä edes innostuksen kaltaista pilkahdusta. En todellakaan aikonut sietää tuollaista peliä, joten käskin ratsastajaa erittäin napakasti kokoamaan ohjat, ja siirtämään tamman raviin, ja ottamaan sitten ravi-laukkasiirtymisiä. Piina heitti päätään dramaattisesti, ja siirtyi raviin vain vaivoin. Tamma ei pahemmin ollut innostunut myöskään laukan nostamisesta. Lissu saikin taistella hevosensa kanssa varsin kiitettävän ajan, ennenkuin se suostui hiukan ryhdistäytymään. Eihän se vieläkään hyvältä näyttänyt, mutta ainakin tamma nosti laukan, jossa vielä kaiken lisäksi nosti jalkojaan ylös.
Siirryimme tämän jälkeen pikkuhiljaa kohti maastoesteitä. Matkan ajan sai Piina kulkea pitkin ohjin, sillä perillä alkaisimme heti hyppäämään. Kyseessä oli suhteellisen suora metsäpolku, jossa olisi reilusti tilaa laukata. Polun varrelta löytyi muutaman risuesteen lisäksi myös telineiden päälle nostettu tukki. Lissulta vaadittiinkin aikamoista keskittymiskykyä kyseisten esteiden ylittämiseen, sillä Piina ei ollut kovinkaan pirteällä tuulella. Jouduin itsekkin huutamaan ääneni käheäksi kunnon pohjeavuista ja pehmeästä suostuttelusta. Lopulta kaiken sen piinan jälkeen, saatiin Piina (just joo) radan yli. Ensimmäiset kaksi estettä se hyppäsi hiukan liian vauhdikkaasti, ja kolmannella esteellä se säikähti puskasta lentävää lintua, mutta neljännen se onneksi hyppäsi ihan mallikkaasti. Yritimme rataa vielä muutaman kerran, ensin ravissa, ja sitten kun se alkoi pikkuhiljaa onnistumaan, myös laukassa. Viimeisellä kierroksella Lissu sai ratsastettua Piinan hienosti yli risuesteistä, ja vaikka tamma hyppäsikin hiukan laiskasti tukin ylitse, se meni kokonaisuutena aivan tarpeeksi hyvin.
Suosittelisin ratsukolle paljon treeniä ja rutkasti kärsivällisyyttä. Eiköhän siitä vielä hyvä tule.
02.02.2014 maastoestevalmennus, valmensi alhippa
Ratsukko oli saanut verrytellä itsenäisesti valmiiksi kentällä kaikissa askellajeissa saapuessani valmentamaan. Pari verryttelyhyppyä otettiin kentällä tavallisen pienen okserin kanssa ja kun meno pääpiirteissään oli kunnossa, siirryimme maastoesteille. Piina vaikutti mielenkiintoiselta persoonallisuudelta, joka vaati kyllä ratsastajalta paljon enemmän työskentelyä kuin moni muu ratsu. Pyysinkin ratsastajaa toimimaan selässä selkeästi ja napakasti, niin että kaikki vaadittu tulee suoritettua. Pidättäydyimme tänään melkopitkälti perusesteillä, eli hypättävänä oli tukkeja, risuesteitä sekä yksi ylöshyppy. Tukkiesteillä ratsukon työskentely oli hyvää, vaikkakin Piina olisi saanut liikkua eteen vielä hieman paremmassa temmossa. Risuesteillä Piina selkeästi yritti päästä helpoimmankautta, eli hypätä siitä missä risukko on jo eniten kulunut, mutta eipä tästä nyt suoranaisesti ketään moittia voi, fiksuintahan se sinällään on. Mutta vaikka ratsastaja selässä yritti ohjata muuhun kohtaan tapahtui ylitys aina siitä matalimmasta. Ylöshypyn kanssa oli työstämistä eniten, sillä selkeästi tamman tempo on melko verkkainen maastoradalle ja hieman upottavalta hiekalta hyppääminen tuottaa Piinalle hankaluutta. Tamma kaipaisisikin lisää lihasvoimaa ja jos mitenkään mahdollista, niin hieman lisää into etenemiseen, jotta hyppääminen on turvallista ja maastoradalta on mahdollisuus selviytyä pois aikarajojen sisällä. Loppuverryttelyn ratsukko sai tehdä vapaasti ravissa läheisellä kentällä ja jäähdyttelyyn riitti kävely takaisin tallialueelle.
01.03.2014 maastoestevalmennus, valmensi Tea
Kentällä verrytteli erittäin etupainoinen ja liikkumishaluton suomenhevonen, joka häntä viskaten, korvat niskaan painettuna ja turpa taivaissa ravasi epämiellyttävän näköistä tikitysravia ympäri kenttää Lissu selässään. Vaikka ratsastajan istunta oli lähes täydellinen, eikä myötääminenkään ollut erityisen kivuliaan näköistä liinakko tamma vain jatkoi ilkeän näköistä menoaan. Ehdin jo kentänlaidallakin huokaista helpotuksesta, että Piina ei ollut kouluhevonen - se olisi jo kidutusta. Lissu tervehti nopeasti, jotta sai tamman pidettyä samalla edes jotenkin liikkeessä.
Päätin aloittaa kasaamalla lämmittelyesteen, ettei suorilta tarvitse pöheikköön mennä rellestämään. Kokosin 60cm esteen, jotta pääsisimme suhteellisen nopeasti maastoesteiden pariin. Parivaljakko nosti laiskan, laukan kaltaisen askellajin, josta ei tiennyt onko se ravia, laukkaa, vai jotain aivan muuta. Käskin Lissua pitämään pohkeet lähellä hevosen kylkiä ja aina Piinan hidastaessa painamaan hellästi pokeella. Pienellä herätyksellä laukasta tuli enemmän normaalin näköistä, mutta silti se oli yhä vaivalloista, etupainoista ja tasapainotonta. Esteelle lähestyminen oli jotain sinne päin - Lissu käänsi nätisti, mutta silti tamma puski lapa edellä, jolloin hyppy oli kaukana suorasta. Vaikkakin hyppytyyli olikin oikein sievän näköinen, eikä niin kömpelö mitä olisi voinut kuvitella. Toisella kerralla nostin esteen jo 90cm korkeuteen. Laukka oli jälleen hirveää katseltavaa, vaikka Lissu kuinka yritti. Tällä kertaa Piina myös puri kuolainta, eikä ottanut minkäänlaisia ohjeita ratsastajan suunnalta vastaan. Hyppy tuli suoraan, mutta oli erittäin hilkulla ettei puomi olisi rysähtänyt maahan.
Alkuverryttelyn jälkeen kävelimme ensimmäiselle maastoestesarjalle. Sarjan ensimmäinen osa oli Kahdesta paksusta päällekkäin kasatusta koivusta muodostettu este, joka oli suurin piirtein 80cm korkea. Toinen este oli pensasaita, josta löytyi korkeutta 90cm verran ja leveyttä 50cm. Esteet olivat vanhalla tiellä, jota ei enää käytetty. Ratsukko lähestyi maastoesteitä itseasiassa melko hyvässä laukassa. Koivueste ylitettiin helposti, jopa pienellä varalla ilman ongelmia. Pensasaita hieman mietitytti tammaa, mutta epäröimättä senkin yli päästiin, vaikkakin oksia hipoen.
Ratsukko hyppäsi esteet toiseenkin suuntaan. Laukka oli kerrankin normaalin näköistä, vaikkakin hitusen etupainoista, mutta toisella kierroksella Piina selviytyi huomattavasti paremmin, kun Lissun pohkeet olivat enemmän hommassa mukana. Seuraavaksi siirryimme pellolle, jossa sijaitsi banketti ja vesieste. Tamma bongasi ensimmäisenä vesiesteen, joten päätimme sen antaa tutustua hieman. Esittely taisikin olla virhe - Piina loikkasi tasajalkaa veteen ja meinasi ruveta piehtaroimaankin. Onneksi selässä istunut Lissu oli hereillä ja napautti tammaa hieman raipalla.
Aloitimme harjoittelun banketilla. Laukan kanssa oli jälleen ongelmia, vaikka Lissu yrittikin pitää Piinan hereillä ja kuuliaisena. Tamma hyppäsi erittäin kaukaa banketille, koska ratsastaja ei antanut ollenkaan pidätteitä. Alastulossa tamma hieman jarrutteli, mutta silti pienellä herättämisellä siitäkin selvittiin. Pyysin suoraa tulemaan myös vesiesteen. Jälleen olimme muulimaisissa lähtöpisteissä laukan kanssa - niska kivuliaasti mutkalla, etupainoisena ja korvat luimussa. Lissu yritti parhaansa, mutta jukuripäistä tammaa ei yksinkertaisesti kiinnostanut. Vesiesteestä suoriuduttiin kunnialla kuitenkin, joten päätimme lähteä pienelle maastolenkille, jossa samalla tulisi loppuverryttelyt.
19.04.2014 Maastoestevalmennus, valmensi Miivi
Piina ja Narri saapuivat metsänrajalle vauhdikkaasti, ilman ripeetäkään suokkimaisesta rauhallisuudesta. Piina kokeili Narria, jolla oli kädet täynnä työtä yrittäessään pitää Piina koossa. Pyysin ratsukon heti alkuun hyppäämään pinistä esteistä koostuvan radan, jossa oli vain viisi estettä ja nekin yhden pellon sivun alueella. Rata sujui hyvin, vaikka ratsukko ei meinannut pysähtyä radan jälkeen millään. Aloin hermostua huutaessani Narrille: "Pidätä ihmeessä sitä tammaa, ota ronskisti vaan suusta kiinni!" Hillitsin kuitenkin kielenkäyttöni ja tulin rauhoittelemaan Piinaa sen pysähdyttyä. Tamma oli siinä seisoessaan itse kiltteys, ja uskalsin päästää heidät koittamaan uudestaan pientä rataa. Se sujui jo jotenkuten, ja tamma ainakin pysähtyä radan selvitetttään, tosin aikamoisella hätäjarrulla. Ohjeistin ratsukon suuremmalle radalle, josta hypättäisiin näin alkuun vain kahta ensimmäistä estettä, pystyä ja puunrunkoa. Ne menivät miten menivät, ja kauan kesti saada Piina hyvään hallintaan esteiden välillä ja saada askeleet korjatuksi, aikamoisia hirvenloikkia jotui Piina ottamaan selvitäkseen kunnialla. Aika alkoi loppua, joten päästin ratsukon radalle. Se ei välttämättä ollut hyvä asia. Rata kuitenkin ylitti odotukset ja Piina meni nätisti. Kehuttuani ja annettuani rakentavaa palautetta poistui jättäen ratsukon verryttelemään.
11.05.2014 Kouluvalmennus, valmensi gatinha VRL-13023
Kun löysin vihdoin perille oltiin Piinaa jo verryttelemässä kentällä. Katselin ratsukon lämmittelyä ja jo tässä vaiheessa kävi ilmi, ettei tämän päiväisestä valmennuksesta tulisi helppo tehtävä, sillä yleensä olin tottunut valmentamaan kilpureita, joilta löytyi palava halu suorittaa ja osata, mutta tältä tammalta se puuttui tyystin! Tilanne oli minulle valmentaja aivan uusi ja tästä johtuen pyysin ratsukkoa aloittamaan kevyesti ja tekemään raviympyröitä kentän päätyihin. Piina kyllä teki pyydetyt asiat, mutta ympyrän muoto näytti olevan sille yksi lysti, samalla kun askelten lennokkuudesta sai vain haaveilla. No, jos se vaikka piristyisi laukan aikana, ja täten ohjeistin ratsastajaa laukkaamaan kiemurauraa. Ratsastaja kertoi sen olevan varsin epätodennäköistä, mutta aina kannatti yrittää. Tämä tehtävä sai tammalta ihan yhtä kalsean vastaanoton kuin aiempikin, mutta tehtävä tuli siitä huolimatta kohtalaisen hyvin suoritutetuksi.
Seuraavaksi ehdotin parivaljakolle suunnan vaihtamista kävelyn lomassa ja sen jälkeen hiukan lisää ravityöskentelyä. Tarkoituksena oli ratsastaa muutama lyhyehkö pätkä lisättyä ravia. Tämän harjoitteen kanssa ratsastaja joutui tekemään töitä hiki hatussa, sillä Piina olisi halunnut tehdä kaikkea muuta kuin liikkua eteen. Tilanne tuntui yhdessä kohtaa jo lähes toivottomalta, mutta periksi ei missään nimessä saanut antaa. Sinnikkyys kuitenkin palkittiin ja lopulta tamma tuli ratsastajaansa vastaan siinä määrin, että katsoin suorituksen kelvolliseksi. Koska äsken oltiin menty sisukkaasti eteenpäin oli nyt peruutusten vuoro. Tämä sujui kaikista päivän tehtävistä parhaiten ja muutaman lähes nappiin menneen suorituksen jälkeen pyysin ratsastajaa antamaan pitkät ohjat sekä kehumaan Piinaa, sillä tamma oli mielestäni selviytynyt päivän pakkopullasta hyvin.
16.05.2014 Kouluvalmennus, valmensi Akita
Alkukäynneissä huomasin kuinka Piina ensin löntysteli, sitten kiihdytti, ja taas löntysteli ja samaa rataa. Annoin Lissulle ohjeeksi että kannattaa tehdä niin monta volttia vaan kun kentällä mahtuu ja ehtii tekemään. Lissu totteli ja sai kun saikin tamman kulkemaan vähäsen paremmin. Toki Piina sitten välillä ohitti voltit menemällä suoraan.
Kun alettiin kunnolla verrytellä pyysin Lissua nostamaan harjoitusravin ja ravaamaan keskiympyrää, siitä siirtymään sitten toiselle päädylle ympyrälle, takaisin keskiympyrälle, ja sitten vielä toiseen päähän. Tätä ratsukko sitten aloitti kokeilemaan. Ensin Piinaa piti patistaa raviin, sitten hiljentää siihen harjoitusraviin ja sitten saada pysymään ympyrällä. Lissu taisi joutua kovemmille kuin Piina. Tamma vain löntysteli ja meni "harjoitusravia" Lissun apujen kautta. Tosin se ei näyttänyt hääppöiseltä, joten annoin Lissulle luvan ravata kevyessä ravissa tätä rataa. Piina meni nyt piirun verran paremmin ja pyysin Lissua sitten kehumaan tammaa. Tammapa ei kehuista välittänyt vaan jatkoi todella täydellisen ihanaa raviaan.. Seuraavana verryttelyaiheena olisi etu- ja takaosakäännökset. Pyysin Lissua hiljentämään käyntiin ja ratsastamaan uraa pitkin tekemällä sitten etuosakäännökset joka toisessa kulmassa ja takaosakäännökset samaten. Piina ei olisi halunnut olla paikalla ja tekikin kaiken hankalaksi. Ja aina kun Piina teki oikein ja hyvin jonkun asian, Lissu kehui tammaa. Piina ei silti asiaa tajunnut tai siitä sen enempää nauttinut. Pian Piina kuitenkin oli jo hyvin vetristynyt ja voitaisiin aloittaa työt.
Ensin olisi peruutuksesta suoraan raviin juttu. Ajattelin peruutuksen toimivan tämän tamman kanssa hyvin, mutta niin ei toidellakaan ollut. Se ei liikkunut juuri minnekkään siitä missä seisoi. Tamma vain jökötti ja kiukutteli, joten ajattelin että ensin harjoiteltaisiin peruutuksesta käyntiin ja sitten vasta raviin. Käynnin kanssa onnistui paljon paremmin, mitä ravin, vaikka molemmat kyllä sujuivat hetkellisen suostuttelun jälkeen. Seuraavaksi tehtäväksi olin suunnitellut vastalaukkaa. Pyysin Lissua siirtymään oikealle pitkälle sivulle ja nostamaan vasemman laukan, sitten käynnin kautta vaihtamaan laukkaa oikeaan. Piina ei nostanut sitten tietenkään sitä laukkaa, vaan löntysti raskain askelin, ja luultavasti mielin. Lissu sai patistaa tammaa oikein kunnolla että se alkoi liikkua ja tehtävä voisi alkaa. Piina ei suostunut vastalaukkaan aluksi ollenkaan, saatika sitten kunnon laukkaan. Kun kunnon laukan ongelmat oli voitettu, Lissu alkoi työstää vastalaukkaa. Ohjeistin ratsukkoa asian kanssa, ja pian se meni ihan suhteellisen hyvin. Annoin parin kulkea tätä tehtävää vielä hetken, kunnes oli loppuverkat jäljellä.
Loppuverryttelyihin en ollyt mitään sen kummempia keksinyt. Ainoastaan ravissa ja harjoitusravissa pysyttelyä. Ravissa se halusi aina tippua harjoitusraviin, ja harjoitusravissa käyntiin. Ohjeistin taas kuinka sen saa luultavasti pysymään ravissa, mutta sekään ei halunnut onnistua. Lopuksi sitten Piina suostui kulkemaan vähäsen paremmin ja pysytteli ravissa. Lissu kehui tammaa ja minä hymyilin ja kehuin myös pikku kiukkupussia.
Loppukäynneissä ei enää ollut sen suureempia ongelmia. Muutama pysähtely ja oman tien kulkeminen, mutta ei pahempaa. Lissu sai kuitenkin tamman aina kulkemaan pienen kinastelun jälkeen oikein. Piinaan olin varsin tyytyväinen, vaikka aluksi ajattelinkin etten tämän hevosen valmentamisesta selviä. No tässäpä sitä ollaan. Piina kuitenkin on vähän omalaatuinen kakara ja se on söpöä. Tosin välillä vähän ehkä liiankin omalaatuinen.