Kurjenpesä

Kurjen Gjallarbrú "Kapu"

Perustiedot

Meriitit

© suba

Tausta

Kurjen Gjallarbrún isä on minule hyvin tuttu, asuihan Ífingr pitkään Kurjenpesässä ennen kuin myin sen Winmouriin. Kilpailin orin kanssa kouluratsastuksessa, kantakirjasin sen, opin tuntemaan hiirakon vuonohevosen persoonan, tavat ja niin edelleen. Päätettyäni astuttaa Kara toisen kerran saadakseni Kurjenpesäänkin pikku-Karan tuntui suorastaan luontevalta kääntyä Winmourin puoleen tiedustelemaan, olisiko entinen hevoseni tarjolla jalostukseen.

Karan kantoaika sekä varsominen sujuivat täysin ongelmitta, mikä ei mainittavasti vähentänyt murehtimistani. Vaikka kuinka koetan jättää turhat huolet ja stressinaiheet omaan arvoonsa, löydän itseni huolestumasta milloin mistäkin. Kara itse ei tuntunut murehtivan yhtikäs mistään, joskaan en voi olla aivan varma, tajusiko tamma koko tiineyttä ennen kuin loppuvaiheessa. Kara kun on yleensä hieman.. pihalla asioista.
Varsin nopeasti totesin Karan toisen pojan, Gjallarbrún eli Kapun, vaivaavan pieniä harmaita aivosolujaan huomattavasti enemmän kuin mitä emänsä. Nuori ori toi mieleeni isoveljensä, joka sekin oli osoittautunut huomattavasti emäänsä fiksummaksi kaveriksi.

Ilokseni Ífingr sopi Karalle erinomaisesti. Gjallarbrú ei ehkä ole se komein rotunsa edustaja, mutta terve ja korrekti, fiksu ja hyväluonteinen. Kuten olen monesti todennut, ennemmin minä rakenteen muita kohtia parannan (tai ainakin yritän) kuin koetan taikoa lasijalkaisesta hevosesta käyttöä kestävää jälkeläistä.

Luonne

Toisin kuin emänsä, Kapu on hyvinkin varma kaikesta näkemästään, kokemastaan, tekemästään. Ori ei sähellä, ennakoi tai ennusta ratsastajansa liikkeitä tai tee oikeastaan mitään ilman, että olisi miettinyt asiat läpi asti. Hidas tämä ei kuitenkaan ole, Kapu kyllä reagoi aivan normaalilla vauhdilla, joskus hyvinkin reippaasti. Siitä vain huomaa, kuinka korvien välissä tapahtuu muutakin kuin Error 404 -sivun latautuminen ja yhteyden katkeaminen.

Fiksuna hevosena Kapu oppi nopeasti niin sanotusti tavoille. Talutettavana olemisen, paikoillaan seisomisen, jalkojen nostelun ja ylhäällä pitämisen sekä kaiken muunkin hiirakko hoksasi todella nopeasti, osan vain muutamilla toistoilla. Mikään pikkuvanha, varhaiskypsä sielu Kapu ei kyllä ollut, se riekkui muiden nuorten mukana ja pöllöili siihen tyyliin kuin nuoret nyt saattavat silkkaa innokkuuttaan pöllöillä. Järkevyys kuitenkin kuulsi läpi kaikesta, pahimman uhmaikänsäkin aikana Kapu suostui keskustelemaan asioista. Keskusteltavissa kaikki on edelleenkin, joskin lähinnä matolääkkeen nielemisen mielekkyydestä täytyy jutustella. Muutoin ori seisoo nätisti paikoillaan, tekee kuten pyydetään, vähän hörisee pyytäen rapsutuksia (etenkin harjantyvi sekä säkä ovat oivia rapsupaikkoja).

Oriksi tämä on helppo ja rento; Kapu ei vahdi muita hevosia tai ala huutamaan toisen orin tullessa turhan liki. Tammojen kadotessa näkyvistä hiirakko ei aloita stressiravailua, vaan malttaa olla, syödä, nukkua, aivan tavalliseen tapaan. Kapu vaikuttaa aika ruunamaiselta tapaukselta, niin kotona kuin vieraissa paikoissa. Vaikka Kapu kulkeekin nätisti mukana pitkälläkin naruilla, orin kanssa täytyy aina olla vielä enemmän hereillä kuin hevosten kanssa noin muuten. Mikäli toinen hevonen lähtee haastamaan riitaa lössykkämäinen nallekarhuni vastaa haasteeseen semmoisen karjaan mylvinnän ja voiman kera, ettei heti uskoisi. Kapu itse ei aloita rähinöitä, mutta toisen orin tullessa iholle hiirakon tarkoitus tuntuu olevan tappelun lopettaminen alkuunsa.

Helppo A sujuu rennon hyväntuulisesti, todella helpon oloisesti, aivan kuin hiirakkoni ei olisi vielä kapasiteettinsa ylärajalla. Vaativiin Kapusta ei kyllä ole, joten kaikesta vaivattomuudesta huolimatta helppo A tosiaan on orin kapasiteetin yläraja. Liikkujana tämä on perushyvä, turvallinen seiskan hevonen; tahdikas, tarmokas ja säännöllinen, suora ja väljä liike kaikissa askellajeissa, kuitenkin hieman lyhyt askel. Kapua leimaa myös hienoinen tasapaksuus, joten tasonsa tai rotunsa kärkikahinoihin siitä ei aivan ole.
Kapu kuitenkin tekee töitä mielellään, oppii uutta nopeasti, nauttii rennosta humputtelusta siinä missä vakavammasta tekniikan hiomisesta. Työmoraali tuntuu olevan korkea, harva hevonen tekee itsekseen niin syviä, kunnollisia kulmia kuin mitä Kapu tekee ratsastajan unohtuessa vain matkustamaan. Luonnostaan hyvä tasapaino, taipuisa kroppa ja ketteryyttä, joskus etuosan keveyttä saa tosissaan ratsastaa. Päänsä Kapu kyllä kantaa itse, se ei paina kädelle, mutta etupainoisuus on kuitenkin orin ykkösongelma.
Pohkeenväistö voi lähteä kuukauden putkeen täsmälleen samasta paikasta, eikä Kapu siltikään ennakoi, ryhdy tekemään liikettä itsekseen. Hiirakko kuuntelee aina avut ja jos ratsastaja ei ratsasta, ori van kävelee eteenpäin kunnes kyllästyy siihenkin pysähtyen odottamaan ohjeita. Kapu suhtautuu ratsastajansa virheisiin hyvin ymmärtäväisesti, oikeastaan se on jo vähän turhan myötämielinen aivan kaikelle vinoudesta ristiriitaisiin apuihin. Ei tämä rupea arvailemaan, mitä ratsastaja toivoi, kunhan jatkaa suoraan eteenpäin kääntyen seuraavassa kulmassa, kunnes apuihin tulee jotain selkoa. Luottohevonen, rohkea ja selväpäinen.

Matkanteostakaan Kapu ei tuumi mitään, se reissaa yksin ja porukassa, kapeassa trailerissa ja tilavassa rekassa, täysin tyynenä. Heinäverkon huolestuttava hupeneminen tietysti painaa kulmia kurttuun aiheuttamatta kuitenkaan potkien tai kuopien esitettyjä palvelupyyntöjä.
Vieraissa paikoissa Kapu käyttäytyy kuten kotonakin, on rennon rauhallinen, ei jännitä kovaäänisiä, muita hevosia tai yleisöä. Ei tämä kyllä esiinny rinta rottingilla parrasvaloista nauttien, teonteko on samaa rehellistä, mutta showmiehen elkeistä riisuttua rennon varmaa työskentelyä kuin kotonakin. Se on tietysti aivan tarpeeksi.

Sukutiedot

Jälkeläiset

Kilpailutulokset

Kurjen Gjallarbrú kilpailee porrastetuissa kouluratsastuskilpailuissa. Ajantasainen taso- ja ominaisuuspistetilanne löytyy orin VH-profiilista.

Päiväkirja & valmennukset

10.11.2023 Kapu kera vuonohevosista perustamattoman Veeran, kirjoittanut Veera R.
Mä en oo ikinä ollu vuonohevosihminen. Muksuna eka hevonen, jolta tipuin oli vuonohevonen ja sen jälkeen en ole pitänyt niistä. Tosi typerä syy, tiedetään. Mutta en vaan voi mitään sille, et en voi suhtautua neutraalisti kyseiseen rotuun. Ja kun Aino pyysi liikuttamaan Kapua, sanoin heti, et mä en sen selkää sitten kiipeä. Aino tyytyi vain vähän nostamaan kulmiaan ja totesi, että juoksuta nyt vaikka sitten edes. Tämä kyllä kävi, kun nainen ei edes tarkentanut miten hän haluaisi tätä juoksutettavan. Irtona kentälle siis vaan.

Hain Kapun tarhastaan. Ori oli kovin seurallisella tuulella, antoi kiltisti kiinni ja tökki hieman kylkeäni herkkujen toivossa. Komensin orin kuitenkin pois taskuiltani ja taluttaessa pidin sen käden mitan päässä itsestäni. Tallissa pistin Kapun käytävälle kiinni, riisuin siltä loimen ja sudin vähän suurimpia likoja pölyharjalla pois. Putsasin kaviot ja hain juoksutusraipan mukaan. Sitten olimme valmiit suuntaamaan kentälle.

Suljin kentän portit visusti perässämme ja totesin, että talutan Kapua muutaman kierroksen kentällä käynnissä, ennen kuin lasken sen vapaaksi. Kävelimmekin suuntaa välillä vaihtaen hyvän tovin – ajattelin, että jos se alkaa riekkumaan suoriltaan, nii reväyttää vielä jotain. Laskiessani orin lopulta vapaaksi, se jäikin vain paikoilleen ihmettelemään. Pyysin sitä maiskuttamalla eteenpäin ja Kapu lähti rauhaksiin kävelemään kentän reunoja pitkin. Kyllä riekkumisenergiat olivat nyt kaukana tästä hevosesta.

Juoksutin oria noin puolisen tuntia pistäen sen tekemään paljon siirtymisiä askellajista toiseen. Kapu kuunteli hirveän hyvin myös prrt soot ja hidasti laukastakin nätisti takaisin käyntiin asti. Vähän melkein tykkäsin jopa miten hyvin se kuunteli ihan vain ääniapujani, mutta ei musta silti vuonisfania vielä taiottu tällä kertaa. Palautin Kapun tarhaansa harjattuna, loimitettuna ja mashvedellä juotettuna.

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen