Kurjenpesä


Nordlie Dagny "Dagny"
Perustiedot
Meriitit

Norjanvuonohevostamma, syntynyt 01.06.2016 (22-vuotias)
144-senttinen ruunihallakko
Koulupainotteinen (he A / 80cm)
Omistaa Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä
Kasvattanut Stuteri Nordlie, Ruotsi
VH17-053-0082
KTK-II (19 + 19 + 18 + 21 = 77p.)
KRJ-I (9 + 40 + 20 + 20 + 15 = 104 p.)
VIR MVA Ch
YLA1 (39 + 25 + 20 + 15 + 5 = 104p.)
Jaetut parhaat tekstipisteet
"Luonne jää sisällöltään ja tyyliltään positiivisesti mieleen ja on erityinen taideteos, mutta samalla se vaatisi oikolukua."


© Kurjenpesä

Tausta

Syyskuun toisena päivänä lähdin Ypäjälle koeratsastamaan westfalentammaa. Ilmoitus oli ollut lupaava; Pyhää Yrjöä kilpaillut, kivasukuinen tamma. Kuvissa oli näkynyt näppärän näköinen, melko pieni ruunikko, joka kuitenkin liikkui niin isosti ja ylämäkeen, että huh huh.
Koeratsastus meni hyvin, tamma toimi eikä mitään häslinkiä ollut. Hevonen ei kuitenkaan tuntunut omalta, enkä uskonut tamman olevan Se Oikea Kurjenpesän hevospoppooseen.

Tamma oli hevosvälittäjällä, joten kokeilin kepillä jäätä ja kyselin muista myynnissä olevista hevosista.
”Lähinnä noita estehevosia”, kuului vastaus, ”toki tuosta Dagnystä on tulossa kouluhevonen, se vain ei taida olla hakemaasi.”
”Mitä minä menetän, jos käymme vilkaisemassa?”

Tarhassa möllötti norjanvuonohevonen. Lempinimen perusteella olin odottanut Ruotsista tai Norjasta haettua puoliveristä, mutta totta kai norjanvuonohevonen (tai vaikka russi) oli loogisempi vaihtoehto. Meidät huomatessaan luonnonpunkkari nosti päätään lähtien porttia kohti. Tamma ojensi päänsä aidan yli, haisteli kättäni tunkien sitten silkkisen turpansa kämmentäni vasten.

Lähdin kotiin nuoren vuonohevosen, en kokeneen puoliverisen, kanssa. Dagny oli valmiiksi kuvattu ja tarkistettu myyjän toimesta, minun tarvitsi vain hypätä selkään ja todeta jo ensimmäisen käyntikierroksen aikana, että ”tämän minä haluan”.

Luonne

”Huono päivä” tuntuu olevan täysin vieras käsite Dagnylle. Alati hyvällä tuulella oleva hallakko on positiivisuuden ruumiillistuma, eivätkä tamman hyvät puolet siihen lopu. Rauhallinen, lempeä, kärsivällinen, nöyrä ja kuuliainen, eteenpäinpyrkivä, sopivan utelias ja sosiaalinen olematta tungetteleva (eli ei tunge väkisin syliin tai kaada kottikärryjä saman tien, kun menet siivoamaan tarhaa).. Punkkarineitini on varsin sivistynyt, hyväkäytöksinen hevoskansalainen, enkä alkuun aina meinannut muistaa, että minulle tullessaan Dagny oli vasta nelivuotias. Äärettömän fiksu hevonen alusta asti. Onneksi Mankin tyhmyys tai Shaahin talliterrori eivät ole tarttuneet!

Dagny nauttii kaikesta puuhastelusta ihmisen kanssa, oli se sitten harjattavana olemista tai mannekiinina seisoskelua uusia loimia sovitettaessa. Vuononeidin harmaa turpa kääntyy hyvin herkästi kohti ihmistä, mustat samettisilmät katselevat ystävällisesti ja hevosen koko olemus huokuu lämpöä ja ystävällisyyttä. Sekä ajoittaista hellyydenkipeyttä. Dagny pyytää huomiota ja rapsutuksia hyvin nätisti, tamma harvemmin tulee härppimään turvallaan turhan liki; yleensä hallakko odottaa kosketusaloitteen ihmiseltä. Ensirapsutusten jälkeen Dagny kyllä rakastaa takaisin, hyvin varovaisesti ja lempeästi.
Hyvähermoinen, pitkämielinen punkkaribeibi sopii erinomaisesti lastenvahdiksi ja -viihdyttäjäksi, niin pomminvarma se on vaikka jaloissa juoksisi ja kiljuisi ihmislapsia, koiria ja kissoja samaan aikaan. Dagnyn Muumimammamainen lauhkeus antaa sille voimaa ja ymmärrystä jaksaa pienten hevosihmisten ei-niin-tottuneet ja johdonmukaiset harjausotteet sekä ajoittaiset, tahattomat hännännykimiset sun muut, mitä nyt voi sattua. Osaavissa käsissä Dagny ei ole sen kummoisempi, ainoastaan rennompi, eikä alahuuli pitkällä käytävällä torkkuva Dagny ole mitenkään ennenkuulumaton näky. Tätä sattuu myös kengitettäessä, tamma on ehdottomasti helpoimpia hevosia hoitaa, käsitellä, raspata kengittää rokottaa, mitä näitä nyt on. Sen kun menee ja tekee, Dagny odottaa, ymmärtää ja on yhteistyöhaluinen.
Hallakko kävelee minne pitää pyydettyä vauhtia, ei kisko itseään ruohotupsuille tai muille houkutuksille eikä ala tanssahtelemaan, vaikka muut hevoset tekisivät mitä kevätjuhlaliikkeitä tarhoissaan. Totta kai Dagnykin säikkyy välillä, mutta sivuaskeleet lähtevät aina ihmisestä poispäin, eikä tamma ole tähän päivään mennessä edes yrittänyt karkuun. Vuono tuntuu luottavan siihen, että ihmisen luona on turvallisinta. Lastaus ja kuljetus sujuvat vaikka yksinkin, tamma menee lähettämällä ihan mihin tahansa kuljetuskalustoon, ei pyöri ja hyöri, potki, kuovi tai tee muutakaan lastaussiltaa suljettaessa tai muulloinkaan. Dagny vain olla möllöttää, syö vähän hajamielisenä heiniään eikä tunnu välittävän tuon taivaallista, vaikka matkustaisi yksin tai jonkun remupetterin kanssa.

Työnteko, oli se sitten ratsastusta, ajolenkkejä tai työhevosen töitä (lähinnä niiden yrittelyä omasta kokemattomuudestani johtuen), on aina ollut Dagnyn mieleen. Minulle tullessaan tamma paneutui nuoren hevosen innolla ja energialla saamiinsa uusiin haasteisiin, eikä tuo into ole vielä laantunut. Toivottavasti se ei tule koskaan laantumaan! Punkkarini suhtautuu kaikkiin työtehtäviin, uusin ja vanhoihin, helppoihin ja haastaviin, positiivisella innolla, kärsivällisyydellä, nöyryydellä ja yhteistyöhalulla. Dagny tahtoo työskennellä, oppia, saada kehuja, ja näiden ominaisuuksien vuoksi vuononeiti on erittäin mukava työkaveri.
Dagnyllä on hirvittävän kivat liikkeet. Eivät ne kaikkein näyttävimmät ole, mutta askelissa on joustoa ja pituutta, hyvä tahti ja säädeltävyys. Vähän matalathan ne ovat, siitä ei pääse mihinkään. Dagnyn selässä kuitenkin istuu mukavasti joka askellajissa (myös ilman satulaa), tamma kantaa itsensä aika hyvin, on tasainen, pehmeä, eteenpäinpyrkivä, vaikka malttaakin mielensä niin pyydettäessä. Railakkaat peltolaukat onnistuvat siinä missä vähän vakavampi kouluratsastus, leppoisat kävelylenkit uittopaikalle ja takaisin eivät aiheuta hermojen kiristymistä ratsussa tai ratsastajassa. Dagny yksinkertaisesti toimii, aina ja kaikkialla. Minusta hallakon paras askellaji on käynti, eivätkä ravi ja laukkakaan huonoja ole. Avojen ja sulkujen kanssa olemme treenanneet vähän enemmän ja pidempään, vastalaukat taas sujuivat alusta asti vaivatta. Lisätyt askellajit eivät ole yhtä vahvat kuin kootut askellajit tai keskiaskellajit, mutta eiköhän rutiinilla ja toistoilla saada heikompia liikkeitä vahvistettua. Ainakin Dagnyllä on hyvä asenne.
Silloin tällöin ajan Dagnyllä. Tamma toimii kaikenlaisten kärryjen ja reen edessä, minkä lisäksi naapurin työsuomenhevosharrastajat ovat opettaneet minua ja Dagnyä vähän perinteisempään hevostyöhön. Lauhkea, mistään hätkähtämätön ja tarpeen tullen sisukas vuono on pärjännyt näissäkin askareissa erittäin hyvin. Sama maastoillessa; hyvät hermot, hyvä ratsastettavuus, eteenpäinpyrkimystä ilman kiirettä. Dagny ei turhia hätkähtele, vaikka saaliseläimenä saattaa toki säikähtää. Kuitenkaan pusikoista kiljuvat fasaanit, jostain äkisti haukkuva koira tai muut arkiset maaseudun äänet eivät tammaa hetkauta suuntaan tai toiseen.

Kaikki aiemmin mainitsemani hyvät ominaisuudet hermoista ratsastettavuuteen tekevät Dagnystä kivan kisakaverin. Mikään maailman näyttävin kouluratsu Dagny ei ole, mutta tasaisen hyvä, työteliäs kaveri. Kisapaikkojen vilinä ja hälinä, vieras paikka tai jännittävä ratsastaja eivät järkähdytä hallakon tyyntä mieltä. Tamma luovii kisapäivien läpi omaan lauhkeaan, positiiviseen tyyliinsä tehden parhaansa ensin verryttelyssä, sitten radalla. Palkintojenjako ja kunniakierros tuntuvat miellyttävän pikkupunkkaria, ainakin Dagnyn ryhti vähän paranee ja silmiin syttyy aivan uusi tuike, kun joku kiinnittää ruusukkeen suitsiin ja yleisö (vaikka sitten pieni yleisö) taputtaa.

Sukutiedot

i. Morten
evm, nvh, rnhkko, 145cm
ii. Mikkelsen
evm, nvh, rnhkko, 145cm
iii. Asheim Ludvig
evm, nvh, rnhkko, 139cm
iie. Huitfeldt Jorunn
evm, nvh, rnhkko, 145cm
ie. Tove
evm, nvh, vrnhkko, 140cm
iei. Torje
evm, nvh, rnhkko, 141cm
iee. Iselilja
evm, nvh, vrnhkko, 144cm
e. Ashild
evm, nvh, rnhkko, 141cm
ei. Fritiof
evm, nvh, vrnhkko, 144cm
eii. Giæver
evm, nvh, vrnhkko, 145cm
eie. Dahll Unni
evm, nvh, rnhkko 141cm
ee. Aurora
evm, nvh, vrnhkko, 140cm
eei. Hagtvedt
evm, nvh, vrnhkko, 143cm
eee. Nordlys
evm, nvh, rnhkko, 137cm
Sukuselvitys

i. Morteniin kohdistui valtavasti odotuksia, jotka ori täytti loistavasti. Ori ei perinyt emänsä epäsopusuhtaisuutta, vaan sai isältään paljon hyviä rakenneominaisuuksia. 145cm korkea ruunihallakko oli melkoisen komea; ryhdikäs, erittäin hyvät tyypit ja leimat (joskin hieman kevyt), hyvin asettunut pitkähkö kaareva kaula, hyvät lavat, pitkähkö lihaksikas runko, pyöreä lautanen, hyväasentoiset kestävät jalat. Ori liikkui suorin, tahdikkain ja irtonaisin liikkein, yliastunta oli hyvä. Morten kantoi itsensä hyvin, takaosa työnsi kunnolla, liikkuminen oli kevyen ja vaivattoman näköistä.
Uransa alussa fiksu, hyväluonteinen Morten toimi omistajiensa tytärten ratsuna. Tytöt veivät orin 90cm esteradoille ja helppo A -kouluradoille, ruusukkeita tipahteli tasaiseen tahtiin. Jonkin verran työhevosen töitä tehnyt Morten loisti kuitenkin valjakossa nousten aina vaikeisiin luokkiin ja Ruotsin mestaruushopealle ja -pronssille peräkkäisinä vuosina. Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa valjakkoa kisannut ori sijoittui lähes jokaisessa kilpailussa ja oli erityisen tasainen, hyvä suorittaja koulukokeessa. Kilpailujen ohella Morten teki paljon hääajelukeikkoja. Pari kertaa ori pääsi malliksi kalenteriin, lehtiin ja kortteihin; Morten oli Ruotsissa julkkis.
KTK-I -palkittu Morten oli tasaisen suosittu jalostusori. Yhteensä 188 varsaa jättänyt Morten tunnetaan etenkin hyvänä luonneperiyttäjän, vaikka punkkaritukan jälkeläiset ovat kautta linjan hyvin liikkuvia ja hyväliikkeisiä hevosia, ja etenkin orijälkeläiset ovat pärjänneet koulu- ja valjakkokisoissa. Morten eli 27-vuotiaaksi.

ii. Mikkelsen oli harvinaisen lahjakas valjakko-ori, joka kilpaili vaikeissa luokissa ympäri maailmaa ja toi kahdesti Norjan mestaruuskullan kotiin. 145 senttiä korkea ruunihallakko oli ryhdikäs, erittäin hyväleimainen ja komea ori, jonka rakenteen ainoa isompi vika oli hieman jyrkkä lautanen. Mikkelsen ei ollut erikoisen sosiaalinen hevonen, se viihtyi lähinnä itsekseen eikä perustanut hevos- tai ihmisseurasta. Hieman kovapäinen, omanarvontuntoinen hallakko oli todella tarkka saamistaan avuista, mutta hyvän ohjastajan kanssa eteenpäinpyrkivä, rohkea, yhteistyöhaluinen työmyyrä, joka nautti etenkin maratonista. Laukka oli ehdottomasti Mikkelsenin paras askellaji; melko ylämäkeen rakentunut, tahdikas, hyvin pyörivä ja irtonainen. Ravi ja käynti eivät paljoa laukalle hävinneet. Näyttelykehien ja valjakkokilpailujen lähes satavarma sijoittuja kiersi jonkin verran kouluratoja helppo A -tasolla menestyen myös näissä kinkereissä mukavasti. Ori oli kantakirjatilaisuutensa paras, ja KTK-I -palkinto irtosi erittäin hyvillä pisteillä ja arvosteluilla. Pitkän kilpauran sekä mittavan näyttelymenestyksen jälkeen Mikkelsen vakuutti myös siitosorina; 100 kantakirjattua poikaa Norjassa, Ruotissa ja Suomessa, laadukkaat tyttäret (ja ruunatut orit) siihen päälle. Mikkelsen periytti 351:lle jälkeläiselleen vahvasti itseään luonteesta liikkeiseen, rakenteesta kapasiteettiin. Ori lopetettiin suolisto-ongelmien vuoksi 24-vuotiaana.

ie. Tove (vaaleanruunihallakko, 140cm) oli hieman epäsopusuhtainen, mutta ehdottoman sympaattinen tamma. Norjalaissyntyinen tamma kärrättiin vuosikkaana Ruotsiin suuren vuonohevostallin hevoskantaa monipuolistamaan. Lyhyt, leveästi liittynyt kaula, pitkä säkä, pysty lapa, pieni takaosa, erittäin hyvät jalat - Tove oli vioistaan huolimatta kehityskelpoinen. Askeleet olivat matkaavoittavat, etenkin käynti oli pitkää ja laadukasta, ravi ja laukkakin olivat tahdikkaat, pitkät ja melko irtonaiset, joskin vähän matalat. Luonteeltaan hyvin iloinen, vähän turhankin innokas ja häslä tamma ei koskaan tarkoittanut pahaa ja pyrki olemaan mieliksi, mutta aika usein homma meni koheltamiseksi. Toven vähäiset kisastartitkin menivät jännityksen ja pystyharjan häsellyksen takia penkin alle (kapasiteettia olisi ollut etenkin valjakkoajoon, mutta ainoat hyväksytyt tulokset ovat heB-koulua ja 70-80cm esteitä). Saman häsellyksen takia Tove saatiin kantakirjaan nippa nappa KTK-III -palkinnolla. Kaikeksi onneksi tamman kahdeksan varsaa saivat tasaisemman luonteen kuin emänsä. Valtaosasta Toven varsoista tuli ihan harrastehevosia, mutta kahdesta pojasta tuli geenilottovoittajia; upeita kantakirjaoreja. Tove eli jopa 32-vuotiaaksi.


e. Ashild oli äärettömän hyvännäköinen vuonohevostamma, joka kantakirjattiin KTK-I -palkinnolla. 141-senttinen ruunihallakko oli erittäin hyvätyyppinen ja -leimainen, ryhdikäs ja suurilinjainen tamma, jolla oli ilmeikäs pää, hyvin kiinnittynyt kaareva kaula, hyvät lavat, sopusuhtainen pyöreä runko sekä pyöreä lautanen. Jalat järeähköt, hyväasentoiset ja kestävät. Hyvän rakenteen kanssa samassa linjassa olivat hyvät liikkeet; hyvä liikemekaniikka, tahdikkuutta ja irtonaisuutta, riittävä yliastunta, hyvä ryhti ja tasapaino. Ashildissa oli paljon, mitä kehua.
Norjalaissyntyinen tamma ostettiin jo nuorena Ruotsiin, missä se kilpaili hyvällä menestyksellä koulua (heB-A) sekä vielä paremmalla menestyksellä noviisia ja vaativaa valjakkoa. Nöyrä, positiivinen, työteliäs ja hyvähermoinen Ashild lähti aina mielellään töihin, toimi aloittelijoilla ja kokeneilla ratsastajilla ja ohjastajilla, oli hyvä, helppo käsitellä kaikissa tilanteissa. ”Täydellinen tamma, sopii kaikille, sopii kaikkeen!”, totesi tamman omistaja useampaan kertaan. Ratsu- ja valjakkoajokäytön lisäksi hallakon kuntoa luotiin työhevostöillä, etenkin puukuormien ajolla. Talvisin Ashild veti rekeä, ja tehtiinpä tammalla useita hääkyydityksiäkin niin vaunuilla kuin reellä.
Hyvin tiinehtyvä, pitkään terveenä pysynyt tamma teki yhteensä kuusi varsaa, joista viimeisen se varsoi 21-vuotiaana. Ashild periytti paitsi kaunista rakennettaan, myös erittäin hyvää luonnettaan. Ashildin kaikki varsat ovat kantakirjattuja, koulu- ja/tai valjakkokilpailuissa menestyneitä hevosia. Kolme varsaa ostettiin Norjaan, kaksi jäi Ruotsiin, ja viimeinen matkasi Suomeen. Ashild lopetettiin 24-vuotiaana pahenevien hammasongelmien vuoksi.

ei. Vaaleanruunihallakko, 144cm korkea Fritiof oli varhaiskypsä hevonen, joka hurmasi ihmiset jo nuorena varsanäyttelyissä. Kantakirjatilaisuudessa ori loisti kaikin puolin; upeat, ilmavat ja näyttävät liikkeet, hieno rakenne (erittäin hyvät tyypit ja leimat, hyvin kiinnittynyt kaula, lähes moitteeton runko sekä hyväasentoiset, joskin matalavuohisiset jalat). Fritiof sai kehuja myös työteliäisyydestään sekä yhteistyökyvystään, samaten herkkyydestään. Ihan kenen tahansa käsiteltävä Fritiof ei ollut, sen verran omanarvontuntoinen se oli. Työntekoon ori suhtautui vakavasti, lähes intohimoisen tuntoisesti – ei ihme, että orista sai irti upeita suorituksia niin ratsuna, valjakko- kuin työhevosena! Helppo A / vaativa valjakko -tasoilla kilpaillut ori reissasi pitkin Pohjoismaita valjakkokilpailuissa tuoden ruusukkeen poikineen kotiin. Työhevoskilpailuissa ori ei pärjännyt ”oikeille työjuhdille”, mutta sai kiitosta asenteestaan sekä hyvistä käynti- ja ravikokeista (eivätkä ne vetokokeetkaan huonosti menneet).
Fritiof, laajalti kilpakentillä menestynyt KTK-I -ori, näyttelytähti. Norjalaiskomistuksen luo tuotiin vuonotammoja Ruotsia ja Suomea myöten. Yhteensä 236 jälkeläistä jättänyt Fritiof ei ollut luonneperiyttäjä, mutta rakennetta, liikettä ja kapasiteettia ori periytti todella hyvin. Ori kuoli 27-vuotiaana.

ee. Alkujaan perhehevosena ihastuttanut Aurora vaihtoi omistajaa pitkien maanittelujen ja lukuisten tarjousten jälkeen erään vuonohevoskasvattajan hoksattua Auroran match show’ssa. 140-senttinen vaaleanruunihallakko söpöläinen ei ollut rakenteellisesti rotunsa kärkeä (hyvät tyypit ja leimat, matalaryhtinen, ilmeikäs pää, pystyhkö pitkähkö lapa, suora lanne ja lautanen, hyväasentoiset etuset, käyrähköt kintereet) – mutta ne liikkeet! Suorat, irtonaiset, tahdikkaat, hyvä työntö takaa, ilmavuutta näyttävyyttä.. Iloinen, pirteä ja energinen tamma oli aina valmiina kaikkeen, se oli lempeä, kärsivällinen ja nöyrä, luotettava hevonen moneen menoon. Tammalla oltiin kisattu jonkin verran (heB/80cm – Aurora hyppäsi mielellään ja oikein näppärällä tyylillä), se veti kärryjä, hiihtoratsastajaa, rekeä, puukuormaa.. Täyttä kapasiteettia tammasta ei koskaan otettu irti, mutta se oli pehmeä, hyvä ratsastaa ja ajaa, yritteliäs ja työteliäs.
Omistajanvaihdoksen jälkeen Aurora kantakirjattiin (KTK-III) ja siitä tuli perhepuksuttimen sijaan siitostamma. Auroran kymmenen varsaa perivät emältään upean luonteen sekä hyvät liikkeet, rakenne periytyi onneksi enemmän isäoreilta. 25-vuotiaaksi elänyt Aurora oli omistajansa lempitammoja luonteensa sekä korkealaatuisten varsojensa ansiosta.

Jälkeläiset

28.04.2018 nvh-o. Kurjen Gjallarhorn i. Ramsfjell om. Sorel (VRL-00884)
06.06.2018 nvh-t. Kurjen Valkyrja i. Valaskjálf om. Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä
02.04.2019 nvh-t. Kurjen Grimeria i. Grímnismál om. VRL-14618, Valokylän Talli

Kilpailutulokset

Sijoitukset

09.10.2017 Kurjenpesä irtoSERT (tuom. Sorel)

KRJ 40 sijoitusta joista 9 voittoa
21.11.2017 Duán Stable he B 4/30
22.11.2017 Duán Stable he B 5/30
26.11.2017 Duán Stable he B 3/30
15.12.2017 Rustvalla he A 3/40
15.12.2017 Vaalama he A 3/50
16.12.2017 Vaalama he A 3/50
20.12.2017 Rustvalla he A 5/40
23.12.2017 Rustvalla he A 2/40
27.12.2017 Cadogan Ponies he A 4/30
30.12.2017 Rustvalla he A 6/40
01.01.2018 Cadogan Ponies he A 3/30
06.01.2018 Cadogan Ponies he A 1/30
12.01.2018 Leijonalaakso he A 3/40
01.02.2018 Kisakeskus Lapland he A 1/30
03.02.2018 Ruskavaara he A 3/30
04.02.2018 Ruskavaara he A 4/30
04.02.2018 Kisakeskus Lapland he A 5/30
07.02.2018 Teilikorpi he A 4/40
07.02.2018 Ruskavaara he A 3/30
08.02.2018 Ruskavaara he A 4/30
08.02.2018 Delicate Warmbloods he A 5/30
09.02.2018 Kisakeskus Lapland he A 1/30
09.02.2018 Ruskavaara he A 2/30
11.02.2018 Kisakeskus Lapland he A 4/30
11.02.2018 Raatteen Suomenhevoset he A 2/30
11.02.2018 Raatteen Suomenhevoset he A 4/30
15.02.2018 Runoratsut he A 2/40
15.02.2018 Raatteen Suomenhevoset he A 1/30
17.02.2018 Delicate Warmbloods he A 4/30
20.02.2018 Kisakeskus Lapland he A 1/30
01.03.2018 Haavelaakso he A 2/30
02.03.2018 Haavelaakso he A 4/30
03.03.2018 Haavelaakso he A 4/30
04.03.2018 Haavelaakso he A 1/30
08.03.2018 Haavelaakso he A 1/30
09.03.2018 Haavelaakso he A 1/30
10.03.2018 Haavelaakso he A 2/30
14.03.2018 Runoratsut he A 1/50
14.03.2018 Haavelaakso he A 2/30
20.03.2018 Haavelaakso he A 4/30

Päiväkirja & valmennukset

31.01.2018 Kouluvalmennus, valmensi narri
Alun perin päädyn istumaan Ainon keittiöön tultuani katsomaan, miten Susirajan kasvateilla, Runolla ja Lemmolla sujui Kurjenpesässä, mutta lopulta seisoskelin kentän laidalla katsomassa Ainoa joka ratsasti pientä veikeää vuonohevosta. Vaikka en aikonut muuttaa käsityksiäni heti, oli Dagny huomattavasti paremman näköinen kuin yksikään siihen mennessä näkemäni vuonohevonen. Tamma liikkui eteenpäin mielellään, vaikutti erittäin pirteältä ja positiiviselta tapaukselta.
”Aloitellaan pääty-ympyröillä ravissa kevennellen. Tee pitkille sivuille kolmen askeleen käyntisiirtymät, muista valmistella kunnolla!” totesin Ainolle, kun hän oli kävellyt Dagnyn kanssa jonkin aikaa. Tamma oikein ryhdistäytyi Ainon keräillessä ohjat käsiinsä ja tuntui kyselevän koko ajan, mitä seuraavaksi tehtäisiin.
Alun suorastaan naurettavan helppo tehtävä sujui ratsukolta kuin tanssi. Dagny eteni ravissa reippaasti, mutta kiirehtimättä, taipui pohkeen ympärille ja teki siistit siirtymiset. Ainosta huomasi, että kouluratsastajahan se siellä selässä istuu – istunta oli pääasiassa siisti ja korrekti. ”Älä paina kantapäitä ihan niin alas, ettei jalka jäykisty ja selkä notkistu”, huomautin, muistellen samalla omia alkuaikojani kun kantapäät piti painaa alas, aina vain paina kantapäät alas. Niin se maailma muuttuu.

”Jatketaan harjoitusravissa”, totesin ja katselin Dagnyn mukavaa liikettä. Ei yhtään sellaista epätoivoista tehosekoitinmenoa, joka aina tuli ratsastuskoulussa vastaan opettajan sanoessa ne kaksi sanaa. Aino kuitenkin vain istuskeli, kuin olisi nojatuolilla ollut (vaikka Dagnyn kunniaksi, tamma ei ollut niin lihava, että olisi muistuttanut sohvaa).
”Pitkälle sivulle askeleen pidennykset, ennen kulmaa taas harjoitusravi, laukannosto kulmassa ja pääty-ympyrä laukkaa vähän lyhentäen”, selitin tehtävää. Treenautin yllättäen aika perusasioita, sillä Aino ja Dagny olivat minulle ihan uusi tuttavuus valmennettavina. Kanssakäyminen rajoittui tähän asti siihen, että Ainon puoliverisiä oli meillä kisauksessa Susirajassa ja hänellä oli pari kasvattia meiltä.
”Älä nojaa niin vahvasti taakse pidennyksissä”, ohjeistin kun katselin ratsukon menoa. Dagny pidensi askelta hienosti, yritti selvästi tykkäsi kun pääsi tekemään vähän eri juttuja. Laukannostot sujuivat hyvin ja rauhassa, eikä tamma alkanut missään vaiheessa ennakoida tai kiirehtiä. Lyhennykset olivat ratsukon vahvin puoli tänään! Dagny reagoi apuihin todella nopeasti ja täsmällisesti, ei liioitellut, ja Aino istui selässä rauhassa eikä häirinnyt tammaa turhilla muistutusavuilla.

16.07.2018 Dagnystä
Kurjenpesään muuttaessaan Dagny oli nuori kouluhevosen aihio. Kaunis, ihastuttavaluonteinen tamma kotiutui nopeasti suhtautuen kaikkeen uuteen todella hienosti. Yhteiseen taipaleeseemme on mahtunut useita näyttelyitä, treenipäiviä, kilpailuita, rauhallisia maastoretkiä.. Olen todella, todella nauttinut Dagnyn kanssa puuhaamisesta, kaikesta tamman laiduntamisen seuraamisesta kunniakierroksiin. Puhumattakaan Dagnyn varsottamisesta! Tammani on kahden ihanan, hienon vuonovarsan emä, joita se on hoivannut ja kasvattanut esimerkillisesti. Olenkin miettinyt, voisiko Dagnystä olla keinoemoksi orpovarsalle? Ainakin Heljän varsa sai Dagnyltä melkoisesti huomiota ja rakkautta, pikku Harlekiinihymyllä oli varaäiti hyvin lähellä!

Tällä hetkellä Dagny on pitkälti hyvän mielen humputteluhevonen. VIR MVA Ch -anomus on postitettu aikaa sitten, tamma on kisannut mukavalla menestyksellä.. Ehkä käyn vielä valmennuksessa tai parissa, oman istuntani ja huvin vuoksi. Kyllähän tämän kanssa kelpaa kierrellä valmennuksissa! Ja vaikka kissanristiäisissä, ehkä minä kuskaan Dagnyn mätsäreihin tai vastaavaan hyvän mielen tapahtumaan, jos jossain lähistöllä järjestetään jotain sellaista.
Tosin, juuri nyt, Dagny saa keskittyä nauttimaan kesästä, vihreästä laidunruohosta ja hevosystäviensä seurasta. Ainoastaan hevospaarmat ja muut kesän lieveilmiöt taitavat luoda pienen varjon vuononi paratiisiin.

12.08.2018 Hyvän mielen maastohölkkä
Viime päivinä ukkonen on jylissyt sadekuurojen pyyhkiessä maata. Kovin pitkäkestoisia nämä ukkosmyräkät eivät ole olleet, mutta aivan tarpeeksi rajuja tehdäkseen kentästä ja tarhoista paikoin todella liukkaita. Olenkin ihan suosiolla kuskannut hevosia joko lähimaneesille tai keskittynyt maastoilemiseen niillä reiteillä, joita puut suojaavat sen verran, ettei tien pinnasta tule mudan liukastuttamaa luistinrataa.
Dagnyn kanssa päädyin rentoon maastoretkeen. Käynti-ravihölkkäilyä, ei mitään kummempaa. Hiljalleen töihin palannut tamma on vielä vähän pyöreässä kunnossa, vaikka solakoituukin mukavaa tahtia. Ehkä syksymmällä tamma pääsee taas valmennukseen, joko istuntatuntini ratsuksi tai ihan koulutreeniin. Viimeistään talvella!

Dagny ei tehnyt elettäkään liikahtaakseen pihatosta kavereidensa luota. Tamma mutusteli heinää Riipan kanssa turvat vastakkain, hyvä kun vähän korviaan höristi huhuiluilleni. Käveltyäni vuonon luokse hallakko hörähti pehmeästi tönäisten minua kevyesti turvallaan. Mokomakin.
Vastustin mielitekoani paijata ja puunata Dagnyä tuntitolkulla, joten olimme (kerrankin) nopsaan valmiita maastoretkellemme. Sää oli vielä selkeä, joskin kauempana taivaalla lipui rintama synkän harmaita pilviä.

Rauhallinen lenkkimme sujui uhkaavista pilvistä huolimatta aurinkoisissa, sateettomissa merkeissä. Dagny selkeästi nautti tutuilla maastoreiteillä hölkkäämisestä; työntekoa se oli kevytkin työ. Ja töistä tämä punkkari on aina pitänyt. Nautin itsekin; tällä hevosella on niin tavattoman mukavat, helpot liikkeet istua! Metri toisensa jälkeen Dagnyn käynti ja ravi etenivät rennossa tahdissa eteenpäin. Tamma liikkui vähän pitkänä, pää ja kaula rentoina vähän matalalla, takaosa yllättävän mukavasti mukana ilman, että edes pyysin. Kesken matkan pusikosta hypännyt oranssi kissa ei Dagnyä hetkauttanut, minä taisin säikähtää enemmän. Onneksi kattiparka ei juossut vuononi jalkoihin!
Palasin kotipihaan hymyssä suin. Vaikka olin vain hölkkäillyt Dagnyn kanssa, tamma oli tuntunut todella hyvältä.

27.10.2018 Estevalmennus, valmensi narri
Päädyin jälleen seisomaan kentän keskelle tultuani Ainon luokse Kurjenpesään katselemaan, miten Susirajan kasvateilla meni. Totta kai minua kiinnostivat Ainon hevoset muutekin, kun niistä aina välillä puhetta riittää kun hän kertoo kasvattiemme kuulumisia ja me kerromme kisattavana olevien hevosten kuulumisia. Viimeksi valmentelin Ainoa ja hänen punkkariheppaansa Dagnya kouluratsastuksen parissa, tällä kertaa sain kuningasidean. Kouluratsastaja-Aino ja esteet! Dagnyhan oli jo palkittu KRJ-laatuarvostelussa, joten tamma varmasti toimi Ainon kanssa jo oikein hyvin. Aino katseli minua kauhuissaan kun raahasin esteitä kentälle ja vakuuttelin, että tekisimme vain hyvän mielen juttuja, maahankaivettuja miniesteitä ilman minkäänlaisia tekniikkajuttuja. Lopulta sain Ainon vakuutettua ja hän alkoi verrytellä Dagnya, vaikka näyttikin edelleen kauhusta kankealta pikkutamman selässä.

Kasattuani muutaman parinkymmenen sentin ristikon kentälle käännyin neuvomaan Ainoa. Dagny toimi yhtä hyvin kuin sen muistin toimineen viimeksi: se vastasi apuihin kevyesti, liikkui rennon reippaasti välittämättä juurikaan Ainon ilmiselvästä jännityksestä ja kantoi itseään hyvin.
”Aloitetaan ihan vaan ravissa. Tulet suoraa linjaa ristikolle, pidät katseen edessäpäin ja leuan ylhäällä. Voit tuoda käden ihan kunnolla eteen, vaikka se ei ole iso este, niin Dagny saa tilaa kaukalle etkä ota tukea suusta”, selitin ja mietin hetken punkkariponin tukkaa, jossa ei ollut paljoa, mistä pitää kiinni.
”Jos jännittää, niin tartu harjaan, älä satulaan. Etköhän sä saa siitä sen verran kiinni”, totesin lopulta ja kehotin Ainoa aloittamaan. Lähestyminen sujui hyvin ja Aino näytti päättäväistäkin päättäväisemmältä tuijottaessaan tiukasti eteenpäin. Lähestyminen oli suora ja sujuva, mikä teki vaikutuksen allekirjoittaneeseen. Ainolla ei tietenkään ollut juuri käsitystä ponnistuspaikasta, mutta hän vei hyvin käden eteenpäin Dagnyn kaulalla niin, että tamma saattoi melkein nuuskia ristikkoa jonka yli astui.
”Hyvin meni, tuu pari kertaa vielä! Jos uskallat, nosta laukka ennen estettä, mutta ei oo pakko.” Ainon tultua vielä muutaman kerran ravilla ja kerran laukalla – jes! – pyysin Ainoa kävelemään hetken.

”Menee tosi hienosti! Yritä hengittää vähän enemmän vain ennen estettä ja koeta pitää paino enemmän jalustimella ja painopiste pyllyllä, ei ylävartalolla”, neuvoin vielä ennen kuin selitin, että nyt Ainolla oli selvitettävänä vielä kokonainen rata. Siihen kuului aikaisemmin hypätty maahankaivettu ristikko sekä sarja, jossa oli lähestymispuomi, minikokoinen ristikko, laukka-askel ja minikokoinen ristikko. Selitin, että sarjaa ei kannattaisi pelätä, Dagnyn laukan perusteella se olisi sille ennemminkin isompi laukka-askel, pienempi laukka-askel ja toinen isompi laukka-askel. Aino näytti hieman vähemmän kauhistuneelta kuin aloittaessamme, ja pyysi Dagnylta heti laukan.
Kun Dagny teki minikokoisen loikan viimeisen esteen yli puhkesin taputuksiin. Onhan se huimaavan jännittävää kokeilla esteitä, jos on puhtaasti kouluratsastaja, ja hevonenkin on kouluratsu. Dagnyn järkevyys ja tasaisuus kuitenkin tekivät minuun jälleen kerran vaikutuksen ja Ainokin vaikutti tyytyväiseltä siihen, että selvisi hengissä ja uskalsi kokeilla uutta.



© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen