Kurjenpesä


Grímnismál "Gimli"
✝ 17.03.2021

Gimli nukahti ikiuneen omassa tarhassaan. Vanhan orin askel oli hidastunut, mutta silmät edelleen kirkkaat ja eloiset, ja ori oma, ihana itsensä elonsa viime hetkille saakka.

Perustiedot
Meriitit

Norjanvuonohevosori, syntynyt 25.05.2017 (32-vuotias)
144-senttinen ruunihallakko
Koulupainotteinen (he A / 80cm)
Omistaa Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä
Kasvattanut Ann-Kristin Sunde, Norja
VH19-053-0007
KTK-I (20 + 20 + 20 + 20 = 80p.)
VIR MVA Ch
KRJ-I (8,5 + 41 + 20 + 20 + 15 = 104,5p.)


© Kurjenpesä

Tausta

Minulla oli hetken ajan omistuksessani puoliveriruuna, mukana projekti, jota koulutin eteenpäin myyntitarkoituksessa. Loppujen lopuksi sain ruunasta uuden hevosen sekä vähän välirahoja, kun lupaava (sitten PSG-tasolle yltänyt), kivaliikkeinen ruuna vaihtui yhtä lupaavaan, hienoon vuonohevoseen.

Grímnismál, joka kotona lyheni Gimliksi, oli oikeastaan projekti sekin. Sukunsa puolesta täysin passeli omille tammoilleni, komea ja korrekti hevonen, joten toki ajattelin myös jalostuskäyttöä. Entinen omistajansa oli enemmän kärrytellyt ja tehnyt työhevosjuttuja Gimlin kanssa, joissa ori oli pärjännyt hyvin. Minä taas, koulutätiratsastaja kun olen, lähdin rakentamaan Gimlistä kunnon ratsua. Helppo A -tasoinen, omalla tasollaan vallan pätevä, ratsu hallakosta tulikin. Omaan silmääni komea kylmäverinen miellytti myös rakennetuomareiden silmiä; Gimli kantakirjattiin ensimmäisellä palkinnolla, minkä lisäksi sille on myönnetty VIR MVA Ch -arvonimi.

Orin taustalla ei siis ole mitään ihmeellistä; sopiva tilaisuus, johon tartuin. Enkä tosiaan ole katunut, niin hyvän hevosen minä hevosvaihdossa sain! Oikeastaan kaksikin, koska jätin yhden Gimlin tyttäristä kotiin jatkamaan isänsä kavionjäljissä kouluratsun uraa.

Luonne

Säällä kuin säällä ulkona viihtyvä Gimli luikertelee ulos loimistaan kuin paraskin kahlekuningas (loimi on aina ehjä ja jokainen solki kiinni!) päästäkseen pyörimään kurakoissa, lumihangessa tai milloin missäkin ilman häiritseviä välikankaita. Ori viihtyy ulkosalla paljon paremmin kuin sisällä. Onneksi Gimli ei ala potkimaan seiniä, vaikka joutuisikin karsinaan. Pitkillä kuljetusmatkoilla ori saattaa kuopia ja kerran tai pari polkea jalkaa / potkaista takaseinää, etenkin, jos sitä kuljetetaan rekan sijaan trailerissa. Tämä pikkuprotestointi on kuitenkin nimenomaan pientä ja satunnaista. Muuten vuonohevoseni käytös on aika lailla moitteetonta.

Gimli nauttii huomiosta, pitkistä harjaushetkistä, pestävänä olemisesta ja sen sellaisesta yhtä paljon kuin kuralätäkköleikeistä. Nappisilmäinen, ystävällisen näköinen nallekarhuori on suorastaan ruunamaisen leppoisa käsiteltävä, helppo ja miellyttävä joka tilanteessa. Kiimaisen tamman perään Gimli kyllä hörisee kerran tai kaksi, muttei ala sen enempää huutelemaan. Muihin oreihin hallakko ei kiinnitä sen isommin huomiota, näyttää vain rumaa naamaa, mikäli toinen ori eksyy liian lähelle.
Kaikissa tilanteissa helppo, mutkaton Gimli saa kiitosta myös kengittäjältä ja eläinlääkäriltä. Hieroja on suorastaan orini paras ystävä, niin paljon se hierottavana olemisesta nauttii. Hieronnan jälkeen Gimli on vielä rennompi ja raukeampi kuin muut hevoset, vähän sellainen kaikkensa antanut, täysin onnellinen ja rentoutunut, sohvaa ja Netflixiä odottava yksilö. Gimlin tapauksessa sohva tosin on hyvä piehtarointipaikka ja Netflix hyvä heinä, mahdollisesti porkkana tai viipale kuivattua ruisleipää.

Peikkopoikani nauttii työnteosta. Niin sanotun leipätyönsä Gimli on tehnyt kouluratsuna helppo A -radoilla, mutta se toimii myös kärryjen edessä ja taitaa työhevosen töitä. Edellinen omistaja teki vähän harrastemielessä kevyitä, helppoja työjuttuja Gimlin kanssa, minä en niin niitä hallitse niin en ole lähtenyt kokeilemaan. Sen sijaan käyn aina välillä kärrylenkeillä Gimlin kanssa, sen minäkin hallitsen. Hallakkoni on kevyt, sopivan vireä ja kuuliainen ajaa, yhteistyöhaluinen ja sitkeä – aivan kuten ratsunakin. Olen joskus miettinyt, että toisella omistajalla Gimlistä olisi saattanut tulla kelpo valjakkohevonen.
Gimlin askeleet ovat pitkät, tasaiset ja tahdikkaat, vähän matalanpuoleiset, mutta muuten hyvät. Suorat ja sopivan väljät. Orilla on hyvä ryhti, eikä se yritä jekuttaa ratsastajaansa kannattelemaan päätään tai muutakaan sellaista. Kun orilta kauniisti pyytää, se tekee mielellään töitä, jaksaa puurtaa pitkiäkin treenejä eikä turhautu toistoihin tai uusiin, haastaviin tehtäviin. Hyvähermoinen Gimli on muutenkin, se ei turhia stressaa tai jännitä oikeastaan mitään. Parhaiten Gimli kuuntelee kättä ja painoapuja, pohkeille ori on etenkin verryttelyvaiheessa hieman kuuro. Kova käsi onkin varmin keino saada hallakko kiemurtelemaan ja lopulta tekemään täysstoppi. Gimli ei pukittele tai hypi pystyyn, mutta se tekee kohteliaan jämäkästi selväksi, mikäli yhteistyö ei toimikaan ja vaatii ratsastajalta toimenpiteitä jatkosopimusta varten.

Välillä minua aivan harmittaa, ettei Gimli ole erityisen kiinnostunut poseeraamisesta tai mistään kilpailutouhusta. Ori tekee mielellään töitä myös yleisön edessä, mutta ei se sillä tavalla syty kilpailuissa kuten osa hevosista tekee. Näyttelyt tai ratsastuskilpailut, Gimli toimii kuten kotonakin, kuuntelee, keskittyy, tekee mielellään mitä siltä pyydetään. Karisma ja showmiehen elkeet jäävät kuitenkin puuttumaan, Gimli on melko rehellinen perushevonen. Äärettömän komea sellainen, tosin, mutta tasollansa perushevonen. Sitä ei ensimmäisen palkinnon rakenne muuta miksikään.

Onneksi sinivalkeat ruusukkeet eivät ole mikään absoluuttinen hyvän hevosen mittari.

Sukutiedot

i. Tjoflaat
evm, nvh, rnhkko, 146cm		 ii. Tellefsen
evm, nvh, vrnhkko, 148cm		 iii. Tveten
evm, nvh, rnhkko, 148cm
iie. Rønningen Julie
evm, nvh, vrnhkko, 146cm
ie. Grevinne Livny
evm, nvh, rnhkko, 142cm		 iei. Hertug Iver
evm, nvh, vrnhkko, 141cm
iee. Berendina
evm, nvh, rnhkko, 142cm
e. Eline
evm, nvh, rnhkko, 140cm		 ei. Saugstad Emil
evm, nvh, vrnhkko, 146cm		 eii. Koht Jarl
evm, nvh, rnhkko, 146cm
eie. Saugstad Eldbjørg
evm, nvh, rnhkko, 143cm
ee. Gresskarpai
evm, nvh, rnhkko, 140cm		 eei. Tranebær
evm, nvh, rnhkko, 140cm
eee. Gjertrud
evm, nvh, rnhkko, 138cm
Sukuselvitys

i. Tjoflaat, 146cm korkuinen ruunihallakko ori, näytti hyvin paljon emältään; aivan samanlainen pää sekä hyvin kiinnittynyt pitkä kaula, hyvä rotu- ja sukupuolileima, joskin kevyt tyyppi, pitkät loivat lavat, pyöreä runko, leveä lyhyt lanne sekä pitkä, suora lautanen. Jalat olivat hyväasentoiset hieman ventoja vuohisia lukuun ottamatta. Liikkeiltään Tjoflaat taas oli peili isästään, "sopisi varmasti samoihin kavionjälkiin". Liikkeet olivat suorat, ilmavat ja tarmokkaat, takaosa työnsi hyvin ja askelissa oli selkeä, hyvä yliastunta.
Myös luonteeltaan hallakko tuli enemmän emäänsä. Ori oli hyvin rakastettava, seurallinen, miltei koiramainen käsiteltävä, mutta vähän ryppyotsainen, työteliäs ja kylmän rauhallinen, täysin keskittyvä heti, kun lähdettiin töihin. Tjoflaatin kanssa tehtiin jonkin verran metsätöitä sekä rekiretkiä, vaikka sen leipätyö olikin kouluratsastus. Helppo A -tasoinen hallakko ihastutti etenkin laukkaliikkeillään menestyen omalla tasollaan erinomaisesti, myös seuramestaruuksissa muutaman hopeamitalin verran. Vaikka hevonen itse olikin vähän tiukkapipoisen oloinen työmyyrä, omistajasta oli ihanaa hassutella pukuratsastustapahtumissa, hiihtoratsastuskisoissa sun muissa, jotka Tjoflaat varmasti otti vakavammin kuin omistajansa.
Ori kantakirjattiin ensimmäisellä palkinnolla pitkälti erinomaisten käyttö- ja liikepisteidensä ansiosta. Rakenteen suurin vika oli tyypin keveys, mikä ei kuitenkaan tammanomistajia tuntunut haittaavan. Tjoflaat sai 93 jälkeläistä, joita yhdistää hyvän terveyden lisäksi hyvä, helppo käsiteltävyys sekä hyvä liikemekaniikka. Tyypin keveys ei periytynyt, orin jälkikasvu on tässä suhteessa isäänsä parempi, rodunomaisemman näköinen vuonohevonen. Erityisesti ruotsalaiset vuonohevoskasvattajat ovat ihastuneet tjoflaatlaisiin hevosiin. Tjoflaat eli 33-vuotiaaksi todella terveenä ja hyväkuntoisena hampaita myöten.

ii. Todella vanhasta, harvinaiseksi käyneestä isälinjasta polveutunut Tellefsen (vaaleanruunihallakko, 148cm) oli vaikuttava näky; ryhdikäs, melko vankkatekoinen hevonen, jolla oli ilmeikäs pää, hieman leveästi liittynyt mutta erinomaisen muotoinen kaula, vankka syvä runko, pitkä loiva lapa sekä lyhyt leveä lanne. Jalat olivat järeät, hieman suppuvarpaiset, reisi leveä. Orilla oli upeat, matkaa voittavat, tasapanoiset ja irtonaiset liikkeet, erinomainen yliastunta ja hyvä työntö takaa. Tellefsen vaati jämäkän käsittelijän sekä selkeät rajat, vähänkään arkaa käsittelijää se pompotteli mielensä mukaan. "Armeijakurissa" hallakko oli tyytyväinen, helppo käsitellä, melko itsenäinen eikä järin seurallinen, mutta työteliäs sekä yhteistyökykyinen. Ei suoranaisesti nöyrä hevonen, mutta se kyllä teki mitä siltä pyydettiin, kunhan pyydettiin kunnolla. Tellefsenin suku oli pääosin työ- ja valjakkohevosia, mutta orista itsestään tuli muutaman mutkan kautta helppo A -tasoinen kouluratsu. Komealiikkeinen, näyttävä ori starttasi muutaman hyväksytyn vaativa B -tuloksenkin, mutta uransa se teki helppo A -radoilla voittaen ja sijoittuen yli 70% starteistaan. Toki ori kilpaili rajatulla alueella Norjassa, eikä noussut edes kotimaassaan megatähdeksi. KTK-I -palkinto kuitenkin lisäsi tammanomistajien mielenkiintoa, ja Tellefsenistä jäi 66 jälkeläistä, ilahduttavan monta oria isälinjaa jatkamaan. Varsat perivät herkemmin emänsä kuin isänsä luonteen, samaten rakenteen, sen sijaan liikemekaniikkaansa Tellefsen periytti. Orin jälkeläiset ovat myös hyvin terveitä, kestäviä hevosia. Ori itse kuoli 29-vuotiaana.

ie. Grevinne Livny oli rotu- ja sukupuolileimaltaan erinomainen vuonohevonen, mutta tyypiltään kevyt ja korkeajalkainen. 142-senttinen, ruunihallakko tamma oli todella kaunispäinen ja lempeäkatseinen hevonen, sen kaula oli hyvin kiinnittynyt ja pitkä, runko pyöreä, lapa pysty, lanne kantava ja lautanen pitkä ja suora. Jalat olivat selväpiirteiset ja hyväasentoiset, liikkeet tarmokkaat, matkaa voittavat ja suorat, erityisesti ravi oli hyvin irtonaista. Vikoineenkin passeli tamma, kuten sen omistajat tuumivat.
Livny ei ollut kaksinen ratsu, mikä tosin ei ollut hevosen vika. Omistajaperhe oli kiinnostuneempi työ- ja valjakkoajosta toista tytärtä lukuun ottamatta, joka ratsasteli Livnyllä pääasiassa maastolenkkejä. Etenkin työajossa Livny loisti, se oli periksiantamaton, työteliäs ja kylmähermoinen hevonen, joka ei hätkähtänyt oikein mitään mikä vastaan tuli. Tamma veti puukuormia, niittokonetta, rekeä ja oikeastaan mitä tahansa sen perään laitettiin. Kilpailutuloksia Livnyllä ei ole, se oli täysin kotipihan harrastehevonen, ja siinä työssä erinomainen. Kun Livny ei tehnyt töitä, sen olemus pehmeni, ja se muistutti enemmän isoa, huomionkipeää koiraa kuin hevosta.
Vaikkei tamma kilpaillut, se esiintyi kertaalleen kotipihaa pidemmällä, kun omistajaperhe kantakirjasi hevosensa. Livny palkittiin erinomaisin käyttökoepistein toisella palkinnolla. Kantakirjaus tehtiin varsat mielessä, mutta Livny oli heikosti tiinehtyvä hevonen, joka loi pari varsaa. Lopulta tamma sai pari varsaa, molemmat hyvärakenteisia ja -luonteisia hevosia, joilla oli selkeästi samanlainen pää ja kaula kuin emällään. Livny eli 30-vuotiaaksi.


e. Eline oli erittäin kaunis, korrektirakenteinen vuonohevostamma. 140cm, ruunihallakko vuonohevonen oli ryhdikäs tamma, tyypeiltään ja leimoiltaan erinomainen. Pää oli kaunis, kaula ylös kiinnittynyt, pitk ja kaareva, lavat pitkät, loivat ja vahvat, runko syvä ja rintakehä leveähkö, selkä lyhyt ja lihaksikas, lanne leveä, kantava ja vahva, lautanen pyöreä. Jalka-asennot lievää suppuvarpaisuutta lukuun ottamatta erinomaiset, reisi leveä ja lihaksikas, liikkeet energiset, ilmavat, suorat ja matkaa voittavat, takaosa työnsi hyvin.. Elinen rakennearvostelut olivat käytännössä ylistyslaulua ylistyslaulun perään. Tamman perusilme oli lempeä ja pirteä, vaikka hevonen olikin vähän tuittupäinen, oman arvonsa tunteva Tamma isolla teellä. Kunhan Elineä käsitteli vähän silkkihansikkain antaen sille tilaa omille kotkotuksilleen, se oli loppupeleissä hyvin helppo hevonen niin käsitellä kuin ajaa/ratsastaa. Vähän herkkis, etenkin painoavuille ja kovalle kädelle, mutta eteenpäinpyrkivä, reipas ja rohkea.
Eline tosin ei koskaan kilpaillut näyttelyitä enempää, eikä sitä kotonakaan järin pitkälle koulutettu. Sen verran, että tamman peruskuntoa saatiin ylläpidettyä monipuolisella liikunnalla ratsain ja ajaen, ja että Eline suoriutui kantakirjakokeistaan. Ensimmäisellä palkinnolla kantakirjatulla hallakolla olisi ollut rahkeita niin koulu- kuin valjakkohevoseksi, omistajansa vain katsoi Elinen arvokkaammaksi siitostammana. Yhteensä 16 varsaa (ja parina tyhjänä vuotenaan orpovarsan kasvattanut) hoitanut Eline osoittautui erinomaiseksi periyttäjäksi. Joka ikinen tamman varsoista peri korrektin, jopa erinomaisen rakenteen, suuri osa vielä hyvän liikemekaniikan sekä lahjakkuutta.
Tammajälkeläiset ovat hieman tuittupäisempiä persoonia, orijälkeläiset taas saivat järjestään melko tasaisen, miellyttävän luonteen. Etenkin Elinen tammajälkeläiset ovat osoittautuneet emänsä veroisiksi periyttäjiksi. Tapaturmaisesti laitumella pirstaloitunut takajalka aiheutti muuten terveen Elinen lopettamisen tamman ollessa 24-vuotias.

ei. Saugstad Emil ei tuntunut hätkähtävän mitään. Vaaleanruunihallakko, 146cm korkuinen kylmäverinen oli sisukas työmyyrä, väkivahva työhevonen, näyttävä näytöshevonen (lähinnä viikinkiajan pukuratsastusta sekä ratsastusjousiammuntaa) sekä vähän tiukkapipoinen kouluratsu. Enimmäkseen Emilillä tosin treenattiin ratsastusjousiammuntaa, jokunen koulustartti (heB-heA) oli enemmän uteliaisuutta, työhevostouhut taas tärkeä harrastus. Ja olihan se joulukuusen haku hevosvoimin aivan oma kokemuksensa. Emil oli sopivan herkkä, eteenpäinpyrkivä ja sisukas hevonen, jonka hermot kestivät toistoja, ulkoisia ärsykkeitä ja oikeastaan mitä tahansa. Kaikissa tilanteissa helppo, hyväkäytöksinen ori oli miellyttävä käsitellä ja erinomaisen edustava näytöksissä, myös ulkonäkönsä puolesta.
Emil nimittäin vaikutti kokoaan suuremmalta. Ryhdikäs, erittäin hyvätyyppinen ja -leimainen ori oli vaikuttava, karismaattinen hevonen levene, kaarevina kauloineen, vankkoine lihaksikkaine runkoineen ja järeine, hyväasentoisine jalkoineen. Lavat olivat loivat, selkä ja lanne lyhyitä ja lihaksikkaita, reisi leveä, liikkuminen matkaa voittavaa, ilmavaa ja tarmokasta, takaosa työnsi hyvin. Erityisesti Emilin pitkää, aktiivista käyntiä sekä hienoa laukkaa kehuttiin kantakirjatuomareita myöten. Hienorakenteinen ja -liikkeinen hallakko vakuutti tuomariston myös käyttökokeillaan ja kantakirjattiin ensimmäisellä palkinnolla.
"Perinteisempien" kilpailulajien (koulu, valjakko, työlajit..) tulosten puute ei tammanomistajia haitannut, Emilin komea rakenne, upea hermorakenne sekä muut miltei superlatiivien arvoiset hyvät puolet paikkasivat enemmän kuin riittävästi kilpatulosten puutetta. 26-vuotiaana suolisolmuun kuollut Emil jätti 89 jälkeläistä, jotka kasvattajien riemuksi perivät isäorin rakennetta, liikemekaniikkaa, ratsastettavuutta.. Emil oli erinomainen periyttäjä, joka jätti selkeän leiman jälkeläisiinsä ja vielä niidenkin jälkeläisiin.

ee. Vain viisivuotiaana lähes kaikin tavoin pieleen menneeseen varsomiseen menehtynyt Gresskarpai oli iloisen pirteä pikku tehopakkaus, aina menemässä ja tekemässä. 140cm korkuinen ruunihallakko oli hyvin utelias, puuhakas hevonen, alati pienillä ruhjeilla seikkailuidensa vuoksi. Rohkeudesta tai huonoista hermoista tammaa ei tosiaan voinut syyttää! Lisäksi Gresskarpai oli hyvin älykäs, se oppi uutta nopeasti, minkä lisäksi se oli sen verran röyhkeä, että käytti kaikki tilaisuudet hyväkseen. Se esimerkiksi syöksyi läpi sähkölangoista ja availi monet lukot ja solmut. Työnteosta tamma piti, niin kärryhommista kuin ratsun töistä, ja se olikin todella vireä, kevyt ohjastaa/ratsastaa.
Gresskarpai oli suurilinjainen, hyvätyyppinen tamma, jolla oli erittäin hyvä ylälinja mutta vähän lyhyt kaula, loivat lavat, lyhyt selkä ja lanne sekä pyöreä lautanen. Jalat olivat hyväluustoiset, joskin ahdasasentoiset. Gresskarpai liikkui tarmokkain, vaikkakin vähän lyhyin liikkein, käynti oli energistä, samaten ravi, vaikka takaosa olisikin saanut työntää vähän paremmin. Tamma menestyi varsa- ja rotunäyttelyissä, muissa kilpailuissa nuori tamma ei käynyt.
Vaikka Gresskarpai itse mehetyi varsomiseen, sen tammavarsa onnistuttiin pelastamaan. Ainoaksi jälkeläiseksi jääneestä tyttärestä kasvoi erittäin kaunis, näyttelyissä pärjännyt erinomainen periyttäjä, jonka jälkeläiset ovat osoittautuneet yhtäläisen hyviksi periyttäjiksi kumppanista riippumatta.

Jälkeläiset

02.04.2019 nvh-t. Kurjen Grimeria e. Nordlie Dagny om. VRL-14618, Valokylän Talli
04.04.2020 nvh-t. Kurjen Hellfest e. Valla Karneval om. Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä
22.01.2021 nvh-o. V. Hvitkalking e. Kvinne om. Chao (VRL-02415), Vermont
02.02.2021 nvh-o. Kurjen Grani e. Sæther Kára om. lottis VRL-13831

Kilpailutulokset

Sijoitukset

28.02.2019 Stall Fernweh irtoSERT (tuom. birdie)
Sert vahingossa VH-tunnuksella VH19-053-0000.

KRJ 41 sijoitusta joista 8 voittoa ja 1 CUP-sijoitus
01.02.2019 Cadogan Ponies he A 4/30
01.02.2019 Silverlode he A 5/40
03.02.2019 Silverlode he A 3/40
03.02.2019 Kalman Suomenratsut he A 3/40
03.02.2019 Kalman Suomenratsut he A 1/40
05.02.2019 Silverlode he A 4/40
06.02.2019 Silverlode he A 5/40
06.02.2019 Cadogan Ponies he A 3/30
07.02.2019 Cadogan Ponies he A 2/30
07.02.2019 Kalman Suomenratsut he A 3/40
09.02.2019 Kalman Suomenratsut he A 5/40
09.02.2019 Cadogan Ponies he A 5/30
10.02.2019 Cadogan Ponies he A 4/30
10.02.2019 Cadogan Ponies he A 3/30
11.02.2019 Kalman Suomenratsut he A 1/40
11.02.2019 Cadogan Ponies he A 1/30
14.02.2019 Cadogan Ponies he A 4/30
15.02.2019 Silverlode he A 2/40
17.02.2019 Silverlode he A 2/40
17.02.2019 Silverlode he A 3/40
18.02.2019 Silverlode he A 1/40
18.02.2019 Silverlode he A 1/40
19.02.2019 Silverlode he A 3/40
19.02.2019 Cadogan Ponies he A 3/30
20.02.2019 Cadogan Ponies he A 3/30
21.02.2019 Kalman Suomenratsut he A 2/40
21.02.2019 Silverlode he A 5/40
22.02.2019 Cadogan Ponies he A 2/30
23.02.2019 Silverlode he A 1/40
23.02.2019 Cadogan Ponies he A 5/30
24.02.2019 Cadogan Ponies he A 4/30
25.02.2019 Silverlode he A 5/40
25.02.2019 Kalman Suomenratsut he A 4/40
26.02.2019 Silverlode he A 3/40
26.02.2019 Cadogan Ponies he A 4/30
27.02.2019 Cadogan Ponies he A 3/30
28.02.2019 Cadogan Ponies he A 3/30
01.03.2019 Kalman Suomenratsut he A 2/40
02.03.2019 Cadogan Ponies he A 1/30
02.03.2019 Cadogan Ponies he A 4/30
31.10.2020 Storywoods KRJ CUP he A 1/70

Päiväkirja & valmennukset

25.04.2019 Kantakirjaori
Poskeni tuntuvat edelleen vähän helliltä puhuessani, syödessäni tai tehdessäni yhteen isompia ilmeitä, sen verran leveästi minä vajaa viikko sitten hymyilin kiitoksia soperrellen. Kantakirjasin samassa tilaisuudessa viisi hevostani, joista kaksi nousi ensimmäiselle palkinnolle! Toinen näistä ensimmäisen palkinnon hevosista on Gimli, joka kyllä ansaitsee kaikki kehut ja kiitokset jo pelkän käytöksensä vuoksi. Hallakkoni käyttäytyi esimerkillisesti koko päivän, vaikka ympärillä oli ties kuinka paljon muita hevosia, ja minäkin sain juosta pää kolmantena jalkana vaihtamaan hevosesta seuraavaan, arvostelut kun olivat miltei peräkkäin. Kehässä Gimli esitti liikkeensä erityisen hyvin, tosin verrokkeja ovat esimerkiksi vähän sikailun makuun päässyt Gene sekä Muura, joka juuri ja juuri vaivautui ravaamaan, jahka olin naama punaisena yrittänyt neljän kierroksen ajan (ja silloinkin tamma taisi ravata vain ja ainoastaan ulkopuolisen avun vuoksi). Gimli taas esiintyi varmasti, rauhallisesti ja jämptisti, käveli kun pyydettiin ja nosti hyvän ravin ilman kolmiloikkia tai käsijarrun kiinnihirttoa.

Toivottavasti Gimli periyttää hyviä ominaisuuksiaan (enkä tosiaan puhu pelkästä rakenteesta!) eteenpäin, eikä esimerkiksi kykyään (ja haluaan) kiemurrella joka ikisestä loimesta ulos mutapiehtarointeja varten, mielellään juuri ennen kuin pitäisi lähteä johonkin. Kokemuksen syvällä rintaäänellä.. Orin ensimmäinen jälkeläinen, Dagnyn varsoma Kurjen Grimeria, ainakin on hurjan hyvännäköinen, korrekti vuono. Lausunnossa saattaa olla hieman kasvattajan ruusunpunaista ylpeyttä.

25.11.2020 Mutanaamio, kirjoittanut Viixi
Marraskuun loskan ja mudan sekainen keli ei vaikuttanut kovin houkuttelevalta ajatukselta kerätessäni itseäni Kurjenpesän tallin käytävällä ulko-oven tuntumassa. Kylmyys oli purrut minuun jo matkalla autolta talliin, vaikka ylläni oli melkoinen kerrasto kaikenlaista teknistä paitaa ja villasukkaa. Huokaisin syvään ja raotin tallin ovea, puikahdin ulos ja suunnistin pimenevässä illassa kohti tarhoja, joista yhdessä vuonohevosori Gimli seisoi jo portilla odottelemassa. "Onpas tumman näköinen, Aino puhui puhelimessa kyllä hallakosta", ihmettelin ääneen lähestyessäni hämärässä Gimlin tarhausta. Lähemmäs päästessäni koko homma selkeni, sillä vaalea ruunihallakkohan oli kierinyt tarhan mutalammikossa ja saanut näin ollen aivan ihanan tumman peitteen itselleen. Yllätyksekseni satuin näkemään tarhan perällä vielä mytätyn loimen, jonka nappasin mukaan käsivarrelleni. Tänään saisinkin puunata hevosta oikein huolella, sillä muta oli osittain kovettunut vaaleaan karvapeitteeseen kiinni, mutta osittain se oli vielä märkää, eli pesulle päästäisiin joka tapauksessa.

Tallissa vein Gimlin suosiolla heti pesupaikalle ja kävin tallin perällä varovasti kyselemässä, oliko hevosille olemassa pesuvälineitä jossain. Ystävällinen nainen näytti minulle pesusienet ja saippuaputilot, jotka minä kiikutin pesupaikan tuntumaan. Päätin ensin harjata Gimlistä kuivuneet mutaläikät irti kumisualla, minkä jälkeen aloitin kokonaisvaltaisen pesemisen kaulalta kohti takajalkoja. Orin pää ei onneksi ollut ottanut paljon osumaa mudasta, joten sen jätin pesemättä. Vedellä huuhtelu ja harjaus kumisualla teki terää ja pian mudan alta alkoi pilkottaa jo vaaleaa väriä. Kun hevonen oli kasteltu kummaltakin puolelta, aloin kintaalla levittää saamaani saippuaa huolellisesti joka paikkaan. Kaikista kuraisimmista kohdista sai jopa vähän hinkutellakin, ennen kuin tumma väri kaikkosi ja hevonen alkoi hohtaa. Lopuksi paksujen häntäjouhien selvittely saippualla ja harjalla, minkä jälkeen huuhdoin Gimlin kokonaan lämpöisellä vedellä. Ori selkeästi nautiskeli saamastaan huolenpidosta, eikä se juuri liikuskellut säheltäessäni sen ympärillä. Lastasin hevosesta isoimmat vedet pois ja laitoin fleecetakin kuivattamaan. Ainokin ehti tulla talliin pesun loppupuolella ja lupasi huolehtia loimen asianmukaisesta vaihtamisesta sitten, kun minä lähdin kotiin. Annoin Gimlille vielä pitkät rapsutukset ja palan porkkanaa, minkä jälkeen minun oli aika lähteä kotia kohti.

09.12.2020 Vierailu ja kouluvalmennus, kirjoittanut lottis
Olimme soitelleet Kurjenpesän Ainon kanssa muissa hevosasioissa, kun hän ehdotti minulle valmennuskeikkaa Kurjenpesään. Hän oli kouluvalmennuksen tarpeessa yhdessä vuonohevosorinsa Gimlin kanssa. Orin rodun kuullessani päähäni pälkähti varsin hassu ehdotus, jonka kuitenkin uskaltauduin tuomaan ilmoille. Ehdotin Ainolle, josko voisin laittaa Gimlin hänelle valmiiksi valmennusta varten. Olihan vuonohevosista tullut ihan suosikkirotuni jo pikkutyttönä, kun olin ollut ihka ensimmäisellä ratsastusleirilläni ja tuolloin saanut hoitohevoseksi Friida-nimisen vuonohevostamman. Itselläni ei ollut kuin yksi vuonohevonen, joten mielelläni tutustuisin muihinkin yksilöihin. Aino kuulosti hieman hämmentyneeltä ehdotukselleni, mutta suostui kuitenkin. Niinpä merkkasin kalenteriini päivän, jolloin matkaisin Kurjenpesään kouluvalmennusta pitämään.
Päivä oli valjennut pikkupakkasen ja lumisateen kera, joten taas sai toimia ripeästi, että olisin ajoissa tallilla. Auton ikkunat piti skrapata ja harjalla pyyhkiä lumet sen päältä. Jäät ja lumet lentelivät maahan vinhaan, kun raivoisasti heiluttelin lumiharjaani autoani vasten. Tietkään eivät varmasti ole siinä parhaimmassa kunnossa, sillä eilen oli satanut tuttuun suomalaiseen talveen kuuluvasti vettä. Vihasin kiirettä, mutta lähes tulkoon aina olin silti myöhässä kiireen kera. Ikuinen ja niiiin ärsyttävä oravanpyörä. Ärsytykseni kuitenkin laantui hyvin pitemmän ajomatkan aikana ja auringonvalon kaje alkoi mukavasti piristää harmauden keskellä. Tallin pihaan karauttaessani autollani, huomasin ilokseni olevani taas aikataulussa, kiitos pienen ylinopeuden…
Talliin päästyäni, Aino oli ottanut Gimlin jo käytävälle hoidettavaksi, joten liityin heidän seuraansa. Ori nautiskeli selkeästi saamastaan kahden naisen yhtäaikaisesta huomiosta, eikä laittanut ollenkaan pahakseen ympärillään hääräävistä ihmisistä. Se käyttäytyi koko ajan varsin mallikelpoisesti, eikä ongelmia tullut esiin missään vaiheessa. Ainon kanssa saimme kivasti kuulumiset vaihdettua samalla Gimliä valmiiksi laittaessa, joten itse valmennuksessa voisimme keskittyä työskentelyyn täysillä.
Avustin Ainon orinsa selkään ja pääsimme aloittamaan valmennuksen. Aino ei osannut sanoa mitään tiettyä asiaa, jota haluaisi Gimlin kanssa työstää. Päätin, että aloittaisimme valmennuksen perusjutuista ja päivän tuntemusten mukaan vaikeuttaisimme treeniä ja pureutuisimme niihin juttuihin, mitä valmennuksen aikana ilmenee. Heti alusta alkaen pyysin Ainoa keskittymään siihen, että saisi ratsastettua orinsa pohkeen eteen. Ratsukolla oli hyvä tempo läpi tehtävien, eikä Ainon tarvinnut erityisesti tehdä työtä tempon löytymisen eteen. Gimli kulki hyvin omalla moottorillaan, joten Aino pääsi keskittymään tehtävien suorittamiseen, eikä energiaa tarvinnut käyttää orin eteenpäin patistamiseen. Molemmilla vaikutti olevan erittäin hyvä motivaatio ja halu oppia uutta. Ratsukosta huomasi, että he ovat tehneet töitä yhdessä jo pidempään, joten minun oli suorastaan vaikea löytää korjattavaa. Hieman pureuduin Ainon kanssa istunta-asioihin, sillä tuskin kellään on koskaan täysin täydellistä ja virheetöntä istuntaa, vaan aina löytyy jotain pientä viilattavaa. Aino sai hyvin jutustani kiinni, ja oli mukavaa huomata oivalluksen tunteen ratsastajassa. Loppuajasta Ainon avut olivat huomaamattomammat, sillä nainen oli saanut ratsastettua hevosensa loistavasti alleen ja Gimli toimi painoavuilla varsin mallikkaasti. Minun täytyi jo kiirehtiä muihin tehtäviin, joten loppupalautteiden jälkeen huikkasin ratsukolle heipat, kun he lähtivät suorittamaan loppukäyntejä maastoon.

03.01.2021 Gimlistä
VIR MVA Ch, KTK-I, KRJ-I. Kyllähän minä tiesin hankkineeni talliini lupaavan vuonohevosen Gimlin siirtyessä omistukseeni, mutta olen minä silti vähän pyörällä päästäni. Gimli ylitti kirkkaasti kaikki ennakko-odotukseni, eikä pelkästään menestyksensä osalta, vaan myös luonteensa. Vaikka minullakin on jokunen vähän haastavampi hevonen tallissani, pidän hyvää luonnetta terveyden ohella hevosen tärkeimpänä ominaisuutena. Työsteosta, oli se sitten "pelkkää" maastohumputtelua tai kisaamista millä tahansa tasolla, ei tule mitään, mikäli hevonen on vihainen, vastahankainen tai jotenkin muuten hankala ja yhteistyöhaluton. Terveyttä nyt ei tarvinne edes perustella. Gimli on onnekseni erittäin hyväluontoinen, työstä pitävä, terve hevonen, ja voin käsi sydämellä sanoa kaiken menestyksen, niin mieluista kuin se onkin, olevan toisarvoista.



© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen