Taara

Taaran suku ei ole niin sanotusti suuren yleisön tiedossa, sillä monen sukupolven ajan suku on pienimuotoista kasvatusta lähinnä omaan käyttöön. Sukulaisten varsamäärät eivät päätä huimaa, eivätkä myydyt varsat ole nekään kovin kauas täältä Pohjois-Pohjanmaalta päätyneet. Lisäksi (miltei) kaikki ovat enemmän harrastehevosia, joilla ei juurikaan ole kilpailtu (lähinnä vähän työ- ja ravijuttuja, niitäkin harrastusmielessä), eipä näitä taida somen suomenhevosryhmistäkään löytää.
Pienenä kiinnostavana sivujuonteena Taaran emänisä Sillan emästä, Tuuli-Maijasta, on kaksi ensimmäisen palkinnon ratsukantakirjattua jälkeläistä, ori ja tamma, monipuolisesti ratsulajeissa menestyneitä kumpainenkin. Olisikohan Sillastakin voinut tulla hyvä ratsu keskiverron ajohevosen sijaan? Kumpainenkin Tuuli-Maijan ratsuvarsa kuoli jättämättä jälkeläisiä, joten tämä hetkellinen menestys ei nostanut sukua suureen tietoisuuteen tai saanut sitä leviämään Pohjois-Pohjanmaan pikkupitäjien ulkopuolelle.

i. Rahti oli ryhdikäs, matalajalkainen pieni hevonen, joka olisi voinut olla tunnetumpi ja käytetympikin ori varsin hyväasentoisten, terveitten jalkojensa vuoksi – ja ori vielä periyttikin hyviä jalkojaan, etenkin hyväasentoisia takasia, harvoille jälkeläisilleen! 154cm korkuinen hamppuharjainen raudikko oli monen suomenhevosen tapaan lyhytkaulainen ja hieman pitkärunkoinen hevonen, hyvinä puolinaan jalkojen lisäksi erinomainen lapa sekä kaikin puolin hyvän mallinen takaosa. Ori liikkui pitkin, suorin ja väljin askelin kantaen itsensä hyvin ja työntäen takaa. Laukkakin rullasi nätisti, vaikkei Rahti laukallaan oikein muuta tehnytkään kuin ilotteli laitumella.
Ykkösammatiltaan Rahti oli työhevonen, kakkosammatiltaan ravuri. Kovin pitkiä matkoja raveihin ei ajettu, yleensä ne olivat paikallisraveja tai naapuripaikkakunnan pikkulähtöjä (Rahdin omistaja oli erityisen tykästynyt jääravien ajamiseen). Paikallismittarillakaan raudikko ei ollut suuri nimi tai menestyjä, mutta ravivarma se oli, aina parhaansa yrittävä. Työhevosena Rahti olisi voinut tehdäkin itselleen nimeä, jos sillä olisi kilpailtu muuallakin kuin lähialueella. Hyvä vetotekniikka, erinomaiset hermot sekä ajettavuus, loistoasenne työntekoon. Rahti pärjäsi niin vedossa kuin kynnössäkin, ei ollut minällänsäkään niittokoneista, yleisöstä, metsäpolulle yllättäen ryskäävästä hirvestä. "Muutenha tämä o kauhian hyväpäine herrasmies, kaikkien kaveri ja heleppo hevone, joka ei toisille oreillekaan rähise. Vaan omaa tilaansa ja pihaansa tämä vahtii paremmin ko noi meiän koirat, varmaan ajaisi karhunkin pois, jos sellanen Rahdin tarhalle eksyis", nauroi orin omistaja paikallislehden haastattelussa. (Haastattelu koski isännän maatilaa yleisesti, Rahti oli sivujuonne.) Hyväpäinen Rahti olikin, vaatimattoman, rehdin luonteenlaadun sekä korkean työmoraalin ilmentymä.
Rahti kantakirjattiin T-suunnalle toisella palkinnolla runsain kehuin niin luonteensa, liikkeidensä kuin vetotekniikkansakin osalta. Ori sai sentään 16 jälkeläistä, joista harvat (neljä) poikaa on pidetty oreina. Rahti periytti hyväasentoisten takasten lisäksi hyvää hermorakennetta sekä työteliästä luonnetta. Terve, pitkäikäinen raudikko lopetettiin sen ollessa 26-vuotias ennen isompien vaivojen ilmestymistä.

ii. Nippa nappa hevoskokoinen, 149cm korkuinen punarautias Kuisti oli ryhdikäs, erittäin hyvätyyppinen, mutta matalajalkainen hevonen, jonka etuset olivat sapelihakuiset ja kintereet käyrähköt. Rungossa sen sijaan ei ollut moitteen sijaa, lavasta hännäntyveen palikat olivat niin sanotusti paikoillaan. Pikkuori liikkui kuin jousilla todella jäntevin, tahdikkain liikkein, kovassa vauhdissa suorin jaloin. Laukan kerrotaan olleen todella hieno, ilmava ja matkaavoittava. Kuisti oli kuitenkin ravuri ja työhevonen, joten laukka putosi pois työskentelyaskellajeista. Kyntö sujui niin hyvin, että kertaalleen Kuistilla osallistuttiin hevoskynnön Suomen mestaruuskisoihin, vaikka ajoa kertyikin viitisen tuntia suuntaansa (pikkuori sijoittui neljänneksi). Ravurina ori teki keskinkertaisen uran herättämättä sen kummempaa (media)huomiota.
Eläväisen, tarmokkaan työminän ohella Kuistilla oli hyvinkin leppoisa, rauhallinen kotiminä. Vieraiden hevosten, etenkin toisten orien, läheisyydessä Kuisti huusi ja pörhisteli, kotosalla se oli rento, sävyisä, kuin mikäkin ruuna. Vireä ajaa, kotona erittäin hyvä käsitellä, vieraiden hevosten keskellä hieman vahvempi ja karjaampi. Kuisti teki töitä aina suurella sydämellä parhaansa tehden ollen yleensä hyvä, kevyt ajaa. Pahimpina pörhistelypäivinään se saattoi painaa kädelle. Hyvä vetotekniikka, tarkat pysähdykset ja peruutukset, vähän showmiehen charmia yleisötapahtumissa. Kotona Kuisti pääsi usein mukaan metsätöihin puukuormia vetämään.
Kuisti kantakirjattiin J-suunnalle (hyväksytty ilman palkintoa) sekä T-suunnalle (III-palkinto). Suurimmat kehut pikkuraudikko sai vetotekniikastaan, ylipäätään työsuunnan käyttökokeesta. Kaikki orin 7 jälkeläistä ovat joko sen omistajan tai omistajien naapureiden tammoista, kaikki hyviä työhevosia, eivät kummoisia juoksijoita, yleensä ryhdikkäitä mutta matalajalkaisia, luonteeltaan selväpäisiä sekä työteliäitä. Kuisti kuoli 24-vuotiaana.

ie. Kirje-Postin lempinimi oli, aluksi nimijohdannaisena hauskana vitsinä, lopulta tarkoituksenmukaisesti, Etanaposti. Tammalla kun ei todellakaan ollut kiire yhtikäs mihinkään, edes syömään. Rauhallinenhan tamma oli, oikea viilipytty, joka tuntui lähinnä hymisevän itsekseen silloinkin, kun sukukokous järjestettiin tamman kotitilalla ja sen jaloissa juoksi toista kymmentä enempi vähempi kiljuvaa lasta. Kirje-Posti oli erinomainen lapsenvahti ja muutoinkin joka piltin ja papan hevonen, jonka kanssa saattoi tehdä ja kokeilla ihan mitä tahansa. Ei tamma kapasiteetilla juhlinut, mutta todistettavasti se veti kaikkea pulkasta puukuormaan ja kirkkorekeen, kantoi selässäänkin kuormaa sekä ihmisiä tehden vähän jotain koulu- ja esteratsastuksenkin tapaista.
Rautias, 154-senttinen piirtopäinen tamma oli vankka, matalajalkainen ja pitkärunkoinen hevonen, vähän semmoinen hevosmaailman mäyräkoira. Sen kaula oli lyhyt ja leveä, mutta kaareva, jalat järeät ja etujalkojen pientä ulkokierteisyyttä lukuun ottamatta hyväasentoiset. Selkä oli leveä, lanne kantava, ryhti matalanpuoleinen. Askel oli pitkä, mutta hidas ja vedoton, kuitenkin suora ja väljä. Hitaudestaan huolimatta raudikko teki ihan mielellään töitä, se vain ei hötkyillyt, vaan otti aikansa. Tamma kuitenkin veti raskastakin kuormaa ongelmitta, ei epäröinyt umpimetsään tarpomista tai kauhistunut mistään, mitä sen pään menoksi keksittiin.
Kaikki kilpailut, kantakirjaukset, näyttelyt sun muut jäivät Kirje-Postilta välistä. Sen verran se oli esillä, että sai kunniatehtäväkseen ajeluttaa paikallisen peruskoulun eläköityvän äidinkielen opettajan kouluun; nainen oli aina haaveillut pääsevänsä hevosella kouluun. Lisäksi Kirje-Posti nähtiin usein markkinoiden ajelutushevosena, kipaistiinpa sillä joskus kaupassakin, ja siinä tamma seistä nökötti kaupan seinustalla muiden asiakkaiden koirien kanssa odottamassa. 28-vuotiaaksi elänyt tamma varsoi kahdesti jättäen jälkeläisilleen hyvät hermot sekä jalat kera valitettavan lyhyen kaulan.

e. Todistettavasti ratsun töitäkin tehnyt Aisa oli oikeasti ihan täysipäiväinen työ-/ajohevonen. Omistajaperheensä tyttäret kuitenkin kaipasivat ratsua, ja kun sellaista ei ostettu Aisa pääsi paikkaamaan ratsun kaipuuta. Loppupeleissä tammalla ihan kilpailtiinkin kotipaikkakunnan ja lähialueitten harjoitus-/seurakisoissa helppo C-B/50-60cm luokissa, tietenkin sellaisissa, joissa jokaisesta hyväksytystä radasta sai ruusukkeen. Järjestelmällisemmälläkään ratsukoulutuksella Aisasta tuskin olisi saatu järin korkeasti koulutettua hevosta, ratsuna tamma oli hyvin tavanomainen mataline, lyhyine liikkeineen sekä keskinkertaisine hyppytekniikoineen. Aisan asenne työntekoon oli kuitenkin erinomainen, kaikki kelpasi, missään ei löysäilty tai koetettu päästä helpoimman kautta. Työhevosena tamma olikin loistava, niin hyvä, että olisi pärjännyt etenkin kyntökisoissa, mikäli sillä olisi koskaan kilpailtu.
Piirtopäinen, vaaleanrautias liinaharja oli oikein perinteisen suomenhevosen näköinen, hauskan näköinen hevonen, joskaan ei rakenteeltaan ihanteellisin yksilö. 150cm hieman raskasta, matalajalkaista ja laatutyypiltään tyydyttävää hevosta hienolla kaulalla ja ylälinjalla, vankalla pitkähköllä rungolla, pitkällä lanteella ja lautasella sekä lyhytsäärisillä, käyräkintereisillä jaloilla. Aisan liikkui vähän lyhyellä askeleella, mukavasti koko kropallaan hyvässä tahdissa, käynnissä ahtaanlaisesti (ravissa ja laukassa selkeästi väljemmin). Tamman vahvuus oli sen erinomaisessa luonteessa ja monipuolisuudessa; se oli kaikin puolin täydellinen koko perheen harrastehevonen, hyvähermoinen ja lempeä, mielellään töitä tekevä, pöllöenergiaa keräämätön, kaikin puolin järkevä, jopa viisas tamma.
Osin uteliaisuudesta Aisaa tarjottiin Ta-suunnalle, jolle liinakko hyväksyttiinkin III-palkinnolla runsain kehuin luonteen sekä ajettavuuden suhteen. 25-vuotiaana rajun ähkyn vuoksi lopetettu Aisa teki jopa viisi varsaa, sillä tamma teki peräkkäin neljä oria omistajaperheen toivoessa tammaa. Loppupeleissä kotiin jäi neljä viidestä (Taaran myynnin myötä kolme), sillä Aisa periytti erinomaisia käyttöominaisuuksiaan sekä monipuolisuuttaan sellaisella varmuudella, ettei sen varsoista oikein maltettu luopua. Rakenteeltaan sisarusparvi eroaa toisistaan reippaasti, joten mikään rakenneperiyttäjä Aisa ei ollut.

ei. Silla (tummanrautias, 155cm, piirto ja neljä täysin eriparista sukkaa) oli ravisukuinen, itsekin vähän kaurarahoja juossut hevonen, joka kuitenkin siirrettiin työajon puolelle; vauhti ei riittänyt harrasteravailua kummoisempaan. Montéakin orilla kokeiltiin, tosin vain paikallislähdöissä eikä edes puoliksi yhtä tosissaan kuin mitä ajolähtöjä yritettiin ennen lajivaihdosta. Silla kyllä nautti juoksemisesta, se oli hyvä, kevyt, vireä ajaa, vaan minkäs teet jos vauhti ei riitä? Luonteeltaan raudikko osui hyväntahtoisten, iloisten putkiaivojen kastiin; päähän ei mahtunut kahta asiaa yhtä aikaa, uuden oppiminen oli vähän hidasta, opittujen asioiden korjausliikkeet tai "uudelleenohjelmointi " liki mahdottomia tehtäviä. Silla tuli toimeen kaikkien kanssa, eikä tainnut aina itsekään ymmärtää olevansa ori, ja etteivät muut orit välttämättä halunneet sitä lähelleen. Ori oli rehti, reipas ja mielellään työskentelevä hevonen, joka kiitoksesta koetti vaikka kärrynpyöriä.
Loistava käynti oli Sillan parhaita puolia, ravikin oli mukavan pitkää, väljää ja tahdikasta, aivan kuten laukkakin. Erinomainen rotu- ja sukupuolileima, tyydyttävä laatutyyppi, kaareva mutta leveä kaula, vankka pyöreä runko, pitkä kantava lanne, lyhyenlaiset sääriluut ja pystyt vuohiset, hienot lavat ja koivet. Silla oli hyvine ja heikompine puolineen melko tavanomainen hevonen, ei mikään näyttelytähti tai ravikuningas, mutta terve, kestävä käyttöhevonen, joka luonteeltaan sopi harrastelijankin käteen.
Juuri harrastelijaystävällisen kokonaisuuden vuoksi oria tarjottiin T-suunnalle (TKTK-III, suurimmat kehut käynnistä sekä ajettavuudesta, hupsu luonnekin ihastutti) ja käytettiin useamman kerran omille ja naapurin tammoille. Sillasta jäi kuitenkin vain 11 varsaa, erinomaisia harrastehevosia kaikki, joita on kehuttu ja kiitelty järkevän luonteen sekä loistavan käsiteltävyyden ohella hyvästä vetotekniikasta. Sillalaiset ovat rakenteeltaan sekä liikkeiltään todella sekalainen sakki kevytrunkoisesta liikeihmeestä raskastyyppisempään, vaatimattomampaan liikkujaan. Pikkuori eli korkeaan 31 vuoden ikään.

ee. Punarautias, 154-senttinen Piikanen teki ihan oikeita työhevosen töitä; sillä kynnettiin (pieniä) peltopalstoja, niitettiin heinää, ajettiin puukuormia ja muutakin kuormaa. Raskas, järeäjalkainen, kaikin puolin tanakka ja vankka tamma oli lyhytkaulainen ja matalajalkainen, käyräkintereinen voimanpesä, joka ei koskaan sairastanut edes pientä flunssaa. Tamma oli vähän umpimielinen, itsekseen viihtyvä tapaus; raudikon ei koskaan nähty rapsuttelevan muiden hevosten kanssa, eikä se reagoinut ihmisten hellyydenosoituksiin tai kiitoksiin mitenkään. Työnsä tamma teki erinomaisesti, kunhan sitä kohteli nätisti ja reilusti – vähänkään kovempikätinen ohjastus aiheutti jalan polkemista, sivupotkun tai jopa kirjaimellisen paikalta poistumisen. Piikanen ymmärsi oman arvonsa.
Vakavansorttinen tamma oli arvostettu, hyvä työhevonen. Sillä ei kilpailtu, mutta osallistuttiin kyllä muutamille työhevoskursseille; Piikanen veti ja teki mitä tahansa, ei jännittänyt yleisöä tai vieraita paikkoja, ja sen kanssa piti tehdä asiat oikein. Se oli siis omiaan opetushevoseksi ("Tuo Piikanen se teki meiänkin pojista kunnollisia, ossaavia hevosmiehiä", omistajan muistelleen sanoneen).
Tamma ei ollut rakenteeltaan tai liikkeiltään ihmeellinen; käynti oli vähän lyhyttä ja ahtaanlaista, ravi pidempää ja väljempää, laukka aika vaatimatonta silloin kun Piikanen sitä esitteli. Vetotekniikka oli kuitenkin hyvä irtiotosta lähtien, ja muutoinkin terve, toimiva, fiksu käyttöhevonen oli omistajalleen arvokas, kauneuskuningatar tai ei. Kantakirjattavaksi tammaa ei viety, mutta sen kummankin varsan isäksi valittiin kantakirjattu, hyviksi käyttöhevoseksi tiedetty ori. Piikasen varsat ovatkin loistavia käyttöhevosia, vähän raskaanpuoleisia ja vaatimattomia rakenteeltaan sekä liikkeiltään. Piikanen kuoli 27-vuotiaana.

Sukuselvityksen kuvat © Tuoninen & kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

14.08.2022 Ratsujuttuja

Saadessaan ensimmäisen kerran satulan selkäänsä Taara ei sanonut mitään, ja miksipä olisi sanonut; onhan sillä ajettu ties kuinka paljon, valjaat, länget sun muut tykötarpeet ovat tulleet tutuiksi. Ei satula nyt niin kummoinen kapistus ole. Ratsastaja sen sijaan oli Taaralle oikeasti uutta, vaikkei ori tuuminut mitään siitäkään, kun nousin ensimmäisen kerran satulaan. narri talutteli meitä ympäri kenttää, minä hymyilin tyytyväisenä ja Taara vuoroin mutusteli kuolaintaan, vuoroin huusi narrin korvia tukkoon.
"Tässä ei kyllä kauaa nokka tuhise, aikuinen, paljon ajettu hevonen", pohdiskelin narrille. Taaran mölykonsertto tosin nieli puolet sanoistani alleen.
"Mikkään kiire ei ole, mutta ohan se ny mukavaa ko homma sujuu melkein omalla painollaan." narri vain nyökytteli mukana katsellen vähän kulmiensa alta Taaran jälleen avautuvaa suuta.
"Joo se tekkee tuota ajossakin, suu on tarkastettu monta kertaa."
"Ihime venkuloita se sinäkin pihalles kerräät."
"Paraski puhuja."

Ihan vielä ensi viikolla minua ja Taaraa ei nähdä kilpakentillä. Ratsukoulutus on kuitenkin aloitettu!

02.09.2022 Hyvä kello kauas kuuluu, Taaran mylvintä kauemmas

Hyvin nopeasti joka ikinen Takapajulan maastoissa liikkuva on oppinut tuntemaan Taaran, eikä siihen ole tarvittu minkään valtakunnan esittelyjä. Tästä saa kiittää tai syyttää sitä melko lailla jatkuvaa mylvintää, mitä hevoseni pitää. Meidät kuulee kuulemma melkoisen kaukaa.. Ainakaan yksikään metsän eläin ei loiki yllättäen eteen, vähän veikkaan villieläinten väistävän tämmöistä mökää vieläkin liukkaammin kuin mitä vähempimeluisia metsässä liikkujia.

Tehokkaiden ääntenavausharjoitusten lisäksi Taaran ratsuharjoitukset ovat edistyneet loistavaan tahtiin. Orin kanssa työskenteleminen on ollut todella mukavaa, vähän vaihtelua noiden nuorten ja vihreiden laittoon. Vähän kuin ex-ravuriprojekti, mutta ex-työhevosversiona. Perusasioiden kanssa ei nokka kauaa tuhissut, Taaraa ei tuntunut erityisemmin häiritsevän ohjastajan vaihtuminen ratsastajaan. Työ kun työ lienee tämän hevosen motto, ja olen siitä älyttömän iloinen. Oli vuorossa ratsun oppikoulu tai ajolenkki, Taara lähtee töihin tekemään niitä töitä, ei löntystelemään ja löysäilemään – ellei sitä rentoa löntystelemistä erikseen pyydetä.

Tokkopa Taarasta tulee erityisen tasokasta ratsua, ainakaan kapasiteetilla mitattuna. Luotettavaa työmyyrää minä tästä odotan, ehkä varsoista ja niiden jälkeläisistä sitten niitä Vakavasti Otettavia kenttäratsuja helppo/CIC1 -luokkiin. Taara on työhevossukuinen työhevonen, ja vaikka työsuvuista voikin löytyä helmiä aivan kuten ravisuvuistakin (eivät jalostussuunnat nyt niin kaukana toisistaan ole, sama rotu kuitenkin!), niin joku raja minunkin possunpunaisilla unelmillani. Mikäli Taaran kanssa pääsemme tuttariin, kuten toiveeni ja tavoitteeni on, olen enemmän kuin tyytyväinen.

11.09.2022 Perusasioiden äärellä

Perusasioita perusasioiden perään, kas siinä uljaan pikkuliinakkoni päiväohjelma. Alkukäynnit kävelin Taaran vierellä, ajattelin sen olevan hyvää verryttelyä itsellenikin toimistossa istumisen jälkeen. Virhe – ei sen vertymisen suhteen, vaan hevosvalintani. Taara tietenkin huutaa mölisi tavalliseen tapaansa, nyt suoraan korvaani. Loistava muistutus siitä, kuinka asiat kannattaisi miettiä loppuun asti..

Susirajan kentällä Taara mylvi hetken aikaa vieläkin kovempaan ääneen ottaen vähän lisäkierroksia muutaman Susirajan orin vastatessa sen huutoihin. Onneksi muut orit vaikenivat pian, minkä jälkeen Taarakin malttoi laskea desibelitasoa sekä mölytiheyttä matalammaksi.
Taaran kanssa olen ollut oikein alleviivatun selkeä, kyseessä on kuitenkin uraa vaihtava hevonen, jolle ratsujutut ovat uusia. Ori on kyllä oppinut nopeasti, mutta toistaiseksi olen oikein yliselkeä kehonkieleni suhteen, kääntäessäni katseeni kulkusuuntaan koko kroppani on mukana aivan eri tavalla kuin kokeneempien ratsujen kanssa. Hienovaraiseksi ja vähäeleiseksi tätä ei voi kutsua, vaan ei sen väliä – en yritä tehdä vaikutusta koulutuomareihin vaan saada Taaralle korostetuin selkein avuin luotua onnistumisia. Hienosäätää ehtii myöhemminkin. Lisäksi käytän ääniapuja varsin avokätisesti, vaikka ne etenkin pysähdysten osalta taitavatkin mennä harakoille.

Ratsastin ainoastaan käyntiä, laajoja kaaria ja suunnanvaihtoa, paljon pysähdyksiä sekä luonnollisesti liikkeelle lähtöjä. Välillä pidemmällä, välillä lyhyemmällä ohjalla, kuitenkin koko ajan hyvällä tuntumalla. Tapansa mukaan jatkuvasti kuolaimella pelaava Taara kuunteli minua ilahduttavan upeasti, ori pysyi rentona vastaten apuihini hyvin. Välillä ratsastin uralla aidan vierellä, toisinaan siirryin reippaasti uran sisäpuolelle. Reipasta käyntiä, hitaampaa käyntiä, iso pääty-ympyrä tuonne, todella loiva täyskaarto tuonne, keski- ja pituushalkaisijoita, pysähdyksiä sinne sun tänne. Muutama ihan parin askeleen peruutuspätkä. Kaikkein tärkeintä oli saada hevonen liikkeelle, kääntymään ja pysähtymään kuten pyysin, eikä näiden asioiden kanssa ollut kyllä mitään ongelmia. Asiat sujuivat reippaassa käynnissä pitkällä ohjalla, verkkaisemmassa käynnissä lyhyemmällä ohjalla, oikeaan kierrokseen yhtä hyvin kuin vasempaan.. Kaiken kaikkiaan Taara teki kaiken mitä pyysin, vähän ryppyotsaisen oloisesti, tarkkana kuin porkkana, ajoittain vähän huudellen. Kotimatkalla hymyni ylsi varmasti korvasta korvaan, ja allani käveli rento, tyytyväinen hevonen, joka oli saanut vuolaasti kehuja käyntitreenimme aikana sekä sen jälkeen. Kyllä toimiva, työintoinen hevonen on oikea aarre, oli sen taso tai käyttötarkoitus mitä tahansa.

02.10.2022 Sinänsä täysin tyhjänpäiväistä hölinää

Kulunut viikko meni Taaran osalta nappiin! Tiistaina pyörähdimme Kiimingissä estevalmennuksessa, eilen Takapajulan ratsastuskoulun puolella koulutreenissä, ja mölyävä orhini sai kumpaisenakin päivänä paljon kehuja ja kiitosta. Itsekin sain ihan uutta puhtia treeniin; kyllä valmentautuminen tekee hyvää, vaikkei treenin sisältö olisikaan mitenkään ihmeellistä tai ne ahaa-elämykset isoja.

Myös valmentajavapaat treenimme ovat sujuneet moitteetta. Taaran kanssa työskenteleminen on todella antoisaa, ja tämänkin hevosen kanssa on hienoa huomata yhteistyön vain paranevan ajan myötä. Näinhän sen pitäisi mennäkin, mitä tutummiksi tässä tullaan ja mitä vahvempi keskinäinen luottamus ja kunnioitus on, sen parempaa on myös työjälkikin. Toki Taaran tapauksessa myös kasvava ratsukokemus näyttelee oman osansa. Hyvä perusratsu tästä onkin tullut, vaikka ajopuoli on (ja aika varmasti pysyykin) selkeästi vahvempana osaamisalueena. Oikeastaan jo toivon kunnon hankia, rekiretki kutkuttelee ajatuksissani melkoisen vahvana mielikuvana. ..äänettömänä sellaisena, jotenkin minä aina pyyhin Taaran mölyämiset kaikista tulevaisuuden pienistä kuin suuristakin haavekuvista tykkänään pois.

Ennen mitään rekireissuja ohjelmassa on kuitenkin paljon syksystä nauttimista; kirpeän sään maastoretkiä, mahdollisesti Halloween-teemaisia kisoja jos sopivia osuu kohdalle, vähän teemakoristeita omallekin tallille, mahdollisesti syksyisiä valokuvia. Taara ja syksyinen sänkipelto kuulostaa loistoyhdistelmältä kuvia ajatellen!

09.10.2022 Välikoon hevonen

Taaraa luonnehdittiin tovi sitten erään valmennuksen yhteydessä välikoon hevoseksi, sellaiseksi, joka kasvoi juuri yli ponimitoista muttei sitten kuitenkaan ole niin iso, että sitä kehtaisi tosissaan hevoseksi kutsua. Nyt en sitten näekään Taarassa kuin hevosmaailman puolikkaan kengänkoon. Jos tuskailet kaipaavasi tietystä kengästä kolmiseiskapuolta kun kolmiseiska on liian pieni ja kolmikasi liian iso, niin kaipaat Taaraa. Tässä selityksessä ja vertauksessa oli puolet enemmän järkeä, kun en yrittänytkään selittää asiaa yhtään kellekään.

Varustehankintojen suhteen minulla on ollut onnea, Taaralle on löytynyt todella helposti sopivan kokoiset vehkeet suitsista loimiin. Joskus kohdalleni on sattunut niitäkin hevosia, joilla kaikki vaatii lisäreikien lisäreikiä ja muita pieniä suuria kikkakolmosia, jotta varusteiden istuvuus on edes jotenkin kohdillaan. Satulankaan kanssa ei ole ollut ongelmia.
Tammojenkin suhteen Taara on mielestäni oikeinkin näppärän kokoinen. Ei tästä mitään +160cm kokoisia jälkeläisiä saa, ellei tamma sitten periytä suurta kokoa, mutta pienhevoskokoisia varsoja voi vaikka saadakin! Olen itse asiassa aika varma, että Taara ja Lauhan Karpio-poika jää pienhevosmittoihin, mitä olen koko ajan toivonut; Lauha on pienhevonen. Taaran esikoispoika sen sijaan on samanlainen välikoon hevonen kuin isänsäkin, mikä nyt oli odotettavissa kun Rinkeli-emälläkin on korkeutta 152 senttiä. Olen tässä pohdiskellut käyttäväni Taaraa uudemmankin kerran pienhevostammalle; vähän lisää sukuvariaatiota sillekin jalostussuunnalle.

Tälläkään hölinällä ei tainnut olla isompaa pointtia, kunhan pohdiskelen Taaran kokoa ja siitä heitettyä välikokohuomiota. Vaikka pidänkin vähän isommista hevosista (lähinnä siksi, että ovat minulle ja koivilleni passelimman kokoisia) Taara on näppärä paketti, kaikin puolin passelin kokoinen hevonen, eikä se ole antanut kokonsa olla mikään este tai edes rajoite töitä tehdessä. Tai muutenkaan. Tokkopa Taara edes tietää olevansa tontin oriporukan pienimmästä päästä..

25.10.2022 Aihetta hymyyn

Ihan tavalliseenkin puomijumppaan saa lisämaustetta ratsun mölistessä kuin ääntään avaava hirvi. Onneksi Susirajankin puolella on jo totuttu näihin Taaran äänenavauksiin, joten kukaan ei enää tullut katsomaan, mikä meillä mahdollisesti on hätänä. Sain treenata ihan rauhassa, toki muita kentällä olijoita (Sarlotta Matsilla, narri Vitjalla) väistellen. Onneksi oritkaan eivät sanoneet toisistaan mitään, Mats kerran-pari huusi Taaralle takaisin ja se siitä.

Olimme porukalla kasanneet kentälle useampia puomitehtäviä suorista linjoista viuhkoihin, neliöistä näennäisen yksittäisiin puomeihin, joiden oli tarkoitus olla merkkinä ja apuna kolmi- ja nelikaarisilla kiemuraurilla. Taara oli tänään loistovedossa, kaikki harjoitukset sujuivat erinomaisesti ja suupieleni vain kohosivat kohoamistaan, kunnes poskiani särki. Tämän kuun cupit ovat aivan nurkan takana ja minulla on allani hevonen, joka on paremmassa vireessä kuin kertaakaan yhteisen työuramme aikana! Liikkeen laatu tietenkin on mitä on, liitokaviota Taarasta ei saa vaikka millaisia juhannustaikoja tekisi. Se nyt on kuitenkin toisarvoista tässä kohden, liikkeet ovat mitä ovat mutta ratsastettavuus, se miten Taara kroppaansa käyttää! Näistä seikoista voin vain kehua mölyävää hevostani. Kaikesta huutamisestaan sekä kuolaimella pelaamisesta huolimatta raudikko keskittyi minuun, treeniin, erinomaisesti. Se asettui, taipui ja suoristui todella pehmeästi, toi takaosaansa hienosti alle ja keveni edestä. Pysähdykset olivat tarkkoja, apuihin reagoiminen täsmällistä, tarkkaa ja yhtäläisen pehmeää kuin kaikki muukin. Neliöiden suorat kulmat sujuivat yhtä hyvin kuin ympyröiden sekä kaarten pehmeämmät pyöreät linjat.

Lokakuun loppu on muutenkin sujunut Taaran kanssa kuin tanssi. Odotan suurella innolla tulevia cupeja, sekä ensi kuun laatuarvosteluja, joihin aion orini ilmoittaa. Taara tuntuu nyt niin älyttömän hyvältä, että mitä sitä turhia odotella pidempään!

01.01.2023 Uusi vuosi, sama huuto ja yllättävä mölytoveri

Vuosi vaihtui varsin rauhallisissa merkeissä Takapajulassa. Raketteja ei turhan paljoa näkynyt tai kuulunut, joitain satunnaisia pikkuposahduksia. Luultavasti raketeista kiinnostuneet ovat menneet lähimpään kaupunkiin tai ylipäätään muualle jättäen jälkeensä läjäpäin eläinten omistajia sekä ihmisiä, joita ei noin muuten rakettien ampuminen kiinnosta. Mekin narrin kanssa jätimme raketit väliin, tosin missä lie nostalgiapuuskassa kävimme pihalla polttamassa tähtisädetikkuja uuden vuoden herkkujen ja pelimaratonin lomassa.

Vuosi vaihtui siis rauhallisissa merkeissä jatkuen rauhallisen arkisesti aamutallin muodossa. Liikutin aamusta muutaman susirajalaisen ennen kuin siirryn Tuonisen hevosten liikuttamiseen. Taara pääsi ensimmäisenä liikkeelle, kärryt perään ja mehtän puolelle huutamaan.
Yleensä vastaantulijat eivät aiheuta isommin aihetta jutunjuureen, korkeintaan sivuhuomautuksia siitä, mistä tuli juteltua tai oliko lenkittäjän koira jotenkin erityisjännä hevoseni mielestä. Tänään oli toisin. Suuntasin Taaran kanssa raviväen suosimille reiteille (vähän leveämmät tiet ja enempi kääntöpaikkoja), enkä yllättynyt kun vastaan ajoi useampikin valjakko. Taarasta toki lähti ääntä niin, että sain taas hävetä, muiden hevosten ollessa hiljaa tai korkeintaan vähän pärskähdellessä.

Kunnes Hämäläisen Jukka ajoi vastaan ilmeisen uudella, hervottoman kokoisella lämpöisellään.

Ajattelimme Jukan kanssa ohittaa toisemme ihan rauhassa, ei mitään ihmeellistä, moikat vaan. Vaan Taara sekä Jukan hervoton ruunikko mörssäri tekivät kumpainenkin pyytämättä täyspysähdyksen alkaen avata ääntään huvittavan samanaikaisesti. Joskin huvittavuus oli tilanteesta kaukana. Kumpikaan hevosista ei polkenut jalkaa tai muutoinkaan liikkunut, kunhan seisoivat ja huusivat. Meillä taisi Jukan kanssa olla kummallakin tonnin seteli -tyyppinen ilme. Hetken huudon jälkeen tilanne vain meni ohi, ja koska kumpikaan ei vaikuttanut mitenkään aggressiiviselta ja tie oli niin leveä, ettei ohittaessa yltänyt käsipäiväätä sanomaan, ohitimme toisemme kummastuneitten tervehtimisten saattelemana. Jukka totesi ruunansa olleen siihen mennessä ihan hiljainen, fiksu kaveri, joka ei muista hevosista välittänyt. Taara.. no, Taarastahan tuota ääntä lähtee, muttei se kyllä ole kenenkään päälle yrittänyt.

Ihme tilanne, minullakin pää leikkasi aivan totaalisesti tyhjää toisen hevosen lähtiessä Taaran huutoon mukaan. Onneksi kumpikaan ei alkanut jalkaa polkemaan tai koettanut päälle, ohitus sujui rauhallisesti eikä Taara ainakaan vaikuttanut mitenkään jännittyneeltä tai kierroksilla käyvältä loppulenkin aikana. Jos olisin ollut ratsain liikkeellä, olisin varmasti väistänyt rehellisesti metsän puolelle.

10.03.2023 Kaikkinensa onnistunut estetreeni

Varasin tämän perjantain hyppäämiselle niin Susirajan kuin Tuonisen hevosten osalta. Susirajan estekentällä oli taas jokunen maastoeste rataesteiden kaverina, myös niitä pieniä ja helppoja aloittelijaesteitä, joista vähän hyppylahjattomampikin pääsee juosten yli. Taarakin pääsi hyppäämään, ja kyllä taas löytyi työintoa ja virtaa! Vaikka ainahan tämä lähtee reippaana töihin tehden parhaansa.

Ratsastamisen sijaan talutin Taaran Tuonisen pihasta Susirajan kentälle; mukavaa koipien oikomista ja verryttelemistä minullekin. Tietysti matka olisi taittunut nopeammin ratsain, mutta tänään en ollut liikkeellä minuuttiaikataululla.
Ennen selkään nousemista kävin laskemassa puomeja alemmas, Taara kiltisti mukanani kulkien. Se kyllä huusi vähän väliä ties mille ja kenelle, kuten yleensäkin, muttei yhtään kiskonut ohjia tai muutenkaan osoittanut merkkiäkään halusta lähteä muualle. Maastoesteiden kohdalla herra hiljeni hetkeksi, nuuhki pieniä tukkeja ja rengasesteitä kunnes alkoi taas mölytä, nyt ilmeisesti niille esteille. Eikä korviahuumaava hirnunta lakannut noustessani selkään, äänenavaukset vain vähän harvenivat.

En voi kuin kehua Taaraa! Ori oli alusta asti menossa mukana keskittyen ja kuunnellen minua. Kuolaimellaanhan tämä pelasi korostuneen paljon, kuten aina, mutta se nyt tuntuu olevan tyyppivika josta ei pääse eroon, samaan tapaan kuin Taaran jatkuva mölyäminen. Työskentelyä nämä.. ominaisuudet eivät kuitenkaan haitanneet, Taara kuunteli minua tarkasti tehden selkeän innokkaana kaiken siltä pyydetyn. Aina kiittäessäni oria tavalla tai toisella hyvin tehdystä työstä hevonen oikein röyhisteli rintaansa niin kovin tyytyväisenä, selkeän ylpeänä osaamisestaan. Ja kyllä kiitoksiin sekä ylpeyteen olikin aihetta! Ei Taara liikeihme tai teknisesti loistavin hyppääjä ole, mutta se teki parhaansa ja etenkin esteosuus meni mielestäni nappiin. Pelasin paljon askelpituuden ja lähestymisten kanssa, vinot linjat taisivat sujua tänään jopa paremmin kuin helpot suorat linjat pitkillä lähestymisillä! Ei yhtään kolahdusta, tiputusta tai kieltoa, ei epäröintiä tai virhearviointia sen enempää minulta kuin hevoseltakaan. Pelasimme Taaran kanssa hienosti yhteen, olimme joka askeleella samalla sivulla ja yksinkertaisesti ihan kaikki meni niin hyvin kuin vain saattoi mennä. Sen, minkä Taara kapasiteetissa ja tekniikassa häviää, se voittaa asenteessa ja työmoraalissa.

28.-30.04.2023 TYH:n Kevätmestaruuskilpailu 2023

Tiedä mikä kevätpörriäinen minuunkin iski ilmoittaessani kuusi hevosistani TYH:n kevätmestaruuskilpailuihin. Toki valtaosalla ilmoittamistani hevosista oli ennestään kokemusta työhevoskisoista, joten minä itse olin tässä lajinvaihdoksessa se syvään päähän hyppääjä. Jonkun verran työhevosjuttuja on tullut harrastettua jo Susirajan puolella, mutta kyllä minä ennen kaikkea kenttäratsastaja olen.

Kaikista ilmoittamistani hevosista odotin suurinta menestystä Taaralle, joka sivumennen sanoen piti melkein koko meno- ja tulomatkan melkoista ääntä rekassa. Vanu-parka taisi vähän järkyttyä tästä, samaten Kadon Kartanon tiluksista, kaikista niistä rakennustarkastusta vaativista nurkista!! Taaran huuto tietysti jatkui kisapaikallakin, minkä ansiosta saimme osaksemme melkoisesti katseita sekä kulmakohoja. Jälleen. Taara kisasi kynnössä ja vedossa ollen ainoa ohjastettavani molemmissa luokissa. Kyntö meni aika lailla penkin alle etenkin omalta osaltani, eikä Taarakaan ollut parhaassa vedossa kyntökokeessa. Kontrasti erityisesti luokan kärkeen oli niin järisyttävän selkeä, että jo suorituksia katsoessani teki mieli tehdä muistiinpanoja. Taara kuitenkin yritti, teki rehellisesti töitä kuitenkaan selkeän kyntökokematonta omistajaansa pelastamatta, ja liinakon yritteliäisyyttä minä tietenkin kehuin ja palkitsin. 7/9, aivan ansaitusti, ja sekin tasan tarkkaan hevosen eikä ohjastajan vuoksi.

Vetokoe meillä sen sijaan meni paljon paremmin! Veto taitaa muutenkin olla Taaran tähtilaji, ainakin edelliset omistajat puhuivat orin pärjänneen vetoluokissa parhaiten. Se oli tietysti yksi suurimpia syitä ilmoittaa Taara nimenomaan vetokokeeseen. Vaikkei minulla ole vedoistakaan kamalan paljon kokemusta, olin paljon itsevarmempi, vähemmän hukassa, aluksi samalla aukeamalla ja parin ensivedon jälkeen samalla sivulla hevoseni kanssa. Sen huomasi, suorituksemme edetessä Taara veti sisulla ja suurella sydämellä samalla kun oma itsevarmuuteni sekä luottoni yhteiseen suoritukseemme kasvoi. Kehuin oria vuolaasti, ja Taara veti, veti uudelleen, teki todella hienon suorituksen, jolla nousimme luokan toisiksi. Ensimmäiseksi tullut parivaljakko teki kyllä niin hienon suorituksen, ettei voittajasta ollut mitään epäselvyyksiä! Minä hymyilin kuin heikkopäinen toiselle sijallemme, Taara taas mylvi kaikkien läsnäolijoitten korvia lukkoon. Hieno pieni kompakti orhini, se selkeästi nautti olostaan työhevoslajien parissa. Työhevonenhan tämä on, ratsukoulutuksesta ja KERJ-palkinnosta huolimatta, joten olin siksikin äärettömän tyytyväinen päätökseeni osallistua. Menestys nyt oli vain kirsikka kakun päällä.

10.09.2023 Pieni kuulumismerkintä

Taara on jo iällä, ei siitä mihinkään pääse. Suorituksemme TYH:n Kesämestaruuksissa sekä erityisesti tämän vuoden Suomenhevosten työmestaruuksissa olivat luvalla sanoen valjuja, vaikka Taarani parhaansa tekikin. Onhan tällä ikää, ja vaikka ori on säilynyt hyvin ollen edelleen hyvässä lihaskunnossa, se ei enää selkeästi jaksa samalla tavalla kuin nuorempana. Näin jälkiviisaana olisi pitänyt jättää ainakin rotumestaruus välistä – poden kovin huonoa omatuntoa asiasta. Onneksi Taara on kunnossa, ei se ole jäykkä tai muutoinkaan kipeän oloinen, raudikon mielialakin vaikuttaa olevan korkealla. Silti, kyllä tässä nyt on eläkkeen paikka. Oloneuvokseksi Taara ei tietenkään rupea, eläkeläinenkin tarvitsee liikuntaa pysyäkseen kunnossa.