Alexios Rubína I

Taisin näyttää Heikki Silvennoiselta, siltä puhkikulutetulta tonnin seteli -meeminaamalta. Alkupäivästä olin vielä oma iloinen puhelias itseni, hölisin aivan kaikille joiden kanssa yhteinen kieli löytyi ja etenkin tuttujen hihoihin tartuin kiinni semmoisella pihtiotteella, että ainakin Malmilan Milja taisi huokaista helpotuksesta siirtyessäni seuraavan ihmisen kimppuun. Toisen lähdön jälkeen olin typertyneen epäuskoinen hupinumerona, siedätyshoitomaisena ratkaisuna mukaan ottamani Lexion sipsuteltua osuvasti nimetyssä Huvipursiluokassa toiseksi. Miten ja miksi, koko hevonen lähti mukaan puolivitsinä katselemaan maisemia, jotta rupeaisi Tuonisen pihan leikkaamaton orapihlaja-aita herra linnanpihaelätille kelpaamaan. Suomenhevosten, sekä troikan bonusvalkovenäläisen, kanssa meinasin sitä tulosta tehdä. Voittajalle lupailtiin pullonkorkkipinssi, nähkääs. Vielä mitä, tonnin seteli, täältä tulen ja tulin, Kapusta Kirkkorekiajon yhdeksäs kahdestatoista troikkatrioni Dima - Vainaa - Näkkäri ollessa ensimmäinen sieltä tuloslistan väärästä päästä luettuna.

Mulla ei ole edes sanoja sille, mitä tämä touhuni taas on. Tulosten tai käytökseni suhteen. Olin vielä ennen sitä huvipurjehtimista silmät kirkkaina lässyttänyt niin Miljalle kuin Zenin linnan Fricis Vanagsille, kuinka tämmöistä huvihölkkää ei pidä ottaa turhan vakavasti ottaen touhun samaan aikaan itse aivan helvetin liian vakavasti. Kaiken päälle minä en edes ole mikään ajopuolen ammattilainen tallissa seisovista työmestareista huolimatta, kenttäratsastajahan minä olen! ..olevinani, en nyt menisi viime vuoden tulosten jälkeen senkään tittelin kanssa kauheasti elvistelemään.

Kaiken tämän paremmin teinille kuin kolmenkymmenen rajapyykin ylittäneelle naiselle sopivan itsesäälisen ruikutuksen alla olen silti rehellisen tyrmistynyt tuloksista. Ainahan minä lähden voittamaan, troikkaluokankin, vaikken ikinään ole troikkaa ajanut. Näin korostuneen kilpailuhenkisellä huonolla häviäjällä voitontavoittelu tuppaa olemaan oletusarvoista – myös näissä oikeasti kevyeksi iloitteluksi tarkoitetuissa tapahtumissa. Odotin kuitenkin etenkin Kapustalta parempaa sijoitusta, minkä lisäksi olin ajatuksissani sijoittanut nimenomaan Lexion luokkansa peräpäähän. Tämän tein jo hyvän aikaa ennen Tjätesuandon pihaa, missä aivan kaikesta uudesta sydämistynyt, minuun silminnähden tyytymätön kimoni kiskoi minua pitkin pihaa vaikka kuinka iskin kantapääni maahan samalla puoliääneen ärräpäitä kerraten, uusia lennosta keksien. Voisin vaikka vannoa nähneeni Fricisin kääntäneen katseensa päättäväisesti pois, aivan kuin ei tuntisi koko hevosta. Mieleeni nousi ohuensorttinen epäilys, ettei Lexion lähtö Zenistä aiheuttanut kellekään kosteita silmäkulmia..

Ja tuo kylkimyyryä Tjätesuandon pihalla vetänyt, aivan kamalaa melua itsestään pitänyt muille oreille haastekutsuja puhkuen puhissut "otetaan nyt tämäkin mukaan" -tapaus muuttui kuin vanhanaikaisesta valokatkaisijasta napsauttaen aivan toiseksi hevoseksi valjaat niskassaan. Kaikki paikallaolijat eivät enää katsoneet toiseen suuntaan, saat siirtyneet kauemmas, eikä Lexiokaan ottanut toisten orien läsnäoloa tai vaatimustasoansa vaatimattomampia puitteita aivan niin suurena henkilökohtaisena loukkauksena. Se ihan.. käveli(?), nätisti(!), sinne minne pyysin itse päättämäänsä suuntaan ryysimisen sijaan. Ei tarvinnut Hanneksenkaan enää kysellä, pärjäänkö varmasti, eikä minun katsella hänen epäilyksestä kielivää ilmettään vakuutellessani pärjääväni; oma hevoseni, ihan itte valkkasin. Kenties Hanneksen uskoa sanoihini nakersi ikävästi muutamankin kerran maasta irronneet koipeni Lexion tehdessä jonkin ihme puoliloikkaetuosakauhontaliikkeen.. Ehkäpä tästä syystä Friciskin katseli muualle eikä tuntunut olevan erityisen innokas kertomaan orin Latvian ajoista. Innokkaasti hän kyllä omaa ajokkiaan, sievää Prinsesseä, esitteli. Hyvänen aika kun osaa hevonen olla sievä! Otsakiehkurakin kuin papiljoteilla tehty! Naureskelinkin asiaa itsekseni, joko Fricis ei ymmärtänyt tai ajatteli pääsevänsä minusta eroon nopeammin olemalla hiljaa.

Ehkä jo ensi viikolla naurattaa. Oli minulla oikeasti hauskaakin vaihtaessani kuulumisia tuttujen kanssa, rapsutellassani Suoniemen Hildan Tunturin Kimaraa ja muutoinkin tutustuessani, mimmoinen kaveri tämä kasvattini isoveli onkaan. Enkä minä nyt ajaessanikaan itkua tuhertanut, lähtöjen jälkeenkään, hyvänen aika. Kaiken päälle Tjätesuandossa vierailee mielellään, vastahan minä pihassa pyörin valmennuksia pitämässä. Ehkä saan oman käsipyyhekoukunkin johonkin nurkkaan näin reippaalla vierailutahdilla! Tokkopa, Sanna-Lisa tuskin haluaa rohkaista tämmöistä papupataa vierailemaan yhtään useammin, katsotaan nyt tuleeko edes toista valmennustoimeksiantoa.
Ja ehkä Lexio pitää valjastaa vähän useamminkin, kerran toimi noinkin hyvin ja nätisti. Sanotaanko näin; mikäli nämä olisivat olleet ratsastusluokkia, Hannes olisi saattanut kyseenalaistaa pärjäämiseni toiseenkin kertaan..

Ruusuke © Jii, kiitos!

"Musta on tiiätkö aivan mahtavaa kuin sä kehtaat lähteä ton kanssa postilaatikoita pidemmäs." En jouda katsomaan Sarlottaan päin, vaan eipä minun tarvitsekaan; kuulen kyllä virneen hänen äänestään. Käteni olivat kirjaimellisen täynnä aristokraattisen arvokasta kladrubia, joka jälleen kerran käyttäytyi kaikkea paitsi aristokraattisen arvokkaasti. Luultavasti orini vastasi noin yhdeksästäkymmenestäseitsemästä prosentista Erikan tallin pihalla viikonlopun aikana nähtävästä ja kuullusta, etenkin kuullusta, testosteroninhuuruisesta öyhöttämisestä.
"No miksen kehtaisi", puuskahdan takaisin samalla etuosastaan keventynyttä Lexiota lähemmäs rekkaa taluttaen, "minä olen ihteni niin monesti nolannut, ettei tässä ole kellekään mitään uutta nähtävää."
"Totta tuokin. Sillä on muuten pari alinta sykeröä ruvennu repsottamaan."
"Aivan sama vaikka aukeaisi koko harja, voin aina pelata 'pikkukisat maalla' –kortin jos jostain tulee napinaa."

Kaiken naljailunsa kanssakin, sekä osin sen ansiosta, Sarlotta on verraton kaveri kisareissuja jouduttamaan, muutoinkin kuin apukäsinä, hoitajana, kanssakilpailijana. Sarlotan naljailu pitää mieleni virkeänä, en ihan niin hirveästi ehdi katastrofiajatella tai pohtia kehtaanko olla olemassa. Lexion kanssa piikittelevä huumori pitää suupieleni enempi ylhäällä kuin alhaalla. Itse olen hevoseni valinnut, tästäkin orista pidän valtavan paljon enkä taatusti ole lähettämässä sitä takaisin Zeniin tai minnekään muuallekaan. Soisin silti Lexion kehittävän himppasen käytöstapoja, erityisesti toiset orit saavat kimoni käymään semmoisilla kierroksilla joiden johdosta kantapääni jättävät komeita uria varikkoalueen pohjaan.
"Sinä et kuule ikinään saa hymypatsasta tai yhtäkään kaveria tuommoisella käytöksellä, kuulitkos", tokaisen parhaillaan jonkun mustan orin perään ärhentelevälle Lexiolle. Sillä hetkellä vähemmän uljas ratsuni suvaitsee pysytellä hetken paikoillaan antaen minulle mahdollisuuden korjata satulan paikkaa sekä kiristää satulavyön. Ei noilla muilla satula seilaa selässä, vaikka vyö olisi vain ensimmäisissä rei'issä kiinni..

Sarlotta sen sijaan ansaitsisi hymypatsaan sekä ikioman sivun kaverikirjaan. Ovatkohan ne enää juttu, ymmärtävätkö nykyteinit semmoisten päälle? Sarlotta kulkee mukanani verkkaan, heittää välistä naljailevia kommentteja sekä ihan oikean tsemppionnentoivotukset ennen kuin lähtee hakemaan Herttaa, seuraavaa ratsuani. Lexio.. on Lexio, oma vahva itsensä, hivenen (lue: helevetin) valikoivasti kuulolla, selkeästi oma show päällä. Satunnaisesti show osuu samoihin raameihin joita itse ratsastan ja haen, joten tämähän on kaikin puolin aika perinteinen ihmisten ilmoilla esiintyminen Lexion kanssa. Josko herra hevonen jaksaisi kouluaitojen sisällä kiinnostua siitä, mitä minä pyydän, toisille oreille pullistelun ja oman erinomaisuutensa alleviivaamisen sijaan.

Maaseutu Championin palkinnot © Erika VRL-15053, kiitos!

Taidan suosiolla lähettää jonkun sekinpuolikkaan – sen maksuvälinearvopaperin, en ravivarustetta – Kultasaarille, käsihevosalueensa saattaa vaatia vähän.. paikkaamista. En jäänyt katsomaan, mutta oletan pihan olevan täynnään kantapäitteni jättämiä uria.

Tapansa mukaan Lexio piti ääntä ja eloa välittömästi kavioittensa osuttua Kultasaaren varikon kamaralle. Oikeastaan möly, möykkä ja testosteronihuuruinen pullistelu alkoivat jo hyvissä ajoin ennen purkua, aika lailla välittömästi rekan parkkeerauksen yhteydessä. Lastaussillan auetessa kimoni suoritti jo sen sortin äänenavausta, että vaihteeksi häpesin hevostani itseni sijaan. Eikä Hänen Korkeutensa tietenkään kuuntele ohjeita äänenkäyttönsä tai oikeastaan minkään muunkaan suhteen.

Nämäkin tanssiaskeleet ovat ennalta tuttuja; öyhömöyhö orinroikale rekasta ulös, etuosa kevenee turhankin kanssa, lisää mörinäörinää (jota minun pitäisi ehkä äänittää ja markkinoida jollekin death tai black metal -yhtyeelle), kantapääni maassa ilman mainittavaa tulosta, kirosanojen kertausta, tilanteen yleinen perkelöityminen semmoiseen malliin, joka saa sivustaseuraajat kyseenalaistamaan kaikki hevosenkäsittelytaitoni. Lexio painaisi, ja painoikin, kylkimyyryä pitkin pihaa toisille oreille uhitellen vetäen sen sortin show’n, ettei paukkuja välttämättä jäisi radalle ja mikäli jäisi, suoritus saattaisi kaatua kommunikaatio-ongelmiin. Se Lexion kyvyttömyys vastaanottaa ohjeita, katsokaas.. Saatoin vain toivoa kyömynokkani rauhoittuvan lauantaihin mennessä.

Sopihan tuota toivoa. Siirtotallissa sekä yleisesti Kultasaaren Kartanon mailla vietetty viikko ei vähimmässäkään määrin tasoittanut Lexiota, sillä riitti lauantaina edelleen virtaa (ja ääntä..) niin uhitteluun kuin oman erinomaisuutensa alleviivaamiseen. Valitettavasti ori toteutti molempia tavoilla, joita me ihmiset yleensä mutkia oikoen rajusti suoraviivaistaen kutsumme sikailuksi. Periaatteen orina Lexio asettui vastahankaan aivan kaiken suhteen mitä ehdottelin, myös sykeröittensä korjaamisen. Säästä niskaa kohden ratkeava letitys alkaa uhkaavasti muodostua tavaramerkiksemme, tämä on jo toinen kerta.. Muiden hevosten letitykset pitävät kuosinsa, vaan ei Lexion, vaikka samoin käsin samoin vermein nekin lettisykeröt taiteiltiin.

Huuto ja mekkala eivät valitettavasti jääneet sinne käsihevosalueelle, vaan seurasivat meitä verryttelyyn. Sekin on tuttua, Lexion kanssa vuoristoratamainen onnistumisten ja kitkerien mahalaskuepäonnistumisten epäkiitollinen kehä on tullut erinomaisen tutuksi. Aivan yhtä tutulta tuntui stewardin meille luoma epäileväinen pälyily, jonka vuoksi sadattelin itsekseni samalla karseimman aspahymyn huulilleni taikoen. Tilanne ja hevonen hallinnassa, ei huolta, tämä vain on vähän.. vähän.. tämmönen. Karjas. Sukuvika.

Lexion kanssa ei koskaan tiedä, kuinka kylmää kyyti on vai tapahtuuko radalla jokin ihmeellinen langattoman yhteyden muodostuminen verryttelyn katvealueelta poistumisen jälkeen. Ehkä Sofia juo kanssani surkuttelukahvit tai vaikka skumpat päivän päätteeksi, voin voivotella Lexiota ja hän Rediään. Josko sitä samalla sopisi sen uuden valmennuspäivän, edelliset suunnitelmat joutuivat silppuriin hilpaistuani lyhyellä varoajalla Norjaan.
Hätkähdän ajatuksistani kunnolla nykyhetkeen Lexion polkiessa jalkaa. Korjaan äkkiä ryhtini, asentoni, vilkuilen ympärilleni – kuinka suomalaista, "Näkikö kukaan?!" muodostaa suurimman huolenaiheen! –, rapsuttelen hetken orini säkää kuin anteeksipyyntönä.
"Oikeassa olet, kaveri, keskittyminen suoritukseen eikä skumppailtamiin", jutustelen hiljaisella äänellä nyrpeälle ratsulleni.

Guldholm Summer Festival, vaativa A, Liisa Tuoninen ja Alexios Rubína I. Josko näiden kesäkisojen taustamusiikki ei muodostuisi mollivoittoiseksi.

Sarlotan näkökulmasta

"Mä en ymmärrä miksi Liisa on hankkinu tallin täyteen.. tämmösiä." Tiedän Axan viittaavan Lexion ja muiden Liisan viritysten luonteisiin, olenhan minäkin näitä ihmetellyt. Viime vuosina jatkuvasti vähemmän, vaikka naljailun taso onkin pysynyt vakiona. Susirajan loppuaikoina, vähän ennen kuin talli ajoi toimintaansa alas, oli Liisa se, joka oli enemmän vetovastuussa näistä hankalammista luonteikkaammista tapauksista. Vaikka lähes koko Susirajan olemassaolon ajan "Susirajan tytöt", Liisa ja Vieno, olivat hevosmaultaan hyvin samanlaisia, tallin viimeisenä vuonna Vieno tuntui vähän väsyvän paitsi elämään jossa ei muuta ollutkaan kuin niitä hevosia, myös siihen kädenvääntöön, jota Susirajan... laadukkaimpaan tuotantoon sisältyi. Nykyään Vienon käydessä Liisan hevosten selässä hän valkkaa niitä kivoja sulopossukoita jättäen Lexiot, Ilkat sun muut tyystin välistä.
"Liisasta on palkitsevaa löytää toimivat tavat ja yhteisymmärrys näitten vähän mausteisempien hevosten kanssa", totean kiristäessäni Lexion valjasvöitä. Kimo mulkoilee meitä molempia happamana. Tarhasta talliin käveleminen oli ollut melkoinen esitys Hänen Majesteettinsa vastustettua tätä järjestelyä silkasta periaatteesta. Teimme sitten ylimääräisen kunniakierroksen pitkin pihaa ennen sisälle pääsemistä.
"Varmasti on, en minä sitä, mutta kun.. hän voisi silti hankkia useamman Lejan Lexioitten sijaan." Kohautan olkiani ja rapsutan hetken Lexion lapaa ennen kuin lähden hakemaan kärryjä. Melkein pistin ihan kunnon ravikärryt Lexion perään silkan viihdearvon vuoksi, mutta koppakärryt minä orin perään pistin.

Ajattelemani "peruskiva kärryttelylenkki" ei paljoa Lexiota jaksanut kiinnostaa, minkä vuoksi kimo heittäytyi paikoitellen iloisen kuuroksi heittäen ravin käynnille tai toisin päin ihan miten itse lystäsi. Koetin siinä pitää keskusteluyhteyttä auki, pitää orin kuulolla ja edes etäisesti kiinnostuneena syksyisen Takapajulan metsissä hölkkäilystä, vaan kun ei niin ei. Sanotaanko näin, että ymmärrän täysin Liisan neuvot pysytellä kentän aitojen sisäpuolella kunnes olen aivan satavarma yhteisestä sävelestä. Nyt emme tosiaankaan soittaneet samaa säveltä, genrerajatkin menivät ryskyen rikki. Ikävän paljon Lexio vain puri kuolainta painaen käsille jättämättä minulle isommin muita vaihtoehtoja kuin pitää kiinni reippaan ravihölkän vaihtuessa pyytämättä ja yllättäen laukaksi. Ilmeisesti oma mokani, kerran sopivalle laukkapätkälle ohjasin. Ihan hyvä, ettei meitä vastaan tullut yhtäkään ravuria, mopoteiniä tai lenkkeilijää, Lexio ei ollut puoliksikaan niin hyvin lapasessa kuin sen olisi pitänyt olla. Inhottava myöntää, miten huonosti meillä meni, vaan ei tuo auta kuin lakki kourassa soitella läpi kaikki Liisan kontaktit ja sopia useampikin valmennus, ratsain ja ajaen. Ei Lexio hevosta kummempi ole, vaikka tuntuikin tänään enempi kärryjen eteen pistetyltä härältä kuin hevoselta. Kiukkuiselta, kyllästyneeltä, oman mielensä mukaan asiat tekevältä väkivahvalta härältä..

Sarlotan näkökulmasta

"Kuka on niin typerä, että haluaa itselleen minipainoksen Lexiosta?"
"Liisa. Ja ilmeisesti joku muukin, kerran Italiassa varsaa odotellaan." En nähnyt, mutta kykenin kuvittelemaan Axan vinhan epäuskoisen pään pudistelun sekä sitä seuraavan silmien pyörittelyn selkäni takana. Ylidramaattisen huokailun kuitenkin kuulin.
"Siirrätkö niitä ravipuomeja, kerkeät päivitellä sinulle tuntemattomien ihmisten jalostusvalintoja myöhemminkin."
"Sori. Kylläpä sinä oletkin kärttyinen tänään."

Päivittelyjen kohteeksi osunut Lexio pärskähtää allani. Toistaiseksi ratsastustreenimme, tämänpäiväinen ja muutkin, on sujunut huomattavasti paremmin kuin se muutaman viikon takainen kärrylenkki. Se ei tietysti paljoa vaadi.. Jostain pitää kuitenkin aloittaa, iloita niistä pienistäkin onnistumisista, kun alla ei ollut helpon mutkaton hevonen vaan Lexion kaltainen omanarvontuntoinen, viihdytystä vaativa toistoja karsastava yhteistyöhön houkuteltava itsepäinen tapaus. Ulka on ollut ihan hyvää treeniä Lexiotakin ajatellen, joskaan eivät ihan samoilla asetuksilla lähde kanssani paritanssiin tai edes simppelille kävelylle. Tänään on kuitenkin ollut hyvä päivä, Lexio on ollut.. vastaanottavainen. Ei erityisen pehmeä tai selkeän innostunut töihin lähtemisestä, mutta vastaanottavainen kuitenkin. Olen ihan ratsastanut käyntiä ja ravia, saanut hevosta pidemmäksi, rennommaksi, muotoa rehellisesti eteen-alas.. Ja olen ollut hurjan iloinen, kieltämättä vähän ylpeäkin, jokaisesta onnistumisesta. Puomitehtävät, joita Axa juuri korjaili kuntoon, ovat enemmän kömpelö yritys pitää uljaan ratsuni mielenkiintoa yllä.
"Kiitos. Tekaisetko vielä noista käyntipuomeista viuhkan? Eikä ollut tarkoitus tiuskia, anteeksi." Axa hymyilee vähän kireästi kävellen kuitenkin puomeja kasaamaan. Mukava ihminen, meillä vain on vielä yhteinen sävel hakusessa. Aivan kuin minulla ja Lexiollakin.

Hakuseen se jääkin, satunnaisista onnistumisistamme huolimatta. Etenkin käynnissä minulla on toisinaan olo kuin olisin ahaa-elämyksen äärellä, Lexio tuntuu rehellisen hyvältä, teemme samaa tehtävää. Ravissa yhteys rupeaa särisemään, ensimmäisten laukannostojen kohdalla se takkuaa niin pahasti että hetken pelkään kladrubin seisahtuvan niille sijoilleen. Ei olisi ensimmäinen kerta.. Otan Lexion pysähtymättömyyden erävoittona, kehun ja kiitän kimoa kamalasti, myötään ohjalla, hiljenen satulassa, annan orin vain kävellä itsekseen ennen kuin hissukseen lähden pyytämään vielä vähän ravia loppuverryttelyksi. Ne puomit olivat vähän yhtä tyhjän kanssa, en usko niiden tuoneen oikein mitään tämän päivän työskentelyyn, hevoselle tai minulle.

Tallissa syötän Lexiolle enemmän leivänkänttyjä kuin viitsin myöntääkään. Axa norkoilee siinä vieressä, putsaa Lexion suitset ja muutoinkin auttelee, selvästi juttuseurankaipuisena.
"Millainenkohan siitä Lexion varsasta tulee", Axa lopulta saa sanottua kiemurreltuaan aikansa. Reppana ilmeisesti arasteli aikaisempaan aiheeseen palaamista. Taidan olla vähän kuivakka ja tylyn oloinen, täytyy petrata.
"Itsepäinen ja vahvatahtoinen, jos isänsä sukuun tulee. Enemmän minua mietityttää, jääkö varsa kasvattajalleen vai pistävätkö sen rahdissa Liisan riesaksi." Axa kikattaa.
"Pitänee seurata tallin somekanavia, eiköhän sitä kautta selviä varsan syntymä ja mahdollinen myynti. Mikä se talli olikaan, Scuderia Sierra?"
"Just se. Pistätkö kahvin tippumaan, käyn viemässä Lexion pihalle."

Oikeastaan Lexio vei minut pihalle, muttei puhuta siitä.