31.01.2020 Pusulle myönnettiin Championin arvonimi.
Pusu on maailman söpöin heppa.
Pusua lauhkeampaa söpöläistä saa hakea. Umpikiltti, rauhallinen ruunikko ei turhia hötkyile, eikä meinaa hötkyillä silloinkaan, kun olisi vähän aihettakin. Maastossa vastaan saa rymytä mitä tahansa, eikä Pusu korvaansa lotkauta. Tammassa onkin vähän tädinkuljettimen vikaa, osittain rauhallisuutensa, osittain laiskuutensa vuoksi. Kun pitäisi tehdä kunnolla töitä tamma heittäytyy kattilalliseksi keitettyä spagettia; lötköksi, tästä-ei-saa-kunnon-otetta -tyyliseksi löysimykseksi, joka valuu kentän laidalta toiselle. Vaatii vähän suostuttelua, että ruunikon työmoodin saa päälle, mutta se on sen arvoista. Ja jos ei muuta, niin Pusu on yrittämättäkin maailman paras maastopuksutin sekä halikaveri.
Parasta, mitä Pusu tietää, ovat pitkät hoito- ja halisessiot. Hoitajalle ropisee lisäpisteitä, jos tamma saa vähän herkkuja. Tai vähän enemmän. Aika paljon. Makealle ja huomiolle perso ruunikko on juuri niin lauhkea, pomminvarma hoitohevonen kelle tahansa, että tämän pitäisi melkein olla jossain terapiahevosena tai vähintään ratsastusleirien luottopuksuttimena. Pusu ei korvaansa lotkauta yhtään millekään, sitä saa kiskoa hännästä tai klipata vaikka aamusta iltaan, eikä pullanmuruseni tee muuta kuin nuokkuu. Jokaista karsinan tai tarhan luo tulijaa Pusu tervehtii pehmeällä hörinällä ja valuu satavarmasti moikkaamaan ihmistä rapsutusten ja herkkujen toivossa. Onneksi Pusu ei ole oppinut näykkimään, eikä tammalla muutenkaan ole ensimmäistäkään pahaa tallitapaa. Ei ole väliä, hoitaako Pusun karsinassa vai käytävällä, tai laittaako mokomaa edes kiinni (kerran innokkaat hoitajatytöt unohtivat karsinan oven selälleen, eikä Pusu lähtenyt minnekään, vaikkei ollut kiinni – en silti kehota tekemään samoin). Kaikki harjaamisesta loimitukseen, pesemisestä madotukseen, suojien laitosta lämmön mittaamiseen ja niin edelleen menee kivuttomalla rutiinilla, eikä Pusu kiukuttele edes nyrpeän ilmeen vertaa. Täydellisen helppo ”kaikki käy” -hoidokki, joka rakastaa kaikkia, jotka antavat vähääkään huomiota.
Talutettaessa Pusu meinaa olla vetelä. Hitaasti eteenpäin tallustelevalla ruunikolla ei ole kiire yhtään mihinkään. Korkeintaan ruoka-aikoina askel vähän kevenee ja reipastuu. Keväisin, kun kaikki alkaa vihertää, puskat ja puiden oksat kiinnostavat vähän enemmän, eikä Pusu voi vastustaa kesäloistossa olevaa voikukkamätästä. Tamman kanssa saakin olla tarkkana, ettei se jää napsimaan matkaevästä, vaan keskittyy kävelemiseen. Pusu ei kuitenkaan riuhdo itseään ruokaa kohti, joten pienempikin hevosihminen voi taluttaa isoa hummaa huoleti. Lasten kanssa Pusu on muutenkin melko varovainen, ettei pikkuihminen vain kaadu tai mitään.
Hevonen koppiin/rekkaan vaikka takaperin lähettämällä, lukot puomit luukut kiinni ja matkaan. Pusu on hirvittävän helppo lastata ja kuljettaa, vaikka olisi liikkeellä yksinään. Ikinä Pusu ei ole rynninyt, jumittanut, koettanut kävellä puomista ohi tai keksinyt muitakaan tyhmyyksiä. Ruunikkoni on äärettömän helppo lastata ja kuljettaa, eikä Pusu kaipaa seuraa tai hermostu, jos heinät sattuvat loppumaan kesken matkan. Tamma leikkii vaikka tyhjällä heinäverkolla, vaikka täyden verkon eestaas heiluttelu onkin paaaaljon hauskempaa kuin tyhjän. Lapsi on terve kun se leikkii..
Mikäli Pusu saisi päättää, liikunta vähennettäisiin nollaan (tai ainakin muutettaisiin talutusratsastukseksi, ruohonleikkuumaastoiksi ja muuksi mukavaksi) herkkumäärän pysyessä vakiona. Osaamista riittää (heA/100cm), liikunnan iloa tai sen suurempaa työmotivaatiota vähemmän. Hummani sopisi loistavasti jonkun tädinkuljettimeksi tai maastopuksuksi, sellaiseen kevyeeseen työhön, joka ei vaadi hevoselta oikeastaan yhtään mitään. Koska tamma osaa pystyy kykenee, minä vaadin siltä enemmän, minkä vuoksi välillä ratsastan kattilallisella keitettyä spagettia. Tai ainakin se tuntuu siltä.
Kouluratsastus on ihan kivaa, kunhan pysytään hyvin simppeleissä jutuissa, eikä Pusun tarvitse koota itseään tai ottaa takaosaa alle. Tai edes liikkua kovin aktiivisesti. Mummoravi ja humputtelulaukka riittävän Pusun mielestä kaikille. Kun ruunikolta alkaa ensin pyytää, sitten vaatia kunnolla työskentelyä, tamma vähän kiemurtelee, koettaa luistaa tehtävistään ja hilaa itseään eteenpäin käsijarru päällä hyvin vetelänä, vähän saman näköisenä kuin haluttomat teinit liikkuvat vanhempiensa perässä Prisman käytävillä. Sinne tänne löysänä venyvää ja vanuvaa hevosta ei ole mukava ratsastaa, eikä Pusun työmotivaation herättelystä aina tule mitään. Tamman kanssa kannattaakin aloittaa aina petollisen simppeleistä tehtävistä vaatien vähä vähältä enemmän liikettä, enemmän kokoamista ja niin edelleen, ei vain suoraan pamauttaa tehokkaisiin verryttelyihin ja siitä töihin. Pusu haistaa kunnon hikitreenin jo kaukaa, eikä laiskana, mukavuudenhaluisena hevosena haluaisi osallistua siihen.
Jottei tämä ihan motkottamiseksi menisi, niin kyllä Pususta saa irti kivaa liikettä. Tamma on luonnostaan vähän etupainoinen, mutta kun Pusun saa ratsastettua ylemmäs ja kevyemmäksi sekä hurauttamaan sen moottorin käyntiin, ruunikko on oikein näppärä koulupeli. Mukavan tasaiset, pitkät askeleet, joissa on hyvin säätövaraa (näyttävyys tosin puuttuu, valitettavasti), kevyt kädelle ja muille avuille, erittäin hyvät hermot ja jaksaminen vaikka selässä olisi ohjia kiskova, kiljuva apina. Pusu ei kiukuttele, vaan tekee kauniisti kaiken siltä pyydetyn, vaikkei apuja aivan ymmärtäisikään.
Hyppääminen voisi olla kivaa, jos se ei olisi niin raskasta. Pitää laukata reippaasti, ponnistaa kunnolla, venyä esteiden yli ja toistaa tämä ties kuinka monta kertaa! Pienillä esteillä Pusu pörisee innoissaan, koska kaikki on niin helppoa eikä rasita, ja onhan se hyppääminen hauskaa. Vähänkään korkeammilla esteillä tai teknisemmillä tehtävillä Pusu alkaa hidastella kuin kysyäkseen ”onko pakko?”, sillä mukavuudenhaluisen humman elämänfilosofiaan ei kuulu hikitreeneihin osallistuminen. Siinä, missä pikkuinnarit ovat vielä hauskoja, suhteutetut välit joiden kanssa joutuu pidentämään ja lyhentämään askelta vuoron perään ja hyppäämään kunnolla pikkupompun sijaan, saavat ruunikon kaipaamaan tarhassa makoilua ihan saman tien. Pusu on vakaa, hyvähermoinen hyppääjä, joka ei kyttää mitään estetyyppiä. Tamman hypyt ovat pyöreitä ja pehmeitä, tasapaino hyvä, hyppytekniikka perushyvä, muttei loistava. Aina jalat eivät nouse tarpeeksi, mikä johtaa kolahduksiin ja pudotuksiin. Tamma ei myöskään ole se ketterin tai nopein – Pusu on enemmänkin perushyvä puhtaiden ratojen laiskamato suorittaja, kunhan sen saa tekemään töitä.
Maastoilusta Pusu pitää, niin rauhallisista käyntiretkistä kuin reippaamista laukkailuista. Ilmeisesti pitkin maita ja mantuja samoilu ei tunnu työltä samalla tavalla kuin kentällä/maneesissa pyöriminen, vaikka välillä metsäpoluilla ja pellon reunoissa joutuu vääntämään ihan samat pohkeenväistöt ja askeleen pidennykset. Täysin maastovarma Pusu-puksutin toimii yksin ja porukassa, jonon johtajana ja peränpitäjänä, ensimaastoaan tekevällä sekä kokeneella konkarilla. Autot, mopot, moottorikelkat sun muut ohitetaan rauhassa, puskasta lehahtavaa lintuparvea korkeintaan säpsähdetään ja niin edespäin. Saa tapahtua jotain oikeasti erikoista ja odottamatonta, että Pusu saa slaagin.
Jos ei muuta, niin Pusu on hirvittävän rauhallinen, hyvähermoinen ja hienokäytöksinen kisapeli. Tämä hevonen ei herää henkiin yleisön edessä, vaan on ihan samanlainen laiska puksuttelija kuin kotonakin. Tammassa onkin melkoisesti alisuoriutujan vikaa, kun päällimmäisenä Pususen mielessä tuntuu olevan se ”onko pakko, jos vain hölkätään, halitaan ja syödään” -mantra. Jos ruunikosta saa kotona jotain irti, saa kisoissakin. Mikään voitontahtoinen, karismaattinen esiintyjä Pusu ei kyllä ole, vaan tuttu ja turvallinen, työskennellessään tasaisen kiva suorittaja. Eivät kaikki mitään Totilaita ole.
VSR 0 sijoitusta joista 0 voittoa
00.00.2016 paikkanen luokka 0/00
Päiväkirja & valmennukset
Omistajan ja hevosen kuulumiset, tulevaisuuden suunnitelmat, varsahaaveet ja muut. Pusua kärrätään este- ja kouluvalmennuksiin, vaikka sitä ei yhtään huvittaisi.
Spoiler:
16.06.2016 päiväkirjamerkintä, kirjoittanut omistaja
Arki ja elo Pusun kanssa on startannut erittäin hyvin. Tamma on ihana pieni pullanmurunen, jonka kanssa kaikki on sujunut kuin tanssi. Tosin jos ihan rehellisiä ollaan, Pusussa on laiskurin vikaa, etenkin kun pitäisi tosissaan tehdä töitä; pää painuu, askel painaa, onko pakko, jos vain hölkötellään.. Kisoissakin höpötinttini meinaa alisuoriutua, mutta on tässä estesijoituksiakin kerrytetty. Pusun kasvattaja ja ex-omistaja ovat kyllä tehneet aivan loistavat pohjatyöt tamman kanssa, kun näin vetelällä perusluonteella varustettu hevonen on saatu koulutettua varmasti suorittajaksi kapasiteettinsa huipulle. Onneksi Pusu on nöyrä, laiskuuden saa ohitettua kun vähän motivoi (ja muistaa tarjota vähän herkkuja joka treenin jälkeen - ihme pullasorsa!).
Pususta on nopeasti kehittynyt rentojen maastoretkien ykköstykkini, jota kaveritkin mielellään lainaisivat. Silloin kun tuon jonkun ei-hevostelevan ystäväni tallille, he saavat puuhastella Pusun kanssa, tamma kun on niin kiltti, lauhkea kullannuppu. Joku ratsastuskoulu tai ratsastusterapeutti ottaisi varmasti hummani mielellään hevostiiminsä vahvistukseksi.
Hyvin startannut esteura toivon mukaan jatkuu yhtä hyvänä, samaa menestystä toivon myös koulupuolella. Pusun kanssa tavoitteet ovat laatuarvosteluissa, kuten muidenkin hevosteni kanssa, ja suvun puolesta Pusulla ainakin on kaikki edellytykset. Ratsastuskisojen lisäksi aion kärrätä Pusua näyttelykehissä. Rakennearvostelu ainakin tulee olemaan helppoa, kun tamma vain torkkuu paikoillaan.. Liikkeiden esittäminen onkin sitten toinen juttu.
Näillä eväillä on kuitenkin hyvä jatkaa. Pusu on ihana, Pusu on hieno, Pusu oli aivan loistava ostos.
16.06.2016 päiväkirjamerkintä, kirjoittanut omistaja
Pusun kanssa kaikki on rullannut eteenpäin niin tasaisen pehmeästi, ettei mitään tolkkua. Olemme tamman kanssa kisanneet este- ja koulusijoitukset täyteen jo tovi sitten, nyt keskitymme cupeissa ja näyttelyissä ravaamiseen siinä määrin, kuin muistan ja jaksan kultaani karkeloihin ilmoittaa. Kotitreenit jatkuvat samaan tuttuun tapaan, tosin nyt olen keskittynyt etupäässä maastoilemiseen loistavien syyskelien innoittamana. Valmennuksissa emme ole käyneet, mutta kai nekin olisivat paikallaan cupeja silmällä pitäen. Omille virheilleen tulee kuitenkin sokeaksi, joten vaikka hevonen ei erikoisemmin ulkopuolisen arviota, mielipidettä tai kehotuksia tarvitsisi, minun ratsastukselleni ulkopuolinen virheidenlatelija tekee vain hyvää.
Näyttelyissä kiertelyä meinaan jatkaa samaan tahtiin, toivon kovasti saavani Pusulle kantakirjakelpoisuuden. Onhan tämä vähän pitkärunkoinen tapaus, mutta kyllä tämän ainakin KTK-III pitäisi saada, ehkä jopa KTK-II. Kun nyt pääsisi sinne kantakirjaan asti! Mutta jos kantakirjakelpoisuutta ei irtoa niin ei sitten, ainakin meillä on Pusun kanssa ollut monta kivaa näyttelypäivää yhdessä.
Yksi isoimpia yksittäisiä tapahtua Pusun elämässä on ollut sen ensimmäinen varsa. 30.07. tamma varsoi reippaan, hontelojalkaisen voikon oripojan, jonka isä on oma Herra Halokeenini. Hyvin nopeasti foorumivinkkausmarkkinoinnin jälkeen Crimis otti minuun yhteyttä, ja kauppakirja tehtiin aika nopealla tahdilla. Kaikista antamistani nimiehdotuksista uusi omistaja otti käyttöön Platinablondi-nimen, ja nyt Blondi asustaa Routaruusussa parin Susirajalaisen sekä muiden hevosten seassa. Orista tulee niiiin hieno, uskokaa pois!
Sellaiset kuulumiset. Meillä menee hirvittävän hyvin, Pusu on ihanimpia hevosiani, oikea terapiapulla. Eikun hevonen.
16.09.2017 estevalmennus, valmensi Penelopeia
Pusun kanssa muodostui selkeä kuva tamman ongelmakohdista jo alkuverryttelyssä. Energisyyden ja eteenpäinpyrkimyksen löytäminen osoittautuivat nimittäin melko haastaviksi tehtäviksi. Lähdimmekin alkuverryttelyssä vaatimaan Pusulta paljon askeleen temmonsäätelyä, jotta hevonen saataisiin liikkumaan hyvin ohjan ja pohkeen välissä. Kovasti tammalla oli yritystä pysytellä löysissä askeleissaan, mutta napakalla ratsastuksella ja päättäväisyydellä ratsastaja alkoi pikkuhiljaa löytää Pususta myös sitä kaasunappulaa. Laukan temmossa oli toki vielä hieman toivomisen varaa, se nimittäin valahti melkein heti hitaammaksi kun ratsastajan huomio herpaantui, mutta näillä eväillä katsoin silti sopivaksi siirtyä itse hyppäämisen pariin. Aloitimme työskentelyn innariväleille asetetuilta puomeilta, joista joka toinen oli nostettu ylös pieneksi kavaletiksi. Nämä helpot pikkuesteet hevonen hyppäsi oikein innokkaasti, eikä ratsastajan tarvinnut ratsastaa laukkaa juurikaan eteen esteiden välillä. Tempo pysyi hyvin yllä innareilla, eivätkä etäisyydet muuttuneet tehtävän sisällä. Nostin lopulta kaikki puomit kannattimille, ja estekorkeudeksikin valikoitui jo hieman haastavampi 70cm. Nyt kun Pusun olisikin pitänyt jaksaa tulla hyppyihin hieman paremmin mukaan koko kropalla, homma alkoi taas mennä alamäkeä. Ensimmäisille hypyille tuli selkeät kolautukset kun jalat jäivät laahaamaan ja hypyt tulivat kovin lähelle. Seuraaville esteille Pusu hoksasi hieman nostaa jalkoja, mutta estevälit eivät enää olleetkaan niin sopivia, kun laukan tempo vaihteli tehtävän keskellä. Uusintayrityksillä ratsastajan tulikin kiinnittää erityistä huomiota tarmokkaaseen eteenpäinratsastukseen, jotta välit olisivat Pusulle sopivat, ja ponnistuspaikat löytyisivät paremmin. Alkoihan se sieltä sitten onnistuakkin, ja esteiden kolina saatiin loppumaan. Pusu jaksoi lopulta tsempata ihan hyvin, vaikka se tarvitsikin pientä kannustusta että jaksaisi tehdä töitä. Ratsukko vaikutti mielestäni kuitenkin oikein hyvältä kokonaisuudelta, ja hyvinkin kehityskelpoisilta.
23.09.2017 estevalmennus, valmensi Penelopeia
Tänään valmennukseeni saapui toistamiseen suokkitamma Pusu ratsastajineen. Siinä missä aiemmassa valmennuksessa oltiin keskitytty yksittäiseen estetehtävään, tänään oli vuorossa radan hyppääminen. Alkuverryttelyssä etsittiinkin sitä oikeaa, reipasta ratatempoa, jota Pusulta pitikin kaivella hieman pidemmän kaavan mukaan. Keskityimme myös runsaiden teiden ratsastukseen, jotta tempo saataisiin pysymään muuttumattomana niin kaarteissa kuin suoralla urallakin. Verryttelyhypyiksi tultiin 70cm pystyä ja okseria, joille Pusu otti oikein nätit hypyt. Kun laukka oli saatu rullaamaan Pusulta löytyi kyllä kykyä ylittää esteet, varsinkin tälläiset, jotka olivat kuitenkin reilusti sen kapasiteetin ylärajojen alapuolella. Pienten välikäyntien jälkeen pääsimmekin sitten itse asiaan, eli radan ratsastamiseen. 8 esteen radalle kuului niin kahden askeleen sarja, kuin useampi suhteutettu linjakin, sekä jopa yksi muurieste. Ensimmäisellä yrityskerralla Pusu otti useamman kosketuksen puomeihin, ja sarjan toiselle osalle hyppy jäi hieman vaisuksi, josta johtuikin sen pudotus. Nyt kun tammalta vaadittiin jo vähän enemmän yritystä se jäi helposti himmailemaan, ja laukan tempo putosi heti jos ratsastaja unohti sitä ylläpitää. Varsinkin sarjan välissä Pusu tuppasi ottamaan kaiken hyödyn irti, jos ratsastaja ei ollut pohje kiinni ratsastamassa eteenpäin. Kun uudemmilla yrittämiskerroilla teroitinkin ratsastajalle hereillä olon tärkeyttä, ja rohkeaa eteenpäinratsastusta, alkoivat hypyt nousta paremmin ja Pusu pääsemään esteistä yli ilman kolautuksia. Paikatkin löytyivät paremmin kun ratatempo säilyi samana koko radan läpi, eikä hyytynyt esimerkiksi suhteutetuilla linjoilla.
23.09.2017 kouluvalmennus, valmensi miivi
Kiipesin kentän aidalle istumaan jo ennen kuin valmennettavaa ratsukkoa näkyi mailla halmeilla. Sopiessani valmennuksista Lissun kanssa puhelimitse reilu viikkoa takaperin oli nainen varoitellut valmennettavan suomenhevostamman nollassa olevasta työskentelymotivaatiosta, ja pohdinkin, että olikohan motivaatio tippunut niin nollaan, että hevonen ei suostunut edes liikkumaan tallista ulos. Lopulta, melkein vartin myöhässä, Lissu kuitenkin saapui mutaisen ruunikon kanssa kentälle. "Sori, tää oli piehtaroinut tarhan kaikista mutasimmassa nurkassa enkä mä meinannut saada ees satulansijaa puhtaaksi", hikinen nainen selitteli noustessaan selkään.
"No, kävelkää alkuun pari kierrosta ja sitten ala vähitellen keräilemään ohjia. Älä vielä tässä vaiheessa vaadi siltä liikaa, mutta kun oot saanut ohjat käteen niin ala tekeen isoja pääty-ympyröitä. Aluksi annat sen vaikka luistaa taipumisesta, mutta vähitellen alat vaatiin enemmän, mut pysyen ihan näis simppeleis jutuis", annoin ratsukolle ohjeita. Näitä ohjeita noudattaessaan Lissu ei saanut Pusua jämähtämään ihan löysäksi makkaraksi. Eihän tamma käyttänyt takapäätään kunnolla ja Lissu joutui muistuttamaan sitä maailman menosta raipalla takamukselle, mutta toimi se jotenkin. Ratsukon siirtyessä raviin sai nainen alkaa vaatia tammaltaan aktiivisempaa toimintaa ja lähteä pikkuhiljaa vaatimaan tammalta takaosan aktiivista käyttöä ja kunnon rehtiä peräänantoa.
Näitä hakiessaan nainen sai alkuun suorilla urilla, mutta myöhemmin myös voltilla, suorittaa avo- ja sulkutaivutuksia. Käynnissä Pusu tuntui nukahtavan niihin, mutta ravissa se näytti jopa ihan hevoselta niitä tehdessään. Se oli vastannut yllättävän nätisti Lissun apuihin, eikä näyttänyt enää samalta löysältä makkaralta kuin ihan alkuun. Olihan se yhä hidas ja välillä meinasi unohtaa, mitä piti tehdä, mutta varsinkin avotaivutukset olivat onnistuessaan teknisesti hyvät, myös kaarevalla uralla. Jos Pusu vain viitsisi askeltaa vähän reippaammin ja olla laahaamatta jalkojaan maata pitkin, koulutuomaritkin voisivat tykätä tamman menosta.
"Jatketaan tästä huomenna, tänään oltiin aika ravipainotteisia niin huomenna yritetään saada huijattua tuo sun otus vastalaukan saloihin", kerroin suunnitelmistani seuraavan päivän varalle; olimme sopineet kahdesta peräkkäisestä valmennuspäivästä Pusun kanssa.
24.09.2017 kouluvalmennus, valmensi miivi
Aamu valkeni sumuisena ja aurinko nousi hitaasti yli horisontin, häätäen sumun pois ensisäteillään. Niin runollisesti alkoi aamuni ajomatkalla kohti Lissua ja hänen liikunnalle allergista Pusu-tammaansa. Se olikin ainoa runollinen asia koko päivässä, valmennus oli täyttä tuskaa niin hevoselle, ratsastajalle kuin valmentajallekin. Niin epätoivoiselta meno näytti.
Valmennuksen alun perusteella siitä olisi voinut tullakin jotain. Lissu oli saanut jynssättyä Pusua eilen peittäneen viisisenttisen mutakerroksen pois, ja tamma näytti ihan hevoselta. Vielä ravityöskentelyyn asti se myös liikkui ihan kivasti. Lissu oli onnistunut taas onnistuneesti puijaamaan tammaansa, se ei edes ollut huomannut, että siltä vaadittiin jotain muutakin kuin käynnissä laahustamista. Sitten nainen erehtyi antamaan laukkapohkeet, ja Pusu heräsi todellisuuteen. Siltähän vaadittiin jotain muutakin kuin kävelemistä!
Siinä vaiheessa en tiennyt, itkeäkö vai nauraa. Olin tottunut siihen, että kun hevosen selässä oli Lissu, saattoi sattua ja tapahtua mitä tahansa, mutta tämä meni jo yli. Hevosen kuului nostaa laukka laukkapohkeista, ei pysähtyä! Lissulla ei ollut yhtään niin hauskaa kuin minulla, nainen istui tuskastuneena tammansa selässä yrittäen epätoivoisesti saada sitä liikkeelle. Ja tuo hevonen muka Helppo A -tasoinen.
Valmennus muistutti lopulta ennemminkin alkeistuntia. Seisoin keskellä kenttää juoksutusraippaa viuhtoen, pelkällä Lissun toiminnalla ei laukka noussut, ei edes vaikka nainen avittikin tammaansa sen verran reippailla raipan läimähdyksillä takamukselle, että näin karvanvaihtoaikaan ne pöllyävät karvat näkyivät minulle saakka. Valmennuksen jälkeen en ehkä ollut fyysisesti niin väsynyt kuin epätoivoinen Lissu, mutta henkisesti kyllä. Olin tullut pitämään Helppo A -tason kouluvalmennuksia, en alkeistunteja. Tämä saisi olla viimeinen kerta, kun eksyisin valmentamaan Lissun (tai edes puoliksi Lissun) omistuksessa olevia hevosia, valmennukset päättyivät aina yhtä tragikoomisesti.
