Kurjenpesä

Crane Y Groes Sanctaidd "Surku"
✝ 11.08.2023

Perustiedot

Meriitit

© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Tausta

Koska omistan ainoastaan D-sektion tammoja, oreja pitää etsiä aina kotipihaa pidemmältä. Donnan sulho löytyi varsin nopeasti Cadogan Poniesin riveistä. Huvittava sattuma, että Donnan ensimmäinen varsa myytiin juuri Cadoganiin, joten talli oli minulle ennestään tuttu ja siksi tietysti helppo aloituspiste jalostusorin etsintään.

Komea, korrektirakenteinen Caerwent Coch Gwilym paikkasi mielestäni Donnan puutteita hyvin tukien samalla tamman hyviä puolia. Onnekseni ja ilokseni ori oli jalostuskäytössä, ja kahden oriasemavierailun jälkeen Donna ultrattiin kantavaksi. Tämähän on se toinen huvittava sattuma, sillä sama ori on Donnan esikoisvarsan isä.
Kuten yleensäkin, hermoilin koko kantoajan läpi, tälläkin kertaa turhaan. Varsomisen jälkeen Donna ja varsa kyllä makoilivat paikoillaan sen verta pitkään, että menin sydän syrjälläni katsomaan molempia samalla pohtien, soitanko eläinlääkärin lisäksi jonkun tarkistamaan minutkin, vähintään mittaamaan verenpaineen. Donna varsoineen nousivat kuitenkin melko nopeasti pystyyn astuessani talliin, varsa löysi nisälle ja Donnakin otti emän roolin omakseen.

Rautiaasta pikkuneidistä tuli nopeasti Surku, sen yleisilme oli jotensakin surkea ja vähän epäluuloinen, vaikkei pikkuvarsa oikeastaan ollut kumpaakaan. Ihan normaali, reipas varsa, ehkä vähän varautuneempi kuin raisummat ja uteliaammat lajitoverinsa, muttei missään nimessä mikään arasteleva ujopiimä. Vielä tänäkin päivänä nyt jo aikuinen Surku näyttää edelleen epäluuloiselta sekä surkealta, vaikkei se edelleenkään ole kumpaakaan. Onneksi.

Luonne

Surku on Surku huolestuneen, hieman epäluuloisen perusilmeensä vuoksi. Olemus kuitenkin hämää, erityisen huolestunut, arka, stressiherkkä tai mitään sellaista raudikko ei ole. Surulla on vallan terve itsetunto, minkä lisäksi se tuntuu ihan tyytyväiseltä oloonsa ja eloonsa. Emän diivamaisuus ei tarttunut tyttäreen, Surku on enemmän sellainen "jalat maassa, kädet mullassa" -tyyppinen persoona. Tiedättehän, sellainen ihminen, joka saa asioita aikaiseksi tekemättä niistä tai itsestään numeroa, muttei myöskään uhriudu kirkastamaan marttyyrinkruunua joulupöydässä tehtyään kaiken itse torjuttuaan jälleen kerran kaiken avun. Surku vain on tämä persoona hevosmuodossa.

Nuorena Surku jännitti klippauskonetta sekä ensimmäisiä kengityksiään, eivätkä ensimmäiset, valitettavat klinikkareissutkaan olleet erityisen mieltä ylentävä kokemus (vaikka tamma tsemppasikin molemmilla käynneillä hurjan hyvin!). Ikä sekä totta kai rutiini (onneksi lähinnä klipperin ja kengityksen osalta, klinikka on jäänyt vuositarkastuksia lukuun ottamatta harvinaisemmaksi retkipaikaksi) ovat tehneet tehtävänsä, nykyään raudikko on luottavainen, joka tilanteessa helppohoitoinen mallikansalainen. Erityisesti hierottavana sekä pestävänä oleminen on Surun mielestä ihanaa, samaten korvien rapsutteleminen. Kuljetussuojista tamma ei vieläkään välitä, se kyllä antaa laittaa moiset hökötykset jalkoihinsa, mutta kävelee kuljetussuojat jalassaan hullunkurisesti koipiaan korostetun ylös nostellen, vähän liioitellen ja dramatisoiden, vaikkei muuten olekaan sellaisiin mielenilmauksiin taipuvainen.
Matkustaminen oli Surkulle alusta asti jotenkin rutiininomainen tapahtuma, tamma ei ollut ensimmäisillä reissuillakaan moksiskaan mistään. Surku kävelee niin koppiin kuin rekkaan ongelmitta, tulee ulos yhtä nätisti ilman rynnimistä, eikä aiheuta matkan aikana harmaita hiuksia huonolla käytöksellä. Meluava matkaseura saa Surkun surkean perusilmeen muuttumaan nyrpeäksi, mutta tämäkin mielipaha menee ponilta nopeasti ohitse.

Työnteko tuntuu muistuvan tammalleni, eikä lajillakaan ole niin väliä. Surku hyppää jos ei nyt mielellään, niin ainakin tyynen neutraalina, kohtalaisella tekniikalla. Maastossa vauhtia löytyy vähän enemmän kuin kentällä tai maneesissa työskennellessä, muttei koskaan niin paljoa, että Surku kadottaisi korvansa tai sortuisi pää viidentenä jalkana kaahaamiseen. Yhteinen leipälajimme kouluratsastus herättänee minussa huomattavasti suurempia intohimoja mitä Surkussa, tamma ennemmin käärii hihansa tehden tarvittavan ilman sydämen pakahduttavaa tunnekuohua, draamaa tai aavistuksen nuttura kireällä suorittamista. Tämmöisen vähän tiukkapipoisen suorittaja-stressaajan työpariksi sopiikin loistavasti poni, joka pitää jalkansa maassa ja päänsä viileänä tilanteessa kun tilanteessa.

Tammaltani löytyy kapasiteettia sekä kolme puhdasta, perushyvää askellajia. Lennokkain tai näyttävin liikkuja Surku ei ole, enkä oikeastaan edes osaa kuvitella raudikkoa esittämään luokkansa näyttävintä lisättyä ravia. Surku on hieman.. arkinen, pelkästään positiivisessa mielessä. Liikkeissä ei kuitenkaan ole mitään isompaa vikaa, terve ja tasapainoinen liikemekaniikka jokaisessa askellajissa, ja kyllähän Surku vaativa B -luokissa pärjää koreampia liikkujia vastaan. Tästä on kiittäminen paitsi tamman teknistä osaamista ja tasaisuutta, myös hyvää ratsastettavuutta. Surku tekee mielellään töitä, ainakin niin kauan kuin siltä pyytää asioita nätisti ja pehmeästi. Kova, joustamaton käsi, joka kiristää suupieliä eikä anna kaulalle tai etuosalle lainkaan tilaa, aiheuttaa raudikossa selkeimmät protestitoimet (jotka Surkun tapauksessa jäävät aina varsin maltillisiksi).
Tyytyväisenä Surku liikkuu rennon jäntevästi, pehmeästi ja itsensä kauniisti hyvässä ryhdissä kantaen. Erityisesti istuntaa Surku kuuntelee todella hyvin, oikeastaan enemmän kuin muita apuja; mikäli ratsastajan avut ovat ristiriitaiset, Surku toimii istunnan viestien mukaisesti.

Vieraissa paikoissa, lähdimme sitten pienen porukan valmennukseen tai isompiin ratsastuskisoihin, Surku lähinnä on. Sen perusilme tai -olemus eivät muutu mihinkään, raudikko ei tunnu stressaavan tai jännittävän, työskentelyssä ei ole yhtään enempää ruutia tai esiintyjän elkeitä kuin kotona tyhjällä kentällä työskennellessä.

Sukutiedot

Jälkeläiset

09.08.2022 wD-o. Crane Anghrist i. Llancarfan Brenin Mawr om. Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä

Kilpailutulokset

Päiväkirja & valmennukset

15.03.2023 Aggressiivinen automaattikuppi
En vieläkään ole aivan varma, kuka tässä on kärsinyt pahimmista sydämentykytyksistä, minä vaiko Surku-raasu. Naapurikarsinoittenkin tammoilla on varmasti melkoinen säikähdys takanaan! Tullessani aamutalliin sain kauhukseni huomata Surkun vesikupin rikkoutuneen tavalla, jonka vuoksi vesi suihkusi putkesta. Siinä kohtaa "tallissa ei juosta" -sääntö jouti romukoppaan, tein varmasti jonkin sortin ennätyksen ampaistessani katkaisemaan vedentulon. Surku oli ymmärrettävästi melko säikkynä, kuten minäkin, enkä ymmärrä ollenkaan kuinka automaattinen juoma-astia edes voi hajota tuolla tavoin! En tiedä onko tamma piehtaroidessaan potkaissut kuppia alhaalta vai mitä ihmettä yöllä on tapahtunut. Sääli, ettei tallissa ole kameroida – mikäli tietäisin, kuinka näin pääsi käymään, voisin mahdollisesti ehkäistä tulevia onnettomuuksia. Toisaalta tämmöiset tapaukset lienevät niin harvassa, ettei edes kaltaiseni kaikesta stressaajan kannattane saman tien menettää yöuniaan. Olen viisaampi heti, kun joku on korjannut juoma-astian. Odotellessa koko talli siirtyy ämpärijuottoon.

Surku onneksi tokeni tästä koettelemuksestaan. Se sai ensin kuivatusloimen päälleen (raukka oli kastunut vuotavan putken vuoksi) ja pääsi toiseen, kuivaan karsinaan syömään aamuruokiaan. Päiväheinien aikaan poni vaikutti olevan jo aika lailla oma itsensä, mikä sai minut huokaisemaan helpotuksesta. En voi edes kuvitella, kuinka pahasti tammaraasu onkaan säikähtänyt tutun vesiastian yllättäen käytyä kimppuun!

07.04.2023 Perjantaipulinoita
Lempinimensä vuoksi Surku on monet kerrat saanut osakseen suurta sympatiaa vähän jokaiselta siihen tutustuneelta, senkin jälkeen, kun jokseenkin surumielisen olemuksen takaa on paljastunut täysin tavallinen, elämäänsä tyytyväinen poni. Uusin "Voi reppanaa mikä lempinimi, et kai sinä nyt niin surkeana ole!" -sympatiataivastelu kuului uudelta porkkanakuskiltamme. Tilaan porkkanat säkkitavarana ja saan ne suoraan talliin kannettuna, mikä tällä hevosmäärällä on tosiaan maksamisen arvoinen arjen luksus. Tällä kertaa porkkanakuorma sattui tulemaan juuri, kun laittelin Surkua valmiiksi koulutreeniä varten. Rekan ratissa oli tällä kertaa minulle täysin uusi tuttavuus, joten toki kättelimme ja juttelimme vähän enemmänkin kuin normaalit heipat ja nopeat kuulumiset. Jutustelumme ohessa tietenkin esittelin käytävällä kiltisti odottelevan Surkun, joka sai välittömästi itselleen uuden ystävän sekä teetä ja sympatiaa. No, ei sitä teetä tietenkään.

Mitään surkuteltavaa tästä ponista ei kyllä löydy, eikä löytynyt treenihetkestämmekään. Kävin läpi todella helppoja perusjuttuja, sellaisia joita saa hioa jo alkeistunneilla sekä helppo C-B -ohjelmissa. Erityisen paljon kiinnitin huomiota kulmiin, pysähdyksiin sekä peruutuksiin. Surku teki, tuttuun tapaan, ahkerasti töitä kuunnellen minua ja vastaten tarkasti apuihini. Rento, tyytyväinen ratsu oli tälläkin kertaa suurin syy hymyyni, vaikka totta kai minua ilahduttivat myös yksittäiset onnistumiset, oma ratsastukseni. Kehoni tuntuu olevan nykyään niin sanotusti samaa paria, ylä- ja alakroppa ovat samalla sivulla, samaten oikea ja vasen kylki. Oheisharjoittelu kunniaan! Olen kuitenkin jo pääsiäisen jälkeen suuntaamassa istuntatreeniin, ei tässä lajissa tai missään muussakaan urheilussa koskaan ole valmis. Tämän päiväinen treenimme sinetöi päätökseni ottaa nimenomaan Surku ratsukseni tuolle istuntavalmennukselle. Raudikko oli jo valmiiksi vahva ehdokas; fiksu, rauhallinen poni joka ei tuumi matkustamisesta tai vieraista paikoista mitään ihmeempiä, vaan keskittyy olennaiseen.

23.06.2023 Kesäkuisia kuulumisia (tai niiden puutetta)
Olen koko kesäkuun ajan koettanut järjestää aikaa istuntavalmennuksille. Ratsut ovat tietenkin vaihdelleet, joskin Surku on päässyt useamman kerran ratsukseni. Tamma kuuntelee istuntaa niin hyvin tehden ristiriitatilanteiden ratkaisut aina istunnan pohjalta, että niin minä kuin kaikki valmentajani olemme kokeneet Surkun suorastaan ideaaliratsuksi istunnan hiomiseen keskittyville tunneille. Korjattavaa löytyy aina, yllättävin huomio oli nilkoissani ja varpaissani; jalkateräni ovat alkaneet kääntyä ylöspäin. Siinä onkin ehdottoman kiireinen korjauskohta! Surkukin on ollut mukavan rennonletkeä ja eteenpäinpyrkivä, vaikka muutaman kerran matka laidunlohkolta tallin puolelle veikin tavallista pidemmän ajan raudikon askeleen ollessa niin hidas. Vihreä ruoho selkeästi kutsui Surkua, maanitteli takaisin! Kuitenkin alkuverryttelyjen aikana Surku solahti takaisin tutun tyytyväiseen työmoodiinsa unohtaen herkullisen laidunheinän hetkeksi.

Mitään ihmeellistä Surkun elämään ei kuulu. Terve, hyvässä kunnossa oleva poni, joka on säästynyt kevätflunssilta, irtokengiltä, kavio- ja ruoansulatusvaivoilta, venähdyksiltä, haavoilta.. No, turha niitä on kaikkia luetella. Kovin pitkälle kotipihaa pidemmälle Surku ei ole päässyt, valmennukset ovat olleet Kurjenpesän kentällä enkä ole käynyt (harjoitus)kisoissa tai missään muuallakaan Surkun kanssa. Todennäköisesti ilmoitan tamman welshponien laatuarvosteluun, vaan siihenpä kasvattini kesäreissut taitavat jäädä. Surku tekee kuitenkin aidan yli kesätyötä naapurilohkolle; se vahtii muiden tammojen varsoja ja on vähän jutustellut ja rapsutellut emien kanssa lankojen ylitse. Hevoset tuntuvat tulevan niin hyvin toimeen, että taidan siirtää Surkun samalle laitumelle varsallisten tammojen ja muutaman muun varsattoman lapsenvahtihommia tekevän tamman seuraksi. Olen ollut vilpittömän riemuissani Surkun kaverustumisten myötä, tamma kun yleensä vain.. on, eikä sillä ole koskaan ollut kovin paljoa rapsuttelukavereita. Kyllä Surku on tullut juttuun muiden hevosten kanssa, tosin se on aina ollut sellaista kohteliasta kanssaelämistä, naapurin moikkaus postilaatikoilla muttei mitään sen enempää. Ehkä ikä on vähän pehmentänyt Surkua, tehnyt siitä sosiaalisemman? Surkea perusilme kuitenkin on ja pysyy, viimeksi keskiviikkona kuulin ihmettelyjä tammani ilmeestä.

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen