Kurjenpesä

Taikakuun Ristiseiska "Saku"

Perustiedot

Meriitit

Rakenne © Hymni, liikekuvat © Kurjenpesä

Tausta

Olen kouluratsastaja, mutta johan tässä on tullut kasvatettua sen verran este- ja kenttäratsuja, että alan tunnistaa hyvän estepuoliverisen suvun, samoin kuin kenttäsuomenhevosen. Jo kasvattajanimi "Taikakuun" sai minut höristämään korviani, tai oikeammin räpyttelemään silmiäni muutaman kerran uusiksi, käydessäni läpi Hymnin Suomenhevosten myytäviä. Yhtä pahoillani, haaskalinnuksi itseni tuntien, kuin aina ennenkin. Joukossa tosiaan oli Taikakuun kasvatti, useampikin. Tämä Ristiseiska, Saku, oli ratsusuunnalle kolmannella palkinnolla kantakirjattu, vankemman mallinen hevonen. Erittäin hyväluonteiseksi kehuttu, sellaiseksi, jonka kanssa voi tehdä mitä vain. Takana mittava kilpaura CIC1-radoilla, yksi niin ikään CIC-radoilla uraa tehnyt jälkeläinen.

Tein tarjouksen Sakusta, sekä aika monesta muustakin hevosesta. Solmimme Oonan kanssa kaupat jokaisesta hevosesta, josta tein tarjouksen. Kurjenpesään muutettuaan Saku on piristänyt arkeani monin tavoin. Orin aukoessa ensimmäisiä kertoja solmua ja hakoja olin tietenkin hirvittävän huolissani, kuinka mokoma nyt pinkaisee karkuun ennen kuin ehdin paikalle. Vaan vielä mitä, Saku pysyttelee paikoillaan selkeän ylpeänä taidoistaan koettamattakaan karkuun! Aivan kuten Oona oli minulle kertonut. Myös orin vauhtirakkaus tuli nopeasti esille, samaten kaikki muukin Sakusta kerrottu, kaikki sen yksilölliset tavat, persoonan viehättävimmät piirteet. Maastossa steppailu laukkalupaa odotellessa alkoi sekin uusien maastojen tultua tutuiksi.

En malta odottaa, millaisia varsoja Saku Kurjenpesän kasvattajaliitteen alle jättääkään! Siitosoriksihan minä tämän paljon nähneen ja tehneen taikakuulaisen ostin.

Luonne

Taikakuun Ristiseiska aka Saku on leppoisa kaveri, jonka kanssa voi tehdä mitä vain. Ori tykkää vaihtelusta, eikä arastele uusia asioita, vaikka ne olisivatkin jännittäviä. Saku rakastaa vauhtia ja onkin mielissään, jos saa ratsastaessa tykittää täysillä. Vauhtia usein miten on, mutta kun kentälle siirrytään työskentelemään käy ori hommiin, eikä kiihdyttele omin päin. Sakun kanssa treenatessa saa aina olla iloinen, kun herra toimii puoliksi ajatuksen voimalla.

Hoitaessa Saku on rauhallinen, mutta touhukas. Sitä kiinnostaa mitä ympärillä tapahtuu, muttei reagoi mitenkään. Ori on hoidettava aina karsinassa, koska käytävällä ollessa voivat narut aukenevat helposti. Herra on pieni kahlekuningas ja jos nenän eteen osuu solmu, niin pakkohan sitä on yrittää avata. Karkailua Saku ei kuitenkaan harrasta, vaan kun solmut ovat auki, voi seisoa kiltisti paikallaan tyytyväisenä. Kuolaimet ori ottaa hyvin, mutta saattaa joskus nostaa päätä hiukan ylemmäs. Taivaisiin ei kuitenkaan pää katoa.

Ratsastaessa Saku on energinen ja kuuliainen. Se tekee kaiken mielellään ja harvemmin protestoi vastaan. Ori on hiukan hidas pohkeelle, minkä takia alusta asti tulee ratsastaa huolella pohje läpi. Sakulla on ilmava ravi, jota saa työstettyä hyvin lyhyeksi, että pitkäksi. Laukka on kuitenkin kouluratsastuksessa riippakivi. Ori lössähtää helposti ja alkaa nojaamaan kuolaimeen, jos pohkeet eivät ole koko ajan mukana ja ratsastaja tahdita menoa. Vaikka laukka onkin yleensä Sakulle haastavin askellaji, se suorittaa senkin kuuliaisesti ja yrittää parhaansa. Esteratsastus sujuu orilta hyvin. Vauhtia riittää ja kaviot nousevat puomeista yli. Saku ei hyppää turhan korkealle, vaan liitää aina aivan kiinni puomista, kuitenkin kolistelematta. Tiukkoihin teihin herra ei kykene kunnolla, mutta vauhtia sen sijaan löytyy.

Maastoon lähdettäessä on syytä pitää ohjat kädessä. Saku on innokas menijä ja onkin aina jonon ensimmäisenä. Ori tietää paikat, jossa laukataan, minkä takia pidättely johtaa steppailuun. Kun laukkasuoralle päästään ja Sakulle antaa luvan mennä, niin silloin mennään. Pätkät tykitetään täysillä, jolloin risut ja männynkävyt lentelevät sekä maa jytisee. Jos mukaan vielä lisätään maastoesteitä, niin jösses sentään. Ori hyppää esteistä suurella ilmavaralla, toisin kuin rataesteillä. Ensimmäisten hyppyjen jälkeen peräpää saattaa nousta pari kertaa, jonka jälkeen voidaan keskittyä taas. Vettä Saku ei pelkää ja sinne ori juoksee korvat hörössä. Kesäisin uittomaastoissa tämä herra on paras mahdollinen, sillä oli vesi kuinka kylmää vain, sinne mennään.

Saku on ongelmaton lastata, sekä kuljettaa. Se tulee toimeen hyvin muiden hevosten kanssa, eikä välitä vaikka matkustaja kumppani pärisisi millä tavalla. Kilpailupaikoillakin käyttäydytään hyvin, eikä höristä tammoille, kun ollaan töissä. Moni on uskonut Sakua jopa ruunaksi tämän käytöksen vuoksi, mutta todellisuudessa orilla on vain rautaiset hermot. Silloin kun ollaan töissä, pitää käyttäytyä. Kun satulaa ei ole selässä, voi pientä orimaisuutta ilmetä, mutta silti Saku hallittavissa.
Luonne © ex-omistaja Oona, kiitos!

Sukutiedot

Jälkeläiset

10.10.2015 sh-t. Hymnin Ritirati e. Jahdin Ilotar
23.08.2022 sh-t. Kurjen Kermakakkukärsimys KTK-II, SLA-I e. Nupun Suklaatiikeri
01.01.2023 sh-t. Nauriskuoppa KTK-II e. Taikakuun Syysvilja

Kilpailutulokset

Päiväkirja & valmennukset

22.05.2022 Kouluvalmennus Saku & Aino, valmentajana Irene Raine (VRL-14959), Kuuvuori
Sitä hieman jämerämpää suomenhevosmallia edustava Saku teki kyllä vaikutuksen ravaillessaan jo alkuverryttelyn aikana paksu kaula komeasti kaarella - ja vieläpä ilman turpahihnaa. Ratsastaja näytti hiirulaiselta shirenhevosen selässä, mutta hallinta pelasi niin kuin pitääkin. Nyökyttelin tyytyväisenä ja rykäisin pölyt kurkusta. Kevät oli täällä manner-Suomen puolella vähän myöhemmässä, luonnollisesti, ja isot kaviot nostattivat pölyä entisestään.
"Okei, ota hetkeksi käynti ja ruvetaan töihin", aloitin, hiukan hapuillen koto-Suomea lukuisten saaressa vietettyjen ja ruotsin kielen täyttämien kuukausien jälkeen. "Haluaisin että otat ihan aluksi vähän pidemmän ohjan ja enemmän tilaa eteen. Voit ihan kuulostella käynnin askelta käsillä ja viedä välillä askelten tahtiin nyrkkejä aavistuksen verran eteenpäin. Samalla pohkeet pyytää askelta hieman pidemmäksi ja voimakkaammaksi. Juuri noin, huomaatko, se lähtee heti venyttämään kohti kuolainta. Hups, ei ihan noin eteen käsiä, pidä kyynärpäät juostavina ja tuntuma eloisana nyrkin sisällä."

Vähitellen ratsun muoto alkoi pehmetä ja työskentely siirrettiin isolle pääty-ympyrälle samalla ajatuksella. Saku saisi kantaa itsensä rehellisemmin ja pyöreämmin läpi selän, ettei se vaan nojailisi ohjaa vasten muina miehinä löntystellen.
"Hae sisäpohkeella ja ulko-ohjalla selkeämpi suoruus tähän ympyrällekin, pidä kuitenkin mielessä edelleen se eteenpäin-ajatus. Niin että takapuolen alla on tuntuma siitä, että hevonen todella lähtee pohkeesta eteen ja pysyy siinä, ettei se koko ajan yritä hidastaa takaisin." Helpommin sanottu kuin tehty. Sakulla oli hieman eriävä mielipide asiasta, mutta sitkeästi Aino muistutti pohkeella liikkumaan eteen. Tehtävään lisättiin kulmia, niin että ratsastettiin ikään kuin kahdeksikolla, jonka keskellä kulki suora linja: kuin kaksi toisiinsa liittynyttä puoliympyrää.
"Pyri mahdollisimman pienellä avulla saamaan liike aikaiseksi, enemmänkin niin että oma istunta kertoo hevoselle, että on OK liikkua eteen", huomautin, kun Saku jälleen kulmassa koetti onneaan. "Napakka pohje, älä jää puristamaan."

Lisättiin nopea ja lyhyt siirtyminen harjoituslaukkaan suoralle osuudelle ja puoliympyröille ajatus avotaivutuksesta.
"Sen ei tarvitse olla täydellistä, kunhan Saku taipuu kaarevalle uralle paremmin", selostin. "Näin lyhyen laukkasiirtymisen tarkoitus on herätellä sitä avuille ja saada reaktioista ihan ajatuksen verran terävämpiä."
Ensimmäiset siirtymiset menivät vähän pitkiksi, mutta kun ratsukko sai ajatuksesta kiinni, laukka nousi jo täsmällisesti ja ori eteni pyydetyt askeleet kauniissa, pyöreässä laukassa.

Välikäyntien jälkeen annoin Ainolle vihdoin luvan ottaa ohjat kunnolla tuntumalle.
"Miltäs tuntui laukkailla lyhyttä pätkää käytännössä ilman rattia?" Naureskelin, mutta jatkoin samaan hengenvetoon: "Jatketaan tässä metri-pari irti kaviourasta koko kenttää hyödyntäen. Tule tarkka kulma ja siitä jatka avossa kohti kentän keskustaa. Keskellä suoristuksen kautta laukannosto. Saat aloittaa käynnissä."
Saku mupelsi kuolainta tyytyväisenoloisena, mutta heti kun ori vähänkään yritti maata kuolainta vasten, kehotin Ainoa napauttamaan pohkeella kerran mutta tehokkaasti. Myöskään Aino ei saanut tukeutua ohjaan, vaan huomautin istumaan kunnolla takataskuille ja päästämään niin kädet kuin jalatkin rennoksi.
"Sen ei tarvitse taipua tuon enempää, siinä on ihan hyvä aurauskulma", totesin, kun Saku teki parhaansa sotkeutumatta jalkoihinsa. Laukka tosin ei noussut.
"Ota vielä uudestaan käynnissä ja tee oikein huolellinen suoristus." Kun tämäkään ei auttanut, kehotin Ainoa vetämään henkeä ja ottamaan ihan askel-kaksi pohkeenväistöä ja siitä noston. "Hienosti!"
Tällä kertaa Saku nosti oikein mallikelpoisesti ja piti laukan yllä koko kierroksen ajan. Annoin Ainolle luvan siirtyä harjoitusravissa tehtävän kimppuun, eikä nostokaan enää tuottanut ongelmia.

"Muista siinä ravissakin varmistaa sisäpohkeella ettei Saku vallan hyydy, nostosta tulee tosi vaikea jos hevonen ei ole just eikä melkein pohkeen edessä." Taputin Sakun höyryävää kaulaa ratsukon hidastaessa viimeisestä nostosta käyntiin. Nostin käden lipaksi silmille. "Siinä on tosi hieno hevonen ja kaikesta näkee, että töitä on tehty."

06.03.2023 Alkuvuoden kuulumisia
Saku-raukan vuosi alkoi sairaslomalla. Ärhäkkä flunssa nappasi orin (sekä muitakin tallini ja naapuruston hevosia) kouriinsa, ja tervehtymisensäkin jälkeen Saku oli selkeän nuutunut. Tauti verotti hevosen voimia kunnolla! Onneksi kyse ei ollut mistään flunssaa vakavammasta, joskin on sanottava, etten koskaan ole nähnyt hevosilla niin äkäistä flunssaa kuin tämä tammikuinen riesa oli.
Taudista toivuttuaan sekä voimansa kerättyään Saku palasi omaksi ihanaksi itsekseen. Otin töihin paluun suhteen kanssa varovaisen rauhallisesti, mikä tuntui vähän turhauttavan meneväistä hevostani. Selkeintä tämä turhautuminen oli maastoreittien vakiolaukkapätkillä, joilla ei nyt laukattukaan, vaan mentiin käyntiä tai ravia. Pöh, mitä laukkasuoran tuhlausta, tuntui Saku tuumivan.

Nyt ori tuntuu olevan sen verran hyvässä terässä, että rohkenin ilmoittaa sen seuraavaan Kenttäratsastusjaoksen laatuarvosteluun. Tätä silmällä pitäen olen itse treenannut Sakua sileällä (laukka on yhä edelleen se suurin murheenkryyni ja työstämistä vaativa askellaji), Laura – Zarinan ratsastaja – taas on käynyt hyppäämässä Sakulla. Saku on piristynyt entisestään päästyään kunnolla työn syrjään kiinni, minä taas olen saanut ihan uutta puhtia viime aikaisista valmennuksista. Viime koulutreenimme oli varmasti yksi parhaistamme, laukassakin sain Sakun hyvään ryhtiin, kevyeksi ja tasapainoiseksi ilman mitään valumisia, lössähdyksiä, kuolaimeen nojailemisia tai muita ongelmia. Erityisen ylpeä olin joka kulmasta ja kaaresta; ori ei yhtään valahtanut sisälapansa päälle tai koettanut saada minua kantamaan päätänsä. Myös Laura on kehunut Sakua, viime treenit ovat olleet selkeän onnistuneita meidän kaikkien mielestä. Tässähän ei malta edes jännittää laatuarvostelua, kun onnistumisten ja hienon hevosen aiheuttama ilo ja ylpeys nostattaa mielialan niin korkealle!

09.05.2024 Täysin tavallinen maastoretki
Yhdessä humahduksessa vihreäksi muuttunut luonto on houkutellut minut yhä useammin ja useammin maastoilemaan, silloinkin kun ohjelmassa olisi ollut kouluohjelman kertaamista. Valtaosa hevosistanikin on nauttinut keväisistä maastoretkistä, erityisesti Saku. Ainahan ori on ollut todella innokas menijä maastoon päästessään, talven lumen, jään ja loskan jälkeen sula maa sekä saapunut kevät vain tuntuvat hurahtaneen orin päähän aivan eri tavalla kuin monella muulla hevosellani. Vauhtia on löytynyt enemmän kuin tarpeeksi, mutta missään vaiheessa ori ei ole yrittänyt ryöstää tai niin sanotusti laittaa suurempaa vaihdetta silmään omin lupineen. Toki laukkasuoran lähestyessä askel on muuttunut steppaavammaksi, kuten aina ennenkin. Saku kuitenkin on pysynyt kuulolla, laukan saa tiputettua raviksi ja käynniksi ongelmitta, joten eipä siinä, mennään sitten vähän reippaampaa vauhtia.

Tänään lähdin Sakun kanssa maastoon aivan suunnitellusti. Meitä oli kolmen naisen naapuriporukka, minä Sakun kanssa kärjessä ja naapurini perässä toriruunan ja lämminveriruunan kanssa. Olemme ennenkin maastoilleet samalla kokoonpanolla, joten hevoset ovat tuttuja toisilleen, eikä Saku ensimmäisilläkään reissuilla ruvennut ruunapojille pörhistelemään.
Maastoretkemme oli ennen kaikkea pään tuuletusta koko porukalle, rentoa käynti-ravihölkkää sekä kuulumisten vaihtoa. Valitsimme reitin, jolla oli vain yksi laukkasuora, ja välillä poikkesimme tieltä metsän puolelle. Saku hieman pörisi, silkkaa innokkuuttaan, se käveli sekä ravasi reippain, jäntevin askelin, ja me nauroimmekin kahtakymppiä lähestyvän orin olevan paljon vireämpi kuin kymmenen ikävuoden kieppeillä olevat maastokaverinsa. Toriruuna Tuure katseli koko reissun kaihoisasti viheriöiviä koivuja sekä muita kasveja, eikä ruunan riemulla ollut rajaa sen onnistuessa kotimatkalla napsimaan hieman suupalaa tien vierusta koivun matalimmilta oksilta. Lämppäriruuna Otto sen sijaan huokaili huokailemasta päästyään, se olisi mieluusti palannut tarhaansa torkkumaan aurinkopaikalle, josta se oli noukittu töitä tekemään. Laukkasuorakaan ei herättänyt Ollia, Tuure sentään hetkeksi unohti ruoan innostuen laukkaamaan reippaammin. Saku tietysti ampaisi täyteen laukkaan välittömästi luvan saatuaan, Olli jäi nielemään pölyä eikä Tuurekaan tänään pysynyt teräspappani vauhdissa.

Joskus täysin tavalliset päivät, maastoreissut joiden aikana ei tapahdu yhtikäs mitään, ovat niitä parhaita.

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen