Kurjenpesä

Crane Brăila "Braila"

Perustiedot

Meriitit

© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Tausta

Eiköhän jokainen kasvattaja aina toivo kasvattinsa olevan vanhempiensa veroinen, parempikin, tulevaisuuden toivo niin kilparatsastuksen kuin jalostuksenkin saralla? Huomaan haaveilevani tämmöisestä liki jokaisen tamman tiineyden kohdalla. Tässä tapauksessa toiveeni ja haaveeni heräsivät kunnolla vasta varsan synnyttyä, sillä Brailassa vain oli "sitä jotain", kiistämätöntä tähtiainesta, joka näkyi jo maitovarsassa.

Oikeastaan minä vähän arastelin Brailan kehumista alkaessani etsiä sille esteratsastajaa. Olin hyvin varovainen, etten lupaillut ja kehunut liikoja; kaiketi pelkäsin kasvattajan vaaleanpunaisia laseja, niiden vaikutusta. Braila kuitenki kirvoitti vuolaita kehuja sen kanssa työskennelleissä ratsastajissa ja valmentajissa, siinä määrin, että lopulta tein diilin hyvän ystäväni Leksan kanssa. Braila lähti Belgiaan Benjamin Noyerin ratsastettavaksi ja kilpailtavaksi. Saamieni kuulumisviestien sekä videoiden perusteella kaksikko sopi toisilleen erinomaisesti, muutoinkin kuin yhdessä tehtyjen erinomaisten tulosten perusteella. Belgiassa Braila saattoi hyvinkin olla onnellisimmillaan, ei tammani muiden ratsastajien alla ole samalta näyttänyt ja vaikuttanut kuin mitä Benjaminin.

Brailasta tuli mielettömän hieno, hienompi kuin uskalsin koskaan haaveillakaan. Tamman varsoilla onkin melkoisen suuret saappaat täytettävinään.

Luonne

Brailasta ei vain saa hörökorvaista kuvaa. Oli tamma sitten karsinassaan, tarhassa, laitumella, työn touhussa kotona tai kilpakentillä, sen korvat ovat ja pysyvät takakenossa. Perin juurin happamasta, jopa kiukkuisesta perusilmeestään huolimatta Braila vaikuttaa olevan tyytyväinen elämäänsä, varsinkin työhönsä. Hyppääminen saa tamman innostumaan kerta toisensa jälkeen, ja vaikkei yleisö aina huomaisikaan tumman holsteinin hyppyhaluja ratsastajalle ne eivät jää epäselväksi.

Sillä hyppäämistä tämä hevonen rakastaa. Estekärpänen puri Brailaa varhain, jo maitovarsana laitumella tamma loikki ja pomppi yli kaiken mahdollisen – myös makoilevan emänsä, joka ei todellakaan arvostanut päällensä loikannutta tytärtään hypyn korkeuden ja kaaren ollessa todellisuudessa jotakin aivan muuta kuin pikku-Braila oli kuvitellut. Irtohypytys sekä ratsastajan kanssa aloitetut estetreenit suorastaan mullistivat tamman maailman, eikä kenellekään nuoren ratsuntaivalta seuranneelle jäänyt epäselväksi, etteikö Braila olisi löytänyt kutsumustaan. Tämä hevonen jos joku nauttii työstään.
Niin mielelläni kuin minä, ylpeänä kasvattaja-omistaja, pelkästään kehuisin Brailaa, rehellisyyden nimissä on todettava myös kasvattini keskinkertaisemmat ominaisuudet. Käyntinsä osalta Braila on nimenomaan keskinkertainen, sen ravi taas on rehellisen hirveä, etenkin istua. Erinomainen laukka tasapainottaa tilannetta, ja kun estehevosesta on kyse niin ennemmin erinomainen laukka ja kehno ravi kuin toisin päin. Hyppytekniikkaa voi lähinnä kehua, siltä osin Braila kerää kehuja estepuolen ammattilaisiltakin, ei pelkästään kouluratsastukseen painottuneelta kasvattajaltaan.

Klisee omapäisestä, tulta ja tappuraa olevasta haastavasta tummasta hevosesta jää täyttymättä. Brailasta kyllä löytyy tulta ja tappuraa, mutta taistelutahdon muodossa. Väsymys, maitohapot, haastavat radat, potentiaaliset suorituksen ulkopuolella tapahtuvat häiriötekijät – mikään ei estä Brailaa tekemästä suoritustaan loppuun. Tämä hevonen tosissaan taistelee ratsastajansa kanssa ja joskus puolestakin tarpeen vaatiessa. Yleensä suoritukset eivät vaadi hampaiden yhteen puremista (olkoon hevosen ilme ja olemus millainen tahansa), ennemmin Braila tekee rentoja suorituksia hyvillä mielin harmoniassa ratsastajansa kanssa. Herkkähän tämä on, reaktioissaan nopea, vahva ja terävä, eikä tamma siedä ollenkaan suuhunsa kiinni jäämistä tai toistuvia hypyistä myöhästymisiä. Nopea, vahva ja terävä Braila on muutenkin, se ei sovi aloittelijoille mutta kokeneen ratsastajan kanssa loistaa niin helpoissa tehtävissä kuin teknisesti vaativilla, jyrkkiä käännöksiä ja nopeita reaktioita vaativilla radoilla. Yleisön edessä vielä piirun verran enemmän, kilpailutunnelma tuntuu ampaisevan pelkästään positiivisessa mielessä Brailan päähän tuoden pientä lisäpotkua tamman jo ennestään loistavaan työskentelyyn.

Tallissa Braila ei mitenkään erotu naapurikarsinoiden asukeista, ellei hapanta ilmettä lasketa. Kaikissa tilanteissa tyyni, mutkaton käsiteltävä, kengittäjän ja eläinlääkärin suosikkiasiakkaita helppoutensa vuoksi. Kunhan Brailaa kohtelee samalla rauhallisella, johdonmukaisella reiluudella kuin mitä tahansa hevosta tulee käsitellä, pärjää mainiosti. Halien tai pusujen perään tämä ei ole, kuivattu leipä, palasokeri sekä Lauantaipussin punaiset apinat miellyttävät Brailaa paljon enemmän. Melassivedestäkään tämä ei perusta, sen sijaan veden sekaan sekoitettu omenamehu tekee kauppansa.
Lyhyellä narulla tai ohjalla talutettuna Braila tuntuu ärtyvän, sen askel lyhenee ja jännittyy pään ja kaulan kohotessa. Pitkä naru tai ohja, rennosti pitkin askelin pää alhaalla kannettuna kävelevä hevonen. Erityisesti lastatessa tämä kannattaa muistaa, ainoat kerrat, kun lastauksen yhteydessä on ollut mitään hämmingin yritystäkään, ovat olleet niitä kertoja, kun Brailaa on koetettu taluttaa ramppi ylös riimunnaru lyhyenä ja tiukkana. Trailerissa / rekassa tamma keskittyy täysin syömisen, korkeintaan todella eläväisen hevosen matkaseurana se komentaa etustaan polkien mokomaa elohiirtä olemaan hetken aloillaan.

Sukutiedot

Jälkeläiset

08.02.2023 holst-o. Crane Red Right Hand i. Crane Rigor Mortis om. Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä
17.09.2023 holst-o. Crane Craiova i. Charmstone PB om. Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä
13.10.2023 holst-t. Crane Bistrița i. Bronze Air Vale om. Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä

Kilpailutulokset

Crane Brăila kilpailee porrastetuissa esteratsastuskilpailuissa. Ajantasainen taso- ja ominaisuuspistetilanne löytyy tamman VH-profiilista.

Päiväkirja & valmennukset

Ensimmäinen kilpailustartti Belgiassa (Benjaminin näkökulmasta), kirjoittanut 11523
”Tämänkö se Aino meille tyrkkäsi ?!” muistan tokaisseeni Leksalle, kun mustaa tammaa purettiin hevosautosta tallipihassa. Kuljetusfirman mies tyrkkäsi hapannaamaisen tamman eteeni, ja ojensi riimunnarun pään käteeni.
”Omistaja käski sanoa, että taluttaa pitkällä ja rennolla narulla,” mies tokaisi, sanoi kiitos ja näkemiin, sulki autonsa ja kurvasi pois pihasta. Vieressäni Leksa virnisti ylpeästi, ihan kuin olisi tehnyt elämänsä diilin. Muistan katsoneeni epäröivästi vuorotellen tammaa ja suomalaista ystävääni, kunnes päätin hyväksyä kohtaloni syvällä huokauksella – itsepähän olin antanut Leksalle vapaat kädet tehdä Ainon kanssa ratsutusdiilejä.
”Mikä nirppanokan nimi on ?” kysäisin mieheltä, kun samalla yritin hieman rapsuttaa mustaa turpaa, jonka neiti nosti hieman ylöspäin rapsutuksieni ulottumattomiin.
”Braila.”

Kun vastaavasti nyt katsoin vieressäni seisovaa mustaa tammaa, se näytti edelleen yhtä happamalta, mutta viikkojen yhteistyön tuloksena olin oppinut lukemaan sen perusilmettä syvemmälle – Braila oli jopa tyytyväisen oloinen, enkä minäkään sitä mistään moittisi. Päinvastoin, annoin neidille taskusta omenan makuisen herkkupalan sekä taputukset kaulalle; se oli juuri tehnyt hienon ensimmäisen ratansa kanssani, ja ansaitsi kaikki kiitokset.

En ollut tammasta tai sen kyvyistä täysin vakuuttunut, ennen kuin olin päässyt ensimmäistä kertaa hyppäämään sen kanssa. Ainolla on välillä niin yllätyksellisiä hevosia tallissaan, että toisaalta en ollut myöskään yllättynyt. Braila ei sydäntäni sykähdyttänyt sileän ratsastettavuudellaan, varsinkaan ravillaan, mutta kun tamman päästi esteiden sekaan, se oikein syttyi ja näytti ehdottomasti parastaan.
Löysimme yhteisen sävelen yllättävän nopeasti – minä tykkäsin Brailasta ja sen tavasta liikkua esteiden yli ja välissä, ja Brailalla ei ainakaan vaikuttanut olevan mitään minua vastaan. Yhteistyö sujui niinkin hyvin, että ensimmäiset kilpailut päästiin starttaamaan näinkin nopeasti. Leksa vakuutteli, että Ainokin varmasti hyppisi tasajalkaa punaisessa mökissään, kun saisi videot tämän päivän radoilta ja suostuttelisi meidät pitämään Brailan kauden loppuun.

Huomioni siirtyi pois tammasta, kun Leksa hölkkäsi verryttelyalueen poikki kädessään oma kasvattini Rubindom. ”Vihdoinkin,” kommentoin virnistäen. Leksa oli joutunut lähtemään tälle kisareissulle mukaan, kun varsinainen hevosenhoitajani oli sairastunut. Mies pyöräytti silmiään ja murahti vastaukseksi jotain valitusta siitä, että hän on vähän ruosteessa kun on viimeiset vuodet pääasiassa vain pyöritellyt papereita ja katsonut hoitosähellystä sivusta. Braila taas murahti siihen malliin, että seisoskelu riittää, laitetaas liikettä niveliin. Naurahdin sekä tuuraavalle hoitajalleni että tammalle, kun vaihdoimme hevosia päittäin. Leksa taputti mustaa tammaa kaulalle, ja lähti sen kanssa kävelemään käsihevosalueelle samalla, kun hyppäsin oman orini selkään.

Estetreenit ja FaceTime (Leksan näkökulmasta), kirjoittanut 11523
”Leksa ! Käännä nyt se kamera ! Haluan nähdä sitä mun tammaani välillä,” Ainon turhautunut ääni kuului kädessäni keikkuvasta puhelimesta. ”Ai, eikö mun naama olekaan kivaa katsottavaa,” vitsailin surunaamalla varustettuna, kun Aino pyöritti silmiään ja palautti tappavan katseensa kuin suoraan sieluuni kohdistaen. ”Okei, okei, chill !” rauhoittelin naista, ja käänsin kameran kohti aurinkoisessa alkukevään auringossa laukkaavaan tammaan ja Benjaminiin. Olimme pystyttäneet kentälle muutaman esteen – nyt kun vihdoinkin alkoi taas olemaan ulkoratsastukseen sopivat ilmat – ja sopineet Ainon kanssa, että hän saisi etäyhteyden kautta seurata parivaljakon treenaamista.

Braila pärski tyytyväisenä blondin belgialaisen alla, kun siltä pyydettiin laukasta siirtyminen käyntiin, muutaman askeleen käyntipätkä ja nosto takaisin toiseen laukkaan. Benjamin antoi pienen kiitoksen koskettamalla tamman kaulaa, ja tuli tehtävän vielä muutaman kerran uudelleen. Hetken kuluttua Benjamin otti kahdeksikkoonsa mukaan lyhyillä sivuilla olevat kavaletit, joista tamma selkeästi hieman innostui enemmän. Muutaman toiston jälkeen ratsukko otti pienen käyntipaussin, ja Aino hihkui onnesta luurin toisessa päässä.
”Oi kun se on niin nätti ja hieno !!!” Kuulin Benjaminin katsahtavan suuntaani ja nauravan. Eihän ranskaa, hollantia ja englantia fluentisti puhuva vaaleaverikkö ymmärtänyt hölkäsen pöläystäkään siitä, mitä Ainon suusta kuului, mutta Benjamin tunsi naista jo sen verran hyvin, että jotakin hauskaa innostusta sieltä kuitenkin tuli.

Benjamin keräsi ohjat takaisin käteen, ja Braila valpastui silmissä. Puolikas kentällinen ravia ja puolikas rullaavaa laukkaa, ennen kuin Benjamin ohjasi tamman pitkän sivun pystyesteelle. Braila suoritti esteen innostuksestaan huolimatta hillitysti ja loistavalla tekniikalla, ja Aino hihkaisi perään puhelimesta. Muutama hyppy myöhemmin Benjamin otti mukaan kentän keskellä olevan okserin ja myöhemmin myös toisen okserin toisella pitkällä sivulla. Tamma kuunteli ratsastajaansa hienosti, pärski tyytyväisenä ja jatkoi hyppyjään sillä taatulla laadulla, jota olimme tottuneet siltä näkemään Belgiassa olonsa aikana. Benjamin oli jopa myöntänyt, että Braila oli ehdottomasti yksi parhaista ja mukavimmista hevosista, mitä hän oli ikinä ratsastanut. Vaikka mies onkin enimmäkseen hillitty ja rauhallinen, huomaa hänestä sen innokkuuden ja iloisuuden minkä Brailan selässä vietetyt tunnit aiheuttaa. Harmi vain, että tamman aika palata Suomeen koittaisi vähän turhankin pian.

31.05.2023 Onnenkyyneleitä
Braila ja Näps, ERJ-I -palkitut kasvattini. Kotimatkalla on helppo hymyillä silmäkulmissa edelleen kutittelevista onnenkyyneleistä huolimatta. Pahin nyyhkiminen sekä itku on jo lakannut, mutta pysäyttäessäni rekan liikennevaloihin pyyhkäisen silmäkulmani kuiviksi. Vilkaisen nopeasti kuljetusosaston kameraan; molemmat tammat syövät heiniään osoittamatta mitään kiinnostusta toisiaan kohtaan.

Vaikka Braila onkin oma kasvattini ja tein sen kanssa paljon pohjatöitä (estekoulutus tietysti jäi estepuolen ammattilaiselle), olen valtavan suuren kiitoksen velkaa Benjaminille ja Leksalle. Tietysti minä maksoin treeneistä, kilpailuista, ylläpitokuluista, ei Leksa sen enempää kuin Benjaminkaan hyväntekeväisyyttä tehnyt vaan bisnestä. Lähetän kuitenkin aivan varmasti laatikollisen suomalaisherkkuja Belgiaan kera runsaiden kiitosten. Saamieni videoiden perusteella Braila taisi olla Belgiassa onnellisimmillaan, ja kyllähän tammani ratsastettavuus oli aivan uudella tasolla sen jälkeen, kun Benjamin oli Brailan kanssa treenannut!

Minulla on niin, niin kovin hienoja hevosia, ja upeita yhteistyökumppaneita, ystäviä, auttamassa ja jakamassa tätä kasvattaja-omistajan iloa.

25.10.2023 Lempitamma
Brailan asema yhtenä lempitammoistani ei varmasti ole jäänyt keneltäkään huomaamatta, ja aivan viimeistään kolme kotiin jäänyttä varsaa kolmesta varsasta kertonee riittävän selkeää kieltä. Tiukan tuimailmeinen, hapan tammani ei ole enää mikään nuori tyttönen, vaan parinkymmenen paremmalla puolella oleva ikäneito, joka tosin ei ole antanut ikänsä hidastaa askeltaan tai pehmentää persoonansa terävimpiä kulmia ollenkaan. Aivan sama hevonen kuin silloin nelivuotiskesänään, jolloin Braila viimeistään huomasi rakastavansa hyppäämistä enemmän kuin mitään muuta. Hyppääminen alkaa olla taakse jäänyttä elämää, vaikka Braila kyllä katseleekin kentälle kasattuja esteitä ohi kulkiessaan. Sen korvat eivät nouse höröön – milloinpa ne nousisivat? –, mutta selkeästi tammani kaipaa hyppäämistä. Ilokseni Braila lähtee sileätreeneihinkin ja maastoretkille hyvillä mielin.

Pimenevät illat ja kirpeä syysilma ovat saaneet minut kaivamaan lämpimämpiä vaatteita sekä kaiken maailman heijastimia esille, minulle sekä hevosille. Brailakin näyttää välillä epäilyttävästi rakennustyömaan joulukuuselta kaikkine huomioliivinkeltaisine heijastimineen, joita puen sen ylle ennen maastoon lähtöä! Vesisateista huolimatta kenttä on pysynyt ratsastuskunnossa, ja toivon mukaan pysyykin. Eläkerouvan kanssa tuskin lähden lähimaneesille, mikäli kenttä muuttuu mutalilluksi Brailan ja muiden mummo-osaston hevosten kanssa ohjelma tulee koostumaan pelkästä maastoilusta niillä reiteillä, jotka eivät ole turhan liukasta mutavelliä.

Kaiken tämmöisen arkisen säätilan ja kentän pohjan miettimisen, laskujen maksun ja karsinoiden siivoamisen lomassa koetan muistaa pysähtyä iloitsemaan pienistäkin onnenhetkistä. Kuten Brailasta, siitä kuinka pitkän uran kansainvälisillä 160cm esteradoilla tehnyt kasvattini on edelleen loistoterässä, terve ja hyväkuntoinen.

07.04.2024 Vanha tamma hunningolla
Kovastikin seniori-ikäiseksi ehtinyt Braila järjesti sunnuntaille muutakin jännitystä kuin tippuvan kahvin seuraamisen – mokoma karkasi. Karkasi! Talutin tamman aivan tavalliseen tapaan tarhansa luo, mutta portti oli jotenkin jumissa eikä avautunutkaan sillä helppoudella kuin sen kuuluisi. Ahertaessani porttia auki Braila yks kaks kiskaisi itsensä irti, tuijotti minua hetken kääntyen sitten hyvin sulavasti ympäri lähtien tiehensä korvat hörössä, korvat hörössä, häntä tötteröllä ja ylipäätään täynnä itseään. Aivan kuin Brailan olisi onnistunut tehdä suurikin urotyö! Ajatukseni portin tarkemmasta tutkimisesta pienten vääntymien varalta jäivät kesken, enkä oikein tajunnut koko tilannetta kunnolla. Todennäköisesti aikaa kului van muutamia sekunteja seisoessani juuri auennutta tarhan porttia pidellen Brailan perään katsellen, vaikka tuijotuksen vaihtuminen tietoisuuteen sekä hevosen perään lähtemiseen tuntuikin pidemmältä ajalta.

Hurvittelemaan lähtenyt mummotamma ei tosiaan antanut helpolla kiinni; lisäkseni tarvittiin kaksi tallityöntekijää, juuri koiraansa lenkittämästä palannut naapurini sekä monen kirjava kauhallinen erilaisia herkkuja, jotta Braila suvaitsi lopettaa itsenäisesti aloittamansa hippaleikin. Minun Brailani, aina niin tyyni, fiksukäytöksinen, tympeäilmeinen Braila, otti äkkilähdön juoksennellen pitkin Kurjenpesän pihaa korvat hörössä, aurinkoisena kuin pikku-Aino aikoinaan Muumien äärellä. Jo on aikoihin eletty! Täytyykö tässä nyt huolestua? Ei kai moinen ennenkuulumaton käytös ole merkki mistään vakavasta? Jos ihmisillä on keski-iän kriisinsä ja viidenkympin villityksenä, kai hevonenkin voi vanhemmalla iällä höllätä nutturaansa? Saatuani Brailan tarhaansa tamma oli jälleen oma hyvin käyttäytyvä, tympeäilmeinen itsensä, eikä sillä tuntunut olevan kiire lähteä tarhastaan enää mihinkään ennen iltamyöhää sekä lähestyvää ruoka-aikaa.

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen