01.06.2023 Nuorten welshponien arviointi
Nuorten hevosten ja ponien kanssa asiat menevät vielä harvemmin kuin Strömsössä mitä aikuisten. Aurin kanssa meno tuskin tulee mainittavasti tasaantumaan tamman kasvaessa, sen verran vahva persoona tämä diivaladyponi on. Jos Auria ei huvita, Auri ei tee, piste. Yleensä tämmöiset piirteet tuppaavat vain kärjistymään iän myötä, joten onnea minulle. Kyllä minä Aurista oikeasti pidän, paljonkin, välillä sitä vain on vähän.. väsynyt.
Nuorten welshponien arviointi meni osaltamme aivan pipariksi. Rakennepisteitä en jää itkemään, poni kasvaa vielä ja on älyttömän eriparinen tällä hetkellä. Vaan kyllähän tuo naurattaa 1 – 7 – 9, melkoiset ääripääpisteet! Päästä ja kaulasta masentava 1 piste, rungosta ok 7 pistettä, jaloista ja kavioista mahtavat 9 pistettä, keskiarvoksi rakenteesta 6 pistettä. Täysin oikeutetut pisteet, sen siitä saa kun käyttää näytillä varsaa, jonka koko kroppa tuntuu olevan leikkaa-liimaa-askartele -tekniikalla sieltä täältä napatuista paloista kasatulta. En ilkeä edes sanoa, kuinka takakorkea kuikelo Auri tällä hetkellä on..
Aurin liike- ja irtohypytyspisteet sen sijaan rehellisesti itkettävät. Arvon poni periaatteessa käyttäytyi ihan hyvin, tuomaristokin antoi käytöksestä 7 pistettä. Liikkeitä Auri ei kuitenkaan esittänyt sitten mitenkään päin, ja siltähän ne pisteetkin näyttävät; käynnistä 3, ravista 2, laukasta 1. Tasaisesti lehmänhäntänä alemmas. Ei muuten naurata, vielä vähemmän nauratti juttutuokio kasvattajan kanssa näitä pisteitä kerratessa. Kotona olen nähnyt Aurin väläyttelevän irtonaista, tahdikasta, matkaavoittavaa liikettä jossa on hieno mekaniikka joka ikisessä askellajissa - eikä mistään tuosta näkynyt vilaustakaan tuomareiden edessä. Nämäkin järisyttävän huonot pisteet ovat täysin ansaitut, Auri vain ei liikkunut mitenkään päin tasapainossa tai missään tahdissa, tahtirikkojen lisäksi poni esitteli kaikki kevätjuhlaliikkeet, hidasteli, hyvä kun ei alkanut vielä ontumaan. Ärsytys, hienoinen häpeä ja itku vaihtuivat kyllä nopsaan huoleksi; ei kai Auri vain ole sairas tai loukannut itseään? Kunnossa tuntui olevan, tohdimme irtohypyttää. 4 pisteen suoritus, eli Auri kyllä joo hyppäsi, mutta just mitä itse halusi, mistä halusi, todella hutiloiden ponnistusten ja jalkojensa nostamisen kanssa. Kertaalleen tamma teki äkkipysähdyksen ja uukkarin aivan esteen edessä onnistuen rynnimään kujasta ulos.
Toisin sanoen pisteitä katsoessa meillä meni homma aivan päin honkia. Koetan kuitenkin nostaa leuan pystyyn, junnumenestys on toki hienoa, muttei menestymättömyys ole automaattinen yhtäsuuruusmerkki aikuisiän menestymättömyyden kanssa. Auri pääsi vieraaseen paikkaan hankkimaan vähän matkustus- ja esiintymiskokemusta. Nyt meni mönkään, minkäs teet. Tärkeintä kuitenkin on, ettei ponini ole sairas tai kipeä. Menestystä ehtii tulla myöhemminkin, samaten kasvommekin ehdimme menettää monet kerrat. Lyön vaikka vetoa ylämäki-alamäki -vuoristoratamaisen yhteiselon ja kilpauran puolesta, joka tulee olemaan huippuhetkien lisäksi täynnään pohjamutakosketuksia sekä noloja hetkiä. Auri on just sen luontonen ja olonen, ja taidan itsekin olla sen verta ihme hiihtäjä, että meistä parivaljakkona saanee monet somesupatukset ja meemikuvat aikaiseksi. Niitä odotellessa.
Käytös: 7p
Rakenne: 6p (pää ja kaula/runko/jalat ja kaviot - 1/7/9 p)
Liike: 2p (käynti/ravi/laukka - 3/2/1 p)
Irtohypytys/askellajikoe: 4p
Suku: 2p
Yhteispisteet: 21p - Quality Welsh Youngster
26.06.2023 Estevalmennus tai sen yritys, valmensi Knipse
Nyt mä olen ihan oikeasti viimeistään täysin vakuuttunut siitä, että Liisa ei osaa hankkia yhtäkään tylsän harmaata hevosta, vaan niissä pitää aina olla vähän maustetta. Ja tällä kertaa sitä on sitten lipsahtanut vähän reilummin. Mutta nyt ei ollut aikaa omistajattaren mielentilatutkimukselle, sillä edessäni oli elävä ja hengittävä pommi, joka saattoi räjähtää hetkenä minä hyvänsä - tai olla räjähtämättä.
Tuskan hiki valui salaa niskaani pitkin jo ennen kuin pääsimme edes aloittamaan. Päivän ohjelmassa oli estevalmennus Liisan sekä Aurin kanssa ja tavoitteena… noh, selvitä nyt ainakin hengissä. Kerättyäni itseni patistin kaksikon heti alkuunsa muutaman ravikierroksen ja laukkaympyrän jälkeen pitkälle sivulle rakentamilleni kahdelle pystyesteelle. Alku oli tähän saakka sujunut hyvin, mutta pelkäsin koko ajan pahinta. Liisa osasi hienosti tasapainoilla sopivan ohjastuntuman kanssa ja Auri tuntui sulattavan omistajattarensa komennot ihan neutraalein mielin.
Oli mun kuitenkin myönnettävä, että olihan tuo ihan pirun taitava ja fiksu poni hyppäämisen näkökulmasta. Suhteellisen pienikokoiseksi ja nuoreksi hevoseksi Auri oli todella tasapainoinen hyppääjä, joka tiesi selkeästi mitä oli tekemässä. Pystyt olivat Aurille lastenleikkiä, joten päätin haastaa kaksikkoa lyhentämällä esteiden väliä ja lisäämällä yhden ristikon - heti hankalan käännöksen taakse. Hyvin nopeasti tajusin tehneeni virheen. Auri hyppäsi ihan hyvillä mielin vielä ensimmäisen pystyn, jota en ollut siirtänyt, mutta toisen edessä se iski jarrut pohjaan ja heitti U-käännöksen. Liisa pysyi selässä hämmentävän vaivattoman oloisesti, aivan kuin nainen olisi aavistellut jotakin tämän suuntaista.
Tiesin, etteivät pystyt olleet liian hankalia Aurille, joten käskin parivaljakon pikimmiten takaisin tehtävän pariin. Uusi lähetyminen. Ja kielto jo ensimmäiseltä pystyltä.
"Okei, katso nyt Auri, kun mä siirrän nää samaan paikkaan ku aiemminki. Kelpaako?" Mutisin ponitammalle siirtäessäni asetelmaa. Liisa ohjasi Aurin määrätietoisesti esteelle, eikä antanut ponin pysähtyä ensimmäiselle esteelle. Niinpä tamma päätti jyrätä suoraan sen läpi. Ja seuraavasta esteestä komeasti ohi. Kiristelin hampaitani ja niin teki varmasti myös Liisa ryhdistäydyttyään Aurin selässä äskeisen jäljiltä.
Vaihdoimme selkeästi ponineitiä miellyttämättömiltä pystyiltä ristikolle. Turha toivo. Kun Auri oli päättänyt aloittaa kiukuttelun, se ei tosiaan tehnyt enää mitään pyydettyä. Tamma ravasi aivan tuhannen kasassa ja kippuran vänkyrällä, joten totesin, että tämä riittäisi tältä erää. Tämänpäiväinen oli hieman normaalia lyhyempi setti, mutta ei meidän ollut järkeä jatkaa ponin kanssa, joka ei selkeästi ollut enää millään tavalla yhteistyöhaluinen. Yritin kuitenkin keskittyä positiiviseen, eli valmennuksen alkuun ja kehuinkin Liisaa tämän ratsastuksesta valmennuksen alkupuoliskolla.
07.07.2023 Tasaisen epätasainen meno
Kovasti varoittelevat rautiaista tammoista, vaan kyllä näitä ruunikoitakin joutaisi välillä pistää jonkin eristysteippauksen taa vahdittavaksi. Tällä hetkellä elelemme Aurin kanssa huomattavan seesteistä kautta, kisoissakin on mennyt ihan kivasti. Viimeisimmät kiukut ovat kuitenkin niin tuoreessa muistissa, ettei tässä voi kehaista ponini olevan aikuistumaan päin. Emäkään ei ole iän myötä tasaisemmaksi tai lauhkeammaksi muuttunut, joten tokkopa tytärkään. Aurin kevätjuhlaliikkeiden repertuaari laajenee laajenemistaan, ja silloin kun meneillään oleva harjoitus ei tammalle maistu olen saanut tutustua näihin liikkeisiin korkeimman omakätisesti. Arkiset hoitorutiinitkin voivat olla Aurin henkilökohtainen taistelutanner jonkin (tai kaiken) oikein kovasti harmittaessa.
Koetan kuitenkin keskittyä nykyhetkeen, miten meillä ihan oikeasti menee hyvin. Kotitreeneissä palaset ovat loksahdelleet paikoilleen ja jokunen lamppukin syttynyt – minulla, Aurilla, joskus erikseen ja harvinaisina hetkinä samaan aikaan. Kilpastarttejakin on kertynyt eivätkä kaikki ole edes päätyneet katastrofiin tai nettipalstojen riepoteltavaksi; olemme neiti viisveen koko uran aikana sijoittuneet kolme kertaa, mutta voittaneet jopa 16! ..ei kuitenkaan puhuta niistä luokkien osallistujamääristä. Etenkin hyppäämisen kanssa olemme saaneet paljon uusia onnistumisia, mikä on erittäin iloinen asia viimeisimmän estevalmennusfiaskomme jäljiltä. Olen toki tietoinen tulevista fiaskoista, yhtä ylämäki – alamäki -vuorotteluahan kilpaileminen on muutenkin, kahta herkemmin Aurin kaltaisen pers.. tapauksen kanssa.
Kasvattajan hätyytteleminen tuotteen palautus- ja vaihto-oikeudella ei kuitenkaan ole käynyt mielessäni. Aurihan on aivan mahtava, kaikkine kiukkuineen ja oikkuineenkin.
19.07.2023 Ilonaiheita
Joko olen tulossa vanhaksi tai olen oppinut arvostamaan elämän pieniä iloja aivan uudella tavalla. Sähköhammasharja, mummon tekemät räsymatot lattialla, juuttimaton pistelevä karheus paljaiden jalkojen alla. Verenpisara-amppelit terassilla, sateen rytmikäs rummutus kattoa sekä ikkunoita vasten, lähestyvän ukkosen kumu, jyrinä ukonilman tullessa aivan päälle. Kahvihetki tai pelituokio, kasvotusten tai verkon välityksellä, ystävän kanssa. Onnistunut valmennus diivalady Aurin kanssa muodosti kirsikan kakkuni päälle, kruunasi hyvän oloni.
Maanantainen valmennuksemme ei alkanut järin lupaavasti; Auri venyi ja vanui, sen askel ja takaosa laahasivat, tamma koetti saada minut kannattelemaan päätään kun neiti ei itse millään jaksanut tai viitsinyt. Vielä tässä vaiheessa, valmennuksemme alkutahdeilla, olin valitettavan varma tulevasta katastrofista. Marjo Ylä-Kaski, valmentajamme, naureskeli hyväntahtoisesti pahoitellessani jo etukäteen ratsuni mahdollisia luonteenomaisia oikkuja sekä horisontissa siintävää linkkumuotoa, jollaisen yleensä saa aikaiseksi peruutellessaan peräkärryä aivan miten sattuu.
Jo alkukäyntien aikana siirryimme noin metrin verran uralta sisäpuolelle. Aluksi Auri vähän kiemurteli, mutta sain tamman muutaman kierroksen jälkeen kulkemaan nätisti suorassa. Kulmatkin sujuivat yllättävän hyvin parin ensimmäisen läpilipsuttelun jälkeen. En vieläkään ollut järin vakuuttunut, pessimistinä odotin, mikä saisi herneen eksymään ratsuni hengityselimiin.
Palkokasvin sekä sieraimen kohtaamista vain ei tapahtunut. Tietysti minäkin sain muuta ajateltavaa Marjon ryhtyessä korjaamaan istuntaani sekä antamaan ensimmäisiä kunnon tehtäviä. Istunnastani löytyi vähän toispuoleisuutta, jalkani saisivat olla pidemmät ja rennommat, pientä viilattavaa sieltä. Marjo kehui hartialinjaani sekä kättäni, oli kuulemma todella vakaa, joustava ja pehmeä, kyynärkulma ja käsien paikka kohdillaan. Aurinkin askellus muuttui laahaavasta tarmokkaammaksi, tamma alkoi ihan itse kantaa päätänsä, takaosan moottori hyrähti käyntiin. Tunne satulaan muuttui täysin, Aurista löytyi yllättäen tarmoa, eteenpäinpyrkimystä, se kuunteli apuja, oli vastaanottavainen. Marjo alkoi kehua ponini käyntiä samalla hetkellä avatessani suuni ihmetelläkseni, minne se mistään kiinnostumaton eteenpäinraahautuja oikein katosi!
Marjo teetti meillä paljon hyvin yksinkertaisia harjoituksia pysähdyksistä ja peruutuksista lähtien. Saimme silti hien pintaan, ja Marjo piti huolen, että jokainen suora linja myös oli suora, asettuminen ja taipuminen olivat kunnollisia, jokainen töksähtävä, kulmikas linja tai siirtymä saatiin loivemmaksi, pehmeämmäksi – paitsi silloin kun erikseen pyydettiin terävää kulmaa ratsastaessani käyntineliöitä volttien ja ympyröiden kaveriksi. Vähän takaosakäännöstreeniä kulmiin, pikkuisen pohkeenväistöä ja laukannostoa pohkeenväistöjen kautta. Aurin työinto kasvoi kasvamistaan, tammalla tuntui olevan todella hauskaa ja niin oli minullakin! Kävellessäni loppukäyntejä ilman jalustimia tunsin jalkojeni venyvän entisestään samaa tahtia suupielteni kivutessa ylemmäs. Rauhallinen rento, tyytyväinen hevonen, siinä yksi suuri ilonaihe terassikukkieni, suotuisan sään ja ystävieni seuran sekaan.
28.07.2023 "Hei Antonia, kasvattisi on ihan kauhean kiva!", kirjoittanut kasvattaja Antonia N.
Siitä lähtien, kun olin vilkuttanut hevostrailerin perävaloille ja pyyhkinyt ilonkyyneleet pois - korjaus, siis surunkyyneleet, olen miettinyt, milloin traileri ilmestyy takaisin Felkun pihaan. Joitakin yksittäisiä palautusehdoista kyseleviä viestejä olin saanut, mutta niiden perään oli tullut aina itkunauruemojit joitakin minuutteja myöhemmin (sen verran minuutteja myöhemmin, että jos sama olisi tapahtunut keskustelussa, olisi lauseen ja hymyn väliin jäänyt kiusallisen outo tauko), joten olin päättänyt olla ottamatta niitä vakavasti. Nyt Liisa oli kuitenkin ollut liian pitkään hiljaa ja aloin huolestua. Oliko tammani Limen geenit vain voimistuneet ja synnyttäneet vihdoin ihmislajin syrjäyttävän olennon?
Kaarsin Tuonisen pihaan uhkaavien pilvien roikkuessa tallin yläpuolella. Missään ei näkynyt ketään, ulkotarhatkin huusivat tyhjyyttään. Tilanteesta puuttui vain hiljainen viulunsoitto, joka olisi kertonut ilmestyskirjan saapumisesta.
"Onko täällä ketään?" huhuilin hiljaa avatessani tallin nitisevän oven. Kaipaisi kipeästi öljyämistä. En saanut vastausta ja sydämeni pamppaili nyt tosissaan kurkussani. Hiippailin karsinarivistölle, jossa en ensin nähnyt yhtäkään olentoa. Kurkistin yhden oven ylitse ja vaikka ensin olin saada sätkyn, tajusin katsovani harmaata Possua, joka nukkui yltäpäätä olkiin ja kuivikkeisiin kietoutuneena.
"Huh", huokaisin ilosta, että olin löytänyt edes yhden elävän olennon. "Missä kaikki muut ovat?" kysyin kimolta suomenhevoselta, joka ei hassu kyllä vastannut. Suurin osa karsinoista oli tyhjiä, eikä niissä missä oli elämää, löytynyt Limen varsaa.
Poistuin tallista ja lähdin kohti kenttää, jota ei aivan näe, kun saapuu ensin Tuoniseen. Vähitellen lähestyessäni kulmaa, jonka takaa kenttä tulisi näkyviin, aloin kuulla ääniä. Ensin äänet olivat vain yhtä sekamelskaa, kunnes aloin erottaa yksittäisiä, hyvin suomalaisia sanoja, joita en ala tässä toistamaan.
"Minkätakia sä tänään sitten esittelet sun elastisia askellajeja, kun tarkoitus olisi hypätä?!? Missä nämä liikkeet oli welshien laatuarvostelussa??" kuului nyt selkeästi ja edessäni aukeava näky sai minut pysähtymään. Lissu istui jalkojaan espanjalaisittain heittelevän Aurin selässä, joka ylitti puomirivin kolistellen jokaikistä puomia, turpa rinnuksissa. Lissu käänsi ratsunsa uudelleen puomeille, mutta ratsu näytti siltä, että se tahallaan jätti huomioimatta puomit ja keskittyi heittelemään kavioitaan joka suuntaan. Lissun naama muistutti väriltään kypsää tomaattia ja hiki valui kummankin selkää pitkin. Kolmannen yrityksen jälkeen Lissun katse vihdoin osui minuun juuri, kun olin kääntymässä ja hipsimässä takaisin Felkkuun turvaan.
"SINÄ!" Lissu karjaisi ja osoitti suuntaani raipallaan. Näky oli suoraan sanottuna kauhistuttava, varsinkin kun Auri päätti pelästyä liikettä ja hyppäsi nyt kolme puomia yhdellä loikalla. Lissu pysyi kuin pysyi tamman selässä, mutta hänen ilmeensä muistutti nyt jotain sanoin kuvaamatonta tunnetilaa. "SINÄ! Tänne ja heti, tää sun hieno kasvattisi, jonka pitäisi olla kenttien kuningatar, ei ensin suostunut esittämään ainoatakaan kunnon askelta laatuarvostelussa, ja nyt ei suostu ylittämään edes maassa olevaa tikkua ilman showta!"
Noin puolen tunnin päästä istuimme Lissun kanssa kentän ulkopuolella, ruohoa nyppivä Auri välissämme. Olin joutunut itse tamman selkään ja kokenut sellaiset dejavut neidin emästä Limestä, etten tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa.
"Pitäisiköhän meidän vaihtaa ammattia? Alkaa kasvattamaan pupuja?" kysyin hiljaa, kun Auri viskaisi päänsä ja alkoi esittämään edellä mainittua eläintä riimunnarun päässä.
"Joo", Lissu sanoi hieman lannistuneena pidellessään kanssani Auria, joka oli päättänyt, että aiheuttaisi vielä yhden draamankaarren tähän päivään esimerkiksi karkaamalla.
Käkiharjujen kenttäratsastuskilpailut 25. - 27.8.2023
Käkiharjujen julkaistessa kolmipäiväisten kenttäkilpailuidensa kutsun tiesin jokaisen itseään kunnioittavan kenttäratsastajan osallistuvan, joten tietysti minäkin ympyröin kisapäivät kalenteristani. Ilmoittautuminen jäi monen muuttujan vuoksi viime tippaan, ei onneksi kokonaan unohtunut. Tiukka rutistus kolmentoista hevosen voimin; tietäisin taas ratsastaneeni.
Voittamaanhan minä aina lähden, joten siihen nähden kaksi ruusuketta (joista kumpikaan ei ollut voitto) on suoraan sanottuna ihan paska tulos. Taso oli tietysti kova eikä jokainen ratsuni tasonsa ykköstykkejä, mikä ei kuitenkaan lohduta minua yhtään.
Aurin kanssa meillä oli mielestäni mahdollisuudet menestyä, poni on ihan tykki. Perjantain koulukoekin meni itse asiassa ihan hyvin, 9. sija 61.792% tuloksella. Toki tuollaisilla prosenteilla en yleensä paljoa juhli, nytkin arvostelulappunen oli täynnään kuvitteellista punakynää (täysin oikeutetusti, tiedän etenkin ohjelman alkuosan olleen liian tiukassa nipussa ja kaikkea muuta kuin harmoninen) – tuomarit olivat ihanan tiukkoina! Lauantain rataesteiden jälkeen kuitenkin totesin sijoitushaaveiden olevan osaltamme tässä. 25/27 12 virhepisteellä, kolme puomia alas. Ei mitään toivoa nousta ruusukkeille. Koko ratamme oli yksi katastrofiesitys, jonka aikana Auri kuunteli apujani hyvin vaihtelevalla menestyksellä, minä kirosin, ponnistuspaikat olivat aivan missä sattuivat ja aivan joka ikisen esteen jälkeen Auri esitteli jonkin sortin kevätjuhlaliikettä tai mielenosoitusta, yleensä ihan omien typerien ratkaisujensa perään. Kuka komensi hyppäämään sen pystyn puoltatoista askelta liian aikaisin, onko kumma jos kintut kopsahtavat puomiin joka sitten kolahtaa alas?
Olimme tuloslistan sijalla 16. ennen sunnuntain maastoesteitä. Verkassa Auri tuntui paljon paremmalta kuin koko lauantaina, mutten uskaltanut huokaista helpotuksesta tai kunnolla rentoutua ennen maastoradan maaliviivaa. Suorituksemme oli yllättävänkin tasaisen, etenkin lauantaihin verrattuna, mikä toisaalta ei vaadi erityisen paljoa. Parille esteelle Auri teki ihan omat ratkaisunsa lähestymiskulman suhteen viitaten kintaalla avuilleni, ja yhdellä esteellä jalkani ottikin merkkilipun kanssa yhteen arvon diivaladyn päätettyä täysin omavaltaisesti esteen reunaa hipovan hypyn olevan se, millä nyt mennään. Suurimman osan ajasta Auri kuitenkin kuunteli minua, teki yllättävänkin hyvin yhteistyötä, minkä ansiosta kipusimme lauantain täystuhon jäljiltä tuloslistan häntäpäästä paljon ylemmäs, sijalle 10 (14,3 virhepistettä). Lopullinen sijoituksemme oli 12/27 (38,21 + 12 + 14,3 = 64,51 vp), mikä tietenkään ei ole täysi katastrofi mutta johon en itse osaa olla tyytyväinen Aurin tietystä.. epävakaudesta huolimatta. Saatoin laittaa jokusen valitusvuodatuksen tamman kasvattajan suuntaan joka ikisenä kisapäivänä.
Jokainen osakoe jätti paljon parantamisen varaa, tietysti myös oman ratsastukseni suhteen. Ei tuo auta kuin nöyränä todeta lisätreenin olevan jälleen paikallaan. Kiitokset Käkiharjuille älyttömän mukavista, hienosti järjestetyistä kisoista! Kaikki pelasi järjestäjäpuolelta kuin rasvattu, selkeistä opasteista kuulutuksiin ja niin edelleen. Olkaa kiltit, järjestäkää lisää kisoja! Voin sitten ehkä ottaa tämän kerran nöyryytyksen takaisin ja hakea seuraavalla kerralla vähän nätimpiä ratoja ja enempi ruusukkeita.. Ehkä jopa Aurin kanssa.
Rautakruunu 27.-29.10.2023
Pyörsin päätökseni Aurin kilpailueläkkeestä välittömästi Rautakruunun kilpailukutsun nähdessäni. Fiksumpi ihminen – eli pitkälti kuka tahansa muu kuin minä – olisi tosiaan pitänyt diivaladyponin siellä jo kertaalleen julistetulla kilpailueläkkeellä, tyytyväisenä tehtyihin tuloksiin ja taakse jääneisiin karvaisiin pettymyksiin. Yhtä eriskummallista karusellia, ylämäki – alamäki – Auri ei liiku – Auri liikkuu turhankin kanssa -soutamista ja huopaamistahan meidän arkielommekin tuppaa olemaan, joten mikäs siinä, kyllähän tässä vielä yhdet isommat kilpailut käy. Ei minulla taida olla edes kasvoja, joita menettää. Jotain tämä osallistumispäätös minussa herätti, sillä soitin Aurin kasvattajalle Antonialle lievästi sanottuna hirveän, hysteerisen itkunaurupuhelun, joka Antonian osalta päättyi onnentoivotuksiin valitsemallani tiellä sekä muistutuksiin ponin vastuuvakuutuksesta sekä omasta tapaturmavakuutuksestani.
Joten tuumasta toimeen ja treenikalenteria päivittämään. Täsmäiskuja ja hiomista kouluohjelmiin, estetreeniä estetreenin perään lähestymisistä uusintaan, oman istuntani korjailua. Osa sujui hyvin, osa huonosti, osa hyvin huonosti. Aurin ailahtelevaisuus toi Rautakruunuun valmistautumiseen aivan omat mausteensa, eikä annostelua todellakaan tehty teelusikalla tai edes ruokalusikan kärjellä – Auri kauhoi mausteita mukaan soppakauhalla. Väänsimme, kirjaimellisesti väänsimme koulua yllättäen puhjenneen rankkasateen kaataessa vettä niskaamme. Auri kulki täysin linkussa, turpa välillä saappaassani kiinni, tympäännyttyään väistöharjoituksiin ja sisäpohkeeni ilmeisen turhan voimakkaaseen käyttöön täydellisesti. Toisaalta teimme samassa katastrofitreenissä ehkä parhaimmat laukanvaihtomme koskaan, niin hienot, että poskillani valui sadeveden lisäksi kyyneliä. Hyppäsimme kaikkea pienimmistä risuesteistä, joissa oli risua enemmän kuin estettä, kunnon tukkeihin ja pöytäesteisiin, rataesteillä kävimme jälleen läpi kaiken peruspystystä joka ikiseen erikoisesteeseen Susirajan estekaluston hirveimmillä ja hienoimmilla johteilla ja estekoristuksilla kuorrutettuna. Eihän Auri mitään pelkää tai arastele, enkä minäkään, mutta kun treenataan niin treenataan tosissaan eikä vähän sinne päin.
Silti, omaa verryttelyvuoroamme odotellessani, tuntuu etten ehkä tehnytkään tarpeeksi. Kuin jokin kivi olisi jäänyt kääntämättä. Vedän syvään henkeä, tunnen kylkieni kapenevan, samaten Aurin kylkien. Pidätän hetken hengitystäni, uloshengityksen myötä kylkeni laajenevat jälleen, aivan kuten Aurinkin. Hymyilen, rapsutan tamman säkää; se on täysin kuulolla, tuntuu olevan hyvillä mielin. Seuraan katseellani verrytteleviä ratsukoita, tuttuja ihmisiä, tuttuja sekä uusia ratsuja. Käkiharjut, Kastehelmi, Misangit, Aro ja Pulkkanen, joko verryttelemässä tai vuoroaan odottamassa. Ammattiväkeä, joilla etenkin kokeneempien ratsujensa kanssa löytyi suurempi suoritusvarmuus kuin minulla tämän nimenomaisen ailahtelevaisen diivaponin kanssa.
"Tuoninen", steward kutsuu portilta seuraavan ratsukon siirtyessä starttaamaan. Vielä muutama rapsutus ennen kuin kerään ohjat kumpaankin käteen.
Syteen tai saveen, Auriseni.
16/22 Liisa Tuoninen - F.G. Witching Hour 5p.
Kilpailujärjestäjän tuotoskommentti: Miellyttävää tekstiä. Tämä ratsukko on selkeästi panostanut kilpailuun valmistautumiseen, toivottavasti kaikki harjoitteluun käytetty aika ei mennyt hukkaan ja ponin hyvä mieli pysyi yllä verryttelyalueen lisäksi myös itse kilpailusuorituksessa.
30.10.2023 Rautakruunun jälkimainingit
Harmittaa, ärsyttää, melkein jopa vituttaa, mitäpä tuota sensuroimaan. Vaikka Auri kuinka on herkkis, diivalady ja persoona isolla P:llä eikä meillä ole koskaan mennyt joka startti putkeen ja tanssiaskelten mukaan, niin olen silti rehellisen pettynyt kuinka penkin alle Rautakruunu osaltamme menikään. 16/22 (34 osallistujaa mutta lukuisia jaettuja sijoja) ei ole mitenkään päin hyvä tulos – joskin sijoitus ylipäätään on pieni ihme, kun meidät hylättiin maastoestekokeessa. Tietysti onnittelin joka osakokeen jälkeen kanssakilpailijoitani enkä purkanut omaa epäonnistumisesta johtuvaa mielipahaani heihin tai Auriin, tietenkään! Mutta ihan varmasti minusta näki etenkin sunnuntaina, ettei tästä lähdetä kotiin kokemusta rikkaampana ja kokemukseen tyytyväisenä.
Perjantain koulukoe sujui vielä vallan kohtuullisesti, kaiken huomioon ottaen. 12/34 65.606% tuloksella. Luokan kärkiprosentit lähempänä kahdeksaakymppiä ja muutenkin kohta kohdalta auki purettuna tuo meidän 65 merkitsi aika keskinkertaista tai sitä heikompaa työskentelyä. Niistä treenien loistovaihdoista ei näkynyt vilaustakaan, perjantai jäi sille kouluratsastuksen vääntämisen tasolle satunnaisin paremmin pätkin. Yllättävän korkealle se sitten riitti. Lauantain rataesteillä saimme yhden aikavirheen muutoin puhtaaseen rataamme (0 vp 72.529 s - 1 p), olimme kymmenensiä. Osasin jo tässä vaiheessa haudata kaikki mitalihaaveeni, sunnuntain maastoesteille lähdin pelastamaan sen mitä pelastettavissa oli, tekemään hyvän radan ja näyttämään, että kyllä me Aurin kanssa oikeasti tähän luokkaan ja joukkoon kuuluimme – Rautakruunu on vielä pykälää matalamman tason kilpailu kuin mitä olemme Aurin kanssa kisanneet.
Luokan ainoa hylkyhän sieltä heilahti, että se siitä yhtikäs minkään näyttämisestä. Tekisi mieleni kirota vähän lisää, mikä olisi tarpeetonta ja lapsellista, joten jääköön välistä. Ylä- ja alamäkiä mahtuu maailmaan ja ihmiseloon, ei tämä ollut ensimmäinen karvas pettymykseni Aurin kanssa tai ylipäätään kilpakentillä, elämässä noin muutenkaan. Pakko ottaa oppirahoina, pohtia mikä meni vikaan ja tehdä ensi kerralla paremmin tai ainakin ihan uudet virheet nyt tehtyjen tilalle. Auri on edelleen hieno ja hienoisista mielenosoituksistaan huolimatta se teki parhaansa, etenkin lauantaina rataesteillä. Ei tämä ponin vika ole. Josko nyt kuitenkin pieni huili ennen Cupien kiertämistä, tai ehkä nyt ihan oikeasti totaalinen kisaeläköityminen.
Mutta hei, saimme me satulahuovan kotiin viemisiksi! Kiva huopa onkin, kauniin sävyinen vihreä erittäin hyvältä tuntuvaa kangasta; tämä huopa ei varmasti ensimmäisistä käytöistä tai pesuista muutu käyttökelvottomaksi liruksi! Ensi kerralla uusiksi toisella ratsulla, Aurin kanssa katse kohti uusia seikkailuita ja minulle kenties pieni asenteen tarkistus, kun otan tappion näin raskaasti. Lämmin kiitos järjestäjälle mahtavista kisoista!
Rautakruunutuotoksen lähettäneiden lisäpalkintohuopa © Tinu, kiitos!
10.11.2024 Auri, Eila ja Lime-mummon kaiken syrjäyttävät geenit
Marraskuun ensimmäisenä päivänä, siinä kolmen pintaan aamuyöstä, Auri varsoi terveen, reippaan sekä ihan hirvittävän uhmakiukkuisen tammavarsan. Soittelinkin Antonialle kertoakseni, kuinka hänen kasvattinsa on tehnyt maailmaan uuden ruunikon kiukuttelevan ponitamman näiden edellisten perään. Pikku-Eila näyttää kovasti Lime-mummoltaan, ja mistäs muualta se luonnekaan olisi periytynyt. Eilan isä on oma Gourmet-Kurkkuni, eikä ole aivan perusteetonta väittää tämän yhdistelmän olleen puoliksi uteliaan mielen tyydyttävä kokeilu. Kumman geenit ovatkaan vahvemmat, Limen kiukkugeenit vaiko Ranskiksen – Gourmetin emän – hidasvetelyysgeenit? Sain vastauksen aika nopsaan Eilan syntymän jälkeen, julistin kiukkutiimin voittajaksi pikaisen tilannearvion jälkeen. Pysyn edelleen kannassani.
Auri-emää ei ole naurattanut. Kantoajan lopun sitä tuntui rehellisesti vituttaneen kookas, liikkumista hankaloittava vatsansa, nyt otsasuonen tykytyksen syynä on uhmakas jälkikasvu. Minun pitäisi kaiketi huolestua siitä, miten molemmat polkevat kiukuspäissään jalkaansa ja muutoinkin käyttäytyvät enemmän rajojaan kokeilevan junnun tapaan. Auri on ikään kuin taantunut (ei sillä, etteikö tämä normaalisti kiukuttelisi ja kokeilisi rajojaan..) siinä, missä tyttärensä käytös olisi sopivampaa vanhemmalle varsalle. Antonia on saanut useampia huolestuneita kyselyitä sekä väsyneitä tilityksiä jo Eilan ensimmäisten elinpäivien aikana..
Olen silti päättänyt tämän menevän hyvin. Ei tuo poni ole ensimmäinen hankala tapaus, jonka olen kasvattanut. Tuskin on viimeinen, etenkään jos ja hyvin todennäköisesti kun varsotan aikoinaan Eilan itsensäkin. Nyrpeästä ilmeestään sekä kiukuttelevasta käytöksestään huolimatta Auri kyllä huolehtii tyttärestään, ei hysteerisesti mutta sopivasti osallistuen. Tokkopa Aurista mitään keinoemoa tai varsalaitumen varamammaa tulee, ei se ole ennenkään osoittanut kiinnostusta muiden varsoja kohtaan eikä tunnu ihan hirmuisen paljoa pehmenevän omiensakaan kanssa. Sen verran kyllä moitin tammaani, että taidan joutua läpikäymään muutamat peruskäytöstavat senkin kanssa opettaessani niitä Eilalle!
