Kehvatsu

© VRL-00121

Historiaa

"Minulla on sinulle jotakin." Joimme narrin kanssa kahvia Tuonisen tallituvassa (olimme juuri kärränneet yhdet koppakärryt Susirajasta Tuonisen puolelle, kyllähän siinä alkoi jo kahvihammasta kolottamaan!). Ystäväni tuntien moinen lausahdus saattoi tarkoittaa mitä tahansa, joten makustelin hetken niin lausetta kuin lusikkaleipääni.
"Vai niin, lasku vai jotain muuta rahanmenoa?"
"Muuta rahanmenoa", narri vastasi hyväntuulisesti, "näet loppuviikosta."
"..ja kerrot tämän minulle nyt. Tiistaina."
"Jep."

Kyse ei ollut Susirajan kirjanpidosta unohtuneesta järisyttävästä laskusta, vaan hevosesta. Olemme ennenkin ostelleen hevosia niin sanotusti toistemme selkien takana, mutta Susirajaan. Tällä kertaa narri ilmestyi trailerin kanssa Tuonisen pihaan.
"Tiedän, ettet voi vastustaa!"
"No en, mutta.. Paskaa bisnestä täyttää talli omilla asiakashevosten sijaan!"
"Kyllä sinä jotakin keksit. Moikkaahan nyt Kerkkoa."
"Tamma olisi ollut kiva."
"Tyst nyt. Onko pullaa?"

narri oli tosiaan tuonut minulle uuden orin, kieltämättä erittäin näppärän näköisen pienhevosori Kehvatsun. Kerkon. Ori oli kuulemma löytynyt jonkun tuttavan tuttavan serkun valmentajan yhteistyökumppanin kautta, ja narri oli ajatellut Kerkon olevan juuri semmoinen kaveri, jonka kanssa minä tykkään puljata.
Oikeassa oli, tykästyin Kerkkoon jo ensimmäisten päivien aikana ikihyviksi.

Luonne

Kerkko pitää kaikenlaisista asioista, mutta valitettavasti suuri vaivannäkö ei kuulu niihin asioihin. Ei oria laiskaksi voi haukkua, ellei satu olemaan oikein pahantahtoinen ihminen, mutta ei se kyllä ylimääräistä vaivaakaan suostu näkemään. Kerkko on juuri se, joka tekee vain minimimäärän päästäkseen maksimituloksiin – mutta aina Kerkko kuitenkin tekee! Orin mielestä tärkeitä asioita elämässä ovat ruoka, ihmisen kanssa mukava yhteinen tekeminen, sekä kauniit tammat. Tosin eipä tämä poika kauheasti nirsoile, onhan jokaisessa tammapuolen edustajassa oma kauneutensa. Joten kyllä, kaikesta kiltteydestään huolimatta on Kerkossa myös karjautta, eikä sen kanssa nyt ihan unelmiin sovi unohtua, jos haluaa hevosen pysyvän lapasessa.

Ensimmäisten kevätkiimojen kohdalla Kerkko on aivan mahdoton, jos se on tammojen lähellä. Se huutaa ja hyörii - ei tosin hillu, mutta siinäkin on tarpeeksi, että hevonen härvää ympäriinsä ja huutaa kuin hinaaja. Tiukalla komentamisella Kerkko kyllä asettuu ja aikakin tekee tehtävänsä, sillä kesän, syksyn ja talven ori on kuin ei olisikaan. Se on hyvä käsitellä kaikissa tilanteissa ja aivan selvästi pitää ihmisistä kovasti. Kerkko tulee aina portille vastaan, eikä ole niin herkullista laidunta, ettei sen syöntiä voisi keskeyttää tervehtimisen vuoksi. Onkin helppo tietää, että joku on oikeasti vialla, jos pikkumusta ei saavu portille vastaan. Jos lukuun ei oteta sitä, että kevät sekoittaa hetkeksi pikkuhevosen pään, on Kerkko varsin mutkaton toveri hoitaa ja huoltaa. Kaikki käy, eikä eläinlääkäri piikkeineenkään ole paha tyyppi, kunhan muistaa edes vähän silitellä ja rapsutella siinä neulojen tökkimisen lomassa.

Kerkko on huvittava sekoitus oikein hyvää työmoraalia ja aivan rimaa hipovaa työmoraalia. Kumpi sitten on totta? Molemmat. Ori ei koskaan laista siltä pyydetyistä asioista eikä töistä, mutta ei tarjoa mitään enempää, kuin siltä pyydetään. Jos siltä pyydetään reipasta käyntiä on huolehdittava, että se todella kävelee reippaasti aivan lihaksillaan, eikä pelkästään hiihdä vauhdikkaasti käyttämättä selkäänsä ja takaosaansa lainkaan. Sama pätee kaikkeen muuhunkin. Kerkko kyllä tekee, mutta sen tekemisen intensiteetti on usein enemmän esitystä kuin todellista vaivannäköä.
Kun vain vaivautuu pyytämään kunnolla, on orin kanssa ilo tehdä töitä. Se tekee myös itselleen vaikeat asiat, kuten sivuttaisliikkeet ja vastalaukat, turhaan vastaan pistämättä ja työstä laistamatta. Kerkkoa ei todellakaan tarvitse alkaa komennella tai vaatia – se on herkkä työkaveri, joka kyllä kuulee pyynnötkin.

Tässä on todellinen taitolentäjä! On oikein ihmeteltävä, miten Kerkko pääseekin puomeja pudottamatta eteenpäin kun se kiitää matalalentoa esteiden yli. Ori ei hyppää turhaan, mutta se harvoin ottaa puomikosketuksiakaan. Kunhan ratsastaja on hereillä ja pyytää oikeaa askelpituutta radalle, ei kannata pelätä puomikosketuksia, koska niitä harvoin tulee. Totta kai Kerkolle sattuu silloin tällöin virhearviointeja, mutta pääasiassa sen kykyihin matalalennossa voi luottaa. Myös maasto on pikkumustalle mukava ajanviettopaikka, se ei pelkää oikeastaan mitään, ja sille käy yhtä hyvin lupsakka rentoilulenkki hyvässä seurassa kuin totinen suoritus maastoesteillä.

Kisapaikalla Kerkko on Suuri Ori. Se on aika paljon äänessä, mutta muuten ihan mutkaton kaveri, kuten kotosallakin. Tammat kannattaa suosiolla kiertää hieman kauempaa, jotta ongelmia ei varmasti syntyisi, mutta ei Kerkko asiakseen niitä ala järjestää. Jos nyt vähän veri vetää kauniimpaa sukupuolta kohti, pitääkö siitä niin kohtausta järjestää..! Kun pitää oman järjen päässä ja ajatukset asiassa, ei Kerkon kanssa ole mitään ongelmia kisapaikan tai suorituksen suhteen.
© narri ♥

Sukutaulu

Kilpailumenestys

30.10.2022 Tuoninen irtoSERT (tuom. Jannica VRL-04799)

31.10.2022 Harmaatuulen Oriasema VSR Cup 100cm 2/20 0vp
30.11.2022 Varismäki VSR Cup helppo 5/47

31.05.2023 Clarkenes KERJ Cup helppo 3/53 (36 + 12 + 2.1 = 50.1)

Päiväkirja & valmennukset