Bainestoft May Wraith

Muutto Britteinsaarille oli Moonalle tietyllä tapaa paluu juurilleen, se kun oli syntyjään Etelä-Englantilaisen, pääasiassa welshponeihin keskittyneen Bainestoft Welshin kasvatteja. Tallilla olikin syvät juuret nimenomaan B-sektion ponien tuottajana; nykyinen omistaja oli neljättä sukupolvea tekemässä työtä rodun parissa ja pystyipä Moonankin bainestoftilaisia sukulaisia jäljittämään useamman polven päähän.

Bainestoft Wayfarer, Moonan isä, oli laajemmassakin skaalassa ehkä tallin tunnetuimpia siitosoreja erikoisen värinsä vuoksi. Kun katsoo kimo- ja rautiasvaltaista sukupuuta, ei ole yllätys, että hopeaväri on kulkenut siellä hieman piilossa. Pääasiassa show-näyttelyitä kiertäneet Bainestoft-welshit eivät sinänsä ole mitään kovin menestyneitä suoritusponeja, eikä näin voi sanoa Wayfareristakaan, mutta näyttelypuolella se sen sijaan loisti niin värinsä, hienon rakenteensa kuin esiintymishaluisen luonteensakin puolesta. Jälkikasvua orille onkin kertynyt satoja, ja kertyy edelleen sen yhä vaikuttaessa kotonaan Bainestoftissa aktiivisena siitosorina.

Wayfarer on siinäkin mielessä merkittävä ylpeyden aihe Bainestoftin ponikannassa, että sen sukulaisia voi niin isän kuin emänkin puolelta jäljittää melko pitkälle tallin historiaan. Vaikka oriin isä Llanfair Gwaladr onkin toisen, paljon tuoreemman welshsiittolan kasvatustyötä, löytyy sen takaa bainestoftilaiset vanhemmat. Vaikka Lontoon kupeessa sijaitsevan tilan ponit – Gwaladr mukaan lukien – ovat tuttu näky näyttelyissä, ovat ne edustaneet myös perinteisemmissä koulu- ja esteratsastuskilpailuissa. Ori itse on kisannut helppo C ja 60cm luokissa melko hyvällä menestyksellä ja kuulemma sen tallille jäänyt jälkikasvukin on erittäin toimivaa yleisponilaatua.

Sen sijaan Bainestoft Sparkles on hyvin perinteinen, jo iäkkäämpi bainestoftilainen näyttelyponi, jota on siunattu erittäin kauniilla ja monen merkittävänkin palkinnon arvoisella ulkomuodolla. Tammalla on jo kymmenkunta jälkeläistä, nekin näyttelyissä menestyneitä ja useimmat niistä vaikuttamassa muissa merkittävissä welshsiittoloissa, joten sukua löytynee jatkossakin yhden, jos toisenkin englantilaisponin takaa.

Part bredit ovat Bainestoftille hieman tuoreempi aluevaltaus ja täysin nykyisen omistajan aikaansaannosta. Niitä on kasvatettu tallilla pienimuotoisesti vasta noin viiden vuoden ajan eikä tarkoitus olekaan syrjäyttää pitkänlinjan welshkasvatusta, pikemminkin vastata kasvavaan kilpaponien kysyntään. Linjaus on hyvin selkeä ja Bainestoftissa käytetäänkin ainoastaan B-sektion poneja ja englantilaisia täysiverisiä. Jälkimmäisiä löytyy tallista vain kolmen tamman verran, joten kasvatus ei todellakaan ole suurta.

Maplehayes’ Morningstar ostettiin tallille nimenomaan siitostammaksi ja nykyisellään sen elämä koostuukin lähinnä rennosta oleilusta ja varsojensa kasvattelusta. Taustalla on kuitenkin vuosia tunti- kuin kilparatsunakin. Tulinen tamma oli ratsastuskoululle jopa hieman turhan haastava, vaikka osaava ja monipuolinen ratsu, mutta se saatiin myytyä eräälle kyseisen tallin kilpahevosta etsivälle asiakkaalle. Niissä käsissä "Star" kehittyikin ihan päteväksi kenttäratsuksi, kilpaillen ympäri Englantia CIC1 tasolla asti siihen saakka, kunnes omistajansa tarvitsi alleen tasokkaampaa hevosta. Koska tamman luonne ei miellyttänyt lukuisia koeratsastajia, valikoitui Bainestoft Starin tulevaksi kodiksi, jossa sen luvattiin pysyvän loppuelämänsä ajan.

Taustoiltaan Star on sekoitus laukka- ja ratsulinjaa, joskin se itse on kasvatettu nimenomaan ratsun elämää silmällä pitäen. Maplehayes’ on pienehkö englantilainen tila, joka on profiloitunut uudelleenkouluttamaan ja myymään entisiä laukkahevosia sekä siinä sivussa kilpailemaan ja käyttämään näitä ratsukasvatukseen. Ruunikko tamma Pillow Talk ennätti kilpailla kaksi kautta laukkaradoilla, kunnes siitä haluttiin päästä eroon, sillä kun ei ollut sen enempää omia ansioita kuin kovin menestynyttä sukuakaan. On hyvinkin mahdollista, että päätyminen Maplehayesiin säästi tamman hengen ja siellä siitä saatiinkin suhteellisen toimiva, jos nyt ei kovin tasokas ratsu.

Pillow Talk oli kuitenkin luonteeltaan sen verran haastava, ettei sitä haluttu myydä eteenpäin, joten tamma jäi Maplehayesiin harrasteratsuksi ja jalostushevoseksi. Peregrin oli ensimmäinen ori, jolla se astutettiin. Oli tilan käytäntö yhdistää entisiin laukkahevosiin mahdollisimman tasokkaita ratsusukuisia kumppaneita, minkä lisäksi Pillow Talkin tapauksessa toivottiin tulevaan sukupolveen hieman tasaisempaa luonnetta. Kansallisella tasolla kenttää kilpaillut Peregrin oli nappivalinta, sitä kun mainostettiin nimenomaan rauhallisena ja miellyttämisenhaluisena persoonana, joka lisäksi oli tehnyt erittäin vakuuttavaa ja tasaista uraa kilpailuissa. Stariin ei isän luonne valitettavasti tarttunut eikä Pillow Talkin seuraavakaan varsa, eri oriista, ollut yhtään sen tasaisempi, joten tamma jätettiin sittemmin pois jalostuksesta.

© Aino Sudenmaa (VRL-09334)

10.10.2023 Alkutunnelmia

Moona on asustanut tasan viikon Tuonisessa, eikä tamma ole ollut lainkaan vaikuttunut, saati tyytyväinen, oikeastaan mihinkään. Olen ensinnäkin täysin vieras ihminen eli lähtökohtaisesti epäilyttävä ja epämiellyttävä, eivätkä uudet tallikaveritkaan ole saaneet Moonalta siunausta. Pitkin pitäjää on kaikunut melkoista vinkunaa sekä dinosaurusmylvintää Moonan ja liudan Tuonisen muiden tammojen avatessa äänihuuliaan ilmoittaakseen, ettei tuon ny tarvitse naapuritarhassa tai -karsinassa olla, vielä vähemmän samassa. Toistaiseksi Moona tarhaa yksinään, katsotaan jos tilanteen rauhoituttua sillekin löytyisi tarhakaveri..

Viikko on tietysti hurjan lyhyt aika tutustumiselle, ja sen soisin Moonankin muistavan. Tähän mennessä olen nähnyt raudikosta vain niitä pahimpia hiontaa odottavia kulmia, joita entisen omistajan mukaan riittää paljonkin. Olenkin tässä viikon mittaan muistutellut itseäni siitä, kuinka paljon minä näistä luonteikkaammista, haastavammista hevosista pidänkään, vaikka ainakaan tässä tapauksessa ne eivät pitäisi minusta. Pikku maastolenkkimme sekä pyörähdyksemme Susirajan kentällä voi tiivistää yhteen napakkaan sanaan; farssi. Josko tämäkin tästä, jahka Moona asettuu kunnolla taloksi kokien minut tutuksi. Lämpimän läheistä suhdetta en oikeastaan usko meille syntyvän, eiköhän Suomeen muutto pois tutuista kuvioista ollut sen verran suuri hernepelto ikääntyvän prinsessan hengityselimissä, että näitä herneitä kaivellaan ulos loppuiän ajan.

16.10.2023 Kouluvalmennus, valmensi indy

Saavuin Tuonisen tallille valmentamaan tallin omistajatarta Lissua ja paria hänen poniaan. Onneksi tänään oli poutainen, jopa hieman aurinkoinen syyspäivä, sillä maneesia eikä kenttääkään ollut. Päivän ensimmäinen ratsu oli welsh part bred -tamma Moona, joka on kuulemma hieman ruostunut ja jäykistynyt pitkän laidunlomailun jälkeen. Siirryimme Tuonisesta Susirajan kentälle, jotta saisimme vähän järkevämmän treenin tehtyä.

Lissu kuvaili Moonaa heti alkuun aikamoiseksi herkkikseksi, ja tamman luonne tuli kyllä näkyviin jo alkukäynneissä. Kentällä oli aamun sateiden jäljiltä lätäköitä, jotka olivat tänään pieniä poneja syöviä mustia aukkoja. Se maanittelun ja herkuilla manipuloinnin määrä, joka kentän normaaliin kiertämiseen tarvittiin, ylitti varmaan ainakin jonkin ennätyksen.

Kun Moona käveli vihdoin rennosti, aloitettiin tehtävät. Pyysin Lissua tekemään aluksi ihan vain loivia kiemurauria, joilla ponia saatiin asetettua ja taivutettua molempiin suuntiin. Sama tehtiin ravissa. Moona oli aluksi hieman pohkeen takana ja jäykkä erityisesti oikealle, mutta tehtävät saatiin kuitenkin ihan tyydyttävästi tehtyä. Lisäsimme kiemurauran kaarteeseen voltin uraa kohti, tavoitteena lisätä taivutusta. Moonaa rupesi selkeästi hieman tympimään tämä tehtävä (taipuminen ei kauheasti ilmeisesti kinostele jos on kroppa jumissa) ja ilmoitti mielipiteensä selkeästi mm. hännän sivalluksilla. Lempeillä avuilla Lissu sai kuitenkin tamman taipumaan niskastaan ja rungostaan ja askeleeseen saatiin mukavaa irtonaisuutta. Tämä tehtävä tehtiin vielä toiseen kierrokseen, minkä jälkeen Moona ja Lissu saivat kävellä välikäynnit.

Viimeisenä otimme tehtäväksi saada pari hyvää laukannostoa ja letkeää, isoa laukkaa ympyrällä. Ennen nostoa Moonan ravi pyrittiin saamaan rauhalliseksi, mutta ei missään nimessä löntystäväksi. Voima piti saada takajaloille. Ensimmäiset nostot olivat hieman kiireisiä, mutta useamman toiston jälkeen saimme molempiin suuntiin tyylipuhtaat laukannostot. Kun laukka oli nostettu, pyysin Lissua ohjaamaan Moonan isolle keskiympyrälle ja taivuttamaan ponia sisään puoli kierrosta ja ulos toisen puolikkaan. Ulos taipuminen oli varsinkin oikeassa kierroksessa vaikeaa ja poni tipahti ihan ravillekin pari kertaa. Uuden noston jälkeen homma saatiin kuitenkin skulaamaan.

Laukkojen jälkeen Lissu ohjasi Moonan uralle, pidensi ohjaa ja pyysi tammaa venyttämään eteen-alas. Moona vaikutti tyytyväiseltä tähän pyyntöön ja pidensi askeltaan ja koko vartaloaan samalla pärskien rentona. Saimme lopetettua treenin näin mukaviin tunnelmiin ja pääsimme tavoitteeseemme, eli rentoon ja tyytyväiseen poniin.

22.10.2023 Menipä taas

Maanantainen valmennus sujuikin kokonaisuudessaan suorastaan epäilyttävän hyvin, joten kaiketi loppuviikon riitasoinnut olivat odotettavissa. Heti tiistaina Moona kiskaisi herneen syvälle sieraimeensa, enkä todellakaan tiedä, miksi. Tiedän vain Moonan odottaneen tiistaiaamuna minua korvat luimussa, jokseenkin levottomana ja ärtyneenä, eikä ponin mieli valitettavasti tyyntynyt koko päivänä tai oikeastaan viikkona. Kaiketi prinsessa nukkui niiden sieraimistaan tippuneiden herneiden päälle, kiskoi ne sitten takaisin sieraimiinsa vain nukkuakseen uudestaan niiden päällä herneiden tipahdeltua alas. Näin Ainokin aikanaan arveli, ja olen täysin valmis seisomaan teorian takana.

Tietysti koetin kuunnella Moonaa tavallistakin herkemmällä korvalla, käsitellä ja ratsastaa sitä vieläkin pehmeämmin ja ymmärtäväisemmin kuin normaalisti. Kun kentällä pyöriminen vaikutti vain nostavan ponin ärtymystä, läksimme kiertelemään maastoreittejä. Esteet jäivät tällä viikolla kokonaan välistä, maapuomitreenissäkin oli tarpeeksi draamaa Moonan vingahdellessa ja tehdessä ihme kanipotkuja takasellaan osuessaan kiirehtimisensä vuoksi muutaman kerran ravipuomeihin. Etsin onnellista paikkaani ja koetin kadota sinne samalla pysyen läsnä. Metsään meni. En tiedä, mikä Moonaa nyt on niin ahdistanut, sillä tallissa ei ole tapahtunut mitään erikoista, karsina- tai tarhajärjestys ei ole muuttunut.. Toki brittilady on asustellut Suomessa vasta tovin, minkä lisäksi Moona nyt on aika herkkis jolta pyydetään ja jota on turha käskeä. Noiden seikkojen piikkiin menee paljon. Eiköhän tämä tästä, jahka tamma kotiutuu! Mitään täydellisen leppoisaa, aina iloista ja helppoa ponia en odotakaan saavani, mutta jos nyt ainakin oppisin tulkitsemaan Moonan mielenliikkeitä paremmin, sekä tunnistamaan, mikä tällä kertaa kiukuttaa tai jännittää.

01.01.2024 Orivarsa tytärten perään

Kaikki Moonan aikaisemmat varsat ovat tammoja, joten eiköhän se Tuoniseen syntynyt ja jo valmiiksi kotona pidettäväksi päätetty yksilö sitten ole ori. Minä olen tammaihminen! Oikeastihan minulla ei ole isommin valitettavaa, minulla on aina ollut oreja ja tulee olemaan, ja kyllä tässä nyt on isompiakin epäkohtia kuin varsan sukupuoli. Kuten sen ponius, minä olen kuitenkin nimenomaan hevosihminen ja kintuillanikin on sen verran mittaa, että poniratsastelut pitäisi jättää suosiolla muille. Tässä sitä kuitenkin ollaan, taas uuden ponivarsan iloisena omistaja-kasvattajana, samalla kun kyseisen ponivarsan emä asettelee huolellisesti uusia herneitä sieraimiinsa. En edes tiedä, miksi, varsominen sujui todella hyvin, Moona on satavarmasti kunnossa eikä poikansakaan ole näiden ensimmäisten elintuntiensa aikana osoittanut sietämättömyyden merkkejä. Aivan tavallinen varsa!

Moonalla on kuitenkin joku hätänä, jokin henkinen ahistus kun sen olemattomat sukat ovat märät tai muuta sellaista, ota tästäkin sitten selkoa. Olen saanut käydä moikkaamassa niin pientä oripoikaa kuin emäänsäkin, joskin Moona on nakellut minulle niskojaan kuin mikäkin ihailijaltaan vääristä kukista saaneen kimpun saanut primadonna. Jälkeiset ovat irronneet ja ihan kokonaisina, Moonalla ei ole lämpöä enkä minä kaiken tutkimisen ja kopeloinnin perusteella keksi mitään muuta syytä tamman irvistelylle kuin mielipahan. Ruoka maistuu, varsalle myös, vesi menee alas, kaikki vaikuttaa olevan kunnossa ja ihan varmasti onkin. Ehkä ponini oli kuvitellut varsankaitsemisen jääneen edelliseen elämäänsä, tai sitten se keksi varsansa myötä miljoona uutta epäkohtaa niin Tuonisen tiluksista kuin minusta. Ehdotuksia otetaan vastaan!

En kuitenkaan anna Moonan happamuuden isommin haitata itseäni, olen päättänyt olla iloinen terveestä varsasta sekä hyvinvoivasta emästä.

13.01.2024 Alkaneen vuoden hernesato yllätti runsaudellaan ja muita iltapulumaisia otsikoita tähän

Moona ei todellakaan ole ollut aurinkoisimmillaan tai edes kohtalaisen neutraalein mielin, ehei. Herneiden päällä on nukuttu, niitä on kiskottu sieraimiin, kaikki on ollut kamalaa. Liikaa pakkasta, ihme substanssia taivaalta (lunta..), loimi inhottaa, varsa ärsyttää, kaksijalkainen heinänkantaja se vasta onkin ärsyttänyt! Olen kyllä saanut Moonan hoidettua aivan tavalliseen tapaan, ja opettaessamme Sarlotan tai narrin kanssa Moonan Oho-poikaa tavoille emä on ollut ihan.. asiallisesti mukana. Siis tehnyt kuten on pyydetty, mutta naama niin nurinperin kuin hevosen on mahdollista saada. Tällä hetkellä lähinnä levittelen käsiäni kera satunnaisten olankohautusten, ponin pitäisi olla terve eikä arjessa ole muuttunut mikään varsan syntymää lukuun ottamatta. En ole kehdannut pistää Ainolle viestiä kysyäkseni, oliko Moona samanlainen aikaisempienkin varsojensa kanssa, vai sujuiko elo tytärten kanssa paremmin.

Sovinnon eleenä olen tarjonnut Moonalle ylimääräisiä leipäpaloja, koettanut rapsutella ja harjata sitä tavalla, joka rouvalle kelpaisi (ei kelvannut) ja muutoinkin pitää ikääntyvän Moonan jos ei nyt jalustalla, niin vähän paremmalla sohvalla. Toistaiseksi tamma ei ole pehmennyt ollenkaan, joten Moonan osalta vuoteni alkoi sekä jatkuu jokseenkin masentavissa merkeissä, vaikka kuinka olen päättänyt jättää kiukkuiitan happamuuden omaan arvoonsa. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä?

28.04.2024 Eläkevuodet

Pohdittuani asiaa pitkän tovin totesin Moonan varsaluvun olevan täynnä, en enää astuttaisi sitä. Reilu parikymppinen poni on kyllä hyvässä kunnossa, sen kiimakierto tuntuu olevan tasainen, eikä kyse olekaan fyysisistä vaivoista, iästä tai edes Moonan matalasta kapasiteetista. Sillä on jo neljä varsaa, joten eiköhän tamma ole jälkensä jättänyt part bred -sukuihin jos on jättääkseen. Vanha rouva saa nautiskella eläkepäivistään ilman jaloissa pyörivää iltatähteä.

Harmikseni olen joutunut toteamaan toisenkin asian; meistä ei tosiaan tullut sydänystäviä. Moona sietää minua, kyllä me toimeen tulemme, ystäviä emme ole. Olen tehnyt kaikkeni, mutta kaiketi henkilökemiamme eivät mene yksiin – tai sitten Moona oikeasti sydämistyi Tuoniseen muutosta niin paljon, että päätti kiukutella loppuelämänsä. On rouva sentään kotiutunut, muista poneista on löytynyt rapsutteluseuraa ja luonteenomaista nyrpeyttä lukuun ottamatta Moonalla on kaikki hyvin. Joskus (usein) ikäneito draamailee, eikä se todellakaan pidä vieraista ihmisistä, moni tämmöinen vähemmän ruusuinen piirre on ainoastaan terävöitymään päin mitä iäkkäämmäksi Moona käy. Joskus käy niin, toiset kärjistyvät, toiset pehmenevät.

Säiden hiljalleen lämmetessä sekä valon lisääntyessä Moona tuntuu olevan hieman tyytyväisempi, ainakin niin kauan, kun ihmiset antavat sen olla rauhassa tarhaporukkansa nokkimisjärjestyksen kuningattarena. Liikuntaa ei tietenkään ole kokonaan lopetettu eikä lopetetakaan, täysi vapaalle nakkaaminen jäykistää ikääntyvän ponin nopeasti. Moonahan ei tätä tiedä tai ymmärrä, joten se nyrpistelee edelleen nenäänsä joutuessaan jonkun typerän ihmisen kanssa typerän liikuntaharrasteen pariin.