Vamma osallistui suomenhevosten laatuarvostelun elokuun 2013 tilaisuuteen pokaten sieltä palkinnon SLA-I. Hevosensa menestyksestä järkyttynyt omistaja kiittää ja syöttää kerrankin hyvillä mielin hevoselleen puolet leipäsaavin sisällöstä. Erityisesti, koska Vamma oli tilaisuuden paras ja ainoa ykköspalkittu!
Vammaa käytettiin pyörähtämässä lokakuussa 2013 kouluratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuudessa ja sai sieltä palkinnon KRJ-II. Ykköstä en koskaan edes toivonut, odotin kolmosta joten olen jälleen kerran enemmän kuin tyytyväinen Vamman suoritukseen!
Vamma kävi lokakuussa 2013 myös sellaisissakin kinkereissä kuin yleislaatuarvostelu. Palkinnoksi pamahti YLA2 ja sen seurauksena tammalle syötettiin saavillinen porkkanoita - kakkosta sieltä odotettiin ja lähdettiin hakemaan, joten olen enemmän kuin tyytyväinen!
Vamma rahdattiin toukokuussa 2014 esteratsastusjaoksen laatuarvosteluun. Pisteitä tamma sai 107 ja palkinnon ERJ-I! Minun rupuinen ravurinpuolikkaani, josta olen (mielestäni ansaitusti) enemmän kuin ylpeä!
Viimeiseen laatuarvosteluunsa kiukkupyllytamma rahdattiin heinäkuussa 2014. Kenttäratsastusjaoksen laatuarvostelusta Vamma haali 78,75 pistettä ja se taas johti palkintoon KERJ-II eli täysin odotettuun palkintoon. Ravirinrupsukkani sai porkkana-leipäherkkua palkkioksi.
Omistaja sai tamman vanhoilla päivillä vielä hullun idean uusia YLA. 30.03.2017 tapahtunut arvostelu ei todellakaan ollut turha käynti, sillä Vamma raapi tuomareilta kokoon komeat 109 pistettä, palkinnon YLA1 - ja olipa vanha Vammatammani vieläpä AP1 siihen päälle!
Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan.
Mitä mitä mitä sinussa mä näin.
Onhan minulla sentään yksi tasoani vastaava hevonen. Vamma on epäonnistunut ravurinrotjake, joka ei juossut radalla senttiäkään rahaa, statistiikka huusi tyhjyyttään ja ennätys oli yhtä hyvä kuin itselläni lenkkipolulla. Vamman tarina on kuin mistäkin kliseisestä heppakirjasta. Olin katselemassa tuttuni ravureita tallilla ja auttelemassa, kun kärryt hajottanutta ja kiukkua puhkuvaa tammaa talutettiin sisälle. Taustoista kysellessäni kuulin, ettei "hevosenmuotoinen kuvatus" ollut juossut yhtään mitään, ei rahaa eikä tulosta ja jos se ei menisi kaupaksi, se menisi makkaraksi.
Tiedä häntä miten päädyin yhtäkkiä pitelemään pörisevää ja teputtavaa Vammaa, ja lopulta hoitamaan sen karsinakuntoon. Vaikka tammalle ei kelvannut mikään, ihastuin siihen kuitenkin ja kysyin, onko sillä ratsastettu. Olihan sitä kokeiltu ja tamma oli yllätyksekseni jopa perusratsukoulutettu, joten ei kun varusteet päälle ja menoksi! Vamman kanssa mikään ei tuntunut toimivan ja menosta muistui mieleeni ratsastuskoulujen vänkyävät ponit, jotka eivät olleet tehneet vapaaehtoisesti mitään. Vaan höveli kun olen, tein minimaalisen tarjouksen Vammasta ja se paiskattiin varusteineen traileriin samoin tein.
Saatesanoina sain vain kommentin: "senkun yrität sen kaakin kanssa!" En tiedä, miksi ostin Vamman, mihin siinä ihastuin, mutta niin se vain tarttui mukaani. Ehkä elättelin toiveita heppakirjojen "rakastan tämän vielä ehjäksi" -tarinasta, mutta siihen tuskin päästään. Tai ehkä Vamma vain viehätti minua kaltaisenaan.
Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan.
Ei tehty niin kuin tahdon.
Vamma on yksi helvetinmoinen kiukkuperse, sille ei kelpaa ikinä mikään, mikään ei ole koskaan hyvin, tähtien asento on aina väärä tai hoitajan takki oli liian punainen! Rauhalliset halailu- ja seurustelutuokiot tamman kanssa ovat lähinnä kaukaista haavetta, onnistunut ratsastuskerta on työn ja tuskan takana, hyvästä kilpailusuorituksesta puhumattakaan. Vammalle ei yksinkertaisesti kelpaa mikään ja se osaa olla yhtä aikaa yksi nokkava prinsessa sekä raisu poikatyttö, joka kierii joka ikisessä kuralätäkössä, jonka löytää. Sen jälkeen on pakko valittaa suureen ääneen kuinka hän on kamalan likainen ja se on kaikkien muiden syytä. Vamma ei ole edes niitä tammoja, joille hakemus pitää lähettää kolmena kappaleena viisi viikkoa etukäteen, Vammalle se pitää lähettää ainakin viitenä kappaleena ja puoli vuotta etukäteen - ja paperit lämähtävät takaisin käteen varustettuna leimalla "anomus hylätty".
Katastrofin merkit tuntuu tuulessa.
"Ei kelpaa!" kuuluu heti ensimmäisenä, kun Vamman karsinaan astuu. Tai kuuluisi, jos se osaisi puhua, mutta puhekyvyn puuttuessa tamma antaa kyllä kuulua muilla tavoin, ettei kelpaa. Karsinan seinistä saa aikaan mukavan konsertin heti, kun joku ei mene Vamman mielen mukaan ja asiat harvoin menevät, kuten Vamma niiden haluaisi menevän. Ja jos joskus menevätkin, tamma muuttaa mieltään puolessa sekunissa, jolloin asia menee taas ihan kaivoon. Hevonen on syytä tuoda käytävälle ketjuihin hoitamisen ajaksi, Vamma nimittäin ilmoittaa usein hampain tai kavioin kun joku ei mene sen mielen mukaan. Tammaa tulee hoidettua joka kerta väärin tai jos ei hoidakaan väärin, niin ainakin päällä on väärän värinen takki, harja on väärän värinen tai ympärillä olijoita on liikaa. Mikä vain voi olla pielessä, kun on tästä hevosesta kyse. Vamma on oikein perinteinen tamma, koske liian lujaa sen mahan alle, kylkiin, kupeisiin tai takaosaan ja se vinkaisee ja näyttää takamonoa. Hevosen oikkujen kanssa on vain tultava toimeen ja se on hoidettava määrätietoisen itsevarmasti, kieltäen sitkeästi. Ei Vamma käytöstään lopeta, mutta sen saa hoidettua oikein hyvin, harvemmin tamma tosissaan on ilkeyttään puremassa tai potkaisemassa, enemmänkin uhkailemassa tekemään hänen mielensä mukaan.
Taluttaessa Vammalle on syytä lyödä päähän naruriimu, suuhun sille ei voi tunkea mitään (ellei pue suitsia), sillä tamma loukkaantuu siitä sydänjuuriaan myöten. Se on joko epänaisellista, tai hänen arvolleen sopimatonta, vieläkään ei ole saatu selville, kumpaa se loppujen lopuksi on. Pääasiassa hevonen tulee perässä suhteellisen kiltisi, se saattaa tolskata ja hösäillä aika ajoin omiaan, mutta napakka komento palauttaa sen yleensä ruotuun. Valitettavasti Vamma on kuitenkin oppinut ryykäämään tarhan portista liian lujaa, liekö se joskus sotkeutunut siinä naruihin tai jotain. Sitä varten pitääkin taluttajalla olla ruista ranteessa ja uskallusta kiskaista tamma napakalla otteella ympäri ja taluttaa se portista edes takaisin niin kauan, että kulkeminen onnistuu ryykäämättä.
Älä anna niiden sua määrätä.
Yllätys yllätys Vammalle ei kelpaa ratsastaessakaan mikään. Ratsastaja on taas pukenut itselleen väärän laiset housut sekä takin, kypärässä on kiiltävä pinnoite, vaikka sen pitäisi olla mattaa ja sillä on herran jumala ratsastussaappaat eikä chapseja! Toki, jos kaikki olisi toisin päin niin silloin pitäisi olla eri päin. Vamma vastustelee apuja minkä kerkeää, ei halua tehdä mitään kuten on pyydetty ja jos sille koettaa tuputtaa käänteispsykologiaa se tekee täydellisen seisokin eikä liiku mihinkään edes taluttamalla. Pahimmassa tapauksessa tamma heittää kentälle pitkälleen, omistajan lompakon iloksi se sentään ei ole - tässä kohti koputan puuta - vielä piehtaroinut satula selässään. Vammasta saa parhaat ratsastuskoulufiilikset ikinä, jos niitä hakee. Se on ei tosiaankaan tee mitään, kuten pyydetään, oikoo kulmissa, matelee ja napakasta käskystä heittää vain pukkeja. Koska suomenhevonen on Tamma, sitä ei voi edes käskeä, koska siitä se ottaa välittömästi nokkiinsa - ei hänen tarvitse, hän on tyttö! Vammalta onkin pakko pyytää asioita, jotta voisi edes kuvitella sen toimivan. Valitettavasti tässä kohti astuu sitten kuvaan se, että mikään pyyntö ei ole suomenhevosen mielestä oikeanlainen, aina voit tehdä asian pieleen.
Mikä yllätys, että peräänannossa tai muodossa kulkeva, taipuisa Vamma on vain kaukainen haavekuva. Tamman saa kyllä kunnolla tappelemalla, itkemällä ja parkumalla kulkemaan jopa hyvin, sitä voi ratsastaa lähes normaalisti ja se aika ajoin jopa väläyttelee osaamista, mutta se vaatii kyllä jo pientä ihmettä. Koulupuoli ei ole yhtään sen helpompi kuin estepuolikaan, Vamma ei taivuta, ei käytä itseään kunnolla ja mikäli se sille vain suodaan, kulkee kaula pitkänä ja takaosa laahaten, jos ei ole jo jumittunut. Jos ei suoda, ei hätää, ei tamma siitä huolimatta ala itseään kantaa tai polkea takaosalla alleen. Vamma kyllä osaisi, Vamma ei vain halua. Eivätpä esteetkään kelpaa sille yhtään sen paremmin, ne ovat aina väärän värisiä tai muotoisia ylitettäväksi. Jokainen ratsastuskerta Vamman kanssa on tappelu, mutta hei, milloin pohjanmaalainen olisi osannut antaa periksi?
Ei saa jättää yhtään todistajaa.
Tälle tammalle kelpaa kisapaikalla yhtään mikään sen paremmin kuin kotonakaan, korkeintaan sillä on vielä enemmän syitä nostaa turpa taivaisiin ja tuhahdella mielenosoituksellisesti, kun yleisöä on liikaa tai liian vähän, tuonkin naisen hiuksissa on väärä väri ja tuon miehen parta on väärin ajettu. Meno ei ole verkassa kummoista, eikä radallakaan. Radalla voi saada sentään jotain onnistumaan, jos jaksaa verkassa tapella tamman kanssa tarpeeksi kauan. Vammalle ei kuitenkaan kelpaa mikään ja on turha haaveilla siitä, että se radalle päästyään alkaisi jotenkin yhtäkkiä suorittaa hyvin, vetäisi takaosan alleen ja harppoisi kouluradan kuin mikäkin gp-puoliverinen, tai esteillä hyppäisi sulavasti, tekisi lyhyet ja reippaat tiet. Ei, ei todellakaan, tamma vastustelee ja vänkäilee. Suomenhevonen kyllä tekee siltä vaaditut asiat, sillä se tietää pääsevänsä sen jälkeen eroon töistä (kauhulla odotetaan koska se ymmärtää ratsastajan tiputtamisen johtavan samaan...), joten suorituksen Vamman kanssa saa aikaan. Eri asia vain on, minkä tasoisen.
Joskus mietin, mikä järki Vammalla kisaamisessa ylipäätään on, se kun ei halua tehdä sitä - ei sillä, että se haluaisi tehdä mitään muutakaan - eikä siitä koskaan tule keskinkertaista hevosta kummempaa. Vaan joku ylpeys se on minullakin, en ostanut makkaratehtaalle matkannutta hevosta luovuttaakseni sen kanssa, enkä varmasti häviä yhdellekään nelijalkaiselle!
Paratiisin portilla on perkeleitä vahdissa.
i. Pakkasukko evm, sh, rtkm, 161cm
ii. Nollapiste evm, sh, prt, 162cm
iii. Suvannolla evm, sh, vprt, 156cm
iie. Virhepiste evm, sh, tprt, 160cm
ie. Rautarouva evm, sh, mkm, 154cm
iei. Rellestäjä evm, sh, rtkm, 157cm
iee. Teräsmuori evm, sh, m, 153cm
e. Routavaurio evm, sh, tprt, 155cm
ei. Vikailmoitus evm, sh, prt, 150cm
eii. Viripää evm, sh, rn, 156cm
eie. Ilmatar evm, sh, vprt, 149cm
ee. Jäärailo evm, sh, vrt, 165cm
eei. Ärränorrenympäri evm, sh, rt, 161cm
eee. Jäärääpikkäinen evm, sh, sysrt, 163cm
Vamman suku koostuu pääosin ravureista, mutta osa on päätynyt myös ratsastuskäyttöön. Ravipuolella tamman suku on juossut hyvää tulosta ja sen suku onkin ravimiesten mielestä varsin mielenkiintoinen ja Vammasta odotettiinkin radoilla paljon pitkälti sukunsa vuoksi. Ratsupuolella tamman suvun ex-ravurit eivät luonnollisesti ole nousseet erityisen korkealle, mutta pääosa niistä, jotka ovat kisaamista kokeilleet ovat ainakin suorittaneet radan.
Muu suku:
Isä Pakkasukko oli komea punarautiaankimo 161cm suomenhevosherra. Yleispätevä ori aloitti uransa ravurina ja menestyikin hyvin, juosten tulosta, hyviä aikoja ja voittaen parit suurkilpailutkin. Pakkasukko kantakirjattiin näyttöjen perusteella ensimmäiselle palkinnolle juoksijasuunnalle erinomaisin pistein ja lausunnoin. Kymmenvuotiaana ori myytiin ratsuksi. Hyväluontoinen, tasaisen rauhallinen ja oppivainen ori olikin myös siinä erittäin pätevä ja saavuttikin myös menestystä. Pakkasukko onnistuttiin kouluttamaan helppo A / 100cm -tasolle asti ja se voitti useampaan kertaan - vaikkakin vain seuratasolla - suomenhevosten estemestaruudet, muutamaan kertaan myös koulumestaruuden. Myöhemmällä iällä ori kantakirjattiin myös ratsusuunnalle kakkosella.
Periyttäjänä Pakkasukko oli suorastaan esimerkillinen. Kimoa väriä se ei siirtänyt kovin hyvin eteenpäin, luonnekin tuppasi usein jäämään tamman luonteen varjoon, mutta suorituskykyä se siirsi eteenpäin. Hyvärakenteisia, lahjakkaita varsoja ori jätti sekä juoksijoiksi, että ratsuiksi, eikä Pakkasukko ole minkään suunnan suomenhevosen sukutaulussa huono nimi.
Isänisä Nollapiste oli luonteeltaan täysi kympin hevonen. 162cm korkea punarautias ori ei rakenteellaan juhlinut, mutta se ei haitannut ketään sen kanssa tekemisissä olevaa, sillä Nollapiste oli sympaattinen, miellyttämisenhaluinen hevonen, joka rakasti seuraa ja piti mielen hyvänä. Ori aloitti juoksemisen nelivuotiaana onnistuttuaan saamaan pääntaudin kolmivuotiaana, jolloin sitä ei luonnollisesti voitu radoille laittaa. Nollapiste aloitti juoksu-uransa hitaasti, neli-viisivuotiaana se juoksi lähinnä häntäpäässä, mutta kuusivuotiaana se alkoi hitaan varmalla otteella parantaa ennätystään ja juosta paremmin. Vaikka orin luonne olikin kultainen, todettiin ettei siitä olisi juuri hyötyä ravurina - treeneissä se juoksi lujaa, radalla sillä tuntui iskevän ujous ja se myytiin ratsuksi. Nollapiste toimikin loppuikänsä hyvänä perusratsuna kuskaten kenet tahansa kunniakkaasi läpi helposta B:stä ja 80cm radoista.
Nollapistettä käytettiin rohkeasti jalostukseen lähinnä ravuritammoille, eikä se periyttäjänä ollutkaan kummoisempi. Ori osasi kyllä juosta ja jos sille vain löydettiin paremmalla rakenteella varustettu itsevarma tamma, sen jälkeläisistä tuli oikein hyviä ravureita. Suurin osa Nollapisteen jälkeläisistä juoksi peräti huipulla. Ori lopetettiin 29-vuotiaana arvokkaana herrasmiehenä vanhuuden vaivoihin.
Isänisänisä Suvannolla oli vaaleanpunarautias 156cm korkea rauhallisuuden perikuva. Ori ei hätkähtänyt mistään ja sai jatkuvasti kehuja hyvästä luonteestaan. Toisaalta sitä haukuttiin toisinaan myös vajukiksi, sillä Suvannolla ei säikähtänyt yksinkertaisesti mitään, eikä se kyllä oikein innostunutkaan mistään. Oli ori sitten oikeasti vain rauhallinen tai vajukki, se juoksi hyvin treeneissä ja lähtöihin viedessä se juoksi sielläkin hyvin. Vajukkiusepäilyt kumottiin siinä kohti, kun Suvannolla esitti radoilla erittäin selkeästi ymmärtävänsä voittamisen konseptin. Ori juoksikin loistavasti koko ikänsä ja se kantakirjattiin ykkösellä, rakenteeltaan se oli keskiverto kolmonen, mutta juoksu- ja jälkeläisnäytöt puhuivat puolestaan.
Suvannolla teki ensimmäiset varsansa jo seitsenvuotiaana ja ensimmäinen ikäluokka puolsi vahvasti orin periyttäjänkykyjä. Ensisijaisesti Suvannolla periytti hyvää vauhtiaan, vaikka sen jälkeläisistä ei mitään itsestäänselviä huippuhevosia tullutkaan vaan ne vaativat työtä. Kaikki orin varsat kuitenkin perivät isänsä rauhallisen, tasaisen luonteen vaikka tammasta riippuen jälkeläiset saivatkin hieman enemmän särmää. Ennen vanhuuteen kuolemistaan Suvannolla oli ehtinyt saada 47 varsaa.
Isänisänemä Virhepiste, 160cm korkea tummanpunarautias tamma oli aavistuksen oikukas ja todella tammamainen tapaus, mutta sen juoksuvauhdissa ei ollut mitään vikaa. Muuten Virhepiste olisi ollut hyvä rakenne-esimerkki juoksijasuomenhevosesta, mutta sen jalka-asennot heittivät enemmän kuin rakennetuomarin silmät kestivät katsoa. Omintakeisen - siis suomeksi sanottuna huonon - ravityylin tamma oli kuitenkin radoilla keskiverto. Sen jalat eivät sallineet sen koskaan juosta huippuaikoja, mutta vallan perushyvä hevonen se oli kaikilla osa-alueilla. Virhepiste ei tammamaisista oikuistaan huolimatta radalla kiukkuillut oikeastaan ikinä vaan juoksi jämäkän ihmisen kanssa täydellisesti.
Virhepistettä ei turhan paljoa jalostukseen käytetty sen jalkojen asentovirheiden vuoksi. Toinen tamman kahdesta varsasta peri rakenneviat, toinen ei, joten sillä arpapelillä Virhepistettä ei ryhdytty sen kummemmin käyttämään. Varsinaisen raviuransa loputtua Virhepiste toimi opetusajohevosena, sillä se opetti tuoreille kuskeille jämptiyttä. Tamma kuoli omanarvontuntoisena, pirteänä vanhuksena saappaat jalassa 31-vuotiaana, vielä edellisenä päivänäkin ennen kuolemaansa se juoksi reipasta tahtia raviradalla kuskiaan karkuun.
Isänemä Rautarouva oli siitä mielenkiintoinen tapaus, että vaikka se itse olikin ravurisuvusta ja jätti jälkeensä vain ravurivarsoja, se itse toimi koko ikänsä ratsuna. Mustankimo tamma (154cm) oli emänsä ainoa varsa ja se koulutettiin saman tien ratsukäyttöön. Ajo-opetuksen ohella, mutta raviradoille Rautarouvaa ei koskaan viety. Helppoa A:ta kulkenut tamma toimi lähinnä kouluratsuna, sillä hypättiin kotona mielen piristykseksi, mutta sen leipätyönä toimi perheen maastomopon ja kouluratsun virka. Rautarouva oli emänsä tapaan sulkeutunut, mutta myös emäänsä haastavampi ja sen kanssa piti olla paljon jämäkämpi. Erittäin ryhdikäs ja kohtalaisen hyvärakenteinen tamma kantakirjattiin ratsusuunnalle nippa nappa kolmosella, juoksijasuunnalla se olisi menestynyt paremmin, vaan näyttöjen puuttuessa se ei sinne päässyt.
Rautarouva teki kolme varsaa, omituista kyllä kaikki kolme ravuriorien kanssa juoksukäyttöön. Sukunsa puolesta se myikin hyvin myös ravipuolelle, sillä erityisesti Rellestäjää haluttiin sukutaukuun. Kaikki kolme varsaa perivät emänsä kimovärityksen sekä sen asiallisen luonteen, haastavuus jäi varsanostajien onneksi varjoon. Rautarouvan varsat ovat pärjänneet kaikissa töissään hyvin.
Isänemänisä Rellestäjä oli komea, ryhdikäs mustankimo, korkeutta siltä löytyi 157cm. Ori jäi suhteellisen suhteellisen tummaksi, se ei koskaan kimoutunut kokonaan valkoiseksi, mikä lisäsi sen suosiota. Ne muutamat rakenneviat, joita Rellestäjästä löytyi se korvasi erinomaisella ryhdillään ja näyttävyydellään. Myöskään vauhdiltaan Rellestäjä ei ollut mikään turha tapaus, sillä se juoksi paljon kärkisijoja ja paransi ennätystään tasaisesti melkeinpä vuosittain. Ori voittu useampiakin suomenhevosille suunnattuja suurkilpailuita, Kuninkuusraveista se jäi kuitenkin vuosittain pois milloin minkäkin syyn varjolla. Epäiltiin, että omistaja pelkäsi orin häviävän, eikä niille huhuille koskaan saatu sen puoleen vahvistusta tai kieltoakaan. Rellestäjä kuitenkin kantakirjattiin ykkösellä, rakenteeltaan se oli vahva kakkonen ja kilpailunäyttöjen perusteella se korotettiin ykköseen. Luonteeltaan ori oli haastava, mutta jämäkän ihmisen kanssa toimi kuin unelma.
Myös periyttäjänä Rellestäjä säväytti. Se oli erityisen vahvasti kimovärin periyttäjä ja reilusti yli puolet sen jälkeläisistä saivatkin kimovärin. Yhtä lailla ori periytti ryhdikkyyttään ja hyvää juoksuaan, rakenne ja luonne jälkeläisillä vaihtelivat yleensä tamman mukaan. Erittäin suosittu jalostusori kuoli vanhuuteen 26-vuotiaana jätettyään maailmaan 72 jälkeläistä.
Isänemänemä Teräsmuori jäi valitettavasti hitaampien sarjojen häntäheikiksi, eikä siis koskaan päässyt radoilla vauhtiin. Tämä musta 153cm korkea tamma pärjäsi parhaiten pitkillä matkoilla, sillä se ei väsähtänyt, mutta lujaa se ei koskaan juossut. Teräsmuori - jonka nimi aiheutti nuorempana monissa huvitusta - juoksikin vain kolme kautta, minkä jälkeen se myytiin ratsuksi. Mikään erityisen loistava tamma se ei siinäkään ollut, mutta kilpaili kyllä peräti aluetasolla helppoa A:ta, esteiden yli se rämpi miten kuten 60cm. Luonteeltaan Teräsmuori oli tiukan asiallinen, sulkeutunut ja inhosi kaikenlaista ylimääräistä hömpötystä ympärillään. Työmotivaatio sillä oli kuitenkin korkealla, joten uusi koti piti tammasta kovasti.
Teräsmuorin periyttäjänkyvyistä ei kukaan saanut koskaan varmaa tietoa, sillä se teki vain yhden varsan, joka jäi perheelle tamman koko perheen ratsuhevosen työn jatkajaksi. Tätä ei kuitenkaan kukaan jäänyt harmittelemaan, sillä Teräsmuori ehdittiin ravipiireissä unohtaa nopeasti sen huonojen tulosten vuoksi.
Emä Routavaurio oli rakenteeltaan varsin hyvä (kakkosen tamma, jota ei koskaan ehditty viedä kantakirjaan), mutta muuten erittäin mitäänsanomattoman näköinen tummanpunarautias 155cm korkea ravuritamma. Vaikka tamma mitäänsanomaton ja helposti unohdettava rakenteeltaan olikin, se jäi sekä luonteensa, että juoksujensa perusteella hyvin mieleen. Routavaurio juoksi ennätyksensä puolesta huipputasolla, mutta luonteensa vuoksi se teki melko epätasaista uraa. Tamma oli itsepäinen, diivaileva ja mihinkään tyytymätön - jos radalla jokin oli sen mielestä vikana, se ei juossut kunnolla, saattoi se jopa heittäytyä kyljelleen radalle. Näin kävi esimerkiksi kuninkuusraveissa, mikä taas hävetti tamman omistajaa niin paljon, että se myytiin arvoaan halvemmalla hinnalla.
Routavaurio periytti harmillisen vahvasti luonnettaan, sen neljästä varsasta jokainen on emänsä kaltainen mihinkään tyytymätön otus. Juoksijoina ne ovat kuka minkäkinlaisia. Kaksi (Vamma ja sen veli) eivät ole ikinään juosseet askeltakaan kunnolla, kaksi muuta taas väläyttelevät edelleen taitojaan raviradoilla. Kantakirjata Routavauriota ei ehditty, sillä se kuoli ähkyyn puoli vuotta ennen tilaisuutta.
Emänisä Vikailmoitus oli susiruma punarautias 150cm korkea ori, jonka rakenteessa ei ollut juuri muuta kehuttavaa kuin hevosen ryhti. Juosta Vikailmoitus kuitenkin osasi, sitä ei kukaan kiistänyt. Varsana kasvattaja myi orin varsin halvalla, sillä epäili sen rakennevikojen haittaavan radalla juoksemista. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan Vikailmoitus osoittautui jo ajolle opetettaessa vahvaksi, mutta hyvävauhtiseksi hevoseksi. Ori peri valitettavasti myös epätasaisen isänsä luonnetta, eikä sitä voinut uskoa kenen tahansa käsiin, niinpä hevosta hoitivat ja treenasivat jatkuvasti vain samat ammatti-ihmiset, jotka tunsivat Vikailmoituksen temput. Radalla ori kuitenkin aina ryhdistäytyi ja keskittyi töihinsä täysillä, niinpä Vikailmoitus juoksikin erittäin hyvän uran
Jalostukseen siirrettäessä Vikailmoitus oli alkuun vähän kiikun kaakun. Sen vauhti ja suoritukset houkuttelivat tammanomistajia, mutta sen sijaan luonne ja erityisesti rakenne lointonsivat. Oria kokeiltiin muutamalle hyvärakenteiselle ja -luontoiselle tammalle ja tulokset osoittivat, että vaikka joitain rakennevikoja periytyikin vahvimpana tuli ilmi vauhti. Kuollessaan 28-vuotiaana Vikailmoitus oli saanut 54 jälkeläistä.
Emänisänisä Viripää oli lähes nimensä mukainen ruunikko 156cm korkea suomenhevosori, jonka luonteessa oli toivomisen varaa enemmän kuin tarpeeksi. Ilkeäluontoisen, epätasaisen ja herkästi hermostuvan sekä riehaantuvan orin hoitajalle turvakäsineet, -kengät ja kypärä olivat kova sana. Kohtalaisen hyvärakenteinen kolmosella kantakirjattu ori toimi koko ikänsä ravurina ja juoksikin hyviä aikoja. Statistiikka oli komea totoprosentin ollessa noin 80% ja voittoprosentinkin lähennellessä viittäkymmentä. Viripää juoksi pitkään, kolmivuotiaasta neljätoistavuotiaaksi, ja jalostuskäyttöön siirryttyään se oli juuri niin suosittu, kuin statistiikka antoi olettaakin.
Viripää periytti parillesadalle jälkeläiselleen sekä hyvää rakennettaan, että hyvää vauhtiaan. Viripään luonne ei kaikeksi onneksi siirtynyt eteenpäin yhtä vahvasti, mutta yksikään sen jälkeläisistä ei suorastaan tasainen ole. Tammoiksi valittiin mahdollisimman rauhallisia yksilöitä, joten isänsä kaltaisia sekopäitä varsat eivät ole olleet.
Emänisänemä Ilmatar oli kaunis vaaleanpunarautias ja pienikokoinen (149cm) suomenhevostamma, joka oli suorastaan poikkeuksellisen kevytrakenteinen. Ilmattaresta ei povattu sen kummempia, hiljainen, syrjäänvetäytyvä tamma ei opetuksensa alussa väläytellyt erityisen hyvää vauhtia tai voitontahtoa. Tamma kuitenkin oli varsinainen yllättäjä, jo koelähdössä se vetäisi korvat luimuun ja juoksi kuin riivattu. Sama meno jatkui myös koelähdön jälkeen, kotona hevonen hyvä jos suostui hölkkäämään reippaasti, mutta radalla se juoksi kuin helvetin lieskat kannoillaan. Rakenteensa puolesta Ilmatar ei säväyttänyt, perushyvä pikkuvirheillä, mutta ei mitenkään erinomainen. Kantakirjatessa Ilmatar jäi pisteen päähän palkinnosta rakenteensa puolesta, mutta myöhemmin se sai kilpailu- sekä jälkeläisnäyttöjensä perusteella jopa ykkösen.
Vaikka tamma korotti palkintoaan myös jälkeläisnäytöillä, se ei periyttäjänä säväyttänyt. Ilmattaren kuudesta varsasta kolme menestyivät juoksijoina erinomaisesti, yksi niistä oli ihan perushyvä, kaksi muuta eivät koskaan oikein päässee juoksemisen makuun ja ne siirtyivätkin ratsuiksi.
Emänemä Jäärailo oli erittäin vaalea vaaleanrautias (sitä pidettiin erheellisesti myös voikkona muutamaan otteeseen) 165cm korkea diiva. Jäärailolle ei tuntunut kelpaavan oikein mikään, sillä se vaati jatkuvasti kuningatarkohtelua ja jos se ei sitä saanut, se ei alkanut yhtään mihinkään. Tammaa koetettiin alkaa kaksivuotiaana opettaa ajolle, mutta siitä ei tullut oikein mitään. Niinpä Jäärailo myytiin eteenpäin pienemmälle tallille, jossa sille oli enemmän aikaa. Sieltä tamma saatiinkin lopulta radoille asti, mutta sen vauhti ei oikein meinannut päätä huimata. Lopulta Jäärailo myytiin yhden ihmisen ensiravuriksi ja kun aikaa löytyi kohdella tammaa yksilöllisesti, sille alkoi juoksukin maittaa paremmin. Vauhti olikin erinomainen ja uransa loppupuolella Jäärailo juoksikin nopeimmissa sarjoissa.
Jäärailo teki vain kaksi varsaa, molemmille se periytti sekä hyvää vauhtiaan, että diivamaista luonnettaan. Tamman molemmat varsat olivat sen itsensä tapaan tammoja, joille ei meinannut kelvata oikein mikään ja jotka tekivät sen erittäin selväksi. Juoksuvauhti oli kuitenkin hyvä, samaten rakenne, joka oli Jäärailolla itselläänkin varsin kelvollinen. Moni jäi harmittelemaan diivamaista luonnetta, sillä ilman sitä tamma olisi kiistatta ollut aikansa huippunimiä. Jäärailo eli kunnioitettavaan 33 vuoden ikään omistajansa päivien ilona ja metsälenkkikaverina.
Emänemänisä Ärränorrenympäri oli rautias, piirtopäinen 161cm korkea ravuri, joka juoksi koko ikänsä. Rakennetuomarin sanoin Ärränorrenympäri oli "mitäs tästä nyt sitten sanoisi". Ei suurempaa vikaa, ei suurempaa kehuttavaa. Ori aloitti juoksu-uransa poikkeuksellisen myöhään, se ajo-opetettiin vasta nelivuotiaana ja radoille se siirtyi vasta viisivuotiaana. Moni epäili hevosta, joka ei ollut juuri muuta tehnyt kuin lihonut ja laiskistunut. Epäilijät olivat myös osittain oikeassa, sillä Ärräorrenympäri teki erittäin epätasaista tulosta. Ori ei ollut luonteeltaan erityisen kehuttava vaan itsepäinen kuin mikäkin ja vähän liiankin kanssa karjas. Mikäli ori juoksi, se juoksi yleensä kärkisijoille, lopuilla kerroilla se sitten tyytyikin hölkkäämään kaikkien muiden perässä puolta vauhtia riippumatta siitä, miten sitä ajoi.
Ärränorrenympäri oli kuitenkin niin hyvästä periyttäjälinjasta, että sitä käytettiin seitsemälle tammalle. Pettymys oli kuitenkin suuri, kun huomattiin ettei ori itse ollut periyttäjänä kummoinen. Siltä ei juuri hyviä ominaisuuksia tullut, luonnevikoja senkin edestä. Ärränorrenympäri myytiin ratsastuskouluun, jossa se ruunattiin. Hevosesta ei koskaan saanut mitenkään erityisen hyvää ratsua, mutta talutustunneilla ja maastomopona se toimi.
Emänemänemä Jäärääpikkäinen oli erittäin kaunis 163cm korkea sysirautias. Tämä liinaharjainen kaunotar oli kaikkien unelmatamma pitkine jouhineen ja lempeine ilmeineen. Jäärääpikkäinen oli muutenkin melkoinen unelmatamma. Se juoksi koko ikänsä tasaisen hyvin, ennätys oli hyvä ja voittosumma myös. Vaikka Jäärääpikkäinen ei ehkä ollut erinomainen ravuri, se oli niin perushyvä, että vedonlyöjien keskuudessa se oli varma valinta. Juoksijasuunnalle kantarkirjattu tamma siirtyi 15-vuotiaana ratsukäyttöön. Vaikka sillä ei pahemmin kapasiteettia ollutkaan (helppo B / 80cm), se oli nöyrä ja yritteliäs hevonen, joka opetti monta lasta ja aikuista ratsastamaan, etenkin hyppäämään sillä ketään ei pelottanut Jäärääpikkäisen selässä. Tamma kantakirjattiin myös ratsupuolelle, sinne kakkosella.
Ravurinuransa alussa Jäärääpikkäinen teki yhden hyvin menestyneen juosijavarsan, jolle se periytti tasaisen hyvää juoksuaan ja vauhtiaan. Ratsuna toimiessaan tamma varsoi vielä kaksi kertaa, toinen varsoista meni juoksukäyttöön, toinen ratsuksi. Jäärääpikkäinen periytti erinomaista luonnettaan ja tasaisuuttaan, rakennettaan se ei valitettavasti juuri saanut siirrettyä.
Päivä paljastaa taas kaikki faktat joista yöllä vaietaan.
Vammalla on kokonaisuudessaan viisi jälkeläistä. Yksikään niistä ei valitettavasti jättänyt perimättä ainakin osaa emänsä epämiellyttävästä luonteesta, eivätkä ne kapasiteetiltaankaan päätä huimaa. No, pojasta tai tyttärestä polvi paranee ja jalostus on sitä, että pienin askelin eteenpäin?
Vamman kanssa kierrellään suht ahkerasti. Lajeina yritetään vähän kaikkea laidasta laitaan kaikissa ratsastuksen lajeissa sekä totta kai myös valjakkoajossa, onhan tamma ajo-opetettu. Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukunottamatta tarinakisoja joiden tarinat löytää päiväkirjasta, voitot ovat lihavoituna ja sijoitukset kursivoituna. Porrastetut kisat on listattu erikseen.
VVJ Valjakkoajo
17 sijoitusta joista 3 voittoa
22.05.2013 Suprant noviisi yhdistetty 5/50
26.06.2013 KK Stewart noviisi yhdistetty 4/30
29.06.2013 KK Stewart noviisi yhdistetty 5/30
03.07.2013 KK Stewart noviisi yhdistetty 3/30
03.07.2013 Fiktio noviisi yhdistetty 2/40
30.07.2013 Konkkaronkka VVJ Cup noviisi yhdistetty 4/5 tarinakilpailut!
05.08.2013 Konkkaronkka noviisi yhdistetty 1/30
09.08.2013 Konkkaronkka noviisi yhdistetty 5/30
09.08.2013 Vienre noviisi yhdistetty 4/30
16.08.2013 Vienre noviisi yhdistetty 1/30
18.08.2013 Vienre noviisi yhdistetty 4/30
21.08.2013 Vienre noviisi yhdistetty 3/30
23.08.2013 Vienre noviisi yhdistetty 1/30
24.08.2013 Vienre noviisi yhdistetty 5/30
25.08.2013 Vienre noviisi yhdistetty 2/30
04.12.2013 Breandan noviisi yhdistetty 03/40
05.12.2013 Breandan noviisi yhdistetty 02/40
08.12.2013 Breandan noviisi yhdistetty 03/40
Vamman kanssa valmentaudutaan ahkerasti kaikkien lajien parissa, pyrkimyksenä saada tammasta edes jonkuntasoinen ratsuhevonen. Menestys on melko vaihtelevaa, mutta syytämme siitä pääasiassa valmentajiemme takkien väärää väriä.
Valmennukset:
17.05.2013 Kouluvalmennus, valmensi Lissu T.
"Istu alas, ratsasta ravia, älä purista pohkeella, käsi rauhassa, myötää, myötää, myötää.." En tiedä miten pahasti sain ystäväni paistomittarin punaiseksi räpättäessäni kentän keskellä jokseenkin itsestäänselviä asioita. Tiedän, että Vamma on ex-ravuri ja luonteeltaan vähemmän palvelualtis, mutta hei, minä olen valmentaja ja hommani on huomauttaa kaikesta! Kaieksta päätellen takkini eripunaisempi väri ei miellyttänyt Vammaa, joka kulki kylkimyyryä kauniina banaanina tekipä narri selässä mitä tahansa.
Jokseenkin vaativan ja aikaavievän suoristamisen jälkeen lähdimme hakemaan Vammaan rentoutta ja hyviä, aktiivisia perusaskellajeja. Jokaisessa kulmassa oikaistiin, tamma prostestoi eikä tehnyt mitään kunnolla ja minä meinasin vääntää itkua, kun narri ja Vamma saivat suorankin uran serpentiinille.
Harjoitusravi oli yhtä tikuttamista, laukannostoista en edes halua puhua. Hyvätahtista, saati aktiivisia, askellajeja ei löydetty, saati suoraa ja rentoa hevosta. Voltitkin olivat ties mitä avaruusgeometrisiä kuvioita ja muutamaan otteeseen tamma teki täysstopin nyhtääkseen ruohoa kentän laidalta.
Ei tätä kyllä voi kehua, Vammalla oli aivan oma meno ja näkemys valmennuksen kulusta kuin minulla ja narrilla. Luovutettuamme -- lopetettuamme koetin lohdutella ja rohkaista narria, "kyllä siitä ajan kanssa peli tulee..!" ja lupasin tarjota munkkikahvit lähihuoltsikalla.
08.06.2013 Estevalmennus, valmensi Nizza.
Tänään sain kontolleni hieman erikoisemman valmennettavan, kun narri ja Vamma-niminen suomenhevonen tulivat luokseni pyytämään valmennusta. Toki olin valmis pitämään estevalmennuksen, joten ryhdyimme saman tien hommiin. Narrilla oli toiveissa, että harjoittelisimme erikoisesteitä, jotka tuntuivat olevan kaikkein ylivoimaisin asia Vammalle...toki aina ratsastajan väärän väristen varusteiden jälkeen. Kasasinpa siis muutaman erikoisesteen kentälle ja aloitimme homman. Vuorossa oli ensimmäisenä tavallinen pystyeste, joka toimitti verryttelyesteen virkaa. Vamma vain ei pitänyt ideasta ja teki upean, täyden kympin liukupysähdyksen esteen eteen. ”Jumalauta koni! Ei se puomi noin väärän värinen oo!” kuului sättiminen tamman selästä. Katselin huvittuneena koomista tilannetta, kun narri yritti saada Vamman punaisen puomin yli. Hetken taistelun jälkeen niin tapahtui. Pyysin ratsukkoa tekemään saman uudestaan, totta kai lukuunottamatta viiden minuutin taistelua esteen edessä. Nyt homma sujui hieman paremmin, vaikka tamma edelleen katsoi nyrpeästi punaista puomia. Olihan sillä itsellään keltaiset tekstiilit. Jatkoimme hommaa ja lisäsin pystyesteen päälle (Vamman mieliksi keltaisen) satulahuovan. Hommaan tuli mutka heti alkuunsa, sillä puomin ja huovan värit riitelivät keskenään ja muotitietoinen tamma kyllä huomasi sen. Narri pyöräytti silmiään, otti vauhtia ja liisi neitosen kanssa esteen yli. Sama este toistettiin pari kertaa ja tehtävä sujui kerta kerralta paremmin. Sitten tulikin suurin haaste Vammalle. Edessä siinsi SINIpuominen okseri, jonka alla oli SININEN vesimatto. Jo pelkkä väärä väri sai Vamman nyrpistelemään nokkaansa, mutta lopullisen ”slaagin” aiheuttaja oli vesimatto. Taistelu okserilla kesti kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen narri päätti, että tamma menee oikeasti yli...vaikka sitten pakittaen! Näin tapahtuikin. Vamma hyppäsi 80cm korkean okserin yli 20cm ilmavaroilla. Hyppy toistettiin uudestaan, jonka jälkeen lupasin parivaljakolle loppuverryttelyn. Kasasin esteet pois ja juuri, kun olin poistumassa takavasemmalle, kuulin narrin huutavan minulle ”ei kai meitä ollut aivan kauhea valmentaa”. Naurahdin ja huusin takaisin, ettei vatsalihaksiini ollut koskaan aiemmin valmentaessani sattunut yhtä paljoa kuin nyt.
16.06.2013 Kouluvalmennus, valmensi Christa W.
Suuni loksahti auki kun astelin kentälle kouluvalmennusta pitämään. Kentältä löytyi kaikkea muuta kuin mitä olin odottanut: suomenhevonen, joka veti aivan omaa show'taan selässä ratsastaja, joka suorastaan tuntui huutavan apua. Suunitelmani menivät siis aivan uusiksi - jouduimme aloittamaan pohjalukemista ja lähes sieltä, mikä pitäisi hevosen päähän jo varsana iskostaa: kunnioittamisesta. Aloitimme siis pysähdyksillä ja liikkeellelähdöillä, jotka eivät olleetkaan niin helppoja kuin voisi kuvitella. Vamma vastusteli apuja minkä kerkesi, pysähtyi joko liian aikaisin tai liian myöhään, ei lähtenyt liikkeelle tai lähti liikkeelle väärässä askellajissa. Ratsastajan epätoivon huomasi kaukaa. Periaatteella 'hiljaa hyvä tulee', saatiin sitä hyvääkin aikaiseksi - tamma nimittäin alkoi pikkuhiljaa toimimaan niinkuin pitää ja pysähtyi pyynnöstä. Toistimme samaa myös ravissa, ja homma tuottikin alkuun hieman päänvaivaa sekä hevoselle että ratsastajalle. Pikkuhiljaa sekin alkoi sujua. Ratsastajan pyynnöstä emme kokeilleet samaa enää laukassa vaan tyydyimme ottamaan laukan sivistyneesti ympyrällä niin, että tamma pysyi koko ajan hanskassa. Vamman kanssa pitää tehdä vielä paljon töitä, ennenkuin ollaan kiitettävällä tasolla, mutta tämä oli hyvä alku.
19.06.2013 Kouluvalmennus, valmensi Daris.
Olit lämmitellyt Vamman jo valmiiksi ennen valmennusta. Saitte aivan aluksi ottaa hieman kaikkia askellajeja uralla ja katselin miten toimitte yhteen, tämän jälkeen siirsit tamman käyntiin ja aloititte tekemään pohkeenväistöjä. Ensin Vamma yritti puskea vastaan mutta päättäväisyydellä sait avut menemään hyvin läpi ja väistöt alkoivat sujua. Toistitte väistöt muutaman kerran, jonka jälkeen siirryitte raviin. Ensimmäinen kerta meni siihen että Vamma pääsi vetämään itsensä aivan vinoksi ja juoksi vain vinosti väistöt lävitse. Muistutin kunnollisista ulkoavuista ja toisella kerralla selvisittekin väistöistä hyvin. Saitte tässä välissä kävellä pienet välikäynnit, joiden jälkeen kokosit ohjat takaisin. Siirryitte pääty-ympyrälle, ja nostit laukan. Vamma laukkasi reippaasti eteenpäin ja sait tehdä paljon töitä jotta tempo pysyi rauhallisena ja ettei tamma kaatunut sisälle. Otitte vielä muutamia nostoja molempiin suuntiin, jonka seurauksena Vamma alkoi hieman kuumua ja muutama pukkikin nähtiin. Lopuksi pääsitte vielä ravailemaan rauhallisesti sekä jäähdyttelemään paremmin valmennuksen päätteeksi.
04.07.2013 Kouluvalmennus, valmensi Lissu T.
narrin ja Vamman kanssa keskityttiin perusasioiden hiomiseen, siistiin ratsastukseen ja tarkkoihin ratsastusradan teihin. Vammaa kiukutti heti valmennuksen alusta alkaen, se kiemurteli kuin mikäkin onkimato koukussa ja puski vasemmalla lavallaan. Vammaa sai koko ajan suoristaa, pyytää myötäämään ja kehottaa liikkumaan myös takaosallaan. narria taas sai muistuttaa rentouttamaan hartioitaan ja siirtää pohjetta oikealle paikalle, neidin jalka lähenteli uhkaavasti Vamman kainaloa.
Tahmeiden, Vamman kiukuttelun sävyttämien verryttelyjen jälkeen aloitimme. Ratsukko sai tehdä erikokoisia voltteja ympyröitä, täyskaartoja ja lävistäjiä sekä kolmikaarista kiemurauraa. Kuvioiden tuli olla symmetrisiä ja narrin piti ratsastaa jokainen askel. Vammaa ei huvittanut alkuunkaan, tamma ei taipunut, asettunut tai myödännyt, takaosa laahasi perässä ja jokaisessa mahdollisessa mutkassa tamma oikoi menemään. Lävistäjät eivät olleet suoraa nähneetkään, voltit olivat enemmän soikioita tai halpoja neliöitä ja kolmikaariset kiemuraurat muuttuivat kolmikanttisiksi ihme virityksiksi.
Siirtymiset tai peruutukset eivät sujuneet yhtään sen paremmin, saati samat kuviot ravissa ja laukassa. Vamma esitteli mainiota ravurinravia ja kamalaa kaahotuslaukkaa, joka näytti epäilyttävästi siltä, että ratsukko kaatuisi ensimmäisessä mutkassa.
Satunnaisia, parin askeleen mittaisia hyviä pätkiä lukuun ottamatta valmennus meni aika lailla penkin alle. Vamma tarvitsee vielä työstämistä ja ennen kaikkea muutosta asenteeseensa, noin yhteistyökyvyttömältä hevoselta ei voi paljoa odottaa.
12.07.2013 Kouluvalmennus, valmensi Lissu T.
narrin ja Vamman kanssa treenattiin siirtymisiä. Tammaa ei taas vaihteeksi olisi voinut vähempää kiinnostaa, ja se näkyi jo verryttelyssä. Aivan yksi lysti mitä narri teki, mutta Vamma hinkkasi takaosallaan aitaa etuosan huidellessa uran sisäpuolella, tai sitten koko hevonen jämähti paikoilleen suostumatta liikkumaan. Yhtäkään suoraa pätkää ei näkynyt, joko Vamma seilasi ees taas ja venkoili tai muuten sai suorasta kieron. Sinällään taitavaa.
Käynti - ravi - käynti - pysähdys - käynti - ravi - laukka. Kyseinen tehtävänanto tosin suoritettiin Vammatyylillä käynti - epäilyttävästi peitsiä muistuttava kaahausnumero - äkkipysähdys - tasajalkaloikka - ravurinravi - epätahtinen pukkilaukkapätkä - oikein mallikas ravi. Ei voi ymmärtää, sillä minun nähdäkseni narri ei tehnyt mitään väärää. Annoin ohjeita käden ja jalan asennon parantamiseen ja istunnan muuttamiseen, mutta meno ei siitä parantunut. Vamma esitteli osaamistaan vain silloin kuin sitä huvitti, ei silloin kun sitä pyydettiin. Ohjeeni kaikuivat hevosen osalta kuuroille korville aivan yhtä lahjakkaasti kuin narrin ratsastus ignoorattiin.
Ei tätä voi parhaalla tahdollakaan kehua, jos hevonen ei toimi kun pyydetään. Lisää treeniä, noin miljoona valmennusta ja mitähän vielä, niin ehkä siitä peli tulee. Ja lahjokaa ne koulutuomarit jatkossakin, että saatte tulosta.
18.07.2013 Kouluvalmennus, valmensi Sinte.
Alkuverryttelyissä huomasin narrin tekemän työn saadakseen Vamma-tammansa liikkeelle. Kiinnitin myös huomiota tämän istuntaan, joka oli melkoisen paljon nojautunut takakenoon. Pyysin muutaman kerran narria suoristamaan ryhtinsä, ennen kuin se pysyi oikeassa asennossa ilman erillistä huomauttamista. Vamma pysähteli valmennuksen aikana selittämättömän paljon, ilman minkäänlaista syytä siihen. Kiinnitimme huomiota pysähdyksen elkeisiin ennakoidaksemme – ja tätä kautta välttääksemme turhaa stoppailua. Laukannostot sujuivat osaltanne hyvin! Vamma ei meinannut taipua kaarevilla urilla, joissa narrin istunta puolestaan kallistui sisäuran suuntaan. Korjasin istunnan ja pyysin ratsukkoa ravaamaan hetken keskiympyrällä pelkästään asetuksen ja taivutuksen saavuttamiseksi. Kun perusasiat olivat paremmin, keskityimme itse harjoituksiin. Siirtymisissä narri olisi saanut ottaa tahtonsa selvemmin esille. Tunnin aikana työskentelitte paljon asetuksen ja taivutuksen kanssa, ja mielestäni näin niissä tuloksia valmennuksen loppuun mennessä!
25.07.2013 Estevalmennus, valmensi Eeva Pellonmaa.
Valmennettavat ratsukot olivat saaneet verryttelyt käyntiin saapuessani kentälle. Vammalla ja Narrilla vaikutti olevan erimielisyyksiä lähes taukoamatta, joten puutuin tilanteeseen heti alkuvaiheessa. Yritimme saada tamman kuuntelemaan ja ennen kaikkea reagoimaan ratsastajan antamiin apuihin. Ennen esteille siirtymistä ratsukko ylitti muutamia puomeja ihan vain sen varalta, ettei alkutunnin lukuisat siirtymät, kiemurat ja taivutukset tehonneet. Itse estetyöskentely ei alkuun sujunut aivan nappiin: lihansyöjä-vesimatto oli Vamman mielestä kirjaimellisesti ylitsepääsemätön, eikä muutkaan esteet alkuun tuntuneet ollenkaan mahdollisilta ylittää. Ratsastajan ärähdellessä selässä topakasti ylitti Vamma muutaman esteen ilman mököttelyä. Valmennuksen loppupuolella ratsukon kumpikin osapuoli alkoi olla todella väsynyt ja turhautunut yhteistyön rakoilevaisuuteen, eikä reittivalinnat, saatika tahdikas eteneminen, onnistuneet ollenkaan. Vamma kaipaa pitkäjänteistä kunnioittamisen treenaamista ja työmoraalin kasvattamista. Tamman on tärkeää ymmärtää, että kun tehdään töitä, tehdään niinkuin kuski sanoo. Kehotan teitä jatkamaan valmentautumista ahkerasti.
05.08.2013 Kouluvalmennus, valmensi Lissu T.
Vamma oli päässyt pulskistumaan ja olin varma, että löytäisin narristakin ruosteeseen päässeitä kohtia. Tänään keskittyisimme vain perusasioihin, tammalla kun on ollut treenitaukoa mammalomailun luokse. Lisäksi Vamman luonne ja yhteiskyky tiedetään, ja tälläkin kertaa Vamma venkoili ja kiemurteli koko alkuverryttelyjen ajan. narrilla oli täysi työ saada edes suoraa hevosta ja suoraa uraa aikaiseksi, asetusta ja taivutusta haettiin ja epäonnistuttiin surkeasti.
Peruutuksesta tuli kiemurtelevaa ja tökkivää. Siirtymisistä puuttui sulavuus, perusaskellajeista tahti ja eteenpäinpyrkimys. Tamma juoksi selättömänä, ei käyttänyt takaosaansa ja jyräsi etuosallaan ja puski lapa edelle menemään. Aivan sama mitä pyydettiin niin Vamma venkoili vastaan eikä suostunut yhteistyöhön. Muutama kelvollinen askel löytyi sieltä täältä, vaan nekin taisivat olla vahinkoja.
Pitkän loman jälkeen saakin olla ruosteessa, ei siinä mitään, mutta täss ei ollut yritystä kuin ratsastajan osalta. Treeniä, treeniä, treeniä..
06.08.2013 Estevalmennus, valmensi Lissu T.
Vammaa ei tänäänkään kiinnostanut. Aloitin ratsukon tehotreenaamisen jo verryttelyssä, jotta Vamma saataisiin kuulolle ja kohtalaisen yhteistyökykyiseksi. Tammalta löytyi hyvä laukka, mutta lähestymiset esteelle ja hypyt olivat kamalaa säheltämistä ilman mitään kuria. narri sai tehdä tosissaan töitä saadakseen Vamman suorassa linjassa esteelle, mikä ei onnistunut kovin montaa kertaa.
Itse tehtävänä oli pikku innari (50-60cm), pyrimme saamaan Vamman menoon kuria ja hevosen tekemään töitä. Alkuun tamma vain koikkelehti innarin läpi kolmiloikkaa muistuttavalla tekniikalla, sitten tehtävä suoritettiin ravilaukkaräpellyksellä ja lopulta kunnon laukalla, mutta jokainen puomi otettiin alas. Vamman keskittyminen oli jossain aivan muualla, narri sentään oli tehtävän tasalla ja puolipakotti hevosensa ruotuun. Vaikkei valmennus järin hyvin mennytkään niin narri kaivoi Vammasta esille hyvän laukan ja muutaman kelvollisen hypynkin, vaikka niillä ei paljoa juhlita. Lähestymiset paranivat kerta kerralta, ja ratsastajan työskentelyä ei voi moittia.
Ratsukko saa tehdä vielä paljon työtä, ja loppuverryttelyn aikana sovimme uuden valmennusajankohdan. Kyllä tästä vielä hevonen tehdään!
08.08.2013 Estevalmennus, valmensi Taru Koivula.
Vamma ja narri saapuivat valmennukseen tiukan neuvottelun jälkeen: maneesi ei miellyttänyt Vammaa juuri lainkaan ja narrilla oli täysi työ saada se tajuamaan, ettei sateenropina kattoa vasten todennäköisesti tapa arvon leidiä. Valmennuksen alkuun pyysin narria verkkaamaan tamman taivuttelemalla hevosta ensin ravissa ja laukassa, sekä ottamalla muutamia hyppyjä kapealle ristikolle. Jo verryttelyssä Vammalla tuntui olevan omanlaisensa näkemys siitä, miten tämän valmennuksen oikein kuuluisi kulkea. Laukka ei rullannut millään ja nostot olivat hyvin tahmeita, ja tämän lisäksi ristikon yli pääseminen tuntui lähes ylivoimaiselta. narrin muistuttaessa hevosta raipalla tammalta tuli joko totaalinen stoppi tai vaihtoehtoisesti turhan vauhdikas spurtti, ripauksena pari mehevää pukkia. narri ratsasti hyvin kärsivällisesti, vaikkakin Vamma tuntui ottavan hieman nokkiinsa heti, jos sen suuhun jäi vähääkään kiinni hypyissä.
Monen tiukan tilanteen jälkeen tehtävää päästiin vaihtamaan yksinkertaiseen rataan, johon kuului kavaleteista tehty innari päädyssä, diagonaalilla alkuverryttelyssäkin käytetty ristikko, toisessa päädyssä myös kavaletti-innari ja diagonaalilla okseri. Tätä tuli ratsastaa
kahdeksikkona, esteiden korkeus n. 60-70cm, josta myöhemmin oli tarkoituksena lähteä korottamaan ihan himpun verran. Ensimmäisellä yrityksellä Vamma löi liinat kiinni heti innarin keskellä ja narri lausui muutaman harkitun voimasanan tammalleen. Seuraavalla kertaa rata saatiinkin jo paremmin käyntiin, sillä narrin rääkäisy ja voimakas pohje ennen toista kavalettia sai Vamman jatkamaan matkaansa. Vamma näytti jopa itse hämmentyneensä siitä, että mitä nyt oikein tulikaan tehtyä. Käskin narrin heti myödätä sisäohjalla ja kehua tammaa pikaisesti ennen seuraavaa estettä. Pikkuhiljaa rataa saatiin tahkottua aina yksi este pidemmälle ja Vamma saattoi välillä jopa kuunnella ratsastajaansa. Okserille tuli yksi kielto, samoin toinen innarikaan ei tuntunut miellyttävän tammaa, mutta ristikko sentään sujui jo helposti. Laukat vaihtuivat hyvin ja narri paransi otettaan tammaan loppuvalmennusta kohden. Radan mentyä kerran täysin puhtaasti läpi, narrin määräämällä vauhdilla ja ilman erityisiä karjahduksia, valmennus päätettiin rauhalliseen loppuverkkaan.
27.08.2013 Maastoestevalmennus, valmensi Lissu T.
Vauhtia, tunteita, tuoksuja ja dramatiikkaa, niistä on maastoesteet tehty! Etenkin kun korkeutta niillä on huimat 60cm. narri ja Vamma verryttelivät naurettavan kokoisilla keppioksamikälieneeviritysesteillä, ja Vammasta näki, ettei se viitsinyt edes hypätä kunnolla, kunhan laahusti esteiden ylitse. Tänään suomenhevonen ei sentään kiljunut "Ei käy!" koko olemuksellaan, joten rohkenin toivoa jotain tuloksiakin tältä valmennukselta.
Aloittelimme tukeilla, renkaista ja pikku puunrungoista tehdyillä pystyesteillä. Vamma sai hivenen vauhtia ja kiinnostusta menoonsa kun esteet olivat jonkin näköisiä, ja kerrankin sain seurata mielellään työskentelevää ja hyvin liikkuvaa Vammaa. Hyppyjen korkeus ei päätä huimannut, mutta suomenhevonen hyppäsi puhtaasti tunkematta turhan lähelle estettä tai lähtemättä hyppyyn askelta liian aikaisin. Esteitä yhdisteltiin pikku radaksi, ja olin niin ylpeä narrista joka sai tammansa toimimaan ja Vammasta jonka asennevamma oli hetkeksi haudattu.
Toisessa vaiheessa meillä oli harjoituksen alla niin säälittävän pieni mäkieste, että sitä tuskin kehtaa mäkiesteeksi kutsua. Vamman hyvä meno jatkui sielläkin, tamma hyppäsi varmasti ja pysyi suht tyytyväisenä koko ajan.
En tiedä, oliko minulla ja narrilla kerrankin hyvällä tavalla eripunaiset takit vai miksi Vamma toimi, mutta se toimi - viimeinkin. Hurraa!
